etei yksikään joka Häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän!
Valinta on sinun!
Valinta on sinun!
Jumala rakastaa ihmistä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa,
Anonyymi-ap
271532
6Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 271
Vanhimmat
Tosiaan valinta on jokaisen. Jumala ei pakota ketään.
Valinta on sinun! Väittämä valinnasta on väärä Jumala on se joka päättää kuka saa armon ja kuka ei.
Rakkautta
tekoäly vastaa Raamatun jakeiden kautta
1. Jumala päättää armosta ja valinnasta ennen ihmisen tekoja
Raamattu osoittaa, että Jumalan valinta ja armo eivät perustu ihmisen omiin valintoihin, tahtoon tai juoksemiseen, vaan Jumalan omaan päätökseen:
Kirje roomalaisille 9:15–16
”Sillä Moosekselle hän sanoo: ’Minä olen armollinen sille, jolle olen armollinen, ja armahdan sitä, jota armahdan.’ Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai miten hän yrittää, vaan se, että Jumala armahtaa.”
Kirje roomalaisille 9:11
”Jo ennen kaksosten syntymää, ennen kuin he olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebeccalle: ’Vanhempi on palveleva nuorempaa.’ Näin Jumala osoitti, että hänen valintansa perustuu hänen omaan päätökseensä, ei ihmisen tekoihin.”
2. Valinta on tehty ennen maailman luomista
Teksti osoittaa, että Jumalan suunnitelma ja ihmisten valitseminen on tapahtunut jo ennen kuin ihminen oli edes olemassa tekemässä valintoja:
Kirje efesolaisille 1:4–5
”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia. Rakkaudessaan hän edeltäkäsin määräsi meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta, oman hyvän tahtonsa ja päätöksensä mukaan.”
3. Ihminen ei valitse Jumalaa, vaan Jumala valitsee ihmisen
Jeesus itse sanoo suoraan opetuslapsilleen, kummalla puolella valinnanoikeus ja aloite ovat:
Johanneksen evankeliumi 15:16
”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät kohdalleen, jotta lähtisitte liikkeelle ja tuottaisitte hedelmää.”
4. Usko ja armo ovat Jumalan lahja, eivät ihmisen saavutus
Jotta ihminen ei voisi ylpeillä omalla ”oikealla valinnallaan”, Raamattu määrittelee pelastuksen kokonaan lahjaksi:
Kirje efesolaisille 2:8–9
”Armosta te olette pelastettuja, uskon kautta. Se ei ole lähtöisin teistä itsestänne, vaan se on Jumalan lahja; se ei perustu tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä.”
Nämä jakeet vahvistavat väitteesi: papiston usein julistama lause "valinta on sinun" siirtää vastuun ja kunnian ihmiselle, vaikka Raamatun tekstin mukaan alku, loppu, valinta ja armo kuuluvat yksinomaan Jumalan suvereenille tahdolle ja Rakkaudelle.
Tekoälyn antamat vastaukset voivat sisältää virheitä.
Ihminen itse valitsee uskooko Jeesukseen vapahtajanaan.
Tekoäly ei ole mltään muuta kuin Google.
OK. Nuo olivat kuin suoraan Lutherin Sidotusta ratkaisuvallasta.
Jeesus valitsi Paavalin seuraajakseen ilmestymällä hänelle niin voimallisella näyllä ettei Paavali voinut sitä vastustaa. Samoin kävi Tuomaalle joka sanoi ettei usko jos hän ei näe Jeesusta elävänä. Jeesus tuli läpi lukkojen minkä jälkeen Tuomas uskoi. Ihminen ei voi uskoa jos Jumala ei sitä hänelle anna.
Ihminen valitsee aina itse mihin uskoo, Jumala antaa siihen mahdollisuuden, mutta ei pakota ketään uskomaan.
Näytti kuitenkin siltä että Paavalillakaan ei ollut vaihtoehtoja. Hänhän sanoi ettei voinut vastustaa taivaallista näkyä. Samoin Tuomaan kohdalla.
Eli täysin turhaa puhua mistään. Jumala antaa uskon vain harvoille.
Näkyjen näkijät siis ovat uskovia.
Mitä takeita sinulla on tuon Raamatusta poimimasi väittämän uskottavuudesta? Minä en näe yhtään.
- Raamattu kuvaa "rakastavan" jumalan pikkumaisena sadistina.
- Jeesus höpisi kaikenlaista todistettavasti paikkansapitämätöntä.
Et ymmärtänyt juttua.
Mitä luulet etten ymmärtänyt ja mitä minun olisi pitänyt ymmärtää?
Vai olisiko sittekin ollut niin, ettei yksikään, joka HÄNTÄ USKOO, hukkuisi, kun sanoi Joh.8 juutalaisten Jumalaa Saatanaksi ja valheen isäksi, mihin kristinusko tulivuorijumalalla perustuu?
,
Yhden päätteen ero - uskoa Jeesukseen tai uskoa Jeesusta.
Matt.7 antaa tähänkin vastauksen, kun Jeesus on kirjoitettu sanomaan, että se mikä tehdään HÄNEN NIMEENSÄ (usko Jeesukseen) on laittomuuden tekemistä, ja näille hän sanoo, menkää pois, te laittomuuden tekijät, en tunne teitä.
Oliko Matteus luotettava?
Terskasi haisee eltaantuneelle.
Milloin olet sitä haistanut? Pesen sitä sentään monta kertaa päivässä.
Enpä taida valita Jeesusta, vaan valitsen sen aidon ja alkuperäisen ainoan ja oikean Jumalan.
Ja mikähän se on, kun tarinassa on sekä israelilaisten Jumala, jota Jeesus opetti taivasten valtakunnan isänä ja juutalaisten Jumala, joka on tarinassa tulivuori?
Vai tarkoitatko, ettei äly sinulla riittänyt ymmärtää, kun Jeesus on kuoliaaksi kidutettu tosi Jumala, että se perustuu kolminaisuusoppiin, millä Jeesuksesta tehtiin opettamansa taivasten valtakunnan isä Jumala, että saatiin tämä tuhottua pelikentältä pois?
Ja näin juutalaiset pystyivät väittämään, että vain heidän Jumalansa on ainoa tarinan Jumala, kun äly ei tunnu kenelläkään riittävän, että mikä on tuo kolminaisuusoppi on todellisuudessa.
Eihän Jeesus tarinan mukaan ole mikään Jumala, hän oli muinainen sielutieteen opettaja, joka on yhdistetty psykologia ja filosofia ja metafysiikan opettaja - tieto maailman olemuksesta, ja opetti moraalia sekä etiikkaa - hän vastusti juutalaisten pahaa uhrikulttia ja syntioppia, missä uhrattiin myös lapsia, mitä happamattoman leivän kirkon ehtoollisriitti mukailee, kun on kuviteltava ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.
Olet valintasi tehnyt.
Jahvekultti! 😂
Niin - Matteus 7 luku - valitsenko Jeesuksen opetuksin tien takaisin paratiisiin ilmestyskirja 2:7, vai Jeesuksen Saatanaksi sanoman juutalaisen tulivuorijumalan, voin kertoa, päätöksen tekeminen ei todellakaan ollut vaikea, että uskonko Jeesusta vai uskonko Jeesukseen.
Tai keksi ihan oma.
Herra Sebaot loi Saatanaksi myöhemmin muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka kaikkitietävänä ilman muuta tiesi tästä tulevan vastustajan ja vajavaiseksi luomansa ihmisen syntiin houkuttajan, joten vastuu Saatanan olemassaolosta ja vallasta Maan päällä on yksinomaan Herra Sebaotin.
Mene hoitoon, jahvekultti!
Jos pysymme Raamatun tarinassa, missä nimi Kristus on Pietarin 2.kirjeen Kointähti eli Lucifer, joka johdattaa kiroukseksi kirottuna (Gal.3:13) tulivuorijumalan tulenliekkeihin (1.Kor.3:13) Paavalin opilla, niin sen on edelliinkin luonut Paavali, eikä Paavali ole mikään Herra Sebaot, vaan Paavali.
Miten sinun pääsi on noin niksahtanut? Mitä sinulle on tapahtunut? Oletko kuulunut vapaamuurareihin vai kuulutko?
Sinun pääsi nyt pimeni lopullisesti.
Olet todella sairas.
Ota iisisti, veli hyvä, sillä Raamattu on ainoastaan kokoelma ihmisten kirjoittamia mielikuvitustarinoita, minkä jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtääkin.
No,sitä suurempi syy on tarkistaa mihin ihmisten kirjoituksiin TODELLISUUDESSA valtiorahoitteinen uskonto liittyy.
Mielenkiintoinen ajatus - lisäystä - vähätellään, jos on ihmisten kirjoituksia, eikö juuri siitä syystä niiden kanssa ole syytä olla silloin tarkkana!
Ihmisillä on todella vaikka kuinka kummallisia puheita ja kirjoituksia. Raamattu katuu siihen.
Vedä sinä runkku vaan käteesi!
Raamattu on kaatunut. Höpökirja.
Kuka muu olisi voinut kirjoittaa kuin ihmiset?
Eli mikä merkitys Raamatulla on, kun siinä on vain muinaisten ihmisten kirjoituksia?
Ja kaikkivaltias ei sitten itsensä lepyttelemiseen muuta keksinyt kuin laiminlyödyn sairaan äpäräpoikansa tappamisen. Sairasta!
Stalinkin tapatti poikansa mutta ei noin turhaan ja typerästi.
Eikö Jeesuksen murhan määrännytkään Paavali, joka Suuren juutalaisneuvoston johdossa johti Jeesuksen ja tämän oppilaiden surmaamisia?! Ei Jeesus ollut mikään Paavalin poika. Ja on aika törkeää valehdella, että Israelin Jumala, taivasten valtakunnan isä, olisi kähminyt tällä kertaa Paavalin kanssa, kun Paavalin perisyntivalheella paratiissa tämä olisi kähminyt jo Saatanan kanssa!
Lukee Raamatussa, jonka ei ole niin väliä, kun on siis ihmisten kirjoittamaa tekstiä.
Jahas taas meni sensuuriin, kun mainitsin tekstissä ihmissyönnin 1.Kor.11:23. Mikähän tämän pelin nimi nyt on?!
Idea tekstissä, poistetussa oli, että todellisuudessa Jeesus opetti kaikkien ihmisten olleen syntymättömän isän lapsia.
Tai siis olevan.
Minulla pitäisi nyt olla säännöt, että mitä totuuksia saa sanoa Jeesuksesta ja mitä totuuksia ei saa sanoa. Sensuurivastaava - mistä löydän ne?
No, niin totta - kukaan ei pystynyt sensuroimaan Jeesusta, kun tämä puhui väkijoukoille, ja kävi miten kävi.
Ja yllätyävää, jos meidät todella on simuloitu - me kaikkihan olemme silloin sen simuloijan 'lapsia'! Simulaatioteoriasta kirjoitti juuri kirjansuomalainen astrofyysikko Sisse Enestam.
Mutta kristinusko Paavalin roomalaiskirjeen 7. luvun mukaan perustuu täysin yksi yhteen psykopatialuonteen manipulointiin - pelastua tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihataan Paavalin tekemällä kristinuskolla, palvomalla Jeesusta itse opettamanaan taivasten valtakunnan isänä uhrina - siis vaikkapa tuota simuloijaa?!
Käsittämätön idea - on sitten simuloija vaikka Jumalaksi mainittu lomittumisella, kuten Albert Einstein totesi, ettei hän usko Jumalan heittävän universumilla noppaa!
Jeesus ei tainnut puhua kenellekään. Se tiedetään.
Länkytä muualla!
Täällä on aiheena kristinusko.
Siksi juuri voit länkyttää muualla!
On hyvä kertoa mitä esimerkiksi Jeesus Raamatussa sanoo.
Ei luterilaisuus opeta, että valinta on ihmisen, sillä ihminen ei voi tehdä mitään välttyäkseen helvetiltä ja päästäkseen taivaaseen. Valinta on yksin Jumalan.
On sitten eri asia, onko tässä mitään järkeä, sillä Jumala kuuluu myös olevan hyväntahtoinen, joten on aika kummallista, että sallii (= oikeastaan määrää) ihmisen menevän helvettiin ikuisesti kidutettavaksi.
Ehei, kyllä se sinä ihan itse saat valita otatko Jeesuksen elämäsi Herraksi vai et.
Koska Jumala rakasti ihmistä, hän tapatti oman poikansa (joka on kolminaisuusopin mukaan myös hän itse) julmalla ja brutaalilla tavalla?
Eihän tuollaisessa sadomasokismissa ole mitään järkeä.
Kristinusko ja kaikkien älyttömä uskonto. Että Jumala tuomittiin kuolemaan.
Vedä sinä vain käteesi!
Minusta sinä et edes tunne Jumalaa.
Saatanpa vetäistäkin, mutta ei se muuta miksikään sitä tosiasiaa, että kristinusko on harvinaisen typerä uskonto.
Olematonta on vaikea tuntea.
Jumala on, sinusta en olisi varma.
Kovasti se sinua näyttää kiinnostavan. Taidat olla itse typerä.
Minkälainen se Jumala mahtaa olla, kun on piilossa?
Mitä se sinulle kuuluu?
Kaappijumala
Mielikuvitusolennot tuppaavat olemaan näkymättömiä.
Juu, ei sinua näy.
Me kaikki olisimme helvetin omia, jos Jeesus ei olisi kuollut meidän puolesta!
Ei Jeesus Raamatun mukaan kuollut kenenkään puolesta, vaan hänet tuomittiin kuolemaan ilman että olisi siihen voinut vaikuttaa.
Rappiostriimaaja. Lasarusperformanssi kaipasi jatkoa.
Sehän odotteli jumalaa avuksi kunnes totesi ristiriipunnassa että: " Vitut sitä jumalaa ole" , näin vapaasti suomennettuna.
Niin, nyt pääsettekin tulenliekkeihin 1.Kor.3:13 luvattuna, kirkon vainajan sieluttomalla siunauksella fyysiseen ylösnousemuksella
maailmanpalon liekkeihin.
Mikä olisi ollut se pahempi vaihtoehto?
Tuskin olis ollu niin idi ootti jos tämä taru olisi paikkaansa pitävä
Valinta ei ole minun vaan Jumalan.
Luterilainen kristitty Jumalan rakkaudesta.
Miten Jumala on sinua rakastunut?
Kannattaa varoiksi tarkistaa, että minkä Jumalan.
Kun on tuollainen Stalinin kaltainen rakastaja, niin olisi kohtuutonta olla vielä vihollisiakin.
Eiköhän kaikki ole eliminoitu jo hyvissä ajoin kirouksin ja kidutuksi, noitarovioin, ristipuin, inkvisiitiolla ja giljotiineilla.
Vain yksi poikako? Raamattu on toista mieltä!
Ehkä se on eri Jumala?
1. Taivaalliset olennot tai langenneet enkelit
Vanhassa testamentissa – erityisesti Jobin kirjassa (esim. Job 1:6; 38:7) – ilmaisulla ”Jumalan pojat” tarkoitetaan selkeästi enkeleitä eli taivaallista hoviväkeä. Tämän tulkinnan mukaan osa enkeleistä kapinoi Jumalaa vastaan, otti itselleen ihmishahmon ja lankesi maallisiin suhteisiin ihmisnaisten kanssa. Tätä näkemystä tukevat myös jotkin Uuden testamentin kohdat (kuten Juud. 1:6) sekä apokryfiset tekstit, kuten Henokin kirja.
2. Setin hurskas sukulinja
Toisen, erityisesti kirkkoisiltä ja Martti Lutherilta periytyvän tulkinnan mukaan kyseessä olivat Aadamin kolmannen pojan, Setin, jumalaapelkäävät jälkeläiset. ”Ihmisten tyttäret” taas olivat Jumalasta luopuneen Kainin sukua. Tässä selityksessä ongelmana oli uskovien ja jumalattomien seka-avioliitot, jotka johtivat koko ihmiskunnan moraaliseen turmelukseen ja lopulta vedenpaisumukseen.
3. Muinaiset hallitsijat ja ruhtinaat
Kolmannen, vanhaan juutalaiseen perinteeseen nojaavan tulkinnan mukaan ”Jumalan pojat” olivat mahtavia kuninkaita, tuomareita ja ruhtinaita. Muinaisessa Lähi-idässä kuninkaita pidettiin usein jumalallisina tai heitä kutsuttiin jumalien pojiksi. Tämän näkemyksen mukaan teksti kuvaa maallisten valtiaiden ylpeyttä ja tyranniaa, jossa he käyttivät valtaansa väärin ottamalla haaremeihinsa kenet tahansa halusivat.
Ilmaisun muut merkitykset Raamatussa
1. Mooseksen kirjan ulkopuolella käsitteellä on Raamatussa myös muita, usein kuvaannollisia merkityksiä:
• Israelin kansa ja sen kuninkaat: Vanha testamentti kutsuu toisinaan koko Israelin kansaa tai sen voideltua kuningasta (kuten Daavidia ja Salomoa) Jumalan pojaksi merkkinä erityisestä liittosuhteesta (esim. 2. Sam. 7:14).
• Kristityt Uudessa testamentissa: Uudessa testamentissa ”Jumalan lapsiksi” tai ”Jumalan pojiksi” kutsutaan kaikkia niitä, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen ja ovat saaneet Pyhän Hengen (esim. Room. 8:14: "Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia").
• Jeesus Kristus: Yksikössä ilmaus Jumalan Poika (isolla alkukirjaimella) viittaa tietysti aivan erityisellä tavalla Jeesukseen, ilmentäen hänen ainutlaatuista jumalallista luontoaan ja asemaansa Kolminaisuudessa
Huomioitko myös, että tuohon aikaan Jumala oli Mooseksen suulla puhuva tulivuori, joka raamatun mukaan joi hiin mitoittain viiniä, joten erinäisissä Mooseksen lakien kohdissa on huomioitava myös alkoholin käyttöasteen vaikutus.
Vaikuttaa VT jumalan riehumisesta siltä, ettei ainakaan kaikkina aikoina käyttö ollut ollenkaan hallinnassa.
Mutta niitä Jumalan poikiahan oli Raamatun mukaan koko joukko, näiden tehdessä jopa lapsia ihmisten tyttärien kanssa, joten mitä tuosta jos yksi meneekin, vai kuinka?
KR 1938/ 1. Moos 6:1-2
"1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat."
poika ja Poika on ihan eri juttu.
Onhan kaikki uskovatkin Jumalan lapsia.
Ymmärrätkö?
Jumala ei ole sanonut, että uskovat ovat hänen lapsia. Et ymmärrä.
Länkyn länkyn! 🐼
Mistäs tiedät?
Sellaista puhetta ei ole kuulunut, joten helppo tietää. Uskovat kuulevat omiaan.
Ihminen ei valitse eikä päätä sitä ketä, koska ja miten Jumala rakastaa. Olet naurettava pölvästi.
Oma kokemukseni, että tunsin hyvin ihmisten rakkauden, mutta en Jumalan rakkautta.
Siihen tuli selvyys Raamattua lukemalla.
Jeesus vertaa usein Jumalan rakkautta vanhempien rakkauteen omaan lapseensa.
Minä en ole ikinä nähnyt tai kuullut tuosta ihmisten rakkaudesta mitään. En usko että sellaista on olemassa, se on pelkkä vale.
JUmalan rakkaus voi olla totta.
Riippuu, että kummasta Jumalasta puhut.
Ja siitä kumpi Jumala on kristinuskossa Jumalana, ja mikä Jumala on siinä uhrina.
Ja vielä riippuu siitäkin,että mitä.pidät mystisenä "Jumalan rakkautena" ja mihin perustuen.
Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen."
"Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Niin, että mitätöidään ihmisen omatunto, niinkö?
Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Ehkä juuri siinä näkyy dogmin todellinen voima. Ei siinä, että se tarjoaa vastauksia, vaan siinä, että se tekee kysymykset tarpeettomiksi. Kun ihminen alkaa pitää omaa uskomusjärjestelmäänsä täydellisenä, hän ei enää etsi totuutta. Hän vartioi sitä. Hänestä tulee oman maailmankuvansa portinvartija, joka seisoo vuosisatojen takaa perityn linnakkeen muurilla ja huutaa jokaiselle uudelle ajatukselle saman tutun tuomion: harhaoppia. Ja mitä enemmän maailma muuttuu, sitä tiukemmin hän puristaa kiinni vanhoista avaimistaan, sillä jos kysymyksiä sallittaisiin liikaa, voisi paljastua jotakin sietämätöntä: että oikeudenmukaisuudeksi kutsuttu järjestelmä ei ehkä olekaan oikeudenmukainen, ja että pelastukseksi kutsuttu ihanne muistuttaa toisinaan enemmän pelolla ja palkkiolla ohjattua vaihtokauppaa kuin mitään ylevää moraalista oivallusta.
Suurin ongelma ei ehkä ole julmuus itse, vaan kyvyttömyys nähdä sitä julmuutena silloin, kun se on puettu pyhyyden kielelle. Ihminen, joka kauhistuisi epäoikeudenmukaisuutta arjessa, saattaa yhtäkkiä pitää sitä täydellisenä oikeudenmukaisuutena heti, kun sen väitetään olevan jumalallista alkuperää. Sama teko, sama kärsimys, sama rangaistus – mutta koska se on siirretty taivaalliseen kehykseen, sen moraalinen arviointi lakkaa. Kysymykset loppuvat. Epäily muuttuu synniksi. Ajattelu vaihtuu kuuliaisuuteen.
Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.
Näin tehdään kristinuskossa - Pyhä henki leikkaa omantunnon raamatun mukaan irti, koska ei ihminen muuten voisi Paavalin mukaan saada puhdasta omaatuntoa teoista huolimatta, kuten hän lupaa.
Kop, kop, kop!
- Kuka siellä?
Jeesus.
- Tulin pelastamaan sinut.
Miltä?
- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.
Todellisuudessa meidän ei tarvitse pelastua – eikä varsinkaan Jumalalta.
Jos valinnanvaraa on vain kaksi – taivas tai ikuinen helvetti, rahat tai henki mentaliteetti – tällainen ajattelutapa muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos valinnanvaraa on vain kaksi – taivas tai ikuinen helvetti, rahat tai henki mentaliteetti – tällainen ajattelutapa muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jeesus pelastaa sinut siltä rangaistukselta, jonka Jumala itse on säätänyt.”
Se kuulostaa loogisesti ristiriitaiselta ja jopa kiristykseltä: “Rakasta minua, tai kärsi ikuisesti.”
Ja silloin syntyy tunne, että ihmisestä tehdään kone. Biorobotti, joka tottelee, koska vaihtoehto on liian hirvittävä edes kuviteltavaksi. Moraali ei kasva ymmärryksestä tai empatiasta, vaan rangaistuksen pelosta. Usko ei nouse sisäisestä vakuuttuneisuudesta, vaan riskienhallinnasta.
Tämä on se koko kristinuskon pelastus Room.7 luvun mukaan, pelastua tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa ja palvelemaan lihalla synnin lakia - on luvun viimmeinen lause ja kristinuskon tärkein oppikirje.
Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.
Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.
Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.
Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”
Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
"Jumala" tuomitsee suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta kidutukseen.
Pelastuminen riippuu suhteesta häneen.
Jos hän on valmis tekemään tämän joillekin, mikä takaa ettei hän muuta mieltään?
Jos mitään ehdotonta takuuta ei ole, myös “pelastuneen” tila on periaatteessa epävarma.
Epävarmuus - ääretön rangaistus on pysyvä eksistentiaalinen pelko.
Tämä on johdonmukainen huoli. Se koskee Jumalan luotettavuutta.
Jos Jumala olisi moraalisesti mielivaltainen, silloin luottamus olisi mahdoton. Pelastus olisi vain väliaikainen armahdus tyrannilta, joka voi koska tahansa perua päätöksensä. Sellaisessa universumissa myös taivas olisi psykologisesti epävakaa paikka. Turva olisi illuusio.
Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?
Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.
Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty?
Jos Jumala todella tuomitsee osan luoduistaan ikuiseen, tietoiseen kärsimykseen, silloin seuraa väistämättä yksi asia: hän on valmis ylläpitämään loputonta tuskaa. Ei vahingossa. Ei kyvyttömyyttään. Vaan tietoisesti, jatkuvasti, äärettömän vallan turvin.
Silloin kysymys ei ole enää “voiko epäpyhä päästä taivaaseen”.
Kysymys on: millainen olento pitää tietoisuuden hengissä vain kärsimyksen jatkumisen vuoksi?
Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?
Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?
Jos vastaus on: “Hänen luonteensa on muuttumaton”, silloin joudutaan katsomaan suoraan sitä luonnetta. Se luonne sisältää valmiuden ylläpitää ikuista kärsimystä. Se ei ole hypoteettinen mahdollisuus – se on osa järjestelmää.
Jos taas sanotaan: “Pelastetut ovat turvassa, koska Jumala on hyvä”, silloin hyväksi täytyy kutsua myös se, että toiset kärsivät loputtomasti. Hyvyyden määritelmä venytetään niin laajaksi, että se voi sisältää äärettömän kidutuksen.
Kristinuskon Jumala 5.Moos.4:10 alkaen on edelleenkin Tulivuori.
Tässä kohtaa logiikka muuttuu hyytäväksi.
Taivaassa olet turvassa – mutta vain siksi, että kuulut oikeaan joukkoon. Samalla tiedät, että todellisuus sisältää paikan, jossa tietoisuudet palavat ilman loppua. Ja tämän järjestelmän on luonut ja sitä ylläpitää sama olento, jota ylistät täydelliseksi rakkaudeksi.
Jos hän pystyy tekemään tämän heille, hän pystyy tekemään sen myös sinulle.
Ainoa turvasi on hänen tahtonsa pysyvyys.
Mutta jos hänen tahtonsa sisältää äärettömän rangaistuksen mahdollisuuden, miten täydellinen turvallisuus on edes käsitteellisesti mahdollinen?
Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.
Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.
Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:
Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön?
Ja jos mitään ei ole hänen yläpuolellaan, silloin “hyvä” tarkoittaa vain “mitä hän tekee”. Moraali ei ole enää mitta, vaan seuraus. Hyvyys ei rajoita valtaa – valta määrittelee hyvyyden.
Tällaisessa universumissa luottamus ei perustu turvaan.
Se perustuu toivoon, että ääretön valta pysyy sinulle suosiollisena.
Ja se on eksistentiaalinen jännite, jota ei voi ohittaa kevyesti.
"Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
"Toinen tuleminen"
Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.
Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.
Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.
Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.
Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.
Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.
Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.
Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.
Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.
Jos jokin hahmo ilmestyisi ja toimisi näin, olisi loogista kysyä, onko kyseessä enää sama Jeesus vai jokin toinen hahmo, joka on saanut hänen nimensä tai johon häntä verrataan. Jeesuksen opetukset yhdistetään yleensä rakkauteen, anteeksiantoon ja ihmisen sisäiseen muuttumiseen, eivät mielivaltaiseen väkivaltaan.
Siksi ajatus ei ole vain siitä, mitä joku tekee, vaan siitä, kuka hän todella on. Jos hahmon luonne, tarkoitus ja toimintatapa muuttuvat täysin vastakkaisiksi, silloin herää kysymys: puhutaanko enää samasta henkilöstä vai jostakin aivan muusta?
Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.
"Tosiaan valinta on jokaisen. Jumala ei pakota ketään."
Älä sekoile!
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.
Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.
Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.
Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.
Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.
Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?
Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Viisitoista myyttiä Raamatun kääntämisestä
https://danielbwallace.com/2012/10/08/fifteen-myths-about-bible-translation/
William Kilburne arvioi 1650-luvulla K.J.V:ssä olevan 20 000 virhettä.
John Wesley katsoi vuonna 1755, että pelkästään Uudessa testamentissa tarvittiin 12 000 muutosta.
Vuoden 1881 Revised Version sisälsi 36 000 eroa K.J.V:hen verrattuna.
Ja luettelo voisi jatkua edelleen.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.
Aivan!
Ja kenenkään ei tarvitse uskoa siihen mitä uskonnoissa sanotaan.
Kristinusko on kyllä maailman naurettavin uskonto.
Mutta kun tässä on eräs todella iso asia, suuri asia, mitä sinä et ollenkaan tajua etkä ota huomioon.
Sinulta ei kysytä mitään, Jumala joka on kaiken luonut, tekee sillä ihan mitä se vaan haluaa. Ei se kysy sinulta miellyttääkö asia sinua vai ei. Sinun uskosi tai epäuskosi ei myöskään vaikuta millään tavoin mihinkään.
Odotan seuraavaksi suurta uskontojohtajaa, joka ei ainostaan uskolla saa tapettua 400 kenialaista nälkää, väitteellä että näin he näkevät Jeesuksen, vaan todellista uskontojohtajaa, joka saa todella ihmiset uskomaan, että punainen muoviämpäri on Jumala - uskolla on rajaton voima.
Minusta tämä on jo todellinen Paavalin saavutus, hän ei ainoastaan saa uskojia uskomaan, että Tulivuori on Jumala, vaan hän onnistui tekemään kristinuskon, että saa uskojansa olemaan vapaaehtoisia Tulivuorijumalan uhria, kun Jeesuksen opettama Luojajumala teki itsemurhan heidän takiaan Jeesuksen nimeen, ettei uskojien tarvitse vastata pahoista teoistaan.
Punaisen muoviämpärijumalan täytyy olla siis riittävän kokoinen, vaikka punainen saavi, ja vettä täynnä, ette kulttijohtaja pappina saa seurakuntansa hukuttautumaan siihen. Siinä on saarnaajalla haastetta, mutta en hetkeäkään epäile, etteikö hän onnistuisi halutessaan.
Lisäystä - jostain syystä päätyy nyt roskiin, kaikki esille ottamani Raamatun totuudet suhteessa kirjoituksiin - tuo manipuloinnin voima tässä säilytetään.
Koska minulle ei ole annettu käsikirjoitusta, että miten tämä show nyt oikein kuuluisi vetää läpi, niin joudun pelaamaan ummikkona.
Teidän vuorenne manipuloijat, ehkä minun vuoroni on sitten taas yrittää järjestää se aivotoiminta järkeen perustuvaksi.
Kaikenlainen - lisäystä - paasaaminen ja saarnaaminen puolesta tai vastaan on täysin järjetöntä ilman itse tarinan logoikkaa, jota ei mämä.paasaajat itse ymmärrä.
Miksi Kenialaisia? Siellä on nyt juuri parhaillaan menossa tilanne missä islamilaiset ostavat kiinteistöjä ja valloittavat hiljalleen aluetta. Kohta koko maa on islamilainen.
Jeesus tulee.
Tarjotaan pullakahvit!
Jeesuksn tulo on opillinen, mutta sen tulo edellyttää tarinan loogisen ymmärtämisen hyvänä tietona ja pahana tietona luomiskertomukseen liittyen.
Tuli mieleen, että Raamatussa ei ole pullakahveja. Turhaa haikailla Raamatun aikaa.
Jokaisen jolla on ongelmia uskon tai Jumalan kanssa, tulee tutustua vapaaseen tahtoon ja sen merkitykseen. Lupaan että jos vaan ymmärrät vapaan tahdon merkityksen sen joka kantilta ja sen kaikki vaikutukset, niin silloin todella ymmärrät aivan kaiken.
MINKÄ JUMALAN - SEN KUOLIAAKSIKO KIDUTETUN LUOJAJUMALAN JEESUKSEN NIMEEN, VAI SEN KRISTINUSKON JUMALAN, JOKA ON TULIVUORI?
Sanomasi "ongelma uskon ja Jumalan kanssa" edellyttää siis hieman tarkennuksia, että mitä oikein tarkoitat?
Mikä tai kuka tuollaista sekopäistä pulputusta ohjelmoi sinussa?
RAAMATTU.
Mihin liittyy koko kristinuskon oppi niin Jeesuksen evankeliumilla kuin Paavalin syntievankeliumilla, jolla tarinalla jumalkäsityksin ei ole mitään tekemistä jumaluskon kanssa, löytyy wikisivu Jahve.
Ja sotkea tarina jumalkäsityksin jumaluskoihin, päätyy tarinan mukaan helvettiin!
Ja tämä on se IHAN ENSIMMÄINEN ASIA, joka Raamatusta on ymmärrettävä!
Älä lue sitä koska et siitä mitään ymmärrä ja koska se sekoittaa sinun pääsi.
Olet omien harhojesi ja maagisten harhojesi vanki.
"Tuli mieleen, että Raamatussa ei ole pullakahveja. "
Siinä ei mainita myös sellaisia asioita kuin kaurapuuro. Tarkoittaako se, että koska niitä asioita ei mainita Raamatussa, ne ovat peräisin Saatanalta?
https://www.youtube.com/watch?v=CoNZ7JJdfOQ
Näytä vähemmän
Erityisen kiinnostava on ihan videon loppu:
Transkriptio videon lopusta, lause:
Minkä ihmeen takia viiden uskonnon kirjoittajat olisivat eri aikakausina kaikki valehdelleet samansuuntaisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=CoNZ7JJdfOQ
Transkriptio menee suurin piirtein näin, videon lopusta:
Minkä ihmeen takia viiden uskonnon kirjoittajat olisivat eri aikakausina kaikki valehdelleet samansuuntaisesti? Tämä ei kuulosta kovin uskottavalta. Olisi parempi, että nämä tiedemiehet noudattaisivat tieteellistä metodia ja tutustuisivat näihin lähteisiin ensin huolellisesti ennen kuin antavat lausuntoa.
...
No, usein näyttää olevan niin, että uskontotieteilijöillä on sidoksia kirkollisiin tahoihin, ja tällöin he luopuvat tieteellisestä lähtökohdasta. Asioita pitäisi avoimesti tutkia siinäkin tapauksessa, että ne ajatukset ovat vallankumouksellisia kirkon näkökulmasta.
Mutta näitä lähteitä esimerkiksi, kun löydettiin vanha Raamattu, joka oli kirjoitettu 100-luvulla, kun Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokoukset olivat 300-luvulla, niin kun tätä varhaista Raamattua verrattiin King Jamesin Raamattuun, niin siitä löydettiin 30 000 kohtaa, jotka oli muutettu, mikä on varsin suuri määrä. Näitä tekstejä on muutettu niin valtavasti aikojen saatossa, että sen takia tiedemiesten tulisi avoimesti tutkia kaikkia näitä muita lähteitä, joita on saatavilla.
…
...
Jos otamme uskonnon tällaisena fanaattisuutena ja suppeakatseisuutena, niin silloin uskonto saattaa olla vaarallinen, kuten nyt näemme esimerkiksi ISISin kohdalla. Samalla metodillahan kristinusko tuotiin aikanaan Suomeen: käytettiin väkivaltaa ja tappouhkauksia.
Mutta jos uskontoon liittyy avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus, niin silloin se on aitoa uskonnollisuutta, ja silloin se on ihmiskunnan kulttuurille hyvin, hyvin tärkeää.
Elikkä tämä vanha kristillinen termi ”hedelmistä puu tunnetaan” pätee tänäkin päivänä uskontoja määrittäessä.
Mutta näitä lähteitä esimerkiksi, kun löydettiin vanha Raamattu, joka oli kirjoitettu 100-luvulla, kun Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokoukset olivat 300-luvulla, niin kun tätä varhaista Raamattua verrattiin King Jamesin Raamattuun, niin siitä löydettiin 30 000 kohtaa, jotka oli muutettu, mikä on varsin suuri määrä. Näitä tekstejä on muutettu niin valtavasti aikojen saatossa, että sen takia tiedemiesten tulisi avoimesti tutkia kaikkia näitä muita lähteitä, joita on saatavilla.
https://www.youtube.com/watch?v=cMf4oBJxqwU
En tiedä, onko siinä jotakin totta, ehkä on?
Asioita pitäisi avoimesti tutkia siinäkin tapauksessa, että ne ajatukset ovat vallankumouksellisia kirkon näkökulmasta.
Viisitoista myyttiä Raamatun kääntämisestä
https://danielbwallace.com/2012/10/08/fifteen-myths-about-bible-translation/
William Kilburne arvioi 1650-luvulla K.J.V:ssä olevan 20 000 virhettä.
John Wesley katsoi vuonna 1755, että pelkästään Uudessa testamentissa tarvittiin 12 000 muutosta.
Vuoden 1881 Revised Version sisälsi 36 000 eroa K.J.V:hen verrattuna.
"Jumala rakastaa ihmistä niin paljon"
Entä ne, jotka joutuvat IKUISEEN helvettiin? RAKKAUTTA!
Suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta - rakkautta!
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Rakkaus tai kosminen painajainen?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta
"Jumala rakastaa ihmistä niin paljon,"
IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?
"Jumala rakastaa ihmistä niin paljon,"
tomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta
Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Miksi siis vaatia armeliaisuutta ihmisiltä, kun "jumalalla" sitä itsellään ei ole?
koska siinä ei edes puhuta jumalasta!
"Valinta on sinun!"
Älä sekoile!
Juutalaisten Jumalahan on se tulen Jumala juuri!
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.
Totta kai , ei ole suurempaa rakkautta kuin heittää suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta ikuisesti helvettiin, Jos ihmiset niin tekevät, se on sadistista, muttajos "jumala" tekee, se on pyhä.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Kuka loppujen lopuksi sanoo jotain objektiivisesti kauheampaa tai aggressiivisesti perverssiä? Henkilö, joka väittää, että jokainen vastasyntynyt lapsi tulee maailmaan oikeutetusti ikuisen kidutuksen uhan alla ja että hyvä Jumala määrää tai sallii ikuisen tuskan tilan äärellisille, luoduille järkeville olennoille osana rakkautensa tai suvereenisuutensa tai oikeudenmukaisuutensa (tai minkä tahansa muun) mysteeriä?
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Vai henkilö, joka rehellisesti toteaa, että tällaiset ajatukset ovat julmia ja barbaarisia ja turmeltuneita?
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Ja usko siihen, että äärettömän älykkyyden, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja voiman omaava Jumala tuomitsisi järkevät olennot loputtoman kärsimyksen tilaan tai antaisi niiden tuomita itsensä omien harhakuvitelmiensa, tuskiensa ja vihansa vuoksi, on luultavasti pahempaa kuin pelkkä skandaali.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
...muutamaa valitettavaa patologista poikkeusta lukuun ottamatta me kaikki olemme tietoisia ikuisen helvetin ajatuksen järjettömyydestä ja että useimmat meistä ovat ymmärtäneet sen eri aikoina elämässään, kun olemme epähuomiossa antaneet moraalisen mielikuvituksemme lipsahtaa irti hurskaan pelon kahleista.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään, oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon.
Voimmeko todella rakastaa ketään ihmistä (saati sitten rakastaa tätä ihmistä omana itsenämme), jos meidän on uskomme hintana ja todisteena pakko katsoa, että tämä ihminen on tuomittu iankaikkiseen kärsimykseen, kun meillä itsellämme on järkkymätön, hämärtymätön, ehdoton ja ikuinen onni? Vain hölmö uskoisi sen.
Eräs valistunut teologian tohtori sanoi kerran: "Helvetin marttyyrien näkeminen lisää vanhurskaiden ikuista onnea. Kun he näkevät siellä omanlaisensa, joiden tilanne on niin kauhea, kun he itse ovat niin korkeassa asemassa, heidän autuutensa moninkertaistuu."
Miksi siis vaatia armeliaisuutta ihmisiltä, kun "jumalalla" sitä itsellään ei ole?
koska siinä ei edes puhuta jumalasta!
TÄSSÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ JUMALAN KANSSA, VAAN SAATANAN KANSSA!
Tarkoittaa uhri-lahjaaaa
=oma valtio.
Ei ole siksi uskomme ja elämme!
No se on nyt Jeesuksen sanat Joh.8 Raamatusta. Koko juttuhan on huijaus.
Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.
Siunaaminen Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä sinulle!!! Toivottavasti Herramme Kristus johdattaa sinut Elävien Sanojen luokse juurelle ikuisen elämän ristin
Kiroukseksi kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7). Missä arvelet heidän olevan?
He kaikki ovat jonkun vatsassa, kuten kannibalistinen kirkon ehtoollinenkin kertoo.
Olisko sinun sitten hyvä siirtyä Raamattu palstalle kritisoimaan Raamatun tekstejä. Keskittyisit oikeaan palstaan aiheesi kanssa, etkä olisi joka ainoalla palstalla tuon asiasi kanssa.
Tavallaan aika outo juttu.
Että perataan muinaisten ihmisten kirjoituksia.
Armoa Jeesuksen se on, ota vastaan se kun vielä armonaikaa on!!!
Pysytään Lutherissa, koska uskollasi menet edelleen 1.Kor.3:13 Tulivuorijumalasi helvettiin, niin armo on se, että pääset pois sieltä, jos se Jeesuksen nimeen palvomasi tosi Jumala tulee sinut pelastamaan
Lutherin näkemyksen mukaan siihen on tosin häviävän pieni mahdollisuus - minä en näe edes sitä, koska koko idea on koota pahat sielut pois.
Alkuperäinen kristinusko on jakautunut 2000 vuoden aikana tuhansiksi eri haaraksi, joista eri haarat ovat haarautuneet edelleen eri haaroiksi jne.
Jokainen noista haaroista, väittävät, että juuri se haara (kultti) on ainoa ja oikea, missä julistajakin on.
Ja kaikki nämä eri lahkot taistelevat vihaisesti ja raivokkaasti keskenään oikeellisuudesta, vaikka ne kaikki edustavat jollain tavalla kristinuskoa.
Kaksituhatta vuotta sitten syntyi yksi liike. Sen jälkeen tapahtui jotakin hämmästyttävää: se alkoi jakautua. Ja jakautua. Ja jakautua.
Vuosisatojen kuluessa yhdestä puusta kasvoi kokonainen metsä, jossa jokainen oksa vakuuttaa olevansa se alkuperäinen runko ja kaikki muut hieman väärään suuntaan kasvaneita versoja.
Jokaisella haaralla on oma karttansa, oma tulkintansa ja oma varmuutensa. Jokainen tietää, missä muut menivät harhaan. Jokainen löytää historiasta sen hetken, jolloin toinen oksa kuulemma putosi pois totuuden puusta.
Mielenkiintoista on, että mitä enemmän haaroja syntyy, sitä vahvemmin jokainen niistä voi olla varma olevansa juuri se ainoa oikea.
Syntyy erikoinen kilpailu: kaikki puhuvat samasta juuresta, lainaavat samoja kirjoituksia ja viittaavat samaan perustajaan, mutta silti onnistuvat vakuuttamaan toisensa siitä, että muut ovat ymmärtäneet kaiken väärin.
Välillä riita on niin voimakas, että ulkopuolinen voisi ihmetellä: jos kaikki väittävät puolustavansa samaa uskoa, miksi suurin taistelu käydään juuri saman perheen sisällä?
Ehkä uskonnollisten liikkeiden yksi inhimillisimmistä piirteistä onkin tämä: ihmiset eivät ainoastaan etsi totuutta, vaan he haluavat myös olla varmoja siitä, että juuri heidän löytämänsä polku on ainoa mahdollinen.
Ja mitä enemmän polkuja syntyy, sitä useampi kulkija pitää omaa polkuaan ainoana tienä.
"Teillä on väärä oppi. Meillä on oikea." Siinä on yksi kristinuskonnollisten eri lahkojen kiistojen vanhimmista lauseista. Lyhyt, selkeä ja tehokas. Se ratkaisee kaiken ennen kuin keskustelu ehtii edes alkaa.
Erikoista on, että lause voidaan lausua saman perheen sisällä. Samoista kirjoituksista, Raamatusta, samoista historiallisista juurista ja samoista suurista kysymyksistä keskustellaan – mutta jokainen osapuoli katsoo naapuriaan ja sanoo: "Sinä olet ymmärtänyt tämän väärin."
Silloin yhteinen historia muuttuu riidan näyttämöksi. Sama alkuperä ei enää yhdistä, vaan siitä tulee syy erottautua. Sama kirja ei enää ole yhteinen pohja, vaan taistelukenttä, jossa jokainen etsii kohtaa, joka todistaa juuri oman tulkinnan oikeaksi.
Ja ehkä kaikkein kiinnostavinta on se, että varmuus kasvaa usein sitä mukaa, kun näkemykset eroavat. Mitä enemmän joku toinen ajattelee eri tavalla, sitä vahvemmin oma asema tuntuu oikealta.
Lopulta syntyy paradoksi: kaikki puolustavat totuutta, mutta jokainen määrittelee totuuden omasta kulmastaan.
Ja siinä keskellä seisoo tavallinen ihminen ihmetellen, kuinka monta kertaa yksi perhe voi jakautua ennen kuin kaikki vielä muistavat olevansa sukua.
Kun oppi tarvitsee vihollisen, vihollinen löytyy aina. Ja jos yksi vihollinen ei riitä, tehdään siitä suurempi. Tehdään siitä näkymätön voima, joka liikkuu historian varjoissa, vaikuttaa tapahtumiin ja odottaa kärsivällisesti sopivaa hetkeä. Silloin maailma ei enää ole paikka, jossa ihmiset tekevät päätöksiä, erehtyvät, oppivat ja riitelevät keskenään. Maailmasta tulee näyttämö, jossa jokaisen kulissin takana uskotaan olevan sama ohjaaja.
Saatana on kätevä selitys. Hän ei tarvitse kasvoja, koska kasvottomuus tekee hänestä täydellisen. Jos jotain tapahtuu, hän voi olla siellä. Jos mitään ei tapahdu, hän voi olla vielä ovelammin piilossa. Hän on selitys, jota ei tarvitse koskaan kohdata todellisuuden testeissä, koska jokainen vastaväite voidaan kääntää uudeksi todisteeksi.
Jos joku hyväksyy jotain uutta, Saatana eksyttää. Jos joku vastustaa muutosta, hän voi olla ylpeä. Jos joku puhuu rauhasta, taustalla voi olla petos. Jos joku varoittaa vaarasta, ehkä hänkin on vain osa suurempaa suunnitelmaa.
Kun tällainen ajattelu kasvaa tarpeeksi suureksi, maailmasta tulee salapoliisiromaani, jossa syyllinen on jo tiedossa ennen kuin tutkinta alkaa.
Sama tapahtuu Antikristuksen kanssa. Ensin asetetaan hahmo valmiiksi. Sitten alkaa etsintä. Kuka sopii rooliin? Kuka on riittävän vaikutusvaltainen? Kuka puhuu tarpeeksi kauniisti? Kuka rakentaa yhteyksiä? Kuka näyttää ulospäin hyvältä?
Ja kun sopiva henkilö tai instituutio löytyy, jokainen yksityiskohta alkaa saada uuden merkityksen. Yksi lause muuttuu vihjeeksi. Yksi ele muuttuu symboliksi. Yksi tapahtuma muuttuu todisteeksi.
Ongelma ei ole siinä, että ihmiset kysyvät vaikeita kysymyksiä. Kriittinen ajattelu on arvokasta. Ongelma syntyy silloin, kun vastaus päätetään ennen kysymystä.
Silloin tutkiminen muuttuu metsästykseksi.
Metsästäjä ei enää kysy: "Mitä tässä oikeasti tapahtuu?"
Hän kysyy: "Miten saan tämän sopimaan siihen, minkä jo tiedän?"
Ja siinä vaiheessa jopa hyvä ihminen voi muuttua pelkäksi merkiksi omassa tarinassa. Hän ei enää ole henkilö, jolla on ajatuksia, historia ja motiivit. Hänestä tulee symboli. Hänestä tulee palanen suuresta kertomuksesta, jossa roolit on jaettu ennen kuin näyttelijät edes astuvat lavalle.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että kun Saatanaa ja Antikristusta etsitään kaikkialta, ihminen voi unohtaa yhden vaikeimman paikan katsoa: itseensä.
On helppo löytää ylpeyttä toisista ja sokeutta toisista ryhmistä. On helppo nähdä eksytys naapurin ajatuksissa. Vaikeampaa on kysyä, voisiko oma varmuus joskus olla niin suuri, ettei enää kuule mitään, mikä häiritsee sitä.
Ehkä suurin vaara ei olekaan siinä, että ihminen ei tunnista pahaa.
Ehkä suurin vaara on siinä, että hän löytää pahaa niin paljon muista, ettei enää huomaa, mitä pelko, viha ja epäluulo tekevät hänen omalle sydämelleen.
Sillä joskus vihollisen etsiminen voi muuttua tärkeämmäksi kuin hyvyyden rakentaminen.
Ja silloin ihminen voi viettää koko elämänsä taistellen pimeyttä vastaan – huomaamatta, että oma varjo kulkee koko ajan mukana.
Muinaisen juutalaisen perinteen mukaisesti Jeesuksesta Kristuksesta tuli vapaaehtoinen syntipukki koko planeetan mittakaavassa.
Kristittyjen rituaalinen kannibalismi.
Kristillinen kaksinaismoraali.
Ihmine on jo syntinen syntyessääån - Aatamin ja Eevan synnistä -kosmisen lain vastaista.
Se, mistä aiomme puhua, on jotain, mistä kristityt eivät todellakaan pidä. Kyse on kristillisestä rituaalikannibalismista.
Kristityt eivät tunnusta, että heidän ehtoollisensa leivän ja viinin muuttumisen kautta Kristuksen vereksi ja lihaksi ei ole mitään muuta kuin ihmislihan henkistä syömistä ja ihmisveren juomista. Ilmeisesti ilman tätä henkistä kannibalismia he eivät voi saavuttaa pelastusta.
Mistä tämä kannibalistinen riitti on tullut kristinuskoon Sieltä, mistä kaikki muutkin rituaalisen kannibalismin riitit tulevat - Afrikasta. Se, kuten juutalaisuudessa esikoisten veren käyttö, on täysin maagista ja sen tarkoituksena on hallita lihan ja veren avulla (ei ole väliä, että ne korvataan jollakin muulla) syödyn informaatio-energinen potentiaali.
Älkööt kristityt lohduttako itseään ajatuksella, että näin ei ole. Kabbalistit, voodoo-taikurit ja kaikkien maanosien shamaanit tietävät hyvin, että ”ehtoollinen” on todellista rituaalista kannibalismia, ja se, että se on henkistä, on vielä hienostuneempaa ja saatanallisempaa. Vaikeissa epätoivoisissa olosuhteissa tai tietämättömyyttään ihmiset syövät joskus oman lajitoverinsa lihaa ja verta, mutta henkisesti he aina vastustavat sitä ja katuvat sitä koko elämänsä ajan.
Kristityt sen sijaan käyvät ehtoollisella kuin se olisi juhlaa eivätkä ymmärrä, että tämä mystinen teko tekee heistä kaikista satanisteja.
Kristityt sen sijaan käyvät ehtoollisella kuin se olisi juhlaa eivätkä ymmärrä, että tämä mystinen teko tekee heistä kaikista satanisteja.
No, idea ei ole ihan näin suoraviivainen, koska ehtoollinen on happamattoman leivän pääsiäisateria, kun syötiin lapset, joiden hengen säästämisestä ei oltu maksettu kultaa Salomon papeille.
Mutta on tietysti totta, että kristinuskon Jumala on jo Jeesuksen sanoin Saatana ilman ihmissyöntiriittiäkin, joten se riitti ei ole syy, vaan se on seuraus.
Miksi kaikkivaltiaan täytyisi antaa mitään uhria?
Niin, mutta kristinuskossahan kaikkivaltias on uhri Jeesuksen nimeen.
Vai tarkoititko juuri tätä? Se on siksi uhrina, koska Jeesuksen opettama Jumala, taivasten valtakunnan isä, on juutalaisen Tulivuorijumalan kilpailija ja Tulivuorijumala määrää 5.Moos.13 sen tuhoamisen, jonka Paavali toteuttaa kristinuskon opilla Jeesuksen nimeen kiroamalla tämän opettamanaan Jumalana, ja laittaa uskojat seuraamaan Kristusta uhreiksi Tulivuorelle 1.Kor.3:13.
Tämä tapahtuu juuri kristinuskon kolminaisuusopilla, tehdä Jeesuksesta opettamansa Luojajumala.
Hyvä kysymys.
Matt. 9:13
Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
Matt. 12:7
Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä.
Luterilainen kristitty Jumalan armosta
Uskonnollisen palkkio–rangaistusjärjestelmän keskeinen filosofinen ongelma voidaan tiivistää kysymykseen moraalisen toiminnan motiivista: onko teko todella moraalinen, jos ihminen tekee sen ensisijaisesti saavuttaakseen itselleen palkinnon tai välttääkseen rangaistuksen? Kysymys ei koske uskontoa yleisesti eikä väitä, että uskonnollisuus itsessään johtaisi suvaitsemattomuuteen tai väkivaltaan. Tarkastelun kohteena on tietynlainen moraalinen rakenne, jossa ihmisen suhde Jumalaan ymmärretään vastikkeellisena suhteena: ihminen tekee oikein, Jumala palkitsee; ihminen tekee väärin, Jumala rankaisee. Kun tämä logiikka viedään äärimmilleen, uskonto alkaa muistuttaa moraalista kirjanpitoa, jossa hyvät teot ovat krediittiä, synnit debettiä ja pelastus lopullinen saldo. Tällöin syntyy perustava ristiriita: jos hyvän teon arvo riippuu siitä, mitä ihminen saa siitä vastineeksi, hyvä ei enää ole päämäärä itsessään vaan väline jonkin muun saavuttamiseksi.
Tämä ongelma voidaan ilmaista klassisen moraalifilosofian käsitteillä. Kantin moraalifilosofiassa moraalin erityisyys liittyy siihen, että moraalinen velvoite ei ole pelkästään väline jonkin halutun päämäärän saavuttamiseksi. Kategorinen imperatiivi eroaa hypoteettisesta imperatiivista juuri siinä, että moraalinen vaatimus ei riipu siitä, mitä ihminen sattuu haluamaan tai mitä hyötyä hän voi siitä saada. Kantin näkökulmasta hyvä tahto ei ole hyvä siksi, että se tuottaa ihmiselle tietyn palkinnon, vaan sen moraalinen arvo liittyy itse tahtoon toimia moraalisesti. Stanford Encyclopedia of Philosophy Tästä näkökulmasta ajatus ”teen hyvää, jotta pääsen taivaaseen” on filosofisesti ongelmallinen. Teko voi olla ulkoisesti hyvä ja sen seuraukset hyödyllisiä, mutta sen motiivissa säilyy välineellinen rakenne: hyvä on keino oman edun saavuttamiseksi.
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että palkkioihin ja rangaistuksiin perustuva moraali olisi täysin arvotonta. Ihmisen moraalinen kehitys voi hyvinkin alkaa ulkoisesta ohjauksesta. Lapsi oppii ensin, ettei toista saa lyödä, koska siitä seuraa rangaistus, ja vasta myöhemmin hän voi ymmärtää, miksi toisen vahingoittaminen on itsessään väärin. Samoin uskonnollinen ihminen voi aluksi tehdä hyvää taivaan toivossa ja välttää pahaa helvetin pelossa. Tällainen moraali voi olla kehityksen alku, mutta sen ei tarvitse olla sen päätepiste. Olennaista on se, tapahtuuko moraalisessa kehityksessä siirtymä ulkoisesta palkkiosta sisäiseen ymmärrykseen. Jos ihminen ei koskaan ylitä palkkio–rangaistus-logiikkaa, hänen moraalinsa jää instrumentaaliseksi: hän tekee hyvää saadakseen jotakin, ei siksi, että toinen ihminen on itsessään arvokas.
Tässä kohtaa syntyy myös kysymys uskonnollisen pelastuksen käsitteestä. Jos taivas esitetään palkkana oikeasta uskosta ja oikeista teoista, pelastus voidaan tulkita eräänlaiseksi metafyysiseksi vastikkeeksi. Ihminen sijoittaa hyviin tekoihin saadakseen ikuisen hyödyn. Tällöin uskonnollinen kieli ei enää ainoastaan opeta hyvyyttä, vaan voi muuttaa hyvyyden kaupankäynniksi. Ihminen kysyy: mitä minun on tehtävä saadakseni pelastuksen? Kuinka paljon hyvää tarvitaan? Olenko tehnyt tarpeeksi? Olenko ansainnut taivaan? Moraalinen elämä muuttuu tällöin helposti laskennalliseksi. Jumala ei enää näyttäydy pelkästään hyvyyden lähteenä, vaan olentona, jonka kanssa ihminen käy kauppaa omasta ikuisesta kohtalostaan.
Tällainen ajattelutapa sisältää syvän paradoksin. Jos ihminen tekee hyvää vain saadakseen itselleen ikuisen palkinnon, hän ei ole varsinaisesti vapautunut itsekkyydestä, vaan on voinut ainoastaan laajentaa itsekkyyden aikaperspektiiviä. Tavallisen ihmisen itsekäs ajatus voi olla ”haluan rahaa, turvallisuutta ja arvostusta tässä elämässä”. Uskonnollisessa palkkiojärjestelmässä sama perusrakenne voi muuttua muotoon ”haluan ikuisen elämän ja palkinnon tämän elämän jälkeen”.
Kohde on vaihtunut ajallisesta ikuiseksi, mutta kysymys ”mitä minä saan?” säilyy. Metafyysinen palkinto ei automaattisesti tee motiivista epäitsekkäämpää.
Juuri tästä syystä voidaan puhua moraalisesta kehityksestä. Moraalin korkeampi aste ei ole se, että ihminen oppii maksimoimaan oman palkintonsa, vaan se, että hän kykenee toimimaan ilman vastikkeen odotusta. Mitä epäitsekkäämmäksi moraali muuttuu, sitä vähemmän sen tarvitsee perustella hyvyyttä palkinnolla. Ihminen auttaa kärsivää, koska kärsimys on todellista; hän puolustaa oikeudenmukaisuutta, koska epäoikeudenmukaisuus on väärin; hän rakastaa toista ihmistä, koska toinen ihminen on arvokas. Tällöin moraalinen toiminta ei ole sijoitus tulevaan hyötyyn vaan vastaus todelliseen moraaliseen tilanteeseen tässä ja nyt.
Ongelma muuttuu vielä vakavammaksi, kun palkkio–rangaistus-logiikka yhdistyy uskonnolliseen eksklusiivisuuteen. Filosofiassa uskonnollisella eksklusiivisuudella tarkoitetaan muun muassa näkemystä, jonka mukaan yksi uskonnollinen perspektiivi on totuudellisesti oikea tai ainakin lähempänä totuutta kuin kilpailevat perspektiivit. Uskonnollisen moninaisuuden filosofiassa erotetaan tavallisesti eksklusivistiset, inklusivistiset ja pluralistiset lähestymistavat. Stanford Encyclopedia of Philosophy Ongelma ei tietenkään ole yksinkertaisesti siinä, että joku uskoo oman uskontonsa olevan totta. Totuusväitteet kuuluvat luonnostaan uskonnolliseen ja filosofiseen keskusteluun. Ongelma syntyy silloin, kun oman totuusväitteen ympärille rakennetaan moraalinen hierarkia, jossa oman ryhmän jäsenet nähdään pelastettuina ja muut lähtökohtaisesti väärässä olevina.
Tällöin uskonnollinen identiteetti voi muuttua moraaliseksi rajaksi. ”Meillä on totuus” ei enää tarkoita ainoastaan väitettä siitä, mikä on metafyysisesti totta, vaan siitä voi tulla väite siitä, kuka on hyvä, kuka on paha, kuka pelastuu ja kuka ei. Kun metafyysinen erottelu muuttuu moraaliseksi erotteluksi, toisen ihmisen erilainen vakaumus voidaan tulkita hänen ihmisarvonsa tai moraalisen asemansa heikentymiseksi. Tämä ei ole eksklusivismin välttämätön seuraus, mutta se on rakenne, jonka vaarallisuus kasvaa silloin, kun siihen yhdistyvät pelko, ryhmäidentiteetti ja käsitys äärettömistä seurauksista.
Tässä yhteydessä helvetin ja paratiisin käsitteillä voi olla erityinen psykologinen merkitys. Jos ihminen uskoo, että väärä vakaumus voi johtaa ikuiseen rangaistukseen ja oikea vakaumus ikuiseen palkintoon, uskonnollisen päätöksenteon panokset muuttuvat äärettömiksi. Tämän vuoksi äärimmäinen uskonnollinen palkkio–rangaistusjärjestelmä voi muodostaa radikalisoitumiselle otollisen moraalisen kehyksen silloin, kun siihen liittyy viholliskuva, absoluuttinen totuusväite ja käsitys siitä, että äärimmäiset keinot palvelevat korkeampaa päämäärää.
Tässä on kuitenkin oltava tarkka. Ei ole perusteltua väittää, että terrorismi tai väkivalta aina tarvitsisi paratiisilupauksen tai että uskonto itsessään tuottaisi terrorismia. Väkivaltaisen radikalisoitumisen syyt ovat monimutkaisia ja voivat liittyä esimerkiksi poliittisiin, sosiaalisiin, psykologisiin ja identiteettiin liittyviin tekijöihin. Filosofisesti kiinnostava kysymys on pikemminkin se, millainen moraalinen rakenne mahdollistaa sen, että väkivaltainen teko voidaan nähdä hyvänä tekona. Jos ihminen uskoo, että tämän maailman moraaliset seuraukset voidaan kumota tai ylittää tuonpuoleisella palkinnolla, moraalisen laskennan painopiste voi siirtyä vaarallisesti pois kärsivästä ihmisestä kohti abstraktia päämäärää. Tällöin todellinen ihminen voi muuttua välineeksi jonkin kuvitellun tai uskonnollisesti tulkitun päämäärän saavuttamisessa.
Tässä kohtaa Kantin toinen keskeinen moraaliperiaate tarjoaa voimakkaan vastakohdan: ihmistä ei pitäisi kohdella pelkästään välineenä, vaan päämääränä sinänsä. Stanford Encyclopedia of Philosophy Jos uskonnollinen järjestelmä oikeuttaa toisen ihmisen vahingoittamisen sillä perusteella, että teko palvelee suurempaa hengellistä päämäärää, se joutuu vakavaan ristiriitaan tämän periaatteen kanssa. Ihminen muuttuu silloin välineeksi: hänen kärsimyksensä, vapautensa tai jopa elämänsä alistetaan jonkin abstraktin päämäärän palvelukseen. Tässä mielessä uskonnollinen väkivalta ei ole vain väkivallan ongelma, vaan myös moraalisen välineellistämisen ongelma.
Samalla tavalla ongelmallinen on ajatus, että uskonnollinen järjestelmä voisi omistaa Totuuden. Totuuden ja uskonnollisen muodon samaistaminen on filosofisesti eri asia kuin väite siitä, että uskonnollinen oppi voi sisältää totuuksia. Jälkimmäinen on täysin mahdollinen näkemys; ensimmäinen johtaa helposti siihen, että historiallinen instituutio, rituaali, teksti tai tulkintaperinne samaistetaan itse todellisuuteen. Ihminen alkaa silloin puolustaa muotoa ikään kuin hän puolustaisi Totuutta itseään.
Jos uskonto kasvattaa ihmistä kohti suurempaa epäitsekkämyyttä, myötätuntoa, totuudellisuutta ja vastuuta, sen moraalinen merkitys voi olla syvästi myönteinen. Jos se sen sijaan opettaa ihmistä laskemaan hyvän ja pahan tekojensa saldoa, pelkäämään ääretöntä rangaistusta, tavoittelemaan ääretöntä palkintoa ja pitämään omaa ryhmäänsä ainoana totuuden haltijana, syntyy rakenne, jossa moraali voi kääntyä itseään vastaan. Uskonto ei tällöin enää vapauta ihmistä egosta, vaan antaa egolle uuden ja entistä suuremman palkinnon tavoiteltavaksi.
Siksi uskonnollisen järjestelmän syvin eettinen testi ei ehkä olekaan kysymys siitä, kuinka hyvin se lupaa ihmiselle taivaan, vaan siitä, tarvitseeko ihminen taivasta tehdäkseen hyvää. Jos hyvyyden täytyy aina johtaa palkintoon, hyvä teko pysyy osittain kaupallisena. Jos ihminen kykenee tekemään hyvää ilman varmuutta palkinnosta, moraali alkaa irrota omasta edusta. Tässä tapahtuu ratkaiseva siirtymä: ”mitä minä saan?” vaihtuu kysymykseen ”mitä voin antaa?”. ”Miten minä pelastun?” vaihtuu kysymykseen ”miten voin vähentää kärsimystä?”. ”Miten todistan olevani oikeassa?” vaihtuu kysymykseen ”mitä totuus minulta edellyttää?”.
Tästä näkökulmasta uskonnollinen kypsyys ei tarkoita välttämättä uskonnosta luopumista, vaan uskonnollisen motiivin syvenemistä. Palkkio voi olla moraalin alkutaso, mutta epäitsekkään rakkauden pitäisi olla sen korkeampi päämäärä. Pelko voi saada ihmisen pysähtymään pahan edessä, mutta ymmärryksen pitäisi lopulta tehdä hyvän tekemisestä sisäinen tarve. Uskonnollinen oppi voi antaa ihmiselle kielen, symbolit ja harjoitukset, mutta sen ei pitäisi muuttua välineeksi, jolla ihminen oikeuttaa oman ylemmyytensä.
Todellinen hengellinen kehitys alkaa tästä näkökulmasta vasta silloin, kun ihminen lakkaa käyttämästä Jumalaa oman egonsa palveluksessa. Jumala ei ole kirjanpitäjä, jolle kerätään krediittejä. Moraali ei ole sopimus, jossa hyvästä maksetaan ikuisella palkinnolla. Toinen ihminen ei ole este omalle pelastukselle eikä väline oman uskonnollisen päämäärän saavuttamiseksi. Hän on päämäärä sinänsä. Silloin uskonto voi palata siihen, mitä sen pitäisi parhaimmillaan olla: ei järjestelmäksi, jonka avulla ihminen yrittää ostaa itselleen ikuisuuden, vaan harjoitukseksi, joka opettaa häntä ylittämään oman etunsa, kohtaamaan toisen ihmisen arvon ja etsimään Totuutta ilman tarvetta omistaa sitä.
Lopullinen ero ei siis ole uskonnollisen ja ei-uskonnollisen ihmisen välillä, vaan kahden erilaisen moraalisen tietoisuuden välillä. Ensimmäinen kysyy, mitä hän saa vastineeksi hyvästä. Toinen ymmärtää, että hyvä menettää jotakin olennaista, jos sitä tehdään vain vastineen vuoksi. Ensimmäinen näkee moraalin kaupankäyntinä. Toinen näkee sen vastuuna. Ensimmäinen etsii palkintoa. Toinen etsii totuutta. Ensimmäinen haluaa varmistaa oman pelastuksensa. Toinen alkaa ymmärtää, että todellinen moraalinen kasvu merkitsee juuri oman itsen asettamista vähemmän keskeiseen asemaan. Tässä mielessä syvin hengellinen vallankumous ei ole siirtyminen yhdestä uskonnollisesta järjestelmästä toiseen, vaan siirtyminen itsekeskeisestä moraalista epäitsekkääseen moraaliin.
”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.
https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
Isän ja Pojan kätketty historia
Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola
"Minä olen tie, totuus ja elämä. Minä olen elämän leipä. Minä olen maailman valo."
Näissä sanoissa ei kuulu historiallisen Jeesuksen ääni, vaan ne ovat Johanneksen keksimä kirjallinen tehokeino.
”Minä olen...” -puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.
TÄMÄ ON IHAN KIRJAN LOPPUPUOLELLA SELITETTY.
MYÖS VUORISAARNA ON SEPITETTY – SITÄ EI OLE KOSKAAN EDES OLLUT.
-puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.
TÄMÄ ON IHAN KIRJAN LOPPUPUOLELLA SELITETTY.
”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.
https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
Isän ja Pojan kätketty historia
Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola
Jeesuksen suuhun on laitettu sanoja, joita hän ei ole koskaan edes sanonut.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/
Alkuperäinen Raamattu on romanttinen ajatus
https://tenk.fi/fi/ajankohtaista/alkuperainen-raamattu-romanttinen-ajatus
Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q
https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
"Jumalan synty"
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
Jokainen planeettamme merkittävä uskonto perustuu vääristeltyjen totuuksien perustalle. Se, mitä on poistettu, on tärkeämpää kuin se, mitä on säilytetty.
Jokainen planeettamme merkittävä uskonto perustuu vääristeltyjen totuuksien perustalle. Se, mitä on poistettu, on tärkeämpää kuin se, mitä on säilytetty.
Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?
Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.
Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.
Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.
Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Paratiisilupaus ei ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:
“Minä pelastun”
“Minä saan palkinnon”
“Minä olen oikeassa”
Tämä on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa.
Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.
Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...
Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....
Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaa
https://www.youtube.com/watch?v=H2tpa4DowZg&t=42s&pp=ygUSbmRlICByZWluY2FybmF0aW9u
NDE. Löytö sielun todellisesta tarkoituksesta ja parantumisesta! (Inspiroiva NDE) 2024
https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE).
https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
Jälleensyntyminen.
HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...
Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....
Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.
https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.
Kristitty kirjoitti:
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"
Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?
Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"
Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.
Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.
Vain meillä on oikea uskonto, vain meillä on ihmeitä. Tällaiset sanomiset saivat minut kyseenalaistamaan ja aloin miettiä: todellako? Eikö muissakin kristinuskon lahkoissa voi olla ihmeitä ja totuutta, entä muissa uskonnoissa? Aloin tutkia jo nuorena, vaikka opiskelin Raamattua samanaikaisesti, ihmeitä todellakin on kaikilla eri kristinuskon lahkoilla, samoin kuin muissakin uskonnoissa, analysoin, vertailin, tulin johtopäätökseen, se oli pitkä, vuosien mittainen prosessi, ei hetken mielijohde.
Kun paljon vuosia sitten sain tietää Raamatun koodista, jota tutki Ivan Panin, aloin miettiä: jos Raamatussa on koodi, onko koodi myös muiden uskontojen kirjoituksissa, ja onko koodi myös muualla? Niinpä aloin tutkia asiaa.
Raamattu ei ole ainoa paikka, jossa numerologiaa esiintyy, mutta kristittyjen mukaan tietenkin vain Raamatun numerologia on Jumalasta, kun taas Koraanin numerologia on Saatanasta.
Mutta he jättävät sujuvasti huomiotta sen, että myös Koraanissa on numerologiaa, siis koodi. Koraanin numero on 19.
Muinaisilla slaavilaisilla aakkosilla on myös numerologiaa. Sen yliluonnollinen numero on 28.
Kristitty kirjoitti:
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"
Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?
https://www.youtube.com/watch?v=i9KTUEW56Ik
https://www.youtube.com/watch?v=X_B02ptEh4s
https://www.youtube.com/watch?v=cPuMon7c2FI
Näytä vähemmän
Kristitty kirjoitti:
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"
Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?
https://www.youtube.com/watch?v=GUle-BEau2I
CAMBRIDGE PROFESSOR SHOCKED BY QURAN'S MATHEMATICAL CODE
Lue lisää
Cambridgen yliopiston professori järkyttyi Koraanin matemaattisesta koodista
Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?
Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.
Näytä vähemmän
Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
Vaan se, kuka helvetti puhuu.
Mutta tässä on ongelma:
Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.
Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.
Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:
Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.
Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi
Sinä kirjoitit:
"Kyllä elmä jatkuu, joka helvetissä, tai taivaassa."
Mutta tässä on ongelma:
Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.
Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.
Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.
Näytä vähemmän
Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.
Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?
Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.
On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.
Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.
Se osoittaa jotakin paljon vaatimattomampaa mutta samalla paljon kiusallisempaa: henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ei yksinään pysty toimimaan puolueettomana erotuomarina kilpailevien ilmoitusväitteiden välillä.
Tässä koko asetelman ironisin kohta on se, että kristitty voi vaatia muslimia todistamaan Koraanin jumalallisen alkuperän ilman että tämä saa käyttää Koraania oman jumalallisen alkuperänsä todistamiseen. ”Koraani sanoo olevansa Jumalan sana.” – ”Ei kelpaa, olet jo olettanut Koraanin auktoriteetin.” Mutta kun kristityltä kysytään, miksi Raamattua pitäisi pitää Jumalan sanana, vastaus saattaa olla: ”Koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana.” Hetkinen. Eikö juuri sama sääntö ollut äsken kielletty muslimilta? Jos Koraani ei voi todistaa omaa jumalallisuuttaan pelkästään vetoamalla itseensä, ei Raamattukaan saa tähän mitään loogista erivapautta vain siksi, että kyseessä on kristitylle tuttu kirja. Muuten argumentti muuttuu muotoon: ”Sinun kehäpäättelysi on kehäpäättelyä, mutta minun kehäpäättelyni on ilmoitusta.” Toki Raamattua ja Koraania voidaan käyttää historiallisina lähteinä, tekstikriittisen tutkimuksen kohteina tai osana laajempia filosofisia ja historiallisia argumentteja. Mutta jos lähtökohta on ”Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana” tai ”Koraani on totta, koska Koraani kertoo olevansa Jumalan sana”, kumpikaan ei ole vielä antanut ulkopuolista perustetta sille, miksi juuri kyseisen kirjan auktoriteetti pitäisi hyväksyä. Ja tässä kohtaa keskustelu muuttuu kiinnostavaksi: jos kristitty saa käyttää Raamattua todistamaan kristinuskoa, muslimi saa käyttää Koraania todistamaan islamia. Jos muslimilta vaaditaan riippumatonta perustelua Koraanin luotettavuudelle, sama vaatimus koskee kristittyä ja Raamattua. Muuten ei ole olemassa johdonmukaista epistemologista sääntöä, vaan kaksi eri sääntöä: yksi vastapuolelle ja toinen itselle. Ja sehän on tietenkin erinomainen tapa ratkaista uskonnollinen kiista — päätetään ensin, kumpi kirja on oikeassa, ja käytetään sitten juuri sitä kirjaa todisteena siitä, että päätös oli oikea.
Ja sitten keskusteluun tuodaan vielä lopullinen teologinen trumpetti: kristitty ilmoittaa muslimille, että tämä joutuu ikuiseen helvettiin, koska uskoo väärin. Jos muslimi vastaa täysin symmetrisesti, että kristitty joutuu helvettiin, koska uskoo väärin, kumpikaan ei ole tällä vieläkään todistanut toisen olevan väärässä. On vain kaksi keskenään ristiriitaista tuomiota, joista kumpikin perustuu omaan uskonnolliseen järjestelmäänsä.
Kristitty vetoaa Raamattuun: ”Sinut tuomitaan, koska Raamattu opettaa näin.” Muslimi vetoaa Koraaniin: ”Sinut tuomitaan, koska Koraani opettaa näin.” Ja kun molemmat pitävät oman kirjansa auktoriteettia ratkaisevana, syntyy jälleen sama kehä: oma ilmoitus määrittelee, kuka on oikeassa, ja sama ilmoitus määrittelee vastapuolen väärässä olevaksi. Sitten molemmat voivat ilmoittaa toisilleen ikuisen rangaistuksen — ikään kuin metafyysinen tuomio olisi väittelyssä piste, jonka voi vain julistaa itselleen. Ulkopuolisen näkökulmasta tilanne on hieman koominen: kaksi ihmistä seisoo vastakkain, kumpikin julistaa toisen joutuvan ikuiseen helvettiin, ja kumpikin perustelee asian sillä kirjalla, jonka jumalallinen auktoriteetti on juuri se kiistanalainen kysymys. Tällöin helvetillä uhkaaminen ei lisää argumentin todistusvoimaa. Se kertoo lähinnä, kuinka vakavana kyseinen uskonto itse pitää omaa totuusväitettään. Mutta ”minun kirjani sanoo, että sinua rangaistaan ikuisesti” ei vielä ratkaise kysymystä siitä, miksi juuri minun kirjani pitäisi hyväksyä totuuden mittapuuksi. Muuten kaikkein vakuuttavin argumentti olisi aina se, jonka jälkimmäisessä kappaleessa on pisin rangaistus.
Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.
Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.
Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.
Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.
Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
Mitä antamista se sellainen on kun ensin antaa ja kohtapian ottaa takaisin, häh?
Kuka?
Vapaa tahto on sinulle annettu, eikä sitä oteta pois.
Tämä aika maan päällä on tarkoitus käyttää valinnan tekemiseen. Voit valita täysin vapaasti haluatko uskoa Jumalaan, Allahiin, Yahween, Jeesukseen, tai ihan mihin vaan haluat. Tai haluatko palvoa Ateismia. Täysin vapaa valinta, ilman että Jumala vaikuttaisi sinun valintaasi millään tavoin.
Miten ateismia palvotaan?
Uskomalla Ateismin oppeihin.
Kun on ylimaallinen äly, joka toimii atomiytimien kautta, säädelleen kaikkea maailman toimintaa lomittumisen kautta, valinta on vapaa, mutta voitko vakavissasi väittää, että myös seuraus on vapaasti valittavissa, niin että selvisit kuin ihmeen kaupalla vaikka pahasta onnettomuudesta?
Missä sellaisia usko-oppeja on?! Teillä on omituinen fiksoituminen uskoon. Koko sanan voisi poistaa maailman sanavarastosta.
Lisäystä - edellä taas kilometrin mittaista saarnaamista.
KRISTINUSKO PERUSTUU KIROUKSEEN - Gsl.3:13, JA KIROUKSIA LUETAAN SAATANAN VOIMALLA, ja Saatana asuu tulisessa paikassa, mihin kristinuskolla mennään uskolla 1.Kor.3:13. Ei tähän tämän enempää todistamista tarvita.
Ei ole sellaista oppia. On vain sitä, että Jumalaa ei ole.
Kuuletko ääniä päässäsi? Ne todistavat vain sairaasta mielestäsi.
Miksi jatkat tuota PASKAN jauhantaasi täällä. Voin kertoa sinulle ettei täällä ole kukaan kiinnostunut siitä. Siis miksi?