Naisjäsen tekee turhia aloitteita ja vastaesityksiä kirkollishallituksen kokouksissa. Näin oli viimeksi 12.10. Sama Helsingin seurakunnan nainen tehtailee aiheettoman vastaesityksen tai aloitteen ja toinen nainen kannattaa. Lopputulos on selvä. Aikaa menee muilta hukkaan.
Vähän aikaa sitten lakimiesjäsen totesi Helsingin naisen aloitteen ilmeisen perusteettomaksi. Se tarkoittaa oikeudellisesti virallisena lain muotoiluna, että oikeus ei esimerkiksi voi käsitellä täysin mahdottomia huuhaa asioita.
Valitkaa kirkolliskokouksessa järkeviä naisia ja miehiä eikä eniten ääntä pitäviä aktivisteja.
En tiedä ovatko nykyiset käännynnäisiä. Ne ovat yleensä kaikkein aktiivismpia koulussa uskonnonopetusta saaneisiin nähden.
Vähän aikaa sitten lakimiesjäsen totesi Helsingin naisen aloitteen ilmeisen perusteettomaksi. Se tarkoittaa oikeudellisesti virallisena lain muotoiluna, että oikeus ei esimerkiksi voi käsitellä täysin mahdottomia huuhaa asioita.
Valitkaa kirkolliskokouksessa järkeviä naisia ja miehiä eikä eniten ääntä pitäviä aktivisteja.
En tiedä ovatko nykyiset käännynnäisiä. Ne ovat yleensä kaikkein aktiivismpia koulussa uskonnonopetusta saaneisiin nähden.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tai ehkä kannattais valita pappis- ja juristijäseniä, jotka uskaltaisvat esittää omiakin mielipiteitä.
Viime kirkollishallituksen käsittelyssä oli esitys naisten aseman parantamisesta Suomen ortodoksisessa kirkossa. Keskustelu aiheesta ja erilaiset vaihtoehdot ovat tervetulleita. Aiheeseen ovat myönteisesti ottaneet kantaa piispoistamme ainakin Ambrosius ja Elia.
Kirkon pitäisi kyetä käymään avointa keskustelua ei vaan naisen aseman parantamisesta vaan myös naispappeudesta ortodoksisessa kirkossa. Luterilainen kirkko on näyttänyt siitä hyvää esimerkkiä ja meidän ortodoksien tulisi seurata perässä tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Toimiiko Suomen ortodoksinen kirkko kieltäessään naispappeuden Suomen perustulain hengen mukaisesti?
Mitään raamatullisia esteitä naispappeudelle ei ole. Naispappeuden kieltämistä ei voi perustella myöskään Kristus-keskeisyydellä, apostolisella perinneketjulla tai eri roolien pelastusjärjestyksellä.
Aleksandrian patriarkaatissa tämä on jo toteutettu naisdiakoniuden osalta ja olisi suotavaa sekä toivottavaa, että muu patavanhoillinen, traditioon itsensä kahlinnut, uusiutumista pelkäävä ja monesti julmaa valtaa käyttävä maailmanlaajuinen ortodoksinen kirkko seuraisi perässä.
Kirkon tulee pikaisesti selvittää, mitkä muodot ja käytännöt tulee kirkossa säilyttää ja mitkä voivat muuttua ajassa.
Naisten syrjiminen ortodoksisessa kirkossa tulee lopettaa. Jos näin ei tapahdu, kirkon perälauta alkaa vuotaa ja ajattelevat ihmiset valitsevat terveemmän yhteisön, joka pystyy paremmin tarjoamaan yhteisöllisyyttä, toivoa, turvallisuutta, mutta myös perinteitä.
Tämä sama uusiutuminen/muutos tulisi pikaisesti toteuttaa myös ehtoolliskäytännön osalta.
Onko nainen uhka miehille ja erityisesti homoille?
Ei ole eikä erikseen mainitsemillesi.
Huomasin saman johtopäätöksen kuin Anonyymi-ap.
Kumileimasin tai muodollisuus ei kokoontuminen saa olla, mutta harkintakykyä, huolellista valmistelua ja taustakeskusteluja asioita tietävien kanssa suosittelen ennen kuin esittää kokouksessa omaperäisiä avauksia.
Vanha testamentillinen nainen vaietkoon seurakunnasta sopii analogisesti nainen vaietkoon kirkollishalkituksessa
Olen silti sitä mieltä, ettei seurakunnassa tarvitse vaieta. Tarvitsemme aktiivisia ja asioihin perehtyviä toimijoita.
Naispappeus tuhosi luterilaisen kirkon. Alkuseurakunnan perintöä seuraavat vielä katolinen kirkko ja ortodoksiset patriarkaatit, joissa naispappeus ei ole mahdollista.
Naispappeus ei tuhonnut luterilaista kirkkoa, päinvastoin pelasti sen. Esim. Suomssa luterilaisella kirkolla on tällä hetkellä kolme sivistynyttä, osaavaa, vahvaa ja ihmisläheistä naispiispaa Mari Leppänen, Mari Parkkinen ja Kaisamari Hintikka. Ovat onnistuneet työllään, saarnoillaan ja kirjoituksillaan tuomaan luterilaisen kirkon uudelle tasolle, johon on helppo samaistua. Hienoa, ihailtavaa ja kunnioitettavaa!
Yleisellä tasolla on todettava, että lähes kaikki luterilaiset piispat ovat kaikenlaisessa osaamisessa, teologisessa tietämyksessä ja pastoraalisuudessa valovuoden edellä ortodoksipiispoja.
Tosin on myös todettava, että piispana oleminen ei ole helppoa. Toisaalta piispuus voi tuottaa iloa ja onnea, mutta monesti se on myös sisäistä yksinäistä painia. Sitä se erityisesti voi olla ortodoksipiispoille, joilla ei ole puolisoa, joka katsoisi aamulla minkälaiset ja minkä väriset sukat laittaisi jalkaan.
Kristityn, piispan ja papin osaksi tuntuu monesti tulevan syvempiä ja ainakin erilaisia ristiriitoja kuin ihmisille yleensä. Ihiminen, joka ei kuulu kirkkoon ja jolla ei ole kristillistä vakaumusta tai joka on agnostikko, selviää helpommalla kuin se, joka aina joutuu ottamaan huomioon Jumalan ja kirkon opetuksen.
Hyvän, kestävän ja onnellisen elämän etsijälle riittää oman itsensä kehittäminen, oman itse kehittämänsä objektiteorian mukaan eläminen ja ihmiseksi tulemisen idea. Tällainen elämäkeskeinen maailmankuva luo ympärilleen altruismia sekä kaikista lähimmäisistä ja vähäosaisuudesta huolehtimista.
Naisen paikka ortodoksisessa kirkossa:
- suu kiinni ja ole kaunis
- huvi päähän ja hame päälle, juhlapäivinä feresi
- opettele hyväksi piirakantekijäksi, passaa ja palvele hymyillen miehiä
- keskity uran sijaan perheeseen. Tee poikalapsia kirkolle
No, eihän tuota kukaan itsenäisesti ajatteleva nainen noudata. Mutta suunsa avaava nainen kyllä joutuu pannaan tekisipä mitä tahansa kirkon hyväksi. Pienet ovat piirit.
Hyvin paljon oli aiemmassa kommentissa tärkeää asiaa luterilaisen sisarkirkkomme piispoista. Marit ovat tehneet todella hyvää. Ortodoksisen kirkon pönöttäjät tekevät päätöksiä, jotka ajavat fiksut ihmiset - kaikki sukupuolet - pois kirkosta.
Suoranainen Suomen lakien rikkominen ei hyvää tiedä tulevaisuudessa. Nuoria liitty kyllä kirkkoon, mutta ei välttämättä kovin vakain perustein. Vanhat kuolevat pois.
Fiksut ihmiset kyllästyvät siihen, että kirkon hallinto elää omaa elämäänsä, seurakuntalaiset omaansa.
Tämä on todellakin vielä tänään totta mm. Teemalla parhaillaan esitettävässä dokumentissa Nuoret kilvoittelijat etenkin nuoren naisen (Loviisa) mielipiteissä ja käyttäytymisessä.
Dokumentti kuvaa muutenkin hyvin ortoksisen kirkon konservatiivista puolta. Kannattaa katsoa, löytyy varmaankin Areenasta.
Kirkolliskokous valitsee mutta miten maallikot ja lakimiesjäsen valitaan eli mistä valikoituvat. Onko mysteeri, arkkipiispa ilmoittaa, pitkien puukkojen yö kuten puolueissa ja ay-liikkeessä, junttaus vai keneltä löytyy joutilasta aikaa ?
Valitut nykyiset ja entiset kertokaa.