Milloin luterilaisuus syrjäytti

katolilaisuuden?
96339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Ruotsin kuningas Suomeen maastakarkoisten uhalla.

Äänestä

Maailmassa on katolilaisia on 1400 miljoonaa.
Luterilaisia on maailmassa 80 miljoonaa.
Katolisia on siis 17-18 kertaa enemmän, joten "syrjäyttämisestä" on yliampuvaa.

Suomesta tuli luterilainen, koska Kustaa Vaasalta loppui rahat ja katolisen kirrkon omaisuuden takavarikointi oli tehokas tapa saada lisää varoja.

Nykyisen Suomen alueella ei ollut MINKÄÄNLAISTA luterilaista liikettä ennen kuin Kustaa Vaasa päätti että kirkosta tulee luterilainen. Papeille tietenkin tärkeintä oli palkanmaksun jatkuminen ja he sopeutuivat uuteen uskoon käärmeen notkeudella.

3Äänestä

Uskonnollisesti luterilaisuus ei ole syrjäyttänyt katolisuutta koskaan, sillä niin paljon katolisia piirteitä luterilaisuudessa on.

Äänestä

"Suomesta tuli luterilainen, koska Kustaa Vaasalta loppui rahat ja katolisen kirrkon omaisuuden takavarikointi oli tehokas tapa saada lisää varoja."

Juuri näin kunniakas on Suomen luterilaisen kirkon alku. Rahan perässä on juostu sen jälkeenkin - ja onnistuneesti!

Surkuhupaisaa, että teologit yrittävät selittää jotain "tulkinnallisia erimielisyyksiä" tai Lutherin teesejä syyksi luterilaisuuteen siirtymiselle.

Todellisuudessa ensin tuli rahapulasta kärsivät kuninkaan päätös vaihtaa kikkokuntaa ja teologiset syyt sävellettiin jälkikäteen.

1Äänestä
  • "Suomesta tuli luterilainen, koska Kustaa Vaasalta loppui rahat ja katolisen kirrkon omaisuuden takavarikointi oli tehokas tapa saada lisää varoja."

    Vaasa tyhjensi kirkot katolisista klumeruuneista ja siirsi ne omaan kirstuunsa mutta katoliset tavat pääasiassa ovat edelleen luterilaisen kirkon järjestelmää.

    Äänestä

  • "Todellisuudessa ensin tuli rahapulasta kärsivät kuninkaan päätös vaihtaa kikkokuntaa ja teologiset syyt sävellettiin jälkikäteen."

    Ja itseasiassa vieläkin katolisen kirkon tärkeimmät opit ja haarat ovat voimassa luterilaisessa kirkossa.

    Äänestä

Milloin islam syrjäyttää kristinuskon.?
Pureeko kristinusko islamin taakseen jättämää pölyä?

Äänestä
  • No kerro se läntinen valtio jossa islam on syrjäyttänyt kristinuskon?

    1Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    No kerro se läntinen valtio jossa islam on syrjäyttänyt kristinuskon?

    Enhän minä ole väittänyt että nyt jo olisi islam vallannut jotain maata..mutta Englannissa islam on hyvää vauhtia etenemässä. Ja kirkkojen tilalle tulee moskeijoita kasvavalla vauhdilla. Sama Muualla Euroopassa. Paljon kirkkoja on kyllä lopettanut toimintansa kun ei ole seurakuntalaisia tai ne on vähentyneet.

    Äänestä

  • Islam on tosiaan nyt käymässä ankara sotaa kristinuskoa ja länsimaista yhteiskunta järjestystä vastaan Espanjassa, Ranskassa ja Englannissa. Yle ei tästä vaan paljoa kerro koska Ylen periaate on että kansa eläköön pimeydessä mitä maailmalla tapahtuu. Saksa on nyt päättänyt taistella mutta nämä kolme maata ovat jo häviämässä sodan islamia vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Enhän minä ole väittänyt että nyt jo olisi islam vallannut jotain maata..mutta Englannissa islam on hyvää vauhtia etenemässä. Ja kirkkojen tilalle tulee moskeijoita kasvavalla vauhdilla. Sama Muualla Euroopassa. Paljon kirkkoja on kyllä lopettanut toimintansa kun ei ole seurakuntalaisia tai ne on vähentyneet.

    Kuinka lapsellisia te laitauskovat oikein olette kun jaksatte puurtaa tälläistä "islam tulee ja tappaa" pas.kaa tänne jatkuvasti? Eikö teillä ole mitään realiteetteja asian suhteen olemassa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Islam on tosiaan nyt käymässä ankara sotaa kristinuskoa ja länsimaista yhteiskunta järjestystä vastaan Espanjassa, Ranskassa ja Englannissa. Yle ei tästä vaan paljoa kerro koska Ylen periaate on että kansa eläköön pimeydessä mitä maailmalla tapahtuu. Saksa on nyt päättänyt taistella mutta nämä kolme maata ovat jo häviämässä sodan islamia vastaan.

    Kerro toki missä kohtaa kulkee rintamalinjat? Kuinka monta kilometriä on juoksuhautoja kaivettu? Kummalla puolella on enemmän tankkeja? Entäs hävittäjiä? Entä ovat kaatuneiden määrät viimeisen puolen vuoden ajalta?

    Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Kuinka lapsellisia te laitauskovat oikein olette kun jaksatte puurtaa tälläistä "islam tulee ja tappaa" pas.kaa tänne jatkuvasti? Eikö teillä ole mitään realiteetteja asian suhteen olemassa?

    Eikö "mistänäitäoikeintulee" usko edes islamilaisten mullahien sanoihin?
    "Me valloitamme Euroopan naisten kohtujen avulla."

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikö "mistänäitäoikeintulee" usko edes islamilaisten mullahien sanoihin?
    "Me valloitamme Euroopan naisten kohtujen avulla."

    Kuule kun se mitä joku hölmö saarnaaja jossain sanoo, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Te kuvittelette että näillä sanomisilla valloitettaan koko Eurooppa ja sen jälkeen maailma.

    Samalaisia pas.kanpuhujia he ovat kuten teidänkin omat saarnajat. Hekin ovat puhuneet että kohta alkaa suuri herätys, jonka jälkeen koko Suomi "kristillistyy". No eipä ole vain kuulunut eikä näkynyt moista herätystä.

    Euroopan suurin muslimiväestö on Ranskassa, jossa 10 prosenttia on muslimeja. Onko Ranskan parlamentissa näin suurta muslimipuoluetta, joka vaatisi esim sharia-lakia koko Ranskaan? Ei ole.

    Yhdessäkään Euroopan maassa ei ole mitään merkittävää islamilaista puoluetta olemassa. Suomeenkin yritettiin ainakaan muslimipuolue perustaa. No saatiiko 5000 nimeä kasaan? Ei lähellekkään.

    Puoluetta johti Abdullah Tammi, joka oli ihan suomalainen kaveri. Sen jälkeen yritettiin päästä Helsingin valtuustoon valitsijayhdistyksen avulla. Tulos 160 ääntä eli 0.05 prosenttia äänistä. Eli vitsi vitsi koko puolue.

    Muutamissa suurissa Euroopan kaupungeissa on ollut muslimeja kaupinginjohtajina. Kuten Sadiq Khan valittiin Lontoon pormestariksi vuonna 2016. Hän oli ensimmäinen muslimi Euroopan suuren pääkaupungin johtajana.

    • Rotterdam, Alankomaat: Marokkolaissyntyinen Ahmed Aboutaleb toimi Rotterdamin pormestarina vuodesta 2009 aina vuoteen 2024 saakka. Hän oli ensimmäinen suuren länsieurooppalaisen kaupungin muslimijohtaja.

    • Birmingham, Iso-Britannia: Britannian toiseksi suurimman kaupungin pormestariksi valittiin vuonna 2026 pakistanilaistaustainen Zaker Choudhry.

    • Muut Britannian kaupungit: Useissa muissakin brittikaupungeissa on ollut muslimitaustaisia pormestareita, esimerkiksi Rotherhamissa Rukhsana Ismail, joka oli nainen ja pukeutuu hijabiin.

    Onko noissa kaupungeissa määrätty, että naisten tulee kulkea hunnutettuna? Onko noissa kaupungeissa määrätty yleinen rukouspakko kuten islam määrää?

    Onko noissa kaupungeissa määrätty että kouluissa pitää opettaa islamia? Onko noissa kaupungeissa määrätty, että naisten tulee olla suljettu kotiin? Onko noissa kaupungeissa suljettu kristillisiä kirkkoja?

    Voisitko vastata? Ja jos et vastaa, niin voisit lopettaa sen pas.kan puhumisen. Kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikö "mistänäitäoikeintulee" usko edes islamilaisten mullahien sanoihin?
    "Me valloitamme Euroopan naisten kohtujen avulla."

    >> "Me valloitamme Euroopan naisten kohtujen avulla." <<
    Naisen suostumuksella tai ilman sitä?

    Äänestä

Mielenkiintoista historiaa. Kunhan vähän tutustun, niin laitan kommenttia.

Äänestä
  • Täällä meinaa taju lähteä kun henkeä pidätellään.

    Äänestä

Keskiajallahan se tapahtui Lutherin toimesta, kun tapahtui uskonpuhdistus ja osa Lutherin kannattajista irtaantui katolisuudesta.

Äänestä

Baba vanga ennusti että Eurooppa tuhoutuu suuressa muslimisodassa ja muuttuu joutomaaksi.

Äänestä

>>Voisitko vastata? Ja jos et vastaa, niin voisit lopettaa sen pas.kan puhumisen. Kiitos.>>

En voi vastata enkä lopeta puhumista. Kiitos.

😊😊😊😊😊

Äänestä

>>Kerro toki missä kohtaa kulkee rintamalinjat? Kuinka monta kilometriä on juoksuhautoja kaivettu? Kummalla puolella on enemmän tankkeja? Entäs hävittäjiä? Entä ovat kaatuneiden määrät viimeisen puolen vuoden ajalta?>>

Kaatuneita on viimeisen puolen vuoden ajalta ainakin Ruotsissa. Raiskattuja enemmän.

😊😊😊😊😊

Äänestä

Hienoa että Mistänäitä sallii Jumalaan uskomisen.

Silloin jos uskoo Islamin jumalaan.

