Kyllä meillä suomessa kohdellaan eläimiä tuohon verrattuna kuin kuninkaita.
0Äänestä
mielestäni
Koreasta. Kyllä tämä netti avartaa kummasti kun vähän viitsii hakea maailman ihmeellisyyksiä asiasta kuin asiasta.
0Äänestä
myös itse
En kyllä yhtään puolusta kumpaakaan mutta kuvat eivät ole suomesta. Mieti oliko ne edes suomalaisten näköisiä. Ei olla ihan älyttömiä eihän. Voin repiä sulle netistä kuvia kaikki voivat. Oli sen näköiset varpaat ettei kuunaan ollut kenkiä.
0Äänestä
seppis
Köyhyys syypää. Ihmisillä ei ole varaa ostaa edes kenkiä.
0Äänestä
ole sanonut
että olisi suomesta tai olisi suomalaisilla mitään osuutta asiaan.vaan lähinnä että tässä näette,että jossain tuollainen eläinten kohtenu on ihan normaalia. onneksi ei tosissaankaan suomessa.
että olisi suomesta tai olisi suomalaisilla mitään osuutta asiaan.vaan lähinnä että tässä näette,että jossain tuollainen eläinten kohtenu on ihan normaalia. onneksi ei tosissaankaan suomessa.
suomessa löytyy 30 mullia mätänemistilassa.Ja isännällä oli varmasti varaa ostaa kengät.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä meillä suomessa kohdellaan eläimiä tuohon verrattuna kuin kuninkaita.
Koreasta. Kyllä tämä netti avartaa kummasti kun vähän viitsii hakea maailman ihmeellisyyksiä asiasta kuin asiasta.
En kyllä yhtään puolusta kumpaakaan mutta kuvat eivät ole suomesta.
Mieti oliko ne edes suomalaisten näköisiä.
Ei olla ihan älyttömiä eihän. Voin repiä sulle netistä kuvia kaikki voivat.
Oli sen näköiset varpaat ettei kuunaan ollut kenkiä.
Köyhyys syypää. Ihmisillä ei ole varaa ostaa edes kenkiä.
että olisi suomesta tai olisi suomalaisilla mitään osuutta asiaan.vaan lähinnä että tässä näette,että jossain tuollainen eläinten kohtenu on ihan normaalia.
onneksi ei tosissaankaan suomessa.
suomessa löytyy 30 mullia mätänemistilassa.Ja isännällä oli varmasti varaa ostaa kengät.