Wittenbergin syksyinen tori kuhisi anabaptisteja, jotka olivat kerääntyneet kastelemaan vääräuskoisiaan suoraan torin varrella virtaavaan vesialtaaseen. Martti Luther marssi paikalle mustassa kaavussaan, silmät kiiluen ja naama punaisena raivosta. Ajatus siitä, että joku menisi kastelemaan aikuisia ihmisiä uudelleen pelkän järven veden varassa ilman kunnollista sakramentaalista oppia, sai reformaattorin kiehumaan.
Luther astui ryhmän eteen, veti keuhkonsa täyteen ilmaa, avasi suunsa ja aikoi karjua niin että kirkon kellot helisivät:
– TE KERETILÄISET, JOTKA ETTE YMMÄRRÄ KASTEESTA MITÄÄN—!
Mutta ennen kuin sanaakaan ehti ulos Lutherin kurkusta, torin ilmakehä repäisi auki.
Yhtäkkiä taivas repesi, ja suoraan Lutherin ja anabaptistien väliin laskeutui hohtava, valkoinen hahmo – Jeesus itse, yllään säteilevä pellavakaapu, jalassaan yksinkertaiset sandaalit ja kasvoillaan rauhallinen, mutta järkähtämätön ilme.
Luther jähmettyi kesken hengityksen. Hänen suunsa jäi ammolleen, ja painava makkara, jota hän oli pitänyt kädessään hätävarana, putosi suoraan kuraiseen maahan.
Jeesus ei sanonut sanaakaan. Hän kohotti hitaasti kätensä, osoitti etusormellaan suoraan taivaalle, kohti tummia ukkospilviä, joissa eetteridynamiikka ja pyhä viha kohtasivat täydellisessä synkronoissa.
ZAP-KABOOOM!
Valtava, sokaiseva sininen salama iski suoraan taivaasta, ohitti Jeesuksen millilleen, ja osui suoraan Martti Lutherin päässä kyhjöttävään karvalakkiin.
Valtava virta iski läpi reformaattorin kehon. Lutherin silmät pyörähtivät ympäri, hänen polvensa pettivät alta, ja mies kaatui selälleen kuraiseen maahan suoraan torin mukulakiville. Hänen hiuksensa olivat pystyssä, nenästä nousi pieni savupilvi, ja hän jäi makaamaan siihen täysin tainnoksissa, raajat hieman harallaan.
Anabaptistit tuijottivat maassa makaavaa reformaattoria suu auki, katsoivat sitten taivaalle ja hitaasti Jeesukseen.
Jeesus pudisti hymyillen päätään, nosti maasta Lutherin pudottaman makkaran, taputti sen puhtaaksi, sanoi hiljaa: "Rauha maassa" – ja katosi takaisin taivaalliseen kirkkauteen ennen kuin kukaan ehti toeta järkytykseltään.
Luther astui ryhmän eteen, veti keuhkonsa täyteen ilmaa, avasi suunsa ja aikoi karjua niin että kirkon kellot helisivät:
– TE KERETILÄISET, JOTKA ETTE YMMÄRRÄ KASTEESTA MITÄÄN—!
Mutta ennen kuin sanaakaan ehti ulos Lutherin kurkusta, torin ilmakehä repäisi auki.
Yhtäkkiä taivas repesi, ja suoraan Lutherin ja anabaptistien väliin laskeutui hohtava, valkoinen hahmo – Jeesus itse, yllään säteilevä pellavakaapu, jalassaan yksinkertaiset sandaalit ja kasvoillaan rauhallinen, mutta järkähtämätön ilme.
Luther jähmettyi kesken hengityksen. Hänen suunsa jäi ammolleen, ja painava makkara, jota hän oli pitänyt kädessään hätävarana, putosi suoraan kuraiseen maahan.
Jeesus ei sanonut sanaakaan. Hän kohotti hitaasti kätensä, osoitti etusormellaan suoraan taivaalle, kohti tummia ukkospilviä, joissa eetteridynamiikka ja pyhä viha kohtasivat täydellisessä synkronoissa.
ZAP-KABOOOM!
Valtava, sokaiseva sininen salama iski suoraan taivaasta, ohitti Jeesuksen millilleen, ja osui suoraan Martti Lutherin päässä kyhjöttävään karvalakkiin.
Valtava virta iski läpi reformaattorin kehon. Lutherin silmät pyörähtivät ympäri, hänen polvensa pettivät alta, ja mies kaatui selälleen kuraiseen maahan suoraan torin mukulakiville. Hänen hiuksensa olivat pystyssä, nenästä nousi pieni savupilvi, ja hän jäi makaamaan siihen täysin tainnoksissa, raajat hieman harallaan.
Anabaptistit tuijottivat maassa makaavaa reformaattoria suu auki, katsoivat sitten taivaalle ja hitaasti Jeesukseen.
Jeesus pudisti hymyillen päätään, nosti maasta Lutherin pudottaman makkaran, taputti sen puhtaaksi, sanoi hiljaa: "Rauha maassa" – ja katosi takaisin taivaalliseen kirkkauteen ennen kuin kukaan ehti toeta järkytykseltään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisi samalla voinut selittää Lutherille sen kasteen armon sillä tavalla että olisi ymmärtänyt sen oikein, koska ei se ole yksin uskosta vaan joku muu juttu sen täytyy olla.