Osake vapaassa pudotuksessa!!
Eihän pörssiyhtiö voi olla sellainen, mistä se lehtijuttu kertoo. Eihän pörssiyhtiöistä voi kirjoittaa mitä tahansa. Eihän? Onko toimittajat ilkeitä, onko. Joku väitti, että se juttu on totta.
Oulun tehdas tekee pahaa tappiota ja kartonkikone ei toimi!
Pörssiyhtiöillä on sisäpiiri. Mutta. Mutta niin on myös Suomen valtionhallinnolla. Kumpaa sisäpiiritietoa arvostettu, osaava ja luottamuksellisia tietoja pitkään hallinnut kenraali arvostaa enemmän. Kumpaan hänet sitout…
...Hans Biden aivan sekaisin.
Enersensen tuore raportti kertoo, että edellisen johdon rumia jälkiä on onnistuttu siivoamaan ja tulos paranee uusien tavoitteitten mukaisesti. Kalliiksi tuli kaikille sidosryhmille huonon toimitusjohtajan hölmöilyt. On…
miten se muodostuu? kertokaa mikä on osakkeen lähtöhinta? minä en sitä tajua
Finnair tekee tappiota vuodesta toiseen, mikä kertoo tarpeesta sopeuttaa kuluja, myös lentäjien palkkoja alaspäin. Tämä lentorepejen ryhmä sen sijaan vaatii itselleen lisää liksaa luottaen kaiketi siihen, ettei Suomen v…
No, voi sentään. Kuitenkin petraamisen varaa jäi Summa Defencelle. Mutta millä petrata kun kukaan viisas yrityksellään tulosta tekevä yrittäjä ei vaihda yritystään Meriauran ja Summa Defencen senttiosakkeisiin. Vai löyt…
Eli olen jonkun ig tilin vinkeillä sijoittanut (sillon ex mieheni teki tämän puolestani sivuston ohjeilla) 30€ kryptovaluuttaa ja sivusto näyttää nyt arvoksi vajaata sataa euroa. Kysymys kuuluukin, että miten saan tuon …
Stora Enso ajautuu talous vaikeuksiin.
Niin äärettömän vihainen, pettynyt, surullinen, järkyttynyt siitä miten Nordea ilmoittamatta on sulkenut yhtäkkiä Mastercardin nettiostomahollisuuden. Ja ei edes ilmoittanut asiasta!! Nyy olen puhunut 4h yhteensä 10 eri…
Tänään uutisoitiin kuinka suomalaiset myivät usalaisia osakkeita ja siirtyivät korkorahastoihin. Luulenpa, että aika harva osti lisää montusta vaan juurikin siirtyivät korkoihin ja ehkä odottivat lisälaskua. Jälleen ker…
Pulustusvälinevalmistajiin sijoittavana teen oman ymmärrykseni mukaisia ratkaisuja. Summa Defence on monia vuosia myöhässä. Kilpailijoilla on tekninen etumatka ja vakiintuneet asiakassuhteet. Paavin vedotessa rauhan puo…
Ja useln on. Siinä tiistaissa kun on kolme iitä. I on hylätyn tunnus. Kolmella iillä pääsee hylkiöitten joukkoon.
Miten saada Alfa-tuotot täsmällisesti talteen markkinoiden volatiliteetin keskellä? Pitäisikö omaisuuserien allokaation kultaista suhdelukua mukauttaa dynaamisesti? Teknisestä MACD-erotuksesta perustavanlaatuiseen ROE-a…
saako kohtapuoliin taas kovaa nousua aikaan? Vai riittääkö euroopan tehtaan avaus osakkeen nousuun?
Eikö siellä mitään tehdä ja ollaan vaan hiljaa. Näin sijoittajien rahojen päällä läsiminen ei ole sitä mitä Holopainen on luvannut. Missä ne droonit ovar? Niitähän luvattiin nopeasti. Pitäis myydä jo. Trump, Zelenskyi j…
Stora Enso tuhoaa parhaillaan suojeltuja metsiä, onneksi elokapina ehti paikalle.
Quantum Systems keräsi hetkessä 160 miljoonan euron lisärahoituksen tilanteessa, jossa sillä on valmiina erinomaisesti toimiva valikoima huipputasoisia drooneja liitäntälaitteistoineen. On mahdotonta sanoa onko Summa De…