tai jopa sisällämme !
"Arizonalaisyliopiston kosmologin Paul Daviesin mukaan on täysin mahdollista, että jaamme Maan toisenlaisen elämänmuodon kanssa siitä itse tietämättämme.
Tämä toinen elämänmuoto saattaa kukoistaa esimerkiksi merten syvyydessä – tai jopa ihmisten sisällä".
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/50340-hurja-vaite-”avaruusoliot-voivat-olla-parhaillaan-joukossamme-–-tai-sisallamme”
Tämä ötökkä aiheuttaa minulla aamuisin päänsärkyä ja eikä haluaisi nousta aamulla ajoissa ylös töihin !
"Arizonalaisyliopiston kosmologin Paul Daviesin mukaan on täysin mahdollista, että jaamme Maan toisenlaisen elämänmuodon kanssa siitä itse tietämättämme.
Tämä toinen elämänmuoto saattaa kukoistaa esimerkiksi merten syvyydessä – tai jopa ihmisten sisällä".
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/50340-hurja-vaite-”avaruusoliot-voivat-olla-parhaillaan-joukossamme-–-tai-sisallamme”
Tämä ötökkä aiheuttaa minulla aamuisin päänsärkyä ja eikä haluaisi nousta aamulla ajoissa ylös töihin !
Vastaukset 138
Vanhimmat
Ei varmaan ole tähän tautiin sairastunut, kun niin nukuttaa!
tietysti yhden sortin avaruusolioita!
Vain uskovaiset ovat niin itsekkäitä, että luulevat koko luomistyön tapahtuneen vain ja pelkästään ikäänkuin ihmisen iloksi!
Tämän maan omaksi ilokseen!!!
Ei ole itsekästä olla ainutlaatuinen. Sinä voit tyhmä ihminen hakea rakkautta ja elämääsi iloa ettimällä sitä tuolta jostain miljardien valovuosien päästä. Tai luulemalla että sul on joku avaruusolento sisälläs. Avarakatseinen sä et oo. Putkikatse pikemminkin. Katso ympärilles tyhmä ihminen.
VOI,VOI,VOI,KYLLÄPÄS NYT PÄÄSTIT ÄLYN OLE SITTEN SINÄ APINA JOS HALUAT,MINÄ AINAKIN OLEN JA HALUAN OLLA IHMINEN JA AINUTLAATUINEN EN MIKÄÄN KARVAINEN TÄIDEN SYÖJÄ,JOTEN NUO PUHEESIKIN OVAT KYLLÄ PIKKUAIVOISEN APINAN PUHETTA.MENE METSÄÄN JA NOUSE SINNE KEHITYSPUUHUSI JA JÄTÄ KESKUSTELUT VIISAIMILLE.NIIN SINÄKIN KENTIES VIISASTUT.
Taas kerran tuli todistetuksi, että kiihkouskovaisilla ei ole kykyä ajatella omilla aivoillaan. Ja olla pitämättä sitä Caps Lock -näppäintä päällä. Onko se nyt niin iso shokki, että ihminen on kehittynyt apinasta? Nähtävästi.
uskotko sinä jumalaan joka sallii esim. lapsiin kohdistuvan väkivallan, hyväksikäytön jne.?
siinä on minusta 1 kunnon todiste siihen, ettei jumalaa ole.
tai jos on, niin sellaiseen jumalaan minä en usko ja siksi ATEISTI hyvillä mielin.
anteeks vain maalaisuuteni muutan kohta apinoiden planeetalle.oletteko tekin sieltä tänne tupsahtaneet?Kehitysoppi on kyllä aika mielenkiintoista mutta se ei johda mitenkään lopulliseen totuuteen ihmisen alkuperästä,joten jätetään nämä pähkäilyt muille.Mutta mitä tulee ns.avaruusolioihin,niin en minä kiellä etteikö niitä olisi olemassa.Mutta kun sanoit että olen kiihkouskovainen,niin siinä olet kyllä väärässä.Olen vain tavallinen jumalaan uskova ihminen joka ei tiedä kaikkea vastauksia kaikkeuden olemassa oloon.Mutta sen sanon että mitkään evoluutiotja muut senkaltaiset teoriat ei anna rauhaa sinun eikä minun sydämelle,tukoon sitten vaikka miten paljon alienia tänne niin minä tiedän mitä olen saanut kokea.Siis etsi sinäkin totuutta toisesta lähteestä(ei kiihkouskovaisista,vaan rauhan jumalalta.)Kaikkea hyvää sinullekin.Toivon että capslokki jäisi pois päältä tulevaisuudessa.
Eli hyvä esimerkki uskovaisen tyhmyydestä. Ei käsitetä evoluution mittakaavaa, vaan nähdään asia mustavalkoisesti. Ei asia ole niin, että ihminen on joko jumalan luoma tai sitten edelleen apinan tasolla. Caps lockin käyttäminen on tietysti aina merkki heikoista älynlahjoista.
etpä tiedä paljoakaan sitten älystä ja älykkyydestä..jumala loi ihmisen ihmiseksi ei jumalaksi koska hän on itse jumala ja ihminen ei tule koskaan olemaan niin viisas että pystyisi määrittelemään jumalan luomistyötä.
ajattele hetki asiaa niin sitten ehkä ymmärrät, jos et ymmärrä niin kasva taas muutama vuosi lisää ja avaa ne silmät, niin ehkä se totuus sulle avautuu
Hän on jo vanhemman puoleinen, kalpea, hapsottava ja harmaa, hampaaton, kauhtuneet vaatteet, nauraa räkättää ja koputtaa kepillään oveen ja vilahtaa hissiin helmat hulmahtaen. Vanhuuden höperö. Kun näin sen livenä ensimmäisen kerran, katsoin että tuollainen on tipahtanut avaruudesta. Harmiton hän on.
.....on niin pirskatin yksinäistä!
Mitenkäs minä sillee erehdyin luomaan....HÖ....vain omaksi ilokseni. Siksi olen nyt täällä yksin iloitsemassa luomuksestani. Oi voi sentään.
terkut: Jumala
OLIPAS KAUNISTA JA KILTTIÄ PUHETTA!
TAIDAT OLLA JOKU LAPSUKAINEN?
Ainakin tuntuu siltä kun seuraa läheltä tällaista elämää. Siinä siis syy.
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
ALLAH AKBAR!
älkää hyvät ihmiset kuvitelko jumalasta yhtään mitään jumala on suuri ihmisten älyn uluttomissa oleva.korkea henki.uskonnonniset kirjat jotka jotakin yrittävät jumalasta kertoa eivät tiedä jumalasta enenpää kuin ihminen vajaalla älyllään voi ymmätää.meille on annettu kyllä kosmista tietoa jumalista mutta joiden niistä pitäsi kerkoa vakenevat tyystin.kukaa uskvainen ei uskalla sanoa että on tullut saarnatuksi ei totuuksia.
MITÄÄN ALLAHIA EI OLE OLEMASSA!
maailmankaikkeus on noin 14 miljardia vuotta vanha.raamatussa lukee että jumala loi maan ja taivaan 6000 vuotta sitten????.voiko maan päällä olla tyhmempää kuin uskovainen?.voi toinen uskovainen ahhahaa puupäät.
menisit hoitoon.
jumala on olemassa...en uskonut sitä vielä jonkin aikaa sitten mutta kun alkoi tapahtua kaikenlaista erikoista minullekin oli pakko uskoa...jokaiselle jumala on tosin erilainen itse nimitän sitä valoksi joka tulee elämään...se ei välttämättä ole sellainen kun raamatussa väitetään vaan aivan erilainen...meidän jokaisen elämällä on tarkoitus vaikkei siltä aina tunnu...kun elämä menee sivuraiteelle jumala ottaa ohjat käsiinsä ja työntää meidät oikeaan suuntaan jos tajuamme kuunnella.
ihan mitä tahansa jonka väitetään olevan tieteen todistamaa? Tiede ei ole toistaiseksi yhtään lähempänä elämän alkuperän selvittämisessä kuin silloin 14 miljardia vuotta sitten.
Saahan asioita selvitetllä ja tutkia, ei siinä mitään pahaa ole, joskaan ei aina suurta hyötyäkään.
Minkä verran edellinen kirjoittaja on harrastanut tätä tieten tekemistä? Tiedätkö yhtään mitään siitäkään mitä tiede on? Epäilen vahvasti. Epäilen sinun tieteellistä asiantuntemustasi yhtä antaumuksellisesti kuin sinä epäilet jumalan olemassa oloa.
Voi kun tietäisit miten paljon tiedemiespiireissä on hartaita uskovaisia. He ovat todella kiinnostuneita asioiden syvimmästä olemuksesta ja uskaltavat rohkeasti sukeltauta tutkimustyöhönsä, löytyi lopputuloksena aivan mitä tahansa.
Joo seurailin tuossa tuota viestiketjua. Ateistit syyttävät uskovaisia kiihkoilusta melko raivoisaan sävyyn. Taitaa ne kiihkoilijat olla jossain muualla kuin uskovaisten leirissä. Turha on osoittaa uskovaisia sormella maailman pahoistateoista. Ei ne vääryyden tekijät ole uskovaisia. Jotain sosiopaatteja jotka ovat ottaneet uskovaisten yhteisöt temmellyskentäkseen. Yhtä hyvin olisivat voineet päätyä politiikan tai liike-elämän pariin. Tai jopa lähikapan jokapaikan asiantuntijaksi jotka kotiin mentyään painavat muijaa kärsään. Eiköhän pääsääntöisesti ole niin että oikeasti uskossa olevat ihmiset pyrkivät elämään ihmisiksi. Voivat uskovaisetkin langeta synnin tekoon, koska ihmisiä ovat. Varmaan he myös kärsivät henkisesti enemmän erehdyksistään kuin muut ihmiset.
Mitäpä tässä enempää jaarittelemaan. Siunausta kaikille, jopa niille jotka menisisvät mieluummin hirteen kuin tulisivat siunatuiksi.
Nyt jatkan puuhastelua näiden tieteellisten artikkelien parissa tuottaakseni uutta tietoa tiedonjanoisille, uskoville ja uskomattomille ihmisille.
voi olla uskovaisiakin tyhmempiä, nimittäin ateistit. He hee.....
Eihän esimerkiksi sinullakaan ole omien väitteittesi tueksi yhtään faktaa jolla saisit esimerkisi minut vakuuttuneeksi kannastasi. Vaikka kuinka kiukuttelisit ja hyppisit tasa jalkaa en yhtään enempää usko väitteitäsi. Sanoisin että että olet tyhmä kun uskot tuollaista puppua. Puppuahan se on, koska joka muu tieteellinen teoria kumoaa huomenna sen teorian johon tänään uskot. Jos uskot tänään yhteen teoriaan ja väität olevasi oikeassa, niin oletko oikeassa huomenna kun lempiteoriasi kumotaan. Jos uskot tieteeseen niin sinunhan olisi huomenna myönettävä olleesi tänään väärässä ja kuitenkin tänään väität olevasi oikeassa.
Muuten? Onko tiede koskaan väittänyt ettei Jumalaa ole olemassa? Tiede ei vain ole ratkaissut sitä onko Jumala olemassa vai eikö ole. Tieteellisen lähestymistavan tulee olla objektiivinen ja ennakkoluuloton. Ei tiede lähde liikkeelle sellaisesta olettamuksesta että jotakin on tai ei ole. Tiede esittää kysymyksen ja pyrkii etsimään siihen vastauksen. Jos esitetään ennalta näkemys että jotain on tai ei ole, niin silloin ei ole enää kysymys tieteestä.
No totta Mooses ne avaruusoliot ovat keskuudessamme. Ja Jumala ja apinat. Eikä siinä ole mitään omituista.
Haloo ihmiset, nämä termit ovat SYMBOOLEITA. Se mikä on keskuudessamme on lisääntynyt tietoisuus omasta itsestämme ja niistä oman päämme aivo-osista jota emme voi selittää kun emme ole niitä aiemmin käyttäneet. Mikään näistä selityksistä ei ole ristiriidassa toisensa kanssa, eri ajanjaksoilla vaan on ollut eri selitykset. Parituhatta vuotta sitten oli Jeesus ja Jumala. Nyt on tiede. Samaa asiaa selittävät, eri sanoilla vaan. Ainoa millä on väliä on sillä mikä tekee kenenkin onnelliseksi ja auttaa eteenpäin elämässä ja tekee meille paremman maailman. Herätkää nyt jo.
... apinaa pumpataan.
SAMALLA? VAIKO VAAN UHVOT?
sankoin joukoin osa jopa peittänyt kasvonsa hunnun tapaisella rievulla hui !!!!
Benjamin Fulfordin sisällä kasvaa jo alien - katso kuva!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000041284754#22000000041284754
rumat nielurisat. Onneksi saatiin poistetuksi.
Eikös tuollainen kasvanut sen Helsinkiläisenkin miehen selässä, siitä ne tekivät herralle uuden kitalaen ja hammasrivin pohjan.On nuo lääketieteen ihmiset oikeita olioitten kasvattajia ;)
Lopettakaa videoitten töllättäminen.
On se kyllä kumma, että ihmisiä aina vaan hoopotellaan näistä ufo asioista.
Uskokaa ny hyvät immeeset, ettei täällä voi kertakaikkiaan olla mitään ufoja. Suurinosa kaikista uhfoista on aina selitetty.
Jos jossakin maailmankaikkeudessa on joitakin ihmeellisiä olentoja, niin tere tulamast mennään kaljalle.
Uskoon en usko
antti
Mehän on oltu aina avaruudessa koko aurinkokunta,että siinä mielessä ollaan itse avaruusolioita.Mutta ulkopuolisia ei varmasti ole eikä tule koskaan olemaan ovat matkat turhan pitkiä siihen ei maailman kaikkeuden ikä riitä ja aina hankalammaksi menee mitä enemmän laajenee.
Niin videoista se johtuikin. Anteeksi. Nyt minun pitää ottaa itseäni niskasta kiinni ja palautua takaisin SIIHEN ABSOLUUTTISEEN TOTUUTEEN, että ME IHMISET olemme AINUTLAATUISIA, ja maapallo on AINOA paikka jossa VOI KOSKAAN OLLA MINKÄÄNLAISTA ELÄMÄÄ. Missään muualla EI VOI OLLA koskaan YHTÄÄN MITÄÄN.
Olisi se niin helppoa. Mikset mene johonkin tutkimusinstituuttiin tarjoamaan tuollaista tutkijoille jotka ovat omistaneet elämänsä maan ulkopuolisen elämän löytämiselle/tutkimiselle. Säästyisi nekin miljardit afrikan nälkää näkeville lapsille (eli ehkä se 0,0012% päätyisi oikeasti sinne). Miksei kukaan ole tajunnut sanoa niille tutkijoille, että lopettakaa hyvät ihmisten se touhu, koska missään muualla ei ole yhtään mitään ja me vaan ollaa täällä ja me ja me ja minä ja minä. Ei missään miljoonan valovuoden päässäkään ole yksikertaisesti yhtään mitään eikä koskaan voi olla. Selviäisi siinä samalla tutkijoillekkin tämä ABSOLUUTTINEN TOTUUS JOTA EI KÄY KIISTÄMINEN, ja saisivat hekin omistaa elämänsä sitten jollekkin muulle asialle. Ihme kun kukaan ei ole vielä tajunnut, ole sinä ihmeessä ensimmäinen, kun kerta suuressa viisaudessasi sen tajusit.
Tsiisus sentään! Jos on olemassa joku asia, joka on läpeensä mätäpaska ahdasmielisyyden, kapeakatseisuuden ja itsekeskeisyyden äärimmäinen huipentuma, niin se on ihminen. Tästä yksi erittäin hyvä esimerkki on raha. Tuo pirun vanha keksintö, joka säätelee jatkuvasti meidän jokaisen elämää ja kuten nähtyä, ajaa meidät vielä tuhoon. Voi lollotus mitä sakkia, mää lähen nyt mun saatanan kalliilla audilla huoltsikalle yökahville.
pistää ajattelemaan
Nimim: Humanoidi.
olen pitkään ihmetellyt,mikä mulle on tullut,mutta nythän sillekin tuli ymmärrettävä selitys. Olen nimittäin pitkään ollut hyvin levoton, viimeaikoina on aina pillu mielessä... silloinkin,kun olen juuri pukilta noussut,niin toiselle jo olisi heti päästävä melkein samoin tein. Onkos muilla tällaisia tuntemuksia?
Oiskohan nyt kyseessä "kevätvetinen koippura"?! Mulla ainakin oli viime yönä vieressä joku "uffo" siinä se örisi vieressä ja päästeli mitä ihmeempiä ääniä.
kun ne lähtee liikenteeseen niin ei aikaakaan kun on jo uusi porukka ulos pyrkimässä(siihen on ollut pakko tottua)...
On pauli sedällä jääny lääkkeet ottamatta jo useempana aamuna.
noin mielikuvitukselle otollinen aihe.....
jonkin aikaa, meillä töissäkin pyörii ainakin pari tosi humanoidia
Narsistinen persoonalisuushäiriöinen feministi on apinan ja humanoidin jälkeläinen. Tämä olio muistuttaa ihmistä lähinnä fyysisesti, jopa niin paljon että sitä on vaikea erottaa normaalista naisesta.
Tarkkaan katsottuna eron huomaa silmistä. Niistä leimuaa tulta ja katse harhailee.
Kun tämä avaa suunsa huomaa kielestä hienoisen kaksihaaraisuuden. Lisäksi tämä on ojelmoitu laukomaan tietynlaisia maanasukkaita rienaavia lauseita varsinkin miespuolisista maan asukkaista.
peniskateus vain. Olisivat halunneet olla miehiä mut jäi Jortikka saamatta...niin ja hehän pitävät myös naisista niin kuin me miehet.
Tottakai meitä on, meitä on todella monia ja valloitamme maan ja orjuutamme teidät!
Miehet saavat työskennellä, lapset oppia tulevaisuuden orjiksi ja naiset orjuutamme seksiorjiksi, jotka synnyttävät maahan uusia alieneja..
Vanhukset ym. lähetämme kuuhun.
Mieti sitä!
Jovain sen huomaa, että humanoitiahan net on enimäkshen nyky-ihimiset.
Nehän voivat elää syaniidistä ja mykkykaasuista ja kestää miljoona asteista kuumuutta ja kylmyyttä, niille se on arkipäivää.... Ihme etteivät vielä ole ärsyyntynyt liian uteliaisiin ihmisiin ja räjäyttäneet maapalloa.
Yllätys, yllätys. Tämäkin "tutkimus" on jenkkien käsialaa, eikö noita apinoitten (jenkkien) hörhöilyjä voisi jo dissata suomalaisesta mediasta. Suomi on osa eurooppaa ja jostain syystä median mielestä näitä jenkkien jupinoita alkaa olla enemmän esillä kuin oman kotimaamme tapahtumia käsitteleviä aiheita...keski-eurooppalaisista puhumattakaan.
Hävetkää mediaväki !!
hössön pössön...!
tänäänkin Prisman kassajonossa yhden kanssa juttelin
toisesta en ollut ihan varma , mut kait sekin jokin
alieni oli !!!!
joka on aamuun mennessä vaihtanut lompakosta kaikki setelit muutamiksi kolikoiksi ja laittanut suuhun jotakin kamalan makuista ja hajuista...
Duunipaikallani niitä on useita jopa kävelevät antennit päässä, sanovat muka kuuntelevansa radiota..pyh! Lähettimiä ne on!! Muuten outoja tapauksia joukossa NIH! ;-)
..LIIKAA KATOTTU X-FILESIA??!!!! JOOPA JOO..
Etkö muka usko? No usothan sie! ;-D
Kyseinen tutkija on selvästi oikeilla jäljillä ajatuksineen. Se ulottuvuus jossa nyt elämme, ja jota niin todellisena ja ainutlaatuisena pidämme, on vain yksi monista. Korkeampien ulottuvuuksien olentoja on maaplaneetallakin ja heistä suuri osa tekee palvelutehtäviä (enkelit, henkioppaat yms). Sellaiset ihmiset, jotka AIDOSTI uskovat Jumalaan ja Korkeampiin Voimiin, uskovat luonnollisesti myös tähän - ja ovat uskossaan aivan oikeassa.
vielä paskalle, mut en oo varma hmm...
...ja korkeampien voimien olemassaolosta seuraava tapahtumaketju on hyvä esimerkki:
http://www.netikka.net/mpeltonen/fatima2.htm
vanhempienne rotua, mukana plejadilaiset, siriuslaiset, arcturuslaiset ja kolme muuta auttamassa teitä kehittymään seuraavalle tasolle. He ovat auttamassa täällä kaikin tavoin, mihin pystyvät, koska he auttoivat myös maaplaneetan alullepanossa. He olivat täällä alussa. He ovat vanhempienne rotuja ja tästä syystä he ovat yhdistyneet taas kerran auttamaan teitä lopettamaan erillisyyden, jota kerran tarvittiin. Tästä syystä kaikki ihmiset alkavat nähdä kummallisia asioita.
Minä tunnen monta alienia.
Minä en.
naapurin äijjä vaikka uffo mies.kun välillä tuntuu siltä. tosissaan jollakin välähtää aika pahasti kun väittää että ne on ihmisten sisällä aika paksua viihdettä. menisi tutkituttaa oman päänsä vaikka sen uffo miehen neuvolanvastaan otolle
Joo minäkin oon yksi humanoidi,ja syön teidät suihini.
Paul Davies = Skitsofreenikko?
EDUSKUNTATALOSSA ON 200 AIVAN MUISSA MAAILMOISSA ASUVAA ÖTÖKKÄÄ
Itsekin koin tässä taannoin, että jokin olento tunki korvistani sisään ja yritti puhua minun suullani narisevalla äänellä. Lisäksi tämä olento pystyi antamaan käskyjä keskushermostolleni, minkä vuoksi menin aivan sekaisin välillä kun tämä olento antoi esim. kävellessäni rinnakkaisia liikekäksyjä. Tästä johtuen minua pyörrytti lähes jatkuvasti, ajatukset katkeilivat ja joskus minua pelotti, että aivoni räjähtävät ja että kuolen aivokopassani olevaan ylipaineeseen. Päässäni kaikui jatkuvasti kummallinen, keski-ikäisen miehen ääni ja oletin ensin, että kyseessä on joku asuntoni entinen itsemurhan tehnyt asukki, joka oli muuttunut haamuksi.
No mutta sitten se loppui ja oivalsin, että kaikki olikin tietty vain minun mielikuvitustani. Huh! Mutta tämä on tosijuttu.
http://www.consciousmedianetwork.com/members.htm
http://projectcamelot.org/john_lear.html
Tervetuloa vain jos eivät vielä huushollissamme luuraa! Täytyykin ruveta lukemaan hiljaisia signaaleja vähän tarkemmalla silmällä ja kuuntelemaan tarkemmalla korvalla. Tiedä vaikka hyvässä symbioosissa jo elettäisiin;)
Pakottavat minut juomaan aina silloin tällöin muutaman keskioluen.
jos pikkurillisi on pystyssä olet humanoidi.
kahvia juodessa pikkusormeni on pystyssä.
homonoidi.
Miksi ylivoimaisen valloittajan pitäisi piileskellä esim. meren pohjassa?
Onhan selvää että jos "avaruusoliot" ovat täällä niin he ovat taidossaan ja tekniikassaan meitä valovuosia edellä. Meidän aseemme olisivat leikkikaluja heidän aseittensa rinnalla. Emme voisi heille yhtään mitään.
Tottakai he olisivat maapallon runsaimpien resurssien äärellä nauttimassa niistä täysin siemauksin, eivätkä missään piilossa. Miksi he piileskelisivät nurkissa ja miksi he suvaitsisivat kilpailijoita?
Jos he olisivat täällä niin hehän olisivat jo kaikkialla, eikä planeetan alkuperäisiä asukkaita olisi enää missään. Joten me joko olemme juuri niitä avaruusolioita tai niitä ei ole täällä lainkaan.
Toista sataa vuotta sitten metsät kuhisi tonttuja ,maahisisa, peikkoja ,haltioita yms. ja kun metsiä alettioin kartoittaa , raivata ,asuttaa niin em.örkeistä ei enää ollutkaan havaintoja tai ne vaan jäivät.Jos nyt saataisiin maapallon asiat vakaammiksi ja unohdettais ne teletapit tuonne jonnekin , koska jos korkeampaa sivilisaatioita on olemassa , niin siellä se on ja pysyy. Ehkä totuus siitä ,että jotain jossain voisikin olla ,on parempi pitää arvoituksena , ainakin amerikkalaisilta mitkä lähettäis sinne varmasti jalkaväkeä riehumaan ja muokkaamaan hallitusta itsensä näköisikeksi ;)
Nyt on kosmologin lääkkeet jääny ottamatta :)
Sen verta sekavia höpisee.
ei ihmistäkään luotu ole.Meressä se on syntyny,hiiltä ihmisessä on ja muita aineita,yksinkertasta jymäytetään,että se on nöyrä kapitalistille,ihminen ol alkujansa kala,kyllä sen on tunnustanu kapitalistinenkin tiedemies...
tätä olenkin epäillyt,että naapurissani on jotain uotoa.ainakin se on avaruusolion näköinen.mutta nyt
tuli sekin selväksi.kun näkisi sen vielä ilman hattua,niin tulisi korvat esiin.että onko ne suipot!
Ne on luultavasti aikamatkustajia. Lentävä lautanen on aikakone eikä avaruusalus. Kun olento laitetaan vinhaan vauhtiin se pystyy liikkuman tulevaisuuteen. Eli ne tulee menneisyydestä.
On tuttuja. Olen nähnyt usein, mukin kotona (osui seinään) ja lentäviä tuoppeja lentää varsinkin viikonloppuisin. Paras bongauskohde on joku Ravintola, joko lähiössä tai keskustoiden tuntumassa. Ajankohta puolen yön kieppeillä.
hei kaikki mä oon ufo
...Ennen sotia! Ihmiset ovat nähneet kaikenlaisia enteitä, jonka jälkeen on sota syttynyt!
Oikeastaan se tekisi hyvää tälle maailmantilanteelle: Tulisi työpaikkoja, kansalaisten erilaiset poliittiset näkemykset yhdentyisivät, niinkuin aina sotatilanteessa,pörssihuolet haihtuisi savuna ilmaan...
Henkiinjäänyt porukka aloittaisi yhteiskunnan rakentamisen miltei kivikaudesta...Jne!
Tiedoksi hörhöille:
"Olemme itse avaruusolioita ja meidän kanssamme elää miljardien eri lajin edustajia, jotka myös ovat avaruusolioita. Näitä olioita kutsutaan tuttavallisemmin Telluksen flooraksi ja faunaksi."
Menkää töihin, idiootit!!!
Ei me siellä vielä olla. Katsotaan josko saataisiin turismi kukoistamaan muutaman vuoden sisään.
Siihen saakka tyydymme vain salaa käyttämään teidän niin kutsuttuja "internet yhteyksiänne".
Miltä planeetalta olet? Vai tuletko eri ulottuvuudesta?
Mutta se on planeetalta jossa aika kulkee paljon hitaammin kuin Telluksella, eikä sen ruuansulatus pysty käsittelemään kuin perunaa ja kokolihaa...
Ei noin paljon oikeasta elämästä erkaantuneet voi olla muualta kuin....muualta.
Ihmiset osaa kyllä spekuloida. Se on nähty kun seuraa ihmisen historiaa. Tottakai on mahdollista ihan mikä vaan. Ihan mikä vaan on mahdollista. Ihminen vaan on niin kehittymätön maan laji ettei kykene kuin pienenpieniin mitättömiin ajatustöihin sillä ei meitä ole luotu ajattelemaan liian älykkäästi :( Ihan hyvin voidaan olla vaikka avaruuden matkalaisten tänne muinoin istuttamia lajeja ja ihan hyvin vaikka meitä voidaan tarkkailla jokahetki ja meille voidaan meidän tietämättämme tehdä kokeita ja sen sellaista spekulaa mutta ihan hyvin voi myös olla ettei meitä kukaan tarkkaile koska emme ole tarkkailun arvoisia. Toisaalta voidaan meitä tarkkailla miellenkiinnosta kuten mekin mielenkiinnosta tarkkailemme vaikkapa eläintarhan vankeja. Ikinä ei voi olla mistään täysin varma. Eihän sitä tiedä vaikka tämän viestin kirjoittaja ei olisikaan oikeasti ihminen ;)
Spekulaatiota spekulaatio ihmiskunta. Tapetaan pois kaikki ja ihan kaikki vieras ja sellainen josta ei ole tarpeeksi hyötyä tämän saastuneen maan jatkettavaksi tuhoamiseksi. Hyvä me. Onhan se mielenkiintoinen ajatus että meitä seurattaisiin. Ei oltaisi ihan yksin jos meitä pidettäisiin jonkin tutkimisen arvoisina.
Olis mun mielest paras selitys tähä.
ILMANKOS OLENKIN NIIN SEKAISIN PÄÄSTÄNI, KUN OLEN 25 KILOA YLIPAINOINEN!
mulle toi aiheuttaa lähinnä vinopäisyyttä, ku oon nääs siriujselta, heh.
selitys... Mulla obn takaraivossa ollut jo 36 vuotta patti, sellainen kananmunan kokoinen eli sen tarvii olla joku ulkopuolinen
Koska en sairastu mihinkään tauteihin... viimeksi 26 vuotta sitten a-virus...
Koska tunnen itsesi terveeksi ja hyvinvoivaksi ja kuntoni on älyttömän hyvä...
Koska osaan talousasioita ja tehdä fyrkkaa myös laman ja taantuman aikana...
Ottakaa uskottavasti tai huulena...
Takaisin avaruuteen . :-)
Varissuolla on vuosikaudet ollut avaruusolioita vaikka muille jakaa, itäkeskuksessa ja sen ympärillä niitä lojuu päivät pitkät!
Möykkääviä olioita. Eivät osaa kunnolla puhua eikä kävellä kun putoilevat jokeen ja kuoppiin. Näin turussa.
ja väärä lääkitys,saa uskomaan humanoideihin.Paul Davies oivalti hyvän idiksen,kerrotaan ettei olioita pysty havaitsemaan,silloin ei voi kukaan myöskään osoittaa vääräksi väitettä...Eipä Davies itsekään pysty todistamaan oikeaksi väitettään.
Monenlaista teletappia, mömminkäistä liikkuu keskuudessamme!
Itse olen tullut tänne kaukaa jo ajat sitten, vaikka olenkin elänyt jo useita elämiä maan päällä.
Tunnen siitä johtuen itseni aika usein ulkopuoliseksi jos olen ei niin samanhenkisten ihmisten lähellä.
Komppaan. Kyllä homo homon tuntee. :D Meitä on muitakin.
muista ulottuvuuksista. He ovat olleet täällä koko ajan toisissa ulottuvuuksissa. Kutsutte heitä maan ulkopuolisiksi. He ovat pelkästään olentoja toisista peleistä.
Meistä on ikävää tuottaa teille pettymys, mutta ette ole ainoa peli maailmankaikkeudessa. Kyllä, te olette niitä, jotka muuttavat kaikkea, ja kaikkien huomio on maaplaneetassa ja maan olennoissa, sillä olette vapaan valinnan pelissä kohottaneet värähtelyänne muistamisen alkamiseksi.
Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut näissä puitteissa. Tämän vuoksi kaikkien silmät ovat tässä maailmankaikkeudessa ja maapallossa. Ajattelette piileskelevänne yksin huoneessanne, kun olette yksinäisiä. Tunnette, ettei teitä tueta, ettekä muista, keitä todellisuudessa olette, mutta teillä ei ole aavistustakaan siitä, että miljardit olennot katselevat olkapäänne yli. Ja te olette huolissanne yksityisyydestänne - jospa vain tietäisitte...
Jos haluatte tavata maan ulkopuolisia, katsokaa peiliin! Sisällänne on suunnaton tieto, mihin vasta alatte yhdistyä. Näette enemmän ja enemmän, että olette matkanne luojia. Kun alatte luottaa tuntemiinne intuitiivisiin impulsseihin, huomaatte suunnistavanne uusia väyliä pitkin elämänne joka osassa. Kamppailu mitä näette ympärillänne, saa uuden merkityksen. Kun irrottaudutte draamasta, alatte tuntea vapautta. Haasteita voi nousta esiin, silloin kun teidän on välttämätöntä toimia kolmannen ulottuvuuden maailmassa, mutta kun irrottaudutte enemmän ja enemmän, ette jää kiinni draamaan. Lempeä, sisäinen tietäminen nousee esiin ettekä pysty piiloutumaan totuudelta itsestänne. Tiedätte, mitä teidän on tehtävä tullaksenne täyteen voimaanne. Kun teette tämän, alatte nähdä nopeammin ja selvemmin ilmentymiä siitä, mitä värähtelette.
...mun näkökulmasta KAIKKI siis aivan kaikki on Jumalan luomaa siis ei vaan tämä meidän maapallomme vaan myös toiset sivilisaatiot ja tähti-ihmiset. Kaikki luodut ovat vain erilaisia! ja mitä siihen tulee että apinasta... no tietysti ihminen on kehittynyt apinasta kädellinen kun on. Ja kehitystyö jatkuu yhä eikä ole edes aikeissa pysähtyä.
Tossa viestissä ei ollu ainoon ainoota perustelua? :o
Jos Jumala olisi oikeasti olemassa, hän ei antaisi viattomien lapsien syntyä vammaisina tai sairastua vakavasti.
Mulla on ainakin joku sisälläni, kun varsinkin aamuyöstä naukuu ja narisee, liike aiheuttaa
samalla pahan hajun. No kai se on niiden ominaistuoksu!
hehkuuko sun silmät pimeessä?
ja haluaisimme vetää verhon sivuun vain hetkeksi, niin että voitte nähdä itsenne meidän silmiemme kautta. Ette koskaan epäilisi itseänne, jos näkisitte sen, mitä me näemme. Kulkisitte aina ylpeänä, kulkisitte aina Kodin valo olkapäällänne. Riippumatta siitä mihin suuntaan haluaisitte kääntyä, se olisi aina valaisemassa polkuanne. Ette voi epäonnistua. Tämä teidän on tiedettävä. Teidän ei ole mahdollista epäonnistua, sillä olette jumala eikä jumala epäonnistu. Meillä ei ole muuta tarkoitusta kuin levittää siipemme heijastamaan ihmisten suurenmoisuutta. Tarkoituksemme on auttaa teitä muistamaan, keitä todellisuudessa olette, ja se on mahdollista vain, kun alatte päästää irti erillisyydestä maaplaneetan maailmojen välillä..
mielenkiintoista ;)
niin että tämä kaikki on unta ja kun kuolemme, heräämme!!
sisäisessä tietämyksessänne näinä ristiriitaisina aikoina, sillä tämä ääni on ainoa käytettävissänne oleva totuus. Vaaditaan suurta rohkeutta uskoa rauhan ääneen, kyllä, mutta joka kerta kun ilmestytte esiin pullistuvista pelon houkutuksista - houkutuksista uskoa vähempään kuin mitä olette ja mitä tulette olemaan - oivallatte oitis, että nuo ajat ovat vain välähdyksiä siitä harhasta, jonka kerran uskoitte olevan totta.
humalanoidi ilmestyy krapulan yhteydessä...
tottakai ettekö ole seurannu tv.ohjemaa kolmas kivi auringosta?aivan hurmaavia,tai ihania olioita.jeess...
Miten niin täällä ei voi olla ufoja? Jos näet jonkun lentävän, etkä tiedä mikä sen on, niin silloin se on ufo! Eli tunnistamaton lentävä esine! Puhukaa humanoideista, jos tarkoitta jotai avaruuden limanuljaskoita.
Ps. Jos niitä tääl olis nii eiköhän ne sillä tekniillaan osaisi, myös piiloutua niin hyvin että emme tietäisi niistä mitään! Eli ihan sama siinä vaiheessa pohtia, että onko niitä vai ei. Ei vaikuta meidän eläämään ellei ne invaasiota suunnitte ;)
koska sillä ei ole rajoja, mitä voitte ilmentää,
kun visionne ovat harmoniassa kaikkien suurinta
parasta tarkoittavan jumalaisen suunnitelman
kanssa. Kutsukaa meitä ja autamme
päättäväisyydessänne elää harmoniassa,
yltäkylläisyydessä ja ilossa.
hui,että ufojan oikein kehon sisällä?hurja aate.mutta en usko että kyseessä oisi ufo jos se maapallolla asustaa.....:)
näkökykysi yksityisen pikkumaailmasi tai mikrokosmisen todellisuutesi ulkopuolelle?
Oletko valmis ja halukas hyväksymään sen
totuuden, että vaikutat jossain määrin kaikkiin
ja kaikkeen tässä maailmankaikkeudessa ja että
myös jokainen maan päällä ja kaikissa muissa
ulottuvuuksissa vaikuttaa sinuun?
Kysymme jokaiselta teistä: "Oletko valmis
käyttämään niitä upeita lahjoja, jotka ovat
jumalainen syntymäoikeutesi?
Mitkä ovat suurimmat halusi?
Mikä on perintösi ihmiskunnalle ja maailmalle?"
Juu tuo minunkin eukko joku marssilainen. Ainakin sen yheltä mielenosoitusmarssilta tapasin.
Se on ihan vihreäkin, ainakin ajatuksiltaan.
Mutta minun olemassaoloani ei voi todistaa koska olen ateisti ja kaiken lisäksi himovemppaaja!
niinhän ne tuntus olevan ...http://www.pointblog.fi/?go=mina
Jos täällä maapallolla on muita tuntemattomia kulttuureja kuin omamme, niin mitä sitten. Sehän olisi vain yksi ilmiö muiden ilmiöiden lisäksi ilmiömaailmassa. Eikä ole olemassa mitään erillistä avaruusolentoa, sillä me kaikkihan olemme avaruudessa.Vai onko jossakin olemassa paikka, joka ei ole avaruudessa?
sen kaikissa ulottuvuuksissa, vahvistamme itseämme ja sallimme Henkemme mennä hämmentyneiden tunteiden ja menneisyyden havaintotapojemme yli ehdottoman rakkauden, viisauden ja totuuden ulottuvuuteen.
Jos avaruusoliot olisivat olemassa meidän joukoissamme, voisin kertoa näin; olisin puoliksi ihminen ja puoliksi humanoidi, joka kutsutaan Esperiksi. Esperit omistavat telepatian ja telekinesian voimia, ja minä omistan itselleen tällaiset voimat!
;)
pyhään mieleenne on kaikki se kosminen viisaus, mitä tarvitsette matkallanne takaisin valoulottuvuuksiin. Yhdistykää tähän viisauteen ja jakakaa sen veljienne ja sisarienne kanssa polulla. On monia tapoja palvella ja toisten esimerkkinä oleminen on yksi tehokkaimmista tavoista. Mitkä on intohimonne, rakkaat? Mikä tuo teille iloa ja saa sydämenne laulamaan? Vastatkaa näihin kysymyksiin ja tarkoituksenne paljastuu teille - askel kerrallaan..
Tuo johtuu!!!!
Olen luullut, että jaamme maan vaikka minkälaisten elämänmuotojen kanssa. On tainnut tulla katsottua muutama luonto-ohjelma liikaa. Eikä ihminen edes pärjäisi ilman muutamaa kiloa "muukalaisia" kehossaan.
Uutisoinnin mukaan Suomen tunnetuimmat alienit (luetaan: ylevertainen rotu) saavat oman tv-shownsa. Jatkossa katsojat saavat äänestää halutaanko alien-perheen arkea, mielipiteitä ja elämänkatsomuksia seurata kokonaisen sarjan ajan. Voi onnea!
korkeamman itsenne välillä ei ole mitään erillisyyttä. Teidän ja varpaidenne välillä ei ole mitään erillisyyttä. Olette yhtä. Vaikeus teidän ja korkeamman itsenne välisen suhteen ymmärtämisessä on se, että ajattelette kaksinaisuudessa. Teillä on vaikeuksia käsittää, mitä merkitsee olla yhtä korkeamman itsenne kanssa. Jopa kielikuva "yhtä korkeamman itsenne kanssa" vihjaa siihen, että on kaksi erillistä olentoa. On vain yksi olento ja tuo olento on "sinä".
Onnea!
Ei ne pienet vihreät miehet mutta ne suuret siniset naiset ! Ne minua pelottaa...
jotka ovat kuolleet.
Avaruusoliot osaavat herättää
ne henkiin
Muuta selitystä en keksi
et voi käsittää käsittämätöntä, etkä nähdä näkymätöntä kättä.
avaruusoliot missä ne suomessa ovat,Helsingissä on sellainen iso kivitalo jossa on töissä paljon turhia tyyppejä,joihin ei lomautukset vaikuta
tää on niin turha ja lopuunkulunu aihe että HO HO!
Noita mahdollisia "olioita" saattaa todellakin olla olemassa. Eivät ne väkisin pyri näyttäytymään - ainakaan toistaiseksi - vaan valitsevat tyylinsä ihmisen pelkokertoimen mukaan hienotunteisesti. Itse en niitä näe valokuvatessani, mutta jokaisessa filmissä on kehityksen jälkeen todella mielenkiintoisia ylimääräisiä "olioita".
aamulla peilistä katsoo ihme olio ja valokuvissa näkyy usein erilainen olio kun mielessä.
omakohtainen kokemus. Kerran päissään baarissa tuijotin toista tyyppiä silmiin, kunnes hän muuttui humanoidin näköiseksi ja kertoi, että he ovat olleet keskuudessamme jo pitkään. Ja heitä on enemmän, kuin me osataan kuvitella. No, kokemus kesti ehkä 10 sekuntia. Kysyin tyypiltä kokiko hän äsken jotain erikoista? Sanoi, että joo. Sen kummemmin ei asiasta puhuttu.
Kerran olin aivan satavarma, että nyt näen jonkun ihan täysin vieraan elämänmuodon. Sitten kävi ilmi, että kyseessä olikin vain Aira Samulin...
Mutta vakavasti puhuen ei todellakaan ole mikään mahdottomuus etteikö jossain muuallakin olisi elämää, kuin täällä. Tai täällä maassakin, jossain meren syvimmissä haudoissa, jonne ihmiset eivät ole vielä kyenneet mennä tekemään tuhojaan. Mun mielestä on ääliömäisen itsekästä ajatella, että me ihmiset täällä olisimme jotenkin ainutlaatuista porukkaa (paitsi toki siinä olemme ainutlaatuisia että tuhoamme elinympäristömme ja toisemme sitä itse tajuamatta. Ja ei, en puhu nyt ilman saastuttamisesta!).
Helvetistäkö sen tietää mitä jossain miljoonan valovuoden päässä on, jonkun toisen auringon alla. Epätodennäköistä että olisi tämmösiä samanlaisia ihmisiä kuin me täällä, mutta siis ylipäänsä jotain elämäähän on aivan varmana. Jos maapallolla tuntemamme "elämän alku" on tullut jostain muualta niin siinähän on jo todiste. Tai jos elämä on syntynyt maapallolla "itsekseen", niin miksei sitten jossain muuallakin voisi syntyä. Ja huomatkaa että olen skeptikko ja ajattelen asioita hyvin paljon faktojen ja järjen perusteella, en minkään uskonhöpötyksen sokaisemana.
Asia vaan on niin, että sitä ei koskaan tiedä. Miksi olisi, mutta toisaalta miksei olisi. Ja en suoraan sanottuna usko, että ne Roswellin jutut 50-luvulla yms. olisivat keksittyjä. Jotain sen verran hämärää siinä hommassa on, jotain mitä yhdysvallat ei mistään hinnasta koskaan ikinä Halua/halunnut päästää ihmisten tietoon. Ufoja tai sitten jotain ihan muuta, mistä sen tietää.
Täällä sivulla voit piirtää jonkin kuvan, ja lähettää sen jollekkin. Sitten sen jonkun kuva tulee sinulle. :D
http://garyc.mooo.com:3232/sketch/sketch.swf
Vedin esinahkaa taakse niin musta aukko lensi pippelistä.
olla.