Hei kaikki.
Olen alkanut hiljattain, yli 40 vuoden jäsenyyden jälkeen, tarkastella adventtikirkon rakenteita ja teologiaa uskontopsykologian ja organisaatiopsykologian näkökulmasta. Oivallukseni ovat olleet itselleni käänteentekeviä, ja haluan herättää täällä asiallista keskustelua aiheesta. Tavoitteeni ei ole loukata kenenkään henkilökohtaista vakaumusta, vaan tarkastella avoimesti niitä rakenteita, jotka voivat vaurioittaa ihmismieltä.
Psykologiassa puhutaan "institutionaalisesta narsismista". Se tarkoittaa yhteisöä, joka toimii samoin mekanismein kuin narsistinen yksilö: se suojelee omaa täydellisyysharhaansa ja käyttää jäseniään omien tarpeidensa jatkeena. Olen tunnistanut tässä korkean vaatimustason uskonnollisuudessa useita piirteitä, jotka ovat jäsenistön mielenterveydelle potentiaalisesti erittäin haitallisia:
1. Suuruusharha ja eksklusiivisuus: Käsitys "jäännöskirkosta" (Remnant Church) luo organisaatiolle illuusion täydellisyydestä. Kaikki kirkon ulkopuolella nähdään puutteellisena tai eksyneenä. Tämä eristää jäseniä muusta maailmasta ja tekee yhteisöstä lähtemisestä pelottavaa.
2. Tutkiva tuomio ja ankara Yliminä: Oppi tutkivasta tuomiosta asettaa ihmisen jatkuvan taivaallisen tarkkailun ja oikeudenkäynnin alle. Psyyken tasolla tämä rakentaa ihmisen mieleen poikkeuksellisen ankaran sisäisen tuomarin (Yliminän), mikä johtaa neuroottiseen syyllisyyteen ja krooniseen riittämättömyyden tunteeseen.
3. Ehdollinen hyväksyntä ja suorittaminen: Yhteisön hyväksyntä ja pelastusvarmuus tuntuvat olevan sidottuja sääntöjen (sapatti, ruokavalio, tiukat elämäntavat) noudattamiseen ja taloudellisiin vaatimuksiin (kymmenykset). Jäsenistä tulee resurssi, jota instituutio hyödyntää oman julkisivunsa ja koneistonsa ylläpitämiseen.
4. Hengellinen kaasuvalotus (Gaslighting): Tämä on ehkä se tuhoisin piirre. Jos yksilö uupuu tähän suorittamiseen, kokee mielenterveysongelmia tai alkaa voida huonosti, organisaatio ei koskaan katso peiliin. Syy sälytetään aina yksilön niskaan ("heikko usko", "sielunvihollisen hyökkäys", "vääristynyt asenne"). Yksilö pakotetaan kantamaan syyllisyys järjestelmän vioista, mikä tuhoaa ihmisen kyvyn luottaa omiin tunteisiinsa ja järkeensä.
Ymmärrys tästä dynamiikasta on ollut itselleni valtavan eheyttävää, vaikkakin samalla järkyttävää. Olen vuosikymmenten jälkeen tajunnut, että omat mielenterveyden haasteeni ja sisäinen tuskani eivät johtuneet minun huonoudestani. Ne olivat täysin terveen ja normaalin ihmismielen reaktio syvästi uuvuttavaan, kontrolloivaan ja narsistiseen järjestelmään, johon olin sidottu.
Onko täällä muita, jotka ovat käyneet läpi tai käyvät parhaillaan läpi irrottautumisprosessia tällaisesta yhteisöstä? Miten olette onnistuneet purkamaan sisäistetyn syyllisyyden ja rakentamaan omat rajanne ja elämänne uudelleen?
Toivon ketjuun analyyttistä, toisiamme kunnioittavaa ja tukea antavaa keskustelua. Jokaisen uupuneen kokemus on validi ja arvokas.
Olen alkanut hiljattain, yli 40 vuoden jäsenyyden jälkeen, tarkastella adventtikirkon rakenteita ja teologiaa uskontopsykologian ja organisaatiopsykologian näkökulmasta. Oivallukseni ovat olleet itselleni käänteentekeviä, ja haluan herättää täällä asiallista keskustelua aiheesta. Tavoitteeni ei ole loukata kenenkään henkilökohtaista vakaumusta, vaan tarkastella avoimesti niitä rakenteita, jotka voivat vaurioittaa ihmismieltä.
Psykologiassa puhutaan "institutionaalisesta narsismista". Se tarkoittaa yhteisöä, joka toimii samoin mekanismein kuin narsistinen yksilö: se suojelee omaa täydellisyysharhaansa ja käyttää jäseniään omien tarpeidensa jatkeena. Olen tunnistanut tässä korkean vaatimustason uskonnollisuudessa useita piirteitä, jotka ovat jäsenistön mielenterveydelle potentiaalisesti erittäin haitallisia:
1. Suuruusharha ja eksklusiivisuus: Käsitys "jäännöskirkosta" (Remnant Church) luo organisaatiolle illuusion täydellisyydestä. Kaikki kirkon ulkopuolella nähdään puutteellisena tai eksyneenä. Tämä eristää jäseniä muusta maailmasta ja tekee yhteisöstä lähtemisestä pelottavaa.
2. Tutkiva tuomio ja ankara Yliminä: Oppi tutkivasta tuomiosta asettaa ihmisen jatkuvan taivaallisen tarkkailun ja oikeudenkäynnin alle. Psyyken tasolla tämä rakentaa ihmisen mieleen poikkeuksellisen ankaran sisäisen tuomarin (Yliminän), mikä johtaa neuroottiseen syyllisyyteen ja krooniseen riittämättömyyden tunteeseen.
3. Ehdollinen hyväksyntä ja suorittaminen: Yhteisön hyväksyntä ja pelastusvarmuus tuntuvat olevan sidottuja sääntöjen (sapatti, ruokavalio, tiukat elämäntavat) noudattamiseen ja taloudellisiin vaatimuksiin (kymmenykset). Jäsenistä tulee resurssi, jota instituutio hyödyntää oman julkisivunsa ja koneistonsa ylläpitämiseen.
4. Hengellinen kaasuvalotus (Gaslighting): Tämä on ehkä se tuhoisin piirre. Jos yksilö uupuu tähän suorittamiseen, kokee mielenterveysongelmia tai alkaa voida huonosti, organisaatio ei koskaan katso peiliin. Syy sälytetään aina yksilön niskaan ("heikko usko", "sielunvihollisen hyökkäys", "vääristynyt asenne"). Yksilö pakotetaan kantamaan syyllisyys järjestelmän vioista, mikä tuhoaa ihmisen kyvyn luottaa omiin tunteisiinsa ja järkeensä.
Ymmärrys tästä dynamiikasta on ollut itselleni valtavan eheyttävää, vaikkakin samalla järkyttävää. Olen vuosikymmenten jälkeen tajunnut, että omat mielenterveyden haasteeni ja sisäinen tuskani eivät johtuneet minun huonoudestani. Ne olivat täysin terveen ja normaalin ihmismielen reaktio syvästi uuvuttavaan, kontrolloivaan ja narsistiseen järjestelmään, johon olin sidottu.
Onko täällä muita, jotka ovat käyneet läpi tai käyvät parhaillaan läpi irrottautumisprosessia tällaisesta yhteisöstä? Miten olette onnistuneet purkamaan sisäistetyn syyllisyyden ja rakentamaan omat rajanne ja elämänne uudelleen?
Toivon ketjuun analyyttistä, toisiamme kunnioittavaa ja tukea antavaa keskustelua. Jokaisen uupuneen kokemus on validi ja arvokas.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Haluan vielä nostaa esiin täällä useammassa aloituksessa esiin tulleen tärkeän teeman: taloudellisen manipuloinnin ja kymmenysjärjestelmän.
Vaikka omalla kohdallani kymmenyksiin ja uhrilahjoihin menettämäni varat eivät olleet se kaikkein tuhoisin vahinkomekanismi – minun kohdallani suurin hinta maksettiin mielenterveydellä, vuosikymmenten sisäisellä tuskalla ja mielen rikkoutumisella – haluan ehdottomasti validoida teidän kokemuksenne. Se, että täällä käydään näin runsasta keskustelua taloudellisesta puolesta, on tärkeää ja täysin ymmärrettävää.
Organisaatiopsykologian ja edellä mainitsemani institutionaalisen narsismin näkökulmasta nämä asiat liittyvät kiinteästi toisiinsa. Kun korkean vaatimustason uskonnollinen yhteisö vaatii jäseneltään kymmenykset bruttotuloista ja jatkuvia ylimääräisiä uhrilahjoja, kyse ei ole vain rahasta. Kyse on kontrollista ja sitouttamisesta.
Psykologiassa puhutaan usein "uponneiden kustannusten harhasta". Mitä enemmän yksilö on investoinut järjestelmään taloudellisesti, sitä vaikeampaa hänen on psyykkisesti irrottautua siitä, koska lähteminen pakottaisi kohtaamaan sen kipeän tosiasian, että nuo resurssit menivät hukkaan.
Taloudellinen vaativuus on myös yksi konkreettisimmista tavoista ylläpitää mainitsemaani ehdollista hyväksyntää: maksamalla jäsen joutuu yhä uudelleen "lunastamaan" paikkansa ja todistamaan uskollisuuttaan järjestelmälle.
Vaikka narsistiseksi kokemani instituutio imi minusta ensisijaisesti henkiset voimavarat ja monilta teistä taloudellisen turvan, mekanismi on pohjimmiltaan sama: järjestelmä käyttää jäsentensä resursseja (rahaa, aikaa ja mielenrauhaa) oman koneistonsa ja suuruusharhansa polttoaineena.
Teidän surunne, vihanne ja turhautumisenne menetettyjen varojen, elintason ja taloudellisen turvan puolesta on täysin oikeutettua. On tärkeää, että nämäkin järjestelmän tuottamat vauriot tuodaan näkyviksi.
Kiitos asialisesta kirjoituksesta.
itse ajatelen,että kaikissa uskonsuunnissa kohtaa kaikenlaisia ihmisiä.
On hyvä kuitenkin puhua asioista jotka ahdistavat.
Jeesus kuitenkin ymmärtää meitä.
Haluan vielä lisätä yhden erittäin oleellisen, ehkä kaikkein kipeimmän ja samalla vapauttavimman näkökulman tähän prosessiin. Se koskee itse uskoa.
Monet saattavat ajatella, että tällainen kirkon rakenteiden ja teologian kritisoiminen kumpuaa uskon puutteesta tai siitä, että olisin menettänyt uskoni Jumalaan.
Asia on täysin päinvastoin. En ole menettänyt uskoani Jumalaan, mutta olen vihdoin ymmärtänyt, että Adventtikirkko antoi minulle Hänestä täysin vääristyneen, kirkon omia tarpeita palvelevan kuvan.
Hengellisesti kontrolloivissa ympäristöissä tapahtuu usein traaginen ilmiö, eräänlainen projektio: instituutio luo Jumalasta oman narsistisen kuvansa.
Koska kirkon rakenne perustuu ehdolliseen hyväksyntään, suorittamiseen, mikromanageeraukseen ja pelotteluun (esim. tutkiva tuomio ja lopun aikojen uhkakuvat), se opettaa myös Jumalan olevan tällainen – ankara taivaallinen kirjanpitäjä ja kyyläävä Yliminä, jonka rakkautta joutuu jatkuvasti ansaitsemaan oikealla käyttäytymisellä ja sääntöjen noudattamisella.
Tämä on hengellisen kaasuvalotuksen ydin: instituutio ottaa Jumalan ja ihmisen henkilökohtaisen uskon eräänlaiseksi panttivangikseen. Se viestittää rivien välissä, että 'jos hylkäät meidät ja meidän sääntömme, hylkäät Jumalan'.
Minulle yli 40 vuoden jälkeen tapahtunut herääminen ei ole tarkoittanut selän kääntämistä Jumalalle, vaan selän kääntämistä sille pelottavalle ja uuvuttavalle Jumala-kuvalle, jota minulle on vuosikymmenet syötetty.
Olen ymmärtänyt, että se ahdistus ja mielenterveyteni järkkyminen johtuivat siitä, että yritin epätoivoisesti palvella tätä instituution luomaa ankaraa vaatijaa, en todellista, armollista Jumalaa.
Haluan sanoa tämän rohkaisuna kaikille niille, jotka pelkäävät kyseenalaistaa seurakunnan opetuksia tai miettivät lähtöä: Voit täysin turvallisesti hylätä myrkyllisen, pelolla johtavan yhteisön ja sen vaatimukset menettämättä uskoasi. Itse asiassa vasta tuon ihmistekoisen ja kontrolloivan rakennelman purkaminen voi antaa tilaa aidolle, terveelle ja hoitavalle hengellisyydelle.
Erittäin hyvät ja ajankohtaiset aloitukset!
Tampereen keskushallinnon toimistolla on varmasti nyt päättäjien ja palkkaa nauttivien leukaperät tiukalla ja hampaat narskuvat kiristelyn voimasta: se mätä, jota Adventtikirkon johto on vuosia yrittänyt peitellä, ei olekaan enää heidän yksityinen salaisuutensa. Sen näkee, kuulee ja tuntee yhä useampi, eikä peittelykoneisto enää pysy kasassa vaikka kuinka siellä lauantaiaamun teatterilavan korokkeella näytelläänkin jäännöstä.
Kymmenysten ympärille rakennettu “siunausten” verkostomarkkinointi palvelee vain pientä sisäpiiriä, joka käyttää varoja kuin omia taskurahojaan. Yksikään sentti ei ohjaudu mihinkään jumalalliseen tarkoitukseen, vaikka julkisivu yrittää esittää muuta. Todellisuudessa kyse on järjestelmästä, joka ruokkii itseään ja suojelee omia etujaan hinnalla millä hyvänsä.
Ja kun joku uskaltaa nostaa esiin epäkohtia tai suoranaista rikollista toimintaa, hänet leimataan “luopioksi”. Ironista kyllä, tuo nimitys on lopulta kunnianimi. Se tarkoittaa vain sitä, että ihminen on kieltäytynyt alistumasta yhteisön ja uskonnollista nimeä käyttävän mafian vallankäytölle ja sen sisäiselle kuristusotteelle.
Olen nähnyt hyvinkin läheltä, miten adventtikirkon nimeä kantavan järjestelmän päätöksenteko toimii suurissa kaupungeissa. Se muistuttaa enemmän suljettua, pelolla johdettua verkostoa kuin mitään hengellistä yhteisöä. Johtavien elinten toiminta on ollut niin oksettavaa, ettei moni uskonnottominkaan ihminen sortuisi vastaavaan. Kun valta on tärkeämpää kuin ihmiset, moraali on ensimmäinen, joka heitetään yli laidan.
Monen uskonnollisen yhteisön sisällä näkee saman ilmiön: ihmiset ovat henkisesti rikki, mutta kaikki oireet peitetään hengellisen hurmoksen kaapuun. Kun mielenterveys natisee liitoksistaan, sitä ei hoideta, sitä käytetään. Ja mitä syvemmälle ihminen vajoaa siihen rooliin, sitä helpommin hänet nostetaan hierarkiassa ylemmäs.
Tämä ei ole sattumaa. Se on järjestelmälogiikkaa.
Kun yhteisö palkitsee hurmoksen, ei harkintaa, se alkaa suosia niitä, jotka ovat valmiita uhraamaan oman hyvinvointinsa johtajien tarpeisiin. Sama dynamiikka näkyy politiikassa: mitä radikaalimpi, sitä käyttökelpoisempi. Uskonnollisissa yhteisöissä tämä vain naamioidaan “hengelliseksi kutsumukseksi”.
Kun henkinen epävakaus muuttuu etenemisen edellytykseksi, kyse ei ole enää uskosta vaan vallankäytöstä. Ja se vallankäyttö syö ihmisiä sisältäpäin, hiljaa, mutta varmasti.
"Jeesus kuitenkin ymmärtää meitä."
Mutta hän ei ymmärtänyt kirjanoppineita, niitä, joita hän kutsui kyykäärmeen sikiöiksi.
Symboli ei ollut sattuma: se viittasi valtaan, joka kietoutuu kauniiseen kuoreen mutta puree myrkkyhampaillaan.
Paratiisin käärme verhoutui siivekkääksi, jumalasta ja hänen sanastaan kaiken tietäväksi olennoksi. Sama naamiointi näkyy uskonnollista nimeä kantavissa yhteisöissä ja niiden kirjanoppineissa: hengellisiksi auktoriteeteiksi nostetut ihmiset rakentavat itsestään ylevän, lähes erehtymättömän jumalhahmon. Heidän sanansa hohtavat, mutta tarkoitus on usein yhtä liukas ja petollinen kuin sen muinaisen käärmeen suu.
Ei Jeesus enää ymmärrä mitään. Kuoli 2000 vuotta sitten.
Tuo näkyy adventismissa toksisena lakihenkisyytenä.
Harva seurakuntalainen tietää, miten kyynistä ja laskelmoivaa dynamiikkaa on ollut kulisseissa. Eräs pastori vuoti minulle paljon sisäpiiriasioita jo vuosikymmeniä sitten. Niitä en rupea täällä julkaisemaan, vaikka useampi on jo kuollut. Suullisesti voin keskustella.
Satuhahmo jeesus on vain fiktiivinen henkilö, jonka avulla uskonharhaisia vedätetään.
Tarkista löytyykö tuosta ihmeidentekijästä yhtään historiallista mainintaa... noh, tein sen puolestasi. Ei löydy!
Minulle vuodatteli eräs sisar seurakunnasta sitä, kun tuli eläke ikään ja se eläke olikin mitättömän pieni sen vuoksi, kun oli tehnyt vapaaehtoista sieluja voittavaa työtä seurakunnan hyväksi läpi elämänsä eikä siis ole ollut koko työelämänsä aikana oikeissa töissä. Adventtikirkon työntekijöillä on kyllä oma eläkerahastonsa, mutta nykyään se on kyllä melko pieni, koska eläkerahastoon maksajia on kovin vähän. Jäsenmäärä on pudonnut alas ja uusia on erittäin vaikea saada liittymään seurakuntaan. Annan kyllä hyvän arvosanan adventistien terveysperiaatteille, sillä niistä on ollut erittäin paljon hyötyä. Lopetin adventtikirkkoon liityttyäni tupakan ja kaikki alkoholipitoiset juomat, samoin kahvin, mutta teetä en pystynyt lopettamaan. Samoin sianlihan ja makkaroiden syönnit lopetin, myös jauhelihan. Syön vaina kanaa, kalaa ja kasviksia ja olen pysynyt terveenä. Ihan pelkkä kasvisruoka ei kyllä takaa pitkää ja terveellistä ikää ja niin olen kuullutkin, miten moni adventisti on kuollut enen aikojaan.
Paitsi että Raamattu kertoo Jeesuksesta, myös historioitsija Josefus mainitsee Hänet.
Luuletko todella, että apostolit ja alkuseurakunnan uskovat olisivat menneet olemattoman Jeesuksen tähden kuolemaan ilomielin?
Et taida itse uskoa mihinkään niin paljon, että suostuisit kuolemaan uskosi tähden.
Käsittämättömän hyvä aloitus ja kommentti sen alla!
Herätkää ihmiset! Paha olo ei johdu teistä!
Luterilaisen lähetyshiippakunnan julkaiseman lehden sivulta 8 löytyy edesmenneen kirjaevenkelista Anna-Liisa Helevaaran (useina vuosina maailman parhaiten myynyt kirjaevenkelista) väkevä todistus siitä, että Jumalan pyhyyden voi kokea voimakkaimmin Adventtikirkon ulkopuolella.
”Missään en ollut aiemmin kokenut sellaista Jumalan pyhyyden läsnäoloa.”
https://www.lhpk.fi/wp-content/uploads/2021/01/lamppu_2018_4_nettiin.pdf
Vaikka jokin kirkko, kuten Adventtikirkko, olisi instituutiona epätäydellinen tai narsistinen, Jumalan (tai yhteyden Jumalaan) voi löytää muualtakin. Yksikään kirkkokunta (tai sen oppirakennelma) ei pelasta, vaan yksin usko ja Jeesuksen veri pelastaa.
Amen!
Minun käsitykseni mukaan Jumala on ja elää, mutta itse en löytänyt Jumalaa adventtikirkosta.
Mitä adventtikirkossa Suomessa oikeastaan on tapahtunut 1980‑luvun aikana ja sen jälkeen vai onko tapahtunut mitään? Joku voisi sanoa, että on tapahtunut, mutta ei mitään positiivista tai mieltä ylentävää, joka ansaitsisi tulla mainituksi?
Kun joku on ollut yhteisön vaikutuspiirissä neljäkymmentä vuotta, se ei ole enää “hengellinen matka” vaan kokonainen aikakausi järjestelmässä, joka on toiminut kuin hienovarainen "kusetusautomaatti". Neljä vuosikymmentä on pitkä aika olla mukana mekanismissa, joka hymyilee ulospäin ja kiristää sisältäpäin. Luulisi, että sellainen jättää jäljen, ja rassaa ihmistä tavalla, jota ei voi enää selittää pois.
Oli hyvämyyntihenkilö. Ei muuta.
Paska paketoituna lehtikultaan. Sitä on adventismi.
Kyllä Jeesus on hyvä !!
On ollut pysäyttävää lukea näitä kokemuksia siitä, miten suljetulta ja kontrolloivalta organisaation dynamiikka on monien silmiin näyttäytynyt.
Kun täällä puhutaan kulissipelistä tai hierarkioista, on kuitenkin tärkeää ymmärtää tämä laajempana uskontososiologisena ilmiönä. Kyse ei ole välttämättä siitä, että yksittäiset ihmiset tai työntekijät olisivat tarkoituksella toksisia, vaan siitä, että tällainen suljettu systeemi alkaa vuosikymmenten saatossa suojella itse itseään.
Organisaatiopsykologiassa tiedetään, että kun instituutio kokee olevansa 'totuuden yksinoikeutettu omistaja', sen rakenteet alkavat luonnostaan palkita ensisijaisesti kuuliaisuutta, ehdotonta lojaaliutta ja kykyä ylläpitää julkisivua – ei välttämättä läpinäkyvyyttä tai kriittisten kysymysten esittämistä.
Tämä herättää tärkeän kysymyksen: miksi tällainen hiljaisuuden kulttuuri kestää yhteisöissä niin pitkään?
Tässä tullaan psykologiseen käsitteeseen traumasidos.
Kun ihmisen koko hengellinen identiteetti, pelastusvarmuus ja usein koko sosiaalinen turvaverkko on sidottu tiukasti yhteisöön, epäkohdista vaikenemisesta tulee jäsenille alitajuntainen selviytymisstrategia. Instituution todellisuuden kyseenalaistaminen tuntuisi psyykelle liian vaaralliselta (koska se uhkaisi pelastusta ja ihmissuhteita), joten ihmiset oppivat katsomaan ongelmia sormien läpi ja sopeutumaan. Se selittää myös Adventtikirkkoa aiemmin kohdanneet ja instituution mainetta pilanneet kohut.
Siksi korkean vaatimustason uskonnollista järjestelmää on niin vaikea muuttaa sisältäpäin, ja siksi omien silmien avautuminen ja irrottautuminen vaatii jäseniltä niin poikkeuksellista rohkeutta. Kyseessä ei ole pelkkä teologinen pohdinta, vaan valtavan syvä psykologinen irtautumisprosessi.
Jumala on hyvä.
"Kyseessä ei ole pelkkä teologinen pohdinta, vaan valtavan syvä psykologinen irtautumisprosessi."
Minulle irtautuminen adventtikirkko-nimisestä yhteisöstä kävi erittäin helposti sen jälkeen, kun tajusin viimein sen, että sitä on ihmispoloinen erittäin tyhmä ja nenästä vedetty, jos on kaulaansa myöten haisevassa lietteessä ja antaa pukumiesten kravatti kaulassa kusta ja paskantaa päällesi joka lauantai kirkoksi nimitetyssä tilassa samalla kun sinua pidetään "maan matosena".
Rauhaa sinulle veli ! Minulla on hyviä ystäviä monissa uskon suunnissa ja kun olemme keskustelleet niin kaikilla on asioita joista eivät pidä.
Kaikissa suunnissa työskentelee vajavaisia ihmisiä tämä on valitettavaa.
Ei löydy yhtään suuntaa jossa kaikki olisivat niinkuin pitäisi olla.
Herra armahda meitä syntisiä, tämä on rukoukseni.
Hei pitkästä aikaa asiallista keskustelua näillä sivuilla.
Siunausta sinulle veli.
"Jumala on hyvä."
Loi ensin vajavaisen ihmisen ja ihmiselle kiusaajan ja syytti sitten ihmistä siitä, kun tämä ei ollutkaan täydellinen, ja sen jälkeen murhasi vielä hukuttamalla muutamia ihmisiä vaille kaikki.
Sitä olettaisi kaikkitietävän tienneen ennakolta mitä tapahtuu, mutta kehnostipa onnistui.
Tällaista Jumalan "hyvyyttä".
Kaltaiseni vähän koulutetun duunariäijän sosiaalinen asema oli niin heikko adventtikirkossa, että tajusin poistua sieltä muihin piireihin jo aikaa sitten.
Kansankirkossa olen muutakin kuin se takuuvarma kymmenyspalauttelija, jota ei kirkon parempi väki, kuten useimmat pastorit, edes vaivaantunut jututtamaan.
Minun suora ja yksinkertainen mielipide on, että kirkon opetus ei ole Raamatun mukaista ja sen tähden toiminta on mitä on. Siinä vaiheessa, kun seurakunnan ymmärtää sen on edessä vaikea tilanne, että miten erota kirkosta siten, ettei menetä samalla kaikkia sosiaalisia yhteyksiä.
Voimia siihen ja toivottavasti samalla eroaja ei menetä uskoaan Jumalan olemassaoloon. Kaikissa seurakunnissa ja opeissa on vikoja, täydellistä seurakuntaa ei ole olemassa. Tämä on fakta.
Kiitos tästä kommentista. Olet aivan ytimessä tuon sosiaalisen pelon suhteen. Se on juuri se tekijä, joka pitää järjestelmän pystyssä ja ihmiset hiljaa. Kun kirkko on onnistunut luomaan rakenteen, jossa ystävyys ja yhteisöön kuuluminen ovat pitkälti ehdollisia – sidottuja samaan oppiin ja elämäntapaan – se tekee irrottautumisesta uskomattoman raskaan ja yksinäisen prosessin. Ja olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että organisaatio ja usko Jumalaan on kyettävä erottamaan toisistaan. Niin ei menetä kaikkea.
Haluan kuitenkin tarttua tuohon viimeiseen huomioosi siitä, että 'kaikissa seurakunnissa on vikoja'. Se on tietysti totta – täydellistä ihmisjoukkoa ei ole olemassakaan.
Mutta tässä on mielestäni tehtävä erittäin tärkeä rajanveto normaalin inhimillisen keskeneräisyyden ja rakenteellisen hengellisen väkivallan välillä.
On aivan eri asia olla yhteisössä, jossa ihmiset tekevät inhimillisiä virheitä, hallinto on joskus kömpelöä tai kemiat eivät aina kohtaa, kuin olla järjestelmässä, joka perustuu jatkuvaan kontrolliin, ehdolliseen hyväksyntään ja epäterveeseen hierarkiaan.
On varmaan monenlaisia adventti seurakuntia.
Olen nyt Nummelan Sykkivän sydämen kopun seurakunnassa
En odota heiltä täydelisyyttä itsekin olen vajavainen. koen kuitenkin tämän omakseni. Siunausta sinulle veli.
Miksi narsismi nousee uskonnollisten yhteisöjen johtoon?
Uskonnollisissa yhteisöissä valta on usein hierarkkista, keskitettyä ja kyseenalaistamatonta.
Tämä ympäristö tarjoaa narsistille juuri sen, mitä hän hakee:
-* Auktoriteettiaseman, jota ei saa kyseenalaistaa
-* Ihailua ja lojaaliutta, jotka vahvistavat hänen minäkuvaansa
-* Mahdollisuuden kontrolloida jäsenten ajattelua ja käyttäytymistä
Asiantuntijoiden mukaan hengellinen johtajuus on narsistille “ihanteellinen leikkikenttä”, koska se tarjoaa valtaa, ihailua ja lojaalisuutta.
Tutkimusten mukaan narsismilla on sekä hyötyjä että haittoja johtajan näkökulmasta:
Hyödyt (lyhyellä aikavälillä)
-* Karisma ja itsevarmuus tekevät vaikutuksen kriisiaikoina
-* Visionäärinen esiintyminen voi näyttää hengelliseltä voimalta
-* Rohkeat päätökset tulkitaan johtajuudeksi
-* Kyky myydä oma ideansa voi nostaa henkilön nopeasti esiin
Narsistinen johtaja voi olla innostava ja innovatiivinen tilanteissa, joissa kaivataan vahvaa visiota.
Haitat (pitkällä aikavälillä)
-* Empatian puute
-* Vastuun välttely ja syyllisten etsiminen
-* Riskialtis ja lyhytnäköinen päätöksenteko
-* Hengellinen väkivalta ja manipulointi
-* Maineen romahtaminen ajan myötä
Laaja tutkimus osoittaa, että narsistinen johtaja menettää tehokkuutensa, koska hänen itsekeskeiset motiivinsa paljastuvat ajan myötä.
Onko narsistien helpompi nousta valtaan?
Kyllä.
Tutkimus tukee selkeästi sitä, että narsistiset henkilöt nousevat johtoon helpommin kuin muut. Syitä:
-* He ovat sosiaalisesti sujuvia ja osaavat luoda vaikutelman pätevyydestä
-* He korostavat omaa erinomaisuuttaan ja myyvät itsensä tehokkaasti
-* He etsivät aktiivisesti valtaa ja näkyvyyttä
-* He tekevät nimityksiä ja ylennyksiä omista tarpeistaan käsin, mikä luo sisäpiirejä
-* He sietävät kritiikkiä huonosti, mutta osaavat tukahduttaa sen
Uskonnollisissa yhteisöissä ja niiden päättävissä elimissä arvioden mukaan 30 - 58 %:lla on todettu narsistisia johtamiskäyttäytymisen piirteitä. Tämä kertoo siitä, että narsismi ei ole harvinainen ilmiö johtotehtävissä.
Miksi ilmiö korostuu uskonnollisissa yhteisöissä?
1. Hengellinen auktoriteetti antaa johtajalle lähes rajattoman vallan
Johtaja voi esittää tietävänsä “Jumalan tahdon”, jolloin kritiikki muuttuu synniksi.
2. Karisma tulkitaan hengellisyydeksi
Narsistin esiintymistaito sekoitetaan hengelliseen voimaan.
3. Yhteisön lojaalisuus ja ryhmäpaine
Jäsenet suojelevat johtajaa, vaikka näkisivät väärinkäytökset.
4. Me vastaan muut ‑asetelma
Narsistinen johtaja luo kuplan, jossa ulkopuolinen kritiikki on “paholaisen hyökkäys”.
5. Hengellinen väkivalta
Pelolla, syyllisyydellä ja hengellisillä uhkakuvilla kontrolloidaan jäseniä.
Yhteenveto:
Narsismi ei ole sattumaa uskonnollisten yhteisöjen johdossa.
Se on seurausta rakenteista, jotka palkitsevat karismaa, itsevarmuutta ja auktoriteettia, ja jotka samalla piilottavat narsismin haitat pitkän aikaa.
Narsistinen johtaja:
-* nousee valtaan helposti
-* hyötyy lyhyellä aikavälillä
-* aiheuttaa pitkäaikaisia vahinkoja
-* menettää lopulta tehokkuutensa, kun hänen motiivinsa paljastuvat
Eiköhän ongelmana ole se että ollaan lain alla!
Lain nalla oleminen tarkoittaa että täytyy ponnistella olemaan hyvä ja kelvolline.
Paavali koki tämän saman ongelman; hän tunsi, että hän ei koskaan pystynyt täyttämään niitä vaatimuksia, joita edellytetään uskovalta.
Jos luet Room. 7. lukua, huomaat, että Paavali myönsi lain olevan pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Ongelmana oli se että hän ei kyennyt täyttämään näitä vaatimuksia.
Lopulta hän hyväksyi, että hän oli epäonnistunut täydellisesti, ja hän kuoli henkisesti. Hän siis lopetti yrittämisen. Hän ei enää pyrkinyt olemaan täydellinen uskovainen, ei kerskunut omalla pyhyydellään, eikä edes pyrkinyt olemaan mitään.
Se että pitää itseään kuolleena (Room.6:6) merkitsee, että ei enää tarvitse yrittää täyttää mkitään vaatimuksia. Laki sanoo: rakasta lähimmäistäsi! Minä vastaan;" En kykyne siihen, enkä edes yritä, olen kuollut pois laista!"
Jos siis jotain rakkautta ilmenee minussakin, se on seurausta siitä, että minun elämäni on muuttunut, kun nannoin elämäni Jumalalle.
En tietenkään juokse pahantekoon, koska olen kuollut pois siitä myös.
Jos minulle annetaan tilaisuus todistaa, silloin kerron Jeesuksen töistä, en minun saavutuksistani. Voin nsanoa, että minussa ei ole pisaraakaan hyvyyttä, kaikki hyvä mitä saattaa joskus ilmetä, on Jeesuksen muuttavan voiman tulosta. Jopa minun pelastuksenikin perustuu yksin armoon.
Ja sapatistakin tulee nautinto: Kiitos että saan levätä tänään, ilman mitään vaatimuksia:
Kun ntapaan toisia uskovia, kuuntelen mieluummin heidän kertomuksiaan , enkä itse pyri edes näyttämään uskovaiselta, vaan normaalilta ihmiseltä.
Ongelma ei ole laki. Ongelma on ne, jotka heiluttavat lakia kuin pyhää nuijaa mutta eivät itse elä sen mukaan. Suomen laki on suomalaisille, juutalaisten laki juutalaisille, Israelin kansan laki oli israelilaiseille, yksinkertaista.
Mutta uskonnollisissa yhteisöissä löytyy johtajista ja pastoreista aina niitä, jotka piiloutuvat Israelin kansalle annetun kymmenen käskyn lain taakse ja vaativat muilta täydellistä kuuliaisuutta. Samalla he itse tallovat ja soveltavat käskyjä kuin olisivat jonkinlaisia ylimaallisia poikkeusyksilöitä. Heille laki on työkalu, ei moraali. He ovat kaiken yläpuolella.
Paavali oli lain kautta kuollut pois laista.
Mitä se merkitsi?
Ei Paavali sano, että laki on kuollut., vaan että laki on pyhä, vanhuskas ja hyvä.
Paavali sen sijaan tunsi itsensä toivottomaksi tapaukseksi, kunnes hän ymmärsi, että hän itse oli kuollut Jeesuksen kanssa ristillä (Room.6:6)
Sen jälkeen hän tunsi itsensä vapaaksi, vaikka olisi esitetty kuinka monta vaatimusta..
Kun olisi pitänyt rakastaa lähimmäistä, hän sanoi itselleen: Minä en siihen pysty! Anna Sinä minulle rakkautta!
Kun tuli sapatti, ja hänen piti todistaa uskostaan, hän sanoi, että hän oli syntisistä suurin, kaikkeen hyvään täysin kelvoton, mutta hän uskoi suureen Vapahtajaan.
Vapaus laista ei suinkaan poistanut lakia, vaan kuin joku olisi ottanut pois auton avaimet sellaiselta, joka ei ole kykenevä ajamaan autoa, ja antanut istua matkustajan paikalle nauttimaan maisemista matkan aikana.
Meidän tulee oppia lepäämään täytetyssä työssä. Voimme tietysti kiittää siitä, että saamme olla matkalla kotiin.
Jo pastorin ja papin koulutukseen hakijoilta vaaditaan narsistinen luonne. Kukaan rehellinen ja normaali ihminen ei halua työkseen valehdella. Kirkonmiesten koko elämä perustuu valheille, pappien ja pastoreiden tulee jo koulutusvaiheessa sulkea suunsa totuudelta. Sen vuoksi heitä kutsutaankin virallisesti kyykäärmeidein sikiöiksi.
On valitettavaa, että meillä on selitykset kaikkeen.
Olisi paljon parempi, jos voisi vapaasti keskustella ja sanoa omia mielipiteitänsäkin, ilman että heti leimattaisiin harhaoppisiksi.
Annetaan seurakuntalaisten vapaasti käydä muidenkin kokouksissa, niin silloin on mahdollista, että myös adventistien mielipiteet leviäisivät oman seurakunnan seinien ulkopuolelle.
Ja jos joku ulkopuolinen sattuisi tulemaan meidän kokoukseen, sitä pidettäisiin vain normaalina tapahtumana, eikä jonain harvinaisuutena, ei tilaisuutena näyttää oman opin ylemmyyttä.
Eiväthän ulkopuoliset tietenkään tule kokoukseen, missä he kiinnittävät huomiota läsnäolollaan. Heitä tulee kohdella ystävällisesti, niinkuin jokaista seurakunnassa, ei sen enempää tai vähempää.
Olin kerran helluntailaisten kokouksessa. Kun tuli tarjoilu, joku tuttu valisti: "Eikö teillä ole mitään voileipiä ilman lihaa? Tämä henkilö ei syö lihaa!"
Ei se minusta mukavalta tuntunut! Olihan tarjolla pullaakin, ja se olisi riittänyt hyvin minulle. Ei ollut kivaa joutua toisten silmätikuksi.
Joten vieraiden tulee tuntea itsensä tervetulluiksi, mutta ei kaikkien huomion kohteeksi.
Kenties olen väärässä.
Sen voi heti sanoa, että aloittaja ei kyllä ymmärrä sen enempää jäännösteologiaa kuin tutkivan tuomion oppiakaan, kun tuollaista väittää.
Aloittajalla on ongelma Raamatun kanssa, koska RAAMATTU opettaa jäännösteologiaa, oppia tuomiosta, ehdot Jumalan hyväksynnälle ja pelastukselle jne. Joten ei, Adventtikirkko ei anna väärää kuvaa Jumalasta.
"Jäännösteologia"on liikkeissä käytetty ideologinen narsistinen tulkinta. Ei ole olemassa jäännösteologiaa.
Mikä sitten on raamatullinen jäännös:
1. Eloon jääneet, katastrofista tai tuhosta selvinnyt pieni ryhmä.
Esim. Nooa ja hänen perheensä vedenpaisumuksessa.
2. Uskollinen osa kansasta, kun suurin osa kansasta luopuu, jäännös pysyy Jumalalle uskollisena. Profeetat puhuivat tästä jatkuvasti.
3. Pakkosiirtolaisuudesta palaava ryhmä, Babylonian jälkeen palannut juutalaisten joukko, joka rakentaa Jerusalemin uudelleen.
Miksi sitten uskovaisten keskuudessa puhutaan jäännöksestä?
- korostetaan omaa erityisasemaa (itsekorotuksen muoto)
- luodaan vastakkainasettelua ”luopuneeseen enemmistöön” (petturit, jotka eivät tottele yhteisön auktoriteetteja)
- oikeutetaan johtajien auktoriteetti.
Lahkojen jäännösretoriikka on psykologinen ja sosiaalinen ilmiö.
Raamattu on ihmisten mielikuvituksen tuote.
Eiköhän se ole niin että kaikista suunnista vain jäänös pelastuu.
Siunausta kaikille toivoo yks advari.
Tulihan sitä oltua adventtikirkon jäsenenä kymmenkunta vuotta, mutta sitten erosin tai en oikeammin ilmoittanut erosta, vaan yksinkertaisesti jätin kokouksissa käynnit pois ja liityin takaisin luterilaiseen kirkkoon, josta olin aiemmin eronnut. Kymmenysten maksaminen oli vastenmielistä kun palkasta jäi käteen sen 10 prosentin ja normaalien verojen jälkeen sekä ammattiyhdistysjäsenmaksun jälkeen enää 63 %. Eikä siinä vielä kaikki. Matkakuluihin meni 5 %, vuokraan 25 %, eli loput 38 % jäi enää elämiseen. Sitten piti vielä säästää asuntoon, joten elämä oli niukkaa. Kolehteihinkin piti laittaa sapattikoulussa ja se sympatiakeräys, se oli alun alkaenkin niin vastenmielistä puuhaa. Omaa aikaa piti käyttää siis paljon seurakunnan hyväksi.
Vieläköhän adventistit tekee sitä kolportööri hommaa, jossa yritetään kirjallisuutta myyskentelemällä ansaita elanto itselle ja Kirjatoimen kirjapainolle Aitolahdessa. Tietämän mukaan kirjapaino toiminta ei kannattanut ja se on kai lopetettu.
Kymmenykset, jotka eivät velvoita enää kristittyjä lain puuttumisen vuoksi, on oikeasti iso rasite monille adventisteille. Se selittää luultavasti suurelta osin, miksi suuri osa adventisteista on verraten vähävaraisia.
Kävin aikaa sitten vertaamassa paikkakuntani lestojen rukoushuoneensa parkkipaikan autokantaa advarikirkkoni pihan autoihin. Ero oli suunnaton lestojen hyväksi. Autot olivat uudempia ja paljon kalliimpia lähes järjestään.
Selittynee sillä, että lestat eivät rasita jäseniään kymmenysikeellä. Siinä karisi loputkin kymmenyssiunausvalheet silmistäni.
Lestadiolaisilla on omat uskonveljien pitämät autoliikkeet ainakin Oulun seudulla. Sisäpiiri pyörii ja jelpitään toinen toista talkoohengessä.
Samoin lestadiolaisilla on saman suunnan juristit, autetaan toisia saman liikkeen edustajia urakehityksessa, rinnastuu hyväveli verkostoihin. Lapsia on paljon, lapsilisät suuret, mutta kulut pienemmät, kun uutta lasta pukkaa. Samat vaatteet ja tavarat tulevat hyötykäyttöön usean kerran. Autot ja talot ovat hienommat mutta kyydissä ja asumassa on iso joukko.
"Vieläköhän adventistit tekee sitä kolportööri hommaa."
Ei ole enää kolportöörejä (sanahiviö) adventtikirkon leivissä.
Nuoret saatiin aikoinaan kesätöihin Toivonlinnasta myymään Ikuisia Kertomuksia, Terveyslehteä ja muuta hengelliseksi naamioitua markkinointimateriaalia, ja heille annettiin ylevä titteli: kirjaevankelista=kolportööri.
Todellisuudessa he olivat kylien kaupparatsuja, joille oli vain unohdettu kertoa, että palkka provisioana ei vastaa vaivaa. Ylihintaiset vuosikertatilaukset ja kirjat sekä myyntiedustajan pitkät välimatkat fillarilla talosta toiseen oli palkkana siitä, että Kirjatoimi kirjapainossa Tampereella oli töitä ja adventtikirkko sai rahaa revittyä nuorten selkänahasta ja kesäloma oli nuoren osalta pilalla.
Yksi innokas nuori keksi myynninedistämiseksi esittää kuuromykkää ja kirjoittaa myyntipuheensa paperille. Säälistä tuli tilauksia, kyläläiset ovat sentään empaattisia, toisin kuin rekrytoijat.
Valitettavasti tämä “kuuro” evankelista innostui muutamassa talossa avaamaan sanaisen arkkunsa täysin normaalilla puheella. Pienessä kylässä tieto kulkee nopeammin kuin adventistien traktaatit, ja nuoren kesätyöhaaveet päättyivät siihen. Evankeliointi vaihtui evankelistan omaan hiljaisuuteen.
Äiti kuoli vuosia sitten. Kirjahylly oli täynnä advarikijallisuutta. Oli Alfaa ja omegaa, Suurta taistelua ja vaikka mitä.
Meille lapsille oli tilannut Nykyajan. Oli tyyris lehti, muori maksoi ne pienestä eläkkeestään.
Kiersi keräämässä Sympatiaa vuosikymmenet.
Loppumetreillä pyysi pappia käymään. Sisareni hoisi äidin raha-asiat. Ihmetteli miten nostetut rahat kuluivat, vaikka äiti ei päässyt itse rollaattorilla rappusia alas.
Hän kävi lauantaina kirkossaan, taisi varmistaa taivaspaikkaansa rahalla.
Onneksi asunto oli isän nimissä, tätä harmitteli.
Raamatun mukaan taivaspaikkaa ei voi ostaa rahalla. Mutta ymmärrän, että joku voi luulla, että rahan anto voisi vaikuttaa.
Adventtikirkon virallisen teologian mukaan kymmenykset ym. uhrilahjat eivät vaikuta pelastukseen millään tavalla. Yksin armosta!
Tälläkin hetkellä moni vanhus toimittaa käytännössä lastensa perintöjä adventtikirkolle, koska muutenhan ne jäisivät jälkeläisille perintöinä, jos kirkko ei olisi niin tehokas imuroimaan niitä varoja.
Silti käytännössä esitetään ristiriitaisesti. 🤔
Kyllä se advarikirkko yritti parhaansa. Omaiseni olisi halunnut antaa enemmänkin kirkolle, mutta loppu tuli vähän yllättäen.
Onneksi korona-aika sotki suunnitelmat.
Ptääkö kiitokset kohdistaa ylös vaiko alas?
Tietysti voit olla seurakunnan ulkopuolella, eikä sinuun silloin kohdisteta mitään vaatimuksia.
Mutta jos haluat säilyttää kokouspaikan, tai kuunnella pastoria, tietysti on oikein, että avustat varoillasi kohtuullisesti.
Vaihtoehtona olisi kokoontua kodeissa, niinkuin tehtiin alkuaikoina. Saattaisi olla jopa antoisempaa.
Olin minäkin kotikokouksissa mukana, sinne tulivat vain kiinnostuneet. Ja mielestäni ne olivat antoisia. Lisäksi on helppo myös itse osallistua ohjelmaan.
Niin kauan kun tuntee toisten vaatimukset, joita ei pysty täyttämään, on vaikea olla iloinen uskovainen.
Toisaalta ne jotka todistavat siitä, mitä he ovat tehneet hyvää, saattavat jäädä palkkaansa vaille viimeisenä päivänä, koska itsensä korottaja tullaan alentamaan.
Kerro Jeesuksen suuruudesta ja hyvyydestä ja älä edes katso omiin suorituksiisi, pidä ne salaisuuksina.
Jossain mielessä tunnen samaa. Tai tunsin aikoinaan. Jotta olisi ollut hyvä uskovainen, täytyi pitää ulkonaisesti uskovaista tyyliä.
Tunsin, että täytyy olla lähes täydellinen, jos halusi olla uskovainen.
Nyt olen oppinut hyväksymään, että olen vain armahdettu syntinen. Minun ei tarvitse olla olevinani jotain, mitä en ole.
Minun ainoa turvani tuomiopäivänä on armo, ei mikään oma ansioni.
En ole tänään minkään kirkkokunnan jäsen, tai oikeammin olen monenkin ryhmän jäsen, koska missä on uskovia, he ovat minun veljiäni ja sisariani.
Olen iloinen siitä, että saan kuulua Jumalan lasten suureen joukkoon, se on armoa.
Kiitos!
Oli pitkästä aikaa hyvä aloitus joka sai aikaan enimmäkseen asiallista keskustelua. Iloitsen ennen kaikkea niistä ihmisistä jotka ovat säilyttäneet uskonsa tai jopa löytäneet sen. Tuo lehtiartikkeli Anna-Liisasta, iäkkäästä kirja evankelista oli todella hyvä ja koskettava.
Ei varmaan ole vaikea arvata, että olen myös entinen adventisti. Erosin kun huomasin adventismi olevan harhaoppi. Adventismi saa on toinen Jeesus, toinen evankeliumi jne. Ja vielä lisäksi huomasin Ellen G. Whiten kirjoitusten olevan jyrkästi ristiriitaisia Raamatun opetuksen kanssa.
En halua mitään pahaa adventisteille, rukoilen tedän puolestanne ja toivon , että löytäisitte todellisen evankeliumin.
Hyvää syksyä kaikille!
Rauhaa kaikille White ei ollut täydelinen eikä heti ymmärtänyt ja osanut kaikkea, mutta eivät Raamatun profeetatkaan täydelisiä olleet.
Olin Lohjan vivamossa ja sielä Luterilainen pappi puhui tutkivasta tuomiosta . Olemme sen väärin käsittäneet jos me sitä pelkäämme.
Jeesus on meidän paras ystävämme hän on armolinen ja hyvä.
Ei kai kukaan meistä ajatele että Jumala piinaisi niitä ihmisiä jotka eivät jostain syystä halua taivaaseen iankaiken tulisessa pätsissä.
Sellaista Jumalaa minä en voisi rakastaa. Kitos Jeesus että se ei pidä paikkansa vaikka melkein kaikki uskonsuunnat sitä opettavat.
Jumalalla on lapsia kaikissa uskonsuunissa Halleluujaa.
Siunausta kaikille toivoo yks advari veli.
Voisi vielä mainita että minulla on hyviä ystäviä jotka ovat ex-adventisteja ja meillä on oikein hyvät välit ja olemme jatkuvasti tekemisissä toistemme kanssa. Siskoni mies on ateisti ja se ei meitä haittaa, käymme toistemme luona jatkuvasti ja meillä on hyvät välit. Ikuisen piinan oppi on tehnyt sen että monista on tullut ateisteja.
Siunausta . advari veli.
"Ikuisen piinan oppi on tehnyt sen että monista on tullut ateisteja."
Väite on väärä: oppi ikuisesta piinasta ei synnytä ateisteja, se synnyttää pelon ohjaamia kirkon jäseniä. Ateisteja leivotaan sen sijaan kristillisten yhteisöjen omalla toiminnalla. Kun lahkon kulissien taakse kurkistaa, tajuaa nopeasti tulleensa huijatuksi. Pastorit saarnaavat suu vaahdossa Jumalan tekemästä muutoksesta, ja muutos toden teolla tapahtuukin: ihmisestä tulee kaikkitietävä ja muita 'vääräuskoisia' halveksiva uskonsoturi. Suomen Adventtikirkon on turha ihmetellä vetovoimansa puutetta, kun peiliin katsominen paljastaisi syyn.
Minusta tuli ateisti, koska näin uskonnollisen kulissin taakse. Minulle opetettiin, että vain meidän ”raamatullinen yhteisömme” antaa varmimman pelastumisen, mutta suurin osa muiden lahkojen jäsenistä kuolee lopullisesti.
Ratkaiseva sysäys oli pastoreiden irvokas tekopyhyys. Samalla kun he vaativat muilta pyhittäytymistä ja Jeesuksen askeleissa kulkemista, he itse palvoivat mammonaa. Ahneudessaan he ovat valmiita riistämään vaikka lähimmäisensä hengen, tästä Suomen adventtikirkko on varoittava esimerkki.
Kyseessä ei ole hengellinen yhteisö, vaan mafia. Pastorikunta suojelee omiaan, hiljentää kriitikot ja savustaa ulos jokaisen, joka ei suostu elämään siat pellossa -tyylillä ja hyväksymään sisäpiirin vääryyksiä.
Niin monista on kyllä tullut ateisteja kun on opetettu ikuista piinaa, et kai sinäkään sitä hyväksy tuollaista opetusta ?
Minulle on ihan sama, mikä se ihmisen kohtalo lopulta on, koska kakki ovat täysin samalla viivalla. Lopputulema on se, että ihmistä ei enää ole, kun polttouunista tulee purkillinen tuhkaa.
Siihen päättyy piina.
On turha spekulida jollain ylösnousemisella tai piinalla, koska kumpaakaan ei ole.
Juurikin näin. Elämäänsä ei kannata pilata minkään lahkon uhrina…