Uudessa testamentissa on vahvoja todisteita siitä, että Paavali pitää itseään syntisenä nimenomaan uskovana ja apostolina ollessaan. Hän käyttää teksteissään nykyhetken aikamuotoa (preesensiä) ja kuvaa kristityn arkipäiväistä kamppailua synnin ja lankeamisen kanssa.
Kun Paavali kirjoittaa nuorelle Timoteukselle, hän on jo kokenut apostoli ja toiminut uskossa vuosikymmeniä. Siitä huolimatta hän ei sano olleensa syntinen menneisyydessä, vaan kuvaa tilannettaan tässä ja nyt:
"Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen [eikä: olin] suurin." (1. Tim. 1:15)
Hän tunnustaa, että vaikka hän on saanut syntinsä anteeksi ja vaeltaa Kristuksessa, hänen inhimillinen luontonsa tekee hänestä yhä täysin riippuvaisen Jumalan armosta joka päivä.
Roomalaiskirjeen luvussa 7 Paavali kuvaa uskovan ihmisen arkipäivää ja lankeamista kouriintuntuvasti. Hän käyttää minä-muotoa ja preesensiä osoittaakseen, että tämä taistelu on käynnissä juuri nyt:
Hän lankeaa siihen, mitä vihaa: "En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan." (Room. 7:15)
Hänellä on tahto, muttei voimaa: "Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo." (Room. 7:18–19)
Synnin asuminen hänessä: "Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti." (Room. 7:17)
Kun Paavali kirjoittaa nuorelle Timoteukselle, hän on jo kokenut apostoli ja toiminut uskossa vuosikymmeniä. Siitä huolimatta hän ei sano olleensa syntinen menneisyydessä, vaan kuvaa tilannettaan tässä ja nyt:
"Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen [eikä: olin] suurin." (1. Tim. 1:15)
Hän tunnustaa, että vaikka hän on saanut syntinsä anteeksi ja vaeltaa Kristuksessa, hänen inhimillinen luontonsa tekee hänestä yhä täysin riippuvaisen Jumalan armosta joka päivä.
Roomalaiskirjeen luvussa 7 Paavali kuvaa uskovan ihmisen arkipäivää ja lankeamista kouriintuntuvasti. Hän käyttää minä-muotoa ja preesensiä osoittaakseen, että tämä taistelu on käynnissä juuri nyt:
Hän lankeaa siihen, mitä vihaa: "En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan." (Room. 7:15)
Hänellä on tahto, muttei voimaa: "Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo." (Room. 7:18–19)
Synnin asuminen hänessä: "Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti." (Room. 7:17)
Vastaukset 103
Vanhimmat
Aloittaja menee nyt kammioonsa miettimään asioita joita ei näytä ymmärtävän.
Synti asuu jokaisessa joka on langenneen suvun jälkeläinen.
Oliko vaikeaa!
Synti asuu elossa olevassa lihassa eikä pelkää papin eikä lukkarin lihaa.
Jeesus oli Mariasta syntynyt eikö niin !
Synti ei lakkaa asukasta niin kauan kuin hengitys pihisee.
Onko joku eri mieltä tähän asti ?
Hyh, huomiota vain haettu tuolla otsikolla. Paavalissa oli oikeastaan nykyajan luterilaisuuttakin olla yhtäaikaa syntinen, armahdettu ja tuntea syntisuus aina ja tarve saada syntinsä ARMOSTA anteeksi Jeesukselta.
Mene sinä kammioosi talakkaan sitä ISÄ MEIDÄN RUKOUSTA se kuuluu meille jokaiselle.
Paavalissa asui väkevä Saatanan enkeli, demoniruhtinas "The messenger of Satan", jota ei saatu lähtemään pois sitten mitenkään.
Pyhä Henki ja Saatanan enkelit ei ole ihmisessä yhtä aikaa.
Molempien Saulien kohtalo oli ihan samanalainen. Jumala ei katso henkilöön.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Ei mikään pikkupiru, eikä mykkä henki, vaan pääpirun viestinnän ammattilainen, uusi henkiopas.
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
8 For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.
Paavalissa asui synti, mutta sinussa asuu synti tällä hetkellä. Toisin kuin sinä, jossa synti asuu, Paavali teki aikoinaan Damaskon tiellä parannuksen ja Jumala puhdisti Paavalin sydämen uskolla.
Demoni oli Paavalin henkiopas kuolemaan asti.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Mikä on taas tarkoituksesi tomumaja ?
Kyseenalaistaa Paavalin terveet ja selvät opetukset ?
Ja väittää siis yhä vain Paavalia valehtelijaksi ja Raamatun Sanaa samalla valheeksi ja siten myös Pietaria valehtelijaksi !
Sitäkö nyt ajat takaa....
Menehän köpötämhän muuale siitä , ei ole pakko saurata viestejäni. "Sovitaan että jos tavataan taivaassa molemmat ni lyyvhän kättä sovinnoksi. Jostaas helvetissä otetaan paini matsi"
Lopetä ainainen janktuksesi ja jätä foorumin uskovat rauhaan kerta et ittekkään näy puhtailla vesillä liikkuvhan,.
Ethän sinä ole uskova !
Kun et usko Raamatussa oleviin Paavalin terveisiin opetuksiin, eli et usko edes Jumalan sanaan.
✝️
Mutta jos minä teen sitä,
mitä en tahdo,
niin minä myönnän,
että laki on hyvä.
Niin en nyt enää tee sitä minä,
vaan synti,
joka minussa asuu.
(Room 7:16-17)
Miksi minä en tee sitä. Siksi,
että minä olen kuollut Kristuksessa.
Mutta vaikka minä olen
kuollut synnille,
niin synti asuu minussa edelleen.
Synti ei ole minun hallitsijani,
mutta ei se ole poiskaan lähtenyt.
Ja nyt asetelma on se,
että minä kyllä elän,
mutta en enää minä vaan Kristus.
Kristus on minun elämäni.
Hän elää minussa,
kuten Paavali selvittää Galatalaisille.
✝️
ja minä elän, en enää minä,
vaan Kristus elää minussa
Ja siksi
minä haluan tehdä hyvää.
Mutta työ hyyryläinen
riippuu minussa kiinni.
✝️
Sillä minä tiedän,
ettei minussa,
se on minun lihassani,
asu mitään hyvää.
Tahto minulla kyllä on,
mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon,
minä en tee,
vaan sitä pahaa, mitä en tahdo,
minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo,
niin sen tekijä en enää ole minä,
vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä,
joka tahdon hyvää tehdä, sen lain,
että paha riippuu minussa kiinni
(Room 7:18-21)
Synnillä on asumisoikeus meissä.
Näin on säädetty.
Paavalissa oli Saatanan enkeli, mikä esti miehen tekemästä todellista parannusta.
"Saul, Saul, turha on sinun potkia pistintä eli Saatanan enkeliä vastaan"
Paavali oli heitetty Saatanan haltuun kuritettvaksi lopun elämän ajaksi.
Ei meidän pidä Paavalia matkia ja suitsuttaa.
Paavali ei ollut syntynyt Jumalasta missään vaiheessa, koska teki syntiä.
1.Joh.3:9
Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.
Paavali hävitti tehokkaasti Jeesuksen perustamaa oikeata alkuseurakuntaan.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Ennuste on aika heikko.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
Juu, sinun oppi- isäsi oli todellakin murhaaja: Luther ei luultavasti voinut edes kuvitella elämää ilman pyhitettyä väkivaltaa. Siinä mielessä hän oli täysin aikansa lapsi ja ikivanhan saatanallisen perusvalheen vallassa: Paha väkivalta (kaaos) voitetaan vain järjestystä palauttavalla hyvällä väkivallalla:
Harkitsepa itse: jos myöntyisimme tässä kohdin ja sanoisimme sodan käymisen sellaisenaan olevan väärää, niin täytyisi meidän väistyä ja myöntää olevamme väärässä kaikissa muissakin kohdissa. Sillä jos miekan käyttäminen taistelussa olisi väärin, olisi myöskin väärin rangaista sillä pahantekijöitä ja säilyttää rauhaa; lyhyesti, sen kaiken toiminnan täytyisi olla väärää. Ja mitäpä muuta oikea sodan käyminen olisi kuin pahantekijöiden rankaisemista ja rauhan suojelemista.
…Jumala on säätänyt myöskin sotien käymisen ja vihollisen tuhoamisen ja kaiken, mitä sodan lait ja olosuhteet tuovat mukanaan. Mitä muuta sota on kuin väärän ja pahan rankaisemista? Miksi käydään sotia, jollei rauhan ja kuuliaisuuden saavuttamiseksi?
Vaikka murhaaminen ja ryöstäminen tosin eivät näytä rakkaudesta johtuvilta teoilta, niin että ne yksinkertaisten mielestä eivät ole kristillisiä eivätkä kristityille sopivia tekoja, ovat nekin oikeastaan sittenkin rakkauden töitä. Täytyyhän hyvän lääkärinkin taudin käydessä liian pahaksi ja ankaraksi poistaa kädet, jalat, korvat tai silmät tai antaa niiden tuhoutua pelastaakseen ruumiin kokonaisuudessaan… Aivan samalla tavalla sotilaan ammattikin näyttää epäkristilliseltä ja kokonaan kristillisen uskon vastaiselta toiminnalta, jos katson vain sitä, miten se rankaisee pahoja, surmaa väärintekijät ja aiheuttaa siten kurjuutta. Mutta jos kiinnitän huomioni siihen, että se juuri siten suojelee kunnon ihmisiä, varjelee ja säilyttää vaimot ja lapset, talon ja tilan, kunnian ja omaisuuden, niin käy ilmi, miten arvokasta ja Jumalan mielen mukaista tämä toiminta on…”
Paavali sai lähetyskäskyn Jumalalta ja oma tahto sotii sitä vastaan synnin halun kautta siinä syy miksi Paavali koki olevansa pakotettu siihen mitä teki. Armo, silloin tehdään tekoja mitkä ovat Jumalasta. Tappoi ja vainosi aikaisemmin, ei siis tekojen kautta armoon, tuli täysi käännös Jeesuksen käskyn kautta. Valo ja ääni joka sanoi olevansa Jeesus esitti käskyn.
Tekojen luonne muuttui.
Jos Paavali olisi julistanut, että olen synnitön, niin mikä poru siitä olisi syntynyt.
Piti kuitenkin itseään pelastettuna, odotti tulevansa temmatuksi taivaan yläilmoihin kun Jeesus tulee hakemaan omiaan. Siinä vain erehtyi ettei Jeesus tullut takaisin hänen elinaikaan eikä tempaus silloin tapahtunut.
Olisikin ollut outoa jos Paavali olisi julistanut itseään, että joudun Jerusalemin kaatopaikalle sitä ikuista metaanikaasu tulta katsomaan, joka kuitenkin jossain vaiheessa sammuu.
Silloin Paavalin julistus olisi ollut todella outoa.
Nyt oli aivan normaalia Pyhällä Hengellä täytetyn uskovan tekstiä, jota jotkut vääntävät turmiokseen kieroon.
Kertaus on ajatusharhan alku ja perusta.
Luterilaisuus on täyttä valehtelua ja luterilaisuus on valtaisa ajatusharha: Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi. Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla. Harhaluuloa sellaisenaan ei kuitenkaan pidetä sairautena.
Paavali kirjoitti tessalokialaisille: sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen...And for this cause God shall send them strong delusion, that they should believe a lie. King james sanoo eksytystä ajatusharhaksi.
Koko luterilaisuus ja luterilainen Raamatun opetus perustuu kuvitteluun ja luulotteluun!!!
Luterilaisuuden mukaan kaikkia, mitä ei ole kirjoitettuna Sanaan, voi olla kuitenkin kirjoitettuna Sanaan; kaikkia voi olla kunhan vain olettaa ja toistaa ja riittävän suuri määrä ihmisiä uskoo, niin harhoihin uskominen muuttaa harhat ja luulot todeksi.
Herjaamalla se metaanikaasu tuli tulee tutuksi.
Uudestikastajalässyttäjällä taas paha olla ja sama virttä se veisaa tuskan vallassa
Paavalissa asui Saaanan enkeli, jolle hän ei mahtanut mitään.
Saul, Saul, turha on sinun potkia Saatanan enkeliä vastaan.
Paavali oli heitetty Saatanan haltuun.
Demonia ei otettu pois Paavalista pyynnöistä huolimatta.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Se viimeisteli tekonsa Roomassa. Paha äkkikuolema.
Niin, Paavalikin kuoli.
Samoin kaikki apostolit ovat kuolleet.
Kuolivat Johannesta lukuunottamatta marttyyrikuoleman, kuten Stefanuskin.
Mutta Herra Jeesus elää ja edellä mainitut ovat eläneet Jeesukselle, Hänen palvelijoinaan.
Maintsemasi demoni ei pystynyt estämään Paavalia julistamasta elämän sanaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja sen kautta tapahtuneita Jumalan seurakunnan syntymisiä eri paikkakunnilla.
Vanha Paavali jätti perintönsä seuraaville:
1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti. ( 2Tim 4)
Näin se perintö on jatkunut aina meidän päiviimme saakka, evankeliumi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä on yhä keskuudessamme Herran palvelijoiden kautta.
Paavali jatkaa ..
6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
( 2Tim 4)
Näin hän ilmoittaa vielä meillekin, mikä odottaa Herran Jeesuksen ilmestymistä niille, jotka rakastavat Herranaan Jeesusta.
Ketä sinä rakastat?
Pelastuksen evankeliumin, uskon sanan ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Ei Jeesuksen oikeissa apostoleissa mitään Saatanan enkeliä ollut.
Paavali oli valheapostoli, jossa asui Saatanan enkeli.
Ei mikään pikkupiru, eikä mykkä henki, vaan pääpirun Saatanan enkeliruhtinas "The messenger of Satan", viestinnän ammattilainen, jolle Paavali ei mahtanut yhtään mitään.
Paavalista tulikin kova "mesettäjä."
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
8 For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.
Demoni viimeisteli tehtävänsä Roomassa. Paha äkkikuolema, ei siihen liittynyt mitään armoa.
Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Usko Toivonen=uskosta osaton sleyn-luterilainen
Sinäkö sen tiedät?
Kerro mistä tiedät?
Stefanuskin kuoli marttyyrikuoleman ja näki taivaat avoinna juuri ennen kuolemaansa.
Äkkikuolema voi kohdata itsekutakin meistä ja sen jälkeen tulee tuomio.
Mistä tiedät Paavalin tuomion?
Vaikuttaako sinun kirjoituksesi Paavalin tuomioon vai siihen tuomioon mikä sinun osaksi on tuleva?
Kirjoitukset todistavat, että kaikissa voi olla paholaisen vaikuttamaa, kuten Pietarissakin.
Kuinka ajattelet omalta kohdaltasi, mikä on se voimavaikutus sinussa, mikä asuu sydämessäsi?
Osaatko vastata?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Sen verran voi tulla vastaan, että homoista Paavali valehteli, muutoin puhuu totta.
Niin homot saa mielenrauhan ei tarvitse koko ajan Paavalia herjata.
Paavali varoitti maksullisista pyhäkköportoissa, mutta ei tuominnut silloin yleistä ja hyväksyttyä "pederastiaa".
googlaa: pederastia
Kiroamalla ja hylkäämällä Paavalin opetukset, hylkäät koko Uuden liiton. Jerusalemin vanhimmat hyväksyvät Paavalin sanoman: kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.
Kirjeessään Pietari todisti Paavalista: lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Tietämättömät vääntävät kieroon Paavalin kirjoitukset!
Nyrkki heilahti, jos naiset eivät pitäneet suutaan kiinni seurakunnassa.
1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Paavalin pistin oli Paavalia vainoavat ihmiset. Jeesus sanoi Paavalista: minä (Jeesus) tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden.
Paavali tunsi kirjoitukset ja otti pistimen ja pistimen merkityksen Vanhan liiton kirjoituksista:
jos ette karkoita maan asukkaita tieltänne, niin ne, jotka te heistä jätätte jäljelle, tulevat teille okaiksi silmiinne ja tutkaimiksi kylkiinne, ja he ahdistavat teitä siinä maassa, jossa te asutte.
Paavali oli tappaja luonnoltaan, joka ei tehnyt koskaan todellista parannusta.Ei voinut, koska mieheen lähetetty Saatanan enkeli esti sen.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Mies nautti pahanteosta loppuun asti.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.
Paavalin pistin oli Saatanan enkeli, paha demoniruhtas, jota ei otettu miehestä pois ollenkaan. Se viimeisteli pahan tekonsa Roomassa.
2. Kor. 12:7
Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi
Pistin on Saatanan enkelistä käyttty synonyymi, eli samaa tarkoittava sana.
1. Kor. 15:56
Kuoleman pistin on synti.
Room. 8:6
Sillä lihan mieli on kuolema.
Milloin te luterilaiset pyydätte anteeksi, kun tapoitte anabaptisteja.
Sama henki on vielä voimissaan.
Kai homppelit ei silti tykkää Paavalista.
Homppelit ei Paavalin kirjoituksia lue, ne viihtyy paremmin siellä K18 palstoilla.
Helluntailaisten kannattaisi miettiä oman lahkonsa perustajien Parhamin ja Olsenin tekemisiä ja asenteita ja linnareissuja, mistä ne johtuivat?
Parhamin linnareissu johtui ilkikurisesta valheellisesta juonesta.
Häntä syytettiin valheellisesti seksuaalirikoksesta. Parham vapautettiin myöhemmin kun tuli ilmi, että hän olikin täysin syytön.
Miksi Parhmia syytettiin valheellisesti ja mistä hän tuli kuuluisaksi?
Hän oli kuuluisa ennen syytöstä ja tuomiota. Hän tuli kuuluisaksi siksi, että hänen kauttaan parantui lukemattomia ihmisiä erilaisista vaivoista ja sairauksista. Siksi Perkele vastusti häntä valheen kaikella voimalla.
Tästä edesmennyt saarnaaja Osmo Haavisto kertoo. Hän kertoo myös helluntaiherätyksen syntyvaiheista.
Jos totuus helluntaiherätyksen synnystä ja Parhamista kiinnostaa, olkaa hyvä!
https://www.youtube.com/watch?v=txMUYD4jHuo&t=2781s
Mvh J - K
Arkkipiispa käskee vihkiä homoja.
Lihassa ei asu mitään hyvää. Kun Henki joutuu lihan kanssa tekemisiin se villiintyy ehkä hormonien, jotka ovat Henkeä voimakkaammat (rakkaus on suurin) vaikutuksesta.
Tässä on kyse kolmen vallan välisestä kamppailusta. Liha, henki ja elämä. Liha ja henki ovat sodassa ja ahnehtii toisilleen kuuluvaa. Liha rukoilee saada yhä lisää henkeä ja henki materiaa. Tuo sota voi tauota vain jos molemmat eli liha ja henki liitossa käyvät elämän kimppuun.
Elämän syyllistäminen ja tuhoaminen on tie synnittömyyteen?
Lihan mieli on hengellinen käsite.
Room. 8:6
Sillä lihan mieli on kuolema.
Paavalissa oli henkiolento, Saatanan enkeli loppuun asti. Mies oli heitetty Saatanan haltuun koko elämän ajaksi.