😊😊😊😊😊

Äänestä
  • Islamin Jumala on täsmälleen sama kuin kristinuskonkin. Eikö teillä ole mitkään historian alkeet edes hanskassa, ja sitten tuolla älyllä pitäisi ymmärtää raamatun älykäs tarina, voi hyvä Luoja!

    Äänestä

1550-luvulla liittyen Petrus Särkilahteen, jonka väitetään englannin kielellä olleen Lutherin opissa, mikä suomen kielellä kumotaan.

Äänestä
  • Tämä siis Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tämä siis Suomessa.

    Jos haluaa sen Lutherista löytää, niin ei kai ole mikään ongelma niitä tietoja penkoa googlaamalla?!

    Äänestä

  • Merkittäväähän tähän on Ahvenanmaan noitakäräjät 1666, kun jalansija oli jo luterilaisuudessa?!

    En ole tullut ymmärtäneeksi, että miksi juuri noituus liittyi luterilaisuuteen, ehkä joku viisaampi osaa selittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Merkittäväähän tähän on Ahvenanmaan noitakäräjät 1666, kun jalansija oli jo luterilaisuudessa?!

    En ole tullut ymmärtäneeksi, että miksi juuri noituus liittyi luterilaisuuteen, ehkä joku viisaampi osaa selittää.

    Yksi yksinkertainen syy sanotaan olleen tiukka valtion ja kirkon liittouma, ja siinä missä muualla noituudesta pääosin syytettiin naisia, Suomessa oli pääsyytettyinä miehiä - hehän omistivat juuri ne viljelymaat ja metsät, jotka naapuri halusi?! Ehkä jonkinlainen hyväveliverkosto toimi jo tuolloin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Meillä Ruotsissa (mukaan luettuna nykyinen Suomi) vallanpitäjät kuitenkin onneksi säilyttivät harkintansa myös silloin, kun kansa halusi tuomita ihmisiä noituudesta. Kuningas yleensä armahti kuolemaan tuomitut ja eliitti yritti rauhoitella kansan kuumia tuntemuksia. Tässäkin asiassa Ruotsi oli rationaalisesti hallittu valtio, eivätkä Manner-Euroopan laajat vainot toistuneet täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sama periaate koski myös samasukupuolisesta seksistä syytettyjä. 1600-luvulla ihmisiä saatettiin tuomita Vanhan Testamentin Mooseksen lain perusteella. Ruotsin omassa laissa samasukupuolista seksiä toki ei ollut koskaan kielletty, eikä sitä kielletty myöskään Ruotsin historiallisessa Vuoden 1734 laissa. Tämä laki laadittiin Valtiopäivillä vakaan harkinnan oloissa, uskonsotien ajan jälkeen.

    Äänestä

Ei kai missään vaiheessa - lähes kaikki katolisuuden metkut sisältyvät myös luterilaisuuteen.

Äänestä
  • Ei nyt sentään ihan kaikki.

    Luterilaisuudesta puuttuvat papiston selibaattimääräykset. Katolisen kirkon kanoninen laki poistettiin luterilaisessa Ruotsissa kokonaan. Englannin reformaatiossa kanonisen lain osia liitettiin maalliseen lakiin, mistä seurasi vuosisatoja jatkunut valtiollinen homojen vaino ja syrjintä, joka imperiumin mukana levisi paljon Brittein saarten ulkopuolelle.

    Luterilaisuudesta puuttuu ajatus pyhimysten palvonnasta. Katolisena aikana pyhimyksiä juhlittiin suurella hartaudella, mistä seurasi työpäivien menetystä. Säästäväinen kuningas Kustaa sai Ruotsin kruunulle lisää verotuloja vähentämällä kirkollisia juhlapäiviä rankalla kädellä.

    Äänestä

Koittakaapa saada tähän nyt järkeä. Luterilaisuus ei ole uskonto, vaan rautalangasta väännetty totuus, että mitä raamatussa todellisuudessa Paavalin opilla lukee.

Ja se kuuluu näin, Kuther päästelee suolikaasunsa Vatikaanin suuntaan paavia kohden, ja kysyy Saatanalta, että onko tämä senkin merkinnyt syntilistaansa.

Sekä jertoo, että kasteella asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko tämän elämän ajaksi niin, että sen kanssa saa taistella vielä kuolinvuoteellakin.

Ja kirjoittaa kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan.

Jos näistä ei aukea totuus, ei voi mitään.

Äänestä
  • Niin, ne kulkevat käsi kädessä, kun Paavali sanoo Gal.3:13, Jeesuksen nimeen Kristus (tosi Jumala) on kiroukseksi kirottu uhri, ja 1.Kor.3:13 Paavalin sanoin, jos uskoo häntä, menee helvettiin.

    Onhan tämä nyt monta kertaa helpompi ymmärtää, kun se lukee selvällä suomen kielellä, kuin taas nettihuijaus, jonka lopputulos ei ole tiedossa uskoessa - raamatussa on.

    Äänestä

  • Ja jos tämä pitää vääntää vielä rautalasta.

    1) syntilistaa pitää Saatana, eikä Jumala
    2) kaste on ilmestyskirjan 13. luvun puhuvan Pedon kuvan merkki
    3) taistellaan sen kanssa vielä kuolinvuoteella - tarina kertoo siitä, kun Saatana varastaa uskojansa sielun

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ja jos tämä pitää vääntää vielä rautalasta.

