Miksi ei ole olemassa WOKEn uhrit nimistä yhdistystä? Eikö sellainen pitäisi olla. Palstan laitauskovien mukaan kun Suomi on täynnä näitä uhreja. Jopa kaikki Suomen houruloiden kerrotaan olevan täynnä WOKEn "saaliksi" joutuneita. Tai jos eivät ole houruloissa niin sitten ovat sekaisin aineista ympäri kaupunkia, joissa ei kohta uskalla edes kulkea. Koko ajan saa pelätä että WOKE hyökkää kimppuun.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 126
Vanhimmat
Hyvä huomio sinulta että median mukaan Suomessa pelkästään on satoja tuhansia ahdistuneita ja mielensä menettäneitä lapsia ja nuoria, joista osa on aineiden käyttäjiä tai väkivaltaisia katu- ym kaupparyöstäjiä.
Näiden hoitoon ei riitä enää mitkään voimavarat eikä lääkärit mitä valitetaan nyt Suomessa suureen ääneen.
Kuule kun en minä ole noita WOKEsta johtuneita uhreja huomannut. Mutta te sen sijaan koko ajan väitätte - ilman mitään todisteita - että heitä on vaikka kuinka paljon.
Täytyy sanoa, että sinulla tuo lukemisen ymmärtäminen ei näytä oikein onnistuvan. Ei aloittaja väittänyt että woken uhreja on satoja tuhansia. Sen sijaan sinä ja sinun uskonkaverisi olette koko ajan näin väittäneet.
Joten pitää kysyä, että oletko sinä suorittanut edes ala-astetta loppuun?
Woke tuottaa lapsissa ahdistusta ja mielenterveys ongelmia joita hoitamaan lääkärit eikä rahat enää riitä ja ongelma on kasvava.
Edelleen näistä ahdistuneista ja mielenterveysongelmaisista lapsista kasvaa nuoria jotka eivät osaa lukea vaan ovat aggessioiden valtaamia ja aineiden käyttäjiä jotka ryöstävät toisiaan kaduilla ja näpistelevät tavaraa kaupoista. Ongelma on räjähtämässä käsiin eikä poliitikot tiedä mitä tehdä ja koulujen rehtorien ainut tehtävä on pyrkiä peittelemään ongelma ja käyttää väkivaltaa ongelman tiedostavia opettajia kohtaan.
Kummalla puolella Mnot on? Pikku arvauskilpailu näin keskustelun ohella :)))
Sinä taidat olla se, joka sotkee nuorten ajatukset.
Heh hee hee...onpa taas älyvapaa aloitus. Te ateistit olette kyllä tämän palstan parasta komediaa. Nauran täällä kyyneleet silmissä koska tämä aloitus on niin tyhmä ettei mitään rajaa. Heh heh heh heh hee...
ArtoTTT
Woken mannekiinille kävi huonosti.
https://www.suomenuutiset.fi/kohuprofessori-jason-arday-loydettiin-kuolleena/
Teki Huhtasaaret, plagioi...
Miten nämä teidän mannekiinit?
https://yle.fi/a/74-20233864
https://yle.fi/a/74-20073193
https://www.independent.co.uk/news/world/americas/teenager-rolled-and-moaned-after-beating-at-cult-church-court-told-a6697486.html
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/96db978a-1ecb-43a4-a558-ba289c09f327
Miksi Lesbo (Räsänen) vastustaa homutta?
Joillekin tuo "woke" tarkoittaa vain kaikkia eri mieltä olevia.
Mitkä sitten ovat sitä pahaa "wokea":
Demokratia ja kansanvalta. Eli vapailla vaaleilla valitaan poliittisen päättäjät.
Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus. Jokaisella ihmisellä on synnynnäisiä ja luovuttamattomia oikeuksia riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, taustasta tai uskonnosta
Yksilönvapaus ja individualismi. Jokaisella on oikeus elää, ilmaista mielipiteitä ja tehdä omia valintojaan.
Oikeusvaltio. Laki on kaikkien yläpuolella, myös vallanpitäjien ja oikeuslaitos on riippumaton
Tieteellinen ajattelu: on järkeen, kriittiseen ajatteluun, kokemusperäiseen tietoon ja tieteeseen maailman selittämisessä.
Sekä sitä että uskonnot ja valtio pidetään erillään ja turvataan uskonnonvapaus.
Talousjärjestelmä perustuu markkinatalouteen, missä yksityisomistus sekä kilpailu on vapaata.
ArtoTTT
Mummo yrittäähämmentää taas.
"Helen Pluckrose ja James A. Lindsay kuvasivat woke-ajattelun kehitystä vuonna 2020 julkaistussa teoksessaan Cynical Theories ja esittivät sitä koskevaa arvostelua. Kirjoittajat kutsuvat ilmiötä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeeksi (Social Justice Movement)[35] ja liittävät sen sellaisiin käsitteisiin kuin poliittinen korrektius.[36] Pluckrosen ja Lindsayn mukaan woke-kulttuurissa on keskeistä identiteettipolitiikka, jossa puolustetaan valtasuhteissa alistettuun asemaan jääneitä ryhmiä.[37] Pluckrose ja Lindsay katsovat, että postmodernista kriittisestä teoriasta kehittyi uusi irrationaalinen ja suvaitsematon uskonto, joka käynnisti länsimaissa kulttuurisodan.[38]
Filosofi Susan Neiman kuvaa vuonna 2023 ilmestyneessä Left Is Not Woke -kirjassaan, miten historiankirjoitus siirtyi 1900-luvun puolivälissä sankarikeskeisyydestä uhrien korostamiseen. Aluksi tämä oli perusteltu moraalinen korjaus: aiemmin vaiennettujen kokemusten ja oikeuksien tunnustamista. Myöhemmin uhristatusta alettiin kuitenkin pitää lähes sosiaalisena etuna. Neimanin mukaan woke-politiikan perusoletukset ovat ristiriidassa vasemmiston perinteisten arvojen — universalismi, oikeuden ja vallan erottaminen sekä edistykseen uskominen — kanssa. Hän on huolissaan erityisesti tribalismista, sillä hänen mukaansa se heikentää vasemmiston poliittista voimaa ja kykyä torjua äärioikeiston heimolaisuuteen nojaavia näkemyksiä.[39][40]
Vuonna 2021 woke-sana oli yhdysvaltalaisessa poliittisessa julkisuudessa jo ensisijaisesti halventava ilmaisu. Woke yhdistettiin cancel-kulttuuriin, jossa yksilö voidaan väärän mielipiteen vuoksi painostaa pois työpaikaltaan tai sulkea puhetilaisuudesta"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Woke
Nuo ovat liberaalin demokratia tunnusmerkkejä, eivät woken. Koska olen itse poliittinen liberaali uskon noiden tuottavat ihmisille ja yhteiskunnalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja täsmälleen samasta syystä pidän wokea vaaralllisena liberaalille demokratialle.
Käytän Francis Fukuyaman (myös poliittinen liberaali) määritelmää wokesta ja hänen ajatuksiaan vapaasti suomennettuna tässä.
Woke on vasemmiston keskuudesta noussut identiteettipolitiikan muoto.
Woke tulkitsee yhteiskunnallista eriarvoisuutta uudella tavalla. Sen sijaan, että eriarvoisuutta tarkasteltaisiin perinteisten taloudellisten luokkien (kuten työväenluokan ja rikkaan eliitin) kautta, se keskittyy kapeiden identiteettiryhmien (kuten rodun, etnisyyden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen) syrjintään vallitsevien valtarakenteiden ja yhteiskunnan toimesta.
Identiteettipolitiikka on toki historiallisesti sopinut yhteen liberalismin kanssa silloin, kun marginaaliset ryhmät (kuten varhainen feminismi tai mustien kansalaisoikeusliike) ovat vaatineet itselleen liberalismin vaatimia yleismaailmallisia ja yhtäläisiä oikeuksia kaikille yksilöille syntyperästä, rodusta jne. riippumatta.
Nykyinen vasemmistolainen identiteettipolitiikka on kuitenkin kehittynyt suuntaan, jossa ihmisen rotua, seksuaalista suuntautumista jne. pidetään hänen tärkeimpänä ominaisuutenaan ohi tämän yksilöllisuuden.
Yksilö ei ole enää yksilö, jolle kuuluvat samat universaalit oikeudet kuin muillekin yksilöille.
Yksilö on vain ryhmänsä edustaja. Se on hänen identiteettinsä, ei osa hänen identiteettiään, vaan nimenomaan se yksilöä määrittävä tekijä.
Ihminen on ensisijaisesti homoseksuuali, fyysisesti rajoittunut, saamelainen, muslimi tai maahanmuuttaja. Hän ei ole yksilö, jota tulisi kohdella yksilönä vaan häntä tulisi kohdella ryhmänsä edustajana. Tämä on täysin liberalismin vastainen ajatus.
Yhteiskunnallisesti ja polittisesti tämä näkyy vaatimuksena meritokratian kokonaan tai osittaisena hylkäämisenä monissa maissa. Em. opiskelupaikka ei ole kiinni enää yksilön osaamisesta ja kyvyistä, vaan hänen syntyperästään. Työnhaussa yksilön sukupuoli tai rotu ajavat ansioiden edelle.
Ihmisiä ei kohdata yksilöinä, osaamisen ja kykyjen mukaan sijaan vaan woke painottaa ja painostaa instituutioita luokittelemaan ja suosimaan ihmisiä ryhmädynamiikan ja -identiteetin perusteella, kuten DEI-rakenteiden (monimuotoisuus, tasa-arvo ja mukaan ottaminen), perusteella.
Arto mainitsi cancel-kulttuurin.
Toisin kuin liberaalissa demokratiassa, jossa yksilönvapaus ja objektiivinen totuus ovat keskeisiä, niin cancel-kulttuuri perustuu puolestaan ajatukseen, jossa kieli nähdään pelkkänä vallankäytön välineenä objektiivisen totuuden etsimisen sijaan.
Tämän seurauksena "väärät" mielipiteet tai sanat rinnastetaan suoraan väkivaltaan. Tämä johtaa siihen, ettei eri mieltä olevien kanssa enää pyritä keskustelemaan tai argumentoimaan, vaan heidät pyritään eristämään, vaientamaan ja saattamaan sosiaalisen boikotin kohteeksi.
Kun pelko julkisesta nöyryyttämisestä tai työpaikan menettämisestä kasvaa, ihmiset alkavat sensuroida itseään. Tämä rapauttaa juuri liberalismin ydintä eli vapaata ajatustenvaihtoa, avointa kriittistä keskustelua ja uskoa siihen, että asioista voidaan kiistellä sivistyneesti ilman pelkoa sosiaalisesta painostuksesta.
Suvaitsevaisuus on liberalismin perushyve.
Cancel-kulttuuri edustaa illiberaaliutta – eli suvaitsemattomuutta, joka murentaa järjestelmää sisältäpäin samalla tavalla kuin autoritaarinen populismi ja kristillinen natioanalismi murentaa sitä oikealta.
Kun yhteiskunta ei enää kunnioita yksilönvapautta ja ihmisen kohtelemisen tasapuolisuutta, se hylkää ne periaatteet, joille koko liberaali demokratia on rakennettu.
"historiankirjoitus siirtyi 1900-luvun puolivälissä sankarikeskeisyydestä uhrien korostamiseen"
Ehkä sekin, mutta ennen kaikkea kulttuurieliitti, joka kääntyi voimakkaasti vasemmalle, toimi noin.
Kovin voimakkaasti tuo näkyi Suomessakin 1980-luvun alussa. Nuorisoelokuvat käsittelivät ns rajua nuoruutta, jossa pystytukat tarkkispojat ja kiintiötyttö heiluivat siellä sun täällä, tehden tyhmyyksiä. Tottahan siinä oli samaa kuin James Deanin Nuoressa kapinallisessa, joka taas oli 1950-luvulta.
Kaikki tuo sääliroska loi käsitystä, että normaali elämä oli jotenkin viallista, sehän oli sitä "pikkuporvarillisuutta" ja kuulema niin tyhmää, että oli "tylsää" ja "naurettavaa". Kapinallinen vasemmisto oli kovasti samalla asialla mainosapinoiden kanssa.
Mitä taas tulee (itse)sääliseen historiankirjoitukseen, niin siihen turvautumalla vasemmisto myös suuntasi kohti poliittisen vastustajansa leiriä. Ketkään muut kuin natsit eivät ole niin paljon itkeneet "epäoikeudenmukaista" kohtaloaan, joten kyllä siellä kaikenlaiset tarkkispojat ja muu luuseriaines hyvässä seurassa olivat.
Siten en niin kovin ihmettelekään, että Sahra Wagenknecht on niin samoilla linjoilla AfD:n kanssa. AfD on muuten lähtöisin samoilta alueilta, missä kansallissosialismi syntyi. Hitler kun ei sitäkään keksinyt Münchenissä, vaikka keksikin liittää oman puolueensa nimeen sanan "kansallissosialistinen".
Historiaan kannattaa aina tutustua muutenkin kuin Hollywood-elokuvia katsomalla. Elokuvat kyllä kertovat tarinoita, joista jotkut ovat lähes tosiakin, mutta jättävät todella paljon kertomatta sellaista, joka kenties vähentäisi kassamyyntiä tai tekisi niistä tylsiä.
Historia kuitenkin on mennyttä arkea, eli siis suurimmaksi osaksi hyvin tylsiä, mutta merkityksellisiä tapahtumia.
>>Miksi ei ole olemassa WOKEn uhrit nimistä yhdistystä?>>
En minä vaan tiedä. Mistänäitä voisi vaikka perustaa sellaisen.
😊😊😊😊😊
Amerikassa Woken uhri sai 300,000 dollarin vahingonkorvauksen.
Sai aivovaurion.
https://www.newsweek.com/conservative-journalist-gets-300000-after-antifa-assault-protest-1821760
ArtoTTT
Eihän Woke voi olla väärässä?
"Naisvangit kertovat Expressenissä Lilyn liikkuneen yhteisissä tiloissa vähissä vaatteissa sukuelimet vilkkuen (sukupuolen juridinen muuttaminen ei Ruotsissa edellytä sukupuolenkorjausleikkausta). Häntä on myös syytetty naisvankien seksuaalisesta koskettelusta ja yksityisyyden loukkaamisesta suihkutiloissa."
"Kiistan taustalla on Ruotsissa heinäkuussa 2025 voimaan tullut laki, joka helpotti juridisen sukupuolen vaihtamista. Vankeinhoidossa lähtökohtana on, että miehet ja naiset sijoitetaan eri laitoksiin juridisen sukupuolensa perusteella."
https://www.suomenuutiset.fi/lapsensa-murhannut-mies-vaihtoi-ruotsissa-sukupuolta-paasi-naisvankilaan-ahdistelemaan-ja-herattamaan-pelkoa/
Jotka eivät kuulu Woken uhriluetteloon ovat oikeasti sen uhreja.
Demokratiaan kuuluu tasa-arvo kaikkien ihmisten kesken. Ihmisarvo on jakamaton. Kaikki ihmiset voivat jossakin elämänsä aikana olla joko sorrettuja tai sortajia.
Näin on kun kumarrat johonkin suuntaan pyllistät toiseen.
Hurskailla on rutkasti joutoaikaa kun kerkeävät kyyläämään ihmisten yksityiselämää ja makuuhuoneitakin.
Pitäiskö näille lyöttää joku 1-luokan Kyylääjä -mitali, vai?
Näkyyhän täällä olevan vähemmän hurskaitakin. Joutoaikaa kenties heilläkin?
”Anonyymi00009” 2.10.2026 klo 10.35 eli ArtoTTT: ”Mummo yrittäähämmentää taas.
"Helen Pluckrose ja James A. Lindsay kuvasiva…”
Oikeastaan sinä tunnut kuuluvan näihin hämmentäjiin.
Pienen tiedonhaun jälkeen nuo kirjailijat ovat saaneet kritiikkiä aika tavalla. Etenkin kulttuurisodan lietsomisesta ja akateemisen teorian yksinkertaistamisesta. Siitä on myös sanottu että kirja vertaa perinteistä liberalismia sovellettuun postmodernismiin.
Tämä Lindsay on matemaatikko ja poliittinen kommentaattori. Hän johtaa New Discourses -järjestöä ja käy ”sotaa” nykyajan vasemmistolaista ja identiteettipolitiikkaan pohjautuvaa aktivismia vastaan.
Ettei heitä ihan voi puolueettomina pitää.
”Anonyymi00010” 12.10.2026 klo 11.43: ”Nuo ovat liberaalin demokratia tunnusmerkkejä, eivät woken. Koska olen itse poliittinen liberaali uskon noiden tuottavat ihmisille ja yhteiskunnalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja täsmälleen samasta syystä pidän wokea vaaralllisena liberaalille demokratialle.”
Ensinnäkin kiitokset todella hyvästä ja asiallisesta kommentoinnista.
Tässä tiivistän kantani siten, että koska ”woke” voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, niin sitä käytetään miten sattuu. Nämä ”woken” vastustajat kun samalla vastustavat kaikkea sitäkin mikä kuuluu liberaalisuuteen tai länsimaisiin arvoihin, kuten demokratia.
”Woke tulkitsee yhteiskunnallista eriarvoisuutta uudella tavalla. Sen sijaan, että eriarvoisuutta tarkasteltaisiin perinteisten taloudellisten luokkien (kuten työväenluokan ja rikkaan eliitin) kautta, se keskittyy kapeiden identiteettiryhmien (kuten rodun, etnisyyden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen) syrjintään vallitsevien valtarakenteiden ja yhteiskunnan toimesta.”
Kyllä se varmaan tuollakin tavalla muuttui. Nykyään kun ei enää ole selkeitä luokkia, niiden sisältö on muuttunut, niin huomioon voidaan ottaa myös nuo muut seikat, mitkä määräävät yhteiskunnassa.
Tätä voisi avata vaikka siten, että keskituloinen valkoinen mies saa toisenlaista kohtelua kuin vaikka värillinen nainen vaikka tuloluokka on sama. Vammainen akateemisesti koulutettu mies saa huonompaa kohtelua kuin urheilullinen heikosti koulutettu mies. Jne.
”Nykyinen vasemmistolainen identiteettipolitiikka on kuitenkin kehittynyt suuntaan, jossa ihmisen rotua, seksuaalista suuntautumista jne. pidetään hänen tärkeimpänä ominaisuutenaan ohi tämän yksilöllisuuden.”
Tätä en ihan ymmärtänyt. En ole missään oikein tuohon törmännyt, mutta se ei tietysti estä sitä, etteikö tuollaisia ajatuksia joillain olisi.
Pikimminkin ole ymmärtänyt asian kai päinvastoin. Juuri tuollaista yleistämistä ja stereotypioita jonkun ominaisuuden vuoksi pitää karttaa ja nähdä juuri yksilö yksilönä.
”Yksilö on vain ryhmänsä edustaja. Se on hänen identiteettinsä, ei osa hänen identiteettiään, vaan nimenomaan se yksilöä määrittävä tekijä.”
”Em. opiskelupaikka ei ole kiinni enää yksilön osaamisesta ja kyvyistä, vaan hänen syntyperästään. Työnhaussa yksilön sukupuoli tai rotu ajavat ansioiden edelle.”
Tämä herätti kyllä monenlaisia ajatuksia.
Enemmän tuota ajattelua on äärioikealla, missä pyritään jakamaan ihmiset tavallaan ”hyviin ja huonoihin” ja oikeudet määritellään sen mukaan.
Nyt mm. täällä käsitellään monia asioita vain juuri että jotkut olisivat vain ryhmänä edustajia, (homoseksuaalit, muslimit, luterilaiset jne.).
Kun seuraa vaikka mm. nykyistä Yhdysvaltojen hallintoa, niin sinne valitaan lojaliteetin sekä tietyn ryhmän edustajia, ei heidän osaamisensa tai kykyjensä perusteella,
”Cancel-kulttuuri edustaa illiberaaliutta – eli suvaitsemattomuutta, joka murentaa järjestelmää sisältäpäin samalla tavalla kuin autoritaarinen populismi ja kristillinen natioanalismi murentaa sitä oikealta.”
Tuosta olen samaa mieltä, että Cancel-kulttuuri ei kuulu liberaalin yhteiskuntaan.
Se on siis sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa, jossa joku henkilö asetetaan julkisen kritiikin, paheksunnan ja boikotin kohteeksi. Syitä voi olla tosiaan monia, joskus jopa ulkonäkö tai kannanotto, mistä ei tykätä.
Tätä tehdään siis puolin ja toisin. Siinä missä Räsästä tosiaan mollataan, myös iso joukko käy niiden kimppuun, jotka eivät esim. kannata vaikka PS politikkaa.
”Tämän seurauksena "väärät" mielipiteet tai sanat rinnastetaan suoraan väkivaltaan. Tämä johtaa siihen, ettei eri mieltä olevien kanssa enää pyritä keskustelemaan tai argumentoimaan, vaan heidät pyritään eristämään, vaientamaan ja saattamaan sosiaalisen boikotin kohteeksi.”
Tosin riippuu kai siitä, kuka määrittelee miloinkin ”oikeat” ja ”väärät” mielipiteet?
Ja tuota olen kohdannut useinkin, ettei pyritä keskustelemaan tai argumentoimaan tietyistä asioista.
"Tässä tiivistän kantani siten, että koska ”woke” voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, niin sitä käytetään miten sattuu."
Woke tarkoittaa sitä vasemmistolaisuutta mihin on liitetty mukaan myös ihmis- ja erityisesti lasten- ja nuortentuhonta erilaisten psykologisten ja luonnottomien ilmiöiden kautta. Wokeen liittyy myös luonnontuhonta sillä mm. Vihreät ovat kääntämässä ihmisten mielet luontoa vastaan kaikenlaisella muulla luonnottomalla ja aggressiivisella tavalla. Edelleen woke toi yhteiskuntaan kahtiajaon väkivaltaisilla toimillaan kun me normaalit ihmiset emme halua ihmisten elämää hankaloittavia toimia. Tässä näin lyhyesti mitä mm. termi woke sisältää.
Tästä ihmisiä tuhoavasta motivaatiosta wokea olemme alkaneet vastustaa USA, Venäjä ja Kiina sekä länsimaiden rakkautta janoavat kristilliset piirit länsimaissa.
Täytyy muistaa että woke tappaa nykyään!!!
Tätä woken turmiollisuutta vastaan on noussut mm. Keltinkangas joka on suurta suosiota saavuttaneet kirjan sellaista psykologiaa vastaan mikä keskittyy ihmisten luontaiseen minäminä-ilmiöön eli sanoitettuun itsekkyyteen. Tämä on tuhoava liike missä ihmisille suositellaan kaikenlaisia itsekorostukseen liittyviä asioita kuten itsensä toteuttaminen, itsekehitys, ... lukematon määrä näitä itse-pyrkimyksiä ja pohjattomaan itsekeskeisyyttä tavoittelevia psykologioita.
Kristinusko on täysin päinvastainen eli se paha ihminen täytyy riisua pois ja tilalle Jumalan rakkaus ja lähimmäisistä huolehtiminen.
Kiitos vastauksesta. Nostan pari asiaa esiin.
"Tätä en ihan ymmärtänyt. En ole missään oikein tuohon törmännyt, mutta se ei tietysti estä sitä, etteikö tuollaisia ajatuksia joillain olisi."
Entä DEI-filosofia (Diversity, Equity, Inclusion – monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja mukaan ottaminen)?
Se nojaa perustavanlaatuisesti ajatukseen, jossa yksilö nähdään ensisijaisesti tietyn ryhmän jäsenenä.
Vaikka DEI-ohjelmien tavoitteeksi ilmoitetaan syrjinnän vähentäminen ja reiluuden lisääminen, sen teorian ja käytännön sovellusten ytimessä on ryhmäidentiteetteihin pohjautuva ihmiskuva, joka poikkeaa jyrkästi liberalismista.
Liberalismissa yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että säännöt ovat kaikille samat ja jokainen yksilö pyritään arvioimaan omien ansioidensa, kykyjensä ja valintojensa mukaan.
DEI-filosofia puolestaan nojaa vahvasti erilaiseen merkitykseen yhdenvertaisuudesta. Siinä yhteiskuntaa tarkastellaan valtasuhteina eri ryhmien välillä (esim. ihonväri, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen).
Jos tietyissä asemissa (kuten yrityksen johdossa tai yliopistoissa) ryhmien edustus ei vastaa niiden osuutta väestöstä, sen katsotaan olevan automaattisesti merkki rakenteellisesta syrjinnästä.
Mitä tästä seuraa? Yksilöä ei arvioida riippumattomana toimijana, vaan ryhmänsä edustajana. Hänen saavutuksensa tai puutteensa suhteutetaan aina siihen valta-asemaan tai "etuoikeuteen" tai hänen kokemaansa "syrjintään", joka hänen ryhmälleen on määritelty.
Yksilöstä ei koskaan tulee riippumatonta persoonallisuutta tai itsenäistä yksilöä, vaan eri ryhmäjäsenyyksien summa (esim. "musta lesbo-nainen"). Tämä on tyypillistä etenkin ns. intersektionalismille.
Yksilön luonne, arvo, moraalinen asema ja jopa se, kuinka paljon painoarvoa hänen mielipiteilleen keskustelussa annetaan, johdetaan hänen sijoittumisestaan näiden ryhmähierarkioiden ketjussa.
Valintaprosessissa yksilön omat henkilökohtaiset saavutukset alistetaan sille, mitä ryhmää hän edustaa, jotta organisaation "monimuotoisuustavoitteet" täyttyisivät.
On tärkeämpää, että kaikki ryhmät ovat tasapuolisesti edustettuina kuin se, että ihmiset organisaatiossa olisivat alansa parhaita. Miksi se on tärkeää? Koska eri ryhmiin kuuluvat ihmiset ovat perustavanlaatuisella tavalla erilaisia. Muutoin tässä koko DEI-ajattelussa ei ole mitään järkeä. Koska joku on homoseksuaali hän on erilainen ihminen kuin heteroseksuaali jollain perustavalla tavalla, muutoinhan ei olisi mitään merkitystä, että tehtävään pitäisi valita homoseksuaali (tai maahanmuuttaja, tai tummaihoinen, tai nainen).
Tämä on suorassa ristiriidassa sen liberalismin periaatteen kanssa, että jokainen ihminen on ensisijaisesti yksilö. Tämä luo vääjäämättä tilanteen, jossa henkilö tulee valituksi tai jätetään valitsematta syistä, joihin hän ei itse voi vaikuttaa (syntyperä, sukupuoli jne.). Eli DEI-filosofia palauttaa sen, mitä se yrittää korjata. Ihmisen merkitys on kiinni sellaisista ominaisuuksista mihin hän ei voi itse vaikuttaa.
Se yrittää poistaa ryhmiin perustuvaa syrjintää ryhmittelemällä ihmiset uudestaan entistä tiukemmin syrjinnän ja etuoikeuksien perusteella.
Tämän vuoksi monet liberaalit ajattelijat kuten Fukuyama katsovat, että DEI ei korjaa syrjintää, vaan järjestelmällisesti korvaa yksilökeskeisen yhdenvertaisuuden ryhmäpohjaisella kollektivismilla.
Silloin törmätään juuri samaan kysymykseen kuin esität lopuksi. Kuka määrittelee "oikeat" ja "väärät" mielipiteet? Tai jyrkemmin, kuka määrittelee "oikeat" ja "väärät" ihmiset?
Tämän vuoksi vertaan populismia, kristillistä nationalismia ja woke-ideologiaa keskenään. Ne kaikki tekevät tätä ihmisten määrittelyä "oikeisiin" ja "vääriin", vain eri tavoin ja eri perusteluin. Ne ovat siksi kaikki vaarallisia liberaalille demokratialle.
”Anonyymi00011” 12.10.2026 klo 22.37 ArtoTTT
”Eihän Woke voi olla väärässä?”
Kuka tai ketkä ovat ”woke”?
”Anonyymi00017” 13.10.2026 klo 9.24
”Woke tarkoittaa sitä vasemmistolaisuutta mihin on liitetty mukaan myös ihmis- ja erityisesti lasten- ja nuortentuhonta erilaisten psykologisten ja luonnottomien ilmiöiden kautta. Wokeen liittyy myös luonnontuhonta…”
”Edelleen woke toi yhteiskuntaan kahtiajaon väkivaltaisilla toimillaan kun me normaalit ihmiset emme halua ihmisten elämää hankaloittavia toimia. ”
Miten tämä ”woke” on ollut väkivaltainen? Miten se on sinun elämääsi hankaloittanut?
”Anonyymi00017” 13.10.2026 klo 9.30
”Tätä woken turmiollisuutta vastaan on noussut mm. Keltinkangas joka on suurta suosiota saavuttaneet kirjan sellaista psykologiaa vastaan mikä keskittyy ihmisten luontaiseen minäminä-ilmiöön eli sanoitettuun itsekkyyteen.”
Tämä meni täysin asian vierestä :D Mutta olen samaa mieltä Keltikankaan kanssa kun hän arvostelee tätä yltiöyksilöllisyyttä ja narsistista kulttuuria, joka nyt on saanut valtaa.
”Anonyymi00010 213.10.2026 klo 10.30
”Entä DEI-filosofia (Diversity, Equity, Inclusion – monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja mukaan ottaminen)?”
”Se nojaa perustavanlaatuisesti ajatukseen, jossa yksilö nähdään ensisijaisesti tietyn ryhmän jäsenenä.”
”…teorian ja käytännön sovellusten ytimessä on ryhmäidentiteetteihin pohjautuva ihmiskuva, joka poikkeaa jyrkästi liberalismista.”
Hmm. Katson tätä asiaa kahdesta kulmasta.
DEI-filosofian tarkoitus on tunnistaa ja purkaa sellaisia historiallisia tai rakenteellisia esteitä, jotka asettavat vähemmistöryhmät tai aliedustetut ihmiset eriarvoiseen asemaan.
”Siinä yhteiskuntaa tarkastellaan valtasuhteina eri ryhmien välillä (esim. ihonväri, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen).”
Kun nämä ovat oikeasti olemassa olevia asioita, eli nuo vaikuttavat paljon siihen, miten eri vähemmistöryhmiä kohdellaan etenkin työelämässä.
Meillä on paljon niitä, joilla ennakkoluulot ja oletuksen vaikuttavat vaikka työllistymiseen.
”On tärkeämpää, että kaikki ryhmät ovat tasapuolisesti edustettuina kuin se, että ihmiset organisaatiossa olisivat alansa parhaita.”
Kun tuo on ymmärretty väärin, niin silloin voi tosiaan kääntyä asia päälaelleen.
Olen jokusen kerran ongelman nähnyt toisesta suunnasta. Ihmisen vammaisuus tai ihonväri tai ”väärä sukunimi” on ollut este vaikka todellisuudessa osaamista ja koulutusta olisi ollut enemmän kuin muilla hakijoilla.
”…henkilö tulee valituksi tai jätetään valitsematta syistä, joihin hän ei itse voi vaikuttaa (syntyperä, sukupuoli jne.). Eli DEI-filosofia palauttaa sen, mitä se yrittää korjata. ”
Miten niin palauttaa? Kun edelleen vallitsee monessa työpaikassa nuo ennakkoluulot.
Oikeasti ei tule mitään jäykkiä ”kiintiöitä” ottaa mutta samalla pitäisi luopua noista luuloista, että joku asia, mihin henkilö ei voi edes itse vaikuttaa, olisi jotenkin huonompi kuin muut. Miten se saataisiin aikaan?
”Silloin törmätään juuri samaan kysymykseen kuin esität lopuksi. Kuka määrittelee "oikeat" ja "väärät" mielipiteet? Tai jyrkemmin, kuka määrittelee "oikeat" ja "väärät" ihmiset?”
”Tämän vuoksi vertaan populismia, kristillistä nationalismia ja woke-ideologiaa keskenään. Ne kaikki tekevät tätä ihmisten määrittelyä "oikeisiin" ja "vääriin", vain eri tavoin ja eri perusteluin. ”
Kun edelleen tuo ”woke-ideologia” on niin epämääräinen ja jatkuvasti muuttuva käsite, niin kyllä sitä on vaikeaa vertailla.
Populismi siis on ajattelutapa, missä tehdään vastakkain asettelua ja yleensä yksinkertaistetaan asioita ja ilmiöitä siinä määrin, että mitään järkeviä päätöksiä ei saada aikaan.
Kristillinen nationalismi puolestaan pyrkii yhdistämään valtion ja kristinuskon (tarkemmin konservatiivisen evankelikaalisuuden) jossa kannatetaan ”vahvaa johtajaa”, korotetaan valkoinen ihonväriä muita ylemmäs sekä usein siihen liittyy ajatus että Yhdysvallat on Jumalan valittu kansa.
Siksi en ihmettele että tämä DEI-filosofia on heille ”punainen vaate”. Mutta en myöskään katso hyvänä sitä, että siitä tehdään mitään identiteettipolitiikkaa.
"Kun edelleen tuo ”woke-ideologia” on niin epämääräinen ja jatkuvasti muuttuva käsite, niin kyllä sitä on vaikeaa vertailla."
Määrittelin kyllä woke-ideologian Fukyamaa lainaten aiemmin. Tuo on hiukan nyt asian kiertämistä määritelmän pyörittelyllä, jos sallit kritiikin.
Mutta katsotaan asiaa yhtäaikaa kaikista kulmista, joita esitin.
Liberalismi. Yksilöt edellä.
Liberalismin ytimessä on ajatus siitä, että yksilö on yhteiskunnan perustavanlaatuinen yksikkö.
Ihmisellä on jakamattomat perusoikeudet ( em. sananvapaus, omistusoikeus, oikeusturva) siten kuin hän on yksilö, ei sen perusteella, mihin ryhmään hän kuuluu.
Ihminen määrittelee itse oman identiteettinsä ja elämäntapansa eikä ole ryhmänsä historiallisen taustan tai kollektiivisen ryhmäidentiteetin määrittelemä. Huom. Tämä ei tarkoita, että yhteiskunnan tai muiden ihmisten tulisi hyväksyä tämä identiteetti. Heidän yksilönvapauteensa kuuluu puolestaan hyväksyä tai olla hyväksymättä se.
Lait, säännöt, etuudet ja oikeudet ovat samat kaikille riippumatta em. ihonväristä, sukupuolesta, uskonnosta tai luokasta. Ryhmätasoiset erot nähdään asioina, joihin valtion ei tule suhtautua suosivasti tai syrjivästi.
Woke-ideologia (tai hienommin progressiivinen identiteettipolitiikka). Sorretut vs. sortajat.
Ihmiset nähdään ensisijaisesti osana eritasoisia sorrettuja tai sortavia ryhmiä (rotu, sukupuoli, seksuaalisuus jne.). Yksilön kokemus ja asema määräytyvät tässä ryhmähierarkiassa pitkälti hänen ryhmäidentiteettiensä kautta.
Liberalismin tavoittelema ryhmäneutraali "mahdollisuuksien tasa-arvo" nähdään riittämättömänä, sillä sen katsotaan ylläpitävän piileviä rakenteellisia epäkohtia. Tavoitteeksi asetetaan ryhmätasoisten lopputulosten tasoittaminen tai suhteellinen edustus.
Populismi. Meidän kansa vs. muut.
Populismissa ryhmäidentiteetti rakentuu moraalisen ja kulttuurisen kahtiajaon ympärille.
Populismi jakaa yhteiskunnan jyrkästi kahteen ryhmään: hyvään, yhtenäiseen "kansaan" ja korruptoituneeseen "eliittiin" (tai ulkopuolisiin ryhmiin, kuten maahanmuuttajiin).
Yksilöiden moninaisuus ja eriävät mielipiteet jäävät toissijaisiksi, sillä populismi olettaa, että "hyvällä ja yhtenäisellä kansalla" on yksi kollektiivinen tahto, jota populistiliike ja vain se edustaa. Yksilöinoikeudet ja liberaalin demokratian instituutiot (em. tiede, tiedonvälitys) saatetaan nähdä kansan tahdon esteinä.
Kristillinen nationalismi. Oikeat kristityt vs. muut.
Kristillisessä nationalismissa ryhmäidentiteetti määritellään kansallisen ja uskonnollisen perinnön kautta.
Valtion ja sen kulttuurin katsotaan kuuluvan tietylle määrätylle ryhmälle (esim. kristityille kansalaisille tai perinteiselle valkoiselle heteroseksuaaliselle enemmistölle), jonka arvojen tulee ohjata yhteiskuntaa.
Ryhmän ulkopuolelle jäävät (esim. maallistuneet, toisen uskonnon edustajat, ateistit tai ylipäätään muut vähemmistöt) nähdään helposti uhkana kansalliselle yhtenäisyydelle ja moraalille.
Valtion roolina nähdään tietyn ryhmäidentiteetin ja sen perinteiden suojelu ennemmin kuin eri elämäntapojen neutraali mahdollistaminen.
Vaikka woke, populismi ja kristillinen nationalismi ovat poliittisella kartalla hyvin eri kohdissa ja usein vastakkain tai riidassa keskenään, niitä yhdistää se, että ne kaikki haastavat liberalismin. Yksilö ei ole ensisijainen, vaan ryhmä, jonka -ismi määrittelee itse. Valitun ryhmän etu on ensisijainen yksilön edun sijasta.
Näille kaikille on yhteistä myös se, että kun ihmisiä arvioidaan heidän ryhmänsä (ihonvärin tai sukupuolen) edustajina ennemmin kuin yksilöinä niin se paradoksaalisesti syventää yhteiskunnan jakautumista, eikä yhdistä ihmisiä -eikä edes paranna kaikkien yksilöiden asemaa ja elämää, kuten ne yrittävät väittää.
Kyllä Päivi Räsänen ainakin on woken uhri numero 1. Wokettajat oikein kiehuvat hänen ympärillään sättimässä, sylkemässä ja potkimassa maassa makaavaa.
Kaipa se kuuluu tuon woketuksen "ihmisläheiseen" ja "tasa-arvoiseen" olemukseen toimia noin. Maailman pitämiseksi järkevänä ja asuttuna kaikenlaiset hullut aktivistit tulee pitää poissa vallasta. Ja mielellään poissa mediastakin, vaikka eihän heiltä tietenkään voi ilmaisunvapautta kieltää, niin turhaa kuin heidän pupinansa aina onkin.
Ainakin tällä palstalla WOKEN suurin uhri on mummonmuori, joka sokeudessaan ei näe mitään pahaa WOKE ilmiössä.
Hän postaa pitkiä juttuja ja siteeraa toisten kirjoituksia ja väittää mm Jeesustakin WOKEN kannattajaksi. Tuollaista voi sanoa jo jumalanpilkaksi.
Onkohan tätä nainen WOKEN uhri
Islamilainen hallinto (Iran) on vahvistanut, että 18-vuotiaan Melika Azizin kuolemantuomio pantiin täytäntöön aiemmin tänään.
Melika pidätettiin tammikuussa 2026 valtakunnallisten mielenosoitusten aikana, ja häntä syytettiin ”moharebehista” (sodan käymisestä Jumalaa vastaan) islamilaisen hallinnon symboleiden väitetyn polttamisen vuoksi.
Oikeudessa Melika sanoi tuomarille: ”Olette antaneet niin monien nuorten vuotaa verta. Miten voisin pysyä vaiti? Ei sillä ole väliä – tappakaa vain minut
"Ainakin tällä palstalla WOKEN suurin uhri on mummonmuori, joka sokeudessaan ei näe mitään pahaa WOKE ilmiössä."
Woke tappaa - ensin henkisesti ja myöhemmin oikeasti!!
Toissapäivänä tuli Yleltä uutinen että noin puolet naisista kokee ainakin ahdistuneisuutta, mikä alkaa olla woke-ajan ilmiö. Tämä on vain yksi esimerkki mitä woke aiheuttaa nykyään. Pahin vaikutus wokella on lapsiin ja nuoriin joista tuskin kukaan selviää vammoitta kun kaikenlaisia luonnottomia asioita pakkosyötetään lasten kurkusta alas.
Juuri tämänkaltaisten kommenttien takia kukaan ei ota teitä tosissaan. Kuten isoisäni sanoisi: Tunnelässytystä vailla mitään perusteluita.
Mutta joka tapauksessa totuus tekee ihmisen todella vapaaksi ja se Totuus on Jeesus Kristus.
Toistan edellisen.
MistäNäitä kyllästyi.
😊😊😊😊😊
”Anonyymi00021” 14.10.2026 klo 11.27
”Määrittelin kyllä woke-ideologian Fukyamaa lainaten aiemmin. Tuo on hiukan nyt asian kiertämistä määritelmän pyörittelyllä, jos sallit kritiikin.”
Toki, tarkoitin tuolla tätä yleistä määrittelyä, en siis juuri tuon Fukyaman. Toisaalta kuvauksesi hänen määritelmästään ei mielestäni ihan pidä paikkaansa.
Esim. tämä asenne ”Ihminen on ensisijaisesti homoseksuuali, fyysisesti rajoittunut, saamelainen, muslimi tai maahanmuuttaja. Hän ei ole yksilö, jota tulisi kohdella yksilönä vaan häntä tulisi kohdella ryhmänsä edustajana.” on monella muullakin kuin vain näillä ”wokeilla”. Nykyään aivan tavallista, ikävä kyllä.
”Vaikka woke, populismi ja kristillinen nationalismi ovat poliittisella kartalla hyvin eri kohdissa ja usein vastakkain tai riidassa keskenään, niitä yhdistää se, että ne kaikki haastavat liberalismin. ”
Niin, jotenkin sain kuvan, että ”wokeja” olisi joku tietty ryhmä, joka luetaan vasemmistolaisiin, joita suomessa taitaa olla todella vähän.
”Anonyymi00026” 15.10.2026 klo 9.45
”Toissapäivänä tuli Yleltä uutinen että noin puolet naisista kokee ainakin ahdistuneisuutta, mikä alkaa olla woke-ajan ilmiö.”
:D Eli nykyiset yhteiskunnalliset sekä globaalit asiat ovat sitä ”wokea”.
Naiset ahdistuvat siksi, että kohdistetaan hyvin ristiriitaisia odotuksia joka suhteessa, Pitää olla täydellinen opiskelussa, työelämässä sekä ihmissuhteissa. Etenkin ulkonäön pitäisi olla ”täydellinen”.
Sitten suomalaiseen perinteeseen mennäkseni, yhä naiset suomessa kokevat eniten väkivaltaa (myös henkistä) ja juuri parisuhteissa. Some puskee koko ajan vääristyneitä standardeja elämälle, menestykselle ja siihen, millainen pitäisi kehon olla.
Sitten tulee Ukrainan sota, taloudelliset vaikeudet, huoli toimeentulosta sekä etenevä ilmastonmuutos.
”Anonyymi00023” 14.10.2026 klo 19.48UUSI
”Ainakin tällä palstalla WOKEN suurin uhri on mummonmuori, joka sokeudessaan ei näe mitään pahaa WOKE ilmiössä.”
”…ja väittää mm Jeesustakin WOKEN kannattajaksi. ”
Kun ”woke” määritellään sen alkuperän kautta niin se on sitä, että on tietoinen yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta sekä heikkojen, köyhien ja marginaaliin ajettujen puolustamisena.
Jeesus todellakin puolusti hyljeksittyjä, se asettui sortoa vastaan.
"Kun ”woke” määritellään sen alkuperän kautta niin se on sitä, että ..."
Ehkä vasemmiston tavoitteet aikoinaan olivat ihan ok, mutta kuten aina historiassa niin IHMISEN hyvät aikeet ovat aina kääntyneet pahoiksi. Ja näitä liikkeitä on paljon esim. natsismi, kommunismi, ... lukematon määrä hyviä aikeita jotka ovat ihmisten toimesta kääntyneet vastakohdakseen. Ja tämän kauheuden huomaa jo myös Suomessa ja Länsi-Euroopassa missä islam jyllää voimalla ja Suomen media suoltaa jatkuvalla syötöllä epäkohtia ja kauheita asioita mitä ongelmia Suomessakin on meneillään. Ovelasti kylläkin aina yksi ongelma kerrallaan, että kansa ehtii unohtaa aikaisemman ongelman kun uusi tuodaan framille. Mutta jos listaa kaikkien tänäkin vuonna tulleiden ongelmakohdat yhteen listaan niin niitä löytyy jo pelkästään koululaitoksesta noin parikymmentä ja muusta yhteiskunnasta satoja.
"Ihmiset nähdään ensisijaisesti osana eritasoisia sorrettuja tai sortavia ryhmiä (rotu, sukupuoli, seksuaalisuus jne.). Yksilön kokemus ja asema määräytyvät tässä ryhmähierarkiassa pitkälti hänen ryhmäidentiteettiensä kautta."
Tämä on woken perusidea. Mutta ryhmäidentiteetin etusija eli se, että ihminen nähdään ensin ryhmän edustajana, ei yksilönä -on yhteistä näille kaikille, wokesta kristilliseen nationalismiin ja populismiin. Tässä iso lähtökohtainen ero liberalismiin. Sitä yritin sanoa.
”Anonyymi00030” 16.10.2026 klo 9.45
”…aina historiassa niin IHMISEN hyvät aikeet ovat aina kääntyneet pahoiksi. Ja näitä liikkeitä on paljon esim. natsismi, kommunismi, ... lukematon määrä hyviä aikeita jotka ovat ihmisten toimesta kääntyneet vastakohdakseen.”
Totta kai erilaisia liikkeitä on aina ollut.
Aina löytyy ihmisiä, jotka innostuu niistä ja näkee niissä jotain.
Esim. anarkismi, libertarismi (Äärimmäistä yksilönvapautta ja minimaalista valtion roolia korostava aate), nationalismi ja fasismi ovat esimerkkejä, joita on markkinoitu myönteisesti, mutta ei otettu huomioon niiden kielteisiä puolia.
Samon on kommunismin, liberalismi (sekä arvo että talous) sosiaalidemokratian tai konservatismin kanssa.
Ikävä kyllä aina kun näihin liittyy vallanhimo sekä ahneus, niistä voi tulla negativiisia.
”Anonyymi00029” 16.10.2026 klo 9.54
”Mutta ryhmäidentiteetin etusija eli se, että ihminen nähdään ensin ryhmän edustajana, ei yksilönä -on yhteistä näille kaikille, wokesta kristilliseen nationalismiin ja populismiin.”
Niin, itse kyllä koen, että nyt eletään enemmän tätä äärioikeiston arvomaailmaa, missä tosiaan yksilö painetaan vain tiettyjen ryhmien identiteetin kautta.
Näihin liittyy usein vääränlainen yleistäminen. Tosin tätä on ollut varmaan aina, mutta ei ehkä näin korostettuna.
>>Kun ”woke” määritellään sen alkuperän kautta niin se on sitä, että on tietoinen yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta sekä heikkojen, köyhien ja marginaaliin ajettujen puolustamisena.>>
Minut on ajettu marginaaliin. Kuka puolustaa minua?
Z
Ei kukaan, ellet ole homo.
"Minut on ajettu marginaaliin. Kuka puolustaa minua?"
Miten sinut on ajettu marginaaliin?
Vaikken kuulukaan kyseiseen ryhmään, niin tämä ei ole täysin typerä väite.
Perinteisen sukupuolikäsityksen omaava ihminen voi perustellusti kokea olevansa "marginaalissa". Jos yksilön edustamat arvot ja hänen äänensä ovat yhteiskunnassa vähemmistössä ja väheksyttyjä, niin kyllä, hän kuuluu määritelmällisesti "marginaaliin". Tämähän on woken perusväittämiä, joten miten se ei pätisi myös tässä?
Kun julkinen keskustelu, media ja mahdollisesti lainsäädäntö muuttuvat edellyttämään sukupuoli-identiteetin ensisijaisuutta biologiseen sukupuoleen nähden, perinteisellä tai biologiseen muuttumattomuuteen nojaavalla kannalla oleva ihminen saattaa hyvin kokea joutuvansa sosiaalisen ja yhteiskunnallisen painostuksen kohteeksi.
Jos ihminen kokee, ettei voi enää sanoa ääneen omaa käsitystään sukupuolesta ilman pelkoa sosiaalisesta leimaantumisesta, syrjintäsyytöksistä tai jopa ammatillisista seurauksista, kyseessä on selvä ajautuminen instituutioiden ja valtavirran reuna-alueelle eli "marginaaliin".
Tämä on ihan perusteltu väite, vaikka kenties vähän kieli poskessa heitetty sellainen.
Woken uhreja on paljon, todella paljon. Ei kannata elää kuplassa ja kuvitella etteikö wokettaminen aiheuta paljon tuskaa ja mielenterveysongelmia. Totuus tulee vielä selville ja historia todistaa silloin että suvaitsevaiset olivat tosi ajattelemattomia. Tulevaisuuden sukupolvi ihmettelee suureen ääneen: kuinka ihmiset voivatkaan toimia silloin niin hullusti? Samaa luokkaa kuin taistolaisuus, natsismi ja islam-terroristien tukeminen.
Kannattaisi lukea professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Itsekkyyden aika.
Itsekkyyden aika - Liisa Keltikangas-Järvinen - Äänikirja - E-kirja - BookBeat https://share.google/EXbSVmwvY9amYgNka
Ei taatusti vaikuta, että olisimme eläneet jossain ryhmä-identiteetissä, tai yhteisössä sen normeja mukaillen. Pääpaino on ollut "minussa" ja "minun haluissa". Minä, minä, minä
"Kannattaisi lukea professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Itsekkyyden aika.
Itsekkyyden aika - Liisa Keltikangas-Järvinen - Äänikirja - E-kirja - ...."
Tämä wokeaika kouluissa on tosiaan eräs ihmistuhonnan muoto missä lapset ja nuoret kasvatetaan toteuttamaan itseään eräänlaisiksi minäminä- ihmisiksi missä se oma minä on korkein auktoriteetti ja tällä minällä on oikeus olla sellainen kuin on ja jälki on suorastaan tuhoisaa kun sitten nuoret toteuttavat itseään - kuten Ranskassa nähtiin. Suomessa tämän minäminä- ihmisen jälki näkyy väkivaltana, mielisairauksina (minän psyyke ei kestä alituista minäilyä), aineiden käyttönä, ahdistuksena ja mielisairauksina. Täytyy sanoa että nykyinen on menossa samaan ihmistuhontaan kuin holokaust aikoinaan, missä ihmistä ei kertakaikkiaan säästetä.
suorassa lähetyksessä pappi kuoli. On varoitus Raamatunvastaisesta Juamalanpalveluksesta. https://www.youtube.com/shorts/1oT5XvS759E
Et huomannut että kyseessä oli katollinen saarna. Ja katolilaisuushan ei hyväksy homoja eikä naispappeja. Joten ammut ohi ja raskaasti. Mutta tämmöiset faktat ovat teille näemmä tuntemattomia.
Homoseksuaaliset teot ja liitot: Katolinen kirkko pitää homoseksuaalisia tekoja edelleen syntinä. Kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.
Naispappeuteen kanta on ehdoton ei. Kirkon opin mukaan pappeus on varattu ainoastaan miehille, koska Jeesus valitsi apostoleikseen vain miehiä.
Näin on että katolinen kirkko ja Jumala pitää seksiä saman sukupuolen kanssa syntinä ainakin kahdesta syystä:
- se on Jumala ilmoittanut synniksi
- se seksiteko tapahtuu miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella
Myöskään Suomen kirkko ei hyväksy seksiä miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella.
Ei niistä noin varoitella, vaikka olisivatkin jossain väärässä.
Vai Jeesuksella sana sanottavana koko kristinuskosta hänen nimeensä?!
No eipä sitä kannata vakavasti ottaa tuon piskuisen homolimboon juuttuneen porukan juttuja, vailla mitään logiikkaa väitetään kuuluvan johonkin hiljaiseen enemmistöön ja toisena hetkenä tuntevat olevansa marginaalissa ja kaipaavansa suojelua. Itseltään noita tulisi suojella, ensi vuonna tulee kymmenen vuotta täyteen yhtäjaksoista avioliitto itkua ja hammasten kiristystä ja mikä on muuttunut, ei mikään.
”Anonyymi00034” 18.10.2026 klo 10.23
”Perinteisen sukupuolikäsityksen omaava ihminen voi perustellusti kokea olevansa "marginaalissa". Jos yksilön edustamat arvot ja hänen äänensä ovat yhteiskunnassa vähemmistössä ja väheksyttyjä, niin kyllä, hän kuuluu määritelmällisesti "marginaaliin".
Ehkä. Olen itse ollut elämäni varrella aika useissa asioissa ei mieltä ja siten marginaalissa. En kuitenkin ole tehnyt siitä ongelmaa.
Tuossakin taitaa kovasti vaihdella se, mitä pidetään ”perinteisenä” eli mallit eivät kaikilla ole samat.
”Jos ihminen kokee, ettei voi enää sanoa ääneen omaa käsitystään sukupuolesta ilman pelkoa sosiaalisesta leimaantumisesta, syrjintäsyytöksistä tai jopa ammatillisista seurauksista…”
Niin, tämä riippuu todella paljon siitä, miten ilmaisee itseään.
Ajatellaan vaikka näin avioliittojen kautta, niin vammaisia kiellettiin avioitumasta etenkin keskenään. Pelättiin kovasti esim. vamma periytyy lapsiin ja ovat näin rasitteena yhteiskunnalle. Sen vuoksi mm. tehtiin pakkosterilointeja.
Tuolloin oli siis valtavirtaa tuomita vammaisten avioliitto. Vaadittiin monta vuosikymmentä, että asenne sekä lait muuttuivat. Nyt tällaisen kannattaminen on marginaalista.
”Anonyymi00035” 18.10.2026 klo 17.11UUSI
”Woken uhreja on paljon, todella paljon. Ei kannata elää kuplassa ja kuvitella etteikö wokettaminen aiheuta paljon tuskaa ja mielenterveysongelmia.”
Täytyy sanoa että panettelusi ja valehtelusi on saanut jo sellaiset mittasuhteet, ettei niitä voi pitää normaalina.
”Anonyymi00037” 19.10.2026 klo 0.25UUSI
”Kannattaisi lukea professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Itsekkyyden aika.”
En vielä ole lukenut mutta näyttää siltä, että aihe ei kuulu tämän ketjun aiheeseen.
Hän on kiinnittänyt huomiota tähän nykyiseen itsekkääseen ja hyvin markkinatalosuteen sopivaan arvoihin, missä
”Ihmisen pitää olla kiinnostunut ensisijaisesti omasta itsestään. Hänen velvollisuutensa on tuoda itseään esille ja kerätä tykkäyksiä. Menestys on vain omasta itsestään kiinni – ja niin on myös menestymättömyys.”
Eli työttömyys, köyhyys ja kaikenlainen vähäosaisuus on vain yksilön vika.
”Se mitä ennen pidetiin narsismina on nykyään normi.”
Tämä pitää paikkansa, jopa vallan huipulla olevista.
Mummonmuorilla on aina nuo samat perusteet:
"Ajatellaan vaikka näin avioliittojen kautta, niin vammaisia kiellettiin avioitumasta etenkin keskenään"
Ei tänä päivänä Setan tavoitteena ole puolustaa vammaisia.
Woke-ideologian paljastaminen ei ole panettelua, vaan terveen järjen käyttöä ja normaalille elämälle vieraan kultuurin paljastamista.Prof Liisa Keltinkankaan ajatukset kuuluvat juuri tähän keskusteluun.
Tuollainen heitto taas kuuluu politiikkaan eikä tähän keskusteluun:
"Eli työttömyys, köyhyys ja kaikenlainen vähäosaisuus on vain yksilön vika."
" Ehkä. Olen itse ollut elämäni varrella aika useissa asioissa ei mieltä ja siten marginaalissa. En kuitenkin ole tehnyt siitä ongelmaa.
Tuossakin taitaa kovasti vaihdella se, mitä pidetään ”perinteisenä” eli mallit eivät kaikilla ole samat. "
Juuri tuossa on woken (edelleen Fukyaman määrittelemänä) kaksinaismoralistinen asenne.
Idean mukaan perinteiset uskonnolliset, patriarkaaliset ja konservatiiviset arvot ovat muodostaneet länsimaisen yhteiskunnan normiston, lait ja kulttuuriset eli sortavat rakenteet vuosisatojen ajan.
Seksuaalivähemmistöjen katsotaan olleen historiallisesti ja olevan edelleen normien ulkopuolelle suljettu ryhmä (marginalisoitu ryhmä), jonka asema ja oikeudet ovat olleet rajoitettuja. Oikeuksien puolustajat näkevät, että kyse on yksilön synnynnäisestä identiteetistä ja oikeudesta elää ilman ilman syrjintää tai häirintää. Mutta sama ei päde kaikkiin.
Konservatiiviset uskovat kokevat tulleensa nykyisessä ilmapiirissä marginalisoiduiksi, koska heidän perinteisiä arvojaan (kuten käsitystä avioliitosta tai sukupuolesta) kritisoidaan tai pidetään "väärinä". Sen ilmaisemista pidetään vaarallisena, epämoraalisena tai "tieteenvastaisena".
Woe tekee eron ryhmien välillä sen perusteella, pidetäänkö ryhmää "sorrettuna" vai "sortajana". Tämän vuoksi uskonnollisten konservatiivien kokemaa ulkopuolisuutta ei tunnisteta eikä tunnusteta marginaaliasemana, koska heidän arvojensa katsotaan edustavan perinteistä valtarakennetta ja siksi siihen ei päde samat oikeudet kuin muihin ihmisiin (ilmaista näkemyksensä vapaasti) vaikka he ovatkin suuremmassa osassa länsimaailmaa vähemmistönä.
Jos woke todella pyrkisi todelliseen monimuotoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen, sen pitäisi sallia myös konservatiiviset ja uskonnolliset mielipiteet ilman, että niitä edustavat ihmiset leimataan tai suljetaan keskustelun ulkopuolelle. Muutoin woke on vain luonut itselleen uuden valtarakenteen, joita se nimellisesti on pyrkinyt purkamaan. Osat vain ovat vaihtuneet, mitään todellista kehitystä ei ole tapahtunut.
"Ajatellaan vaikka näin avioliittojen kautta, niin vammaisia kiellettiin avioitumasta etenkin keskenään. "
Tämä ei ole sama asia. Kyse ei ole siitä, että jonkin asian kannattaminen on marginaalista. Kyse on siitä, voiko marginaalissa olevia mielipiteitä esittää vapaasti yhteiskunnassa, jos ne muilta osin ovat laillisia. Jos ihminen ei pysty sanomaan vapaasti, että hän uskoo miehen olevan mies ja nainen on nainen, niin kyse on mielipidesensuurista, jossa tietynlainen ihmiskuva julistetaan ainoaksi oikeaksi. Aivan kuten uskonnollis-konservatiivinen ihmiskuva oli aikoinaan ainoa oikea.
On turha puhua ihmisoikeuksista, jos ei itse kunnioita niitä. Me emme voi arvostella wokea tai mitään muutakaan liikettä sen perusteella, mihin se pyrkii vaan enemmän sen perusteella millaisia keinoja se käyttää pyrkiessään tavoitteeseensa.
WOKE tukeutuu perinteiseen vasemmistolaiseen ideologiaan "sorretuista ja sortajista"! Marxismihan tarvitsee aina vihollisen jota vastaan se käy taistelua:
"Idean mukaan perinteiset uskonnolliset, patriarkaaliset ja konservatiiviset arvot ovat muodostaneet länsimaisen yhteiskunnan normiston, lait ja kulttuuriset eli sortavat rakenteet vuosisatojen ajan."
Siksi WOKETUSTA pitää vastustaa, koska se pyrkii muuttamaan perinteisen elämäntavan ja kristillisyyden.
Täsmälleen samasta syystä konservatiivista kristinuskoa tulee vastustaa, silä se pyrkii pakottamaan kaikille perinteisen elämäntavan ja kristillisyyden.
Sitähän ateistit ja liberaaliteologit koko ajan yrittävät tehdä. Mitätöimällä Jumalan sanaa ja hyväksymällä kaikenlaisen laittomuuden, homouden ja Israel-vastaisuuden, nuo piirit edistävät luopumusta.
Se on luopumusta vain uskovaisille, ei muille. Annoit hyvän esimerkin mitä tarkoittaa pakottaa muut elämään "meidän" tavallamme.
”Anonyymi00043” 21.10.2026 klo 12.12
”Juuri tuossa on woken (edelleen Fukyaman määrittelemänä) kaksinaismoralistinen asenne.”
Yritän kovasti ymmärtää, mitä koetat kertoa. Tuossa vain on niin monta sellaista kohtaa, joita en oikein tunnista.
”Idean mukaan perinteiset uskonnolliset, patriarkaaliset ja konservatiiviset arvot ovat muodostaneet länsimaisen yhteiskunnan normiston, lait ja kulttuuriset eli sortavat rakenteet vuosisatojen ajan.”
”Woe tekee eron ryhmien välillä sen perusteella, pidetäänkö ryhmää "sorrettuna" vai "sortajana"…”
Ensimmäisen väitteen kohdalla ymmärrän tuon hyvin. Länsimainen oikeusjärjestelmä, moraali sekä käsitys ihmisarvosta on kehittynyt osin juutalais-kristillisen perinteen kanssa. Mutta kun ottaa huomioon vaikka viimeiset 500 vuotta, ne ovat muuttuneet aika tavalla.
Konservatiiviset arvot ovat oikeastaan sitä, että pidetään jostain perinteistä kiinni. Perinteet muuttuvat aikojen saatossa ja näin konservatiiviset arvotkin ovat muuttuneet. Nyt on myös syntynyt uusi sisältö tuolle konservatiiville.
Patriarkaalinen malli tosiaan on pitänyt sisällään sen, miten omaisuus, perimysoikeus ja julkinen valta ovat jakaantuneet. Vaikka siitä on jo päästy eroon, ehkä vieläkin joitakin siihen liittyviä rakenteita on.
Mitä sitten tulee tuohon ”sortaja-sorrettu” asetelmaan, niin riippuu kovasti siitä, mistä asiasta keskustellaan. Itselleni varsin vierasta ajattelua. En kiistä, etteikö joku pieni porukka noin voisi ilmaista.
”Konservatiiviset uskovat kokevat tulleensa nykyisessä ilmapiirissä marginalisoiduiksi, koska heidän perinteisiä arvojaan (kuten käsitystä avioliitosta tai sukupuolesta) kritisoidaan tai pidetään "väärinä". ”
”…heidän arvojensa katsotaan edustavan perinteistä valtarakennetta ja siksi siihen ei päde samat oikeudet kuin muihin ihmisiin (ilmaista näkemyksensä vapaasti) vaikka he ovatkin suuremmassa osassa länsimaailmaa vähemmistönä.”
Valtaosa konservatiivista uskovista ei ihan noin taida kokea. Mutta jotkut varmasti voi. Se mikä tuossa kummastuttaa, etteivät he saisi sanoa mielipidettään. Niitähän on ihan joka paikassa ja hyvin näkyvillä.
Se, mitä kukin pitää sitten ”perinteisenä” onkin toinen juttu. Ehkä ne ovat vähän erilaisia eri ihmisille.
”Kyse on siitä, voiko marginaalissa olevia mielipiteitä esittää vapaasti yhteiskunnassa, jos ne muilta osin ovat laillisia. ”
Yhtälailla on olemassa erilaisia mielipiteitä, joita pidetään ”väärinä”, riippuen tietysti kohteesta.
”Anonyymi00044” 22.10.2026 klo 9.01
”WOKE tukeutuu perinteiseen vasemmistolaiseen ideologiaan "sorretuista ja sortajista"! ”
:D
Totta. Marxilaisessa ajattelussa tosiaan jako tehtiin taloudellisin perustein: sortajina nähtiin tuotantovälineet omistava porvaristo (kapitalistit) ja sorrettuina työläisluokka (proletariaat).
Sitten sitä on laajennuttu. Eli ihmiset jaetaan etuoikeutettuihin (sortajat) ja marginaalisiin (sorretut) esimerkiksi ihonvärin, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai kyvykkyyden perusteella.
Tässä ehkä enemmän vaikuttaa ns. luokkajako, joka sekin on aikojen saatossa muuttunut.
Mutta kyllä Raamattukin tuntee sortajat ja sorretut. Onhan se tavallaan punainen lanka, miten Jumala puolustaa heikkoja ja asettuu sorrettujen puolelle.
Esimerkiksi profeetta Aamos arvostelleli aika rankasti yläluokan ahneutta ja korruptiota.
"He myyvät rehellisen rahasta ja köyhän kenkäparista." (Aamos 2:6).
Aamos
5:11 Sentähden, koska te poljette vaivaista ja otatte häneltä viljaveroa, niin vaikka te rakennatte taloja hakatusta kivestä, te ette niissä asu; vaikka te istutatte ihania viinitarhoja, te ette niistä viiniä juo.
5:12 Sillä minä tiedän, että teidän rikoksenne ovat monet ja teidän syntinne raskaat: te vainoatte vanhurskasta ja otatte lahjuksia ja väännätte vääräksi portissa köyhäin asian.
6:3 Voi teitä, jotka lykkäätte kauas pahan päivän, mutta vedätte luoksenne väkivallan, valtaistuimelle istumaan;
6:4 jotka makaatte norsunluusohvilla ja venytte leposijoillanne, syötte karitsoita laumasta ja vasikoita navetasta;
6:5 jotka sepustatte lauluja harpulla säestäen ja sommittelette soittimia kuin mikäkin Daavid;
6:6 jotka juotte viiniä maljoista ja voitelette itsenne parhaalla öljyllä, mutta ette murehdi Joosefin sortumista!
6:7 Sentähden heidän nyt täytyy mennä pakkosiirtolaisuuteen pakkosiirtolaisten etunenässä. Silloin lakkaavat venyjäin ilohuudot.
Samalla tavalla myös Jesaja ja Jeremia julistivat ankaria tuomioita niille, jotka riistivät työläisiä, väärensi vaakoja ja ajoivat köyhät kodeistaan. Tai kauppiaiden moraalista rappiota jotka kalliiseen hintaan möivät viljaa, hyötyen nälänhädästä ja puutteesta
Ja nyt woke- ja vasemmistoporukan koko maailman kuva murentuu Euroopan maissa olevien tapahtumien myötä. Vielä he pyrkivät selittämään tapahtunut lukemattomin eri vippaskonstein, mutta se ranskalaisen naisen islam-huivi päässä ja "joelta merelle" plakaatti kädessä niin hänen ilmeensä kertoo paljon mitä merkkaa kun koko elämänsä luottonsa asettanut wokemaailma murenee hänen silmiensä edessä.
Sitä on taas tekoälyvideoita katseltu ilman minkäänlaista kritiikkiä, eikö vain? Näitkö Youtubessa vai X:ssä?
Samaa minä ajattelin, että kuinka helppo tuota porukkaa on vedättää kunhan vain aate osuu kohdalleen. Se on nyt nähty palstalla useasti aikaisemminkin. Esim tarina vauvojen irtileikatuista päistä on elää edelleen, vaikka jopa Israelin armeija on todennut että asia ei pidä paikkaansa.
Tämä tulee elävästi esiin kuinka aate menee lähes aina järjen yli, kun huomaa miten woke-porukka reagoi Länsi-Euroopan mellakointiin. Kuinka traumaattisia selittely-yritykset ovat. Jopa Ranskan presidentti Macron ilmoitti että kuvat Ranskan ryöstelyistä ovat fakenews-uutisia. Näin koville ottaa tosiasioiden tunnustaminen kun aate on syvällä mielessä.
Vertauskohta löytyy 1990-luvun taistolaisista joista osa vieläkin kipuilee ja selittelee miksi uskoivat niin totaalisista valheen.
Samoin Hitler keväällä 1945 mieluummin menetti järkensä kuin että uskoi mitä väärää oli tehnyt.
Tällainen on ihmisluonto!!
Ja sinäkin uskot varmaan että tarinat vauvojen irti leikatuista päistä pitää paikkansa...?
Ja tämäkin video on sinusta varmasti täysin totta
https://www.youtube.com/shorts/1Kf_3ciAe3c
Woken uhrit on vielä niin uusi asia, että ihmiset eivät ole ehtineet reagoida oikein, valitetaan vain typerää trollausta kaikkialla, mutta ei tajuta woken tuottamaa ja laajenevaa vaaraa yhteiksunnassa, vielä. Kunhan tietoa kasaantuu ja ihmiset rupeavat kyselemään, niin homma kyllä muuttuu hyvinkin näkyväksi ja koskettavaksi. Siihen vaan kuluu aikaa, koska ihmisten ymmärrys tuollaisiin asioihin tulee tajuttavaksi vasta sitten, kun trollien määkintä tulee aivan jokapäiväiseksi joka tuutista.
Joten odotetaan ja katsellaan mielenkiinnosta, miten asia evaluoituu!
Woken uhreja:
Nine of the nation’s largest banks relied on subjective decision-making and the opinions of advocacy organizations to terminate customer accounts or deny service to potential customers—often because of Biblical beliefs on key moral issues—between 2020 and September 2025.
https://billygraham.org/decision-magazine/articles/large-banks-debanked-discriminated-against-customers-for-religious-views-report
--------------
Ja sekulaari lähde:
Top U.S. banks dropped customers over political and religious views, regulator says
https://www.cbsnews.com/news/debanking-top-us-banks-occ-report/
------------------
Mistänäitä: Mutku-mutku-mutku...
😊😊😊😊😊
”Anonyymi00042” 21.10.2026 klo 10.39 :”Woke-ideologian paljastaminen ei ole panettelua, vaan terveen järjen käyttöä ja normaalille elämälle vieraan kultuurin paljastamista.Prof Liisa Keltinkankaan ajatukset kuuluvat juuri tähän keskusteluun.”
Ilmeisesti olet luonut jonkun ihan oman määritelmän tuolle ”woke-kulttuurille”, koska siihen liittyvää ei oikein löydy Keltikankaan kirjan arvosteluista.
Siellä on mainittu mm. se, miten ”nykyihmisen identiteetti on muuttunut jatkuvaksi "projektiksi", jota rakennetaan erilaisten ulkoisten määritelmien ja jopa diagnoosien kautta. ”
”…diagnooseista ja erityispiirteistä on tehty keskeinen osa ihmisten identiteettiä…”
Minä ymmärrän tämän mm. siten, että näitä diagnooseja, kuten vaikka nepsy tai adhd käytetään identiteetin rakentamiseen. Näitä voi olla monia muitakin.
Tässä yhteydessä voi vaikka miettiä sitä, mihin sen oman identiteettinsä on rakentanut. Vaikka siten, että onko kristitty vai onko ”oikea” uskova vai jotain, mikä erottaa muista kristityistä.
Jotkut saattavat sairauksien kautta määritellä itsensä vaikka invalidiksi tai syöpäsairaaksi, ja vasta sitten miettii, mitä muuta hän kenties on.
”…jatkuva omien tunteiden analysointi, omien rajojen ylikorostaminen ja "toksinen yksilöllisyys" kääntyvät itseään vastaan…” Tästä olen Keltikankaan kanssa samaa mieltä. Liiallinen itsensä analysointi ja korostaminen vie täysin väärään suuntaan. Eli kuten hän ilmaisee primaariin narsismiin. Näin pettymykset ja eriävät mielipiteet koetaan herkästi henkilökohtaisina vääryyksinä, eikä niitä osata käsitellä rakentavasti.
”…kun ihmiset vetäytyvät omiin itsekkäisiin kupliiinsa, seurauksena on yhteiskunnan polarisaatio eli vastakkainasettelu. Hän muistuttaa tutkimustiedon osoittavan, että ihmisen todellinen hyvinvointi ja merkityksellisyyden kokemus syntyvät muiden huomioimisesta, hyvistä käytöstavoista ja yhteisöllisyydestä…”
Tässä on aikamme suuri tragedia. Ihmisiä ajetaan vastakkain eri asioista, käytetään raakaa kieltä ja näin sortuu se tärkein – yhteisöllisyys.
:”Woke-ideologian paljastaminen ei ole panettelua, vaan terveen järjen käyttöä ja normaalille elämälle vieraan kultuurin paljastamista.Prof Liisa Keltinkankaan ajatukset kuuluvat juuri tähän keskusteluun.”
Keltinkangas kirjoittaa kuinka tuhoisa woken tuoma minäminä-ihminen on ja mitä kauheaa se aiheuttaa yhteiskunnassa.
Ei ole liikaa sanottu, että woke tappaa, ensin henkisesti ja sitten oikeasti.
Tämä itseensä käpertyneiden ihmisten oman minänsä tuhoaminen on tämän ajan kauheimpia asioita.
Kirkkokin kannustaa ihmisiä olemaan sellainen kuin on, "sinä riität" - julistaa kirkko vaikka Jeesus julisti että ihmisen tulee kieltää itsensä ja antaa mielensä murtua että Jeesus voi sitten rakentaa palasista uuden ihmisen. Vrt. Laulu Särkyneestä saviruukusta
Voisiko kirkkoa vastaan nostaa ryhmäkanteen ihmistuhonnasta mitä kirkon ideologia julistaa varsinkin nuorille??
"kun ihmiset vetäytyvät omiin itsekkäisiin kupliiinsa, seurauksena on yhteiskunnan polarisaatio eli vastakkainasettelu."
Juuri tuota vastakkainajattelua WOKE-kulttuuri edustaa.
Tässä on WOKEN tragedia.
Niin että parempi olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia kuin sinä?
Heh heh hehe hee. Vain että ihan syyte "ihmistuhonnasta"? Kuule kyllä teidän jäljiltä noita "ihmistuohoja" on ihan tarpeeksi olemassa. Mutta ainahan sinä voit mennä tekemään poliisille rikosilmoituksen asiasta.
Tai ryhdy keräämään asiasta adressia. Ei muuta kuin lista käteen ja nimiä keräämään. Tosin siitä kyllä seuraa, että tieto teidän laitauskovien sekopäisyydestä ei muuta kuin leviä...
"Tämä itseensä käpertyneiden ihmisten oman minänsä tuhoaminen on tämän ajan kauheimpia asioita.
Kirkkokin kannustaa ihmisiä olemaan sellainen kuin on, "sinä riität" - julistaa kirkko vaikka Jeesus julisti että ihmisen tulee kieltää itsensä ja antaa mielensä murtua että Jeesus voi sitten rakentaa palasista uuden ihmisen. Vrt. Laulu Särkyneestä saviruukusta"
Liisa Keltinkangas-Järvisen huippusuosittu kirja kertoo mitä tuo minäminä- ihmisissä saa aikaan. Järkyttävää että kokonainen kansakunta vuosien ajan on johdateltu vain itseään toteuttaviksi ihmishirviöiksi mutta Liisan kirjan suosio tuo esiin että muutos on mahdollista.
Lapsia ja nuoria tulisi pelastaa vastikkeettomalta minuudelta, mikä vain romahtaa jossain vaiheessa elämää ja sitten alkaa mielisairaudet, aineet ja väkivaltaisuus tehdä tekojaan kuten mediasta voimme jo nyt havaita.
Vai että "huippusuosittu kirja"? Paljonko sitä on myyty, kun en ole koskaan siihen edes törmännyt?
Myyntimenestys ollut jo kuukausia ja kirjastojen varauslistan ylivoimaisesti kärjessä ollut myös kuukausia. Eräässä kirjastossa Keltinkaan kirjaa varattu yli 3000 kertaa ja toiseksi eniten varauksella on alle 1000.
Täytyy sanoa että Keltinkankaan kirja epäsuoraan mitätöi koko woken tuoman minäminä-aikauden jossa kirkkokin tekee vain itsensätoteuttajia kun Jeesus korostaa että ihmisen tulee riisua ihmisyys pois itsestään kokonaan ja ottaa Hänen tarjoamansa Hengen ja rakkauden tilalle.
Tämä minäminä-aikausi tuottaa mielisairautta, lukutaidottomuutta, ahdistuneisuutta ja lopulta aineiden käyttöä ja väkivaltaa.
Woke tappaa!!
Ketjusta huomaa, miten ongelmallinen tuo termi ”woke” on, kun sitä määritellään hyvin monella eri tavalla.
Aluksi se oli varuillaan olemista rasistisen syrjinnän, väkivallan ja yhteiskunnallisten vaarojen edessä. Sitten se tarkoitti tietoisuutta rakenteellisesta rasismista ja epäoikeudenmukaisuudesta. Kunnes tuli akateeminen oikeudenmukaisuuden määritelmä missä kriittinen lähestymistapa yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin ja identiteettiin.
Vuoden 2016 jälkeen siitä muokattiin kriittinen ja poliittinen lyömäase, eli syntyi käsite "cancel-kulttuuri". Sillä kritisoitiin , ylitsepääsemätöntä vaatimusta puhtausopeista, tai hyveposeerausta, jossa vaaditaan historiallisten teosten, sanojen tai perinteiden kitkemistä.
No, sisältö politisoitui lisää, eli vuonna 2021 woke-sana oli yhdysvaltalaisessa poliittisessa julkisuudessa etenkin äärioikeiston käyttämä ja sillä kuvattiin etnisiin ryhmiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvien vaatimusten menemisestä liian pitkälle.
Nyt se voi tarkoittaa ihan mitä vain. Kyse on retoriikasta, jolla itsensä uhatuksi tuntevat vallankäyttäjät luovat jakoa omaan puoleen ja vastapuoleen. Eli nimetään kaikki vastustajat woke-aatteen kannattajaksi , luodaan negatiivisia meilikuvia (jotka eivät vastaa todellisuutta) ja sitä käytetään tavallaan peite ilmaisuna sille, kun vastustetaan pyrkimystä entistä oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.
Ainoa, joka käytti määritelmää oli ”Anonyymi00010” 12.10.2026 klo 11.43
”Käytän Francis Fukuyaman (myös poliittinen liberaali) määritelmää wokesta ja hänen ajatuksiaan vapaasti suomennettuna tässä.”
Oli hyvää ja asiallista keskustelua. Kun sitten lukee näitä muita, niin niissä käsitys on täysin päinvastainen kuin tuo filosofin määritelmä on.
”Anonyymi00056 ”22.10.2026 klo 13.15UUSI
"kun ihmiset vetäytyvät omiin itsekkäisiin kupliiinsa, seurauksena on yhteiskunnan polarisaatio eli vastakkainasettelu."
”Juuri tuota vastakkainajattelua WOKE-kulttuuri edustaa. Tässä on WOKEN tragedia.”
Polarisaatio siis tarkoittaa sitä, että mielipiteet, arvot, identiteetit ja tunteet jakautuvat yhä jyrkemmin ja vastakkaisemmin kahteen tai useampaan leiriin ja maltilliset näkemykset vähenevät.-
Kentän valtaa vahva tunneperäinen vieroksunta tai vihamielisyys vastapuolen ryhmää tai puoluetta kohtaan. Silloin ei ihmisiä ei enää kohdata yksilöinä, vaan heidät lokeroidaan tiukasti omiin ryhmiinsä.
Kuten tuossa kirjoittaja juuri tekee.
”Anonyymi00057” 22.10.2026 klo 15.28
”Kirkkokin kannustaa ihmisiä olemaan sellainen kuin on, "sinä riität" - julistaa kirkko vaikka Jeesus julisti että ihmisen tulee kieltää itsensä ja antaa mielensä murtua…”
Eli mielestäsi Jeesus vastustaa sitä että on ihmisenä arvokas ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Ensi siis pitäisi tarvitsee suorittaa kaikenlaista, muuttua halutun kaltaiseksi ulkonäöltään tai luonteeltaan ja sitten loputtomasti todistella että on arvokas ihmisenä?
Ja tuo ”arvo” siis saadaan siitä, millaisia saavutuksia (asema, omaisuus) on saatu, millainen on ulkonäkö tai vastaa muiden odotuksia siitä, millainen saa tai ei saa olla.
”Anonyymi00058” 23.10.2026 klo 9.35
”Täytyy sanoa että Keltinkankaan kirja epäsuoraan mitätöi koko woken tuoman minäminä-aikauden…”.
Keltikangas ei tosin mitään tuollaista taida ilmaista.
Nykykulttuuri on se, mikä meitä ajaa keskittymään yhä enemmän itseensä. Iskulause ”jokainen on oman onnensa seppä” on sen ydintä
Se tulvii kaikkialta. Mainonta ja markkinointi keskittyy vetoamaan jatkuvasti yksilöllisiin haluihin, mukavuuteen ja luo uusia identiteettejä eri trendien kautta. Iskulause on: ”Koska olet sen arvoinen".
Erityisen vahvasti sosiaalinen media luo sitä, koska ne on rakennettu palkitsemaan oman elämän esittämisestä.
Monet yhteisöt ovat menettänee merkitystään. Enää ei ole kyläyhteisöjä, nuorisoseuroja, ”heimoja” kuten savolaiset, karjalaiset, hämäläiset ja pohjalaiset ja murteetkin katoavat. Yhtälailla herätysliikkeetkin ovat menettämässä yhteisöllisyyttään.
Sitten on isot asiat, kuten sodat, ilmastonmuutokset ym. joihin ei yksilö voi juuri vaikuttaa ja tätä paetaan sinne omaan pikkumaailmaan, jossa seurataan lähinnä omaa kehoa, uraa ja hyvinvointia.
Tuo Fukuyaman käsitys on siis täysin päinvastainen.
Hän mm. sanoo, että ”woke” on ”kehittynyt suuntaan, jossa ihmisen rotua, seksuaalista suuntautumista jne. pidetään hänen tärkeimpänä ominaisuutenaan ohi tämän yksilöllisuuden.”
”Yksilö ei ole enää yksilö, jolle kuuluvat samat universaalit oikeudet kuin muillekin yksilöille.”
”Yksilö on vain ryhmänsä edustaja. Se on hänen identiteettinsä, ei osa hänen identiteettiään, vaan nimenomaan se yksilöä määrittävä tekijä.”
”Ihminen on ensisijaisesti homoseksuuali, fyysisesti rajoittunut, saamelainen, muslimi tai maahanmuuttaja. Hän ei ole yksilö, jota tulisi kohdella yksilönä vaan häntä tulisi kohdella ryhmänsä edustajana.”
Että tämä ”wokesta” keskustelu on aika mahdotonta, koska se voi tosiaan tarkoittaa ihan mitä vain.
Woke-sana sisältää kaiken sen ihmistuhonnan mihin lähinnä vasemmistolaiset syyllistyvät tuhotakseen erityisesti lapsia ja nuoria - ja sitten myös aikuisia johdatellaan syntiin ja sitä rataa helvettiin kitumaan.
"Eli mielestäsi Jeesus vastustaa sitä että on ihmisenä arvokas ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on. "
No ymmärräthän sinä Jeesuksen tarkoituksen ja julistuksen että tämä paholaisen riivaaman ihmisen täytyy ensin riisua ja kieltää luonnollisen itsensä koska hän on pahuuden valtaama kaikkineen päivineen.
”Täytyy sanoa että Keltinkankaan kirja epäsuoraan mitätöi koko woken tuoman minäminä-aikauden…”.
Näin on että Keltinkangas kirjassaan pitää nykyajan minäminä- ihmistä historian kauheimpana ihmisenä ja seurauksista saamme lukea päivittäin mediasta. Tämä aikakausi tuhosi ihmisen panemalla hänet keskittymään vain itseensä. Tänään radiolla joukko naisia keskusteli kuinka kauheaa tämä yhteiskunta on naisille jotka pakotetaan koko ajan ehostamaan itseään ja kehoaan, niin siitä seuraa lukemattomia uusia tauteja ja sairauksia.
Täytyy muistaa että woke tappaa!!
Woken uhreja ovat transsukupuoliset ja homot. Sekä kaikki lapset ja nuoret joiden normaali kehitys halutaan vääristää woken tuputuksella.
"Eli mielestäsi Jeesus vastustaa sitä että on ihmisenä arvokas ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on."?????
Ei Jeesus hyväksy jokaista ihmistä sellaisena kuin mitä tämä on!
Syntiselle naiselle Hän sanoo: "mene, äläkä täst edes syntiä tee"!!!!
Fariseuksille Jeesus sanoi: Joh 8
"Te olette isästä Perkeleestä, ja hänen himojaan te tahdotte tyydyttää."
Olette te ihan pimeitä. Puhutte jostain WOKEn uhreista vaikka teillä ei ole mitään todisteita tämän puolesta. Te kuvittelette että nuoresta tulee homo, kun hänelle sanotaan että "homotkin on ihmisiä".
Kuvitteletko te tosiaan että ihmisen sukupuolinen suuntautuminen on näin "helppo"? Kysykää itseltänne olisiko teistä voitu kasvattaa homo? Olen kysynyt tätä usein Arto TTT mutta koskaan ei ole vastausta kuulunut.
Tietenkin ihmisen voi kasvattaa homosteluun. Antiikin Kreikassa nuoria poikia groomattiin ihan urakalla. Bi-seksuaalisuus on valtava synti eikä vain homous.
"Puhutte jostain WOKEn uhreista vaikka teillä ei ole mitään todisteita tämän puolesta. "
Mutta niillä lääkäreillä ja muilla viranomaisilla ja katutyöntekijöillä on sitäkin enemmän todisteita mitä kaikkia kauheaa woke aiheuttaa sadoille tuhansille ihmisille. Ja sinunkin tulisi heitä hoitaa opettajana jos vähänkin välittäisit ihmisistä että erilaisista tuhoa aiheuttavista suuntauksista mitä tämä maailma on pullollaan.
Edelleen minä kysyn, että olisiko sinut voitu kasvattaa homoksi? Ynnä että kuvitteletko sinä, että kun lapselle sanotaan koulussa, että homotkin ovat ihmisiä, niin hän menee siitä sekaisin?
Eli siis sinustakin olisi voitu kasvattaa homo?
Onkohan joku vielä täyspäinen kaiken sen progandan jäljiltä millä ihmisiä on nyt manipuloiti yli 10 vuotta jo, ja jokaisella on kova tarve olla kaikesta siitä jotakin mieltä?!
On kuin aikaisempi yleisö olisi nyt siirtynyt itse estradille, missähän on näytelmän käsikirjoittajat, entä teatterin johto ja ohjaaja?
Ette todennäköisesti tiedä, että mielipide on koko ihmisen aivotoiminnan pahin vihollinen, joten itse agendasta ei ole mitään epäselvyyttä.
Tämän päivän propaganda lopulta uhriuttaa teidät kaikki, jos ette osaa pysyä siitä erossa.
Näyttää siltä, ettei tämä eräs anonyymi ymmärrä, mistä asiasta milloinkin on kyse.
”Anonyymi00060” 24.10.2026 klo 14.31
”Keltinkangas kirjassaan pitää nykyajan minäminä- ihmistä historian kauheimpana ihmisenä
uinka kauheaa tämä yhteiskunta on naisille jotka pakotetaan koko ajan ehostamaan itseään ja kehoaan, niin siitä seuraa lukemattomia uusia tauteja ja sairauksia.”
”Anonyymi00060”24.10.2026 klo 18.00
”Mutta niillä lääkäreillä ja muilla viranomaisilla ja katutyöntekijöillä on sitäkin enemmän todisteita mitä kaikkia kauheaa woke aiheuttaa…”
Nämä eivät siis liity tuohon ”wokeen” millään tavalla ja Keltikangas ei mitään tuollaista ole maininnut.
Keltikangas siis keskittyy arvostelemaan yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta, joka pakottaa ihmiset itsekeskeisyyteen.
”Anonyymi00062” 24.10.2026 klo 15.29
”Ei Jeesus hyväksy jokaista ihmistä sellaisena kuin mitä tämä on!”
Et siis ihan ymmärrä koko asiaan. Kyse ei siis ole mistään tekojen hyväksymisestä vaan siitä, että on ihmisenä yhtä arvokas kuin muutkin.
Jeesus osoitti tämän mm. siten, että puolusti yhteiskunnan hylkiötä, publikaaneja ja syntisiä.
Mutta ei siinä hyväksytä syntiä tai itsekeskisyyttä, ahneutta, vihaa tai ulkokultaisuutta jne. eli sellaista tilaa Hän ei hyväksy.
Ei siis tarvitse t suorittaa kaikenlaista, muuttua halutun kaltaiseksi ulkonäöltään tai luonteeltaan ja sitten loputtomasti todistella että on arvokas ihmisenä.
Mummonmuori ei tajua Jeesuksen sanoman ydintä.
Jeesus EI HYVÄKSYNYT syntielämää eikä ulkokultaisuutta.
Mutta hän hyväksyy nämäkin, jos hen NÖYRTYVÄT ja tekevät parannuksen synneistään.
"Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon."
Itsensä ympällä pyöriville, itsekeskeisille Wokettajille, ja vain omia halujaan noudattavalle Jeesuksen tuomio oli ankara.
"Te kyykäärmeitten sikiöt..."!
"”Keltinkangas kirjassaan pitää nykyajan minäminä- ihmistä historian kauheimpana ihmisenä"
Tälläinen vain itseensä keskittynyt ihminen on suorastaan peto, mitä nykyaika tuottaa tuhoten sekä itseään että lähimmäisiään. Eräänlainen antikristillinen ilmiö mihin myös kirkko on ajautunut.
”Ei Jeesus hyväksy jokaista ihmistä sellaisena kuin mitä tämä on!”
Kristinuskossa Jeesus painottaa itsensä hylkäämistä ja vanhan ihmisen pois riisumista.
Matt. 16:24
Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Matt. 23:12
Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
Ihmisen tulee itsensä alentaa, ei ylentää kuten kirkko opettaa ihmisille itsensä toteuttamista eli ylentämistä.
Miksi Jeesus ei siedä ihmistä sellaisenaan, omana ihanana itsenään kuten kirkon papit kehoittaa??
Koska se luonnollinen ihminen sellaisenaan on paholaisen hallitsema, pahuuden valtaama, vaikka ovela ihminen osaa esittää sivistynyttä ja fiksua ja rakastavaa mutta silti sisällä on paholainen joka nousee tarvittaessa esille.
Siksi Jeesus käskee kieltämään itsensä ja hylätä minuus että Jeesus Pyhän Hengen kautta pääsee sen sijaan. Liha on siis paha mutta Henki tekee uskoon tulleen eläväksi todistelee Paavali.
>>Olette te ihan pimeitä. Puhutte jostain WOKEn uhreista vaikka teillä ei ole mitään todisteita tämän puolesta. >>
Todisteita on. Ukrainan rintamalla kuolleet wokettajat.
😊😊😊😊😊
"Ukrainan rintamalla kuolleet wokettajat."
Ahaa, siis omaa maataan ei kannata puolustaa kun se "wokettamista".
>>Edelleen minä kysyn, että olisiko sinut voitu kasvattaa homoksi? >>
Edelleen minä en vastaa.
😊😊😊😊😊
”Anonyymi00062”25.10.2026 klo 8.58UUSI
”Mummonmuori ei tajua Jeesuksen sanoman ydintä.
Jeesus EI HYVÄKSYNYT syntielämää eikä ulkokultaisuutta.”
Niinhän juuri sanoin: Kyse ei siis ole mistään tekojen hyväksymisestä vaan siitä, että on ihmisenä yhtä arvokas kuin muutkin.
”Itsensä ympällä pyöriville, itsekeskeisille Wokettajille, ja vain omia halujaan noudattavalle Jeesuksen tuomio oli ankara.”
Niin, kuten jo kirjoitin: …ei siinä hyväksytä syntiä tai itsekeskisyyttä, ahneutta, vihaa tai ulkokultaisuutta jne.
”Anonyymi0007125.10.2026 klo 9.25”
”Matt. 23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.”
Kun ihminen tulee sellaisena kuin hän on, hän on tosiaan nöyrä. Ei tarvita mitään itsensä ylentämistä joksikin halutun kaltaiseksi.
”Anonyymi00071” 25.10.2026 klo 9.25
”Siksi Jeesus käskee kieltämään itsensä ja hylätä minuus että Jeesus Pyhän Hengen kautta pääsee sen sijaan. Liha on siis paha…”
Tässä onkin mielenkiintoinen juttu.
Ensin, mitä se minuus oikeasti on?
Ehkä sitä voi kuvata siten ymmärtää, että on olemassa erillisenä yksilönä suhteessa muihin ja ympäröivään maailmaan.
Melkein kaikissa uskonnoissa on ajatus tuosta, miten sen minuuden voisi hävittää.
jotkut filosofit ja aivotutkijat väittävät, että kokemus yhtenäisestä "minästä" ovat vain aivojen luomaa illuusiota. Minuuden kieltäminen on siis biologisen ja fysikaalisen todellisuuden hyväksymistä.
Sitten eräissä henkisissä perinteissä minuuden kieltäminen on reitti korkeampaan ymmärrykseen tai pyhyyteen.
Ei ole siis olemassa mitään pysyvää, erillistä ja muuttumatonta "minää" tai sielua.
Kristityille tuo tarkoittaa että kieltää itsessään olevan oman itsekkyyden, ylpeyden ja omien halujen ja alistaa ne Jumalan tahdolle ja lähimmäisenrakkaudelle.
Sitten on myös käsitys, kun minäkuva hajoaa siksi, että kieltää omat tunteensa, mielipiteensä ja kaikki tarpeensa vain siksi, että miellyttäisi enemmän muita. Sitä voisi kuvat ajelehtimiseksi ilman ankkuria.
”PasiToivonen5”25.10.2026 klo 9.07
”Todisteita on. Ukrainan rintamalla kuolleet wokettajat.”
Oho, siis nyt jo isänmaallisuus ja oman maan puolustaminenkin on jo ”woketusta”. Vai tarkoitatko kenties niitä n. 450000 venäläistä, jotka ovat kaatuneet?
"Niinhän juuri sanoin: Kyse ei siis ole mistään tekojen hyväksymisestä vaan siitä, että on ihmisenä yhtä arvokas kuin muutkin."????
Siinähän tuo ero Wokettajien ja Jeesuksen sanoman kanssa juuri onkin.
Seksuaalista tasa-arvo ajavat kun eivät millään halua, että joku muuttaisi käytöstapojaan Raamatun ohjeiden mukaisiksi ,vaan jokainen saa "toteuttaa itseään ja halujaan" oman tahtonsa mukaisesti.
Ihmisen arvokkuudella ei sen kanssa ole mitään tekemistä. Jokainen Jumalan luoma on arvokas!
Tosille luoteenpiirteet, kuten ylpeys, itsekeskeisyys tai ahneus ovat vain kovemman työn takana saada ne kuriin,ja niiden voittamisella Raamattu käskee meitä kilvoittelemaan, mutta ei niiden esiintymisellä voi puolustaa sellaisia SELVIÄ TEKOsyntejä, joista Raamattu varoittaa.
Siksi kehoitetaan panemaan ne pois:
1. Piet 2
"Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos olette maistaneet, että Herra on hyvä".
Tarkasti ottaen woke on tuhonnut yksityiset ihmiset toteuttamaan ja ehostamaan itseään jopa todella karmeilla ja tuhoavilla tavoilla ja kun tämä ei onnistu niin seuraa ahdistukset, mielisairaudet, väkivalta ja aineiden käyttö.
Woke tappaa - ensin henkisesti ja sitten fyysisesti!!
Tämän tulee tiedostaa!!!
Hirveää lätinää ilman yhtään ainoaa perustelua? Missä tämä vaahtoaminen menee läpi?
... lue mediaa niin viisastut!!
”Anonyymi00072” 27.10.2026 klo 9.11
”Seksuaalista tasa-arvo ajavat kun eivät millään halua, että joku muuttaisi käytöstapojaan Raamatun ohjeiden mukaisiksi…”
Et siis ymmärrä tätä lainkaan: olla ihmisenä yhtä arvokas kuin muutkin.
Ensinnäkään Jeesus ei mainitse homoseksuaalisuutta tai homoseksuaaleja kertaakaan. Toisekseen ydinsanoma on, ettei kukaan ihminen ei ole toista parempi tai synnitön.
Sinä nostat yhden ryhmän esille, vaikka se koskee meitä aivan kaikkia.
Jeesus piti niitäkin arvokkaina ihmisinä, jotka tuolloin joutuivat elämään yhteiskunnan ulkopuolella, vihattuina ja halveksittuina. Hän ei nostanut rikkaita tai maan omistajia muita ylemmäs.
”Raamattu käskee meitä kilvoittelemaan, mutta ei niiden esiintymisellä voi puolustaa sellaisia SELVIÄ TEKOsyntejä, joista Raamattu varoittaa.”
Kyllä ja niitä ovat mm. varastaminen tai valehteleminen, panettelu tai haukkuminen, kateus tai viha. Samoin toisen ihmisen epäoikeudenmukainen ja julma alistaminen eli sortaminen sekä tekemättä jättäminen silloin, kun siihen olisi ollut mahdollisuus ja velvollisuus.
”Anonyymi00074” 27.10.2026 klo 9.58
”Hirveää lätinää ilman yhtään ainoaa perustelua? Missä tämä vaahtoaminen menee läpi?”
Tuon anonyymin tulkinnat ovat perin omalaatuisia ja ei hän varmaan edes itsekkään osaa avata, mitä se ”wokettaminen” hänelle tarkoittaa.
Mummonmuori paljastaa taas sen, ett hän ei arvosta Jumalan sanaa:
"Ensinnäkään Jeesus ei mainitse homoseksuaalisuutta tai homoseksuaaleja kertaakaan"????
Jeesus ilmestyi Paavalille ja OPETTI häntä näissä asioissa
Gal 1 :Kukaan ihminen ei ole kertonut tai opettanut sitä minulle, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle."
Paavali tuo SELVÄSTI esille sen, miten Raamattu suhtautuu homoseksuaalisuuden harjoittamiseen. Sen on toki vain yksi asia muiden joukossa, mutta KAIKESTA näkyvästä syntielämästä on luovuttava, eikä sen harjoittamista voi puolustaa muiden syntien tekemisellä.
Room 1
"Samoin luopuivat miehet luonnollisesta seksistä naisten kanssa, ja heissä syttyi himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet häpeällisiin tekoihin toistensa kanssa ja saavat siinä ansaitsemansa palkan."
Ihmisen arvokkuus Jumalan edessä ei riipu hänen taipumuksistaan, mutta Jumalan sanan selvä ohje on, että "saastainen LUOPUKOON saastaisuudestaan,"
Parannuksen teko ja elämäntavan muuttaminen tuntuu olevan kauhistus mummonmuorille.
"Ensin, mitä se minuus oikeasti on?"
Yritän selittää vähän fixummin, mitä tuo vaahtoaja ilmeisesti hakee takaa. Huomioithan, että en ole kristitty, tämä on minun tulkintani, määrittelyjä lukuunottamatta.
Minuus vai identiteetti? Koska pidät asioiden määrittelyä tärkeänä, niin veivaan kahdesta suunnasta, George H. Mead (minuus, enemmän psykologiaa) ja Erik Erikson (identiteeti, enemmän sosiologiaa).
Minuus on suora kokemus itsestä. Se on sinun tunteesi, ajatuksesi, keholliset tuntemukset, muistisi ja tietoisuutesi omasta tilastasi. Minuus on se ”minä”, joka kokee maailman ja tekee havaintoja (=ydinminä tai sielu jos haluat). Se vastaa kysymykseen: Kuka ja millainen minä olen itselleni?
Identiteetti on käsitys itsestä. Se koostuu niistä rooleista, arvoista, ryhmistä mihin samaistumme (kuten kansallisuus, uskonto, ammatti, kulttuuri, poliittinen vakaumus) ja ominaisuuksista, joiden kautta määrittelemme itseämme muille ja itsellemme. Se vastaa kysymykseen: Kuka ja millainen minä olen muiden silmissä?
Minuus on se, miten koet itse itsesi sisältä käsin, ja identiteetti on se, miten määrität itsesi suhteessa muuhun maailmaan. Muitakin versioita löytyy, mutta tämä jako on käytännöllinen minusta tässä.
Nyt se minun tulkintani vaahtoajasta...
Kristinuskossa on useampia käsityksiä siitä, mitä minuus tarkoittaa. Niille on yhteistä se, että kaikissa niissä ihminen määritellään suhteessa Jumalaan.
Kristinuskon minuus on todellinen asia. Koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ihmisen syvin minuuden ydin ei koskaan löydy pelkästään itsetutkiskelusta tai itsetoteutuksesta, vaan suhteesta Jumalaan.
Kristinuskossa identiteetti ei taas rakennu pelkästään ryhmien, arvojen, ammattien, menestyksen tai itsemäärittelyn varaan, vaan se saa perustansa Kristuksesta.
Kun ihminen yrittää rakentaa identiteettinsä omien saavutustensa, itesmäärittelynsä tai hyväksyntänsä varaan sen sijaan, että määrittelisi ja eläisi Jumalan yhteydessä, hän rikkoo omaa minuuttaan (Kristusta) vastaan.
Uudestisyntyminen kristinuskon tarkoittaa itsekeskeisen "minän" kuolemista ja identiteetin uudelleenmäärittelyä, ei itsestä ja omista tarpeista käsin vaan Kristuksesta.
Minuuden ja identiteetin uudestisyntyminen kiteytyy ajatukseen, että ihminen löytää todella itsensä vasta kadottaessaan itsensä – eli luopumalla itsekkyydestä ja itsekeskeisestä identiteetin rakentamisesta ja vastaanottamalla Kristuksen.
”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa”, Gal. 2:20.
AAMEN. Olipa hyvin kiejoitettu!
Mummonmuori:
"Sinä nostat yhden ryhmän esille, vaikka se koskee meitä aivan kaikkia."??
Mutta ei mikään muu ryhmä pidä tuollaista ääntä ja mekkalaa oman syntisen elämäntapansa puolesta kuin homoseksuaalit ja Seta!
Ikäänkuin se olisi maailman tärkein asia.
Älytöntä, että kirkon oppi avioliitosta ja Raamatullinen oppi seksuaalisuudesta tulisi muuttaa syntiensä mukaan ja olisi lupa toimia niiden vastaisesti jo ennen virallisia muutoksia niihin riittävin huutoäänestyksin. Oppihan ei muuttuisi sellaisen jälkeenkään todellisuudessa miksikään toiseksi, jatketaan vain leikkimistä kuin se ollsi joku toinen. Onhan kirkossa väläytelty mm. Kanalankin toimesta että muutkin seksuaalisynnit siunauttaisiin ”rakkautena ja normaalina elämänä”. Pettämiset kuuluu kuulemma normaaleihin elämän virheisiin. Kanala on itsekin pettänyt useita kertoja ja polyamoria on kuulemma hyväksyttävä seurusteluemän muoto.. Mistä pappi on saanut valtuudet niin julistaa? Yhteiskunnassa yleistyy vapaat suhteet, joissa saa harrastaa luvalla seksiä myös muiden kuin kumppanin kanssa. Siitäkin ajatellaan, että ihan ok, kun kerran lupa on.. mutta ei Jumalalta. Kristillisen etiikan mukaan ei mene noin, vaan siinä saastutetaan niin parisuhdetta, kumppania, itseään kuin niitä sivullisia, joihin sekaannutaan.
Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa. Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa.
1. Tessalonikalaiskirje 4:3-5
Mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa.
1. Korinttilaiskirje 7:2
No, taitaa tuo anonyymi olla "persoonallinen" ja muodostaa näkemyksiä kuin teini-ikäinen.
”Anonyymi00072” 27.10.2026 klo 10.55
”Parannuksen teko ja elämäntavan muuttaminen tuntuu olevan kauhistus mummonmuorille.”
Ei todellakaan ole, mutta joskus tuntuu että se on sitä sinulle:
Viitaan kahdeksanteen käskyyn; Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
”Anonyymi00074” 27.10.2026 klo 11.23
”Minuus on se, miten koet itse itsesi sisältä käsin, ja identiteetti on se, miten määrität itsesi suhteessa muuhun maailmaan. Muitakin versioita löytyy, mutta tämä jako on käytännöllinen minusta tässä.”
Tuo on aika hyvä tiivistys.
”Kun ihminen yrittää rakentaa identiteettinsä omien saavutustensa, itesmäärittelynsä tai hyväksyntänsä varaan sen sijaan, että määrittelisi ja eläisi Jumalan yhteydessä, hän rikkoo omaa minuuttaan (Kristusta) vastaan.”
”Minuuden ja identiteetin uudestisyntyminen kiteytyy ajatukseen, että ihminen löytää todella itsensä vasta kadottaessaan itsensä – eli luopumalla itsekkyydestä ja itsekeskeisestä identiteetin rakentamisesta ja vastaanottamalla Kristuksen.”
Tämä minuuden käsitys poikkeaa siis jonkin verran. Tuon voin allekirjoittaa, että juuri väärästä itsekeskeisyydestä tulee luopua, mutta ei tule antaa muiden määritellä itseään siten, että näin rikkoo samalla tuon yhteyden Jeesukseen.
”Anonyymi00078” 27.10.2026 klo 19.14
”Mutta ei mikään muu ryhmä pidä tuollaista ääntä ja mekkalaa oman syntisen elämäntapansa puolesta kuin homoseksuaalit ja Seta!”
:D Ei vai? Kyllä nyt pitää suurinta mekkalaa ne itsekeskeiset, ahneet ja välinpitämättömät, jotka lietsovat riitaa ja toraa ihmisen keskuuteen.
”Parannuksen teko ja elämäntavan muuttaminen tuntuu olevan kauhistus mummonmuorille.”
Mummomuori kannattaa ns. kasteen armo missä pelkkä ihmisriitti pelastaa. Apostolit julistivat uskoon tuloa Jeesukseen ja upostuskastetta.
”Kun ihminen yrittää rakentaa identiteettinsä omien saavutustensa, itesmäärittelynsä tai hyväksyntänsä varaan sen sijaan, että määrittelisi ja eläisi Jumalan yhteydessä, hän rikkoo omaa minuuttaan (Kristusta) vastaan.”
Kristinuskossa ihminen ei rakenna omaa identiteettiäään vaan riisuu ja hylkää KAIKKI identiteettinsä ja riisuu itsensä että Pyhän Hengen tilalle.
”Mutta ei mikään muu ryhmä pidä tuollaista ääntä ja mekkalaa oman syntisen elämäntapansa puolesta kuin homoseksuaalit ja Seta!”
Seta on vallanut koko yhteiskunnan poliitikot, median, talouselämästä osan, kulttuuriväen ja kirkon.
Vain me Jeesukseen kristityt julistamme homoille ja heteroille että seksi saman sukupuolen kanssa on synti ja kauhea teko Jumalan silmissä ja myös himo miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella on helvettiin johtava synti.
Apostolien julistus ei koskenut upotuskastetta vaan Kristusta
Taas väärin.
Apostolien julistukseen kuului kehoitus parannuksen tekoon ja sen jälkeen ottamaan kaste:
Ap 2
"Tämä sai kuulijat tuntemaan piston sydämessään, ja he kysyivät Pietarilta ja muilta apostoleilta: »Mitä meidän pitäisi tehdä, veljet?» Pietari vastasi: "Tehkää siis parannus ja ottakaa kaste Jeesuksen Kristuksen nimissä, jotta saisitte syntinne anteeksi."
Vauvoja ei kehoitettu kastamaan!
Ei niin mutta apostolit suorittivat uskoon tulleille upotuskasteen!!
Kaikki kansat käskettiin kastamaan
Ei vaan kasteen
Ihme kun hellari ei osaa muuta kuin kitistä vauvoista
Jeesus ei käskenyt kastamaan aikuisia
Tavallaan näin on sillä Jeesus käski kastaa Häneen uskoontulleita!!
Lapsikin voi tulla uskoon Jeesukseen!
Taikka paremmin ottaen kaikista kansoista tulee uskoon Jeesukseen ja sitten heidät upotetaan Pyhän Hengen saamiseksi.
Ihme kun sinä et osaa kitistä muusta kun jonkun hellarin kirjoituksista.
Ei tuollainen höpötys ole tervettä ja tuo koskee monia palstan helluntailaisia
Varsinkin se koskee luterilaisia kitisijöitä!
Näin se menee
Ei, vaan Tasa-arvon ja tiedon vuoksi uhriutuvat ry.
Jep, sukupuoli on vain määrittelykysymys, mikä perustuu luonnontieteellisiin faktoihin. Älä viitsi.
Ei Raamatun mukaan