Saul, Saul, turha on sinun potkia Saatanan enkeliä "=pistintä" vastaan.
Pyhä Henki ja Saatanan enkelit eivät asu ihmisessä yhtä aikaa.
Molempien Saulien kohtalo oli ihan samanlainen. Jumala ei katso henkilöön.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
No, mitä ajattelet?
Missä kohden on sanottu, että Jumalan Henki olisi poistunut Paavalista?
Ja missä kohden on kirjoitettu, että ihmisessä ei voi saman aikaisesti ilmetä Pyhän Hengen ja pahan hengen vaikutusta?
Kuinka ajattelet omalta kohdaltasi, kummastako lähteestä sinun kirjoituksesi kumpuavat, mistä lähteestä on sydämesi kyllyys?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Paavalissa ei koskaan ollut Pyhää Henkeä.
Miehen saama Saatanan enkeli piti siitä huolen.
Pyhä Henki ja Saatanan enkelit eivät ole ihmisessä yhtä aikaa.
Paavalissa on murhan ja valheen henki.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
>>>Kuinka ajattelet omalta kohdaltasi, kummastako lähteestä sinun kirjoituksesi kumpuavat, mistä lähteestä on sydämesi kyllyys?<<<
Tuo on hyvä kysymys. Sitä pitäisi jokaisen kirjoittajan miettiä. Mutta kaikki eivät tahdo tietää sitä koska eivät tahdo tietää Jumalastakaan. Ovat täällä ainoastaan viihdyttämässä itseään herjoillaan kun uskovat provosoituvat.
Olen todella ihmetellyt sitä, ettei monetkaan palstakirjoittajat tahdo tietää Jumalasta, eivät tahdo tietää totuutta, jota täällä useiden uskovien kautta on tuotu esille vuosikausia. Aina samat jankkaukset ja samat kyselyt ja samat kyseenalaistamiset ja herjat. Ei mitään edistymistä "opinnoissa".
Jumala ei tietenkään pakota omaa totuuttaan ihmiseen. Hän ei tule ja lyö ketään Raamatulla päähän ja iske sinne väkisin totuuden Sanaansa. Ja koska nämä jankkaajat ja pilkkaajat eivät tahdo tietää, he eivät ota vastaan tietoa. Onhan selvää, että ihmistä, joka ei tahdo tietää, on vaikea opettaa.
Melko käsittämätöntä, ettei tahdota tietää elämän tärkeimmistä asioista.
Tahto tietää on edellytys tiedon saamiselle.
https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/439657387
Mvh J - K
Kerrohan, missä tuo mainitsemasi enkeli oli?
Paavalissa olevassa Hengessä vaiko lihassa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Saatanan enkeli on henkiolento, jolla ei edes ole fyysistä ruumista.
Matt. 12:44
Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
Luuk. 11:24
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'
Lihan mieli on hengellinen asia.
Room. 8
Sillä lihan mieli on kuolema.
Paavalissa oli sydämen valtiaana Jumalan Henki, Pyhä Henki sydämessään, kuten kaikilla Jumalan lapsilla joita Jumalan henki kuljettaa.
Eli Paavalin sisin "huone" oli Jumalan Hengen asuinsija.
Ja kuten, kirjoitettu on:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. ( 2Kor 12)
Paavalin lihaan. Ei henkeen.
Kuten Jobin osalta oli.
3 Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Vielä hän pysyy hurskaudessansa, ja sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet syyttömästi."
4 Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Nahka nahasta; ja kaikki, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestänsä.
5 Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
6 Herra sanoi saatanalle: "Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä". ( Job 2)
Tässä on juurikin se, mistä tunnistaa, onko ihmisellä Pyhä Henki.
Uskova ei kiroa Jeesusta. Job ei kironnut Herraa, vaikka paholainen kuritti, rusikoi.
Ei Paavalikaan kironnut, vaan tunnusti: Jeesus on Herra!
3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
( 1Kor 12)
Paavali julisti Herranaan Jeesusta Kristusta.
Mutta ketä sinä julistat?
Paavaliako vaiko itseäsi?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Aloittajassakin on synti.
synti - kynti- lynti- pynti
Etkö muusta osaa jahkata. synti synti.
Entä kuolettakaa se vanha ihmisenne. kuolettakaa kuolettakaa kuolettakaa-
vai oletko sinä se synti synti synti- kuin Augustiinus, kun
nussiskeli vierasta akkaa- kynti- ja kynti ja kynti--
äitinsäkin sanoi, ettei saa kyntää- mutta Augustiinus on sinun synti synti synti opettaja. että eihän sitä kun se perisynti synti synti pakottaa kyntämään, kyntämään kyntään kun vako on auki- niin kylvämään kylvämään kylvämään syntiä syntiä syntiä syntiä
eli siinä se perisynti on- Ortodoksienkin mukaan -----taipumus-----
ja kun lihassa ei kuoleta- uskon kautta syntiä syntiä syntiä
niin sitähän pitää kyntää - kyntää kyntää ja vakoa syntyy, kun kyntää ja sitten siementää- siementäää
tajjjjjjjjjuuuuuutsä? tajjjuuutsä- tajjuuutsä.
meinaatko - että eri kirkkokunnissa kaikki kynttäää kyntääään kynttää vierasta vakoa, vakoa . ei - ei - ei- vaan he Jumalan Hengessä kuolettavat lihan teot.
niin ei tarviii kyntäää- ei kyntääää kuin sinulla on tapa- kun itse kynnät kynnät kaikenkarvaisia vakoja. ja siitä hekumoit. että syntiä - syntiä syntitä hekuma hekuma....
