Uskovat kirjoittelee tänne nimimerkkien takaa

keitä lie nää ei nimimerkkien takaa kirjoittelevat,
tietääs kuka siellä vastailee tai kijoittaa. Pistäkää vaikka jokunen aakkonen kirjotuksen perhän. Jeesus ja Paavalikin kirjoitti omilla nimillään raamttuun!!
39172
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Älä tomumaja ala syyttelemään toisia siitä, mitä itsekin olet täällä harjoittanut !

Eli olet itsekin kirjoitellut "piilosta", joten nyt TAAS kerran kävi tämä sama kohdallasi todeksi:

Room. 2:1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

Room. 2:3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?

Äänestä

Kerrotko nyt sitten sen, että mitä Jeesus kirjoitti Raamattuun ?

Voi hyvää päivää sentään !

Äänestä
  • Eipä me niillä nimmareilla mitään tehtäisi, ihan on uudet kirjoittajat nykyisin.

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    Eipä me niillä nimmareilla mitään tehtäisi, ihan on uudet kirjoittajat nykyisin.

    Tomumajaa vaan ärsyttää se, kun hän ei itse pääse hyökkäämään toisten niskaan, kuten on täällä tehnyt aiemmin.

    Ja hänhän kehuskeli lihallisesti sellaisellakin jo, että "tanssin toisten hautojen päällä", joten sekin kertoo osaltaan paljon hänestä ja siitä saastasta, mitä hän puhdistumattomassa sydämessään kantaa.

    Hänelle kuuluisi tämä sama ohje:

    Matt. 23:25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

    Matt. 23:26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Koita nyt ymmärtää sinäkin että se on vain tapa sanoa. Tottahan ei tuskin monikaan Moseksesta lähtien pystynytkään kirjoittamaa itse ja paljolti muistin varaisia kirjoituksia. SR-62 kun mainitsit Sana meinaat että Jeesus oli aikojen alussa ja antoi niitä hirmutuomioita Moseksen tuomittavaksi, vai???

    Äänestä

  • tomutonmaja kirjoitti:

    Onpahan taas melkoisen sekavaa huttua !

    Yritä nyt edes vähän selvemmin ilmaista itseäsi, niin ei tarvitsisi alkaa ihan kaikkea arvailemaan, että mitä sinä oikeasti haluat sanoa !

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00001 kirjoitti:

    Onpahan taas melkoisen sekavaa huttua !

    Yritä nyt edes vähän selvemmin ilmaista itseäsi, niin ei tarvitsisi alkaa ihan kaikkea arvailemaan, että mitä sinä oikeasti haluat sanoa !

    Et ymmätänyt? Kysyä tahdon sinulta? "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala". Nyt kun Jeesus oli Jumalan tykönä alussa. Ota nyt hyvä mies sitten keskustelun kannalta; Antoiko Jeesus vaiko Jumala käskyt Mosekselle tuomita ihmisia kuolemaan, synnneistä joita nykaikana vaiikapa seurakunnissakin tapahtuu. KYLLÄ VAI EI??

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00001 kirjoitti:

    Tomumajaa vaan ärsyttää se, kun hän ei itse pääse hyökkäämään toisten niskaan, kuten on täällä tehnyt aiemmin.

    Ja hänhän kehuskeli lihallisesti sellaisellakin jo, että "tanssin toisten hautojen päällä", joten sekin kertoo osaltaan paljon hänestä ja siitä saastasta, mitä hän puhdistumattomassa sydämessään kantaa.

    Hänelle kuuluisi tämä sama ohje:

    Matt. 23:25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

    Matt. 23:26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!

    Älähän väärista.

    Sehän tarkoittaa että yleensä voitan kiussajiani pääsemällä voiman oikealle puolelle, asioissa, kiistoissa, vaikka tynteossa, minua uhkailleelle, tuomitsemisissa. helvetituomiota antaneille, tappo tuomiota antaneille jne... joko nyt uymmärsit.. nykin sain vasta että en usko Jeesukseen ja tuollaisista vastaavista kiusaamisissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tomutonmaja kirjoitti:

    Et ymmätänyt? Kysyä tahdon sinulta? "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala". Nyt kun Jeesus oli Jumalan tykönä alussa. Ota nyt hyvä mies sitten keskustelun kannalta; Antoiko Jeesus vaiko Jumala käskyt Mosekselle tuomita ihmisia kuolemaan, synnneistä joita nykaikana vaiikapa seurakunnissakin tapahtuu. KYLLÄ VAI EI??

    Eikös tuo pensee kijanoppinut vastannukkaa??

    Jopa alat keulimaan, kun et heti saa vastausta kun haluat !

    Toisilla on muutakin elämää, kuin vain tämän nettikeskustelu !

    Ja nyt TAAS KERRAN sinä vain paljastat oman tyhmyytesi ja syvän ymmärtämättömyytesi vain näillä säälittävillä kyselyilläsi !

    Tiedoksesi se, että :

    Jumala on Oikeamielinen Tuomari, joka ei tuomitse yhtään ketään väärin !!!

    Vaikka näköjään sinulla itselläsi on täysin päinvastainen käsitys TAAS !

    Ps. 9:9 Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.

    Ps. 96:13 Herran edessä, sillä hän tulee, sillä hän tulee tuomitsemaan maata: hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa ja kansat uskollisuudessansa.

    Ps. 98:9 Herran edessä; sillä hän tulee tuomitsemaan maata. Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti ja kansat oikeuden mukaan.

    Ilm. 19:11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.

    Room. 9:14 Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se!

    Mutta sinun oma sanomasi on siis täysin päinvastainen, eli Jumalassa on vääryyttä ja Jumala on toiminut väärin !!!

    Näin totaalisen syvällä olet jo tuossa suossasi, eli jo kaulaa myöten !

    Äänestä

  • tomutonmaja kirjoitti:

    Älähän väärista.

    Sehän tarkoittaa että yleensä voitan kiussajiani pääsemällä voiman oikealle puolelle, asioissa, kiistoissa, vaikka tynteossa, minua uhkailleelle, tuomitsemisissa. helvetituomiota antaneille, tappo tuomiota antaneille jne... joko nyt uymmärsit.. nykin sain vasta että en usko Jeesukseen ja tuollaisista vastaavista kiusaamisissa.

    Eli sinun oma näkemysesi on siis se, että ne jotka kertovat sinulle totuuden sinusta itsestäsi ja toimistasi ja vääristä Raamatun vastaisista sanoistasi, ovat pahoja ja väärässä !

    Syvä on paatumuksesi !

    Ja umpisokea olet Totuudelle, kuten tässäkin ketjussa JO olen Raamatusta osoittanut !

    Ja vielä väität vastoin Totuutta, että:

    "yleensä voitan kiussajiani pääsemällä voiman oikealle puolelle, asioissa, kiistoissa "

    Nytkin tuossa sinä harhoissasi kuvittelit päässeesi voitolle jopa Jumalan kanssa, kun sinä itse väitit Jumalaa väärintoimivaksi ja että Jumalassa on vääryys !

    Huh huh sentään, miten pahasti oletkaan kadottanut todellisuuden tajusi !

    Äänestä

  • tomutonmaja kirjoitti:

    Eikös tuo pensee kijanoppinut vastannukkaa??

    Niin ja TAAS sinä tomumaja rehvastelet ja kuvittelet itsestäsi ylen suuria !

    Mutta kokemus on opettanut sen, joka jo tuli ilmi, että tuo sinun rehvastelusi muuttuukin hyvin nopeasti uhriutumiseksi !

    Eli sinä heittäännyt uhriksi ja yrität siten kerätä sääliä muilta, vaikka itse olet kirjoitellut ihan järjettömiä ja siten arvostelu sinua ja kirjoituksiasi kohtaan on ollut TÄYSIN aiheellista !

    Niin ja sitä seuraava hyvin tuttu toimintatapasi on se, että poistut ns. "ovet paukkuen" ja "uhrina" !

    Mutta sitten luikitkin kirjoittamaan salaa, ilman tomumaja nikkiä !

    Tämä sama kierto on niiiin monen monta kertaa jo toteutunut, että se on jo fraasi !

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Pistä vain VR-62 nimmarisi reilusti viestiesi päätteeksi tietää kuka olet, paitsi johan sinut oikeamieliset uskovat tunnistaa kun aina olet vain pahatuulinen foorumilla. Miksi minä uhriutuisin?? Ennen ehkä masennuin tuomioistasi, no en tietenkään ennää. Miksikäs en olisi onnelinen olen sairauksista parantunut tietenkin ainoastaa Jeesuksen parantavana. Kyllä täällä viestittelen ihan vapaasti miten haluan. Koitahan päästä pahastasi ja penseydestäsi eroon jos et ovalla miten niin talakkaa TSÄ MEIDÄN RUKOUSTA ja usein kyllä se siitä. Nyt työmaa odottaa, palataan taas vaikka lisää Paavalin elkämän vaiheista ke rtoen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tässä nyt TAAS tuli se sinun oma uhriutumisesi !

    Eli väität sitä pahantuulisuudeksi, kun vain paljastan sinun valheet ja väärät opit ja sitä kautta myös väärät toimesi.

    Ja sinä ja te "oikeamieliset" taas olette ylen hyviä ja pyhiä, eikä teillä ole mitään väärää.

    Näin se TAAS kerran menee ja kertomani kokemus toteutuu.....

    Äänestä

  • tomutonmaja kirjoitti:

    Älähän väärista.

    Sehän tarkoittaa että yleensä voitan kiussajiani pääsemällä voiman oikealle puolelle, asioissa, kiistoissa, vaikka tynteossa, minua uhkailleelle, tuomitsemisissa. helvetituomiota antaneille, tappo tuomiota antaneille jne... joko nyt uymmärsit.. nykin sain vasta että en usko Jeesukseen ja tuollaisista vastaavista kiusaamisissa.

    Just.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Just.

    On se todella lihallista ja karmeaa luettavaa, kun tomumaja kehui juuri sitä, että kuinka hän tanssii toisten ihmisten hautojen päällä, jotka olivat eri mieltä hänen kanssaan ja arvostelivat hänen oppejaan ja toimiaan.

    Todella pöyristyttävää ja ihan sairasta kirjoittelua.

    Ei todellinen uudestiyntynyt Hengellinen Uskova tuollaisia todellakaan ajattele, saati kirjoittele.

    Äänestä

Eihän tässä mitään Raamattua olla kirjoittamassa joten onko merkitystä sillä kuka viestin kirjoittaa. että voi syyllistää vai mikä on tarkoitus?

Lakihenkiset näkyy kätkeytyvän nimimerkkien ja myös sellaiset jotka haluavat tuoda viisautensa esiin muiden tunnistettavaksi.

Onhan se tietty noloa heille, kun joutuvat myöntämään, ettei se oma oppi olekaan Raamatun mukainen sitä peilatessa Rakkauden evankeliumiin pelkästään Raamatun jakeiden kautta, kun oma oppi ei vastaakaan sitä mitä kuvitteli. Armonvarkaat asialla omavanhurskauden suojin.

Rakkautta

Äänestä

Kuinkas sitä nyt muutenkaan kirjoiteltaisiin. Ethän Sinä itsekään omaa nimeäsi julkisesti kailota, vaan nikin takaa lusmuillen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Saatan mie nimenikin mainita, olen joskus maininnutkin ja paikkakunnankin. Mutta kun ette niillä tiijoilla lyllä mittään tee. -tomis

    Äänestä

Oikea nettiseurakunta esiintyy saitilla, jossa kukin esittelee siellä itsensä, kertoo. uskostaan ja osa myös tavannut toisensa sekä tapaavat eri tilaisuuksissa, kun saitilla voi ilmoittaa mihin on menossa.

Mutta myös tälläisellä nettihörhöilyllä on paikkansa erilaisin ihmisten ja erilaisten uskojensa kanssa. Mutta pitää muistaa että kyse on lähinnä vain siitä, eikä kukaan eikä kenenkään taivaspaikasta tai helvettiin joutumisesta.

Äänestä
  • Eikö tämä ole juuri se paikka internetissä missä toisin uskovia helvettiin kirotaan ja toisten oppeja haukutaan. Lakihenkiset vaativat lakia ja toiset kiroaa niitä joille sapatti on vain lepopäivä mikä ei toisia miellytä ja helvetillä manataan. Kun kirjoittaa kokeneensa armon ja nyistä kertoo ja Jumalan ilmoittaneen tahtonsa niin mielisairaaksi haukutaan niin pitäisikö tässä vielä nimellä kirjoittaa, että kivet osuisi paremmin jollin joku alkaisi päästää huutoja ittensä korottamisesta. Anonyymi on asema missä voi kirjoittaa puhtaasti totuuksia ja vaikka se toisen oppia loukkaa niin ei se totuutta muuta vaan vastapallot on ilmaan heitettyjä.

    Rakkautta

    Äänestä

Nettiseurakuntaan liityttäisi saittiin littymällä, voi kuulua mihin tahansa seurakuntaan.

Ideana on avoimuus, yhteinen veljeys ja sisaruus.

Sitä ei välttämättä ole seurakunnan penkissä jököttäessä.

Äänestä

Eihän se "Jumalakaan" uskaltanut näyttää ihmisille naamaansa vaan lymyili korvat luimussa milloin savupatsaassa tai palavassa pensaassa ja ärisi jottei saa katsoa.

Äänestä

Aloittajan ehdotus on hyvä.
Jokin puumerkki perään,
niin on helpompi seurata keskustelua,
joka tulvii anonyymejä.

Äänestä
  • Sinä itse nyt vain kaiken aikaa yrität kerätä seuraajia ITSELLESI !

    Tähän tapaan:

    Gal. 4:17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.

    Eli yrität kaiken aikaa houkutella seuraajia itsellesi ja foorumillesi, jota autoritäärisesti itse vallitset ja hallitset !

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Sinä itse nyt vain kaiken aikaa yrität kerätä seuraajia ITSELLESI !

    Tähän tapaan:

    Gal. 4:17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.

    Eli yrität kaiken aikaa houkutella seuraajia itsellesi ja foorumillesi, jota autoritäärisesti itse vallitset ja hallitset !

    Minä yritän tuoda täällä esiin
    Jumalan Hyvää Sanomaa.
    Sanan väärentämätöntä maitoa.

    Keskustelu siitä
    ei tällä foorumilla koskaan onnistu,
    kun kekusteltavan aiheen sijaan
    alkaakin aina keskustelu kalamoksesta.

    Tarkkaan ottaen ei keskustelu,
    vaan herjaus ja valhettelu
    ja panettelu ja kaikki muu sellainen,
    joka Jumalan Sanan mukaan
    uskovan ihmisen pitäisi panna pois.

    Tämän keskustelun aihe on siis
    TM:n ehdotus,
    että anonyymit laittaisivat
    viestin perään jonkin puumerkin
    muutaman kirjaimen muodossa.

    Eli kun tämä on keskustelufoorumi.
    Ja on vaikea keskustella,
    kun ei edes
    yhdessä ja samassa keskustelussa
    helposti tunnista,
    mitkä viestit ovat
    yhden ja saman keskustelijan.

    Esimerkiksi Sinä voisit
    laittaa viestiesi perään

    SEFI

    Niin lukija heti näkisi,
    että viestin olet kirjoittanut Sinä,
    joka et koskaan mistään keskustele,
    vaan ainoastaan
    pomotat ja pamputat.

    No ehkä lyhyempi puumerkki
    SF
    olisi selvempi.

    Siunaten
    Kάλαμος

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Minä yritän tuoda täällä esiin
    Jumalan Hyvää Sanomaa.
    Sanan väärentämätöntä maitoa.

    Keskustelu siitä
    ei tällä foorumilla koskaan onnistu,
    kun kekusteltavan aiheen sijaan
    alkaakin aina keskustelu kalamoksesta.

    Tarkkaan ottaen ei keskustelu,
    vaan herjaus ja valhettelu
    ja panettelu ja kaikki muu sellainen,
    joka Jumalan Sanan mukaan
    uskovan ihmisen pitäisi panna pois.

    Tämän keskustelun aihe on siis
    TM:n ehdotus,
    että anonyymit laittaisivat
    viestin perään jonkin puumerkin
    muutaman kirjaimen muodossa.

    Eli kun tämä on keskustelufoorumi.
    Ja on vaikea keskustella,
    kun ei edes
    yhdessä ja samassa keskustelussa
    helposti tunnista,
    mitkä viestit ovat
    yhden ja saman keskustelijan.

    Esimerkiksi Sinä voisit
    laittaa viestiesi perään

    SEFI

    Niin lukija heti näkisi,
    että viestin olet kirjoittanut Sinä,
    joka et koskaan mistään keskustele,
    vaan ainoastaan
    pomotat ja pamputat.

    No ehkä lyhyempi puumerkki
    SF
    olisi selvempi.

    Siunaten
    Kάλαμος

    Vai pomotan ja pamputan minä vain !

    Ja se siis onkin minun syyni, kun sinä ja kaltaisesi levitätte täällä selvää valhetta ja harhaoppejanne ?!

    Sinäkin olet ihan itse väittänyt niinkin, että jokaikisellä vauvalla on syntyissään jo Pyhä Henki, jonka vauva sitten menettää syyllistyttyään lapsena syntiin !

    Ja tuollaisistako ei tulisi sanoa ja varoittaa muita uskovaksi itseään nimittäviä ?

    Kyllä jo kivetkin huutaisivat, jos minä en noihin Raamatunvastaisiin harhaoppeihin puuttuisi.

    Pomottamista ja pamputtamista
    kaikilla mausteilla.
    Ei keskustelua.

    Siunaten
    Kάλαμος

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Pomottamista ja pamputtamista
    kaikilla mausteilla.
    Ei keskustelua.

    Siunaten
    Kάλαμος

    Älä sinä puhu yhtään mitään keskustelemisesta ja siitä, että miten sen tulisi toteutua !!!

    Sinä ITSE toimit kaiken aikaa väärin täällä !

    Sinä KOPIOIT pitkiä kirjoituksia omilta "opetus" sivustoiltasi tänne !!!

    SE EI OLE KESKUSTELUA !!!

    Ja nyt sinua vain kaiken aikaa ottaa pahasti päähän se, että minä paljastan sinun harhaoppeja ja Raamatun kieroon vääntämisiäsi !

    Siis kun sinä itse et halua tulla paljastetuksi silkaksi eksyttäjäksi ja huijariksi !

    Sinä toki lainaat toki Raamatun Sanaa, siis siteeksi, mutta siihen sitten lisäilet omia satuja ja tarinoita, jotka ovat ihan puuta ja heinää !

    Ja itse kuitenkin harhoissasi kuvittelet olevasi suurikin opettaja !

    Voi hyvää päivää sentään !

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Edelleenkään et keskustellut.
    Pomotat ja pamputat kaikilla mausteilla kaikkia.

    Siunaten
    Kάλαμος

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Edelleenkään et keskustellut.
    Pomotat ja pamputat kaikilla mausteilla kaikkia.

    Siunaten
    Kάλαμος

    Siltä se sinusta varmasti tuntuu !

    En sitä "kalma" kalamos yhtään ihmettele !

    Siis kun kaiken aikaa joudun puuttumaan sinun lihallisiin sielullisiin juttuihisi, joista Sana sanoo näin:

    1. Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

    Jaak. 3:15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.

    Mutta sillähän sinä kaikesta pääsisit, jos ja kun lopetat noiden oppiesi levittämisen täällä ja pysyisit siellä omalla foorumillasi niiden yhtä sokeiden seuraajiesi kanssa, jotka kanssasi haluavat samaan kuoppaan !

    Luuk. 6:39 Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?

    Mutta jos jatkat täällä, niin tiedä se, että KAIKKI TULEE KOETELLA Sanan mukaan ja jos sinä siis levittelet harhaoppejasi, niin sinun tulee silloin hyväksyä niiden arviointi ja arvostelu ja sitä kautta myös sinun ja toimintasi arvostelu !

    Eli jos et halua arviointia / arvostelua, niin lopeta harhaoppiesi levitys täällä !

    Kiitos !

    Äänestä

Jeesus ei kirjoittanut mitään ja Paavali käytti kirjureita. Osa Paavalin kirjeistä ei ole hänen kirjoittamiaan: jotkut kirjoittivat hänen nimessään saadakseen arvovaltaa.

Äänestä
  • Joopa joo ja sinähän itse tämänkin varmasti tiedät:

    " Osa Paavalin kirjeistä ei ole hänen kirjoittamiaan: jotkut kirjoittivat hänen nimessään saadakseen arvovaltaa. "

    Äänestä

  • Tuli joku bugi ja siksi monta kertaa sama.

    Äänestä

Ei tämä netti-ja somesukupolvi koe herätystä mitenkään muutoin kuin avoimuuden kautta netissä, siten että heillä on oma saitti, jossa jokainen pääsee tasavertaisesti ääneen. Jossa esiinnytään omana itsenään, jossa kerrotaan itsestään ja usko on siinä, eikä siinä miten herjataan muita.

Periaatteessa saitilla voisi olla jopa harhaoppiset Paavalin herjaajat, mutta heillä olisi oma ryhmä missä keskenään Paavalia herjaavat eivätkä häiritse muita Jumalan lapsia. Niin myös erimielisten kanssa olisi rauha maassa kun olisi erilaisia keskusteluryhmiä eikä kukaan huutelisi sekaan omia Paavali herjojaan.

Sieltä myös näkisi kaikenlaisia uutisia mitä uskonnollisessa kentässä tapahtuu, se olisi ajankohtainen siinäkin mielessä eikä tärkeintä olisi mielipide, kunkin kahjo mielipide, vaan yhteisöllisyys, joka konkretisoituisi elämän keskellä tapaamisiiin ja ne voivat tapahtua myös jossain mitkä eivät ole hengellisiä tilaisuuksia, myös sinne voisi järjestää uskovien kohtaamisia.

Siihen verrattuna uskonnollinen huutelu nimimerkillä tai ilman, on täysin vailla merkitystä.

Äänestä

Ei ole väliä kuka kirjoittaa, vaan mitä kirjoittaa ja opettaa.

Äänestä
  • Ei tietenkään, tekoäly on paras.

    Äänestä

Uskovaiseksi tunnustautuminen kun muistuttaa julkisella paikalla runkkausta noloudeltaan.

Äänestä
  • Eihän se ole noloa, varsinkaan naisen tekemänä, vaan laittomuuden tekemistä.

    Esivalta ei salli niin tehtävän, vaikka ei Raamattu sinä nimenomaisesti kiellä eikä vaikka mitä piirtoja lukisi jos vain ei laske siemeniä hukkaan eikä naisella edes voi niin käydä, voisi lain piirtojen mukaan tehdä sydämen kyllyydestä keskellä vilkasta katua ellei esivalta olisi toista mieltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tomutonmaja kirjoitti:

keitä lie nää ei nimimerkkien takaa kirjoittelevat,
tietääs kuka siellä vastailee tai kijoittaa. Pistäkää vaikka jokunen aakkonen kirjotuksen perhän. Jeesus ja Paavalikin kirjoitti omilla nimillään raamttuun!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu