Kuvittele hetki, jolloin maailmanlopun ja täydellisen kaaoksen keskellä taivaalle ilmestyy kaksi pelastajaa – eivät suinkaan kärsiviä ja nöyriä profeettoja, vaan täydessä sotisovassa marssivat messiaat.
Taivas repeää, ja sen läpi laskeutuu kaksi jättimäistä patsasta tai kosmista hahmoa: Adolf Hitler ja Josif Stalin, käsi kädessä, hohtaen terästä, marmoria ja ikuista kuria. Maassa kansa, joka on rypenyt omassa vapaudessaan ja siksi aivan hukassa, huokaisee helpotuksesta. Vihdoinkin joku tulee kertomaan, mitä saa ajatella, miten saa hengittää ja missä asennossa yönsä nukkuu.
Hiljaisuus laskeutuu maahan, kun taivaalliset johtajat ottavat megafonit käteensä.
– Lopettakaa se vapaa pyöriminen! Hitler huutaa niin, että Alpit tärisevät. – Tästä lähtien jokainen ruohojenkorsi kasvaa tasan neljänkymmenen asteen kulmassa ja jokainen ihminen hymyilee vain Valtakunnan virallisina ilohetkinä! Ei enää epävarmuutta, ei enää valintoja! Me päätämme puolestanne, milloin olette onnellisia!
Stalin nyökyttää vieressä synkän majesteettisesti, nostaa valtavan putkimaisen sormensa pystyyn ja jyrisee:
– Ja ne, jotka eivät hymyile tarpeeksi lujaa, lähetetään Siperiaan kasvattamaan perunoita ajatuksen voimalla! Kolme viisivuotissuunnitelmaa viidessä minuutissa – siitä lähtee uusi ihmiskunta!
Kansa katselee maasta suu auki, ja moni tiputtaa polvilleen onnenkyyneleitä. Vihdoinkin joku pitää kuria! Ei enää vastuuta omasta elämästä, ei enää pelkoa siitä, että tekee vääriä valintoja. Johtajat tietävät kaiken, näkevät kaiken ja omistavat jokaisen sydämenlyönnin. Jopa ruoansulatus säännöstellään keskuskomitean asetuksella.
Mutta kesken kaiken taivaallisen harmonian, kun Hitler ja Stalin ovat juistamassa maailmasta viimeisetkin epäilyksen rippeet ja pystyttämässä ikuista, rautaista paratiisiaan, jostain taustalta kuuluu äkkiä kovaa huutoa.
Se on hoitomies.
Hoitomies ryntää paikalle valkotakki päässään, tukka pystyssä ja silmät kauhusta laajentuneina. Hän katsoo taivaalta laskeutuneita messiaita, katsoo kansaa, joka nyökyttelee tahdissa, ja menettää täysin hermonsa. Hän repii hiuksiaan päästään, potkaisee tyhjää lääkekaappia ja karjuu täuhellä kurkulla:
– SAATANA! EI TAAS NÄITÄ! KUKA VITTU PÄÄSTI NÄMÄ TAAS ULOS SAARESTA?! TÄMÄ OLI JO TOINEN KERTA TÄLLÄ VIIKOLLA, JOKU TOI TAAS VÄÄRÄT LÄÄKKEET POTILAILLE!
Hitlerin ja Stalinin marmorinen loisto sulaa sekunnissa takaisin sairaalan osaston valkoisiksi seiniksi, ja kansa katoaa kun hoitomies lyö osaston oven kiinni niin, että karvatkin pölisevät.
Taivas repeää, ja sen läpi laskeutuu kaksi jättimäistä patsasta tai kosmista hahmoa: Adolf Hitler ja Josif Stalin, käsi kädessä, hohtaen terästä, marmoria ja ikuista kuria. Maassa kansa, joka on rypenyt omassa vapaudessaan ja siksi aivan hukassa, huokaisee helpotuksesta. Vihdoinkin joku tulee kertomaan, mitä saa ajatella, miten saa hengittää ja missä asennossa yönsä nukkuu.
Hiljaisuus laskeutuu maahan, kun taivaalliset johtajat ottavat megafonit käteensä.
– Lopettakaa se vapaa pyöriminen! Hitler huutaa niin, että Alpit tärisevät. – Tästä lähtien jokainen ruohojenkorsi kasvaa tasan neljänkymmenen asteen kulmassa ja jokainen ihminen hymyilee vain Valtakunnan virallisina ilohetkinä! Ei enää epävarmuutta, ei enää valintoja! Me päätämme puolestanne, milloin olette onnellisia!
Stalin nyökyttää vieressä synkän majesteettisesti, nostaa valtavan putkimaisen sormensa pystyyn ja jyrisee:
– Ja ne, jotka eivät hymyile tarpeeksi lujaa, lähetetään Siperiaan kasvattamaan perunoita ajatuksen voimalla! Kolme viisivuotissuunnitelmaa viidessä minuutissa – siitä lähtee uusi ihmiskunta!
Kansa katselee maasta suu auki, ja moni tiputtaa polvilleen onnenkyyneleitä. Vihdoinkin joku pitää kuria! Ei enää vastuuta omasta elämästä, ei enää pelkoa siitä, että tekee vääriä valintoja. Johtajat tietävät kaiken, näkevät kaiken ja omistavat jokaisen sydämenlyönnin. Jopa ruoansulatus säännöstellään keskuskomitean asetuksella.
Mutta kesken kaiken taivaallisen harmonian, kun Hitler ja Stalin ovat juistamassa maailmasta viimeisetkin epäilyksen rippeet ja pystyttämässä ikuista, rautaista paratiisiaan, jostain taustalta kuuluu äkkiä kovaa huutoa.
Se on hoitomies.
Hoitomies ryntää paikalle valkotakki päässään, tukka pystyssä ja silmät kauhusta laajentuneina. Hän katsoo taivaalta laskeutuneita messiaita, katsoo kansaa, joka nyökyttelee tahdissa, ja menettää täysin hermonsa. Hän repii hiuksiaan päästään, potkaisee tyhjää lääkekaappia ja karjuu täuhellä kurkulla:
– SAATANA! EI TAAS NÄITÄ! KUKA VITTU PÄÄSTI NÄMÄ TAAS ULOS SAARESTA?! TÄMÄ OLI JO TOINEN KERTA TÄLLÄ VIIKOLLA, JOKU TOI TAAS VÄÄRÄT LÄÄKKEET POTILAILLE!
Hitlerin ja Stalinin marmorinen loisto sulaa sekunnissa takaisin sairaalan osaston valkoisiksi seiniksi, ja kansa katoaa kun hoitomies lyö osaston oven kiinni niin, että karvatkin pölisevät.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.