OTAHAN USKON LÄÄKKEESI GOLGATALTA--- SE on JEESUKSEN VERELLÄ ja kuoleman, sekä ylösnousemisen kautta sovitettu. että voisit vapaana kulkea, koska se on Jumalan työ meissä....
Armon päivä tänään. Eilinen sinun kyntämisesi on mennyt- eikä huomista ole.... tänään auttaa HERRA- ETTÄ jos potkaset tyhjää ja menet Valkean Valtaistuimen eteen, voit sanoa, minä entinen kyntömies, olin Kristuksessa vapautunut ja Vapaa- verellä pesty, opetuslapsi....
pääsin aurastani eroon, ettei tarviii kyntää ja siitä itkua aina vääntää- synti synti synti.... vaan vapaa---- vapaaa------ Kiitos Jeesus.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Paavalin kirkastama totuus kihahtaa helposti päähän, jos sitä ei laimenna Jeesuksen omilla opetuksilla.
Jankuttaminen kertauksen äiti.
Paavlin oletettu vaheellisuus toi esille Jumalan kirkkautta, mutta sinun todellinen valheellisuutesi tuo esille vain ja ainoastaan jumalattoman ihmisen pahuutta, syntiä. Jeesus snaoi, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Sinä, Paavalin kivittäjä muka synnitön. Olet heittänyt paljon kiviä!
Jeesus sanoi: Se, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.
Eli Jeesus käski tappaa syntisen naisen.
Ehto vain oli, että itse täytynyt noudattaa lain jokaista piirtoa.
Herjaaja ei voi tuomita ketään.
Tuomio tulee kaikille myöhemmin. Ei ihmistä heti kivitetä.
1. Piet. 1:17
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
Paavalin ennuste on heikko.
Itseään ei kannata sitoa Paavalin lupauksiin.
Joka yhtyy Jeesuksen veljien murhamiehiin, tulee osalliseksi niitä pahoista teoista.
Jeesuksen veljien murhamiesten tappajia ei pidä hyväksyä kavereikseen.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Kainin merkki on pahaksi.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
Jumala tappoi n. 2 000 000 ihmistä raamatun mukaan.
Älkää herjatko Paavalia!
Siitä ei hyvää seuraa!
Kukaan ei herjaa Paavalia kun tuo suoria lainauksia Raamatusta Paavalin pahoista teoista.
Mitä he salassa tekevät, se katoilta julistakaa.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Paavali olisi pitänyt viedä lukkojen taakse heti Stefanoksen murhan jälkeen, niin monen Jeesuksen seuraajan henki olisi säästynyt.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.
Kunnon juutalainen tappoi laittomuuden tekijät, mutta Jeesus poikkesi tästä tavasta, eikä kivittänyt synnistä tavattua naista eikä sapatin rikkojia.l
Se kuului juutalaisten tapoihin että lain jokainen piirto toteutettiin ja tiettyihin synteihin syyllistyneet tapettiin eikä sitä laskettu synniksi eikä pahuuden tekemiseksi jos sapatin rikkomista tappoi jonkin tai sen vuoksi vainosi ihmisiä.
Tuomiot pannaan toimeen vasta ajastaan.
1. Piet. 1:17
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.
Roomalaiskirje 7. luvussa on kerronnallinen minä, joka viittaa Paavaliin ennen kääntymistä.
Paavali asettaa itsensä muiden esikuvaksi pyhyydessä ja vanhurskaudessa. Filippiläisille 3;15-17
Demonia ei otettu pois Paavalista missään vaiheessa. Paha mies oli alusta loppuun asti.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ei mikään pikkupiru eikä mykkä henki, vaan pääpirun viestinnän ammattilainen,Paavalin henkiopas.
"The messenger of Satan"...Saatanan viestintuoja.
King James
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
8 For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.
Paavalin demoni ei saanut nousulupaa lentoon pois miehestä.
Niin, Paavali rukoili Herraa, ei demonia.
Paavali julisti evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja säilytti uskonsa loppuun saakka.
Demoni ei pystynyt saamaan Paavalia kiroamaan Jeesusta, vaan hän todisti Pyhässä Hengessä: Jeesus on Herra!
3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä. ( 1Kor 11)
Tästä selviää, mikä Henki ihmisessä vaikuttaa.
Myös se, keneen hän turvautuu, kenelle osoittaa rukouksensa.
Vanha Paavali todistaa uskostaan kuolemansa edessä.
6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat. (2Tim 4)
Rakastatko sinä Jeesuksen paluuta?
Ihmisen liha voi sairastua, on paljon sairastavia ihmisiä, ruumiissa (lihassa ) ollessaan.
Tärkeintä on kuitenkin se, mikä on ihmisen hengen tila.
5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
9 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. ( 2Kor 5)
Jeesus itse todistaa:
63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. ( Joh 6 )
Liha ei peri taivasten valtakuntaa.
Jeesus ei halveksinut sairastavia, ei loukannut ketään jota sairaus runteli, Hän tuli ennen kaikkea syntisiä parantamaan synnistä.
Miksi sinä halveksit heitä, jotka sairastavat, puhumalla pahaa Jeesuksen Kristuksen palvelijasta, jota sairaus vaivasi.
Joka kesti loppuun asti, kovista koettemuksista huolimatta, uskon säilyttäen.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Usko Toivonen=sleyn luterilainen, uskosta osanton
Hahah!hee: "Paavalin demoni ei saanut nousulupaa lentoon pois miehestä". HahhhhaaHahaahhaha!
Sekoitat Lutherin ja Paavalin keskenään? Esimerkiksi väitteesi: "paha mies loppuun asti", viittaa Lutheriin: Hän pysyi ahdistuneen aggressiivisena ja ristiriitaisena miehenä elämänsä loppuun asti. Vaikka hänen ei tiedetä itse suoraan osallistuneen mihinkään väkivaltaisuuteen, hän lietsoi vihaa ja väkivaltaa sumeilemattoman rasististen puheidensa ja kaikkia vihollisia avoimesti demonisoivien tekstiensä kautta
Luther kumppaneineen luopuivat näennäisestäkään pidättyväisyydestä väkivallan suhteen.
Luther käski paitsi teloittaa ja joskus jopa kiduttaa ja hakata kappaleiksi anabaptisteja, katolisia kellokkaita talonpoikaiskapinallisia, juutalaisia, turkkilaisia jne.
Lutherilla oli suunnilleen yhtä mutkaton ja pragmaattinen suhtautuminen väkivaltaan kuin katolisella kirkolla, jota vastaan itse kapinoi. Väkivalta itsessään ei kuulunut reformaation olennaisiin kiistakysymyksiin. Luther ei juuri problematisoinut väkivaltaa, kunhan sille löytyi myös esivallan kannalta järkevät syyt. Jumala oli monestakin syystä hirvittävän vihainen ja maalliset ruhtinaat olivat Korkeimman vihan palvelijoita, ”Jumalan hirttomiehiä”. Heidän pyhä velvollisuutensa oli käyttää miekkaa Jumalan puolesta. Siksi aseiden siunaaminen on luterilaisessa perinteessä yleensä ollut niin itsestään selvä ja eettisesti ongelmaton asia.
Maailmallisen miekan ja esivallan tulee tappaa avioliiton rikkoja. Sillä, joka rikkoo avioliittonsa, hän on jo itse erottanut itsensä ja on pidettävä kuolleena miehenä.[
aikka Luther oli ainakin epäsuorasti itse vastuussa talonpoikaiskapinasta, hän valitsi pysyä itseään suojelevien ruhtinaitten rinnalla, ja vaati heitä vastaan kapinoivan köyhälistön väkivaltaista kukistamista.
Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi.[4]
Talonpoikaiskapinan jälkiselvittelyissä tapettiin noin 100 000 kapinallista. Väestömäärään suhteutettuna se vetää vertoja viime vuosisadan kauheimpiin kansanmurhiin.
Luther ei luultavasti voinut edes kuvitella elämää ilman pyhitettyä väkivaltaa. Siinä mielessä hän oli täysin aikansa lapsi ja ikivanhan saatanallisen kaaos) voitetaan vain järjestystä palauttavalla hyvällä väkivallalla:
Mistä sinä tiedä??
Paavalin rienaajissa on demoni!
Paavali oli heitetty Saatanan haltuun koko lopun elämän ajaksi, eikä demonia otettu hänestä pois pyynnöistä huolimatta.
Demoni viimeisteli tekonsa Roomassa. Paha äkkikuolema. Ei siihen liittynyt mitään armoa. Kyse ei ollut mistään marttyyrikuolemasta.
Paavalille kävi itselle juuri niin, mitä toivoi toisille tekevänsä.
" jotka minä olen Saatanan haltuun antanut"
Tekstin mukaan Paavalin lihaa ruskioimaan, ei sillä ollut mitään valtaa Paavalin henkeen.
Kun ihminen kuolee, niin liharuumis jää.
Liha ja veri eivät peri taivasten valtakuntaa.
Paavali kilvoitteli loppuun saakka hyvän kilvoituksen, säilytti uskon Herraansa Jeesukseen Kristukseen.
1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
(2Tim 4)
Rakastatko sinä Herran Jeesuksen ilmestymistä, paluuta?
Ja tuosta s:nan haltuun antamisesta.
Siinähän oli tarkoitus osoittaa synti, joka erottaa pelastumisesta.
1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
..
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
( 1Kor 5)
Tässäkään tapauksessa henkeen ei s:nalla ollut lupaa kajota.
Liha ei mitään merkitse, Henki tekee eläväksi.
Jokaista Jumalan lasta Jeesuksessa Kristuksessa kuljettaa Jumalan Henki.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh,
the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
8 For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.
Joka on ottanut Jeesuksen sydämeensä, on vanhurskautettu syntinen. Tämä on tosiasia: jos ei tunne tällä tavalla, ei ole uudestisyntynyt. Synti koettaa vieläkin viekoitella ihmistä, vaikka hänet on jo pyhitetty.
Joka ottaa Jeesuksen sydämeensä, astuu heti uudelle ulottuvuudelle: hänestä tulee vanhurskautettu syntinen. Tämä hengellinen todellisuus on vääjäämätön tosiasia, sillä ilman tätä sisäistä kokemusta ja tunnistamista ihminen ei ole syntynyt uudesti. Vaikka hänet on jo pyhitetty ja irrotettu vanhasta, lihan laki ja synti koettavat yhä viekoitella häntä matkan varrella. Se on jatkuvaa jännitettä muuttumattoman aseman ja arjen kilvoituksen välillä, jossa uusi ihminen kasvaa sisältäpäin.
Helluntailaisuus on Amerikasta tuotu paha eksytys ja heresia.
Sanassa ei ole ole sanontaa 'vanhurskautunut syntinen'. Syntiset eivät kuulu Jumalanseurakuntaan, eivätkä syntiset ole Jeesuksen ystäviä. Vain pyhät pääsevät perille Taivaan kirkkauteen.
Paavalissa asui Saatana enkelinsä välityksellä.
Saatana meni ensin Juudakseen, sitten kävi Pietarissa ja meni Paavaliin.
Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Oletko sinä itse saatana, vai miten tunnet saatanan erityisen hyvin? Koska ja milloin olet tutustunut damoneihin?
Paavali opetti, että laki on hyvä, mutta ei se minua koske.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Saatanan enkeli (The messenger of Satan) oli Paavalin henkiopas hamaan loppuun asti.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.
Paavali oli heitetty Saatanan haltuun.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Sinäkö riehut murhaamassa seurakuntia jo alkuseurakunnan aikaan?
Minun armoni riittää sinulle!
Jumalan mies!
Häpäisijät ei!
Jumala tahtoo että kaikki pelastuu, mutta sinä et, miksi et?
Saatanan enkeli vei tehtävänsä päätökseen kun se tappoi Paavalin. Paha äkkikuolema, ei siihen liittynyt mitään armoa.
Eikä kyse ole mistään marttyyrin kuolemasta, koska demoni oli miehessä monta vuotta. Tiesi hyvin mihin se johtaa.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ihmiset ovat syntisiä, ja he ovat perisynnin alaisia – he syntyvät syntisinä. Ainoastaan Jeesus syntyi Pyhästä Hengestä. Ihminen saa kuitenkin syntinsä anteeksi, ja hänelle lahjoitetaan Jeesuksen vanhurskaus täysin ilman omia ansioita. Tämä on Jumalan suurta rakkautta, josta ennustetaan jo lupauksessa: vaimon siemen on polkeva rikki käärmeen pään. Tuo lopullinen voitto tapahtui Golgatan ristillä, joka sovitti koko maailman synnit. Otatko sinä sen vastaan?
Uskova elää armosta ei ansiosta.
Tässä Paavalin todistus.
2 Timoteus. 4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. >> Jakeen lisätiedot
4:5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
4:6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
4:7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
4:8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
Paavli oli murhamies, jonka omat todistukset on yhtä tyhjän kanssa.
Saatanan enkeli oli miehen henkiopas kuolemaan asti.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Paavalin kaltaiset Juutalaisten murhamiehet eivät peri Jumalan valtakuntaa.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
Gal: 1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
Ilman tätä ei kristinusko aukea:
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
usko armo-uskoa ei ansio-uskoa.
Tämä erottaa sen muista uskoista, Jeesuksesta ja Perusta on Jesuksen ansiot, yksin Jeesus.
Ei ne pahat teot mene Jeesuksen piikkiin. Ihminen joutuu itse vastaamaan omista teoistaan lakien mukaisesti.
1. Piet. 1:17
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.
<<Ei ne pahat teot mene Jeesuksen piikkiin. Ihminen joutuu itse vastaamaan omista teoistaan lakien mukaisesti.<<
Sinä siis mitätöit Jeesuksen veren, ristin sovituksen, Jumalan tahdon ja anteeksiannon armon?
Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät ja armon hylkääjät!