Kaikesta päätellen Venäjä vaatii itselleen edelleen sotilaallista etupiiriä ja rajoituksia naapurimaidensa suvereniteettiin. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että Vladimir Putinilla ei ole aikomustakaan lopettaa aloittamaansa sotaa. Ajanpeluusta kyse.
Venäjä vaatii edelleen sotilaallista etupiiriä ja rajoituksia naapurimaidensa suvereniteettiin
Anonyymi-ap
22112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tietysti, Putin on menettänyt ihan liikaa voidakseen perääntyä enää. Hänen paras toivonsa on hyödyntää Mangomussolinin kaltaisia hölmöjä tässä vaiheessa ja toivoa jotenkin sekoittavansa pakkaa.
Kannattiko Eu:n aloittaa yrittää Ukrainan liittämistä Eu:n kun se oli tuhoon tuomittu yritys.
Liivijengiläinen Jeltsin jätti eropaperit 1991 ja siihen loppui se neuvostoavioliitto.
Miten tuo liittyy käynnissä olevaan sotaan ?
Miksei? Pitäisikö jotenkin noteerata Putinin sekoiluja?
Putinilla on pakkomielle Ukrainaan, kokee että heiltä on viety/ varastettu maa-alueita. Putinin logiikalla Mongolia voisi yhtä lailla vaatia Venäjää heille? Minusta hyvä katsoa Yle areenasta > Vallan kartat, jossa historia ym. tietoa mm. Venäjästä, samoin USAsta ja Kiinastakin.
Ukrainalaiset sitä haluavat, ei EU. Olet enäjän trolli.
Etupiiriasiasta on hyvä hurskastella ja esittää närkästynyttä kun kyseessä on Venäjä.
Asioita tunteville on kuitenkin tuttu ns. Kuuban kriisi, jossa USA uhkasi sodalla jos Neuvostoliitto sijoittaa ohjuksia Kuubaan.
Tänä päivänä voisi ajatella, mitä tapahtuisi jos Pohjois-Korea tekisi sotilasliiton Meksikon kanssa.
Se, miten todellinen uhkan kasvaminen lähelle tuoduista ohjuksista on, näkyy Ukrainassakin. Aikaisemmin kauempaa Ukrainaan ammutut venäläiset ohjukset jättivät aikaa USAn valvontajärjestelmille ja siellä voitiin antaa ainakin hälytysvaroitukia.
Nyt kun laukaisupaikat ovat lännempänä, myös USAn tutkat ja hälytysjärjestelmät ovat liian hitaita niitä ajoissa havaitsemaan.
Joten täysin ymmärrettävää on Venäjän huoli itäisen Euroopan ja Baltian tai Suomen varustamisesta USAn ohjuksilla.
Mikä on ohjuksen lentoaika Suomesta tai Virosta pietariin?
Ehkäpä Putinin ei tarvitsisi lymyillä Ukrainan ohjuksilta nyt, jos olisi jättänyt sotansa aloittamatta.
Kyllä Venäjällä on lääniä piirrellä etupiiriänsä omille mailleenkin, missä ei saa liikkua kukaan. Mikään Rauhaan ei muuta Puten sotarikostuomiotakaan, vaan Haag odottaa ja sotakorvaukset Ukrainalle.
Ei sovi tuolle yhdelle mielipuolelle, vaan on vallattavat ympäröivät maat.
Etupiirit ovat muinaisjäänne . Venäjän pitää tulla jo 2026 luvulle. Menneessä ei ole hyvä olla kenenkään maan. Rajat ovat muuttuneet joten Putin ei päätä toisten maiden asioista vaan maat itse. Vanhus Putin on itse hyökännyt Ukrainaan joten juuri syy on vain tämä yksi Putin joka ei tahdo rauhaa sillä hän haluaa tappaa. Kutsuu Zeleskyin Moskovaa kun halu tappaa on noin suuri. Putin käsissä on verta, kansan murhaaja. Maailman sodan aloittaja on Putin.
Jos Putin haluaa etupiirejä niin omien rajojen sisään luo niitä niin sitten on niitä etupiirejä 2026 malliin. Turha sotakin on Putinin oma sota Ukrainaan. Rauhakin olisi helppo saavuttaa kun poistuisi Ukrainasta. Rauha on demokratiaa.
Pitää muistaa että Nato luotiin pelkästään venäjän takia, eikös se ole melkoinen usa:n etupiiri. Venäjän on vastattava siihen jotta uskottavuus säilyy.
Jos nato saadaan romutettua niin rauha astuu maailmaan.
Ei Nato ole USA:n etupiiri vaan jäsenvaltioidensa puolustusliitto.
Miksi Venäjän pitäö vastata. Jos Venäjä olisi normaali valtio,ei Natoa tarvittaisi. Mutta kun on hullu koira.
Kalsarit riittää etupiireiksiin.
Etupiiriajattelu on eräs orjuuttamisen laji. Ihmiskunnan vastaista toimintaa.
Samahan se on jokaisella suurvallalla, myös Amerikalla, jonka etupiiriin Suomikin nyt kuuluu.
Niin ne Putinin kuuluisat perussyyt. Neuvostoliitto takaisin suojaamaan Venäjää.
Putin oli hallituskautensa alkuvaiheessa yli 10 vuotta kahden vaiheilla aloittaako sota vai ei. Suunnitelmat kypsyivät vähitellen ja olivat valmiina vuonna 2014. Ratkaiseva syy siihen, miksi Putin aloitti imperiumin palauttamisen oli lännen demokraattisten valtioiden heikkeneminen, joka oli alkanut globalisaatiosta ja aktualisoitui finanssikriisissä. "Liberaali demokratia" aiheutti kansoissa vastareaktion, joka johti lopulta polarisaatioon. Kun lännen yhtenäisyys vaihtui hajaannukseen niin Putin päätti aloittaa täysimittaisen sodan Ukrainan valloituksella ja alistamisella Kremlin valtaan. Vaikka sota ei ole sujunut niin kuin Putin olisi halunnut niin ei Putin silti sitä lopeta niin kauan kuin lännen hajaannus jatkuu. Trumpin valta ja tuki Putinille on heikkenemässä, mutta Euroopassa tilanne vain pahenee. Ranskassa mellakoidaan, Saksaa heikentää palomuuripolitiikan ajautuminen umpikujaan ja Britannian perinteinen kaksipuoluedemokratia on murtumassa. Muuallakin Euroopassa demokratian näkymät ovat epävakaat. Ei Putinilla ole halua lopettaa sotaansa kun näkymät hänen kannaltaan ovat vielä ihan hyvät.
Pitää valitettavasti paikkansa.