Oletko

ja huonosti kävi. Toisen tunteilla leikkiminen ei ole loppu pelissä kenellekään hyväksi. Sitten vielä huomaa, että se jota "laastarina" käytti, olisi se mitä halusi.

Se on moralitonta.

minä tehnyt niin. Eka kerralla "laastarista" tuli liimalaastari, jota ei meinannut saada irti ja sitten kun sen sai, niin liima vielä pysyi kauan. Eli yritin liian ystavällisesti irrottautua, kun tunsin ottaneeni hänet "väärin" perustein. Toisella kertaa kerroin heti aluksi uudelle ihmiselle, että olen vielä kipeänä ohi menneessä ihmisessä ja en pysty ajattelemaankaan muita vakavasti vielä.. se suhde kesti mun surun ajan ja on nyt ohi myös, mutta sain hänestä ystävän.

Laastarina, hmm. Voihan sen niinkin sanoa, mutta sanotaanko näin että tuttu ja turvallinen vetää enemmän puoleensa lopulta. Voihan sitä yrittää vähän aikaa huijata itseään, mutta omatunto tulee vastaan ja on pakko kertoa tilanne sille "laastari" osapuolelle. Ei käy tollaisissa hommissa varmaan koskaan hyvin.

Olin 3 vuotta suhteessa ja rakastin sitä miestä ihan hirveästi. Meillä synkkas kaikki yhteen; musiikki maku, elämän arvot, huumorin taju. Kaikki. Ainut asia mikä klikkas oli tän miehen sairaalloinen mustasukkaisuus. 3 vuoden seurustelun jälkeen jätin hänet. En enää kestäny. Viikko eron jälkeen eräs tuttu jätkä osoitti kiinnostusta ja aloimme oleen yhes. Tajusin jo silloin täysin että otin hänet vain unohtaakseni tämän edellisen mieheni. Kaipuu hänen luokseen oli valtava ja todella jouduin tekemään töitä jotta pääsin hänestä yli.

Se laastari suhde kesti 6 vuotta. Alusta asti tunsin häneen vain melkein pelkästään kaveruutta. Silti olimme yhdessä niin kauan. En vain osannut lopettaa. Kun vihdoinkin lähdin, se oli hänelle erittäin kova paikka. En olisi koskaan saanut leikkiä hänen tuntaillaan. Kaduttaa.