    1) syntilistaa pitää Saatana, eikä Jumala
    2) kaste on ilmestyskirjan 13. luvun puhuvan Pedon kuvan merkki
    3) taistellaan sen kanssa vielä kuolinvuoteella - tarina kertoo siitä, kun Saatana varastaa uskojansa sielun

    Ja siten teos (pahuuteen) "Sidottu ratkaisuvalta", jossa lukee, että "Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut VIHAN eikä mitään armoa".

    Tämä löytyy Roomalaiskirje 7.luku, kun palvoo Jeesusta kristuksena, tosi Jumalana kirottuna uhrina itsensä puolesta, pelastuu tekemään vaikka ditä pahaa mitä vihaa!

    Merkittävää siinä on, että lukee myös, ja PELASTUU PALVELEMAAN lihalla synnin lakia.

    Kun tekee kaupat Paholaisen kanssa sielustaan, sitä on myös PALVELTAVA.

    Oletteko koskaan kuulleet?

    Äänestä

Siitäkö johtuu että eräissä luterilaisissa kirkoissa lukee Jehova? Siis katolilainen jäänne?

Äänestä

Kristinusko on levinnyt sitä mukaa, miten eri hallitsijat ovat siihen suhtautuneet. Toki siinä on ollut taustalla myös ne omat tavoitteet, millä sitä valtaa on saanut pitää yllä.

Eli varsin raadolliset syyt, jos niin haluaa ajatella.

Ruotsi oli pahasti velkaantunut ja katollinen kirkko omisti suurimman osan maista, kullasta ja hopeasta. Uskonpuhdistuksen varjolla sai kuningas oikeuden ottaa kirkon omaisuuden valtion käyttöön.

Mutta suomessa oli oppineita, kuten Agricola, jotka opiskelivat Lutherin ja muiden uskonpuhdistajien oppilaana. Sieltä tuli ajatus, että niin Raamattua kuin jumalanpalvelukset piti olla omalla kielellä. Näin Agricola loi suomen kirjakielen ja kansaa opetettiin lukemaan.

Nämä vaikuttivat vahvasti siihen, että luterilaisuus tuli suomalaisten arkeen.

Kirkon ja valtion yhteys alkoi 1800-luvun puolivälissä heikentyä niin herätysliikkeiden kuin Euroopasta levinneen liberalismin myötä.

Äänestä
  • "Kristinusko on levinnyt sitä mukaa, miten eri hallitsijat ovat siihen suhtautuneet."

    Kristinusko on levinnyt etupäässä pakottamalla ja väkivaloin levitettynä.

    Tämä alkoi heti Rooman valtakunnassa, jossa kristinuskosta tehtiin pakollista ja muihin uskontoihin uskomisesta tehtiin rikos - kuten myös "vääristä" kristinuskon tulkinnoista.

    Äänestä

  • Agricolan vaiheet kerrotaan Suomessa usein hieman valikoivalla tavalla.

    Todellisuudessa kuningas Kustaa Vaasa halusi, että hänen poikansa oppivat puhumaan suomea. Tätä varten hän tiedusteli Viipurin linnasta tuttaviltaan, onko siellä koulussa joku pätevä nuorimies, joka voisi tulla Tukholman hoviin puhumaan suomea prinsseille. Ja niin löytyi Mikael Agricola.

    Kuningas sitten tutustui Agricolaan henkilökohtaisesti, ja vähitellen lähetti hänet omalla rahotuksellaan Saksaan opiskelemaan uutta oppia. Agricola oli Tukholmassa tutustunut siellä jo käytössä olleisiin suomenkielisiin uskonnollisiin teksteihin, kun hän sai kuninkaalta tehtäväksi suomenkielisen kirjakielen kehittämisen. Turun hiippakunnassa oltiin aluksi toki vahvasti sitä mieltä, että latinan korvaaminen suomen kielellä on mahdotonta.

    Mikael Agricola jatkoi sitten kuninkaan antamissa tehtävissä myöhemminkin.

    Suomessa yleensä todetaan, että Agricolan varhaisista vaiheista ei tiedetä paljonkaan, mutta kyllä niistä on tietoa. Agricola oli uskollinen kuninkaalleen, kuten tuon ajan Ruotsissa virkamiehen oli syytäkin olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Agricolan vaiheet kerrotaan Suomessa usein hieman valikoivalla tavalla.

    Kustaa Vaasa luonnollisesti tuki myös ruotsinkielisen uskonnollisen kirjallisuuden laatimista. Ruotsin kieli oli kauan ollut valtakunnan virallinen hallintokieli. Jo 1300-luvulla oli päätetty, että Ruotsin valtakunnan dokumentit laaditaan vain ruotsin kielellä, ja aiemmin käytetyt saksa ja latina syrjäytettiin. Uskonnollisen kirjallisuuden merkitystä yhtenäisen kielen kehitykselle on silti vaikea yliarvioida, koska uudet ruotsin ja suomen kielellä laaditut tekstit levisivät ensi kertaa kaikkiin valtakunnan pitäjiin kansan kuultaviksi ja nähtäviksi.

    Äänestä

Ei ole syrjäyttänyt eikä tule syrjäyttämään. Luterilaisuus on vain opin haara mikä itsekin on raaka ja jäänyt keskeneräiseksi opin korjauksen suhteen.

Rakkauden evankeliumi on lähde minkä vesi sotketaan oppeihin ja liataan sanan virheellisten tulkintojen kautta niiden hyödyksi jotka rakkautta väärin tulkitsevat.

Rooman kirkko on suuri eksyttäjä ja Luterilaisuus ja muut opit seuraavat perässä perisynnin kanssa. Idän kirkko todistaa toisin omien virheellisten tulkintojen kautta.

Oikea oppi on rakkauden evankeliumi mitä Jeesus tuli opettamaan Isän tahdon mukaan ja se oppi on ihmisten sydämissä mutta ihmiset eivät ymmärrä etsiä sitä sieltä missä se on vaan tukeutuvat eri oppien kiemuroihin.

Opit opettava hyvin, siksi oppi on hyvä vaikka opetus on väärä. Se avaa kuitenkin oppiin väärän tulkinnan kautta. Lopulta ihminen löytää oikean tien jos on löytääkseen. Se tie on sydämessä.

Rakkautta

Äänestä
  • "Rooman kirkko on suuri eksyttäjä ja Luterilaisuus ja muut opit seuraavat perässä perisynnin kanssa."?????

    Eihän katolilaisuudessa ole perisyntiä.Se ei sentään ole niin julma oppi kuin luterilaisuus, jossa kastamattomat lapset ovat kadotettuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "Rooman kirkko on suuri eksyttäjä ja Luterilaisuus ja muut opit seuraavat perässä perisynnin kanssa."?????

    Eihän katolilaisuudessa ole perisyntiä.Se ei sentään ole niin julma oppi kuin luterilaisuus, jossa kastamattomat lapset ovat kadotettuja.

    Luterilaisuus ei opeta että kastamattomat lapset ovat kadotettuja ja katolisuudessa on perisynti

    Jatkat siis valehteluasi kuten helluntailaisilla on tapana

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Luterilaisuus ei opeta että kastamattomat lapset ovat kadotettuja ja katolisuudessa on perisynti

    Jatkat siis valehteluasi kuten helluntailaisilla on tapana

    "Luterilaisuus ei opeta että kastamattomat lapset ovat kadotettuja ja katolisuudessa on perisynti"

    Etkö tunne kirkon oppia?
    Augsburgin tunnustus:
    "Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan."

    Tunnen mutta SINÄ et tunne!

    Tuo kohta ei sano että kastamaton vauva menee helvettiin

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Luterilaisuus ei opeta että kastamattomat lapset ovat kadotettuja ja katolisuudessa on perisynti

    Jatkat siis valehteluasi kuten helluntailaisilla on tapana

    Se on sen tapa, kuten täällä on nähty.

    Katolinen kirkko uskoo perisyntiin kuten kaikki perinteiset kristityt

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tunnen mutta SINÄ et tunne!

    Tuo kohta ei sano että kastamaton vauva menee helvettiin

    Etkö ymmärrä lukemaasi:
    " joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen KUOLEMAN niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan."

    Helvetti on Raamatun mukaan iankaikkinen kuolema!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä lukemaasi:
    " joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen KUOLEMAN niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan."

    Helvetti on Raamatun mukaan iankaikkinen kuolema!

    Etkö ymmärrä että kastamattomat kastetaan, eivät ne mene helvetiin

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä että kastamattomat kastetaan, eivät ne mene helvetiin

    Tuohan ei enää pidä paikkaansa. Uudellamaalla kastetaan enää vähän alle 50 % lapsista, joten kadotuksessa taitaa olla tungosta.

    Äänestä

Luterilaisuus ei koskaan ole syrjäyttänyt katolisuutta, vaan lähes kaikki katolisuuden oikut luterilainen kirkko on sellaisenaan omaksunut itselleen.

Äänestä
  • ... ja sitten islam on syrjäyttämässä sekä katolisuuden ja luterilaisuuden kovaa vauhtia.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    ... ja sitten islam on syrjäyttämässä sekä katolisuuden ja luterilaisuuden kovaa vauhtia.

    Luterilaiset ovat niin pieni sirpalekirkko, että tietenkin se syrjäytyy.EU:n asukkaista muslimeja on 5%- 6% eli hyvin tarkkaan sama osuus kuin luterilaisia. Kaikkia protestantteja yhteensä on toistaseksi selvästi enemmän kuin muslimeja eli n. 9%.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Luterilaiset ovat niin pieni sirpalekirkko, että tietenkin se syrjäytyy.EU:n asukkaista muslimeja on 5%- 6% eli hyvin tarkkaan sama osuus kuin luterilaisia. Kaikkia protestantteja yhteensä on toistaseksi selvästi enemmän kuin muslimeja eli n. 9%.

    Onko tämä syy vai islamin pelko kun kirkkolaitokset ovat kääntymässä islamin ja moskeijoiden puoleen??

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Onko tämä syy vai islamin pelko kun kirkkolaitokset ovat kääntymässä islamin ja moskeijoiden puoleen??

    Kyllä.
    Kirkot pelkäävät, että niille käy samalla tavalla kuin Jylland Postille, kun sinne heitettiin polttopulloja ja toimitukset yritettiin tuhota.
    Islamin arvostelu on vaarallista ja siksi kirkonmiehet käyttävät toisenlaista taktiikkaa.

    Äänestä

”Anonyymi00031” 29.10.2026 klo 9.20UUSI
”Ei ole syrjäyttänyt eikä tule syrjäyttämään. Luterilaisuus on vain opin haara mikä itsekin on raaka ja jäänyt keskeneräiseksi opin korjauksen suhteen.”

Tuota, kristinuskossa on eri suuntauksia, joita voi vaikka kutsua ”opillisiksi haaroiksi”. Näin on ollut melkein alusta saakka.

Anglikaanit sekä episkopaaliset kirkot lienevät kaikkien lähimpänä katolilaista teologiaa.

Se mikä usein unohtuu, on historia ortodoksikirkon kohdalla.
Pähkinäsaaren rauha v. 1323 jakoi Suomen alueen ensimmäistä kertaa virallisesti kahteen uskonnolliseen ja poliittiseen kulttuuriin. Karjala jäin jäi ortodoksiseksi ja muu Suomi katoliseksi.

Kun 1600 luvulla luterilaisuus valtasi suomen, niin Ruotsin valtio pyrki käännyttämään ortodoksiväestön luterilaisuuteen uskontopolitiikalla. Tällöin ortodokseja vainottiin ja heitä pakeni Venäjälle kymmeniä tuhansia.

Sitä voi kutsua väestönvaihdoksi, kun luterilaiset sitten asuttivat ortodoksien tilat karkotuksen jälkeen.

”Anonyymi00033” 29.10.2026 klo 9.32UUSI
.” ja sitten islam on syrjäyttämässä sekä katolisuuden ja luterilaisuuden kovaa vauhtia.”

Meinaat että kristinusko on niin heikko, että se väistämättä altistuu toiseen uskontoon?

Äänestä
  • "Sitä voi kutsua väestönvaihdoksi, kun luterilaiset sitten asuttivat ortodoksien tilat karkotuksen jälkeen."

    Kannattaiskohan SAK:n, Tehyn, STTK:n ja muiden ammattijärjestöjen laittaa kaikki luterilaisten omistamat yritykset kauppasaartoon?
    Vai eikö kauppasaarrot koske muita kuin Israelia?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Sitä voi kutsua väestönvaihdoksi, kun luterilaiset sitten asuttivat ortodoksien tilat karkotuksen jälkeen."

    Kannattaiskohan SAK:n, Tehyn, STTK:n ja muiden ammattijärjestöjen laittaa kaikki luterilaisten omistamat yritykset kauppasaartoon?
    Vai eikö kauppasaarrot koske muita kuin Israelia?

    Siis mitähän mahdat ajaa takaa? Oli niin sekavaa.

    Äänestä

Kristinusko on löydettävissä taivaasta. Se on löydettävissä samalla lailla kuin luonnonlait ja luonnonvakiot sekä Jeesuksen ristintyö, ja se on Jumalan agape-rakkautta.
Moraali on sitä, mitä se tuottaa ihmiskunnalle. Siinä täytyy katsoa vain tulevaisuuteen. Samalla lailla kuin luonnonlakia käytetään ihmisten hyvyyteen, samalla lailla moraali tuottaa rakkautta. Sitä voidaan tarkastella etiikan kautta, ja se on hyväksi koko ihmiskunnalle sekä koko luomakunnalle, rakentaen sitä rakkauden hengessä. Tämä on Jumalan tahto.

Äänestä
  • Tulivuorijumala ei ole taivaassa, vaan maan päällä. Koko kristinuskossa ei ole mitään käsitettä taivaasta. Ja hyvä Jumala ei kiduta omia lapsiaan eikä toistenkaan lapsia kuoliaaksi kirottuina uhreina.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Tulivuorijumala ei ole taivaassa, vaan maan päällä. Koko kristinuskossa ei ole mitään käsitettä taivaasta. Ja hyvä Jumala ei kiduta omia lapsiaan eikä toistenkaan lapsia kuoliaaksi kirottuina uhreina.

    Ihmiset, jotka näkevät tässä hyvää ja rakkautta, ovat päästään sairaita.

    Äänestä

Islam erosi kristinuskosta 700-luvulla, JA JUMALA ON TÄSMELLEEN SAMA KUIN KRISTINUSKOSSAKIN, seemiläisyyteen perustuva Jahve.

Eikä tarvitse kuin lukea wikisivu Jahve, että viisastuu tämän äärimmäisen alkeellisen peruspointin kristinuskon ja islamin alkukantaisuudesta seemiläiseen uskontoon perustuen.

Äänestä
  • Kyse siis on 5.Mooseksen kirja, luku 4:10 alkaen, kun tulivuori Jahve Mooseksen suulla antaa 10 käskyään ja käskee pelkäämään itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kyse siis on 5.Mooseksen kirja, luku 4:10 alkaen, kun tulivuori Jahve Mooseksen suulla antaa 10 käskyään ja käskee pelkäämään itseään.

    Mooseksen lakia ei kukaan täyttänyt. Sen tarkoitus oli tuoda ja tehdä ihmiset syntisiksi – antaa ihmisille synnintunto. Jeesus kuitenkin täytti tämän lain ainoana ihmisenä, jotta voimme mennä toiselle tasolle. ”Tämä on uusi liitto minun veressäni.” Golgatan veressä on voima: se pelastaa ihmisen ja antaa ihmisille uuden alun, anteeksiannon ja armon.

    Äänestä

”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Tämä on Raamatussa. Se, joka on omassa kuplassaan alimmalla tietoisuuden tasolla, ei voi ymmärtää taivaallista tajuntaa. Tietoisuuden täytyy nousta toiselle tasolle, missä rakkaus on keskeisimpänä puitteena. Tämä on Jumalan tahto.

Äänestä

Ei vissiin ole syrjäyttänyt, tuskin syrjäyttää.

Äänestä

Jahas, keskustelu on jälleen kääntynyt aloituksen asiasta aivan johonkin muuhun.

Äänestä
  • ”Mitä merkitystä kysymyksellä on, kun on kyse aidosta uskosta? Usko on yksi, kaste on yksi, Jumala on yksi, Jeesus on yksi, ja kolmiyhteinen Jumala on yksi. Vai onko kinaaminen pääasia ja väittely asian vierestä?”

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    ”Mitä merkitystä kysymyksellä on, kun on kyse aidosta uskosta? Usko on yksi, kaste on yksi, Jumala on yksi, Jeesus on yksi, ja kolmiyhteinen Jumala on yksi. Vai onko kinaaminen pääasia ja väittely asian vierestä?”

    Raamatussa on edelleenkin kaksi Jumalaa - Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä, Luojajumalana, ja juutalaisuuteen perustuva tulivuorijumala Jahve kristinuskossa ja Islamissa, jonka Joh.8 Jeesus sanoo olevan Saatana ja valheen isä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ymmärrättekö, tämä on Raamatun ja uskonnon fakta aivan yksi yhteen myös tunnustusten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ymmärrättekö, tämä on Raamatun ja uskonnon fakta aivan yksi yhteen myös tunnustusten kanssa.

    Luterilaisuuden Augsburgin tunnustus: Kristus Jeesuksen nimeen on tosi Jumalana ristiin naulittu uhri lepyttämään vihaisen Jumalan vihan. Viha löytyy 5.Moos.13.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Luterilaisuuden Augsburgin tunnustus: Kristus Jeesuksen nimeen on tosi Jumalana ristiin naulittu uhri lepyttämään vihaisen Jumalan vihan. Viha löytyy 5.Moos.13.

    Ja vastaavasti Matteus 7 luku, Jeesus sanoo, että se joka t

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ja vastaavasti Matteus 7 luku, Jeesus sanoo, että se joka t

    Lähti vikkelään käsistä - siis se joka tehdään Jeesuksen nimeen ON LAITTOMUUDEN TEKEMISTÄ, JA NÄILLE HÄN SANOO, MENKÄÄ POIS, EN TUNNE TEITÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Lähti vikkelään käsistä - siis se joka tehdään Jeesuksen nimeen ON LAITTOMUUDEN TEKEMISTÄ, JA NÄILLE HÄN SANOO, MENKÄÄ POIS, EN TUNNE TEITÄ.

    Raamatuun ei ole jätetty mitään tarinan tulkintavaraa edes.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Raamatuun ei ole jätetty mitään tarinan tulkintavaraa edes.

    <<Jeesuksen nimeen ON LAITTOMUUDEN TEKEMISTÄ, JA NÄILLE HÄN SANOO, MENKÄÄ POIS, EN TUNNE TEITÄ.<<

    Nämä ei ottanut ristinsovitusta armoa vastaan, vaan luottivat itseensä.- kuten toi valehtelija.

    Äänestä

Miten Inkeriläisyys on syntynyt ?

Äänestä

<<kristinuskossa ja Islamissa, jonka Joh.8 Jeesus sanoo olevan Saatana ja valheen isä.<<

• Jumalan ykseys: Vanhan testamentin tunnetuin uskontunnustus (Shema Israel) sanoo: "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra on yksi." (5. Moos. 6:4).

• Isä ja Poika ovat yksi: Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa suoraan: "Minä ja Isä olemme yhtä." (Joh. 10:30).

• Kolme persoonaa yhdessä: Jeesus käskee kastaa ihmiset "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt. 28:19) – huomionarvoista on, että sana "nimeen" on yksikössä, ei monikossa.

Israel: Jumala hallitsee

Äänestä
  • Juuri näin. Ja Matteus 7 luku, Jeesus: "Se joka tehdään minun NIMEENI on laittomuuden tekemistä."

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Juuri näin. Ja Matteus 7 luku, Jeesus: "Se joka tehdään minun NIMEENI on laittomuuden tekemistä."

    Lue - lisäys - Apostolien tekojen 19. luku, tämä juuri kumoaa koko ylösnousemustarinan.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Juuri näin. Ja Matteus 7 luku, Jeesus: "Se joka tehdään minun NIMEENI on laittomuuden tekemistä."

    ”Saatana tulkitsee Raamattua väärin ja vie Jeesuksen sanaa pois – se on jo Pyhän Hengen pilkkaa.”

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Lue - lisäys - Apostolien tekojen 19. luku, tämä juuri kumoaa koko ylösnousemustarinan.

    Vasta tässä vaiheessa Paavali kastaa Pyhän hengen Jeesuksen nimeen, ja koska ylösnousemusta ei tapahtunut, Jeesus jäikin kirottuna tosi Jumalana helvettiin, ja kyseessä onkin Paha henki, joka nousee helvetistä. Tämä antaa vastauksen siihen, että miksi uskovaiset kertovat saavansa uudestisyntymällä Pyhällä hengellä demonit kimppuunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    ”Saatana tulkitsee Raamattua väärin ja vie Jeesuksen sanaa pois – se on jo Pyhän Hengen pilkkaa.”

    Olen syytön siihen, jos Jeesuksen opetuslapset eivät vielä 20 vuotta Jeesuksen kuolemankaan jälkeen olleet koskaan kuulleet, että mitään Pyhää henkeä on olemassakaan, minkä piti olla helluntain Pyhän hengen vuodatus ja Jeesuksen ylösnousemus. Kertomus on historiallisesti pystytty määrittelemään vuoteen 53.

    Kyseessä on siis Apostolien tekojen luku 19.

    Äänestä

  • JEESUS ISRAELIKAISENA OPETTAA ISRAELIN JUMALASTA, MUTTA JUUTALAISEN BENJAMIN HEIIMON JUMALA ON TULIVUORI, BAAL.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    JEESUS ISRAELIKAISENA OPETTAA ISRAELIN JUMALASTA, MUTTA JUUTALAISEN BENJAMIN HEIIMON JUMALA ON TULIVUORI, BAAL.

    Edelleen kaksi eri heimoa, ja heillä eri Jumalat.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Olen syytön siihen, jos Jeesuksen opetuslapset eivät vielä 20 vuotta Jeesuksen kuolemankaan jälkeen olleet koskaan kuulleet, että mitään Pyhää henkeä on olemassakaan, minkä piti olla helluntain Pyhän hengen vuodatus ja Jeesuksen ylösnousemus. Kertomus on historiallisesti pystytty määrittelemään vuoteen 53.

    <<20 vuotta Jeesuksen kuolemankaan jälkeen olleet koskaan kuulleet, että mitään Pyhää henkeä on olemassakaan, <<

    Pyhä Henki on ollut aina olemassa, - etkö tiedä? sitä ei ole luotu.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Edelleen kaksi eri heimoa, ja heillä eri Jumalat.

    Minkähän vuoksi välistä on poistettu - tuohon Ap.19 lukuun liittyen - Jeesuksen sanat, että se joka tehdään Jeesuksen NIMEEN on laittomuuden tekemistä, löytyy Matt.7 luku, koska se juuri liittyy Pyhän hengen kastamiseen, kun saa demonit kimppuunsa?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Minkähän vuoksi välistä on poistettu - tuohon Ap.19 lukuun liittyen - Jeesuksen sanat, että se joka tehdään Jeesuksen NIMEEN on laittomuuden tekemistä, löytyy Matt.7 luku, koska se juuri liittyy Pyhän hengen kastamiseen, kun saa demonit kimppuunsa?

    No, on se siellä jossakin muodossa - mutta tämä juuri on koko tarinan oleellisin kohta. Yhdistyy Matt.7, kaksi eri tietä, kadtaminen ja kumoaa ylösnousemuksen. Ja nythän tiedämmekin, ettei Jeesus edes kuollut tuolloin.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    No, on se siellä jossakin muodossa - mutta tämä juuri on koko tarinan oleellisin kohta. Yhdistyy Matt.7, kaksi eri tietä, kadtaminen ja kumoaa ylösnousemuksen. Ja nythän tiedämmekin, ettei Jeesus edes kuollut tuolloin.

    Ja nyt näiden kahden eri heimon, eri Jumaliin liityy tarinassa kaksi eri tietä (Matt.7) - Jeesuksen tie takaisin paratiisiin ja Paavalin tie tuleen, mikä jälkimmäinen onkin kirkon vainajan siunaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    <<20 vuotta Jeesuksen kuolemankaan jälkeen olleet koskaan kuulleet, että mitään Pyhää henkeä on olemassakaan, <<

    Pyhä Henki on ollut aina olemassa, - etkö tiedä? sitä ei ole luotu.

    Aikamatkusta vuoteen 53 kertomaan se Jeesuksen oppilaille Raamatun tarinassa - kyse on siitä, ei minusta. En ole kirjoittanut raamattua.

    Äänestä

  • Yhtä aikaa - kaksi kertaa?!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Yhtä aikaa - kaksi kertaa?!

    Ahaa, toinen poistettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ahaa, toinen poistettiin.

    Se on tuo 3.poisto - mode on nyt tarkkana.

    Äänestä

Mielipuolista Paavalin ja Jeesuksen mustamaalaamista.

Äänestä
  • Erikoinen näkemys Raamatusta, mustamaalaavat itseään?!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Erikoinen näkemys Raamatusta, mustamaalaavat itseään?!

    Onkohan 'Paha noita' satukin ajateltava niin, että Paha noita mustamaalaa itseään?!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

katolilaisuuden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu