Eikö tiedoitsemisen puhdas subjekti ratkaisekaan Campale sinfonian ohjelmistokelpoisuutta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö säveltaiteessakaan todellakaan massojen musiikillisista mieltymyksistä puheen ollen ratkaisekaan tämän sijasta nimenomaan säveltaiteen tuotteiden metafyysisen olemuksen ytimen heijastumisesta puhtaan mielteen alueelle puhuttaessa tiedoitsemisen puhtaan subjektin tajunnassa ideoiden käsittämisen edellytyksenä ilmenevä olioiden objektiivisen olemuksen olion sinänsä kuva objektivoidun tunteen muodossa, joka tunkee subjektiivisen tahtomisen ulos tajunnasta, eikä suurten kansanjoukkojen subjektiiviset ja tahdon mieltymykset johonkin populaaria ohjelmistoa edustavaan salonkikonserttotyyppiseen ja epäkonsertoivaan näennäisvirtuoosiseen solistiseen ekshibitionismiin verrattuna, karussa ja päättymättömässä erämaassaan, joka jaksottaisena ei täytä myöskään sinfonisuuden kriteerejä, kuten on esim. Tsaikovskin b molli pianokonserton laita, ja erään niin soitetun sentimentoa tunneaffekteiltaan edustavan viulukonserton, joka ei yllä puhtaan älyn kirkkaudessa esim. Mozartin KV 216 tasolle varsinkaan niiden hitaita osia keskenään vertailtaessa, ja jossa jälkimmäisessä galantti tyyli on jalostunut persoonalliseksi ja melodista laulavuutta ja lyyristä lämpöä hehkuvaksi melodialinjaksi, joka tunkee juuri kuulijalta tämän tullessa tiedoitsevasta subjektista tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi tahtomisen ulos tajunnasta ja tämä kokee katharsiksen, kun edellisessä kuulija kuuntelee musiikkia vain siinä kontekstissa melodisten aiheiden kiihottaessa vain tahtoa laimean pseudoromanttisen vaisusta hahmostaankin huolimatta, ja jolla pelkästään on hänelle mielenkiintoa, ts. intressejä ja suhteita tahtoon, eikä äly tunge tahtoa ulos tajunnasta tullakseen subjektina puhtaaksi ja tahtomisesta erkaantuneeksi, kuten nerollisessa nuoressa Mozartissa, jossa älyn kirkkaus ja ylivoimaisuuden paino tahdosta irtaantumiseksi on suurin, mutta tässä mielessä säveltaiteen kaanon on hirvittävän ristiriitainen ja synteettinen rakennelma, että sen piiriin kuuluu teoksia laidasta laitaan niiden musiikillista puhdasta kvaliteettia ajatellen kun toisaallta kaanonin katveeseen on jäänyt paljon sellaista musiikkia joka ansaitsi kaanonstatuksen objektiivisesti katsoen suuremmalla syyllä, kuin jopa monet sinne kaanoniin kuuluvat teokset alkaen Schumannin pinnallisista ja Brahmsin sentimentoa edustavista sinfonioista, pinnallisesta Mendelssohnista nyt puhumattakaan, niin paljon kun olen hänen musiikkiaan nuorena fanittanutkin, Mahleriin ja R. Straussiin, ja jotka suomalaiset ja väittämäni mukaan näitä merkittävimmät säveltäjät, Melartinista alkaen peittoavat polyfonisessa taidokkuudessaan ja kromaattisessa melodiikassaan siten, että Bengt von Törnen monissa parhaissa orkesteriteoksissaan on täysin suvereeni mestari Mendelssohnin keijukaismusiikiin verrattuna Tuukkasesta ja muista puhumattakaan, ja josta Mendelssohnista puuttuu syvyys, suuruus, muodon keskitys ja persoonallisuus ja tuoreus diatonisessa simppeliydessään ja Schumanninkin sinfoniat välillä häilyvät jopa italialaismaisen melodisen tyylin ja saksalaisen ja aina Bachista asti vaikutteita omien sanojensakin mukaan ammentaneen kontrapunktin välillä vahvoista Beethoven alluusioiden ja jopa Schubert lainojen lisäksi tavoittamatta tämän lyyristä henkeä, ja hänen orkestraationsa on paksuudessaan amatöörimäistä ja maestrot joutuvat alan Richin mukaan peukaloimaan hänen partituurejaan saadakseen soimaan ne paremmin, mutta kaanon on rakennettu sitä tekijää silmällä pitäen, että ne jo varhain jollakin tavalla maineensa luoneet säveltäjät riippumatta siitä ovatko myöhemmät mestarit vasta 1900 luvulla jonkun pienen asiantuntijajoukon mukaan joka kykenee musiikkitieteilijän ja tutkijan objektiivisella käsityskyvyllään sekä analyyttisemmin että ideoiden käsittämistä edellyttävällä subjektin puhtaudella tajuamaan puhtaasti näiden unohdettujen nerojen sävellysten objektiivisen arvon ja selkeästi näkemään musiikin metafyysisen olemuksen osalta niiden välisen korvinkuultavan kvalitatiivisen laatu-ja tasoeron, ovat kaikista aliarvostettujen mestareiden korvinkuultavasta etevämmyydestä huolimatta pelkästään ajallisten syiden, populariteetista johtuvien syiden suurten massojen suosiota nauttiessaan, sekä näiden vähäpätöisiksi noteerattujen nerojen musiikin saatavuuden heikkoudesta jossakin CD tapaisessa formaatissa, ja vain pienehköä kuulijakuntaa vieläkin suppeammalla joukolle suodun objektiivisen käsityskyvystä huolimatta Mendelssohn, tuo ikinuori yleisön lempilapsi on vakiinnuttanut paikkansa suvereenilla tavalla kaanonissa vaikka sata rytmisessä työntövoimassaan järkähtämätöntä Campale sinfoniaa jyräisi hänen muodoltaan pikkuruiset ja kesyt romanttisen aurinkoiset sinfoniansa tuntemattoman sotilaan panssarivaunukohtauksen tavoin, sillä nimenomaan paras ei läheskään aina voita ohjelmistoaikaa itselleen, kun yleisö on tottunut saamaan Mendelssohninsa Italialaisen sinfonian tuttuine ja vuolaine mutta kepeine melodioineen, josta metafyysinen syvyys on kaukana.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä