Toisaalta Luoti on suvakki ja woke-henkilö, mutta on myös valkoinen "mamun" uhriksi joutunut
Toisaalta Amirkhan on äijä ja "woketuksen uhri", mutta on myös mamu
Persuille on varmasti hankalaa olla mitään mieltä asiasta.
Toisaalta Amirkhan on äijä ja "woketuksen uhri", mutta on myös mamu
Persuille on varmasti hankalaa olla mitään mieltä asiasta.
Vastaukset 415
Vanhimmat
Siinäpä pulma persulle pohdittavaksi
Saatiinhan tähänKIN asiaan "persut". On tämä kummallista "keskustelukulttuuria" Luodin sooloura on käytännössä ohi. Julkisuutta on huonokin julkisuus kuten tiedtään. Voidaan kutsua uudelleen vaikka 4 tähden illalliseen tekemään uusi spakaati
Persut on todella suosittuja. Merkillisen "vaarallisia" on nämä tosiTV ohjelmat kun Mira Luoti on pelännyt henkensä puolesta ? Tarrautunut sitten kiinni johonkin - jotta selviää
Toisessa aloituksessa kyseltiin suvakkien suhtautumista samaan asiaan, niin että tasoissa ollaan.
Persuthan pyysivät Makhania eduskuntavaaliehdokkaaksi vuosikymmen sitten että saisivat kansainvälistä väriä puolueeseen mutta Makhan kieltäytyi.
Ap voisi nyt jo vihdoin työntää päänsä vaikka hevon v-alkuiseen elimeen.
Vuosia jatkunut psykopaattinen sekoilu Suomi24:ssa 24/7 jatkuu ja jatkuu vaan.
Perussuomalaisten palsta on ollut jo pitkään pelkkä Ap:n saastuttama pskaläjä eikä kellekään vähänkään terveelle tarkoitettu.
Kyllä nyt kääntyi vaaka Mira Luodin hyväksi. Kääntyi vaikkakin pitkin hampain kääntyikin.
Avaaja vassu vois hoidataa päänsä.
Puhutasiaa.
Miksi tämä olisi joku "persujen" ratkaistava oikeusprosessi
Purra varmaan pyytää taas tätä Makhamia persujen ehdokkaaksi. Eihän siellä muita ole kuin rikollisia.
Höpö höpö. Taidat vaan unelmoida mitä et saa.
Jotta selviää? Oliko Mira kännissä?
Teini mira..
Et taida tajuta, että tuu uupeli tekee sitä kaikessa. Ei oo kaikki muumit kotona, persut mielessä koko ajan hällä.
Niin, olihan sillon vasta 40 v.
Totta mooses nelikympppinen on vielä teini.
Olihan kuusikymppinen Anna-Maja Henrikssonkin yksi Marinin tyttöhallituksen tytöistä.
Makwanin kulliin.....????
Entäs Ap:lle?
Vasureille ihan kauhea paikka kun heidän tyttöä ei himoiittu, Sannaaksan ei himoita ja se vasta sattuukin vasurin itsetuntoon niin kaunis on Sanna kaikki pakkelit naamassa mutta ei vaan syty Persumies 😭😭😭😭
Onko tämä Amirkhan perusmies?
eiköhän se ole
...mihin kulttuuriin kuuluvat jos jonkin laatuiset "päänpehmennysaineet" , mistä rahdataan matkalaukussa "khatit ja khitit" ? Ja mikä saa nuo palstanikkarit vetämään sen "persukortin" joka asian yhteyteen , oli kyse vaikka myötämäen laskusta tai olkipatjan täytöstä .. sitäkin on useampi aikoinaan sotaväessä tehnyt (maininta nykyisille hipsuvarpaille jotka eivät kykene edes sitä velvollisuutta suorittamaan ..)
On perusmies. Hänen katsannossaan Mira on jotain 30 vuotta liian vanha 😂.
Sebukin tietää mistä persumies syttyy?
Ja tätä kysyy siis Ap eli kaikkien Suomi24:n palstojen pahin saastuttaja.
Persua siellä ja persua täällä ja persua jopa Ap:n sängyn alla.
Hei-hei Ap!
Runkkaatko iltaisin Sebun kuvaa katsellen??
Muu persu johto vaikenee??
Persumiehen motto: Mieluummin matumiestä kuin Sannaa tai Miraa.
Juurikin näin. Rasisti homofoobikot, jotka himoitsevat suklaa patukkaa yli kaiken.
Perumiehet ei syty kauniille naisille nehän on miessakissa keskenään tynkkystellen rynkkystellen . "Tosimies? persu ei naista tarvi" vetä peräaukkoon varvin" ! On motto!.
Hyi teitä persuja.
Persujohto vaikenee? Tämäkö on tärkeä Suomen tilanteeseen liittyvä kysymys?
Persut vaikenee aina vaikeista asioista eikö se olekin hyvin erikoista??
Miksiköhän pitäisi persujen vastata? Eihän niillä oletapuksessa millään lailla osaa eikäarpaa. Vajakit haluaavaain sotkea jokaväliin persut. Ja samalla todisvat olevansa vajakkeja. Laittakaa foliahatut päähänne ja ulos heti.
Miksi politiikkojen pitäisi ottaa kantaa oikeudenkäynteihin? Suomessa on riippumaton oikeuslaitos… toisin kuin teillä siellä Venäjällä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5f4d9e5a-11f5-4742-acb9-e9b5af77f80e
Lähi-idän mustalainen
Ei poliitikkojen saa ottaa kantaa kesken oleviin oikeudenkäynteihin.
Eli persuilla on kaksinkertainen syy puolustaa häntä.
Pitääkin vaieta...kaikkien muidenkin pitäisi! Täysin turha juttu!!!
Olisiko kirjaa tulossa elämänkertaa kenties??
Mira tosiaan varmaan kirjoittaa elämän kertaa kun kaikki mies suhteen epäonnistuneet ja kuinka miehet häntä kohdelleet huonosti. Eihän Mirassa mitään vikaa voi olla.
Mira Surakka?
Mirako SUVAKKI?
Mira nosti jutun tapahtuma 2016-2026 kymmenvuotta miksi hiljaa, oliko tuotanto toimisto joka esti kanteen noston, vai mitkä nyt syy nostaa asia tikun nokkaan. Kysymys yhä edelleen miksi kymmen vuotta asian esille tuloon. Onko kosto kuka tietää, ja nyt kaikki poliitikot puolustamassa ministereistä lähtien ja syytön ennen kuin tuomio tulee ja syyllinen kuin saanut tuomion. Kokoomuksen Partanen huutamassa ja Vasemmiston Koskela, jos puolueiden kannatus naisten ansiosta varsinkin Kokoomuksen kun naiskato kokoomuksessa. Ei varmaan syytettykään ole kaikilta osilta mallikansalainen ja tuomitaan sitten kun tuomio tulee.
Opettele markwan suomen kieltä, vtun apina :D
Siltä loppu rahat ja ketään ei kiinnostanut sen mirri kun päiväys vanheni niin alkoi syyttämään miestä joka antoi päivälle tarkoituksen🐶Tyypillinen case,ja 10 vuotta piti odottaa.Mikä kesti 10 vuotta? 2000 luvun typerintä logiikkaa.
Kylä Markwan osaa puhua suomea.
Kyll on niin naisvihaa täynnä oleva viesti tämäkin.
Vois kysyä olisko Miralla ollu henkisesti voimia käydä tämä prosessi läpi silloin kun tapahtui jossa kuten sinunkin viestistäsi käy selväksi ett hänet (uhri) syyllistetään jo etukäteen.
Se vaatii valtavasti henkistä voimaa ja kanttia että sen prosessin jaksaa läpi käydä ja erityisesti kun olet vielä julkisuuden henkilö muutenkin.
Mutta se on tärkeää käydä läpi. Suomessa raiskataan ja tapetaan naisia miesten toimesta varsin paljon oliko ihan toiseksi eniten koko euroopassa. Sinänsä ei siis mikään ihme että jopa matua puolustellaan kun naiseen kajoamisesta kyse.
Miralle voimia ja tsemppiä tämän läpi kestämiseen. Kyllä se on varmasti julkisuuden henkilölle viisasta ettei heti aloittanut tätä prosessia kun lukee näitäkin miesten viestejä niin rankka on tie uhrin osalta suomessa vielä tänäkin päivänä.
Pitääkö miehet raiskauksia suomessa edes rikoksina niin paljon niitä tapahtuu ja kuinka moni ei lähde tuohon prosessiin juuri sen naisen syyllistämisen takia. Voimat ei siihen riitä.
Rikos on tapahtunut mutta rikollista suojellaan ja uhri syyllistetään. Kummallista että vielä tänäkin päivänä näin menee.
Uutisiss ollu monesti,luet sieltä,tiedät.
Mitä varten luulet, että on oikeuslaitos? Rikosta ei ole tapahtunut ja syytetty on syytln, kunnes oikeudessa toisin tuomitaan. Mikä juttu on siinä, että sinäkin lähdet tuomitsemaan syytetyn kesken oikeusprosessin. Suomi vielä ole mikään apinoiden huutoäänestys temmellyskenttä, jossa suvakit ja muut ituhipit tuomitsevat vääräuskoisia.
Naisvihaa en tuossa tunnista, toisaalta ei ole ihme vaikka sellaista olisikin ilmassa kun seuraa kuinka tämä prosessi halutaan hoitaa.
Ensin hutkitaan ja tuomitaan, sitten vasta tutkitaan ja selvitetään. Ei näin ei. Häpeäisitte senkin femakot! Suomi on sentään sivistysvaltio toistaiseksi, vaikka kaikkenne teettekin sen musertamiseksi. WOKE, WOKE.
Nyt on syytä nauraa. Suomi sivistysvaltio, kuinka niin, jos on niin sinä et noilla mielipiteillä kuulu tänne.
Kyllä on mieleltään heikko nainen, jos kestää kymmen vuotta tuoda noin vähäpätöinen asia julki.....?
ap. vähä-älyisyytesi paistaa läpi.
Miten?
Läpi tutkivan jornalisminko vailla tuoreita aihetodisteita sekä todistajia?Ilman niitä on vaikea todistella mitään,jos niitä vielä piimitetään vuosikymmeniä.
Varmaan on vaikea asia myöskin Vasemmistolle, sieltä jo PuheenJohtaja konahti asiasta!
Hän asettui näyttävästi Mira Luodin puolelle. Asettuvatko persut suomalaista naista ahdistelleen maahanmuuttajamiehen puolelle?
Kaikki rasistit ovat Miran puolella, eli kaikki vihavassarit.
Tää woke porukka on nytten keskenään päättänyt, että nyt se naisten hiplailu loppuu.... veikkaanpa että jos tästä tuomio tulee, niin naiset siitä kärsii eniten!!!!
Miten niin? Sehän on vain hyvä että tuomioita jaellaan raiskaajille.
sätkijä maqu vankilaan ja sitten karkoitus
Makwan, se koira älähtää kun kalikka kalastaa.....
...Kun kettu paikalle karahtaa niin tuokin koira urahtaa.
NAISET RULES!Kyllä on upeeta,että uskalletaan tuoda julkisuuteen tämä "pikkuinen ja rasvainen"-ihan sama mistä kotoisin oleva mies-oletettu!
En ole ollut paikalla niin en tiedä asiasta mitään.
-persu
Iso joukko naurettavia viestejä, kukaan ei tunnu tolkkuavan, jotta nuokin Luodin tueksi asettautuneet julkkikset ja myös vas.liiton Koskela ovat monikulttuurisuuden ja haitallisen maahantunkeutumisen kiihkeitä tukijoita.
Laulajat oikein tervetuloa konsertteja järjestäneitä, mutta jotain puuttuu= vieläkään eivät myönnä olleensa väärässä, vaikka väkivalta-ja raiskaustilastot kertoo selkeästi kuinka tässä on käynyt.
Muistan hyvin kun silloin kun 2015 oli se maturyntäys Ruotsista, miten persuja haukuttiin rasisteiksi, kun olivat siellä "Go home refugee" kyltteineen. Petteri laittoi sotilaat kantamaan niiden laukkuja, ai jai.
Haukut väärää puuta.
Petteri Orvon (kok) johtama sisäministeriö esitti puolustusministeriölle matujen matkalaukkujen kantamista ja puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) hyväksyi esityksen.
Päätöksen laukkujen kantamisesta teki siis Niinistö.
Hän onkin sininen petturi
Ja pääministeri Juha Sipilä rakastui partavauvaan niin että tarjosi kotiaankin tämän käyttöön.
No kaikki matut ei raiskaa ja raiskaajia löytyy myös suomi-miehistäkin että riippuu varmaan persoonasta millainen tyyppi eikä sillä kansallisuudella ole juurikaan merkitystä. Joka puolella maapalloa on yhtä lailla niitä kuspäitä kuin myös ok tyyppejä. Näin se menee.
No eikös ne samat persut nyt puolustele tätä maturaiskaria?
Ei ole silmään moinen sattunut, missäköhän noita persujen tsemppauksia on nähtävissä?
Silmiinpistävää tässä on ettätodelliset elämäntapa-turhakkeet ilmoittautuvat isoilla kuvilla hyvesignaloimaan hyvyyttään ja oikeamielisyyttään jopa tuonne oikeudenistuntoon, itse en olisi vovin imarreltu jos joku veitola tulisi selkäni taakse missään asiassa.
Tämä kokoomuksen Partanen vaikuttaa juurikin veitolan kaltaiselta molottajalta, kesän ja syksyn meuhkannut kaikesta persujen tekemisestä ja sanomisesta, törkeintä ollut kun alkanut väittämään tietävänsä mitä persut ovat muka tarkoittaneet vaikka muuta puhuneet. Nyt itse ministerinä alkaa sanoittaa kesken olevaa oikeudenkäyntiä, uskomaton pösilö koko tyyppi.
Tää maku on nyt ktllä aiheuttanut (taas) harmaita hiuksia tärähtäneistön pää-äänenkannattajille. Vuoden turkulainen, oliko josain mr. Finland jutussakin?, ja lehdet tehneet jos jonkinlaisia hehkutustarinoita.
Joku vuosi sitten oli joku häslinki, jeteoako se uhkaili kun niin puolusti siskoaan (eihän näin naista puolustava tuonti-ape voi naisia kaltoin kohdella?), niin sponsorillaan Volvolla oli kiirus siivota nettisivuiltaan kaikki tyypistä puhtaaksi. Samoihin aikoihinko oli seks.häirintäjuttu, ja kyselin ilta-roskien urheilutoimittelijoilta että miksi pitävät tällaista tyyppiä pinnalla, maku taitaa (vielä) olla ainut perheensä miespuolinen jolla ei ole seksuaalirikostuomiota? Ette varmaan usko että en koskaan saanut ko. toimittelijoilta minkäänlaista vastausta. Nyt samat aviisit on onnesta soikeena ku lemmikistä riittää kirjoitettavaa.
Makuhan muuten oli yksi näistä jotka itkivät kun monesti tuomittu ukrainalainen taparikollinen sai karkotuspäätöksen, rosiystävä olisi lähtenyt kyllä mukaan tukemaan. Barbaarit, lelu-ramit ja makut kaikki samaa sakkia.
...on varmasti joka puolella , on .. jonkun verran .. mutta miksi ja miten ihmeessä juuri sitä sakkia rantautuu tänne Suomeen , Pohjan perille , missä ilmastonkin luulisi hylkivän päivänpaisteeseen tottuneita ? Lähetetäänkö ne tänne , pienimmän riesan tie , pois haitolta , toisten ristiksi vai mikä ?
Siksi täytyykin pysytellä tosiasioissa. Lainaus iltalehdestä:
"Amirkhanin puolustajan Kari Uotin mukaan purkamisvaiheen kuvasta näkyy, kuinka Luoti ja Amirkhani olisivat viettäneet tapahtumien jälkeisen yön nukkuen vierekkäin.
Luoti pudisteli väitteelle päätään, ja laulajan avustaja vastasi Uotille, etteivät makuualustat kerro mitään siitä, missä on nukuttu."
Mira on kait kova valehtelemaan
En oikein usko, että Mira on persu.
Markwan ei kuulemma pitänyt Miran hengityksen hajusta.
Sun uskomisilla ja luulemisilla ei taida olla mitään merkitystä mihinkään?
Kyllä Miralle on sattunut, huonoa tuuria
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs-muusikko-mira-luoti-joutui-musiikinopettajan-ahdistelemaksi-kun-opettaja-viimein-jai-kiinni-han-sai-irtisanoutua-itse-eika-rikosilmoitusta-tehty/6792882
4 000 euroa loukkauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä.
9 600 euroa särystä ja pitkittyneestä tilapäisestä haitasta
Luoti vaatii Amirkhanilta 13 600 euron korvauksia
Onko Miralla velkoja rästissä?
Rahat pois! Siinä on oikeaa asennetta.
Tässä on tuotantoyhtiön sähköposti, anteeksipyyntö olisi riittänyt, joten mitään raiskausyritystä ei varmasti ole ollut, on ollut vain huonosti käyttäytyävä Makwan, jota Miran piti sietää 3 päivää.
”Jäi vielä vaiheeseen tuo Miran ja Makwanin asia toissa viikolta. Tässä ehdotuksemme kuinka asia voitaisiin hoitaa.
Olemme valmiita triplaamaan Miran palkkion tästä ohjelmasta ja hän voisi laskuttaa 1 500€.
Toivon, että tämä menettely ja ehdotus tyydyttää sekä poistaa asian päiväjärjestyksestä. Olemme edelleen pahoillamme, että hän joutui ikäviin tilanteisiin kuvausten aikana Makwanin taholta.
Olen aikeissa ottaa yhteyttä Makwanin manageriin ja pyytää häntä esittämään anteeksipyynnön Miralle toiminnastaan.”
Miten se olisi persuille hankala paikka, eikös suvaitsevaisten pidä sitä miettiä että ovatko woken puolella vai maahanmuuttajan?
Mirahan voi tässä väittää mitä tahansa eikä joudu korvaamaan mitään, koska yleinen syyttäjä on nostanut syytteen. Ainoa joka häviää joka tapauksessa on Amirkhan, vaikka todetaan syyttömäksi. Mainehaitta ja sitä kautta rahallisia menetyksiä, koska some ja media on tuomarina.
PS.ssa on monenlaista ajattelijaa, Suomessa on ajattelemisen, mielipiteen ja sanomisen vapaus, jota vihr.vas.demaritRKP rajoittavat yhden totuuden pulikalla, eivät suvaitse toisinajattelijoita.
PS-kannattajana olen tottakai Mira Luodin, uhrin puolella. En halua olla pahantekijän puolella. Vihr.vas.demaritRKP mielellään ovat pahan puolella ja jättävät uhrin huomiota, oikeutta vaille.
Suomi on kaikkien PS_n kannattajien yhteinen ykkösasia niinkuin pitää olla. Kuka muu Suomrn. suomalaisten puolta pitää, jos sitä ei tee maan kansa ja päättäjät.
Vihreiden politiikan hedelmiähän tässä niitetään. Alkaa äänestäjille tulla vastinetta.
Ei ole mikään valkoinen mamu. Vaan väriltään hailahtunut öykkäri.
Ei kun minua ihmetyttää.
Tämä lampaan nussija ei pidä naista haluttavana
..vuosituhansien perinne serkusavioliitoissa eli suomeksi sukurutsa jättää jälkensä geneettiseen perimään , lisäksi yksinäisyys ja ihmiskontaktien puute paimennettaessa katrasta ohjaa murrosiästä alkaen tietynlaiseen käyttäytymiseen ......
Ei kun minua ihmetyttää.
Tämä lampaan nussija ei pidä naista haluttavana
Kyllähän se on vieläkin haluttava, mutta syötti
on vanhentunut.
Kyllä nuorempiakin löytyy.
Mielummin lammas kuin Mira...saattaa lampaalla olla vielä parempi lauluääni....??
Anteeksi vaan persut, mutta Arska on ilmiselvästi saanut teistä vaikutteita. Kaikkia valheita tuo Kari viitsiikään kertoa tuosta kalsari kaverista.
Et taida olla penaalin terävin kynä.....???🤣🤣🤣
Amalgaami iso 🤮💩.
Täällä saa näköjään lietsoa naisvihaa, harjoittaa avoimesti rasismia sekä kiihottaa kansanryhmää vastaan, mutta ei saa puhua siitä että mies ejakuloi väkisin naisen päälle.
Tätä kun lukee en yhtään ihmettele, että Suomessa perheväkivalta kukoistaa ja suomalaiselle naiselle koti on vaarallinen paikka. Huhhuh.
Suomi24:lla on aina saanut lietsoa naisvihaa ja ihan anonyyminä vielä saanu laittaa vaikka mitä pas*aa tulemaan.
Kukaan ei ole runkannut kenenkään päälle.....
On kyllä vaikea rasti suvakeille, he rakastavat maahanmuuttajia ja wokea. Olisivatkin paljon kiinnostuneempia maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista, niistä saa varmaan saman rangaistuksen kuin tissien koskettelusta.
No rakastathan sinäkin maahanmuuttajia etkös ole tämän Amirkhanin puolella kuten moni muukin mies tässä ketjussa.
Hassua ett samaan viestiin sit vielä kuitenkin haukutte matuja. Ootkos siis itse suvakkimies vai mikä mies??
No rakastathan sinäkin matuja kun tuotakin maturaiskaria puolustat ja naista haukut. Mites selität tuon touhusi?
Miksi sinä vihaat maahanmuuttajia?
Ei se tarkoita että on Makwanin puolella, jos kritisoi Miran toimintaa......
Kun olen lukenut tätä oikeudenkäyntiä tähän mennessä, niin ihan lapsen tasolla Amirkhan tuntuu olevan.
Ehkä se vaan kertoo mielenterveydestäsi?
Miten niin lapsen tasolla?
Ei osannut käyttää tekniikka, itki muutaman kilometrin metsä kävelystä, sekoili majapaikalla märissä kalsareissa kirves kädessä.
Tuotanto joutui tulla paikalle syöttämään mars patukkaa, kuin pienelle lapselle. Itki niin että piti saada autokyydin.
Uhkaili ties kuinka monta tappamisella.
Tutustu nyt aineistoon.
Mira oli ihastuneen oloinen ja seuraavana päivänä tarjosi sisäreittä.
Karmivaa....
Kyllä mulle olis kelvannut.
Sun mielikuvissa varmasti noin. Taidat olla samanlainen maturaiskari.
Samalla tavalla tuntuisi Mira olevan lapsen tasolla....
Lähtökohtaisesti en puolusta enkä ole kiinnostunut kummastakaan huomion hakuisesta turhasta julkimosta.
Ihmettelen vain, miksi tällaista asiaa puidaan oikeudessa vasta nyt kun tapahtuneesta on kulunut 10 vuotta, kyse on aikuisista ihmisistä, viihdesarjan kuvauksien tapahtumista, kyseessä ei ole millään tapaa törkeä rikos koska seksuaalirikoksena tuosta nyt kuitenkin puuttuu se fyysinen yhdyntä, selvää fyysistä väkivaltaa ei ole tapahtunut. Suomessa kuitenkin lähtökohtaisesti 10 vuoden jälkeen lankeaa ns. syytesuoja, ellei tapaus kosketa alaikäistä ja ole luonteeltaan todella törkeä ja kyseeseen tulevasta rikoksesta täytyy olla enimmillään langetettavissa yli 8 vuoden vankeus tuomio. Tässä ei mielestäni täyty mikään edellämainittu.
Lähtökohtaisesti siis Suomen oikeuskäytäntöjen mukaan kyseessä pitää olla murha tai lapseen kohdistunut julma teko taikka terrorismi tms. todella vakavan tason rikos jotta 10 vuoden jälkeenkin voidaan tuomio langettaa täysivaltaisesti.
Voidaanhan tuo oikeuskäsittely käydä, mutta voidaanko amirkhanille todella langettaa tuomio? Eikö se silloin ole Suomen oikeuskäytännön mukaan virheellistä. Voisin vielä jotenkin ymmärtää jos tässä oltaisiin tehty suurta fyysistä väkivaltaa, raiskattu tms. mutta kun ei ole. Pelkästä häpäisystä, koskettelusta, uhittelusta tms. Ei Suomessa anneta kuin maksimissaan muutaman vuoden tuomioita ja tällöin tuo kulunut 10 vuotta tapahtuneesta pitäisi tuoda syytesuoja.
Suomessa ihmisen maine voidaan tuhota syyttämällä. Ihan sama miten oikeudenkäynnissä käy, niin syytetty on ainoa häviäjä maineen menetyksen kautta. Sillä ihmiset tuomitsevat joka tapauksessa, ovat susia lammasten vaatteissa.
tarkentaisin vielä kun asiaa vähän kaivelin:
Rikosoikeudellinen 10 vuoden vanhentumisaika (eli aika, jonka jälkeen rikoksesta ei voi enää nostaa syytettä eikä rangaista) koskee Suomessa rikoksia, joista säädetty ankarin rangaistus on yli kaksi vuotta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta. Tämän määräajan umpeutumista kutsutaan arkikielessä usein syytesuojaksi.
Rikoslain 8 luvun 1 §:n mukaan syyteoikeus ei vanhennu seuraavissa tapauksissa:
Murha – rikoslaissa murhasta säädetty enimmäisrangaistus on elinkautinen vankeus.
Täytetty tappo – joulukuussa 2024 voimaan tulleella lakimuutoksella myös täytetyn tapon syyteoikeus säädettiin vanhentumattomaksi.
Muut rikokset, joista säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi tietyt maanpetos-, valtiopetos- ja rikokset ihmisyyttä vastaan -rikosnimikkeet.
Esimerkiksi tiettyjen alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten syyteoikeus vanhentuu vasta laissa säädetyn ikärajan perusteella. Tällöin määräaika alkaa tai vanhentuminen voi tapahtua aikaisintaan, kun uhri täyttää laissa tarkoitetun iän.
- Eli eikö tapaus huomioiden oikeuden puolelta olisi tähän jupakkaan pitänyt lähinnä todeta: " Se nyt on Mira sellainen asia, että jos ei 10 vuoteen ole asiasta kiinnostanut syytettä nostaa niin se on vähän myöhäistä nyt ".
Tämä susi ulisi kyllä metsässä märissä kalsareissaan.
On toki tullut huomattua, että Suomen oikeuslaitos on yksi vitsi ja siellä tehdään toisinaan hyvin päättömiä päätöksiä. Tästä itselläkin kokemusta valitettavasti ja tulikin opittua ettei rehellisyys kannata.
Mutta kyllähän tuo nyt on päivän selvä, että Mira tässä koittaa julkisuustempausta, itselleen sääliä, toiselle huonoa mainetta sekä rahallista hyötyä. Mistään muusta ei kyse ole. Tapauksen rikos on kuitenkin samaa tasoa, että kävisi junassa kähmäisemässä jotakuta takapuolesta ja sitä sitten käsiteltäisiin oikeudessa 10 vuoden kuluttua.
HALOO...
Varmaan siksi, että lopettaisit tulon junassa perseitten kähmimisen.
Käy kokeilemassa, että kuka ulisee?
Jos todetaan Syylliseksi,on Syyllinen....nyt vaan ootellaan tuomiota.
Pelkääjät pelkää....
Pelkoako?
Mitä kokeilemista tuossa on tosiasia on että siellä kalsareissa ulisi. Yritätkö uhkailla väkivallalla että totuutta ei sanottaisi. Ei ihme että Mira pelkäsi henkensä edestä, ei vaikuta tuo ukko ihan täysipäiväiseltä.
Oot varmaan mies. Noihan on karmeita asioita naiselle käydä läpi varsinkin kun tietää mitä sontaa tulee niskaan vielä tuon kokemuksen päälle.
Lue nämäkin viestit alusta asti ja mieti miltä tuntuu olla se joka joutuu tuohon prässiin. Uhria syyllistäviä törkeitä viestejä täynnä oleva ketju miltä tää olis tuntunu heti tuon tapauksen jälkeen käydä läpi olisko psyyken voimat riittäny??
Tuskin heti sen kokemuksen jälkeen mutta erittäin hyvä että nyt käsitellään ja vielä julkisesti että päästään käymään läpi naisten näkökulmasta tän tyyppisiä rikoksia.
Moni nainenhan ei oo ees päässy kertomaan yhtään mitään kun raiskauksen teon aikana on jo lähteny henki myös. Että kyllä on nää suomalaiset miehet 😤
Oot takuulla mies. Et ensinnäkään tajua miltä tuollainen kokemus naisesta tuntuu ja toiseksi kyseessä vielä julkisuuden henkilö joka elättää itsensä julkisella ammatilla.
Ei takuulla ole helppoa lähteä oikeusprosessiin joka kuten nyt nähdään aiheuttaa juuri miehissä hirmuisen syyllistämisen halun uhria eli naista kohtaan.
Olisi ollyt aivan hirmuisen raskas koetus heti tuon raikaus tilanteen perään. Mutta erittäin hyvä ett nyt käydään käpi siitäkin huolimatta että naisvihaa harrastavat miehet älähtää ja naisen eli uhrin syyllistäminen alkaa heti.
Miralle tsemppihalaukset ja voimia jaksaa loppuun asti!
Mira elättää/ elätti itsensä julkisuuden ammattilaisena? Tuossa kohtaa ollut todellakin nobody, siitä kertoo tuo alkuperäinen 500e palkkio moiseen moskaan osallistumisesta. Palkkionsa triplattiin mutta ei vieläkään kyllä summana päätä huimannut vai miten itse tuumit?
Jos kaksi turhaakin turhempaa "julkkista" mölisee keskenään nuuksion erämaassa hotellin takapihalla niin keksitkö itse mitään keinoa että pääsisit tuolta oikeaksi julkkikseksi omin avuin?
Siis: huomiohuora
Ihan turhaa verovarojen tuhlausta....no saapahan woke porukka paljon julkisuutta...se lienee tarkoituskin....
Ei kiinnosta yhtään
🙈🙈
Naiselle seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuminen on niin kova paikka, että se on yksi syy miksi Mira Luoti ei heti tapahtuman jälkeen tehnyt rikosilmoitusta. Tuotanto kuitenkin on todistanut heti paikan päällä tapahtuneen jälkiseuraukset ja Makwan Amirkhan on käyttäytynyt irrationaalisesti. Myös Mira Luodin terapeutti sekä Mira Luodin läheiset ystävät voivat todistaa, että Miran kertomus on johdonmukainen ja uskottava, hän on koko ajan kertonut saman kaikille. Tämä kannattaa muistaa, kun ihminen puhuu totta, kertomus ei polveile, eikä muutu.
Makwan Amirkhan, varmasti on muitakin naisia, entisiä tyttöystäviä, jotka ovat saaneet kokea, ettei herra odota suostumusta, jos haluaa tarpeensa tyydyttää. Nyt on tärkeää, että nämä henkilöt ottavat yhteyttä viranomaisiin ja antavat lausunnon.
Iso, monilapsinen kurdi-perhe Iranista, vaikka eivät harjoita islamin uskoa, silti näissä kulttuureissa ei katsota hyvällä, jos joku perheenjäsen häpäisee perheen. Eiköhän tässä tuo häpeän kriteeri täyty?
Mitä tulee ihailuun, Mira Luoti on huomattavasti enemmän ihailtu artisti kuin Makwan Amirkhan on koskaan ollut. Kurdi-perheen pitää nyt saada elämän realiteetit kohdilleen. Kun on poika tehnyt väärin, ei sitä voi muuksi muuttaa.
Jokainen normaali mies pysyy erossa näistä miraluodeista.
Koville on ottanut, jos piti odottaa 10 vuotta.
Itseppä itsensä teollaan Häpäisee!
Normaali ei uhkaile,häiriköi ketään,koskaan.
Veljensä saanut tuomion pedofiliasta.
P¡llua
Sinäkin siiis syyllistät uhria. Ja sit ihmetellään miksi vasta nyt tämä oikeusprosessi kun tämän kaltaisten rikosten läpikäyminen on pelkkää tuskaa muutenkin sille uhrille joten älkää edes kysykö miksi vasta nyt.
Jos saman paskasonnan mitä nyt täälläkin miehet ja jotkut naisetkin heittelee täällä olis Miran päälle tullu jo silloin heti tapahtuneen jälkeen niin ei varmasti olis jaksanu mitenkään käydä läpi tätä prosessia ei mitenkään. On tää aivan järkyttävää.
Ja että vielä tänäkin päivänä raiskausten uhrit syyllistetään ja ihan hirveetä kuraa tulee niskaan vaikka on kokenut jotain kamalaa.
Höpöhöpö🤣🤣🤣
Vaikka tuomiota ei saisikaan, totuus on tässä se tärkeämpi asia kuin tuomio.
Ei ole ok, että tyydyttää itsensä naisen päällä, joka on sanonut ei.
Makwan Amirkhanin käytös tapahtuman jälkeen myös paljastaa, että hän kyllä tiesi tehneensä väärin.
No onhan tuo käytös,silloin ja nyt,kovin ylimielistä .
Saatat olla aivan oikeassa.
Meni heti kirveen kanssa metsään hillumaan. Hyvä ettei käyny sen miehen päälle joka tuotannon puolelta sinne hälytettiin. Eli kaikki viittaa siihen että amirkhani oli hyvin pettyny ettei mira ollutkaan halukas seksiin kanssaan. Tiesi varmasti myös jo tuolloin että tästä tulee vielä jälkipuintia.
Oi sitä ulinan määrää metoon aikana, kutakuinkin yksimielisesti kaikki suomen miehet jokaisella netin kommenttipalstalla tuomitsi tällaisen menneiden rikosten kaivelun joissa muutenkin oli kyse sana vs sana tilanteesta.
Kummasti sitten, kun tekijän ihonväri/tausta ei ole umpisuomalainen niin taivutaankin sille kannalle että tämmönen on hyvä juttu eikä naiset voi missään tapauksessa keksiä mitään omasta päästään.
Kerrot että on tekijä?
Naisen alistaminen täytyy tehdä niin että siitä ei tuomita
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9949810/huippudokumentti-lapsuuden-seurauksista
Asetun joka tapauksessa Makwan Amirkhanin puolelle tässä sotkussa.
Hyi hel...
Sussu ja Tuikki että silleen
https://postimg.cc/7bKrn2R4
https://postimg.cc/CnxTVhRM
Lentäen tuulee
Jokainen terve Suomalainen mies alistaa naisen vähintään kerran elämänsä aikana. Totuus josta ei voi vaieta. Joka viikonloppu muija ottaa ukoltaan turpaansa ja saa kankea vastoin tahtoa tai ei. Totuus josta ei voi vaieta. Kysymys on luonnon vietistä eikä sitä kiertokulkua voi katkaista.
Ihminen on kehittynyt luonnonviettien hallitsijaksi. Siis terveet ihmiset.
Sairaat lyö vaimoaan tai ottaa väkisin.
Onneksi ovat vähemmistönä. Minulla on terve mies, joka ei sormellakaan koske/ole koskenut naista väkivaltaisesti, eikä hyväksy sellaista käytöstä keneltäkään mieheltä.
Eikä yritäkään kankeaan työntää, kun huomaa vaikka väsymyksen tai muuten haluttomuuden toisella. Eikä mökötä tai suutu. Todella hyvä ja kiltti terve mies.
Tussu ja suikki
Sinun mies kun sattuu olemaan Mikki Hiiri. Alistuva mies joka tanssii muijansa pillin mukaan. Juuri tälläisistä nyhveröistä suomen miehisten miesten maine kärsii.
Jaa että tällasia tapauksia täällä??
No ei ihme että suomen miesten naisiin kohdistamat rikostilastot maailman mittakaavassa huippuluokkaa.
Suonessa asuu vissiin kaikki naisten vihaajamiehet. Onko näin? Tän ketjun perusteella kyllä näin taitaa olla.
Akan paikka on hellan ja jääkaapin välissä. Ja sängyssä tavara esillä. Ei mulla muuta.
Ei voi mitään jos sinulla tuommoinen suhde....meilläpäin ei noin käyttäydytä!!!
Hattu miten alas Ylekin on vajonnut tälläisessä propakandassa
https://areena.yle.fi/1-50653035
80 % Tinderissä perustuu nussi*miseen ei siellä ole pennut hakemassa leikkikaveria illaksi
Alibi-lehden uutisointi: Jari Kauppisen tapaus (Kouvola 1989)
Kouvolan raastuvanoikeudessa käsiteltiin vuonna 1989 tapaus, jossa 19-vuotiasta kouvolalaista nuorukaista, Jari Kauppista, syytettiin entisen tyttöystävänsä raiskauksesta. Kantaja vaati oikeudessa yli 70 000 markan korvauksia henkisistä kärsimyksistä ja kivusta. Tapaus nousi laajasti julkisuuteen Alibi-lehden numerossa 11/1989 otsikolla
”Tyttöystävä syytti raiskauksesta ja vaati yli 70 000 markkaa"
Jari Kauppinen, 19, todettiin syyttömäksi. Kauppinen esiintyi jutussa omilla kasvoillaan ja nimellään puhuessaan prosessin aiheuttamasta henkisestä taakasta ja maineen menetyksestä ennen oikeuden lopullista ratkaisua.
Alibi-lehti toimi tapauksen uutisoinnissa vilpittömänä ja puolueettomana tiedonvälittäjänä, joka tarjosi nuorelle miehelle kanavan oman maineensa puhdistamiseen huhujen keskellä. Lehden käyttämät ilmaisut, kuten markkinointilause ”Tanskan Jari on kovan onnen lapsi”, heijastivat aitoa inhimillistä myötätuntoa ja empatiaa vaikeaan tilanteeseen joutunutta nuorukaista kohtaan. Raportointi pyrki tuomaan esiin tilanteen inhimillisen puolen ja tarjoamaan lukijoille tasapuolisen kuvan oikeudenkäynnin kulusta ilman pelkkää kuivaa lakitekstiä.
Kouvolan raastuvanoikeus hylkäsi lopulta Jariin kohdistetut syytteet ja korvausvaatimukset perusteettomina ja vapautti hänet kokonaan vastuusta. Ratkaisussaan ja sen perusteluissa oikeus painotti erityisesti seuraavia seikkoja:
• Osapuolet olivat täysi-ikäisiä, aikuisia ihmisiä.
• Osapuolet olivat olleet jo aiemminkin ennen kyseistä tapausta sukupuoliyhdynnässä keskenään.
• Syytöksen tueksi esitetty väite pakottamisesta oli ristiriidassa lääketieteellisen näytön ja muun esitetyn todistusaineiston kanssa.
(tämä informaatio on laadittu julkisesti esillä olevista historiallisista asiakirjoista esitettävään muotoon)
Tarvitseeko olla mitään mieltä. Oikeus antaa tuomion.
Kommunismissa tuomiot jaetaan huutoäänestyksellä.
Lammas Makwanin seuraksi ensi kerralla
https://www.is.fi/kamppailulajit/art-2000012369625.html
Makvanin päivät on luetut
Todellakin!
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!!!
Olis kannattanu jättää naiset Rauhaan!
Syyllinen saa ansionsa mukaan,ei auta typerät sepitykset.
Pelko siirtyy.
Ahdistun seksuaalirikoksista, muusikoiden musiikista kuten naisella ja persuista.
Teoillaan henkilö voi häpäistä vain Itsensä, ja oman sukunsa!
Teoistaan ihminen muistetaan!
Siksi on Todella Hyvä,ja Tärkeää että tekijät saadaat kiinni,ja rangaistua!!!!
Kyllä siinä on kova valehteleminen suvulle ja jälkikasvulle,JOS joku syylliseksi todetaan.
Olishan tuollainen tekona niin Sairas , Kuvottava ja Häpeällinen, ettei naamaansa kehtais missään näyttää jos tuollaiseen todetaan syyllistyneen.
Kello käy jo .....klik, klik , klik....kohti keskiviikkoa jolloin on todistajien kuulemiset, ja lopulta tuomarit tekevät päätöksen......
Juurikin näin, Luoti saa häpeillä valehtelemistaan loppuikänsä.
Miksi suku tulisi häväistyksi, eiköhän tuo ole yksilön ongelma. En ymmärrä miten tämäkin asia olisi suvun syytä, ihme ajattelutapa.
Täälläkin monessa asiassa, kun jotain haukutaan, niin hyökätään vanhempia haukkumaan ja koko sukua, niinkuin he olisivat tehneet jonkun teon tai asian. Jokainen vastaa yksin ja ihan ITSE teoistaan, siihen ei suku kuulu.
Ainoastaan vapauttava tuomio on oikeudenmukainen. Hän on hieno mies. Ns. Hieno machomies!
Macho Mies on:
Arnold,Donald,Dolph yms.....en nää mitään yhtäläisyyt🙈
Mitähän hienoa tuossakin näet. Hyi!
No ei mitään hienoa, mutta ehkä vähän ylireagointia....?
Just tuollasten tapausten vuoksi, äänestän persua.
Amirkhan ei tunnusta mitään puoluetta omakseen. Ei ole siis kokkari eikä kommari eikä myöskään demari eikä persu.
"Amirkhani uhkasi tappaa"
Mitä tuolla on väliä? Jos se uhkaisi tappaa mikäli ämmä nostaa syytteen niin ämmä ei sitten uskalla syytettä nostaa niinkö?
Vittu ämmät ei uskalla pistää vastaan Mutta ei niitä pelota ollenkaan pistää toista pitkäksi ajaksi linnaan. Aika moinen epäkohta näissä jutuissa.
Uutisten mukaan mirhami uhkasi tappaa kuvausryhmän jäseniä, ja jo ennen telttailuyötä.
Kuului hänen rooliinsa. Kuten sopimuksessakin todettiin. Runsas joukko kulissien tällä puolen todistaa että normaalissa elämässä Amirkhani on "hyvä jätkä"
Ei näytä olevan. Persut ovat siirtyneet tukemaan mamu-raiskaajaa 🤣😂🤣
Persut halveksii mamuja enempi vain matu-patjoja. Ei kukaan sivistynyt valkoinen nainen olis tuohon suostunut että pitää yöpyä matun kanssa samassa teltassa. Eikä akkakaan ollut enää mikään kokematon neisyt kun suostui tuohon samassa teltassa nukkumiseen.
Siis mitä?
Ta kai sin i ra niin tum put ta maan toi itseään täyn nä oleva iso 🤮💩
Amirkhan on varmaan persu niinkuin on ja oli ...
Amirkham ei ole ilmoittanut puoluekantaansa eli turha on persuksi leimata.
Ukraina studion juontaja lähtenyt jopa oikeudenkäyntiin mukaan tämän henkilön tueksi, ehkä money talks.
Teet tossa sen virheen että kuvittelet persuilun perustuvan mihinkään edes etäisesti järjellisiin periaatteisiin. Eikä se siis muka olis pelkkää tunnepohjaista mölinää.
Aloittaja..miten sait persut tähään!
Pyri poliittiseen Yle..een!
Tai joku upi..ulkopoliittinen lässyn lässyn
Lässyn lää.. vassari kominter!
Asian käsittely niin monen vuoden jälkeen on perin outoa. Miksi vasta nyt, en ymmärrä.
"suvakki ja woke-henkilö".. Hmm, eli varmaankin nainen, joka ei alistu automaattisesti miesten vallankäytölle eikä ole kotona hääräilemässä ja odotetlemassa että miesvauva tulisi töistä kotiin syömään valmiiseen pöytään, right ?
"Amirkhan on äijä ja "woketuksen uhri"" ja tää on sit "uhri", kun ei saanutkaan otettua sitä, mikä hänelle omasta mielestään (ja aika monen muun mielstä) kuuluu.. Enkä kyllä pitäisi tätä "äijänä", ehkä "ämmänä" ennemminkin.
puolustuksen kertomus että Mira on vanha horoperse harppu joka ei seksuaalisesti kiinnosta ketään sehän on ihan täysin tärkeä ja merkittävä asia tässä asian käsittelyssä minä vaihtaa että hänen ontaan seksuaalisesti kadottu vaikka hän ei ole mitenkään kiinnosta tämä on hänen puolukselleen puolustuksen äärettömän tärkeä asia.
ihan ihmeellistä ettei ihminen saisi puolustautua vankeustuomioon vasta varsinkin kun sillä on täysin perätön ilmianto itse Mira on käynyt keppiin käsiksi ja viestittänyt olemuksellaan koko ajan että hän haluaisi olla seksuaalisessa kontakissaan komean miehen kanssa tästä ei puhuta mitään lumppu mikä lumppu.
Tätä ketjua lukiessa huomaa kuinka Persut puolustaa raiskauksen yriyystä. kun syytettynä on Persu. Haukutaan naista joka pääsi karkuun, heti hänestä tuli horoperse. Heti aletaan vetoamaan vihervasemmistoon, kyllä Kokoomus ministeri tuli ensimmäisenä Miraa puolustamaan.
Ei kähmiminen ole mikään raiskauksen yritys Siinähän kähmimällä koietaan vaan saada naaraan halut heräämään.
Ei nuo halut pelkillä puheilla herää kyllä se kähmimistä vaatii ja jopa sormipillu esileikkiä ...no nykyisin tuo lienee sormiraiskaus nimikkeellä tunnettu asia.
Ei taida olla Partanen mikään järjen jättiläinen, kun valitsee puolensa keskeneräisessä tapauksessa....tuotahan voisi kutsua oikeuden painostamiseksi!!!
Onpa kobva persujen pelko, kun joka asiaan täytyy huutaa persua :) Persut tulee js vie sinut...huuuuuuu....
ja vie sinut (korjaus)
Akan naama kylläkin on tänä päivänä kuin pet*olinnun per*se
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQis5b6xxXuW83_Au2yBZZwOAxIC_jHp9CCd3zMlSaQKQ&s=10
eikä edes kilo pakkelia peitä arpia elon riettaan jälkiä
Voi näitä Vihreitä. Ensin kutsutaan kylään ja sitten ei osata olla vieraanvaraisia.
Eikö tää ollutkaan yksittäistapaus?
Miks yleensä pitäisi olla jotain mieltä jostain oikeusjutusta, jossa ei ole itse asian osallisena?
Noh sanokaa nyt kun tiedätte,kumpi se on kiihottavampi näiden kaverien mielestä....+40 nainen vai lammas?
Nuoko on sinun vaihtoehdot.....?
Perussuomalaiset ovat kantasuomalaisen, vaaleaihoisen naisen puolella.
Ei iranilaisen kurdisaastan, jonka on aika lähteä sinne omaan kotimaahan.
Makwan on Marokosta kotoisin
Iran
Miten tämä on vaikea ymmärtää? Ei persut ole raiskaajamamujen puolella koskaan. Yrittävän puolustaa myös suomalaisia vassareita, vaikka näille ei apu kelpaa.
Maku muutti suomeen 1993 kun oli 4 vuotias, käytännössä hän on täysin suomalainen.
Ei Suomalaaset oo tollasii...
Nimenomaan...ne panee eikä runkkaa.....
Suomi miehillä on salaketju missä suunnitellaan miten naisen voi raiskaa jäämättä kiinni..Ja tavallisia SUOMI miehiä
Että semmoista sairautta..🤮💩💩
Aloittaja sen kiteytti!
ViherVasemmistolaista vaalipaniikkia havaittavissa, kun oma politiikka on karahtanut karille. Tulokset puhuu puolestaan eikä harhautus selitykset enää auta.
Persuille on ihan jokainen asia arka jos siinä on mukana rikollisuutta, raiskausta, matua tai nainen(ei Riika).
Sulla vaan persut mielessä. Otappa taas persunsininen pilleri, kunhan heräät taas lorvimaan!
Vihreillä osui paska tuulettimeen juuri sopivasti vaalien alla. Nyt huiskitaan joka suuntaan mutta käry vaan ei laannu.
Mira Luodista tehtiin täällä vihervasemmistolainen suvakki kun ei antautunut Amirkhan raiskattavaksi. Mira Luodilla ei tiettävästi ole poliittista kantaa. Amirkhan on taustaltaan Iranin kurdi. Tiettävästi hän on nykyisin suomalainen Persu.
Persuissahan on tyypillinen miesten puolue,jotka inhoaa naisia, sekin selviää kun lueskelee näitä ketjuja. Varmasti heissä on paljon homoja koska Persujen kärkipolitiikoissakin niitä on useampi. Tämä tietenkään ei ole mikään pahe mutta selvittää osin heidän naisvihaansa.
Nyt oli kyllä "älykästä" pohdintaa!!!🤣🤣🤣
No eipä tuo ole hirveesti vastaankaan laittanut.....
seksiä pursuava mira luodin tapaus.
tässä on kysymys tyypillisestä feministisestä toimintatavasta ja mallista.
Mira teki valtavan työn saadakseen tämän nyrkkeilijän huomion itseensä hän hymyili sähkötti olemuksellaan ja meikkauksillaan että hän olisi käytettävässä käytettävissä tämmösiin seksuaalisiin tarkoituksiin erittäin mielellään. feministeillä ja usein näissä kirjoituksissa mainitsemasta kokonaan että tämä nyrkkeilijä on tavattoman komea mies hän on niin sanottu miesten mies jokaisen naisen olemassa ja suurin osa naisista haluaa kyllä suudella häntä hyvin aktiivisesti ja varsinkin hyvin innoissaan käydä pippeli. nyrkkeilijällä oli niin sanottu aamuseisoke menossa ja hän oli seurannut miraa että tämä haluaisi lähempää tuttavuutta varsinkin hänen elimeensä ja niinpä hän sitten meni Miran luokse joka hymyllään ja olemuksellaan voimakkaasti sähkötti haluavansa kontaktia. Mira parka saikin vain suurella ja kokeilla käsin todellista hienoa elintä joka jäi kiertämään kymmeneksi vuodeksi hänen päähänsä hänen ajatuksensa aina takertuvat tähän elemen olemukseen mutta ei siinä kaikki hänen tukiajoukkonsa jotka kyselivät häntä häneltä tätä elimen ominaisuuksia ovat myöskin ollut haltioissaan näistä tiedoista ja tuhansia ja tuhansia kertoja ovat itse tyydyksen yhteydessä käyttäneet tätä elintä objektinaan. nythän meidän länsimainen oikeusjärjestelmä ei huomioi ollenkaan sitä mitä nainen elkeillään hymyillään ja meikkaammillaan viestittää miehelle onko tämä oikea oikeutta. seuraavaksi kun asia tulee oikeassa käsittelyyn sinne tulee valtava määrä naispuolisia laki naisia joilla ensisijaisesti pyörii mielessä tärkeimpänä asiana se mitenkä he voisivat sähköttää tälle komealle nyrkkeilijälle että heillä olisi paikka olemassa myöskin hänen elimelle tämän pyörii koko ajan kaikilla lähinaisilla mielessä ja oikeuden käsitteellystä tuskin tulee oikeudenmukainen. huolimatta siitä että nää juristilainen naiset ovat edelisenä iltaa pari kertaa vetäneet käteensä heillä on erittäin haikea vaikea hallita ja pitää itsensä rauhallisena tämän komean nyrkkeilijän läsnä ollessa. feminismiä tarkoittaa naisen sukupuolielimellä tapahtuman kaupankäynnin edistämistä. feminismiin samoin kuin kommunismiin liittyy valtava määrä liukasta valehtelua valtavan määrän kiellettyjä sanoja valtava määrä uusia asioita mistä ei saa keskustella. feministikä käyttää seksuaalista kiristystä rahan saamiseksi yleensä ja kommunisti varastaa suoraan taskusta ihmisiltä jotka ovat työllä ja vaivalla saaneet jotain itselleen.
Nyrkkeilijä.....
Amirkhania toki on ennenkin syytetty raiskauksesta. Kummasti on Persujen kanta muuttunut maahanmuuttaja raiskaajiin. Onneksi Mira Luoti pääsi pakenemaan, eikä asia edennyt pidemmälle.
Näköjään maahanmuuttaja taustanen saisi raiskatakkin jos hän kannattaisi Persuja. Onneksi tässätapauksessa näin ei käynyt. mutta kirjoituksista selviää että Amirkhan on syytön, ja Luoti syyllinen.
Mikä tuo Makwanin aiempi raiskaus syyte mihin ajankohtaan se ulottuu?
Lehdessä näin kerrottiin, hän itse olisi kertonut siitä. Tämä ei ole keksintöäni. En muista varmasti mihin asti syyte eteni. Kuitenkin hän on asetta heilutellut ennenkin.
Makwan Amirkhani oli nuoruudessaan syytteessä törkeästä raiskauksesta, mutta tämä syyte hylättiin oikeudessa vuosia sitten, mistä hän on kertonut myös elämäkerrassaan. Lisäksi Vuonna 2025 kaksi muuta naista tekivät Amirkhanista tutkintapyynnöt nimikkeillä raiskaus ja raiskauksen yritys. Poliisi kuitenkin lopetti tutkinnan, koska väitetyt teot olivat ehtineet vanhentua, eikä syytteitä nostettu.
Todistajat kertoo ihan muuta....
Ei ole sitten nyrkkeilyä nähnytkään.
PS-äänestäjänä olen tottakai uhrin Mira luodin puolella. Vihr.vas.demari voketusta laittaa ilman kameroita samaan majaan yöksi nainen ja mies Lähi-idästä. Se on sitä suvakkisuutta. josta on vain huonot seuraukset. Järki puuttuu kaikesta tekemisestä.
Haiskahtaa myös huomiohuoraamiselle tämä aikaisempi tapaus....
Tää ällötys äijä on luullut Miran olevan helppo nakki ja on pettynyt kun hänestä ei oltukaan kiinnostuttu.
Vastenmielinen ja ällöttävän näköinen hyypiö,johon harva nainen haksahtaa.
Luulee liikaa itsestään.
Toksista järjen juoksutusta
Jokainen nyt vähemmälläkin järjellä varustettu näkee että kaikki tuossa Luodin sepustuksessa ei ole kohdillaan. Seksuaalirikoksissa ilmianto ja prosessi täytyy aloittaa välittömästi eikä vasta kymmenen vuoden jälkeen. Näin vanha prosessointi merkitsee ainoastaan sitä että jotain naikkosta häikäisee se että Makwan on tänä päivänä pinnalla ja rahoissaan. Vähän lypsämistä.
Ruotsin syyttäjäviranomainen lopetti Julian Assangeen kohdistuneen raiskaustutkinnan lopullisesti marraskuussa 2019.
https://youtu.be/hyYBEZ6ZWTY?si=PIJac9ZkCpzXrAo3
Ruotsin syyttäjäviranomaisen mukaan päätös tehtiin, koska tapauksesta (elokuu 2010) oli kulunut liian pitkä aika. Pitkä viive heikensi suullista todistusaineistoa ja todistajien muistikuvia niin merkittävästi, ettei syytteen nostamiselle ollut enää riittäviä perusteita
Nimen omaan näin. Jos nussii vaikka kuinka pakolla jotain niin ei se raiskaus ole jos henkilö ei tee rikosilmoitusta. Kyllä noitten satunnaisten nussimistenkin vanhenemisaika pitäs olla päiviä.
Jos asiasta ei tee ilmoitusta vuorokauden sisällä niin kova raaka seksi on hyväksytty.
miituutit menneet liian pitkälle. Naikkonen jos tietää ettei se saa edes sivuosaa elokuvassa jos ei jaa persettään niin jos jakaa tekee sen vapaaehtoisesti. Turha vuosien ja vuosikymmenien jälkeen on valittaa.
Eli jos joku on raiskattu vaikka lapsena, kuten Muhammed teki 9-v vaimolleen, se ei ole enää raiskaus?
Mietippä tarkemmin.
Ruotsissakin jo hyväksyvät lapsiavioliitot. Tuo suojaikäraja kun on hatusta vedetty luku. Monessa Afriikan maassa ei lapsia saa nussia. Niissä suojaikäraja 21 vuotta.
Suomessakin siis saa nussia alaikäisiä lapsia noiden mittapuulla.
"Tietoa sinulle, joka olet naimisissa lapsen kanssa" -esite oli liikaa ruotsalaisille
Ruotsin sosiaaliviranomaiset joutuivat vetämään pois lapsiavioliitossa oleville suunnatun esitteen.
https://yle.fi/a/3-10140065
Laki 10 vuotta aikaa nostaa syyte,etkö tiennyt?
Toivomme kaikki Totuutta esille,eikö?
Kyllä se on raiskaus tekipä uhri rikosilmoitusta tahi ei.
Melko munatonta porukkaa Luodin lähipiirissä kun ei saanut tekemään ilmoitusta aikaisemmin....???
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kun asia on jäänyt vaivaamaan, siitä pitä puhua.
Mira ei tainnu olla 9v tekoaikaan....???
Ei ole hankalaa kun kiemurtelee käärmeen lailla 💪
Luoti on aikalailla prototyyppi Vihreiden äänestäjästä. Taisi Luodilla kestää rikosilmoituksen tekeminen 10 vuotta, koska tajusi että oli äänestämällä itse ajamassa kyseistä rikastamispolitiikkaa ja nyt se puri omaan perseeseen. Kyllähän sen harmituksen ymmärtää, kun voi välillisesti syyttää omaa äänestämiskäyttäytymistä.
Toteaa PerSu. :-D
Seksisymboli neiti Luoti - pari pulloa kossua ja jo luistaa.
"Luoti sai silloisen aviomiehensä Kristian Björkin kanssa kaksi lasta. Pariskunta jätti vuonna 2012 avioerohakemuksen.[19] Kolmannen lapsen Luoti sai avopuolisonsa Mika ”AH” Haapasalon kanssa vuonna 2014. Pari erosi kesällä 2018[20], palasi vuonna 2019 jälleen asumaan yhteen[21], mutta erosi lopullisesti kesällä 2021. Luoti kihlautui joulukuussa 2021 Mökkitie Records -levy-yhtiön toimitusjohtaja Olli Saksan kanssa.[22]"
-WiKi-
Noi raskaudet ei johtuneet raiskauksista koska Luoti ei tehnyt rikosilmoitusta. Jos olis tehnyt olisi ne olleet raiskauksia.
Tietenkään ei ole vielläkään liian myöhäistä tehdä raiskausilmoitusta. Voi saada ihan hyvät korvaukset joten kannattanee kipittää tekemään noita raiskausilmoituksia. Lapset kiistaton todiste että raiskattu on.
Näyttötaakka on vain raskaampi. Eiköhän tämäkin casse pääty aikanaan Amirkhanin voitoksi.
Minnes Amirkhan lähetetään, jos hänet tuomitaan?
Tälläiset caset juuri kuormittavat poliisin virkakoneistoa. Ja sen lisäksi vuoden alussa säädetty uusi "tikusta asiaa" käsitys raiskauksesta, mikä sellainen nostanut hurjasti perättömien raiskausilmoitusten määrää.
Aavikolle
Jaahas, siinäpä erikoinen tulkinta raiskauksesta
Taitaa olla asianajajat jotka tässä voittaa!!!
Mutta tumputusraiskaus on uudenlainen raiskaus. Se on etäraiskaus, ja siinä on tilaulottuvuuden lisäksi jo aikaulottuvuuskin.
Älä helvetissä!!🤣🤣🤣
Miten paljon veronmaksajien kuluja tälläiseen show:n taas kulutetaan. Herätkää ja nähkää totuus. Jo pelkästään aikajana todistaa että kyse on tuon vossukka Luodin huomionhakuisesta kostoprosessista ei mistään muusta.
Hänen ei tarvitse huomiota hakea, saa riittävästi musiikistaan huomiota. Tuskin lähtisi tuollaiseen rumbaan huomion takia. Äly hoi!
Juu ja nytten haluaa esimerkillään pelastaa kaikki maailman naiset!!!🤣🤣🤣
Miten paljon veronmaksajien kuluja tälläiseen show:n taas kulutetaan.
Ei näitä makseta veronmaksajien rahoista. Kumpikin on
omillaan toimeentuleva. Ei huolta, show voi jatkua.
hhahaha akan keikat ei enää myy. Myykö mikään muukaan. Selvä todiste siitä että peruste tälläiselle puutaheinälle on rahakkaan Makwanin lypsäminen ja nolaaminen. Macho häikäisee liikaa vanhaa korppia.
https://www.meteli.net/artistit/miraluoti
Hehe niin tosiaan saa musiikistaan huomiota. Luodin musisointi on niin pas*kaa tuubaa että ei mene kaupaksi enää edes keikatkaan.
https://www.meteli.net/artistit/miraluoti
Ja suomalaiset jotka ovat luonnollisesti jäässä diggaisivat muka tuota artistia. Niin ja lehmätkin lentää
Jos on persuille paha paikka niin arvatkaas kuinka vaikea paikka on demareille :D
Mira Luoti on käsitellyt mm julkisesti paranoidis-skitsofreenisistä tuntemuksistaan vielä viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Silloin kohteena oli turkulainen opettaja. Oikeuden nähdä vihdoin selvästi että kysymyksessä on pelkkä höpöttäjä täti hupattamassa juttujaan.
https://www.mtv.fi/video/3b8a9ad3df555676b94f/jakso-8-mira-luoti
Todisteita julkaistu,aika karmeeta ollut siellä metsässä.....
Samaa mieltä että oli Makwanille karmea reissu.....
Mitä todisteita havumajasta? sana sanaa vastaan. Jos jotain todisteita on niin ne sellaiset on tämä pipipää akka pistänyt "todistajiensa" suikkeihin.
Lisäksi Amirkhan on kurdi ja kurdesita 90% muslimeja.
Suomi-muslimi on eri asia persuille. Mikä erottaa kurdit Milan Jaffan Amirkhanista?
Rahan ahne vosu näki keinon rahastaa Makwania joka tänä päivänä rahoissaan, eihän sellaiseen tarvita kuin yksi yli kymmenen vuotta vanha puutaheinää ja tikusta asiaa lässytys. Ja taas tulee laskua veronmaksajille.
Siis Kari
Todistajien lausunnot,on kertomuksia järkyttävästä tapahtumasta.
Miten ihmeessä noin moni, kertoo niin samalla lailla tapahtumista?
Ja näitä huomenna lisää ...
Lähinnä on peloissaan....
Koska Luoti kertoi ne jutut heille. Ne on toisen käden tietoa Luodilta.
Et pukki tiedä asiasta mitään.
nk "todistajien lausunnot" on jo useaan kertaan kyseenalaistettu.
Todistajien lausunnot ei kerro seksuaalisesta häirinnästä mitään....
On tosi hankala, kuinkahan me tästä selvitään?
Siinäpä persuille pulmaa kerrakseen.
Miksi kenenkään pitäisi olla jotain mieltä toisten yksityiselämää koskien?
On varmasti paha paikka.
Eipä tuo edes raiskannut. Kehässä ja siviilissäkin ottanut varmaan ihan miehiäkin rutistukseen pussaillut ja nuollut ärsytys mielessä.
Ei kai tuollaisesta pidä kenenkään suuttua ja nostaa ihan oikeusjuttua.
Persu äly loistaa kommentissasi
No ei ainakaan 10v päästä!!!
Jos,olisi syyllistynyt mihin väitetty,niin kyllä siitä rapsahtaa.Vielläkö sillä mahis puolustsutua?
Niin,no kaikki kai jo kerrottu?
Oikeus lähtee kuitenkin yhdestä asiasta: miksi asiassa ei ole käynnistetty virallista prosessia välittömästi tapahtuneen jälkeen. Siinäpä riittää Mirka Luodilla taas selittämistä.
Päättyy kuten Assagnen keissi. Syytteet hylätty.
https://youtu.be/hyYBEZ6ZWTY?si=R0q1tgPsHIcl7E9q
Koska Mira maksettiin hiljaiseksi. Nyt hän on tullut toisiin ajatuksiin.
Pari vuotta max. Olisin vielä jotenkin ymmärtänyt että tekeekö asialle mitään....mutta 10 vuoden päästä...kuullostaa julkisuus hakuiselta uhriutumiselta!!!
10v aikaa,sanoo laki.
Julkkis JO.
On aina,10v aikaa tehdä rikosilmo.
Maksaako rahat takaisin?
Niin kun rahat on tuhlattu.....🤣🤣🤣
oon 65/vuotisdvmio miyys rnnkuuns kullsn vsllrens jsluid srkdiä lusrodrn oyrlojdm ksndds päimbsstoim uöklädiim kunnluimbtspshtumidtsen ymmärrä mikäbsechymyilrvövdovintokuvsvonvvkunnpsriskunysvolovhetänuy ssmulls jertoovjoysin muuts kuin ettänoliscollutvkirjVyö mitenkään
Nyt ei ymmärrä.Suomi,kiitos.
Väitetään että Mira kostaa koska saanut pakit makwanilta.
Ai että nyt kymmenen vuoden kuluttua kostaisi ja Makwan kun antaa pakit Miralle kun hän ei ole seksuaalisesti haluttava niin silti tumputtaa Miran vieressä🤣
Ei oikein kuulosta uskottavalle.
No ei kuulosta uskottavalta sekään että vasta lähes 10 vuoden päästä tulee julkisuuteen muka niin traumaattisen kokemuksen jälkeen...salli mun nauraa!!!🤣🤣🤣
Onko tumputus tapahtunut vai ei, sitä ei voi tietää koska teltassa oli vain nämä kaksi.
Todistajat kertoneet kaikki samaa.Se on jo paljon?
Tuon tapahtuman on Tienneet monet.
Uutisussa kerrottu monesti miksi vasta nyt oikeudessa.
Sinulle varmaan liian vaikea löytää uutisista ?
Juu,selvä homma.
Nyt vaan ootellaan tuomarin lausuntoa...
Todistajat on vain toistaneet sen mitä Luoti on heille kertonut.
Kuka lie tuomarina tuossa jutussa....? Toivon todella että on neutraali, eikä mikään woke pelle!!!
Mitkä todistajat siellä on tumputusta seurannut?
Siis vieressä ollut joukko miehiä tuijottamassa, kun yksi vetelee Miran rinnoille....
tai altistui uhrikdi makeanistactulee lylmilsrt jos kyllä molemmists
Alottajana olisin huolissani omasta jakautuneesta persoonasta.
Minä vain kysyn kysymyksiä
Huomaa millaisia ihmisiä vasemmistolaiset ovat. Oikeuslaitos on ruuhkautunut vuosiksi sos m muuton ja vokevasurien takia. Demla oikeuskaitos ei ole riippumaton toimija ja painiskelee itsensä kanssa.
Persut ovat älyllisesti dilemman yläpuolella jossa woke väki piehtaroi.
Sana sanaa vastaan jos mitään todisteita ei ole joten heittäkää kolikkoa.
Pitääkö joku oikeasti tällaista käytöstä normaalina ???
"Nuoruuden raiskaussyyte: Amirkhani oli nuoruudessaan syytteessä törkeästä raiskauksesta, mutta syyte hylättiin oikeudessa. Amirkhani on käsitellyt tätä hylättyä syytettä aiemmin julkaistussa elämäkerrassaan.
Lokakuussa 2026 käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä on noussut esiin, että Makwan Amirkhani uhkasi tappaa Julkkisselviytyjät-ohjelman kuvausryhmän. Uhkaukset ja pelottava käytös tapahtuivat ohjelman kuvauksissa elokuussa 2016 ennen syytteessä kuvattua seksuaalirikosyhteeyttä.
• Mira Luoti: Asianomistajana oleva laulaja Mira Luoti kertoi oikeudessa Amirkhanin kiukutelleen, riehuneen ja käyttäytyneen erittäin uhkaavasti pitkin päivää ennen majassa tapahtunutta tekoa. Luoti ja hänen ystävänsä Paula Vesala kertoivat oikeudessa Luodin pelänneen tilanteessa henkensä edestä sekä myöhemmin sitä, että joku kostaa hänen perheelleen, jos asia tuodaan julkisuuteen.
• Ohjelman juontaja ja tuotantohenkilöstö: Ohjelman juontaja kertoi todistajanlausunnossaan pelänneensä Amirkania, kun tämä oli liikkunut yöllä metsässä vähissä vaatteissa kirves kädessään. Paikalle tilannetta rauhoittamaan hälytetyt tuotantoyhtiön edustajat joutuivat myös kohtaamaan Amirkhanin arvaamattoman ja aggressiivisen käytöksen "
Eiköhän siinä ollut faktaa riittävästi, ahdistellut kilpakumppaniaan ja ladellut tappo uhkauksia kuvausryhmälle, minusta raskauttava tekijä on että mies on kamppailulajien ammattilainen,häkki tappelija...jos tällainen käyttäytyy sekavasti..juoksee märät vaatteet yllään, kirves kädessä metsässä,latelee tappo uhkauksia oikealle ja vasemalle lienee ainakin suurimmalle osalle selvä että mieshän on patahullu ja vaarallinen...
Ei Amirkhania noista nyt syytetä, ihan irrelevanttia.
Karmivaa....kyllä on häpeää koko suvulle riittävä,jos pitää paikkaansa.
On kysymys siitä, että oliko tumputtanut kohti vai ei.
Niin että onko tähdännyt aseella vai ei....???🤣🤣🤣
Vaarallinen.....????🤣🤣🤣
Eiköhän feministit vasemmalla laidalla ole sisimmässään sitä mieltä, että vain muslimimies voi olla syytön?
Paha on näiden dilemma, kun pitäisi valkoista naista nyt puolustaa.
Sinä nyt kuvittelet asioita. Se miten asiat oikeasti ovat ei sinua kiinnosta
Suvakeilla on nyt kauhun paikka kun kultamuna on joutunut syytteeseen naisen ahdistelusta.
Ai sitä se hysteriaalotusten tehtailu on.
Tuomari antakoon tuomionsa.Se,on hänen työ.
https://share.google/aimode/4AqIGaDAimw3LxmrF
Täytyy ottaa huomioon hänen menneisyytensä; kahdeksan lapsinen perhe eli kovaa elämää vuosia pakolaisleirillä, kunnes lähetettiin suomeen pakolais viranomaisten käskystä. Alkoi harrastamaan painia, jotta saisi kavereita suomesta. Isä vielä kuoli liikenneonnettomuudessa, kun oli 6 vuotias. Kyllä siinä jo pää sekoaisi lapsella ja karaisisi kovaan elämään aikuisena.
Makwan oli uskomattoman tinkimätön ja uuttera painija ja kaikkien mukavaksi nimeämä kaveri jolla oli oikea asenne painiin. Sai sitten tsäinssin UFC:ssa ja ura lähti eteenpäin aivan eri levelillä. Nyt kun on rahoissaan niin tietysti korppikotkat on nyppimässä.
https://www.painimiehet.fi/roger-williams-university-hpmn-vieraana/
Lähi-idän kulttuurissa nainen on alistetussa asemassa, mies voi tehdä mitä vain, nainen ei mitään. Siksi noita Lähi-itäläisten miesten oikeusjuttuja raiskaamisista saa lukea uutisista jatkuvasti.
Luoti on yliherkkä rahan ahnehtija sekä monen miehen panema.
Täys Hullu ämmä tää Luoti. Miehiäkin ollut paljon.
Tolla logiikalla tää maa on hulluja naisia täynnä!🤣🤣🤣
Amirkhani on fiksu tyyppi Luoti on ihan mahdoton monien miehensä kanssa.
Ei fiksu tuollaista tee. Koko kilpailussa ollut muutenkin tosi hankala. kun ei ollut halunnut sopeutua luonnon karuihin oloihin.
En kyllä yhtään ihmettele jos Mira on tuommoine ollut.....
Jumalaton elämä on vaaroja täynnä, ja lopulta vielä paritus hvettiin jos ei parannusta tehdä.
On siinä tavoitteet.
Mira luoti lukeutuu säälittäviin ihmishylkiöihin, iso lappu otsassaan "järkevä jätkä kierrä kaukaa"
Ja kohtaloksihan se muodostuu jos tuollaisen pipipään kanssa miehinen mies osuu samaan telttaan. Parempikin neiti siveä. Varmaan oli ensimmäinen kerta elämässään kun piti mulkkua näpeissään.
Itse olet säälittävä, puolustat pahantekijää, et uhria.
Luodin esiintyminen sarjassa väitetyn seksuaalisen väkivallan jälkeisenä päivänä herättää kysymyksiä.
Luoti puhuu Amirkhanista empaattiseen sävyyn. Hän kertoo harmittelevansa sitä, ettei pysty auttamaan nälästä kärsivää retkikumppaniaan enempää.
– Hän (Amirkhani) kertoi syövänsä seepraa ja muuta, että en mä tiedä pitäisikö tässä nyt uhrautua ja antaa pieni slaissi sisäreittä, Luoti sanoo videolla ja nauraa päälle.
Katso ohjelmasta poimittu video alta:
https://www.uuno.fi/wp-content/uploads/2026/10/IMG_7808.mov
Mira Luoti - kiimainen narttu tammikuu 2026
Cokis ja Mentos
Mä kuljen metrolla vaikka pelkään sitä kirvesmurhaajaa
Olen jo miettinyt aika pitkään silareiden hankintaa
Sitkeesti pyysit tätä ristiriitaista naista ulos lähtemään
Kelasin puhua suoraan
Olen herkkä ja hento
Sekä Cokis ja Mentos
Joka sekunneissa räjähtää kiimaan
Pullantuoksuinen narttu, johon paska ei tartu
Juoksen läpi vaikka arktisen viiman
https://www.youtube.com/watch?v=arE4dO4CZN4&list=RDarE4dO4CZN4&start_radio=1
Akka on laulajana täysi surkimus. Musiikkinsa täyttä paskaa. Todistaa pelkästään sen miten jäässä suomalaiset ovat jos vielä diggaavat tuollaista. Vanha kolho akka psyykkisten ongelmiensa kanssa.
Luodilla on vielä matkaa tälläisiin esiintyjiin:
https://youtu.be/K3JGxj2rvAs?si=E-9Pz8uhhZ5uB86z
Nyt Mirka hippulat vinkuen Musikmakarnaan oppia hakemaan niin näkee missä on tänä päivänä kansainvälinen tyyli
https://youtu.be/9kv-I_hzjPg?si=NexWm4xHm8Q0D41F
Perussuomalaiset nousevat vihdoinkin suosituimmaksi mamujen keskuudessa!
Kiitos Kari Uoti, puolustat rohkeasti seksuaalirikoksesta syytettyä mamua.
Perussuomalaiset ovat nyt hallituksessa ollessaan tuonneet mamuja Suomeen enemmän kuin yksikään muu puolue koskaan.
Mietityttää myös että miksi "häpeä ei vaihtanut puolta"silloin kun hesari 2026 julkaisi selvityksen jonka mukaan vuosina 2019–2025 Helsingin käräjäoikeudessa annetuista noin 30 taksinkuljettajien seksuaalirikostuomiosta kaikki tekijät olivat maahanmuuttajataustaisia.
Raiskaaminen on aina häpeällistä ja tuomittavaa,,myös silloin kun raiskaaja on taksinkuljettaja.
Oliko Mira siis raiskattu?
Ei raiskattu.
Ai, minä luulin että se kuuluu toimenkuvaan....?🤣🤣🤣
Amirkaani ja Tsingis kaani. Toinen se vasta panomies olikin. Se T:llä alkava.
Itse asiassa tämä oli Luotille ongelma 10 vuotta sitten kun vastakkainasettelu oli kovempaa. Rikosilmoituksella silloin hän olisi pettänyt silloisen porukan mutta tekemällä sen nyt hän on päivittyneen porukan Queen. "Häpeä kuuluu tekijälle ei uhrille".
Tämä häkki tappelija sanoi tappo uhkauksia tuotantoyhtiön työntekijöille ja vähän sinne ja tänne tasapuolisesti, tämä on tärkein todiste, kukaan täyspäinen ei uhkaa leikilläkään tappavansa toista, piste...miksei nämä henkilöt ole tehneet rikosilmoitusta? Arvaanpa etteivät halua olla tekemisissä tämän mielipuolen kanssa enempää...
He ovat tekemisissä.
Paljonko Miralle ja muille tästä veronmaksajat maksavat, kun Yle tekee tuosta podcastiä? Ei kai se Stagalakaan tunne tunkisi, ellei saa siitä rahaa?
Täsmälleen äärioikeistolaiseksi populismiksi muunnettu aihe, jolla rahastaa, vaan eläkeköyhyyteen pakotettujen ilman perustuslaillisia taloudelisia kansalaisoikeuksiaan pakotettujen käyttämisestä sote- ja kerjuuttamis-ihmiskaupan pakkotyössä, Yle tai muutkaan mediat, eivät uutisoi mitään.
PS-äänestäjänä voi itsenäisesti olla sitä mieltä on. Ei tarvitse joukon mukana olla aina kaikesta samaa mieltä. Sehän on ajattelun ja mielipiteen, sanomisen vapautta, eikä vihervassudemariRKP rajattua yhden totuuden diktatuuria. Hehän eivät voi sietää toisin ajattelijoita.
PS:na kuitenkin tärkeintä on Suomi ja kaikki hyvä Suomessa, jota puolustaa. Se on yhteistä PS_kannattajille, Oma maa on mansikka ja muu maailma mustikka. Suomi on asia ykkönen, sitten muut.
Tottakai olen Mira Luodin, uhrin puolella enkä pahantekijän puolella. Tuota ei tarvitse edes miettiä. Vihr.vas.demaeiRKP kannattajineen niin mielellään menee pahan puolelle ja uhrin jättää huomiota ja oikeutta vaille.
Luulis olevan elämä vaikeeta, kun tuommoista asiaa pitää vatvoa lähes kymmenen vuotta....???
Naiset hahmottavat elämää ja tunteita eri tavalla, kuin miehet. Suku-perhe-lähisuhde-ym väkivallan kohteeksi joutuminen lamauttaa, tekee voimattomaksi ja epätietoiseksi, naiset ajattelevat asioita usein syvällisemmin ja siksi se vie aikaa.
Eniten suku-perhe-lähisuhdeväkivaltaan syyllistyvät juurikin äärioikeiston kokpersut.
Jos pmmppilaulajalle olisi tehnyt saman miehekäs nainen, ei olisi tullut traumaa.
Jos hän olisi kohdannut teltassa agressiivista märän pimpin vemputusta niin ei olisi mennyt elämä pilalle.
No se on sitten voivoi!!!
Miksi ihmeessä tämä olisi persuille hankalaa?
Erikoinen tapaus kuitenkin. Mira oli nähnyt vemputusta. 10 vuotta myöhemmin käräjöidään. Eikö tumputus vanhene koskaan?
Varmaan oli ensimmäinen kerta neiti pipipäällä kun näki miehisen mulkun ja sai koskettaakin sitä. Vai oliko?
Uskaltaisiko sinä 160 cm naisena kertoa teon heti?
https://youtube.com/shorts/uK0vPvBiQts?is=NbdUZ8dqWmkFP_Uh
Ymmärrän hyvin miksi Mira Luoti uskalsi kertoa ja teki rikosilmoituksen asiasta vasta nyt.
Ei ole tehnyt rikosilmoitusta....
En mutta 165cm uskaltaisin....🤣🤣🤣🤣
Meitä on täällä rohkeita naisia, vanhuksia, sairaita ja vammaisia, jotka seisomme naisasian ja riittämättömien eläkkeiden nostamisen vaatimisen asialla, keskellä äärioikeiston käytännön väkivaltajoukkoja, joka ikinen päivä sote- ja kerjuuttamis-ihmiskaupan pakkotyöhön, köyhyyteen pakottamalla pakotettuina. Ei meillä ole varaa pelätä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19512146/2-500ekk-minimielakkeilla-suurtyollisyys-palkansaajien-verotusta-ei-tarvitse-kiristaa
Plaaplaaplaaplaa!!!🤣🤣🤣
Makwan hiljentää uhkailemalla....
https://youtube.com/shorts/uK0vPvBiQts?is=NbdUZ8dqWmkFP_Uh
Naisille tosi paha paikka kun komistus kieltäytyy panosta, ei päässy Mira kehuskelee kuinka vietteli Mister Finlandin kun olikin liian vanha harppu. Kovasti tarjosi sisäreittä, Maku sano että nukutaan nyt väsyttää ja Mira raivostui ja lähti metsään riehumaan!!!
Komistus? Oletko värisokea?
Oletko rasisti
Todistajat kertoneet tuon uutisissa jo monesti.Etkö osaa lukea?
Siellä se agrena rihui vai,hakkas puita ja runkutteli?
Nyt väite,liian vanha,ja hengityksen haju.Ei oikein sovi uutisessa sanottuun toimintaan.Lähinnä päinvastoin.
Olikohan ikä,ja tuoksu,liian vastustamaton,ei kyennyt itsehillintään ja lähti lapasesta?
Onhan se järkyttävää,ennenkuulematonta Suomessa,että tuollanen tapahtuu,ohjelman kuvauksissa.
...on sitä mielipidettä .. mutta selvintä ja koko maan veronmaksajien kannalta olisi edullisinta lopettaa joutava jankkaaminen , potkaista matu pysyvästi , ilman paluulippua takaisin sinne mistä on tänne tunkenutkin ja tuomita nämä lainvääristelijät haitanteosta ja yhteiskunnan varojen ja resurssien väärinkäytöstä korvauksiin ja toimenpidekieltoon ..
Niin,no eiköhän tuo pärjäisi muuallakin,aikuinen kun on.
Perussuomalaiset pyysi Makwania liittymään Perussuomalaisiin.
Ei uskaltaisi sen jälkeen vihervassarit sanoa mitään.
Tuskimpa pyytävät enää, kun uutiset on luettu.
Suomessa on kuulemma työttömyyttä kovasti, niin mikä logiikka on hommata lisää elätettäviä !
Millaisella järjellä tämä tapahtuu
allah on suure
Eikös yksi persu jo julkisesti asettautunut Makwanin puolelle? Ei yllätä, persuthan ovat aina seksuaalirikollisia puolustamassa!
Arvostella voi sitä, että miten yleisössä on jo päätetty että miten se on.
Yhä useampi asettuisi sellaisen miehen puolelle jota ollaan savustamassa elämästä tekaistulla puutaheinällä.
Amirkhanilta ollaan ottamassa kaikki. Kateus vie kalatkin vedestä. Toivottavasti oikeus ainakin on järkevä.
Kaikki?
"Jokainen on oman onnensa seppä"
Muita ei voi omista teoistaan syyttää?
Kari ollut persu? Entä Miraa tukevat, suvaitsevaisia?
Ainoa, jolla tässä ongelma on, on vassari olkiukkoinensa.
Hassun hauska provo, mutta kun ei sitä kukaan tajua, koska paskavammavassarit kirjoittavat vastaavia ihan 100% tosissaan, koska heidän mielikuvamaailmansa toimii juuri tuollaisella logiikalla ja viholliskuvilla.
Ja JOS Mira Luoti on todellakin "woke" ja suvakki niin oletan, että sillähän se vaikein dissonanssi olla tässä on kun se pyhä suojatti olikin jotain miltä olisikin pitänyt itse suojautua. Samanhan tulee vielä lukemattomat "suvakit" kokemaan.
Täytyykö tähänkin asiaan sekoittaa politiikkaa, mene hoitoon ja muista lääkkeesi.
Kyllä Amirkaani pillua saa mutta Tsingis kaani sai vielä enemmän tosin taisi ottaa väkisin.
Häh?
Eikö uutisten mukaan r ollu agressiivinen runkuttanut ympäriinsä?
Mikä paha paikka tuo muka on? Suvakki-woke sai matulta juuri sitä mitä vasemmisto on tilannut ja toivottavasti matukin pääsee nopeasti eu:n ulkopuolelle perustettavaan karkoituskeskukseen odottamaan häätöä.
Miran pitäis kiittää kun Makwan oli kiinnostunut
Toki, onhan meetoo liike pilannut elämän maapallolta
Voin ilmoittautua lisäavustajaksi Uotin rinnalle tässä casessa:
"
Arvoisa käräjäoikeus,
Vastaaja Makwan Amirkhani vaatii, että syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon hylätään kokonaisuudessaan perusteettomana, ja kaikki asianomistaja Mira Luodin esittämät korvausvaatimukset jätetään tutkimatta tai hylätään. Rikosoikeudellinen näyttökynnys on Suomessa korkea. Syytetyn syyllisyydestä ei saa jäädä varteenotettavaa epäilyä, ja näyttötaakka on kokonaan syyttäjällä. Tässä oikeudenkäynnissä syyttäjä ei ole pystynyt murtamaan syyttömyysolettamaa. Vaatimus syytteen hylkäämisestä perustuu seuraaviin keskeisiin seikkoihin:
Asiassa ei ole esitetty mitään suoraa näyttöä
Syyte perustuu pelkästään asianomistaja Luodin omaan kertomukseen havumajan tapahtumista. Mitään teknistä, lääketieteellistä tai ulkopuolista silminnäkijänäyttöä ei ole. Kyseessä on puhtaasti sana sanaa vastaan -asetelma. Päämieheni on loogisesti ja muuttumattomasti kiistänyt syytteen: kyseisenä yönä ei käytetty väkivaltaa, ei pakotettu ketään, eikä tehty mitään rikolliseksi luokiteltavaa. Koska laki edellyttää ja vaatii seksuaalirikoksissakin konkreettisen näytön tuomion perustaksi, pelkkä väite ilman tukea ei riitä. Kun kliininen, suora ja konkreettinen näyttö puuttuu, langettavalle tuomiolle ei ole oikeudellisia edellytyksiä, ja syyte on siten hylättävä näyttämättömänä.
Asianomistajan terveydentila, kertomuksen epäluotettavuus ja korkeimman oikeuden linjaamat rajat
Oikeudenkäynnissä esiin tuodut seikat asianomistajan mielenterveysongelmista ja horjuvasta psyykkisestä tilasta antavat perustellun syyn kyseenalaistaa hänen muistikuvansa ja havaintokykynsä kymmenen vuoden takaisista asioista. Psyykkinen oireilu ja alttius harhaisille tai vääristyneille tulkinnoille tarkoittavat, ettei asianomistajan subjektiivista kertomusta voida käyttää rikosoikeudellisen tuomion perusteena. Kertomukselta puuttuu se objektiivinen vakaus ja loogisuus, jota näyttöarvon saavuttaminen vaatisi.
Kuten muun muassa niin sanotussa turkulaisen opettajan tapauksessa ja vakiintuneessa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisukäytännössä (esim. KKO 2013:96 ja KKO 2026:3) on nimenomaisesti linjattu, seksuaalirikosasioissa näyttökynnys ei ole alempi kuin muissa rikoksissa, vaan syytetyn syyllisyydestä ei saa jäädä varteenotettavaa epäilyä. Erityisesti ratkaisun KKO 2026:3 mukaisesti asianomistajan mahdollinen psyykkinen oireilu ei ole itsenäinen osoitus rikoksen tapahtumisesta, sillä jälkikäteiset, vuosien takaiset subjektiiviset uudelleentulkinnat menneistä ihmissuhdetapahtumista voivat vääristää muistikuvia. Oikeusturva vaatii, ettei kenenkään elämää ja mainetta voida tuhota horjuvaan terveydentilaan ja tulkinnanvaraisuuteen kytkeytyvillä väitteillä, kun objektiivisesti todennettava näyttö puuttuu.
Kymmenen vuoden viive, ikä ja kostomentaliteetti päämiestäni vastaan
Asianomistaja väittää joutuneensa rikoksen uhriksi vuonna 2016, mutta teki ilmoituksen vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Tämä poikkeuksellinen viive ei selity pelolla. Prosessi paljastaa henkilökohtaisen kostomentaliteetin ja katkeruuden, joka kohdistuu päämieheeni. Asianomistaja on elämänkaaressaan tilanteessa, jossa hän ikääntyvänä naisena kokee uransa ja julkisen statuksensa hiutuvan, kun taas vastaaja on säilyttänyt vahvan julkisen asemansa. Tämä asetelma on synnyttänyt ilmeisen katkeruuden ja tarpeen vahingoittaa vastaajan mainetta. Kyseessä on opportunistinen ja laskelmallinen pyrkimys tuhota vastaaja sekä hakea samalla huomattavia taloudellisia korvauksia. Rikosoikeusjärjestelmää käytetään tässä henkilökohtaisen koston ja julkisuushakuisuuden vipuvartena, mikä murentaa asianomistajan motiivin ja koko kertomuksen uskottavuuden.
Todistelu on pelkkää välillistä näyttöä vailla omakohtaisia havaintoja
Syyttäjän nimeämät todistajat eivät ole olleet paikalla havumajassa, eikä heillä ole mitään omakohtaisia havaintoja väitetyistä tapahtumista. Heidän todistelualansa rajoittuu yksinomaan siihen, mitä asianomistaja on itse heille myöhemmin kertonut. Kyse on puhtaasti välillisestä näytöstä ja kertomuksista toisen henkilön kertomasta. Tällainen todistelu ei tuo esiin uutta, itsenäistä tai objektiivista näyttöä itse teonkuvauksesta, eikä se kykene paikkaamaan alkuperäisen syytteen ilmeisiä puutteita tai korvaamaan suoran näytön puuttumista.
Johtopäätökset ja loppuvaatimukset
Koko syyte lepää pelkästään kymmenen vuoden takaisen, objektiivista tukea vailla olevan ja muuttuneen kertomuksen varassa. Rikosoikeudellisessa arvioinnissa ei ole tilaa spekulaatioille tai jälkikäteisille tulkinnoille, vaan tuomion on perustuttava aukottomaan, konkreettiseen näyttöön. Koska varteenotettavaa epäilyä päämieheni syyllisyydestä ei ole kyetty murtamaan. Edellä mainitun perusteella vastaaja vaatii kunnioittavasti, että: syyte on hylättävä.
"
Juuri näin, mutta epäilen että syyte tulee, koska kova paine....näiden turhanpäiväisten ihmisten veitola stagala ym. Mielipiteillä ei pitäisi olla mitään arvoa...mutta aika näyttää oikeuslaitoksen munattomuuden, tai voihan sitten ihmekkin tapahtua....
Syyte on jo tosin nostettu, mutta se kaatuu oikeudessa. Tuossa edellisessä aika tarkkaa lakitekstiä.
Kova pelko?
Et muuten näkis vaivaa postata turhia turinoitas😂
Miten eri poliittiset puolueet liittyy tähän? Eikö ihmiset osaa enää muodostaa mitään mielipiteitä ilman poliittista kirjaa.
Persut pitää vetää kaikkeen..
Taitavat maksaa siitä!
Jos ei,,kiitos vasemmisto vaalityöstä!
Miksi joka kommenttiin pitää sekoittaa politiikkaa, täällä on monella joku poliittinen fobia.
Tässä on taas tehty kärpäsestä härkänen!!! Voi voi.....
Älä ihmeessä tee, jos ahdistut siitä noin.
Venäjän junaan on vielä tilaa wokettajille ,jos ei kyytiin mahdu lisätään vaunuja kaikki pääsee kyytiin sinne ihannemaahan . I K L .
Väärä maa.
Iran,oikea suunta!
Tiivistetty versio, enää tarvitaan vain postimerkki ja kuori millä lähettää tämä aineisto Uotin asianajotoimistolle:
Arvoisa käräjäoikeus,
Vastaaja Makwan Amirkhani vaatii, että syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja kaikki asianomistaja Mira Luodin korvausvaatimukset hylätään kokonaisuudessaan perusteettomina.
Syytteen ajaminen peräti kymmenen vuoden takaisista (2016) tapahtumista perustuu pelkästään asianomistajan subjektiiviseen kertomukseen, jonka vakiintunut oikeuskäytäntö ja Korkeimman oikeuden asettama ankara näyttökynnys osoittavat riittämättömäksi murtamaan syyttömyysolettamaa.
I Perustelut syytteen hylkäämiselle
1. Korkeimman oikeuden ehdoton näyttökynnys (KKO 2013:96)
Korkein oikeus on nimenomaisesti vahvistanut, ettei näyttökynnys ole seksuaalirikosasioissa muuta rikosoikeudenkäyntiä alempi. Sana sanaa vastaan -asetelmassa rikoksen tapahtumisesta ei saa jäädä varteenotettavaa epäilyä (in dubio pro reo). Kun suoraa lääketieteellistä tai teknistä näyttöä ei ole, pelkkä asianomistajan subjektiivinen kertomus ei juridisesti riitä tuomion perustaksi.
2. Psyykkisen oireilun riittämättömyys näyttönä (KKO 2026:3)
Ratkaisun KKO 2026:3 oikeusohjeen mukaisesti asianomistajan psyykkinen oireilu tai traumaattiset kokemukset eivät ole itsenäinen tai objektiivinen osoitus väitetyn rikoksen tapahtumisesta, sillä psyykkiset oireet voivat johtua muista elämäntapahtumista. Jälkikäteiset, vuosien varrella syntyneet subjektiiviset uudelleentulkinnat menneistä tapahtumista altistavat muistikuvien vääristymiselle ja murentavat kertomuksen loogista vakautta.
3. Välillisen näytön (hearsay) riittämättömyys
Syyttäjän nimeämien todistajien kertomukset siitä, mitä asianomistaja on heille myöhemmin kertonut, ovat luonteeltaan vain välillistä näyttöä (hearsay-todistelu). Se todistaa ainoastaan sen, mitä asianomistaja on muille sanonut, muttei osoita itse väitetyn tunnusmerkistön täyttymistä tai teon tapahtumista havumajassa.
4. Toistuvat mielenterveyshäiriöt ja alttius virheellisille tulkinnoille (Turun tapaus 2018)
Näytön arvioinnissa on otettava kriittisesti huomioon asianomistajan henkilöhistoria ja alttius muistikuvien vääristymiselle:
• Toistuvat mielenterveyshäiriöt: Asianomistajalla on todettu jo aiemmin vastaavanlaisissa rikosilmoitus- ja epäilyprosesseissa toistuvia, vakavia mielenterveyshäiriöitä, jotka vaikuttavat suoraan hänen kykyynsä hahmottaa ja muistaa ihmissuhdetilanteita objektiivisesti.
• Turkulaisen opettajan tapaus (2018): Tilanne rinnastuu suoraan vuonna 2018 esillä olleeseen turkulaisen opettajan tapaukseen. Siinä osoitettiin, kuinka asianomistajan psyykkinen oireilu, valemuistot ja traumaattiset jälkitilat voivat synnyttää täysin virheellisiä, subjektiivisia uudelleentulkintoja tavallisista menneisyyden kohtaamisista ja johtaa perusteettomiin, oikeusturvaa vaarantaviin rikosepäilyihin.
II Vaatimus prosessin näkyvyydestä ja vastuu maineen vahingoittamisesta
Vastaaja Makwan Amirkhani on julkisuuden henkilö ja kansainvälisesti tunnettu ammattiurheilija, jonka maineelle, brändille ja elinkeinolle nämä kymmenen vuotta vanhat, perusteettomat syytökset ovat aiheuttaneet massiivista ja korvaamatonta vahinkoa. Tuomioistuinlaitos ei saa toimia välineenä julkisuushakuisille kampanjoille tai yksipuoliselle painostukselle.
• Prosessin täydellinen julkisuus ja näkyvyys: Koska asianomistaja on vienyt asiansa julkisuuteen dokumenttien ja median kautta jo ennen lainvoimaista ratkaisua, on välttämätöntä, että myös syytösten näytöttömyys, ristiriitaisuudet ja asianomistajan oireiluhistoria tulevat täysin julkisesti ilmi. Vain täydellinen prosessuaalinen avoimuus voi palauttaa vastaajan julkisen maineen.
• Asianomistaja Luodin asettaminen juridiseen ja taloudelliseen vastuuseen: Koska asianomistaja on tietoisesti pyrkinyt vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja aiheuttanut vakavaa haittaa vastaajan ammatilliselle toiminnalle nostamalla vanhan, subjektiivisen tulkintansa julkiseksi syytökseksi, hänet on asetettava täyteen vastuuseen vastaajan maineen tahallisesta vahingoittamisesta, ja kaikki vastaajalle aiheutuneet vahingot sekä oikeudenkäyntikulut on määrättävä asianomistajan korvattaviksi.
Koska syyttäjän näyttö ei täytä lain ja vakiintuneen oikeuskäytännön asettamia ankaria vaatimuksia, syyte ja kaikki korvausvaatimukset Makwan Amirkhania vastaan on hylättävä perusteettomina.
Todistajien lausunnot.Ne on yhtenäiset.Todistajat näkivät missä mielentilassa siellä kukakin oli,ja ketä oli agressiivinen,uhkaava ja sekava.
Tuomari tuomitsee.Eihän kellään ole mitään pelättävää....
Lapsi kulta, todistajien lausunnot? nimeä yksikin ulkopuolinen todistaja joka oli tuossa havumajassa Makwanin ja luodin kanssa? niin minä näytän sinulle siinä tapauksessa Sanna Marinin peniksen.
"todistajien lausunnot" = ovat niitä mitä luoti on syöttänyt niiden suihin. Eli ei mitään konkreettista.
Makwan Amirkhanin rooli ohjelmassa oli olla agressiivinen, pelottava nk paha poika. Sellaisesta oli jopa sopimuskin.
Lukuisa joukko ohjelman ulkopuolella todistaa että normaalisti Amirkhani on ihan mukava,tasapainoinen ja kunniallinen mies.
Idiootti, herää jo. Todistajien lausunnot ovat yhteneväiset totta kai on koska Luoti on ne sanat niiden suuhun laittanut. Tässä juuri onkin ydin, miksi todistajien lausunnot ovat yhtä ja samaa? mieti sitä.
Asiasta toiseen, mikä on se kuuluisa tuotantoyhtiö joka triplasi Luodin palkkion jotta tämä pitäisi suunsa kiinni... oliko mahdollisesti tämä:
Warner Music Finland
Ei Luoti ole mikään suvakki. Amirkhan taas on ylimielinen kusi.pää.
Luoti on nimenomaan suvakki ja tästä löytyy ihan faktaakin! Kiinnostuneet kaivakoon...
Nyrkki potku sankari voisi häipyä sinne mistä on tänne ilmestynytkin. Ei se ole mikään ammatti jos osaa tapella.
Miten niin ei...??
Kannattaa pysyä etäällä koko asiasta
Punavihreät ovat naisvihaajia, selvähän se jos haluavat Suomen islamisoituvan
Ei tuollainen itseään sorkkiva äijä mikään vaikea tapaus meille ole.Potkut persuuksille vaan Amirkhanille ja samoin tuossa tilanteessa kävisi puolueemme jäsenellekkin. Tsemppiä Miralle ja koppia Amirkhanille.
Koppiin lentää aikanaan Luoti. jollei kovaan sellaiseen niin pehmustettuun. Akkahan on selvää kauraa psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle. Mitä sen kersatkin miettii äitinsä tekemisistä. Mahtaa jannuilla olla hauskaa kun koulujen käytävillä kaikuu vielä pitkään huudot "ton äiti on oikeest pipipää"
Luuleeko aloittaja meidän hyväksyvän Wokenaisten ahdistelemisen?
Luoti osallistui itse koko episodiin, myötävaikutti ja kuittaili vielä seuraavana aamuna hymyssä suin sisäreiden "antamisesta". Luuletteko että oikeus on sokea?
Näetkö Persuja joka puolella? Onko niitä peilissä ja sängyn alla? Kannattaa hakeutua hoitoon, jos Persut mielessä koko ajan ja vähintään töihin menisit siitä!
Muistatteko Persujen ajatusvpajan naisvihaa tihkuvan kirjan, jota Halla-aho ylisti. Oliko se joku Hankamäki?
Olen persunainen, mutta en ole Bulletin puolella.
Yhteenveto, rattoisia lukuhetkiä:
https://i.postimg.cc/L5df3Lbv/law-and-justice-Makwan-Amirkhani-case.png
Tuo kolho akka olisi viimeistään ja nyt tämän prosessin myötä toimitettava psykiatriseen pakkohoitoon suljetulle osastolle. Ihan pelkästään hänen oman etunsa sekä yleisen turvallisuuden takia. Suuremman vahingon välttämiseksi.