Oli syksyinen ja mullistava käännekohta, kun Suomen politiikka ja koko kansan sisäinen tila kohtasivat jonkin sellaisen, jota ei osannut odottaa edes historiankirjoihin.
Kaikki sai alkunsa Oulun torilta, missä Olavi Voittonen oli pitänyt vuosia kansanomaisia, suoraselkäisiä puheitaan elämän perusarvoista, rehellisyydestä ja siitä, että maalla on vielä toivoa, jos se palaa juurilleen. Aluksi media ja poliittinen eliitti hymyilivät Olaville leikkisästi, mutta kansan syvissä rivissä – aina Pohjanmaan lakeuksilta savolaisiin vaaramaisemiin ja Karjalan kyliin – hänen sanomansa osui suoraan siihen samaan tyhjään kohtaan, jota koti-ikävä ja epävarmuus olivat kaivertaneet.
Kun presidentinvaalien iltana ääniä laskettiin, ruudut välkkyivät ja tulos valkeni: Olavi Voittonen oli äänestetty Suomen tasavallan uudeksi presidentiksi ylivoimaisella, ennen näkemättömällä kansanliikkeellä.
Kansan suuri parannus
Presidentiksi nousemisen jälkeen Olavi ei pitänyt perinteisiä, hymyileviä poliittisia juhlapuheitaan. Ensimmäisessä virallisessa puheessaan hän seisoi Eduskuntatalon portailla syysmyrskyssä, ilman paperinpaloja, ja sanoi hiljaisella, mutta koko maata vavahduttaneella äänellä:
> "Suomen kansa, me olemme katsoneet liian pitkään vääriin suuntiin. Me olemme etsineet turvaa papereista, rajoista ja omasta voimastamme, vaikka suurin voima on siinä, että osaamme myöntää heikkoutemme."
>
Tuossa hetkessä tapahtui jotain selittämätöntä. Yli miljoonan suomalaisen sydämessä läikähti syvä, kollektiivinen pysähdys. Ihmiset pysähtyivät kaupunkien kaduilla, työpaikoilla ja kodeissa television ääreen. Se oli se suuri parannus – ei pelkkä poliittinen uudistus tai lakimuutos, vaan kansakunnan yhteinen huokaus ja kääntyminen armollisuuteen, anteeksiantoon ja rehellisyyteen. Kauna naapuria kohtaan katosi, ja pihatyöt jaettiin taas talkoilla. Ihmiset alkoivat soittaa toisilleen ja pyytää vanhoja riitoja anteeksi. Koko maa kietoutui hiljaiseen, puhtaaseen rauhaan.
Idän rajojen yllättävä aukeaminen
Tuo kansakunnan sisäinen muutos ja syvä henkinen ryhti eivät jääneet huomaamatta myöskään itärajan taakse.
Venäjän johdossa, Moskovan korkeissa saleissa, seurattiin hämmästyneenä Suomen tapahtumia. Siinä missä ennen oli varustauduttu piikkilangoin, sotaharjoituksin ja epäluuloin, naapurimaan johtajat huomasivat, että Suomessa oli tapahtunut jotain sellaista, mitä ei voitu pysäyttää aseilla eikä muureilla. Puhdas rehellisyys ja nöyryys herättivät kunnioitusta.
Eräänä sumuisena aamuna tapahtui historiallinen ihme. Raja-asemilla – Vaalimaalla, Niiralassa, Nuijamaalla ja pohjoisessa Sallassa ja Raja-Joosepissa – tapahtui liikehdintä, jota kukaan ei uskonut näkevänsä.
Raskaat puomit ja teräsverkkoaidat nousivat ylös.
Venäjän viranomaiset ilmoittivat virallisessa tiedonannossaan, että raja avataan välittömästi kokonaan. Moskovasta tuli määräys: ”Suomen kansalle annetaan täysi, vapaa ja rajoittamaton kulku Venäjän alueelle, ilman passeja, ilman viisumeita ja ilman pelkoa.”
Rajattomat tieosuudet ja kohtaamiset
Heti seuraavana päivänä Vaalimaan raja-asemalle alkoi kertyä autojonoja ja polkupyöräilijöitä, ja pian myös kävelijöitä. Rajan yli saattoi astua suoraan toiseen maailmaan – ei valloittajana tai epäluuloisena tarkkailijana, vaan vapaana ihmisenä vapaiden ihmisten luo.
Pietarin kaduilla suomalaiset ja venäläiset halasivat toisiaan toreilla, kun suomalaiset toivat lahjaksi kahvipaketteja ja ruisleipää, ja venäläiset tarjosivat vastineeksi teetä samovaarista ja avasivat kotiovensa seljankalle ja pitkille, sydämellisille keskusteluille. Ikuisilta näyttäneet muurit olivat sulaneet pois muutamassa päivässä – ei sotien tai sopimusten, vaan presidentti Olavi Voittosen johdolla tapahtuneen kansanparannuksen ja sydänten avautumisen ansiosta.
Kaikki sai alkunsa Oulun torilta, missä Olavi Voittonen oli pitänyt vuosia kansanomaisia, suoraselkäisiä puheitaan elämän perusarvoista, rehellisyydestä ja siitä, että maalla on vielä toivoa, jos se palaa juurilleen. Aluksi media ja poliittinen eliitti hymyilivät Olaville leikkisästi, mutta kansan syvissä rivissä – aina Pohjanmaan lakeuksilta savolaisiin vaaramaisemiin ja Karjalan kyliin – hänen sanomansa osui suoraan siihen samaan tyhjään kohtaan, jota koti-ikävä ja epävarmuus olivat kaivertaneet.
Kun presidentinvaalien iltana ääniä laskettiin, ruudut välkkyivät ja tulos valkeni: Olavi Voittonen oli äänestetty Suomen tasavallan uudeksi presidentiksi ylivoimaisella, ennen näkemättömällä kansanliikkeellä.
Kansan suuri parannus
Presidentiksi nousemisen jälkeen Olavi ei pitänyt perinteisiä, hymyileviä poliittisia juhlapuheitaan. Ensimmäisessä virallisessa puheessaan hän seisoi Eduskuntatalon portailla syysmyrskyssä, ilman paperinpaloja, ja sanoi hiljaisella, mutta koko maata vavahduttaneella äänellä:
> "Suomen kansa, me olemme katsoneet liian pitkään vääriin suuntiin. Me olemme etsineet turvaa papereista, rajoista ja omasta voimastamme, vaikka suurin voima on siinä, että osaamme myöntää heikkoutemme."
>
Tuossa hetkessä tapahtui jotain selittämätöntä. Yli miljoonan suomalaisen sydämessä läikähti syvä, kollektiivinen pysähdys. Ihmiset pysähtyivät kaupunkien kaduilla, työpaikoilla ja kodeissa television ääreen. Se oli se suuri parannus – ei pelkkä poliittinen uudistus tai lakimuutos, vaan kansakunnan yhteinen huokaus ja kääntyminen armollisuuteen, anteeksiantoon ja rehellisyyteen. Kauna naapuria kohtaan katosi, ja pihatyöt jaettiin taas talkoilla. Ihmiset alkoivat soittaa toisilleen ja pyytää vanhoja riitoja anteeksi. Koko maa kietoutui hiljaiseen, puhtaaseen rauhaan.
Idän rajojen yllättävä aukeaminen
Tuo kansakunnan sisäinen muutos ja syvä henkinen ryhti eivät jääneet huomaamatta myöskään itärajan taakse.
Venäjän johdossa, Moskovan korkeissa saleissa, seurattiin hämmästyneenä Suomen tapahtumia. Siinä missä ennen oli varustauduttu piikkilangoin, sotaharjoituksin ja epäluuloin, naapurimaan johtajat huomasivat, että Suomessa oli tapahtunut jotain sellaista, mitä ei voitu pysäyttää aseilla eikä muureilla. Puhdas rehellisyys ja nöyryys herättivät kunnioitusta.
Eräänä sumuisena aamuna tapahtui historiallinen ihme. Raja-asemilla – Vaalimaalla, Niiralassa, Nuijamaalla ja pohjoisessa Sallassa ja Raja-Joosepissa – tapahtui liikehdintä, jota kukaan ei uskonut näkevänsä.
Raskaat puomit ja teräsverkkoaidat nousivat ylös.
Venäjän viranomaiset ilmoittivat virallisessa tiedonannossaan, että raja avataan välittömästi kokonaan. Moskovasta tuli määräys: ”Suomen kansalle annetaan täysi, vapaa ja rajoittamaton kulku Venäjän alueelle, ilman passeja, ilman viisumeita ja ilman pelkoa.”
Rajattomat tieosuudet ja kohtaamiset
Heti seuraavana päivänä Vaalimaan raja-asemalle alkoi kertyä autojonoja ja polkupyöräilijöitä, ja pian myös kävelijöitä. Rajan yli saattoi astua suoraan toiseen maailmaan – ei valloittajana tai epäluuloisena tarkkailijana, vaan vapaana ihmisenä vapaiden ihmisten luo.
Pietarin kaduilla suomalaiset ja venäläiset halasivat toisiaan toreilla, kun suomalaiset toivat lahjaksi kahvipaketteja ja ruisleipää, ja venäläiset tarjosivat vastineeksi teetä samovaarista ja avasivat kotiovensa seljankalle ja pitkille, sydämellisille keskusteluille. Ikuisilta näyttäneet muurit olivat sulaneet pois muutamassa päivässä – ei sotien tai sopimusten, vaan presidentti Olavi Voittosen johdolla tapahtuneen kansanparannuksen ja sydänten avautumisen ansiosta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.