EläkeVastattu 4 v

Indeksikorotus

Saako hlö.indeksikorotuksen jäätyään työeläkkeelle eläkeiän alkaessa Joulukuussa 2022.Kysymys kiinnostaa varmaan monia.Osaisiko joku vastata tuohon.
EläkeEi vastauksia

Varman toimitusjohtaja Risto Murto

Voiko ajatella että yritykset eivät ole maksaneet riittävästi palkaa työntekijöille että työntekijät olisivat kertyttäneet eläkepottia. Näin ollen seuraus on että lisää pienitulosia ulkomailta eli massa korvaa puuttuvan…
EläkeEi vastauksia

Linnakundi eläkeläinen vie naisesi?

Suomessa on paljon noin 50 vuotiaita eläkkeellä olevia pitkän rikollisen uran tehneitä konnia. Näillä eläke ei voi kovinkaan kummoinen olla, mutta naiset näillä on kauniita. Julkisuudessakin näitä on muutama.
EläkeVastattu 4 v

Työssä eläkkeellä

Olen jäämässä eläkkeelle ja olen mietiskellyt mahdollista osa aikaista työtä eläkkeen päälle koska kuntokin on vielä ihan ok. Millaista työtä olette tehneet vastaavassa tilanteessa ja onko ollut rahallisesti kannattavaa…
EläkeVastattu 4 v

Työeläkekertymä noin 140 euroa / kk

Kova on ollut työeläkekertymäni kun se on himpun alle 140 euroa kuussa ja ikää jo 52 vuotta. Eläkkeeseen on vielä aikaa. Taitaa tulla liki tonni eläkkeitä sitten kun joskus pääsee eläkkeelle.
EläkeVastattu 3 v

Pieneekö kansaneläke vuoden alussa?

Kun vuoden alussa nostetaan työeläkettä 6-7 %, niin vaikuttaako se kansaneläkkeeseen pienentävästi? Saan työeläkkeen lisäksi pienen kansaneläkkeen kelalta, niin jos se kansaneläke pienenee suhteessa työeläkkeen nousuun,…
EläkeVastattu 1 kk

Eläkkeellä elämän parasta aikaa?

Näin sanotaan, mutta miten se toteutetaan??? Kertokaa hyvät eläkeläiset, mitä te teette, ja mikä tuo iloa elämäänne. Minulle tämä on yhtä painajaista 😔
EläkeVastattu 4 v

Eläkkeellä olemisesta

Monen kaveri ja lapsuuden tuttava on mennyt ja miten käsittelette itse näitä asioita? minulta itseltäni on mennyt 4 läheistä 1,5 vuoden aikana ja ehkä se on liikaa yhdelle ihmiselle. Elämäni on tasapainossa rahallisesti…
EläkeVastattu 4 v

Bruttoeläke 1800 euroa

Hei, nyt näyttää siltä, että työt loppuu ennen varsinaista eläkeikääni. Olen kohta 62 vuotias ja tähän mennessä kertynyt eläkkeeni bruttona on 1800 euroa, paljonkohan saan nettona? Harmittaa kovasti kun olin suunnitellu…
EläkeEi vastauksia

Kelan kansaneläkettä saa myös muihin EU-maihin

Kansaneläkkeen maksaminen jatkuu, jos muutat EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin. Sairaanhoidon saat edullisesti julkisen terveydenhuollon kautta Suomen valtion laskuun. https://www.kela.fi/elakkeet-kansainvalisissa-tilant…
EläkeVastattu 4 v

Eläkkeelle 64 vai 65 vuotiaana

Minulla nyt tilanne että täytän nyt syksyn aikana 64 vuotta ja olen ollut työttömänä runsaan vuoden päivät. Luulin että työttömyyskorvausta saa vain 64 vuotiaaksi asti mutta nyt selvisikin että sitä saisi 65 vuotiaaksi …
EläkeVastattu 4 v

Eläkkeen käyttö

Itselläni on todella vaikea käyttää eläkerahaa. Säästän enemmän kuin olisi pakko. Onko muilla samaa? Miten sinä käytät eläkettäsi?
EläkeVastattu 4 v

Kysymys, olen uusi eläkeläinen

Pääsin määräaikaselle kuntoutustuelle eli eläkkeelle. Tänä vuonna menee 0%lla sekä työkyvyttömyys että kansaneläke Paljoko noissa veroprosentti on yleensä?
EläkeVastattu 4 v

Selvennös selkosuomeksi, kiitos!

Työeläke.fi -sivustolla sanotaan: "Kun haet työkyvyttömyyseläkettä, työeläkelaitoksesi arvioi hakemusta käsitellessään, olisiko ammatillisesta kuntoutuksesta hyötyä. Se varmistaa, että sinulle on tehty hoito- ja kuntout…
EläkeVastattu 4 v

Eläkkeiden körotus 2023

Kuneläkkeet nyt ensi vuonna nousee, niin koskeeko nousu myös eläkekertymää, sillä ole vielä pari vuotta töissä?
EläkeVastattu 4 v

ruotsin eläke

Miten sitä nyt suu pannaan ,kun ruotsi aikoo lopettaa takuueläkkeen maksun vuoden 2023 alussa ? Itsellä tuo kolahtaa tosi kovaa sillä tuo summa on 4700 kr /kk elikkä karkeasti laskettuna minun tulot tippuvat 450 euroiss…