Taas hävisi keskustelu

Posso poisti pikkupossna tekemänsä aloituksen, aapisista, kiinalaisesta mummosta ja hinurin näköisestä poninhäntähepusta. Teki siis itsensä naurunalaiseksi, samoja kuvia esitelty täällä vuosia sitten.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Ole hyvä, voit jatkaa oireiluasi tästä.

    SavolainenSenssuJunttiHönöJotaEiOleOlemassa.

    Se on jälleen palstapomo MinäMinä2010 avautunut käyttäen täysimääräisesti koko aivokapasiteettiaan seuraavasti:
    Senssun tarinan mukaan se oli hänen poikansa, joka käytiin synnyttämässä Suomessa mutta sitten mentiin jo parin viikon päästä Chiang Maihin hotelliin asumaan vauvan kanssa. Varsin erikoinen tarina, kuin myös se kuva jossa rintamamiestalon keittiö näkyi ja pöydällä oli muovinen Jippo- kaukoputki. Posso käyttää jonkun savolaisen juntin identiteettiä leikkiessään Senssua. Erikoista että kyseinen henkilö sallii sen että hänestä tehdää koko valtakunnan pellehermanni.

    Aiheuttaa kommentoinnin täältä Chiang Maista.
    Ensinnäkin me asuttiin Suomessa ennen ja jälkeen raskausajan.
    Kävimme täällä Chiang Maissa kun poika oli 6 viikon ikäinen.
    Kyllä, asuimme hotellissa tuolloin ja useita kertoja sen jälkeenkin kun asuimme Suomessa.
    Jippojuttu on hauska, se kuva on huvilalta jonka laiturissa oli Targa, eikä se ollut rintamamiestalo vaan vanha huvilarakennus.
    Ohessa muutama valokuva että muistatte kaikki rakkaat minut tänään, huomenna ja loppuelämänne, vaikka tokihan te sen teette aivopestyinä ilman fotojakin.

    Miten 2010 munaton raapustuksesi identiteettivarkaudesta sujuu, vai jutellaanko kasvotusten kun olet räpäsäyttänyt kaksi kertaa?

    https://ibb.co/d0LxXP91

    https://ibb.co/Q7vSBkKP

    https://ibb.co/Fq0KyHHH

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Ole hyvä, voit jatkaa oireiluasi tästä.

    Jaa, kyrvånsyylån huvilan keittiössä on -70 luvulta tutut lankavetimet keittiön laatikostoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä koska kyseinen mökki lienee rakennetun niihin aikoihin.

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Kyllä koska kyseinen mökki lienee rakennetun niihin aikoihin.

    Eilen tuli työeläkkeesi osuus ja heti ilmestyi Targa taas tarinoihin. Viinarahat loppuu tällä menolla jo tällä viikolla. Posson vaimo on Thaimaassa koiriensa luona niin Pikku-Possolla koetetaan paikata ikävää ja katkeruutta keksimällä tarinoita Chiang Maista.
    Mitenkäs se soveltuu näihin Suomessa asumisiin ne tarinat vaimon hammasklinikasta ja sinun toimiminen vaimon veljien konsernibaareissa joissa ei ollut kaljaa ollenkaan eikä ruokaa, mutta prosenttijengiläisiä oli kymmenittäin mutta ne olivat "ihan tavallisia thaimaalaisia prosenttiliivijengiläisiä"?

    Kaikki samaa satua jotka pyörii karusellia vähämielisen kattilassa.

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Kyllä koska kyseinen mökki lienee rakennetun niihin aikoihin.

    Muistelen kuinka noita lankavetimiä käytettiin 70 luvulla halvoissa betonielementeistä kasatuissa kerrostaloasunnoissa kun piti saada tehdastyöläisille halpoja asuntoja. Ei tuollaisia vetimiä kukaan missään mökissä käyttänyt jos ei ilmaiseksi saanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Muistelen kuinka noita lankavetimiä käytettiin 70 luvulla halvoissa betonielementeistä kasatuissa kerrostaloasunnoissa kun piti saada tehdastyöläisille halpoja asuntoja. Ei tuollaisia vetimiä kukaan missään mökissä käyttänyt jos ei ilmaiseksi saanut.

    Huomasitko kukkamyymälän?

    Osoitat tuolla possottelullaolevasi tuut tuut ja piipaa.

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Huomasitko kukkamyymälän?

    Osoitat tuolla possottelullaolevasi tuut tuut ja piipaa.

    Missä tuossa kommentissa on possottelua?? Etkö kehtaa tunnustaa että asut betonislummissa. Voi kyrvånsyylå.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Missä tuossa kommentissa on possottelua?? Etkö kehtaa tunnustaa että asut betonislummissa. Voi kyrvånsyylå.

    Aloituksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Posso poisti pikkupossna tekemänsä aloituksen, aapisista, kiinalaisesta mummosta ja hinurin näköisestä poninhäntähepusta. Teki siis itsensä naurunalaiseksi, samoja kuvia esitelty täällä vuosia sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu