Luterilainen mystiikka

Areiopagilla Ilmari Karimies kirjoittaa luterilausesra mystiikasta otsikolla Miten luterilainen valaistuu? Zen, Luther ja vastakohdat.

Poimintoja:

"Vastakohtien ykseyden mietiskely kuuluu nimittäin kristillisen mystiikan metodipakkiin vähintään syyrialaisesta Pseudo-Dionysioksesta (600-l.) asti, joka teoksessaan Mystisestä teologiasta
(josta mystiikka on saanut nimensä) käytti esikuvanaan Moosesta
, joka nousi vuorelle kohtaamaan Jumalan pilvessä, johon Jumala kätkeytyi. Dionysios tulkitsi vuorenrinnettä nousemisen tarkoittavan yritystä nousta Jumalan luo luotujen asioiden hierarkiaa mietiskelemällä."

"Jumalan lähestymisen tapahtuvan lopulta niin, että ensimmäiselle Syylle, ”täytyy antaa kaikki olevaa koskevaa määreet. Mutta koska se on myös kaikkea olevaa korkeampi, tulee siitä puhuttaessa vielä enemmän kieltää kaikki nämä määreet.”

"keskiaikainen mystikko Bonaventura
(1221–1274) ottaa teoksessaan Sielun matka Jumalaan (VI, 4–6) näiden vastakohtaisuuden mietiskelyn kuvaksi liitonarkin kannen kaksi kerubia, joiden kasvot osoittavat kohti arkin keskustaa, ”armoistuinta”, jonka jo Paavali (Room. 3:25) ja Heprealaiskirje (9:25) tulkitsivat Kristukseksi.'

Luther:
"Kun Kristuksesta esimerkiksi sanotaan, että hän on Kunnian kuningas, seuraavat juutalaiset näitä kasvoja ja vetäytyvät kauaksi ristiinnaulitusta Kristuksesta, huomioimatta toisen kerubin kasvoja, jotka sanovat: ”Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta”. Tällä tavoin on myös muut hänen ihmisyydestään ja jumaluudestaan johtuvat ristiriidat ja vastakohdat sovitettava. Sillä Raamattu sanoo, että kerubien kasvot katsovat kohti armonistuinta.”

"Bonaventura ja Luther liittävätkin uskon juuri intellektiin ja intellektuaaliseen. Erityisesti keskiaikaisessa teologiassa intellekti merkitsi näkymättömiä kohteita, syitä, perusteita ja ideoita ymmärtävää sielunkykyä, kun taas järki, mielen intellektiä alempi osa suuntautui näkyvään. Eri teologit kuvasivat prosessia eri tavoin, mutta kohteidensa kautta intellekti tavoitti jotakin Jumalasta: ymmärsi."

Peda.net "OPS:ssa TVT-taitojen päätavoitteena on oppia algoritmista ajattelua. Ohjelmointi taas on se väline, jolla saavutetaan uusia ajattelun tapoja. Näitä voidaan ajatella kuten kirjainten piirtämisen opettelua. Kirjaimet ovat vaihe lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa. Kaikkien ei tarvitse osata ohjelmoida, mutta algoritminen ajattelu on tulevaisuuden perustaito."

Kun nykyisin tekoäly hakkaa ihmisen mennen tullen algoritmisessa ajattelyssa, niin ihmisen olisi suotavaa kehittää korkeampia sielun tasoja. Kone osaa järkeillä mutta ihminen ymmärtää järkeilevänsä.
44210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat
Aloittaja

Thank God we have Karimies!

Äänestä

Kyllähän luterilainen valaistuu - siinä missä katoliset ja muutkin - koska Pietarin 2 kirjeen mukaan kulttihahmo Kristus on Kointähti eli Lucifer.

Äänestä
  • Mistä naispuolinen vastine on Lucia-neito kynttiläkruunu päässään valoa tuomassa.

    Äänestä

Huomioitko, inti, että Luther puhuu KRISTUKSESTA, ei Jeesuksesta, Jeesus oli aikansa sielutieteen ja metafysiikan opettaja, ei Paholaisen valaistumista tuova Lucifer.

Äänestä
  • Ollaan nyt - lisäksi vielä - mitä tahansa valaistuneita mitenkin, niin kyllä täytyy nuppi olla sekaisin, jos menee kokonaan ohi, että tuo "valaistuminen' Raamatun tekstin ja siihen perustuvan kristinuskon opin mukaan hankitaan tosi Jumalan kiroamisella kiroukseksi Jeesuksen nimeen (Gal.3:13).

    Äänestä

Aloittaja

Tekoälyn kehittämä augustinolainen koan:

"Jos Augustinuksen illuminaatioteoria ja Tunnustukset-teoksen mystiset pohdiskelut puettaisiin perinteiseksi zen-koaniksi, se voisi kuulua näin:

Oppilas kysyi mestarilta: ”Miten voin nähdä totuuden valon, jos silmäni ovat pimeydessä?”
Mestari vastasi: ”Valo, jota etsit nähdäksesi, on se sama valo, jolla parhaillaan etsit.”"

Äänestä
Aloittaja

Mestari Eckhart: Silmä, jolla minä näen Jumalan, on sama silmä, jolla Jumala näkee minut.

Äänestä
Aloittaja

Matteus 10:39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

Äänestä
Aloittaja

Kari Peitsamo vuonna 2014 Ilta-Sanomissa: "Tajusin silloin oman elämäni ja voimavarojeni rajallisuuden. Olen tehnyt yli 800 biisiä, ja ne ovat silmäni. Kun olen itse sokea, niin lauluni näkevät."

Äänestä
Aloittaja

James Gibsonin tarjoumien teoria voisi tarjota tavan ymmärtää eliön suhde ympäristöön intellektuaalisena suhteena.

Niib & Näin

Tarjoumien teoria

"Hypoteesi ympäristön valon sisältämästä informaatiosta tarjoumien määrittämiseksi on ekologisen optiikan
kulminaatiopiste. Ajatus invarianteista, jotka yhdestä suunnasta liittyvät havainnoijan motiiveihin ja tarpeisiin
ja toisesta suunnasta maailman aineksiin ja pintoihin, luo uuden lähestymistavan psykologiaan."

"Tämä on radikaali hypoteesi, koska se viittaa siihen, että ympäristön asioiden ”arvot” ja ”merkitykset” voitaisiin havaita suoraan."

"Ehkä pintojen koostumus ja sommittelu käsittää sen, mitä ne tarjoavat? Jos näin on, pintojen havaitseminen tarkoittaa sen havaitsemista, mitä ne tarjoavat."

Ihmisen antama ensivaikutelmakin taitaa olla hyvin merkittävä sekä hyvässä että pahassa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tekoäly lisää: "Välitön havaitseminen: Gibsonin mukaan eliö havaitsee tarjoumat suoraan ja välittömästi ilman monimutkaista tietoista päättelyä tai kognitiivista prosessointia. Näemme ovenkahvan suoraan asiana, josta voi vetää tai kääntää."

    Kuulostaa sopivan mystiseltä.

    Äänestä

  • inti kirjoitti:

    Kuulostaa ihan torrelta.

    Kuule, oven kahvassa, jonka ymmärtää jopa kääntyvän, kun sen havaitsee, ei todellakaan ole mitään mystistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuule, oven kahvassa, jonka ymmärtää jopa kääntyvän, kun sen havaitsee, ei todellakaan ole mitään mystistä.

    Havainto on vain looginen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Havainto on vain looginen.

    Kari Peitsamo tiesi tuonkin asian:

    "Kauppaopiston naiset
    Ne todella kääntää mun pään"

    Äänestä

Luterilainen valaistuu siten kuin muutkin uskossa elävät tai vailla uskoa olevat, ei siinä mitään oppeja tai mantroja tarvita,

Armo on se sana mikä kertoo kaiken. Kaikki sen on kuullut mutta harva kokenut. Rakkautta armon etsimiseen, se löytää sinut.

Rakkautta

Äänestä
Aloittaja

Kun mystiikka näyttää liittyvän havaitsemiseen, niin mitenkähän Jumala havaitsee luomansa maailman? Sijaitseeko maailma Jumalan mielessä?
Jos ei, niin onko maailmalla kuitenkin oma subjektiivinen puolensa?
Eliön subjektiivinen puoli voi olla yhteydessä ympäristön subjektiivisen puolen kanssa esim. valon välityksellä?

1. Mooseksen kirja 1

"3 Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. 4Jumala näki, että valo oli hyvä."

Äänestä
  • Ehkä kannatta kiinnittää huomio siihen, että loi SANAN VOIMALLA.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ehkä kannatta kiinnittää huomio siihen, että loi SANAN VOIMALLA.

    Ja sitten havaita, että miten ihminen luo SANAN VOIMALLA ja mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja sitten havaita, että miten ihminen luo SANAN VOIMALLA ja mitä.

    Ja kohta kolme on, että se mitä SANAN VOIMALLA luodaan, niin perustuuko se hyvään tietoon vai pahaan tietoon (1.Moos.3:22).

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja kohta kolme on, että se mitä SANAN VOIMALLA luodaan, niin perustuuko se hyvään tietoon vai pahaan tietoon (1.Moos.3:22).

    Jos mennään ruohonjuuritasolle - myös jokainen perheriita, se tappoinkin johtanut, luodaan sanan voimalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jos mennään ruohonjuuritasolle - myös jokainen perheriita, se tappoinkin johtanut, luodaan sanan voimalla.

    Ja tähän liittyy se perimmäinen vastuu SANAN VOIMASTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja tähän liittyy se perimmäinen vastuu SANAN VOIMASTA.

    Ja kun niitataan tarina kiinni luomiskertomukseen, niin 1.Moos.3:22 - ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi luomaan sanan voimalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja kun niitataan tarina kiinni luomiskertomukseen, niin 1.Moos.3:22 - ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi luomaan sanan voimalla.

    Tämä on koko luomiskertomuksen pointti ihmisen luomisesta.

    Äänestä

Aloittaja

Näkemisen platonismia tekoälyn mukaan:

"• Sisäinen tuli: Silmä säteilee ulospäin lempeää sisäisen tulen virtaa tai "visuaalista kehoa".
• Vuorovaikutus päivänvalon kanssa: Tämä visuaalinen virta yhdistyy ulkoiseen päivänvaloon.
• Esineistä irtoavat hiukkaset: Fyysiset esineet säteilevät pieniä hiukkasia (effluensseja), jotka ovat suhteessa niiden rakenteeseen.
• Liike ja aistimus: Kun esineestä irtoavat hiukkaset törmäävät yhdistettyyn visuaaliseen virtaan valossa, ne tuottavat erilaisia ​​liikkeitä ja muutoksia. Silmämme ja sielumme kääntävät nämä liikkeet sille, mitä koemme erityisinä väreinä."

Ilmeisesti siis fyysiset aivot ja sielu toimivat tässä yhdessä. Aivot erottavat ja sielu yhdistää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mystistä ja hassua tuossa on se, että vastaanottaessaan valoa silmä vastaanottaa informaatiota sekä ympäröivistä pinnoista että eliön omasta visuaalisesta kehosta (sielusta?). Siis omasta itsestään.

    Äänestä

Aloittaja

Luther ei niinkään pitänyt Pseudo-Dionysioksesta. Sen sijaan Johannes Tauleria hän arvosti.

AI: Saksalainen dominikaanimunkki ja saarnaaja Johannes Tauler oli Mestari Eckhartin oppilas, jonka teoksia Luther luki, annotoi ja ihaili syvästi uransa alkuvaiheessa Wittenbergissä.

• Tauler opetti, että "helvetti ja jumalan hylkäämäksi tulemisen kokemus" ovat edellytyksiä sille, että ihminen löytää aidon yhteyden Jumalaan.
• Luther omaksui tämän dialektiikan ja kehitti sen pohjalta kuuluisan ristin teologiansa (theologia crucis). Jumala ei löydy inhimillisestä loistosta, vaan hän kätkeytyy kärsimykseen ja ristiin.

Todellinen uskovainen siis kokee tulleensa Jumalan hylkäämäksi?

Äänestä

Ei taida olla juurikaan Luterilaista joka olisi valaistunut koska opinkappaleet on samat kuin mitä opin alkutaipaleella. Tai ainakin kyseiset henkilöt ovat jääneet opin jalkoihin ja heidät on vaienettu tai väärinymmärretty täysin. Se on hallintoa ja valtaa tukeva oppi ollut alusta asti ja sellainen se on yhä nykyisinkin poliitisine vallankäyttöineen tosin rooli on vähäinen entiseen verrattuna. Ennen oppi oli kokonaan alistettu hallitsijan valtaan ja ei se muuksi muutu verotusoikeus hyuomioiden tosin tietyt valtiolliset toimet bon osin nsidottu opin alaisuuteen. Rekisterien ylläpito on siirtynyt valtiolle mutta hautaus on kirkon hommia yhä myös muiden uskontokuntien osalta hyvin pitkälti.

Kirkon mystisin piirre on se, että henkilöt jotka kokevat Jumalan armon ovat rakenteiden sisällä ja tietävät opin virheelliset opinkappaleet voimatta tehdä muutosta. Se on mysteeri mutta samalla se rodistaa ettei henki ole kirkoissa vaan siellä olevissa ihmisissä jotka joutuvat uskonsa kautta kieltämään perisynnin.

Paradoksi mikä on ja pysyy.

Äänestä
  • Ei pysy - todistettu: Jeesus ei edes kuollut uhrina.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei pysy - todistettu: Jeesus ei edes kuollut uhrina.

    Tarvitsette mystiseen ylilentoisuuteenne uuden uhrin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tarvitsette mystiseen ylilentoisuuteenne uuden uhrin.

    Siis kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna tosi Jumalana, että valaistutte.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Siis kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna tosi Jumalana, että valaistutte.

    Nyt tuo kiduttaja unohti tulivuoren!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Nyt tuo kiduttaja unohti tulivuoren!

    Löytyy 5.Moosekswn kirja, luku 4:10 alkaen, kun antaa Mooseksen suulla 10 käskyään, kun viskoo tulta ja tulikiviä ja käskee kansan pelkäämään itseään 5000 vuotta sitten.

    SE EI OLE MINUN HÄPEÄNI JOS VUONNA 2026 USKOVAISTEN MIELESTÄ SE ON HEIDÄN JUMALANSA!

    Löytyy myös wikipediasivu Jahve, historialliset faktat.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Nyt tuo kiduttaja unohti tulivuoren!

    En myöskään kiduttanut Jeesusta kuoliaaksi Raamatussa, kun hän sanoi tätä juutalaisten Jumalaa Saatanaksi 2000 vuotta sitten, Johannes 8. luku, mutta tästä tiedämme, että mistä on tullut uskontoon käsite helvetistä. Se on siis tullut kristinuskon Jumalasta, joka saa ilmestyskirja luku 13. mukaan kaikki kumartamaan itseään.

    Ei olisi uskonnoksi voitu yrittämälläkään keksiä enää mitään pöljempää, ja tästä tulee satu Keisarin uudet vaatteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei olisi uskonnoksi voitu yrittämälläkään keksiä enää mitään pöljempää, ja tästä tulee satu Keisarin uudet vaatteet.

    Mutta nyt on tästä pidettävä sitten erossa Kristus, joka kristinuskossa on se todellinen valaistumisen tuova kulttihahmo, Paavalin luoma, sellaista ei Jeesuksen eläessä ollut.

    Kyse on piispa Huovisen sanoin uudesta nimestä pakanahallitsija Auringonjumala Sol Invictukselle.

    Pietarin 2.kirjeen mukaan kyseessä on Kointähti, ja kun otatte wikisisivu Lucifer, näette, että Kointähti=Lucifer.

    Ja se, että kaikki nämä ovat todistettavia asioita, ei ole minun vikani, jos tämä kaikki sitten todistaa uskojat pöljiksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ja se, että kaikki nämä ovat todistettavia asioita, ei ole minun vikani, jos tämä kaikki sitten todistaa uskojat pöljiksi!

    Ja vielä kerran - Raamatun mukaan valaistuminen tapahtuu Luciferin voimalla. Ja uskovaiset itse kertovat uudestisyntymällä saavansa demonit kimppuunsa!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ja vielä kerran - Raamatun mukaan valaistuminen tapahtuu Luciferin voimalla. Ja uskovaiset itse kertovat uudestisyntymällä saavansa demonit kimppuunsa!

    Mitä ilmeisemmin tällä kohdalla liikutaankin sitten jo vaarallisilla vesillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitä ilmeisemmin tällä kohdalla liikutaankin sitten jo vaarallisilla vesillä.

    Oli se vaikuttava video, kun Kristuksen ruumis oli seurakunta, jossa lahkoja piispa sanoi syöpäpesäkkeiksi, ja lahkopapit mielensä pahoittaneena keskustelivat, että sehän on jo kuin oman ruumiin syöntiä, hehän syövät vain Jeesuksen ruumiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Oli se vaikuttava video, kun Kristuksen ruumis oli seurakunta, jossa lahkoja piispa sanoi syöpäpesäkkeiksi, ja lahkopapit mielensä pahoittaneena keskustelivat, että sehän on jo kuin oman ruumiin syöntiä, hehän syövät vain Jeesuksen ruumiin.

    Ei ainoastaan itse uskonnon ideasta löydy brutaalia, vaan se on myös kristinuskon metaforissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei ainoastaan itse uskonnon ideasta löydy brutaalia, vaan se on myös kristinuskon metaforissa.

    Munkkiluostarista on löytynyt Tuomas Akvinolaisen nimiin laitettu alkemiakirjoitus Aurora Consurgens, ja Akvinolaisen oppiin perustuu katolisuus, jonka alkemian katolinen kirkko on tuominnut saatananpalvonnaksi. Joka tapauksessa siinä kirjoituksessa ruumiin mädättämisestä etsitään kärsimyksen kautta valaistumista. Mädännyttikö hän eläviä ihmisiä tutkimuskohteenaan?

    Juuri tämä valaistumisen sadistisen masokistinen idea Kristuksesta Luciferina on peruspointtina - Tulivuorijumala on vain vanhaa peruskamaa Jumalana.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Juuri tämä valaistumisen sadistisen masokistinen idea Kristuksesta Luciferina on peruspointtina - Tulivuorijumala on vain vanhaa peruskamaa Jumalana.

    Tämä ei todellakaan ole mitään hyvää, pyhää ja kaunista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

inti kirjoitti:

Areiopagilla Ilmari Karimies kirjoittaa luterilausesra mystiikasta otsikolla Miten luterilainen valaistuu? Zen, Luther ja vastakohdat.

Poimintoja:

"Vastakohtien ykseyden mietiskely kuuluu nimittäin kristillisen mystiikan metodipakkiin vähintään syyrialaisesta Pseudo-Dionysioksesta (600-l.) asti, joka teoksessaan Mystisestä teologiasta
(josta mystiikka on saanut nimensä) käytti esikuvanaan Moosesta
, joka nousi vuorelle kohtaamaan Jumalan pilvessä, johon Jumala kätkeytyi. Dionysios tulkitsi vuorenrinnettä nousemisen tarkoittavan yritystä nousta Jumalan luo luotujen asioiden hierarkiaa mietiskelemällä."

"Jumalan lähestymisen tapahtuvan lopulta niin, että ensimmäiselle Syylle, ”täytyy antaa kaikki olevaa koskevaa määreet. Mutta koska se on myös kaikkea olevaa korkeampi, tulee siitä puhuttaessa vielä enemmän kieltää kaikki nämä määreet.”

"keskiaikainen mystikko Bonaventura
(1221–1274) ottaa teoksessaan Sielun matka Jumalaan (VI, 4–6) näiden vastakohtaisuuden mietiskelyn kuvaksi liitonarkin kannen kaksi kerubia, joiden kasvot osoittavat kohti arkin keskustaa, ”armoistuinta”, jonka jo Paavali (Room. 3:25) ja Heprealaiskirje (9:25) tulkitsivat Kristukseksi.'

Luther:
"Kun Kristuksesta esimerkiksi sanotaan, että hän on Kunnian kuningas, seuraavat juutalaiset näitä kasvoja ja vetäytyvät kauaksi ristiinnaulitusta Kristuksesta, huomioimatta toisen kerubin kasvoja, jotka sanovat: ”Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta”. Tällä tavoin on myös muut hänen ihmisyydestään ja jumaluudestaan johtuvat ristiriidat ja vastakohdat sovitettava. Sillä Raamattu sanoo, että kerubien kasvot katsovat kohti armonistuinta.”

"Bonaventura ja Luther liittävätkin uskon juuri intellektiin ja intellektuaaliseen. Erityisesti keskiaikaisessa teologiassa intellekti merkitsi näkymättömiä kohteita, syitä, perusteita ja ideoita ymmärtävää sielunkykyä, kun taas järki, mielen intellektiä alempi osa suuntautui näkyvään. Eri teologit kuvasivat prosessia eri tavoin, mutta kohteidensa kautta intellekti tavoitti jotakin Jumalasta: ymmärsi."

Peda.net "OPS:ssa TVT-taitojen päätavoitteena on oppia algoritmista ajattelua. Ohjelmointi taas on se väline, jolla saavutetaan uusia ajattelun tapoja. Näitä voidaan ajatella kuten kirjainten piirtämisen opettelua. Kirjaimet ovat vaihe lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa. Kaikkien ei tarvitse osata ohjelmoida, mutta algoritminen ajattelu on tulevaisuuden perustaito."

Kun nykyisin tekoäly hakkaa ihmisen mennen tullen algoritmisessa ajattelyssa, niin ihmisen olisi suotavaa kehittää korkeampia sielun tasoja. Kone osaa järkeillä mutta ihminen ymmärtää järkeilevänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu