Erosin kirkosta jo kymmeniä vuosia sitten. En oikein enää saanut kristinuskosta mitään irti, eikä ajatus Jumalasta tuntunut omalta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä jossain muualla on jotain syvempää, mitä en ollut vielä ymmärtänyt.
Jossain vaiheessa kiinnostuin hindulaisuudesta ja aloin tutkia Veda-kirjoituksia. Krishna, karma, jälleensyntymä ja koko ajatus siitä, että elämässä olisi jokin suurempi järjestys, alkoi tuntua kiinnostavalta. Myönnän, että aluksi uskoin aika vahvasti siihen, mitä luin. Tuntui siltä, että olin löytänyt jotain, mitä kristinuskosta puuttui.
Mitä enemmän kuitenkin luin, sitä enemmän alkoi tulla kysymyksiä. Eri opettajat selittivät samoja asioita eri tavoin. Krishnaa pidettiin yhdessä suunnassa Vishnun avatarana ja toisessa alkuperäisenä Jumalana. Karmasta puhuttiin varmana totuutena, mutta mitään kunnollista näyttöä jälleensyntymästä en löytänyt. Selityksiä kyllä riitti.
Lopulta aloin miettiä, miksi minun pitäisi uskoa näihin väitteisiin vain siksi, että ne ovat vanhoissa kirjoituksissa. Kristinuskon kohdalla olin jo aiemmin kyseenalaistanut saman asian.
En sano, etteikö Vedoissa olisi kiinnostavaa filosofiaa tai viisaita ajatuksia. On siellä paljonkin. Mutta viisaat ajatukset eivät vielä todista jumalia tai jälleensyntymää todeksi.
Lopulta päädyin ateistiksi. En siksi, että olisin vihainen uskonnolle, vaan koska en enää nähnyt riittäviä perusteita uskoa jumaliin. Nykyään ajattelen, että ihmisen pitää yrittää elää hyvin ihan tässä elämässä, eikä sen vuoksi, että saisi seuraavassa elämässä palkinnon.
Välillä tuntuu huvittavalta, että lähdin kristinuskosta etsimään totuutta, löysin Vedat ja päädyin lopulta siihen, ettei jumalista ole tarpeeksi näyttöä.
Onko muilla ollut samanlaista kokemusta, että uskonto vaihtuu mutta epäily lopulta voittaa?
Jossain vaiheessa kiinnostuin hindulaisuudesta ja aloin tutkia Veda-kirjoituksia. Krishna, karma, jälleensyntymä ja koko ajatus siitä, että elämässä olisi jokin suurempi järjestys, alkoi tuntua kiinnostavalta. Myönnän, että aluksi uskoin aika vahvasti siihen, mitä luin. Tuntui siltä, että olin löytänyt jotain, mitä kristinuskosta puuttui.
Mitä enemmän kuitenkin luin, sitä enemmän alkoi tulla kysymyksiä. Eri opettajat selittivät samoja asioita eri tavoin. Krishnaa pidettiin yhdessä suunnassa Vishnun avatarana ja toisessa alkuperäisenä Jumalana. Karmasta puhuttiin varmana totuutena, mutta mitään kunnollista näyttöä jälleensyntymästä en löytänyt. Selityksiä kyllä riitti.
Lopulta aloin miettiä, miksi minun pitäisi uskoa näihin väitteisiin vain siksi, että ne ovat vanhoissa kirjoituksissa. Kristinuskon kohdalla olin jo aiemmin kyseenalaistanut saman asian.
En sano, etteikö Vedoissa olisi kiinnostavaa filosofiaa tai viisaita ajatuksia. On siellä paljonkin. Mutta viisaat ajatukset eivät vielä todista jumalia tai jälleensyntymää todeksi.
Lopulta päädyin ateistiksi. En siksi, että olisin vihainen uskonnolle, vaan koska en enää nähnyt riittäviä perusteita uskoa jumaliin. Nykyään ajattelen, että ihmisen pitää yrittää elää hyvin ihan tässä elämässä, eikä sen vuoksi, että saisi seuraavassa elämässä palkinnon.
Välillä tuntuu huvittavalta, että lähdin kristinuskosta etsimään totuutta, löysin Vedat ja päädyin lopulta siihen, ettei jumalista ole tarpeeksi näyttöä.
Onko muilla ollut samanlaista kokemusta, että uskonto vaihtuu mutta epäily lopulta voittaa?
Vastaukset 124
Vanhimmat
Tovon iloa elämääsi ateistina; on hienoa, että olet löytänyt itsesi.
Hyvää jatkoa!
Kiitos avoimesta ja mielenkiintoisesta kirjoituksestasi. Minusta on hienoa, että olet uskaltanut kulkea omaa tietäsi ja muodostaa maailmankuvasi itsenäisen pohdinnan kautta.
Paramparamme filosofian aspektista usko ja hengellinen elämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita. Mitään ei voi pakottaa toiselle, eikä kenenkään tarvitse uskoa jumalaan vain siksi, että jokin uskonnollinen perinne niin opettaa.
Ajattelen myös, että ihmisen hyvyys, myötätunto ja pyrkimys elää oikein ovat arvokkaita riippumatta siitä, uskooko hän Jumalaan vai ei.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja iloa oman polkusi ateistina kulkemiseen.
"että uskonto vaihtuu mutta epäily lopulta voittaa?"
Niin minulle tapahtui kun löysin Vedat!
Minulle Vedat ei ole vain uskonto!
Vaishnavismi alkaa siitä, mihin neljä Vedaa loppuu, siis Rig, Yajur, Sama ja Atharva Veda.
Tämä vaihe on jo ohitettu.
Yli 90 prosenttia Veda-tiedosta on aineellista tietoa, vain loput, alle 10 prosenttia on henkistä.
Nämä neljä Vedaa ovat pääasiassa ihmisille, jotka haluavat jatkaa nauttimista tässä maailmassa
Kaikki muut ovat enimmäkseen materialisteja, jotka haluavat tietää, miten elää kunnolla tässä maailmassa ilman suurempia kärsimystä, miten nauttia, miten olla rikkomatta kosmisia lakeja ja silti nauttia.
Tätä varten ihmisille on annettu käytävä, jota pitkin kulkea. Jos ette riko kosmisia lakeja, ette kärsi paljon, mutta voitte nauttia.
VEDAT EI OLE USKONTO
Väite, että Veda olisi uskonto, osoittaa vedalaisen tietoperinteen käsitteellisen ja historiallisen kontekstin puutteellista tuntemusta. Ennen kuin väittää Vedan olevan uskonto, olisi syytä perehtyä siihen, mitä Veda käsitteellisesti ja historiallisesti tarkoittaa. Ilman riittävää ymmärrystä vedalaisesta tietoperinteestä tällainen väite perustuu virheelliseen yleistykseen kuin asiaan perehtyneeseen arvioon.
Vedat edustavat kokonaisvaltaista sivilisaatio- ja kulttuuriperintöä, eivät pelkästään uskonnollista traditiota. Niissä uskonnollisiksi luokiteltavat aiheet muodostavat vain pienen osan koko vedalaisesta tietokokonaisuudesta, alle 10 %, kun taas yli 90 % käsittelee filosofiaa (darśana), tiedon teoriaa (pramāṇa), tiedettä jne.
Vedojen tiedot ja astronomiset mittasuhteet jne. ovat niin tarkkoja, että erot nykyaikaisiin mittauksiin ovat vain millimetrien tai muiden hyvin pienten mittaerojen luokkaa, tai täsmälleen samat.
Vedat ei ole rinnastettavissa nykyajan uskonto-käsitteeseen eikä institutionaalisiin uskontojärjestelmiin. Sana Veda (वेद) merkitsee kirjaimellisesti "tietoa" ja juontuu sanskritin verbijuuresta vid – "tietää". Veda edustaa ensisijaisesti laajaa tietoperinnettä (vidyā), ei uskonnollista järjestelmää nykyisessä merkityksessä.
Vedalainen traditio muodostaa yhden vanhikmman yhtäjaksoisesti säilyneistä kulttuurisivilisaatioista ja tiedollisista perinteistä. Se käsittää laajan kokonaisuuden, joka sisältää filosofista analyysiä, kieltä ja kielioppia, logiikkaa, matematiikkaa, tähtitieteellisiä havaintoja, luonnon järjestyksen tarkastelua, yhteiskunnallista ajattelua, estetiikkaa sekä tietoisuuden, mielen systemaattista tutkimusta,jne.
Vedalainen tietojärjestelmä (sarva-vidyā) kattaa useita toisiaan täydentäviä tiedonaloja, kuten:
darśana – filosofinen tutkimus ja todellisuuden systemaattinen analyysi;dharma – eettinen, yhteiskunnallinen ja kosmiseen järjestykseen perustuva toimintaperiaate;manas ja antaḥkaraṇa – mielen, kognition ja psykologisten prosessien tutkimus;cit ja caitanya – tietoisuuden ja subjektiivisen kokemuksen luonteen tarkastelu;ṛta – universaalin luonnonjärjestyksen ja kosmisen lain käsite;prakṛti – luonnon ja aineellisen todellisuuden perusrakenne;vijñāna – analyyttinen, systemaattinen ja erittelevä tieto;vidyā – kokonaisvaltainen ymmärrys ja tietämys.
Vedalaisessa epistemologiassa tiedon hankkiminen perustuu systemaattiseen tutkimukseen (vicāra), rationaaliseen päättelyyn (yukti), havaintoon (pratyakṣa), loogiseen inferenssiin (anumāna) sekä luotettuun tiedonvälitykseen (śabda-pramāṇa). Näitä tarkastellaan toisiaan täydentävinä tiedon lähteinä.
Vedalaisessa perinteessä tieto ei rajoitu yksinomaan luonnonilmiöiden tarkasteluun, vaan siihen sisältyy myös tietoisuuden, kokemuksen, kognition ja olemassaolon perustavanlaatuisten kysymysten systemaattinen tutkimus. Tästä syystä vedalainen traditio voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisena sivilisaation tietoperinteenä, jossa filosofia, luonnon tutkimus, kielitiede, matematiikka, fysiikka, yhteiskunnallinen ajattelu, etiikka sekä tietoisuustutkimus muodostavat yhtenäisen tiedollisen kokonaisuuden.
Veda ei näin ollen ole vain uskonnollisten tekstien kokoelma, vaan laaja kulttuurisivilisaation tietokorpus, jonka tavoitteena on ymmärtää todellisuuden rakennetta, luonnon järjestystä, ihmisen tietoisuutta sekä tiedon eri ulottuvuuksia. Vedalaisessa näkökulmassa tiede, filosofia, kulttuuri ja yhteiskunnallinen ajattelu eivät ole toisistaan erillisiä alueita, vaan saman tietoperinteen keskenään vuorovaikutteisia osa-alueita.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja iloa oman polkusi ateistina kulkemiseen.
Hyvä ateisti on parempi kuin huono uskovainen!
MYÖS ATEISMILLA ON OIKEUS OLLA OLEMASSA. MAAILMASSA ON SUURI MÄÄRÄ MORAALISESTI KORKEATASOISIA JA MYÖTÄTUNTOISIA ATEISTEJA, JOTKA OVAT JOPA KIVEMPIÄ IHMISIÄ KUIN MONET NIIN SANOTUT USKOVAISET. EI TARVITSE OLLA USKOVAINEN OLLAKSEEN HYVÄ IHMINEN.
JOS OLET ATEISTI, ET AINAKAAN KÄY SOTAA FANATISEN USKONNON NIMISSÄ. SUURI OSA HISTORIAN SODISTA ON KÄYTY USKONTOJEN NIMISSÄ. MIELUUMMIN ATEISTI KUIN FANATISEN USKONNONSA NIMISSÄ SOTIVA USKOVAINEN, JOKA ON VALMIS TUHOAMAAN IHMISKUNTAA OMAN USKONTONSA NIMISSÄ. TÄMÄKIN ON OSA HISTORIAA, JOTA EI PIDÄ UNOHTAA
VÄÄRIÄ USKONTOJA EI OLE OLEMASS; ON VAIN MAILMAN USKONTOJEN VÄÄRIÄ SEURAAJIA, MUTTA MUUTEN USKONNOT ITSESSÄÄN EIVÄT OLE VÄÄRIÄ – VÄÄRIÄ OVAT VAIN SEURAAJAT
Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Perityn synnin ongelma. Perisynti
Anonyymi-ap
2026-06-11 11:11:44
Ilmoita
Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.
Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.
Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.
Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?
Myös huippututkijat ajattelevat samaa:
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.
"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:
väärästä identiteetistä
karmallisesta sidonnaisuudesta
tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta
Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
Ei ole ikuista kadotusta.
Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.
Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.
Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.
"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.
Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.
Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.
Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.
Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.
Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.
Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.
Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.
Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua.
Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun (jīva) todellista asemaa.
Meillä ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).
Jīva ei kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu (jīva) toimii oman tietoisuutensa, karmansa (karma) ja saṃskāroidensa mukaisesti.
Toisin sanoen kukaan ei ole vastuussa toisen sielun teoista. Jokainen jīva kokee oman karmansa seuraukset, eikä synnin tila siirry sukupolvelta toiselle moraalisena syyllisyytenä. Aineellisen kärsimyksen syy ei ole peritty synti, vaan tietämättömyys (avidyā) ja Jumalan unohtaminen (Bhagavān-vismṛti).
Ihminen ei ole lähtökohtaisesti “syyllinen” vaan ehdollistunut (baddha-jīva)
Kärsimys ei ole rangaistus peritystä synnistä, vaan karman ja harhan seurausta
Jokainen sielu voi muuttua, koska tila ei ole pysyvä
Jīva (yksilöllinen tietoisuus, ikuinen minuus) ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista. Jokainen jīva kohtaa omien valintojensa, omien saṁskārojensa (saṁskāra, tietoisuuteen painunut vaikutelma) ja oman karmansa (karma, teko ja sen seuraus) seuraukset.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.
Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.
Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.
Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
USKONTOA EI SIIS TARVITSE "PELASTUKSEN" TAKIA!
Ei uskontoa pidä käyttää pelotteluun eikä ihmisen tarvitse olla uskonnollinen ollakseen moraalinen, myötätuntoinen ja hyvä ihminen.
Uskontoa ei tarvitse lähestyä pelon, syyllisyyden tai pakon kautta. Sen pitäisi parhaimmillaan lisätä myötätuntoa.
Ja vaikka joku ei uskoisi Jumalaan, se ei tee hänestä huonompaa ihmistä.
Ei tarvitse olla samaa mieltä maailmankatsomuksesta voidaksemme kunnioittaa toisiamme.
Minusta tärkeintä ei ole se, mihin ihminen tunnustautuu, vaan miten hän kohtelee muita eläviä olentoja.
Myös "vääräuskoisia"!
Uskoon väkisi pakottaminen on rikoksista kamalin!
Uskoon väkisi pakottaminen on rikoksista kamalin!
Uskon todellinen arvo ei ole siinä, kuinka monta "pakanaa" saamme käännytettyä "ainoaan ja oikeaan" uskoon.
Ja vaikka joku ei uskoisi Jumalaan, se ei tee hänestä huonompaa ihmistä.
USKONTOA EI SIIS TARVITSE "PELASTUKSEN" TAKIA!
Jokaisella on oikeus elää vakaumuksensa mukaan, myös ateistina.
Usko ei ole pakko eikä ihmisen moraalisen arvon mittari.
KOSKA MITÄÄN PELASTETTAVAA EI SYVIMMÄLLÄ TASOLLA EDES OLE OLEMASSA.
"Erosin kirkosta"
Niin kuin monet muutkin täällä ja yleisesti koko Suomessa!
Tuo aloitus tuntuu vähän epäuskottavalta, luulen, että se on vain provo – en usko, että hän olisi koskaan oikeasti uskonut mihinkään!
Eräs täältä tuttu henkilö, joka on muuttanut tyyliään.
"Krishnaa pidettiin yhdessä suunnassa Vishnun avatarana ja toisessa alkuperäisenä Jumalana."
Krishna ja Vishnu ovat sama henkilö!
Krishna on Vishnu, ja Vishnu on Krishna.
Kyse ei ole kahdesta eri Jumalasta, vaan saman todellisuuden ilmenemismuodoista.
Yksi ihminen tai kolukunta voi lähestyä Jumalaa Krishnan kautta, toinen Narayanan kautta. Tämä ei itsessään tarkoita, että he palvoisivat eri jumalallista todellisuutta.
Yksi ihminen tai koulukunta voi lähestyä Jumalaa Krishnan kautta, toinen Narayanan kautta. Myös Narayana ja Vishnu ovat Krishnan kanssa sama jumalallinen persoona. He ovat sama henkilö.
Kyse ei ole vain siitä, kutsutaanko Jumalaa Krishnaksi, Vishnuksi vai Narayanaksi.
Krishna ja Vishnu eivät eroa toisistaan, OVAT SAMA HENKILÖ. He ovat yksi Persoonallisuus.
Eri koulukuntien tulkinnat riippuvat siitä, haluaako ihminen kunnioittaa Jumalaa etäältä kuin Vishnua vai olla Jumalan läheinen ystävä, kuten Krishnan kanssa.
Eri koulukuntien tulkinnat riippuvat siitä, haluaako hän kunnioittaa Jumalaa etäältä Vishnuna tai Narayanana vai olla Jumalan läheinen ystävä kuin Krishnan kanssa.
Ystävä voi leikitellä ja kilpailla hänen kanssaan. Kiusoitella Krishnaa., haastaa hänet. Voittaa hänet leikeissä.
Ystävä voi jopa riidellä Krishnan kanssa, moittia häntä ja olla hänen kanssaan täysin oma itsensä.
Sellaista ei ole Vishnun kanssa, vaikka kyse on samasta henkilöstä.
Tämä ei tarkoita, että Krishna lakkaisi olemasta Jumala. Kyse on rakkaudesta, jossa jumalallisen suuruuden kunnioittaminen väistyy läheisen ystävyyden tieltä.
Myös Vishnun kanssa voi olla ystävä, mutta ei siinä määrin!
Omistautuminen on niin voimakasta, että Äärettömästä tulee alisteinen ja asettuu alisteiseen asemaan rajoitetulle.
Henkisen todellisuuden korkeimmassa ulottuvuudessa Korkein Herra on palvojiensa orja.
Rakkautenne vuoksi ostatte Hänet.
Hänestä tulee väline bhaktan käsissä, vaikka Krishna on kaikkein voimakkain.
Näin Äärettömästä tulee rakkauden kautta läheinen rajalliselle — ei siksi, että Hän lakkaisi olemasta kaikkivaltias, vaan siksi, että Hänen rakkautensa on niin suuri, että Hän suostuu palvojansa orjaksi.
"ettei jumalista ole tarpeeksi näyttöä."
Ei ole mahdollista todistaa sitä, joka on meidän yläpuolellamme ja sitä, joka ei ole meidän vallassamme. Vain Hän Itse voi todistaa tai ilmaista Itsensä, jos Hän katsoo sen tarpeelliseksi. Voimme tarjota etsijöille vain joitakin konkreettisia perusteluja, jotka voivat viitoittaa tietopolkua. Mutta on mahdotonta raahata Jumalaa jonnekin ja sanoa: "Tässä on se Jumala, jota olette etsinyt niin kauan!". Hänen voimansa on ääretön, meidän mahdollisuutemme ovat hyvin, hyvin rajalliset, joten kysymys Jumalan todistamisesta on virheellinen. Niinpä niillä, jotka eivät ole kiinnostuneita Jumalasta, on aina omat vasta-argumenttinsa. Mutta Jumalan ajatuksen kumoamisen osalta voi myös olla rauhassa. Jumalaa ei voi todistaa eikä kumota. Miten voitte kiistää kaikkialle ulottuvan, yliälykkään ja aineettoman olennon olemassaolon?
"ettei jumalista ole tarpeeksi näyttöä."
Mutta on mahdotonta raahata Jumalaa jonnekin ja sanoa: "Tässä on se Jumala, jota olette etsinyt niin kauan!".
"ettei jumalista ole tarpeeksi näyttöä."
------------
Jumalaa ole! Onko kukaan nähnyt Häntä?
V. K. Prabhu vastaa siihen kysymykseen:
Puhuaksesi näin hienovaraisista asioista, sinun on oltava pätevä. Kukaan ei ole koskaan nähnyt atomeja ja elektronejakaan, mutta tiedemiehet päättelevät niiden olemassaolon menetelmiensä perusteella, joihin vain asiantuntijat ovat perehtyneet. Lisäksi emme näe monia asioita. Emme näe aikaa, säteilyä, monia hienovaraisia energioita. Mutta me näemme ajan, säteilyn, magnetismin jne. vaikutukset. Jotta pääsisi ymmärtämään Jumalaa kaiken alkuperänä ja syynä, on tarkkailtava luontoa huolellisesti.
Voimme siis päästä vaikutuksesta syyn jäljille. Tiedemiehet ajattelivat ennen, että maailmassa on vain inerttiä ainetta ja energiaa, joka liikuttaa materiaa. Mutta kun he keksivät elektronimikroskoopin ja katsoivat elävän solun sisälle, he näkivät erilaisia molekyylejä, myös DNA-molekyylejä, jotka kantavat tietoa elävästä organismista. DNA-molekyylien ketjut ovat kuin älykkäästi kirjoitettuja lauseita. He havaitsivat siis, että luonnossa olevan aineen ja energian lisäksi DNA-molekyyleissä on myös järjestäytynyttä tietoa, jota voidaan verrata elimistön tietokoneen ohjelmistoon.
Nyt jäljellä on vielä yksi viimeinen askel: on hyväksyttävä älykäs informaation lähde, sillä ohjelmia ei kirjoiteta itsestään. Ne ovat erittäin älykkäiden ihmisten luomia. Jos tarkastelemme luontoa tarkkaan, huomaamme, että kaikki siinä on hyvin järkevää, kaunista ja järjestelmällistä. Mitään kaaosta ei ole havaittavissa. Kaikki on hyvin selkeää ja riippuvaista toisistaan. Ainoa, joka voi saada asiat riippuvaisiksi toisistaan, on se, joka ei ole riippuvainen mistään. Ja se on Jumala.
Aivan kuten vanhemmat asettavat potentiaalinsa lapseensa, Jumala asettaa jumalallisen potentiaalinsa meihin. Monilla ihmisillä on outo käsitys Jumalasta: joku kalju isoisä, joka ... huokaa, kuinka syntisiä kaikki täällä ovat, mutta ei voi tehdä asialle mitään. Ihmiset ajattelevat Jumalasta hyvin sentimentaalisesti ymmärtämättä hänen asemaansa. Puhumme tässä joistakin energioista, ajatuksen voimasta, mutta kaikella on lähde: jokaisella energialla, jokaisella voimalla. Oikea käsitys Jumalasta on, että Jumala ei ole vain abstrakti, käsittämätön henkilö, vaan kaikkien energioiden lähde! Näin Vedanta-sutra määrittelee Hänet.
Ja mitä tulee Jumalan todistamiseen, niin Jumalaa ei voi periaatteessa todistaa, koska todistaminen tarkoittaa osoittamista... Näyttäminen, osoittaminen on vain sitä, mikä on voimissamme. Jumala ei ole meidän vallassamme, vaan me olemme Hänen vallassaan. Ei ole mahdollista todistaa sitä, joka on meidän yläpuolellamme ja sitä, joka ei ole meidän vallassamme. Vain Hän Itse voi todistaa tai ilmaista Itsensä, jos Hän katsoo sen tarpeelliseksi. Voimme tarjota etsijöille vain joitakin konkreettisia perusteluja, jotka voivat viitoittaa tietopolkua. Mutta on mahdotonta raahata Jumalaa jonnekin ja sanoa: "Tässä on se Jumala, jota olette etsinyt niin kauan!". Hänen voimansa on ääretön, meidän mahdollisuutemme ovat hyvin, hyvin rajalliset, joten kysymys Jumalan todistamisesta on virheellinen. Niinpä niillä, jotka eivät ole kiinnostuneita Jumalasta, on aina omat vasta-argumenttinsa. Mutta Jumalan ajatuksen kumoamisen osalta voi myös olla rauhassa. Jumalaa ei voi todistaa eikä kumota. Miten voitte kiistää kaikkialle ulottuvan, yliälykkään ja aineettoman olennon olemassaolon?
"ettei jumalista ole tarpeeksi näyttöä."
Jumalaa ei voi todistaa eikä kumota. Miten voitte kiistää kaikkialle ulottuvan, yliälykkään ja aineettoman olennon olemassaolon?
"ettei jumalista ole tarpeeksi näyttöä."
Ihminen voi olla ateisti täysin vapaasti, ja Jumala astuu kohteliaasti sivuun;
Hän tekee kyseiselle henkilölle selväksi: ”Minua ei ole olemassa.”
Niinpä voi olla ateisti täysin rauhassa, ilman rangaistuksen pelkoa.
ATEISMI EI JOHDA IKUISEEN HELVETTIIN.
Ihminen voi olla ateisti täysin vapaasti, ja Jumala astuu kohteliaasti sivuun;
Hän tekee kyseiselle henkilölle selväksi: ”Minua ei ole olemassa.”
Jumalaa ei voi todistaa eikä kumota tieteellä. Miten voitte kiistää kaikkialle ulottuvan, yliälykkään ja aineettoman olennon olemassaolon?
JUMALALLA ON MYÖS VELI.
Balarama on Krishnan ensimmäinen laajentuma.
Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden (Bhagavān) luonne on samanaikaisesti yksi ja moninainen. Tämä ei ole ristiriita, vaan Jumalan käsittämättömän energian (acintya-śakti) ilmentymä. Śrī Krishna on svayam-bhagavān, alkuperäinen Korkein Jumala, josta kaikki muut Jumalan muodot, laajentumat ja avatarat lähtevät.
Krishnalla on veli, Śrī Balarāma, joka on täysin Jumala, mutta ei erillinen Jumala.
“Jos Jumala on yksi, kuinka Hän voi olla kaksi?” kuuluu:
Jumala on yksi olemukseltaan, mutta moninainen persoonallisissa ilmentymissään.
Balarāma – Krishnan ensimmäinen laajentuma
Balarāma on Krishnan ensimmäinen henkilökohtainen laajentuma (prathama-vyūha). He ovat:
yhtä ikuisia
yhtä kaikkivoipia
yhtä tietoisia
yhtä jumalallisia
mutta Heillä on eri tehtävät ja suhteet.
Balarāma ilmentää Krishnan palvelun ja henkisen voiman (sandhinī-śakti). Hänen kauttaan ilmenevät:
kaikki Vishnun muodot
koko henkimaailma (Vaikuṇṭha)
jne.
Samalla tavoin Krishna laajentuu:
Balarāmana
Mahā-Vishnuna
Garbhodakaśāyī Vishnuna
Kṣīrodakaśāyī Vishnuna
He eivät ole eri jumalia, vaan saman Jumalan täydellisiä persoonallisia ilmentymiä.
Sama Jumala, eri muodoissa, ON SAMANAIKAISESTI läsnä kaikkialla.
Krishna ei koskaan vähene
Kun Krishna laajentuu, Hän:
ei jaa voimaansa osiin
ei heikkene
ei lakkaa olemasta alkuperäinen
Hän pysyy aina:
ādyaṁ purāṇa-puruṣaṁ nava-yauvanaṁ ca
ikuisesti nuorena, ikuisesti Korkeimpana.
Krishna on kaiken alkuperä, ja kaikki Vishnun muodot ja avatarat lepäävät Hänessä kuin helmet langassa.
Jumala on yksi, mutta ei rajoittunut yhteen muotoon
Balarāma on Jumala, koska Hän on Krishnan täydellinen laajentuma
Krishna on aina alkuperäinen lähde
Jumalan moninaisuus lisää Hänen kirkkauttaan, ei vähennä Hänen ykseyttään
Tämä on acintya-bhedābheda-tattva:
samanaikainen ykseys ja ero – Jumalan käsittämätön kauneus.
Śrī Krishna ja Śrī Balarāma.
Śrī Krishna ja Śrī Balarāma - molemmat ovat sama Jumala.
Śrī Īśopaniṣad
oṁ pūrṇam adaḥ pūrṇam idaṁ
pūrṇāt pūrṇam udacyate
pūrṇasya pūrṇam ādāya
pūrṇam evāvaśiṣyate
Jumaluuden Ylin Persoonallisuus on täydellinen ja koska Hän on absoluuttinen ja täydellinen, niin kaikki Hänestä emanoituvat ilmentymät, kuten tämä ilmiömaailma, on varustettu kaikella tarpeellisella, koska se on itsessään täydellinen kokonaisuus. Kaikki, mikä lähtee Täydellisestä Kokonaisuudesta on Itsessään Täydellistä. Täydellisenä Kokonaisuutena Hän on täydellisessä tasapainossa, vaikka Hänestä lähtee niin monia täydellisiä osasia.
Īśopaniṣadin avausmantra ei ole vain runollinen siunaus, vaan koko teologian ydinlausuma. Se asettaa heti alussa totuuden Jumaluuden Ylimmästä Persoonallisuudesta ja Hänen käsittämättömästä täydellisyydestään (pūrṇatva).
Kun Kṛṣṇa laajentuu, Hän ei koskaan vähene.
Ykseys ja ero – acintya-bhedābheda
acintya-bhedābheda-tattva – käsittämätön samanaikainen ykseys ja ero.
Maailma on yhtä Kṛṣṇan kanssa, koska se on Hänen energiaansa
Maailma on eri Kṛṣṇasta, koska Hän on aina itsenäinen, persoonallinen ja transsendentaalinen
Tässä kohtaa haluan sanoa, että toissijainen maailman luoja, Brahma, ei ole Jumala, vaan puolijumala. Ihminen ei voi tulla Jumalaksi, mutta hän voi saavuttaa puolijumalan aseman.
Puolijumalat, Shivaa lukuun ottamatta, ovat tavallisia eläviä olentoja — aivan kuten sinä ja minä — vaikka heille onkin annettu korkea asema ja suuret voimat.
Monissa uskonnoissa ihmiset palvovat yleensä maailman luojaa, joka ei ole jumala, mutta he eivät tiedä sitä
Muiden uskontojen edustajilla on harhaluulo, että "hindulaisuudessa" on monia jumalia. Itse asiassa näin ei ole.
On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa elementtien, luonnonilmiöiden ja elämän erilaisesta hallinnasta. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.
Puolijumalat. Keitä he ovat?
Puolijumalat ovat jivoja (sieluja) eli tavallisia eläviä olentoja, joille Jumala antaa valtuudet edustaa Itseään maailmankaikkeuden hallinnassa.
Ensimmäinen puolijumala on Brahma.
Kaikkiaan puolijumalia on kolmekymmentäkolme miljoonaa.
He asuvat universumin ylemmillä alueilla, joita kutsutaan Svargaksi eli paratiisiksi.
Puolijumala-sanan sanskritinkielinen vastine on deva tai devata. Srimad-Bhagavatamin mukaan ajatus siitä, että Krishna olisi puolijumala, on väärinkäsitys.
On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa erilaisista hallintotavoista. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.
Kaikki puolijumalat ovat palvelijoita, jotka toteuttavat Korkeimman Herran käskyjä. Kaikkia puolijumalia tulisi kunnioittaa asianmukaisesti.
Termit sura tai deva (upa-deva) ovat peräisin Vedoista.
Monissa uskonnoissa ihmiset palvovat yleensä maailman luojaa, joka ei ole jumala, mutta he eivät sitä tiedä. Heillä on kuitenkin oikeus tehdä niin – antakaa heidän palvoa puolijumalaa; sehän on loppujen lopuksi parempi kuin jonkun tavallisen ihmisen, kuten esimerkiksi laulajan, ihannointi ja palvonta, niin kui nykyisin on yleistä.
Termit sura tai deva (upa-deva) ovat peräisin Vedoista.
Käännös länsimaisille kielille on toinen asia.
Deva tarkoittaa Jumaluutta, ja sillä voidaan viitata sekä Korkeimpaan että Hänen kumppaneihinsa tässä maailmassa.
Analyyttisen mielen omaavan länsimaisen ihmisen on helpompi nähdä erottelu kuin samanaikainen erottelu ja ykseys.
Siksi meidän on helpompi hahmottaa termit Jumala ja puolijumala joksikin täysin erilliseksi kuin ymmärtää jumaluuden asteiden samanaikainen ykseys ja ero.
Puolijumalat (Shivaa lukuun ottamatta) ovat ihan tavallisia jivoja, jotka Krishna on valtuuttanut suorittamaan palveluksia maailmankaikkeuden hallinnoijina.
Upa-devat ovat samaa tattvaa, mutta pykälää alempana.
Se on kuin vanhempi ja nuorempi upseeri.
Devoja ja upa-devoja voi verrata arkkienkeleihin ja enkeleihin, mutta siihen ei ole tarvetta, sillä Veda-perinne on itsenäinen ja riippumaton.
Se ei tarvitse vertailuja, lisäyksiä ja terminologian lainauksia.
Emme palvo puolijumalia, mutta kunnioitamme heitä Jumalan edustajina aineellisessa maailmassa.
Jokaisella lukemattomalla universumilla on oma Brahmansa, Durgansa ja oma Shivansa. Maailmassa on miljoonia puolijumalia, mutta Jumala on vain yksi.
Puolijumalat ovat jivoja (sieluja) eli tavallisia eläviä olentoja, joille Jumala antaa valtuudet edustaa Itseään maailmankaikkeuden hallinnassa.
Ensimmäinen puolijumala on Brahma.
Kaikkiaan puolijumalia on kolmekymmentäkolme miljoonaa.
On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa erilaisista hallintotavoista. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.
Puolijumalat ovat siis Jumalan"henkilökuntaa" aineellisessa maailmassa.
Pyhät kirjat ja korkeammat olennot Jumalan luomakunnassa on monia ulottuvuuksia. On alempia eri planeettoja. On myös monia Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia.
Nämä olennot ovat meitä korkeamman ja hienovaraisemman luonteen omaavia olentoja, mutta eivät kuitenkaan ole Jumalaa.
Tähän luokkaan kuuluvat myös puolijumalat. He vastaavat presidentin ministerikabinettia, joka ohjaa yksittäisten ministeriöiden työtä. Kabinetin jäsenen ja varsinaisen valtionpäämiehen, presidentin, välillä on ero.
Puolijumalat voidaan nähdä Jumalan ”henkilökuntana” aineellisessa luomakunnassa:
He toimivat Herran käskyn mukaisesti, ylläpitäen maailmankaikkeuden järjestystä ja ohjaten muita olentoja.
Vaikka heillä on suuri valta ja vastuu, he eivät ole itse Jumala, vaan Herran palvelijoita, jotka toteuttavat Hänen tahtonsa.
Vertaus presidenttiin ja kabinettiin on erityisen selkeä:
Presidentti vastaa kokonaisuudesta – hän on Korkein Jumala, joka ohjaa koko järjestelmää.
Ministerit ja kabinetin jäsenet – puolijumalat – vastaavat eri hallinnon osa-alueista, mutta heidän valtuutensa ja auktoriteettinsa tulevat presidentiltä, eivätkä he päätä itse ylimpänä.
Tämä vertaus havainnollistaa hyvin, miten puolijumalat toimivat Herran edustajina, mutta ero Korkeimpaan Jumalaan pysyy selkeänä.
Lisäksi on hyvä huomata, että Jumalan luomakunnassa on monia ulottuvuuksia ja korkeampia olentoja, jotka ovat meitä hienovaraisempia ja korkeamman tietoisuuden omaavia, mutta heistä mikään ei ole Korkein Jumala. Tämä osoittaa Herran monimuotoisen armon ja järjestyksen: jokainen olento toimii omassa tehtävässään harmonisesti, mutta vain Krishna on ylin ohjaaja ja lähde.
Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä. He valvovat aineellisen maailman asioiden tilaa.
Ihmiset samaistavat usein virheellisesti puolijumalat tai ne, jotka edustavat Jumalaa, Jumalaan itseensä.
(Enkelit) alemman tason puolijumalat ovat luonteeltaan samanlaisia olentoja kuin puolijumalat, mutta toisin kuin puolijumalat, heillä ei ole tiettyjä "hallinnollisia tehtäviä".
Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä.
Ihmiset samaistavat usein virheellisesti puolijumalat tai ne, jotka edustavat Jumalaa, Jumalaan itseensä.
Puolijumalat eivät ole biologinen elämänmuoto kuten ihmiset.
Puolijumalien palvonta ei ole kovin järkevää.
On parempi kääntyä Krishnan puoleen.
Kunnioitamme kuitenkin puolijumalia Krishnan "henkilökuntana".
Puolijumalat ja heidän asemansa.
Deva on laajempi termi, jolla voidaan tarkoittaa sekä Korkeinta että puolijumalia, jotka ovat suhteessa ihmisiin melkein kuin jumalia. Sura on jo suppeampi käsite aineellisesta maailmasta, sillä sillä on antonyymi - asura. Termiä sura käytetään useimmiten viittaamaan puolijumaliin elämänmuotona. Joskus termejä sura ja deva käytetään synonyymisesti.
Puolijumalat eivät ole biologinen elämänmuoto kuten ihmiset.
Esimerkiksi Brahma, universumin toissijainen luoja, arkkitehti ja konstruktorien insinööri, omaa kehon, joka koostuu intellektistä ja älykkyydestä. Tämä keho on aineellinen, mutta hyvin hienojakoinen ja hienovarainen verrattuna tavallisiin biologisiin kehoihin.
Brahman keho mahdollistaa hänen tehtävänsä aineellisen universumin rakentajana ja hallinnoijana.
Vaikka keho on aineellinen, Brahman henkinen olemus on aina riippuvainen Krishnasta.
Hänen voimansa ja asemansa ovat Krishnan valtuutuksen mukaisia, aivan kuten puolijumalat toimivat Korkeimman ohjauksessa aineellisen maailman hallinnassa.
Tämä selittää sen, miksi puolijumalien kehot eroavat ihmiskehosta, mutta heidän tehtävänsä ovat silti olennaisia aineellisen kosmoksen ylläpidossa.
Puolijumalat ovat korkeimpien maailmojen asukkaita, joita kutsutaan nimellä devatat ( Devāṭa).
Sanskritiksi ”sūra”. Mitä tarkoittaa aineellisia kehoja? Kaikilla tässä (aineellisessa) maailmassa on aineelliset kehot. Ainoa kysymys on, mikä on kehon elementtien välinen suhde. Karkeampi elementti on maa…
Luomisen alussa Korkein Persoonallisuus asetti Veda-tiedon Brahman sydämeen.
Ihmisen alkuperä
Monia ihmisiä askarruttaa kysymys ihmisen alkuperästä. Vedojen näkökulmasta katsottuna ihminen on peräisin korkeammilla olemassaolon tasoilla elävistä esi-isistä. Ihmiset saivat maapallon, maailmankaikkeuden ainutlaatuisimman planeetan. Se on valittu Jumalan tulemista, avatarien tulemista varten.
Me olemme avaruusolentoja.
Me olemme avaruusolentoja. Tämä on vitsi, jonka merkitys on, että esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" on järkevä paitsi henkisellä myös geneettisellä tasolla.
********************
A. Maharaj
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com/
esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" on järkevä paitsi henkisellä myös geneettisellä tasolla.
********************
A. Maharaj
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com/
Monet palvovat toissijaista maailman luojaa, arkkitehtia, joka esiintyy joissakin maailman uskonnoissa eri nimillä, mutta kyseessä on sama henkilö, joka ei ole jumala vaan puolijumala.
Brahmaa kutsutaan Pitāmahaksi, isoisäksi, ja Krishnaa Prapitāmahaksi, isoisän isäksi.
https://krishna.org/worshiping-demigods/
Worshiping the Demigods
Puolijumalien palvonta
https://krishna.org/worshiping-demigods/
VEDAT EIVÄT OLE USKONTO, VAIKKA NE SISÄLTÄVÄTKIN MONIA USKONNOLLISIA JA FILOSOFISIA KÄSITTEITÄ. MYÖS ATEISTISET - VEDAT SISÄLTÄVÄT MONITASOISTA TIETOA, JOTA ANNETAAN TIETOISUUDEN TASOJEN MUKAAN – EI ENEMPÄÄ KUIN MITÄ HENKILÖ KYKENEE YMMÄRTÄMÄÄN JA OMAKSUMAAN. TÄMÄ MAHDOLLISTAA SIIRTYMISEN SEURAAVALLE TASOLLE HENKILÖN TIETOISUUDEN KEHITTYESSÄ. TIETOISUUDEN TASO VOI VAIHDELLA ESIMERKIKSI KOULUTUKSEN JA YMMÄRRYKSEN MUKAAN. VEDAT ON KULTTUURI JA SIVILISAATIO.
MYÖSKÄÄN HINDULAISUUS EI OLE USKONTO.
VEDAT SISÄLTÄVÄT MONITASOISTA TIETOA, JOTA ANNETAAN TIETOISUUDEN TASOJEN MUKAAN
EI ENEMPÄÄ KUIN MITÄ HENKILÖ KYKENEE YMMÄRTÄMÄÄN JA OMAKSUMAAN. TÄMÄ MAHDOLLISTAA SIIRTYMISEN SEURAAVALLE TASOLLE HENKILÖN TIETOISUUDEN KEHITTYESSÄ.
"Minusta hindulaisuus on hyvin mielenkiintoinen uskonto, "
Hindulaisuus ei ole uskonto.
"Hindulaisuus on vanha uskonto. "
HINDULAISUUS EI OLE USKONTO LAINKAAN, MUTTA SE SISÄLTÄÄ' PALJON ERI
Vrinda on kirjoittanut kaiken niin ytimekkäästi ja tarkasti. En olisi itse pystynyt ilmaisemaan asiaa näin oikeilla ja samalla totuudenmukaisilla sanoilla. On huomattava, että Vrinda on totuuden tiellä. Toivotamme Vrindalle kaikkea hyvää!
EN OLE KIRJOITTANUT SEURAAVAA TEKSTIÄ, VAAN SEN ON KIRJOITTANUT ERÄS TOINEN HENKILÖ.
**********************
Vrinda kirjoitti
2005-10-22 13:05:49 hindupalstalla:
Rauhaa ystävä! :)
Kyselit, miten meistä on tullut hinduja. Itse vähän vierastan tuota hindu-sanaa. Se kun on kuitenkin kattokäsite, jonka alle mahtuu mitä erilaisempia suuntauksia. Tavallaan yhteen ja samaan uskontoon sovitetaan ajatusmalleja, jotka eroavat toisistaan enemmän kuin kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin äärilaidat. Toisaalta se on ehkä myös tuo tietty avaruus, joka minua hindulaisuudessa on aina viehättänyt. Avoimmuus ja vapauttava sanoma, joka myös Bhagavad-Gitan sivuilta niin kauniisti välittyy.
En ole kokenut mitään voimakasta kääntymiskokemusta. Jotenkin vain elämänmatkani on kulkenut fanaattisesta kristillisyydestä kristilliseen mystiikkaan, siitä agnostikoksi ja lopulta vaishnava-hindulaisuuteen. Koen löytäneeni gaudiya-vaishnavismissa tähän asti parhaimmat vastaukset elämän suuriin kysymyksiin, joihin pohjimmiltaan ei ole ihmismielen käsityskykyyn mahtuvaa vastausta.
Tässä ajattelussa minua kiehtoo sen avaruus ja monimuotoisuus, se miten Jumalalla on monia kasvoja ja monia nimiä. Ja miten jokainen luonteensa mukaisesti voi löytää niistä sen itselleen sopivimman. Lisäksi arvostan sitä, miten käytännöllisyys ja korkealentoinen filosofia nivoutuvat yhteen hindulaisuudessa.
Voisin luetella enemmänkin piirteitä, jotka minua hindulaisuudessa kiinnostavat. Pohjimmiltaan kuitenkin jonkun uskonnon valitseminen ei ole yksinomaan älyllinen, järjen ja loogisten perusteluiden varassa tehty valinta. Siinä on kyse kokonaisvaltaisesta kokemuksesta, rohkeudesta ottaa tarvittava ”uskon loikka”, rakastumisesta. :)
USKONTOJA.
Vrinda kirjoitti:
En ole kokenut mitään voimakasta kääntymiskokemusta. Jotenkin vain elämänmatkani on kulkenut fanaattisesta kristillisyydestä kristilliseen mystiikkaan,...
"Jotenkin vain elämänmatkani on kulkenut fanaattisesta kristillisyydestä"
NIIN KUIN MINUNKIN ELÄMÄNI, JOKA ON KULKENUT FANAATTISESTA KRISTILLISYYDESTÄ TÄHÄN VAIHEESEEN – KUTEN MYÖS MONIEN MUIDEN NYKYISTEN HINDUJEN KRISTINUSKOSTA LUOPUNEIDEN ELÄMÄT.
"Jotenkin vain elämänmatkani on kulkenut fanaattisesta kristillisyydestä"
KUTEN ME MUUTKIN TÄÄLLÄ
KUN OLIN KRISTITTY, KÄÄNNYTIN MYÖS IHMISIÄ KRISTINUSKOON. ONNEKSI EN TEHNYT SITÄ VÄKISIN. AJATTELIN SILLOIN, ETTÄ KRISTINUSKO ON AINOA OIKEA USKONTO (LAHKOMME) JA ETTÄ KAIKKI MUUT IHMISET JOUTUVAT IKUISEEN HELVETTIIN.
MINULLE USKONNOSTA LUOPUMINEN OLI VAPAUTTAVA KOKEMUS.
Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.
Yksikään uskonnollinen perinne ei voi perustellusti väittää omistavansa yksinoikeuden kaikkeen henkiseen totuuteen. Tällainen vaatimus edellyttäisi täydellistä tietoa todellisuuden koko laajuudesta, ihmiskunnan historiasta, tietoisuuden kehityksestä sekä Jumalan tai Absoluutin toiminnasta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Koska yksittäinen ihminen tai yhteisö ei voi osoittaa hallitsevansa tällaista kokonaisnäkemystä, ehdoton väite omasta yksinoikeudesta totuuteen perustuu usein enemmän uskoon omaan erinomaisuuteen kuin todelliseen tietoon.
Kun uskonnollinen yhteisö alkaa pitää itseään ainoana pelastuksen, totuuden tai jumalallisen ilmoituksen haltijana, syntyy helposti dogmatismi. Dogmatismi ei tarkoita vahvaa vakaumusta sinänsä, vaan kyvyttömyyttä tunnistaa, että todellisuus voi olla laajempi kuin oma käsitteellinen järjestelmämme. Historia osoittaa, että juuri tällaiset yksinoikeusvaatimukset ovat usein synnyttäneet uskonnollisia konflikteja, vainoja ja vastakkainasetteluja. Mitä kapeammaksi ihmisen maailmankuva muodostuu, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää muiden ihmisten kokemuksia, näkemyksiä ja henkisiä pyrkimyksiä.
Vedalaisesta näkökulmasta katsottuna ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla. Jokainen yksilö lähestyy totuutta omien kykyjensä, kokemustensa, kulttuurinsa ja sisäisen kehitysvaiheensa kautta. Tämän vuoksi myös uskonnolliset opetukset ilmenevät erilaisina. Se, mikä yhdelle ihmiselle on syvällinen metafyysinen opetus, voi toiselle olla käsittämätöntä. Vastaavasti yksinkertainen moraalinen opetus voi olla välttämätön lähtökohta henkilölle, joka ei vielä kykene vastaanottamaan syvällisempiä filosofisia näkemyksiä.
Tässä mielessä ihmisen uskonto kuvastaa usein hänen senhetkistä tietoisuuden tasoaan. Jos uskonnollinen ymmärrys on yksinkertainen tai alkeellinen, se ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Jokainen oppiminen alkaa perustasolta. Lapsi opettelee ensin kirjaimet ennen kuin hän kykenee lukemaan kirjallisuutta tai tutkimaan filosofiaa. Samalla tavoin henkinen kehitys etenee vaiheittain. Se, mikä tänään näyttää rajalliselta, voi toimia perustana syvemmälle ymmärrykselle tulevaisuudessa.
Ongelma syntyy silloin, kun väliaikainen kehitysvaihe julistetaan lopulliseksi päämääräksi. Kun ihminen kiinnittyy omaan käsitykseensä niin voimakkaasti, ettei hän enää ole valmis oppimaan tai tutkimaan syvempiä merkityksiä, kehitys pysähtyy. Dogmatismi muuttaa uskonnon välineestä päämääräksi. Sen sijaan että uskonto auttaisi ihmistä laajentamaan tietoisuuttaan, siitä tulee järjestelmä, joka rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan kasvaa.
Tästä syystä lähes jokaisen uskonnollisen perinteen piirissä voidaan havaita kaksi erilaista lähestymistapaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka pyrkivät ymmärtämään opetusten sisäisen, symbolisen ja syvällisen merkityksen. He eivät tyydy ulkoisiin muotoihin, rituaaleihin tai kirjaimellisiin tulkintoihin, vaan etsivät niiden taustalla olevia periaatteita ja kokemuksellista totuutta. Toiseen ryhmään kuuluvat ne, joiden suhde uskontoon jää pääasiassa ulkoiselle tasolle. He voivat tuntea opinkappaleet, rituaalit ja perinteet, mutta eivät välttämättä tavoita niiden syvempää tarkoitusta.
Sama ero löytyy kaikista suurista uskonnollisista traditioista. On niitä, jotka näkevät pyhissä teksteissä kirjaimia, ja niitä, jotka pyrkivät näkemään niiden merkityksen. On niitä, jotka tarkastelevat uskontoa identiteettinä, ja niitä, jotka käyttävät sitä tietoisuuden muuttamisen välineenä. Ulkoinen uskonto voi erottaa ihmisiä toisistaan, mutta sisäinen ymmärrys pyrkii näkemään sen yhteisen perustan, joka ilmenee erilaisissa kulttuureissa ja erilaisina opetuksina.
Tämän näkemyksen mukaan uskonnon todellinen arvo ei määräydy sen perusteella, kuinka voimakkaasti ihminen puolustaa omaa perinnettään, vaan sen perusteella, kuinka paljon hänen tietoisuutensa, myötätuntonsa, viisautensa ja kykynsä ymmärtää todellisuutta ovat kehittyneet. Uskonto on silloin väline sisäiseen kasvuun eikä päämäärä sinänsä.
Vedalaisen perinteen mukaan jokainen elävä olento etenee pitkän kehitysprosessin kautta. Tietoisuus kasvaa vähitellen kokemusten, tekojen ja oppimisen myötä. Siksi ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla. Se, mikä yhdelle ihmiselle on itsestään selvää, voi toiselle olla vielä käsittämätöntä. Tästä syystä myös opetusten on oltava erilaisia eri ihmisille ja eri kehitysvaiheissa oleville yhteisöille.
Vastuu kasvaa tietoisuuden mukana. Mitä enemmän ihminen ymmärtää tekojensa seurauksia, sitä suurempi vastuu hänellä on niiden vaikutuksista. Tämän vuoksi moraalisia ja karmallisia seurauksia ei tarkastella ainoastaan tekojen ulkoisen muodon perusteella, vaan myös tietoisuuden, aikomusten ja ymmärryksen perusteella.
Tästä näkökulmasta katsottuna uskonnolliset opetukset eivät ole välttämättä keskenään ristiriitaisia, vaan ne voivat olla suunnattuja erilaisille ihmisille erilaisissa olosuhteissa. Jollekin ihmiselle uskonto merkitsee ensisijaisesti moraalisten sääntöjen opettelua. Toiselle se
Tästä näkökulmasta katsottuna uskonnolliset opetukset eivät ole välttämättä keskenään ristiriitaisia, vaan ne voivat olla suunnattuja erilaisille ihmisille erilaisissa olosuhteissa. Jollekin ihmiselle uskonto merkitsee ensisijaisesti moraalisten sääntöjen opettelua. Toiselle se merkitsee filosofista pohdintaa. Kolmannelle se merkitsee rakkauden, palvelun ja Jumalasuhteen syventämistä. Samalla tavoin kuin koulutuksessa on alkeis-, keski- ja korkeampia tasoja, myös henkisessä elämässä voidaan nähdä erilaisia kehitysvaiheita.
Tämän vuoksi vedalainen kulttuuri ei korosta ajatusta, että kaikki ihmiset olisivat velvollisia omaksumaan täsmälleen saman uskonnollisen muodon tai harjoituksen. Olennaisempaa on se, auttaako jokin opetus ihmistä kehittymään seuraavaan vaiheeseen omalla polullaan.
Paramparamme filosofiassa uskonnon korkein tarkoitus ei ole taivaallisten nautintojen saavuttaminen eikä rangaistuksen välttäminen. Tällaiset motiivit voidaan nähdä henkisen kehityksen alkuvaiheina.
Todellinen viisaus ilmenee kykynä nähdä kaikkien elävien olentojen yhteinen henkinen olemus. Oppinut brāhmaṇa, lehmä, elefantti, koira ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt ihminen nähdään pohjimmiltaan samanarvoisina sieluina, vaikka heidän ulkoiset olosuhteensa eroavat toisistaan. Siksi tietoisuuden kehityksen tarkoituksena ei ole synnyttää ylimielisyyttä, vaan myötätuntoa, nöyryyttä ja ymmärrystä.
Mitä syvemmälle ihminen etenee henkisessä elämässä, sitä vähemmän hän keskittyy siihen, mikä erottaa ihmisiä toisistaan, ja sitä enemmän hän alkaa nähdä sen, mikä yhdistää kaikkia eläviä olentoja.
Vielä muutama viestiä täältä.
https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ
Muinaiset pyhät tekstit kuvaavat hämmästyttävää fyysisen kehon asteittaisen henkistymisen prosessia, joka käynnistyy juuri sillä hetkellä, kun ihminen alkaa toimia ilman itsekkäitä motiiveja. Kuten tiedämme jo karmallisten solmujen mekanismia koskevasta tarkastelusta, juuri oman työn tuloksiin kohdistuva itsekäs kiintymys muodostaa vahvat näkymättömät kahleet.
Kun motiivi kuitenkin muuttuu epäitsekkääksi palveluksi, itse toiminnan luonne muuttuu. Karkeista elementeistä koostuva fyysinen olemus lakkaa olemasta raskas ankkuri, joka pitää henkeä syntymien kiertokulussa. Siitä tulee tarkoin säädetty väline, eräänlainen linssi, jonka läpi sisäinen valo alkaa esteettä virrata ympäröivään tilaan.
Aiemmin nautintojen vastaanottamisen kanavina toimineista aistielimistä tulee välineitä luomiseen ja muiden elävien olentojen auttamiseen. Sisäisen paradigman muuttuessa myös ympäröivän tilan havaitseminen muuttuu perusteellisesti.
Tavalliselle mielelle, jota väärän egon tiukat rajat ehdollistavat, koko ulkoinen maailma on valtava resurssivarasto, joka on tarkoitettu yksinomaan henkilökohtaiseen kulutukseen ja hyödyntämiseen. Luonto nähdään materiaalien lähteenä, eläimet vetovoimana ja muut ihmiset kilpailijoina tai hyödyllisinä välineinä omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tietoisuuden muuttuessa tämä aggressiivinen kuluttamisen malli kuitenkin hajoaa kokonaan.
Ihminen alkaa nähdä kaiken elämän monimuotoisuuden yhteisen henkisen luonnon. Puu, joki tai sattumalta kohdattu kanssakulkija lakkaa olemasta eloton taustaobjekti. Ympäristö alkaa näyttäytyä elävänä, hengittävänä organismina, joka vaatii huolenpitoa ja kunnioitusta. Halu hallita ja alistaa katoaa ja antaa tilaa syvälle yhteenkuuluvuuden tunteelle kaiken olevan kanssa. Tila ei enää kätke sisäänsä uhkaa, jota vastaan olisi jatkuvasti puolustauduttava, vaan siitä tulee harmonisen yhteistyön kenttä.
Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa.
Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.
Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”
Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.
Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.
https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ
Transkriptio, videon loppupuolella
Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.
Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.
Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.
Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.
Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.
Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.
Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.
HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...
Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....
Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
------------------------
Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".
-----------------------
Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.
(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"
Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?
Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"
Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.
Ihminen voi kuulua kirkkoon ja silti olla uudestisyntymätönj a silloin se usko on kuollut ja ei anna mitään.
Tässä ohjelma, joka käsittlee kullutta uskoa ja elävää uskoa.
https://www.youtube.com/watch?v=TXuspy-IOMY
Älä edes haaveile siitä – hindut eivät klikkaa linkkejä, joita lähettävät ihmiset, jotka yrittävät yhä uudelleen ja uudelleen tyrkyttää heille kristillisiä uskomuksiaan, vaikka he ovat jo luopuneet kyseisestä uskonnosta. Hindut tuntevat jo kristinuskon; et voi kertoa heille siitä mitään uutta, mitä he eivät jo tietäisi.
Tämähän on siis jo vanhaa tietoa, mutta... Suomessa yrittävät samaa ja tappavat meidät kaikki turhaan. Suomessa kuitenkin 80 % ihmisistä ei usko siihen Jumalaan:
https://drive.google.com/file/d/1ZCelGQ13vjBvdgFWsBj6O_1DbMucaALH/view?usp=drive_link
Kun USA:n äidit hoksaavat nämä suomensukuiset lestadiolaiset(esim. apostolic lutherian church of america), niin kiinni jäitte sielläkin.
Naurakaa sukunimiä, mutta ottakaa tosissaan:
https://www.apostoliclutheran.org/photos?pgid=mp2mx0e4-31d05927-aa84-46f8-9edc-1aa5e47cd6f8
Ja sitten vielä suosittelen katsomaan tämän, ja ymmärtämään että NATO joukot ovat Suomessa tuota samaa motiivia sodaksi käyttämässä.
https://areena.yle.fi/1-51013219
Ja kiinni jäätyänne sitten pojat... 80 % ei usko siihen Jumalaan, ja he ovat teille henkensä kaupalla vihaisia, ja loput suurinpiirtein 19 % on sitä tavallista kilttiä ja syytöntä kirkossakin käyvää evankelis-luterilaista kansaa, mutta jäljelle jää ketkä? Hailuoto, Oulun seutu yleensäkin, Rovaniemi Rautiosaari,..?
Siionin Laulut?
Siionin Virret?
Miksi politiikkaa hindupalstalla?
Hindut ei osallistu politiikkaan!
Mitä sitten?
En usko!