Laozil:
“Toisten tunteminen on viisautta; itsensä tunteminen on todellista valaistumista.”
Ja Augustinus Hipponlainen kirjoitti ajatuksen:
“Ihmiset matkustavat ihailemaan vuoria, meriä ja tähtiä, mutta kulkevat itsensä ohi ihmettelemättä.”
“Toisten tunteminen on viisautta; itsensä tunteminen on todellista valaistumista.”
Ja Augustinus Hipponlainen kirjoitti ajatuksen:
“Ihmiset matkustavat ihailemaan vuoria, meriä ja tähtiä, mutta kulkevat itsensä ohi ihmettelemättä.”
Vastaukset 91
Vanhimmat
“Tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoista.”
Sokrates
“Tunne itsesi.”
Ihminen on pieni maailmankaikkeus, mikrokosmos, jossa koko olemassaolon rakenne,makrokosmos, heijastuu pienessä mittakaavassa.
Laozi Tao Te Ching:
“Poistumatta ovesta voi tuntea maailman.
Katsomatta ikkunasta voi nähdä taivaan tien.”
Ajatus on juuri se, että syvin tieto maailmasta löytyy sisältäpäin, ei pelkästään ulkoista maailmaa tutkimalla.
Tuo mikrokosmos–makrokosmos-ajatus taas tunnetaan erityisesti hermetismistä, joka liitetään hahmoon Hermes Trismegistos. Sen kuuluisa periaate kuuluu:
“Niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla.”
“Tuntemalla itsesi tunnet maailman, sillä ihminen on universumi pienoiskoossa.”
Jos et ymmärrä kuka olet — ikuinen sielu, etkä vain keho tai nimi — mitä hyötyä on kaikesta maailman viisaudesta? Ihminen voi oppia tieteet, kielet, filosofiat ja hallita suuria määriä tietoa, mutta jos hän ei tunne omaa todellista olemustaan, hänen tietonsa jää ulkoiseksi.
Todellinen tieto alkaa vasta siitä hetkestä, kun ihminen kysyy: kuka minä olen, miksi olen täällä jne.
Mutta kun ihminen ymmärtää olevansa ikuinen tietoisuushiukkanen, myös muu tieto saa merkityksen. Ilman tätä oivallusta suuri oppineisuus voi olla kuin kantaisi lamppua näkemättä kuitenkaan omaa sydäntään.
ihmisen suurin ongelma ei ole tiedon puute vaan väärä samastuminen. Sielu on unohtanut oman alkuperäisen identiteettinsä. Se pitää itseään kehona, mieleenä, asemanaan tai historianaan, vaikka todellinen minä on aivan jotakin muuta. Tämän vuoksi tieto nähdään rajallisena: se voi järjestää ulkoista elämää, mutta ei poistaa sisäistä eksymistä.
Kaikki alempi tieto jää epätäydelliseksi ilman “itse-identiteetin tiedettä”
Minä tunnen itseni todella hyvin! Ja siksi valitsen todella tarkasti ihmisen jonka haluan ystäväkseni! Samanikäisyys muutaman vuoden ikäerolla on tärkein asia!
B. R. Sridhar Dev-Goswami kirjoitti usein, että kaikki alempi tieto jää epätäydelliseksi ilman “itse-identiteetin tiedettä”. Hänen opetuksissaan esiintyy ajatus, että ihminen voi hallita koko maailman informaation ja silti olla tietämätön kaikkein tärkeimmästä asiasta — kuka kokija itse on. Hän vertasi tätä joskus tilanteeseen, jossa joku laskee muiden rikkauksia olematta tietoinen omasta kodistaan.
Kun tämä unohtuu, ihminen etsii loputonta täyttymystä väliaikaisista asioista. Kun tämä muistetaan, myös kärsimys, tieto ja elämä alkavat asettua oikeaan suhteeseen.
Kaikki elämän kokemukset myös muokkaavat meitä!
Et suorana lainauksena noilla sanoilla.
Se oli parafraasi eli omin sanoin tehty tiivistys B. R. Sridhar Dev-Goswamin opetusten hengestä, ei autenttinen suora sitaatti.
Ydinajatus on hyvin uskollinen hänen opetuksilleen: itseoivallus on korkeampaa kuin ulkoinen tieto, ilman sielun identiteetin ymmärtämistä muu tieto jää epätäydelliseksi, todellinen viisaus alkaa kysymyksestä “kuka minä olen?”
Kuka minä olen?
Ihmiset, joilla on pakkomielle itseilmaisuun, sanovat: "Minun on vain oltava oma itseni." Totta kai sinun on oltava oma itsesi, mutta ota selvää, kuka olet. Tärkeimmät asiat ensin.
Ego, mieli, äly ja aistit ovat alkuperäisen minän varjo.
Jotain samanlaista näemme tässä maailmassa: jokaisella varjolla on lähde - todellinen kohde. Puhdas tietoisuus, sielu, tietoinen subjekti ei voi suoraan kokea aineellisen maailman kokemuksia. Miten se tulee mahdolliseksi? Sielun varjo syntyy, ja tämä varjo pystyy toimimaan varjomaailmassa. Muuten tietoisuudella ei ole mitään mahdollisuutta ottaa yhteyttä tiedostamattomaan tasoon. Varjo-minä toimii varjomaailmassa. Ja me näemme ympärillämme erilaisia kuvia tästä varjon kaltaisesta olemassaolosta.
Mutta jos haluamme mennä olemukseen, päästä ytimeen, on välttämätöntä poistaa kaikki hankittujen ennakkoluulojen kerrokset, jotta saamme vilauksen todellisesta itsestämme.
--------------------
Srila Bhakti Sudhir Goswami Maharaj
https://scsmathbrasildotcom.wordpress.com/wp-content/uploads/2013/07/sudhirmjj.jpg?w=512&h=340
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
----------------------
Yllä olevassa käännöksessä on monia käännösvirheitä suomen kielellä.
Katkelma.
Mielesi on oma henkilökohtainen paholaisesi.
Vihollisesi on oma mielesi, ei mikään ulkoinen saatana; itse asiassa mielesi on oma henkilökohtainen saatana.
Aivan.
Sielun suurin ongelma ei ole synti, tietämättömyys tai kärsimys sinänsä, vaan unohtaminen (vismṛti). Sielu on unohtanut alkuperäisen suhteensa. Tämä unohtaminen on niin syvällinen, että väliaikainen maailma alkaa näyttää todellisemmalta kuin ikuinen todellisuus. Koko aineellinen olemassaolo voidaan nähdä yrityksenä löytää jotakin, minkä sielu on kadottanut mutta ei osaa enää nimetä.
Synti (pāpa) tunnustetaan todelliseksi ilmiöksi, mutta sitä ei yleensä pidetä perimmäisenä ongelmana. Perimmäisenä ongelmana nähdään Jumalan unohtaminen (kṛṣṇa-bahirmukhatā, Jumalasta poispäin kääntyminen) tai omaa todellista identiteettiä koskeva tietämättömyys (avidyā). Synti nähdään enemmän seurauksena tästä alkuperäisestä unohtamisesta kuin sen syynä.
Synti ei ole olemassaolon perimmäinen ongelma vaan syvemmän ongelman oire. Juuri on Jumalan unohtaminen (vismṛti) ja oman ikuisen identiteetin peittyminen (avidyā).
Kauneus korkeimpana periaatteena
Monet filosofiat korostavat totuutta tai voimaa, mutta paramparamme korostaa jumalallista kauneutta (saundarya). Korkein todellisuus ei ole vain kaikkitietävä ja kaikkivaltias, vaan myös kaikkein viehättävin.
Jumalan valloitus rakkaudella
Paramparamme ainutlaatuinen ajatus on, että Jumalaa ei saavuteta vallalla, tiedolla tai askeesilla, vaan rakkaudella (prema). Vielä hämmästyttävämpää on ajatus, että puhdas rakkaus voi ikään kuin valloittaa Jumalan. Ääretön tulee vapaaehtoisesti rakkauden sitomaksi.
Paramparamme ainutlaatuinen opetus on, että Jumalaa ei saavuteta voimalla, älyllisellä tiedolla (jñāna), rituaalisilla ansioilla (karma) tai ankaralla askeesilla (tapasya), vaan puhtaalla rakkaudella (prema). Vielä hämmästyttävämpi on kuitenkin ajatus, että rakkaus ei ainoastaan johda Jumalan luo, vaan sillä on voima valloittaa Jumalan.
Bhagavān on rajaton, kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Kukaan ei voi pakottaa Häntä, hallita Häntä tai alistaa Häntä. Silti rakkauden valtakunnassa tapahtuu jotakin ihmeellistä. Se sama Jumala, jota koko maailmankaikkeus kunnioittaa ja pelkää, alistuu vapaaehtoisesti rakkauden vaikutukselle.
Hänen suuruutensa ei ilmene ainoastaan äärettömässä voimassa, vaan myös siinä, että Hän antaa rakkauden sitoa itsensä. Mitä puhtaampaa rakkaus on, sitä enemmän Jumala paljastaa itsensä sille.
Äiti Yaśodā ei näe Kṛṣṇaa maailmankaikkeuden luojana. Hän näkee oman poikansa. Ja juuri tämän rakkauden vuoksi ääretön Jumala sallii itsensä tulla ojennetuksi, nuhdelluksi ja jopa sidotuksi köydellä. Tässä ilmenee rakkauden salaisuus: se saavuttaa sen, mihin voima ei koskaan kykene.
ācāryat selittävät, että Jumala on täysin itsenäinen (svatantra), mutta rakkauden edessä Hän käyttää vapauttaan antautuakseen rakkaudelle. Tämä ei vähennä Hänen suuruuttaan, vaan paljastaa sen korkeimman ulottuvuuden. Kaikkivaltias voi hallita kaikkea, mutta vain kaikkein korkein voi tehdä itsensä rakkauden vangiksi.
Tästä syystä puhdasta rakkautta (prema-bhakti) pidetään korkeampana kuin vapautumista (mokṣa), korkeampana kuin tiedollista oivallusta ja korkeampana kuin mystisiä saavutuksia ja syvin johtopäätös on, ettei todellisuuden korkein laki ole voima, tieto tai kohtalo, vaan rakkaus. Kaiken yläpuolella hallitsee jumalallinen rakkaus (prema), ja jopa Jumala itse iloitsee tullessaan sen koskettamaksi.
"Jos Krishnaa ei olisi, ei olisi meidän käsitystämme Jumalasta."
"Krishnan koko opetus ja elämä on vain rakkautta. Krishna ei hyväksy mitään muuta kuin rakkauden, toimii vain rakkauden kautta, hengittää vain sen kautta ja puhuu vain sen kautta."
"Krishnan metafyysinen uskonnollinen idea on kaikkien todellisten filosofisten järjestelmien ja kaikkien uskontojen ikuinen ja universaali perusta."
Leo Tolstoi
Kaikkivaltias Jumala ei halua olla ainoastaan palvottu hallitsija. Hän haluaa olla rakastettu. Sen vuoksi Kṛṣṇa vetää puoleensa kaikkia eläviä olentoja, sillä sielun syvin luonto on rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Ero käskyttävän ja leikkivän jumalan välillä
Monissa uskonnoissa Jumala esitetään käskyttävänä, tuomitsevana ja rationaalisesti oikeudenmukaisena voimana: Hän määrää, palkitsee tai rankaisee tekojen mukaan. Tällainen jumala painottaa sääntöjä, oikeudenmukaisuutta ja moraalista laskelmaa. Ihminen voi kokea pelkoa, velvollisuutta tai syyllisyyttä tämän suhteen.
Paramparassamme Jumala, erityisesti Krishna ja Chaitanya Mahaprabhu, kuvataan leikkiväksi ja rakastavaksi. Tämä ei tarkoita että hän olisi epävakaa tai sattumanvarainen, vaan että hänen suhteensa sieluun on sydämellinen, vetovoimainen ja syvästi osallistuva. Jumala ei ainoastaan säätele ulkoisia tekoja, vaan kutsuu sielua rakkauteen ja palvelemiseen, ja tarjoaa armon kokemuksen, joka muuttaa olemuksen tasolla.
Henkinen dynamiikka: rakkaus ennen sääntöjä
Kun Jumala on leikkivä ja rakastava:
Suhde on henkilökohtainen – sielu kokee Jumalan läheisyyden ja vastavuoroisen rakkauden.
Armo ja sydämen vetovoima korvaavat ulkoisen pakkovallan – sielu ei seuraa sääntöjä pelosta, vaan vastaa rakkaudesta.
Kokevat ja ymmärtävät Jumalan henkisen kauneuden – hänen leikkinsä (līlā) ja vetovoimansa (rasa) eivät ole vain tarinoita, vaan kokemuksellisia henkisiä todellisuuksia, jotka koskettavat sielua syvästi.
Sydän, kauneus ja armo ylittävät intellektin, voiman ja oikeudenmukaisuuden, koska sielu muuttuu rakkauden kokemuksen kautta, ei pelkän laskelman perusteella.
Metafyysinen merkitys
Leikkivä Jumala edustaa henkistä todellisuutta, jossa vetovoima ja ilo ovat voimakkaampia kuin pakko ja pelko.
Rakkaus ja laulu ovat metafyysisiä kanavia armon ilmaisulle; ne ovat korkeampia kuin kirjaimelliset säännöt tai ulkoiset muodot.
Sielun suhde Jumalaan ei ole velvollisuuden täyttämistä, vaan henkistä yhteyttä ja vuorovaikutusta sydämen tasolla, jossa syntyy todellinen muutos.
Paramparassamme Jumala ei ole ulkoinen tuomari, vaan sellainen, joka kutsuu sielua sydämelliseen suhteeseen. Hänen leikkinsä ja laulunsa tekevät armon ja rakkauden kokemuksesta aktiivisen, elämyksellisen ja transformatiivisen. Tämä asettaa kaiken henkisen toiminnan oikeudenmukaisuuden ja ulkoisten sääntöjen yläpuolelle: sielu ei seuraa pelkoa tai velvollisuutta, vaan vastausta rakkauteen ja henkiseen vetovoimaan.
Meillä Jumala ei toimi uhkailemalla, rangaistuksilla tai pelottamalla, vaan leikin, rakkauden ja vetovoiman kautta. Hän ei pakota sielua seuraamaan sääntöjä tai toimimaan tietyllä tavalla, vaan kutsuu vapaaehtoiseen, sydämelliseen suhteeseen.
Toisin sanoen, hän houkuttelee sielua laululla, leikkisällä vetovoimalla ja läsnäolollaan. Sielu ei pelkää Jumalaa, vaan kokee Jumalan kutsun sydämensä syvyydessä. Tämä tekee henkisestä elämästä ilon ja omistautumisen kokemuksen, ei pelon tai velvollisuuden täyttämisen.
Kun sanotaan, että Jumala houkuttelee sielua laululla, leikkisällä vetovoimalla ja läsnäolollaan, se viittaa siihen, että Jumalan toiminta ei ole ulkoista kontrollia tai pakkoa, vaan henkisen todellisuuden vetovoima. Laulu (kīrtan) ei ole pelkkää musiikkia, vaan henkinen resonanssi, joka soittaa sielun syvimpiä säveliä. Se herättää sydämessä iloa ja vastauksen halun palvella, ja tämä resonoi sielun olemuksen kanssa.
Leikkisä vetovoima (līlā) osoittaa, että Jumala ei tarvitse pelkoa tai velvollisuutta saada sielua liikkeelle; hänen toimintansa on luonnollista, houkuttelevaa ja lempeää. Leikki ei tarkoita keveyttä ilman merkitystä, vaan dynaamista vuorovaikutusta sielun ja jumalallisen välillä, jossa sielu oppii rakastamaan ja antautumaan. Se on henkisen liikkeen kauneus, joka muuttaa olemusta ilman ulkoista pakko
Leikki ei tarkoita keveyttä ilman merkitystä, vaan dynaamista vuorovaikutusta sielun ja jumalallisen välillä, jossa sielu oppii rakastamaan ja antautumaan. Se on henkisen liikkeen kauneus, joka muuttaa olemusta ilman ulkoista pakkoa.
Jumalan läsnäolo on jatkuvaa, ja se toimii metafyysisenä vetovoimana, joka muistuttaa sielua sen alkuperäisestä henkisestä kodista. Tämä läsnäolo ei uhkaa tai vaadi, vaan tarjoaa mahdollisuuden valita yhteys rakkauden kautta. Sielu ei koe painetta tai pelkoa, vaan kutsun, joka koskettaa sen syvintä olemusta.
Tämän seurauksena henkinen elämä muuttuu ilon ja omistautumisen kokemukseksi. Se ei perustu pelon hallintaan, rangaistusten välttelyyn tai velvollisuuksien pakkosuoritukseen. Sen sijaan se on sisäinen liike, jossa sielu vastaa sydämestään Jumalan rakkauteen. Jokainen hetki rukouksessa, laulussa ja palvonnassa on vastaus kutsuun, joka resonoi sielun henkisen ytimen kanssa, ja tämä muuttaa sielun kokemuksen todellisuudesta: elämä Jumalan yhteydessä on leikkiä, iloa ja syvää henkistä yhteyttä.
Jumalan houkutus ei ole ulkoinen ohjaus, vaan sydämen sisäinen magnetismi, joka tekee henkisestä elämästä luonnollisen, vapaan ja suloisen ilon polun.
Henkinen polku ei ole pakkopulla eikä älyllinen suoritus; se voi tuntua haastavalta, koska sielu joutuu kohtaamaan omat rajallisuutensa ja totuuden syvyyden.
Ilo syntyy sydämen kautta, kun sielu alkaa vastata Jumalan kutsuun laulun, leikin ja läsnäolon kautta. Tämä ilo ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, vaan se on sisäistä, vapaata ja syvää.
Vaikka polku voi olla henkisesti vaativa, juuri tämä haaste ja sisäinen kohtaaminen mahdollistavat sydämen muuttumisen. Ilo ei ole pintapuolista, vaan syvää sydämen tyydytystä ja yhteyttä Jumalan kanssa.
Henkinen polku ei ole pakkopulla eikä älyllinen suoritus;
Vaikka henkinen polku voi olla vaikea, se ei ole taakaksi tai pelottavaksi tehty. Se on kutsu iloon, leikkiin ja sydämelliseen yhteyteen Jumalan kanssa. Jokainen hetki rukouksessa, laulussa ja palvonnassa on vastaus hänen kutsuunsa, ja sielu kokee luonnollista tyydytystä ja syvää merkitystä. Henkinen elämä on siis ennen kaikkea ilon, rakkauden ja omistautumisen polku, jossa sydän vastaa Jumalan lempeään, leikkivään ja laulavaan kutsuun.
Monissa perinteissä Jumala kuvataan tuomitsevana, rangaistuksia antavana ja pelkoa herättävänä. Tämä voi tehdä jumalasuhteesta vieraan ja etäisen: ihminen ei koe vapautta, vaan painetta ja velvollisuutta.
Meille Jumala on täysin erilainen. Hän ei kiristä, uhkaa tai vaadi palvontaa pelon kautta. Meille Jumala on laulava, leikkivä ja rakastava, sellainen, joka kutsuu sielua sydämensä syvyyksistä, ei käskee sen käyttäytymistä ulkoisten sääntöjen mukaan.
Usko ei perustu pelkoon, rangaistusten välttämiseen tai moraaliseen pakkopeliin, vaan sydämen avoimuuteen ja luonnolliseen rakkauteen. Jumalan läsnäolo houkuttelee sielua lempeästi, ja tämä houkutus, yhdessä armon ja kauneuden kanssa, vie sielun ikuisuuden todellisuuteen.
Toisin sanoen, meidän Jumalamme ei ole vieras, kiristävä tai tuomitseva, vaan sydäntä koskettava ja elämäniloa herättävä. Tämä tekee uskosta ja henkisestä elämästä luonnollista, vapautettua ja ilon täyttämää. Sielu ei palvele Jumalaa pelosta, vaan vastaa rakkauden kutsuun, joka resonoi sen syvimmän olemuksen kanssa.
Ihminen voi olla täysin avoin, vilpitön ja iloinen suhteessaan Jumalaan. Jumalan rakkaus ja leikki tekevät uskosta ja henkisestä elämästä elävän, sydämellisen ja ikuisesti vetovoimaisen kokemuksen.
Hän ei vaadi täydellisyyttä, ei odota suuria tekoja, vaan vastaa pieniin eleisiin ja sydämen vilpittömään pyrkimykseen. Yksi aito hetki rukousta, yksi vilpitön ajatus tai pieni teko sydämestä voi riittää, ja Jumala ottaa sen vastaan suurella kiitollisuudella ja rakkaudella.
Tämä kiitollisuus Jumalan puolelta ei ole rajallinen tai laskelmoitu, vaan ylivoimainen ja syvä, paljon suurempi kuin mitä ihminen voisi kuvitella tai odottaa. Hän arvostaa kaikkea, mitä sielu antaa, oli se kuinka vähäpätöistä tahansa. Tämä tekee Gaudiya Vaiṣṇava -suhteesta Jumalaan henkisesti vapaan, ilon täyttämän ja rohkaisevan: mikään virhe, mikään vajavaisuus ei voi katkaista yhteyttä.
Jumala on meille jatkuvasti läsnä, kiitollinen, rakastava ja leikkisä. Hän ei mittaa tekoja ulkoisen oikeudenmukaisuuden mukaan, vaan arvostaa sydämen liikkeitä ja vilpitöntä pyrkimystä. Suurin Jumala on kiitollinen pienille ja mitättömille, hän näkee sydämen, ei pelkkiä tekoja, ja vastaanottaa kaiken, mitä sielu voi antaa, oli se kuinka pieni tahansa.
Tämä tekee henkisestä elämästä ilon ja rakkauden kokemuksen, ei pelkoa tai syyllisyyttä. Jumalan rakkaus on täysin vastaanottavaa ja kiitollista — se kannustaa sielua palaamaan kotiin, vaikka polku olisi eksynyt tai kulku hidasta.
Suurin Jumala ei mittaa arvoa tekojen määrällä, ulkoisilla rituaaleilla tai täydellisyydellä. Hän näkee sydämen liikkeen, sielun vilpittömän pyrkimyksen, ja kiittää siitä. Jo se, että sielu jossain hetkessä ajattelee Jumalaa, miettii hänen läsnäoloaan tai tuntee häntä kohtaan rakkautta, on Jumalan silmissä merkityksellistä ja arvokasta.
Tämä osoittaa Jumalan ylivertaista kiitollisuutta ja lempeyttä: hän ei vain vastaanota suuria tekoja tai täydellistä palvontaa, vaan arvostaa pienintäkin vilpitöntä ajatushetkeä. Hänelle ei ole merkityksetöntä, että sielu edes hetkeksi kääntyy häneen; jokainen sydämen liike kohti Jumalaa on hänelle kallisarvoinen.
Tästä seuraa henkisen elämän syvin ilo ja rohkeus: vaikka sielu eksyisi tai epäilisi itseään, Jumala ei hylkää sitä. Päinvastoin, hänen kiitollisuutensa ja rakkaudensa kannustavat jatkamaan, yrittämään uudelleen ja palaamaan polulle. Henkinen elämä ei ole suoritus, vaan sydämen vuoropuhelu Jumalan kanssa, jossa jokainen ajatus, tunne ja vilpitön hetki otetaan vastaan ilolla.
Tämä tekee sielun ja Jumalan välisestä suhteesta vapaata, leikkisää ja ilon täyttämää, jossa sielu voi olla heikko, vajavainen ja pieni, mutta silti täysin arvokas ja rakastettu.
Tämä osoittaa Jumalan kiitollisuutta ja lempeyttä: hän ei vain vastaanota suuria tekoja tai täydellistä palvontaa, vaan arvostaa pienintäkin vilpitöntä ajatushetkeä. Hänelle ei ole merkityksetöntä, että sielu edes hetkeksi kääntyy häneen; jokainen sydämen liike kohti Jumalaa on hänelle kallisarvoinen.
Kun sanotaan, että Jumala arvostaa pienintäkin vilpitöntä ajatushetkeä, se tarkoittaa, että hänen yhteytensä sieluun ei perustu suorittamiseen, ansioihin tai täydellisyyteen. Kiitollisuus on hänen olemuksensa luonne: jokainen sydämen liike kohti Jumalaa resonoi hänen olemuksensa kanssa, ja tämä resonanssi itsessään on henkisen elämän päämäärä.
Jumala ei odota, että sielu olisi täydellinen tai tekisi jotain suurta; jo yksikin hetki, jolloin ajattelet häntä, käännyt sydämestäsi hänen puoleensa, tai tunnet halua olla lähellä häntä, on hänelle arvokkaampi kuin miljoona ulkoisesti oikeaa tekoa. Tämä osoittaa hänen lempeyttään, myötätuntoaan ja rakastavaa läsnäoloaan: hän vastaanottaa kaiken sielun tarjoaman, olipa se kuinka vähäistä tahansa, koska jokainen ajatus on todellista henkistä antamista.
Metafyysisesti tämä tarkoittaa, että suhde Jumalaan on sydämen ja olemuksen tasolla, ei ulkoisten sääntöjen tai tekojen mukaan. Jumala “näkee” sielun sisäisen liikkeen ja arvostaa sitä syvästi. Tämä tekee henkisestä elämästä vapaata ja rohkaisevaa: sielu ei tarvitse pelkoa, ansioita tai täydellisyyttä ollakseen yhteydessä Jumalaan, vaan jokainen pieni, vilpitön pyrkimys sydämessä riittää.
Toisin sanoen: jokainen sydämen liike kohti Jumalaa on kallisarvoinen ikuisuudessa, ja Jumalan kiitollisuus itsessään toimii henkisen polun vetovoimana, houkuttaen sielua yhä syvemmälle armon, rakkauden ja ilon kokemukseen.
Kun sanotaan, että “kiitollisuus on hänen olemuksensa luonne”, se tarkoittaa, että Jumala ei vain vastaanota tekoja, vaan reagoi sydämen liikkeisiin. Hän ei katso tekojen määrää, ulkoista onnistumista tai täydellisyyttä, vaan sielun vilpitöntä pyrkimystä. Jokainen sydämen liike kohti Jumalaa — vaikka se olisi vain pieni ajatus, hetken huomio tai hiljainen rukous — resonoi hänen olemuksensa kanssa. Tämä resonanssi ei ole pelkkä symboli: se muuntaa sielua, herättää iloa ja syventää yhteyttä hänen henkiseen todellisuuteensa.
Metafyysisesti tämä resonanssi on itse asiassa henkisen elämän ydin ja päämäärä. Kaikki henkiset harjoitukset, laulut, palvonnat ja meditaatiot tähtäävät siihen, että sielun sydämen liikkeet yhdistyvät Jumalan olemukseen. Mutta tärkeintä ei ole määrä tai ulkoinen onnistuminen, vaan yksinkertainen sydämen liike, joka koskettaa Jumalaa ja saa aikaan sisäisen harmonian hänen olemuksensa kanssa.
Tämä tekee Jumalasta erityisen ainutlaatuisen: hän ei ole vain antaja tai tuomari, vaan kiitollinen vastaanottaja. Hän arvostaa pienintäkin sielun liikettä, koska jokainen liike paljastaa sielun todellisen luonteen ja halun yhteyteen. Tästä seuraa, että henkinen elämä ei perustu pelkoon, pakkoon tai ulkoisiin sääntöihin, vaan sydämen ja Jumalan väliseen vuorovaikutukseen, jossa jo yksikin vilpitön ajatus kantaa syvää merkitystä ja iloa.
Voimme sanoa näin: Jumala on täydellinen kiitollisuus, ja se kiitollisuus toimii henkisen elämän vetovoimana, suuntana ja päämääränä. Se houkuttelee sielua kohti hänen läsnäoloaan, muuntaa sydämen ja synnyttää sisäistä iloa, joka ylittää kaiken pelon tai ulkoisen vaatimuksen.
Jumala ei koskaan rankaise tai uhkaile ketään, jos ihminen ei halua tuntea hänen läsnäoloaan. Hän ei riko sielun vapautta, ei painosta eikä puutu väkisin ihmisen tahtoon. Jos ihminen ei haluaa lainkaan tuntea Jumalaa - Hän astuu KOHTELIAASTI syrjään, ja hän antaa tilaa.
Hän jopa auttaa sielua unohtamaan hänet, jotta ihmisellä olisi tilaa valita, kokeilla, oppia ja kasvaa ilman pakkoa.
Tämä osoittaa, että rakkaus Jumalaan ei voi olla pakotettua. Todellinen rakkaus, omistautuminen ja henkinen yhteys syntyvät vain vapaasta tahdosta ja sydämen vilpittömästä liikkeestä. Jumalan leikkisyys, lempeys ja kiitollisuus ovat kutsuja, eivät käskyjä. Hän houkuttelee sielua laululla, läsnäololla ja armon vetovoimalla, mutta ovet pysyvät aina avoimina, ja valinta on sielun oma.
Filosofiassamme ajatus sundaramista – jumalallisesta kauneudesta – ei ole vain esteettinen lisä Jumalan ominaisuuksiin, vaan koko teologian ydin. Korkein todellisuus ei ole ensisijaisesti abstrakti absoluuttisuus eikä ensisijaisesti kaikkivaltias hallitsija, vaan persoonallinen, rakastettava ja äärettömän vetovoimainen Krishna. Hänessä oleminen, tietoisuus ja autuus eivät ole vain metafyysisiä määreitä, vaan ne ilmenevät suloisuutena,
Jumalan kaikkivaltius ei katoa, mutta se jää ikään kuin taustalle. Se tekee kaiken mahdolliseksi, mutta ei määritä suhteen luonnetta.
Jumalan suuruus ei ilmene etäisyytenä vaan läheisyytenä. Hän ei vedä puoleensa pelolla vaan kauneudella. Hänen muotonsa, hymynsä ja olemuksensa eivät ole materiaalisia ilmiöitä, vaan hengellisiä todellisuuksia, jotka koskettavat sielun syvintä olemusta. Kauneus ei siis ole pinnallinen ominaisuus, vaan voima, joka herättää rakkauden.
Jumalan suuruus ei ilmene etäisyytenä vaan läheisyytenä. Hän ei vedä puoleensa pelolla vaan kauneudella. Hänen muotonsa, hymynsä ja olemuksensa eivät ole materiaalisia ilmiöitä, vaan hengellisiä todellisuuksia, jotka koskettavat sielun syvintä olemusta. Kauneus ei siis ole pinnallinen ominaisuus, vaan voima, joka herättää rakkauden.
Palautettu!
Jumala itse auttaa meitä unohtamaan hänen olemassaolonsa. Hän ei koskaan pakota meitä uskomaan häneen, emmekä joudu ikuiseen helvettiin, jos emme usko Jumalaan
Ihmiset, jotka eivät usko Krishnaan (Vishnuun), löytävät lukuisia syitä olla uskomatta häneen, ja Vishnu itse auttaa heitä keksimään kaikenlaisia teorioita Vishnun ei-olemassaolosta. Näitä teorioita eivät ole keksineet ihmiset, vaan Vishnu itse.
Brahma Samhitassa (kommentaarien kanssa) todetaan, että yksi Krishnan harrastuksista ja huvituksista (Golokassa) on viihdyttää itseään ja muita keksimällä jatkuvasti uusia argumentteja sille, miksi häntä ei ole olemassa...
Sanskrit... hän nauttii keksimällä uusia argumentteja omaa olemassaoloaan vastaan.
Mutta jos haluat tuntea hänet, hän tulee sinulle vastaan, mutta mutta ihmisen on otettava ensimmäinen askel itse.
Ihmiset ovat pöyhkeitä siitä, että he ovat kehitelleet uusia argumentteja Krishnan olemassaolon kumoamiseksi, mutta itse asiassa Krishna on itse, maha mayan avulla, syöttänyt nämä argumentit ihmisille.
Hyvä ihminen, et sinä niitä keksinyt.
Vastakkainasettelun pohjalta kehittyy lilan eli leikin dynamiikka.
Vastakkainasettelua on aina. Vastarinta on aina.
Antiteesi, teesin vastakohtana.
Tämä on itse asiassa hyvä, että näin on.
Jos vastarinta poistetaan, alamme pysyä paikoillaan (emme kehity).
Śrīdhara Mahārājan -tekstissä “Absoluuttinen harmonia”, jossa hän selittää, että vastakkaisten näkökulmien on pakko olla olemassa.
Koska itse Absoluutti nauttii monimuotoisuudesta.
Absoluutti nauttii eri näkökulmista.
Henkimaailmassa on eri taitojen joukossa taitoja,
eli myös henkimaailmassa Krishna pohtii ateistista filosofiaa.
Eli myös henkimaailmassa Krishna pohtii ateistista filosofiaa omien bhaktojen kanssa, ja Jumala itse nauttii näistä keskusteluista.
Kyseessä on yksi taiteen laji monien joukossa, eli keskustella erilaisista filosofioista. Ja itse Jumala nauttii tästä.
Eli jopa Krishna nauttii keskustellessaan ateistisista filosofioista.
Mistä tämä meille kertoo, että henkimaailma ei ole pilvillä leijumista ja ylistämistä, kuten kristityt meille väitttävät, vaan toimintaa ja muuta kiinnostavaa, myös ihan filosofian pohtimista.
Vastakkaisten näkökulmien on pakko olla olemassa, eli eri mieltä voi olla ja se on kiinnostavaa; ei ole niin, että kaikkilla pitää usko samalla tavalla, jotta "pelastuisi".
Jumala nauttii näistä leikeistä, joissa hän haastaa oman olemassaolonsa.
Emme me toisiamme tunne. Sanomme tuntevamme, mutta ei se juuri mitään tarkoita. Itsensäkin kanssa joutuu painimaan jotta saisi selville mihin kykenee ja mitä oikeasti haluaa. Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu. Ei se auto tai kesämökki ollutkaa mun juttu ja vaimonkin kanssa ...
Hei!
Kun lopulta saa jotakin aikaan tai hankkii jotain, huomaa usein, että se ei tuonutkaan odotettua tyytyväisyyttä. Auto, kesämökki, tai muut ulkoiset asiat eivät täytä sielun kaipuuta, eivätkä ihmisen suhteetkaan automaattisesti tuo sisäistä rauhaa, jos yhteys itseensä on hämärtynyt.
Toisten tunteminen on tosiaan viisautta: havainnoimme heidän tekojaan, kuuntelemme sanojaan, ymmärrämme heidän tunteitaan ja motiivejaan. Mutta itsensä tunteminen on vielä syvempi ja haastavampi tie. Usein luulemme tietävämme, mitä haluamme, ja seuraamme niitä tavoitteita, jotka näyttävät ulkoisesti merkityksellisiltä – autoa, kesämökkiä, asemaa, kumppania. Kun saavutamme jonkin niistä, tyytyväisyys ei kestä, ja huomamme jälleen etsivämme jotain uutta.
Todellinen valaistuminen alkaa vasta, kun pysähdymme tutkimaan omaa sisintämme: mitä oikeasti haluamme, mihin kykymme yltävät ja mikä on meille tärkeintä syvällä tasolla. Vasta silloin, kun ymmärrämme itsemme ja tunnemme oman luonnollisen kaipuumme ja rajamme, muu viisaus – muiden tunteminen, tiedot ja taidot – saa todellisen merkityksen. Ilman tätä sisäistä oivallusta kaikki ulkoinen tieto jää pinnalliseksi.
Usein ihmiset samaistuvat ulkoisiin kerroksiin – kehoon, mieleen, muistoihin ja sosiaalisiin rooleihin – ja rakentavat niiden päälle käsityksen “minästä”. Keho rajoittaa ja mahdollistaa, mieli tulkitsee kokemuksia, muistot luovat tarinan, ja sosiaaliset roolit antavat ulkoista merkitystä. Silti nämä kaikki ovat vain väliaikaisia välineitä, joiden kautta sielu toimii.
Todellinen itsensä tunteminen ei ole psykologinen temppu, vaan syvä oivallus siitä, mikä ihminen on olemukseltaan, hänen alkuperäinen luontonsa, joka paljastuu kerrosten alta.
Vasta silloin, kun ihminen huomaa oman sisäisen olemuksensa pysyvän ja muuttumattoman ytimen, hän alkaa elää sen mukaisesti – ei vain reagoiden aineelliseen maailmaan, vaan ohjautuen sen syvemmän todellisuuden tuntemuksesta, joka on hänen todellinen “minänsä”.
Luento ”Ehdollistunut elävä olento” on poistettu; luulen, että meidän pitäisi laittaa se takaisin – sieltä löydät varmasti paljon lisää tietoa, joka tuo sinulle lohtua.
Kaikkea hyvää!
"Emme me toisiamme tunne. Sanomme tuntevamme, mutta ei se juuri mitään tarkoita..."
Juuri tuossa näkyy yksi ihmiselämän perusongelmista. Etsimme tyytyväisyyttä asioista, joiden uskomme tekevän meidät onnellisiksi.
Syy ei ole siinä, että tavoitteissa tai saavutuksissa olisi itsessään jotain väärää, vaan siinä, että ihminen etsii rajallisista asioista jotakin rajatonta. Mieli (manas) uskoo aina seuraavan kohteen tuovan lopullisen tyydytyksen: kun saan tämän, olen tyytyväinen. Mutta saavutuksen jälkeen syntyy uusi halu, uusi levottomuus, uusi tavoite. Tätä loputonta halujen ja pettymysten kiertoa kutsutaan aineellisen tietoisuuden ehdollistuneeksi tilaksi.
Itsensä tunteminen ei tarkoita vain omien luonteenpiirteiden tai mieltymysten tunnistamista. Se tarkoittaa syvempää kysymystä: kuka on se, joka kokee kehon, ajatukset, tunteet ja muistot? Mikä on tietoisuuden kantaja (jīva) kaiken muutoksen keskellä?
Ihmisen todellinen identiteetti (svarūpa) ei ole keho, mieli eikä elämäntarina. Ne ovat kerroksia, joiden kautta tietoisuus toimii. Niin kauan kuin ihminen etsii täyttymystä vain näiden kerrosten tasolta, hän kokee väistämättä puutetta, koska mikään väliaikainen ei voi täysin tyydyttää sitä, mikä on olemukseltaan ikuinen (sat), tietoinen (cit) ja autuutta etsivä (ānanda).
Vasta kun ihminen alkaa nähdä eron muuttuvien identiteettikerrosten ja oman todellisen olemuksensa välillä, jatkuva etsiminen alkaa hiljalleen väistyä. Silloin elämä ei enää ole loputonta yritystä täyttää sisäistä tyhjyyttä uusilla kokemuksilla, vaan oman alkuperäisen luonteen muistamista ja sen mukaisesti elämistä.
Ihmisen todellinen identiteetti (svarūpa) ei tarkoita “minuuden” psykologista tai sosiaalista versiota (persoonallisuus, luonne, elämäntarina), vaan sielun omaa ikuista olemusluontoa.
Identiteetti ei synny kokemusten kautta,vaan se on peittynyt kokemusten, ehdollistumisen ja unohtamisen (maya) alle.
svarūpa - sielun todellinen, muuttumaton luonto, joka ei riipu kehosta, mielestä tai elämän olosuhteista.
"Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu."
Et ole mikään poikkeus, mutta ainakin tunnistat sen ongelman; se koskee melkein kaikkia, ja minullakin on yhä vaikeuksia sen kanssa.
"Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu."
Et ole mikään poikkeus, mutta ainakin tunnistat sen ongelman; se koskee melkein kaikkia, ja minullakin on yhä vaikeuksia sen kanssa.
___________________________
Illuusiot tuhoava vasara
Śrī Śaṅkarācāryan terävä analyysi aineellisesta olemassaolosta.
Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Gosvāmī Mahārāj ja Śrīla Bhakti Sundar Govinda Dev-Gosvāmī Mahārāj ovat siteeranneet ja kommentoineet näitä säkeitä.
Śrī Śaṅkarācārya
Moha-mudgāra-stotram
Illuusioiden tuhoaminen
भजगोविन्दं भजगोविन्दं
गोविन्दं भज मूढमते ।
संप्राप्ते सन्निहिते काले
नहि नहि रक्षति डुकृञ्करणे ॥ १ ॥
bhaja govindaṁ bhaja govindaṁ
govindaṁ bhaja mūḍha-mate
saṁprāpte sannihite kāle
na hi na hi rakṣati ḍukṛñ-karaṇe [1]
Palvele Govindaa, palvele Govindaa, palvele Govindaa, oi typerys! Kun kuolemasi aika koittaa, kieliopin säännöt eivät sinua pelasta.
मूढ जहीहि धनागमतृष्णां
कुरु सद्बुद्धिं मनसि वितृष्णाम् ।
यल्लभसे निजकर्मोपात्तं
वित्तं तेन विनोदय चित्तम् ॥ २ ॥
mūḍha jahīhi dhanāgama-tṛṣṇāṁ
kuru sad-buddhiṁ manasi vitṛṣṇām
yal labhase nija-karmopāttaṁ
vittaṁ tena vinodaya chittam [2]
Oi typerys! Luovu pyrkimyksestä kerätä varallisuutta. Ole hyveellinen ja vapaa haluista mielessäsi. Hyväksy se, että kaikki elämässäsi sinulle tuleva varallisuus on seurausta menneistä teoistasi, karmasta.
नारीस्तनभरनाभीदेशं
दृष्ट्वा मागामोहावेशम् ।
एतन्मांसवसादिविकारं
मनसि विचिन्तय वारं वारम् ॥ ३ ॥
nārī-stana-bhara-nābhī-deśaṁ
dṛṣṭvā mā gā mohāveśam
etan māṁsa-vasādi-vikāraṁ
manasi vichintaya vāraṁ vāram [3]
Nähdessäsi kauniin naisen rinnat ja vyötärön, älä uppoudu illuusioon. Se on vain lihan, rasvan ja muun sellaisen muodonmuutoksia. Tiedosta tämä mielessäsi yhä uudelleen ja uudelleen.
नलिनीदलगतजलमतितरलं
तद्वज्जीवितमतिशयचपलम् ।
विद्धि व्याध्यभिमानग्रस्तं
लोकं शोकहतञ्च समस्तम् ॥ ४ ॥
nalinī-dala-gata-jalam ati-taralaṁ
tadvaj jīvitam atiśaya-chapalam
viddhi vyādhy-abhimāna-grastaṁ
lokaṁ śoka-hatañ cha samastam [4]
Elämä aineellisessa maailmassa ei ole ikuista; se on kuin vesipisara lootuksen lehdellä. Tiedä, että maailmassa vallitsevat sairaudet, ylpeys ja suru.
यावद्वित्तोपार्जनसक्तस्
तावन्निजपरिवारो रक्तः ।
पश्चाज्जीवति जर्जरदेहे
वार्तां कोऽपि न पृच्छति गेहे ॥ ५ ॥
yāvad vittopārjana-saktas
tāvan nija-parivāro raktaḥ
paśchāj jīvati jarjara-dehe
vārtāṁ ko ’pi na pṛchchhati gehe [5]
Kun voit ansaita varallisuutta, toverisi liittyvät sinuun. Mutta kun kehosi heikkenee vanhuuden myötä, kukaan ei enää kysy hyvinvoinnistasi — eivät edes sukulaisesi.
यावत्पवनो निवसति देहे
तावत्पृच्छति कुशलं गेहे ।
गतवति वायौ देहापाये
भार्या बिभ्यति तस्मिन्काये ॥ ६ ॥
yāvat pavano nivasati dehe
tāvat pṛchchhati kuśalaṁ gehe
gatavati vāyau dehāpāye
bhāryā bibhyati tasmin kāye [6]
Niin kauan kuin hengität, kumppanisi välittävät hyvinvoinnistasi. Mutta kun sielusi jättää ruumiin, jopa vaimosi pelkää sitä.
...
Nähdessäsi kauniin naisen rinnat ja vyötärön, älä uppoudu illuusioon. Se on vain lihan, rasvan ja muun sellaisen muodonmuutoksia. Tiedosta tämä mielessäsi yhä uudelleen ja uudelleen.
नलिनीदलगतजलमतितरलं
तद्वज्जीवितमतिशयचपलम् ।
विद्धि व्याध्यभिमानग्रस्तं
लोकं शोकहतञ्च समस्तम् ॥ ४ ॥
nalinī-dala-gata-jalam ati-taralaṁ
tadvaj jīvitam atiśaya-chapalam
viddhi vyādhy-abhimāna-grastaṁ
lokaṁ śoka-hatañ cha samastam [4]
Elämä aineellisessa maailmassa ei ole ikuista; se on kuin vesipisara lootuksen lehdellä. Tiedä, että maailmassa vallitsevat sairaudet, ylpeys ja suru.
Elämä aineellisessa maailmassa ei ole ikuista; se on kuin vesipisara lootuksen lehdellä. Tiedä, että maailmassa vallitsevat sairaudet, ylpeys ja suru.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
https://gaudiyadarshan.com/posts/the-hammer-for-delusion/
"Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu."
Et ole mikään poikkeus, mutta ainakin tunnistat sen ongelman; se koskee melkein kaikkia, ja minullakin on yhä vaikeuksia sen kanssa.
___________________________
Kuka on vaimosi? Kuka on poikasi? Tämän maailman tiet ovat käsittämättömiä. Kenen olet? Kuka olet? Mistä olet tullut? Ajattele tätä, veljeni.
Kuka on vaimosi? Kuka on poikasi? Tämän maailman tiet ovat käsittämättömiä. Kenen olet? Kuka olet? Mistä olet tullut? Ajattele tätä, veljeni.
"Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu."
Et ole mikään poikkeus, mutta ainakin tunnistat sen ongelman; se koskee melkein kaikkia, ja minullakin on yhä vaikeuksia sen kanssa.
___________________________
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
https://gaudiyadarshan.com/posts/the-hammer-for-delusion/
दिनयामिन्यौ सायं प्रातः
शिशिरवसन्तौ पुनरायातः ।
कालः क्रीडति गच्छत्यायुः
तदपि न मुञ्चत्याशावायुः ॥ १२ ॥
dina-yāminyau sāyaṁ prātaḥ
śiśira-vasantau punar āyātaḥ
kālaḥ krīḍati gachchhaty āyuḥ
tad api na muñchaty āśā-vāyuḥ [12]
Päivä ja yö, hämärä ja aamunkoitto, talvi ja kevät tulevat ja menevät. Aika pelaa omaa peliään, elämä kuluu, ja ihminen on yhä halujen vietävissä.
Päivä ja yö, hämärä ja aamunkoitto, talvi ja kevät tulevat ja menevät. Aika pelaa omaa peliään, elämä kuluu, ja ihminen on yhä halujen vietävissä.
Huomautus
Nämä kaksitoista nelisäkeistöä ”Moha-mudgāra-stotram” tunnetaan nimellä ”Dvādaśa-mañjarikā-stotram” ja ne ovat ensimmäiset kaksitoista säettä teoksesta, joka tunnetaan nimellä ”Bhaja Govindam”.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
https://gaudiyadarshan.com/posts/the-hammer-for-delusion/
Luento ”Ehdollistunut elävä olento” on poistettu; luulen, että meidän pitäisi laittaa se takaisin
"Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu."
Yritä jaksaa!
Käännös on kehno, mutta se välittää masentavan tunnelman
Sanat Lilli Promet.
Nyt asun kuninkaanlinnassa minä
Mutta se ei ole se, ei ole se
Kultaovien ja sinisten ikkunoiden kanssa
Mutta se ei ole se, ei ole se
Enkä tee mitään muuta, mitään muuta
Kuin etsin kauniiden sanojen puuta
Mutta se ei ole se, ei ole se, ei ole se, ei ole se
Ympärilläni kimaltelee hopea ja kulta
Mutta se ei ole se, ei ole se
Puhallan tulta sammuneisiin tulisijoihin
Mutta se ei ole se, ei ole se
Ja jälleen en tee, en tee mitään muuta
Kuin etsin kauniiden sanojen puuta
Mutta se ei ole se, ei ole se
Ja vaikka löytäisinkin jotakin hyvää
Niin se ei ole se, ei ole se
Ja vaikka saisin käsiini Olovernesen pään
Niin on varmaa, että se ei ole se
Mitä muutakaan voisin tehdä
Kuin ryöstää hedelmätöntä sanojen puuta
Mutta se ei ole se, ei ole se, ei ole se
"Emme me toisiamme tunne. Sanomme tuntevamme, mutta ei se juuri mitään tarkoita. Itsensäkin kanssa joutuu painimaan jotta saisi selville mihin kykenee ja mitä oikeasti haluaa. Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu. Ei se auto tai kesämökki ollutkaa mun juttu ja vaimonkin kanssa ..."
Etsiminen - saavuttaminen - uusi etsintä- ei ole pelkkä psykologinen kierto, vaan sitä kutsutaan usein kāma-chakra / bhoga-chakra -liikkeeksi: halu liikkuu kohteesta toiseen, koska se etsii jotakin, joka ei ole pelkkä kohde.
Se levottomuus ei ole merkki siitä, että olet viallinen, vaan että sydän on suunnattu suurempaan vetoon kuin mikään yksittäinen asia.
"Emme me toisiamme tunne. Sanomme tuntevamme, mutta ei se juuri mitään tarkoita. Itsensäkin kanssa joutuu painimaan jotta saisi selville mihin kykenee ja mitä oikeasti haluaa. Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu. Ei se auto tai kesämökki ollutkaa mun juttu ja vaimonkin kanssa ..."
Se, että auto ei ollut se tai mökki ei ollut se, ei ole epäonnistuminen — vaan merkki siitä, että sydän ei ole tarkoitettu pysähtymään lopullisesti niihin.
Se tunne, että mikään ei jää käteen, ei ole viimeinen totuus elämästä.
Se on vaihe, jossa mieli vielä mittaa maailmaa asioilla, mutta sydän alkaa jo hiljaisesti kääntyä kohti jotain sellaista, jota ei voi omistaa samalla tavalla kuin asioita.
Ja siksi sitä ei pidetä epäonnistumisena vaan heräämisen esiasteena.
"Emme me toisiamme tunne. Sanomme tuntevamme, mutta ei se juuri mitään tarkoita. Itsensäkin kanssa joutuu painimaan jotta saisi selville mihin kykenee ja mitä oikeasti haluaa. Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu. Ei se auto tai kesämökki ollutkaa mun juttu ja vaimonkin kanssa ..."
Se mitä kuvaat, ei ole harvinaista. Moni ihminen käy läpi saman: ulkoiset päämäärät tuntuvat hetken merkityksellisiltä, mutta eivät kanna pysyvää tyydytystä. Silti siinä ei ole mitään väärää tai epäonnistunutta – se on osa ihmisen tietoisuuden liikettä ja etsimistä. Kun tämä huomataan, alkaa usein hienovarainen kääntyminen sisäänpäin.
Kuulostaa siltä, että olet aika rehellisesti katsomassa elämää sellaisena kuin se on — siinä on jo itsessään syvyyttä.
Tätä kutsutaan usein mielen levottomuudeksi ja ehdollistuneeksi tilaksi (karmabandha, māyā). Sen keskellä ihmisen todellinen luonto (svarūpa) ei kuitenkaan katoa, vaan pysyy taustalla muuttumattomana.
Vaikka mieli etsii jatkuvasti uutta, syvempi osa ihmisestä ei ole rikki eikä hukassa – se on vain peittynyt. Ja juuri tuo huomaaminen on jo askel kohti selkeyttä.
Svarūpaḥ nityaḥ śuddhaḥ – todellinen olemus on ikuinen ja puhdas.
On hyvä, että nämä kysymykset ovat nousseet esiin – se kertoo herkkyydestä ja siitä, että jokin aito etsii suuntaansa.
Ehkä tässä ei ole kyse siitä, että pitäisi korjata itseään tai saavuttaa jotain uutta, vaan siitä että alkaa vähitellen nähdä selkeämmin mitä tämä kokemus oikeastaan on.
Esimerkiksi Śaṅkarācāryan Bhaja Govindam (linkki edellä annettu) -runossa muistutetaan elämän katoavaisuudesta ja mielen levottomuudesta – ei syyllistävästi, vaan herättävästi ja samalla lohdullisesti.
(‘Elämä on kuin vesipisara lootuksen lehdellä… aika kuluu, ja ihminen jää halujen vietäväksi.’)
Tämä ei tarkoita, että elämä olisi turhaa, vaan että etsintä ulkoisista asioista ei yksin riitä antamaan pysyvää täyttymystä.
Kuka on vaimosi? Kuka on poikasi? Tämän maailman tiet ovat käsittämättömiä. Kenen olet? Kuka olet? Mistä olet tullut? Ajattele tätä, veljeni.
---------------------------
Eli sinulle: pysähdy ja mieti, mikä on todella sinun, mikä on pysyvää, ja mikä on vain hetken illuusio.
"Emme me toisiamme tunne. Sanomme tuntevamme, mutta ei se juuri mitään tarkoita. Itsensäkin kanssa joutuu painimaan jotta saisi selville mihin kykenee ja mitä oikeasti haluaa. Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu. Ei se auto tai kesämökki ollutkaa mun juttu ja vaimonkin kanssa ..."
--------------------------
https://gaudiyadarshan.com/posts/the-hammer-for-delusion/
katkelma runosta:
Kuka on vaimosi? Kuka on poikasi? Tämän maailman tiet ovat käsittämättömiä. Kenen olet? Kuka olet? Mistä olet tullut? Ajattele tätä, veljeni.
----------------------------
Hei! Nämä kysymykset eivät ole tarkoitettu ahdistamaan sinua, vaan vapauttamaan. Ne vapauttavat paineesta: sinun ei tarvitse kantaa koko maailman odotuksia, perhettä tai omaisuutta yksin. Ne herättävät itsetutkiskeluun: kysymys ‘Kuka olet?’ ohjaa miettimään omaa sisäistä olemustasi, ei ulkoisia rooleja. Ne asettavat perspektiivin: elämä on täynnä monimutkaisuutta ja illuusioita, mutta kysymällä ‘Mistä olet tullut?’ ja ‘Kenen olet?’ voit löytää rauhan ja yhteyden pysyvään, sisäiseen olemukseesi. Ne luovat lohdullista etäisyyttä: maailma ja sen tapahtumat eivät enää ole kaiken keskiössä – oma todellinen olemuksesi on.
"Emme me toisiamme tunne. Sanomme tuntevamme, mutta ei se juuri mitään tarkoita. Itsensäkin kanssa joutuu painimaan jotta saisi selville mihin kykenee ja mitä oikeasti haluaa. Sitten kun on jotakin saanut tehtyä tai hankittua, alkaa uuden asian tavoittelu. Ei se auto tai kesämökki ollutkaa mun juttu ja vaimonkin kanssa ..."
--------------------------
https://gaudiyadarshan.com/posts/the-hammer-for-delusion/
katkelma runosta:
Kuka on vaimosi? Kuka on poikasi? Tämän maailman tiet ovat käsittämättömiä. Kenen olet? Kuka olet? Mistä olet tullut? Ajattele tätä, veljeni.
----------------------------
Nämä säkee luovat outoa, mutta rauhoittavaa etäisyyttä: maailma jatkuu sellaisena kuin se on, mutta sen keskellä ei ole enää pakko kadota siihen täysin. Jokin sisällä alkaa pysyä paikallaan kaiken liikkuessa.
Tässä mielessä nämä kysymykset eivät vie pois elämästä, vaan palauttavat sen takaisin johonkin yksinkertaisempaan – siihen, mikä ei muutu, vaikka kaikki muu muuttuu.
Hyvää jatkoa!
Terv.
Paha hindu.
https://gaudiyadarshan.com/posts/the-false-hope-of-material-happiness-2/
Valheellinen toivo onnellisuudesta aineellisessa maailmassa
Śrīla Bhakti Sundar Govinda Dev-Gosvāmī Mahārāj
antaa korkean arvion Śrīpāda Śaṅkarācāryan teoksista.
Elämänsä ehtoopuolella Śrīpāda Śaṅkarācārya kirjoitti runon Moha-mudgāra-stotram [”Illuusiot tuhoava vasara”], runon, jossa hän selittää kaikkien maailmallisten pyrkimysten turhuuden ja kehottaa kaikkia palvelemaan Śrī Govindaa.
Omassa kommentaarissaan ”Śaraṇāgatiin” Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Gosvāmī Mahārāj siteeraa yhtä ślokaa tästä runoelmasta:
bālas tāvat krīḍāsaktaḥ
taruṇas tāvat taruṇī-raktaḥ
vṛddhas tāvat chintā-magnāḥ
pare brahmaṇi ko ’pi na lagnaḥ
..
...
...
...
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
Yes!