Internet oli virhe.
Ei siksi, että ihmiset olisivat tyhmiä, vaan siksi, että nyt kaikki maailman uskomukset voivat huutaa toisilleen samassa kommenttiketjussa kello 02:13 aamuyöllä.
Ja jos jokin aihe saa ihmiset täysin kierroksille, se on:
“Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?”
Tällä kertaa keskustelupalstalle ovat saapuneet:
* perinteinen kristinusko
* jälleensyntymäporukka
* ja tietenkin… onton maapallon terrastraali-evankelistat
Tunnelma on rauhallinen noin seitsemän sekuntia.
● Leiri 1: “Ruumiit takaisin, kiitos”
Moni moderni kristitty kuvittelee kuolemanjälkeisen elämän jonkinlaisena:
* pilvitaivaana
* henkiolotilana
* harppusäestettynä kelluntana
Mutta alkuperäinen kristillinen ajatus oli itse asiassa paljon oudompi.
Varhaisessa kristinusko-ajattelussa:
* kuolleet herätetään fyysisesti
* ruumiit palaavat
* ja lopulta eletään uudistuneessa todellisuudessa
Ei siis “sielu karkaa lihasta ikuisuuteen”, vaan:
“liha palaa takaisin peliin.”
Tämä tekee keskustelusta heti hankalan, koska jälleensyntymäporukka kysyy:
“Entä jos se ruumis on jo ollut kolmella eri ihmisellä ravintoketjun kautta?”
Kristitty vastaa:
“Jumala kyllä hoitaa.”
Neurotieteilijä kirjoittaa muistivihkoonsa:
“Tekninen toteutus edelleen epäselvä.”
● Leiri 2: “Minulla on syntymämerkki, joten olin roomalainen sotilas”
jälleensyntymä-leiri jakaantuu kahteen hyvin erilaiseen ryhmään.
Ryhmä A: filosofinen versio
Täällä ovat:
* hindulaiset traditiot
* buddhalaiset vaikutteet
* karma-ajattelun kannattajat
Heillä on oikeasti pitkä historia ja melko monimutkaiset metafyysiset järjestelmät.
Ajatus:
* elämä on kiertoa
* minä ei ole pysyvä
* kärsimys sitoo jälleensyntymiin
Vaikka neurotiede ei löydä tästä näyttöä, järjestelmä on sentään sisäisesti suhteellisen johdonmukainen.
Ryhmä B: “Luin kolme pokkaria ja nyt tiedän olleeni Kleopatra”
Sitten on moderni länsimainen jälleensyntymäsekoilu.
Tunnusmerkkejä:
* syntymämerkki = edellisen elämän kuolinhaava
* deja vu = todiste muinaisesta muistista
* kiinnostus Egyptiin = olin faarao
* kiinnostus viikinkeihin = olin viikinki
Kukaan ei koskaan ollut:
* keskiaikainen veronkantaja
* huonohampainen naurisviljelijä
* tai tyyppi, joka kuoli ripuliin vuonna 1324
Jostain syystä kaikki olivat:
* pappeja
* sotureita
* prinsessoja
* taiteilijoita
Tilastollisesti erittäin epäilyttävää.
● Leiri 3: “Terrastraalitasot sijaitsevat jalkojemme alla”
Ja sitten… saapuvat onton maapallon profeetat.
ontto maapallo ei tyydy tavalliseen tuonpuoleiseen. Ei tietenkään. Se tarjoaa:
* sportaaleja
* gravitaatioimun
* terrastraalitasoja
* ja kosmiselta säteilyltä suojattua sielumateriaa
Palstapostaus kuuluu suunnilleen näin:
“Lihakasasta irrottuaan sielu sujahtaa sportaalin kautta onttoon maapalloon!”
Tässä kohtaa fyysikko pyörtyy hiljaa taustalla.
● Mutta mikä näitä kaikkia yhdistää?
Vaikka teoriat ovat täysin ristiriidassa keskenään, niissä on sama ydin:
* ihminen ei halua loppua
* “minän” halutaan jatkuvan
* kuolemalle halutaan tarkoitus
Ja aivot ovat valmiita hyväksymään hyvin erilaisia tarinoita, kunhan ne poistavat lopullisuuden.
● Neurotieteen sivukommentti
Aivot eivät arvioi uskomuksia ensisijaisesti sen perusteella:
ovatko ne totta
vaan:
* vähentävätkö ne ahdistusta
* luovatko ne merkitystä
* antavatko ne jatkuvuuden tunteen
Tästä syystä:
* yksi löytää Jeesuksen
* toinen karman
* kolmas sportaalin onttoon maapalloon
Aivojen näkökulmasta kaikki yrittävät ratkaista saman ongelman.
● Ensi osassa
Keskustelupalstan tilanne pahenee.
Luvassa:
* kristittyjen ja jälleensyntyjien totaalinen identiteettikriisi
* kysymys siitä, kuka oikein “syntyy uudelleen”
* ja onton maapallon liikkeen ensimmäinen yritys selittää nettiyhteys terrastraalitasoilta käsin
Spoileri:
se ei auta uskottavuuteen.
Ei siksi, että ihmiset olisivat tyhmiä, vaan siksi, että nyt kaikki maailman uskomukset voivat huutaa toisilleen samassa kommenttiketjussa kello 02:13 aamuyöllä.
Ja jos jokin aihe saa ihmiset täysin kierroksille, se on:
“Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?”
Tällä kertaa keskustelupalstalle ovat saapuneet:
* perinteinen kristinusko
* jälleensyntymäporukka
* ja tietenkin… onton maapallon terrastraali-evankelistat
Tunnelma on rauhallinen noin seitsemän sekuntia.
● Leiri 1: “Ruumiit takaisin, kiitos”
Moni moderni kristitty kuvittelee kuolemanjälkeisen elämän jonkinlaisena:
* pilvitaivaana
* henkiolotilana
* harppusäestettynä kelluntana
Mutta alkuperäinen kristillinen ajatus oli itse asiassa paljon oudompi.
Varhaisessa kristinusko-ajattelussa:
* kuolleet herätetään fyysisesti
* ruumiit palaavat
* ja lopulta eletään uudistuneessa todellisuudessa
Ei siis “sielu karkaa lihasta ikuisuuteen”, vaan:
“liha palaa takaisin peliin.”
Tämä tekee keskustelusta heti hankalan, koska jälleensyntymäporukka kysyy:
“Entä jos se ruumis on jo ollut kolmella eri ihmisellä ravintoketjun kautta?”
Kristitty vastaa:
“Jumala kyllä hoitaa.”
Neurotieteilijä kirjoittaa muistivihkoonsa:
“Tekninen toteutus edelleen epäselvä.”
● Leiri 2: “Minulla on syntymämerkki, joten olin roomalainen sotilas”
jälleensyntymä-leiri jakaantuu kahteen hyvin erilaiseen ryhmään.
Ryhmä A: filosofinen versio
Täällä ovat:
* hindulaiset traditiot
* buddhalaiset vaikutteet
* karma-ajattelun kannattajat
Heillä on oikeasti pitkä historia ja melko monimutkaiset metafyysiset järjestelmät.
Ajatus:
* elämä on kiertoa
* minä ei ole pysyvä
* kärsimys sitoo jälleensyntymiin
Vaikka neurotiede ei löydä tästä näyttöä, järjestelmä on sentään sisäisesti suhteellisen johdonmukainen.
Ryhmä B: “Luin kolme pokkaria ja nyt tiedän olleeni Kleopatra”
Sitten on moderni länsimainen jälleensyntymäsekoilu.
Tunnusmerkkejä:
* syntymämerkki = edellisen elämän kuolinhaava
* deja vu = todiste muinaisesta muistista
* kiinnostus Egyptiin = olin faarao
* kiinnostus viikinkeihin = olin viikinki
Kukaan ei koskaan ollut:
* keskiaikainen veronkantaja
* huonohampainen naurisviljelijä
* tai tyyppi, joka kuoli ripuliin vuonna 1324
Jostain syystä kaikki olivat:
* pappeja
* sotureita
* prinsessoja
* taiteilijoita
Tilastollisesti erittäin epäilyttävää.
● Leiri 3: “Terrastraalitasot sijaitsevat jalkojemme alla”
Ja sitten… saapuvat onton maapallon profeetat.
ontto maapallo ei tyydy tavalliseen tuonpuoleiseen. Ei tietenkään. Se tarjoaa:
* sportaaleja
* gravitaatioimun
* terrastraalitasoja
* ja kosmiselta säteilyltä suojattua sielumateriaa
Palstapostaus kuuluu suunnilleen näin:
“Lihakasasta irrottuaan sielu sujahtaa sportaalin kautta onttoon maapalloon!”
Tässä kohtaa fyysikko pyörtyy hiljaa taustalla.
● Mutta mikä näitä kaikkia yhdistää?
Vaikka teoriat ovat täysin ristiriidassa keskenään, niissä on sama ydin:
* ihminen ei halua loppua
* “minän” halutaan jatkuvan
* kuolemalle halutaan tarkoitus
Ja aivot ovat valmiita hyväksymään hyvin erilaisia tarinoita, kunhan ne poistavat lopullisuuden.
● Neurotieteen sivukommentti
Aivot eivät arvioi uskomuksia ensisijaisesti sen perusteella:
ovatko ne totta
vaan:
* vähentävätkö ne ahdistusta
* luovatko ne merkitystä
* antavatko ne jatkuvuuden tunteen
Tästä syystä:
* yksi löytää Jeesuksen
* toinen karman
* kolmas sportaalin onttoon maapalloon
Aivojen näkökulmasta kaikki yrittävät ratkaista saman ongelman.
● Ensi osassa
Keskustelupalstan tilanne pahenee.
Luvassa:
* kristittyjen ja jälleensyntyjien totaalinen identiteettikriisi
* kysymys siitä, kuka oikein “syntyy uudelleen”
* ja onton maapallon liikkeen ensimmäinen yritys selittää nettiyhteys terrastraalitasoilta käsin
Spoileri:
se ei auta uskottavuuteen.
Vastaukset 142
Vanhimmat
Keskity niihin, jotka alistavat inhimillisyyden, älä niihin, jotka eivät alista ketään. Niille, jotka uskovat jälleensyntymiseen: jos uskotaan siihen, kenellekään ei ole mitään menetettävää, mutta koko ihmiskunta joutuu kärsimään, jos ikuisen kidutuksen doktriinia levitetään.
"minä ei ole pysyvä
* kärsimys sitoo jälleensyntymiin"
Päinvastoin, juuri aito minä on pysyvä, eikä vain kärsimys vaan hyvä karma sitoo myös jälleensyntymään.
Sridhar Swami sanoo: ”Kaikki lähteet hylätään täysin, hylätään siinä määrin, että myös vapaus mayasta - mukti - hylätään.”
Yleensä ihmiset ajattelevat, että ....vapautuksen mayan kahleista.
Tätä voimme odottaa vedalaiselta opilta - mukti: meidät vapautetaan kaikista vaikeuksista. Tämä on jumalallisesti ilmoitettujen kirjoitusten lahja.
Mutta hän [Sridhar Swami] sanoo: jopa tämä ilmiö hylätään ehdoitta. Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”.
Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.
Idän saatanallisten oppien mukaan ātman, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.
Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.
Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.
Idän saatanallisten oppien mukaan
Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.
On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.
Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.
Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.
Idän saatanallisten oppien mukaan
Jopa sielun sijainti kehossa tulkitaan väärin.
Pikemminkin keho yhdessä koko maailman kanssa on sielussa tai yksinkertaisesti sanottuna sen tietoisuudessa.
Sielu (atma)
आत्मा
Sielu (sanskritiksi ātma) – elävä olento tai yksilöllinen olemus. Se on ikuinen atominen osa Maailmansielua tai Ylitietoisuutta. Sielun ilmenemisalue ...on materiaalisen ja henkisen maailman välinen rajallinen energia (Tataṣṭha-shakti). Tämä on aineeton alue, ja kuten kaikki olemassa oleva, se sijaitsee Korkeimman (Jumalan) tietoisuudessa. Siksi yritykset punnita, valokuvata, koskettaa tai nähdä sielu silmin ovat absurdi ja merkityksetön ajatus.
...
Jopa sielun sijainti kehossa tulkitaan väärin.
Pikemminkin keho yhdessä koko maailman kanssa on sielussa tai yksinkertaisesti sanottuna sen tietoisuudessa.
Materiaalimaailmassa sielu on sidottu väärään egoon, mieleen, älyyn ja aisteihin. Henkimaailmaan päästyään sielu löytää todellisen tarkoituksensa. Sielulla on kolme erottamatonta ominaisuutta: Sat-Chit-Ananda. Sat – (kuolemattomuus), Chit – (tietoisuus), Ananda – (autuus). Sielulla on täysin ikuinen kuolematon olemassaolo ja tietoisuus. Ananda eli autuus on se, mitä sielu kaipaa ja mihin se pyrkii. Se on elämän todellinen tarkoitus ja sen ilmentymisen (syntymän) tarkoitus.
Tämä pieni kommentti ei pysty paljastamaan koko merkitystä niin syvälliselle käsitteelle kuin sielu. Monien aikakausien viisaat ovat löytäneet sielun erilaisia puolia, mutta tähän päivään mennessä meillä ei ole tarkkaa ja kattavaa käsitystä siitä, mitä se on....
Yhteys Platonin sielun ja ātman välillä
Molemmat ovat ikuinen ydin, joka on erillään katoavasta ruumiista ja aistimaailmasta.
Molemmat pyrkivät korkeampaan todellisuuteen: Platonissa Ideat, hindulaisuudessa Brahman.
Molemmissa ajatus on, että tietoisuus tai ymmärrys sielun/ātman tasolla paljastaa todellisen todellisuuden.
Filosofinen / henkinen harjoitus (Platonissa mietiskely, Idässä jooga tai meditaatio) yhdistää yksilön tähän korkeampaan todellisuuteen.
Patri, keskity niihin, jotka alistavat inhimillisyyden, älä niihin, jotka eivät alista ketään. Ne, jotka uskovat jälleensyntymään, kulkevat elämänsä kevyin sydämin, sillä heidän maailmassaan ei ole lopullista menetystä. Mutta ne, jotka levittävät ikuisen kidutuksen oppia, kantavat mukanaan raskasta vastuuta: heidän sanansa painavat ihmiskunnan hartioita ja tekevät kärsimyksestä kollektiivisen. Jokainen oppi, joka lupaa ikuisia rangaistuksia, alistaa ihmisen ja lannistaa sen mahdollisuuden kasvaa.
On outoa ja hieman traagista, kuinka ihmiset halveksivat niitä, jotka uskovat jälleensyntymiseen, vaikka he eivät tee kenellekään mitään pahaa. Tämä viha syntyy harvoin teoista; se syntyy pelosta ja epävarmuudesta, siitä, että joku ajattelee maailmaa toisin kuin sinä itse.
Se, mikä on halveksijalle uhka, ei ole teko vaan mahdollisuus: mahdollisuus, että maailma on suurempi, pehmeämpi ja vähemmän tiukasti hallittavissa.Jälleensyntymiseen uskovat eivät rajoita ketään, eivät pakota ketään, eivätkä aiheuta kärsimystä – he vain elävät todeksi sen, että elämä ei lopu yhteen pisteeseen. Ja juuri tämä rauha ja vapaus voi heijastua toisten turhautumiseen ja vihaan.
Jälleensyntymiseen uskovan vapaus heijastaa takaisin omaa pelkoamme: pelkoa kuolemasta, pelkoa merkityksettömyydestä, pelkoa siitä, että elämä ei olekaan aina oikeudenmukainen tai palkitseva sen mukaan, mitä me olemme ajatelleet.
Jälleensyntymiseen uskovat eivät pakota ketään, eivät tuomitse ketään, eivät alista ketään. He vain elävät todeksi sen, että elämä on jatkumo, ja tämä yksinkertainen totuus on monille liikaa kestettäväksi.
Patri, miks et kohdista vihaasi niihin, jotka jo vuosisatojen ajan rakentaneet valtansa ihmisten pelon, syyllisyyden varaan. Divide et impera: opit, jotka jakavat, hallitsevat ja lamauttavat kollektiivisen tahdon, pysyvät usein vaille kritiikkiä, vaikka niiden seuraukset ovat konkreettisia, globaaleja, satoja miljoonia ihmisiä koskettavia.
Sinä osoitat sormella niitä, jotka kantavat vapautta ja mahdollisuutta, ja jätät huomiotta ne, jotka rakentavat maailmansa pelolle ja vallalle.. Sinä käännyt niitä vastaan, jotka eivät tee kenellekään pahaa, ja katsot sivusta, kun todellinen sorto jatkaa kulkuaan, huomaamatta sen valtavaa vaikutusta.
Sinä suljet silmäsi niiden tekojen edessä, jotka jakavat, manipuloivat ja alistavat ihmismieltä sukupolvesta toiseen.
Sinä pelkäät sitä, mikä ei ole hallittavissasi: elämän jatkuvuutta, mahdollisuutta, että maailma ei olekaan mustavalkoinen ja että sinun oma näkemyksesi ei ole ainoa oikea. Tämä pelko saa sinut hyökkäämään niitä vastaan, jotka kantavat vapautta, kuin he olisivat uhka sinulle itsellesi.
Patri, ja sitä paitsi, vaikka reinkarnaatiota ei olisikaan, se ei häiritsisi meitä lainkaan, jos sitä ei olisi, se ei olisi lainkaan huono asia.
Jos reinkarnaatio olisi totta, niin olkoon sitten niin; mutta vaikka se ei olisikaan, sekin sopii. Jos kuoleman jälkeen on elämää, se on ok; jos ei ole, sekin sopii.
Joten, Patri, keskity olennaiseen.
Patri, tai onko niin, että työssäsi et voi huutaa, vaikka haluaisit? Työssäsi pitäisi kunnioittaa ihmisiä, ainakin ulkoisesti kohteliaasti, vaikka et hyväksy heidän uskomuksiaan. Täällä voit olla anonyymi ja paljastaa sisäisen myrskysi. Täällä olet turvassa, eikä sinun tarvitse pelätä rajoituksia. Samaa et voi tehdä työssä. Täällä voit olla rohkea anonyymina, vaikka työssäsi kohtaisit samanlaisesta käyttäytymisestä vaikeuksia. Jos työssäsi on kertynyt vuosikymmenten vihan patoutumia, ne voivat purkautua täällä turvallisesti.
On ihmisiä, joille on kertynyt vuosien ajan vihaa tai turhautumista, ja he haluavat purkaa sen muiden päälle. Anonyymi kirjoittaminen foorumilla tai keskustelupalstalla antaa heille mahdollisuuden tehdä sen ilman, että heidän identiteettinsä paljastuu.
Silti purat turhautumistasi ihmisiin, joilla ei ole mitään tekemistä ahdistuksesi kanssa.
He ovat tehneet sinulle vääryyttä, koska he ajattelevat eri tavalla kuin sinä – onko se todella niin suuri synti?
Vaikutat niin iloiselta, mutta tuon iloisen julkisivun takana piilee vakava ahdistus, joka koettelee harmittomia ihmisiä.
Pieni nettitauko voisi tehdä sinullekin hyvää.
Aoittajalla on vaikea muuttaa miljardien ihmisten mielipiteitä. Kova urakka.
Hyvä, että hän ei islamia pilkkaa, se olisi vaarallista.
Hän tietää tarkalleen, mitä on tekemässä, pilkkaa viattomia.
Idässä sotien motiivi oli pääosin poliittinen tai hallinnollinen, uskonto ei määrännyt sodankäynnin kohdetta tai tarvetta. Abrahamilaiset uskonnot taas: Uskonto on suora syy tai motiivi sotaan, erityisesti uskontojen levittämisessä.
Abrahamin uskonnoissa, heillä uskonto määrittelee usein oikean ja väärän, “me vastaan he” -jaon, mikä tekee uskonnon puolustamisesta tai levittämisestä luontevan sodan motiivin.
Idässä taas, siis monissa itäisissä uskonnoissa ( buddhalaisuus, taoismi, konfutselaisuus jne.) uskonto nähdään enemmän yksilön sisäisen kehityksen, moraalin tai harmonian välineenä kuin yhteisön laajentamisen välineenä. Siksi ei ole tarvetta käydä sotaa uskonnollisista syistä; se, mihin kukin uskoo – tai onko hän uskoton – on yksityisasia.
Buddhalaisuudessa keskeistä on kärsimyksen ymmärtäminen ja oman mielen hallinta.
Taoismissa ja konfutselaisuudessa korostetaan luonnon, yhteisön ja moraalin harmoniaa.
Siksi sodankäynti ei ole uskonnon levittämisen väline, ja uskonto ei motivoi ihmisiä lähtemään sotaan niin kuin Abrahamin uskonnoissa.
Idän uskonnoissa filosofia korostaa yksilöllistä moraalia ja harmonian säilyttämistä, minkä takia uskonto ei motivoi sotaan.
"Rakkauden uskonnot" käyvät sotia uskonnon takia - kaikki suuresta rakkaudesta.
Jaa eikö? Burmassa buddhalaisten väkivalta muslimivähemmistöä kohtaan on toistuvasti uutisissa.
https://time.com/archive/6643742/the-face-of-buddhist-terror/
Ihmiset ovat ihmisiä, oli heillä mikä uskonto tahansa.
Mutta se ei ole uskonnon takia käyty sota, tässä puhutaan sodista uskonnon takia.
Käsite ”fundamentalismi” syntyi alun perin viitaten paradigmaan, joka syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, kun evankeliset konservatiiviset teologit käyttivät pyhien tekstien kirjaimellista lukemista. Toisin sanoen fundamentalismi on alun perin kristillistä uskoa ja sen kokemusta.
Järjestöjen osalta ensimmäinen on Yhdysvaltojen poliisi- ja patriootti-liike. Tämä kristillisiä arvoja edustava järjestö on toteuttanut terrori-iskuja Yhdysvalloissa eri aikoina. Yksi suurimmista oli Oklahoma Cityn terrori-isku vuonna 1995, jossa kuoli 169 ihmistä, kun lannoiteräjähteillä täytetty auto räjähti. Tämän kristillisiä arvoja ja valkoista ylivaltaa ajavan järjestön ideologinen historia ulottuu vielä kauemmas, ja sen jäsenten uskotaan olleen vastuussa monista pommi-iskuista, pankkiryöstöistä, rautatiesabotaasista ja muista väkivallanteoista vuosina 1994-1996
Toinen Afrikassa toimiva terroristijärjestö on Lord of Resistance Army. Tämä Alice Lakvena -nimisen nunnan perustama järjestö on asettanut tehtäväkseen luoda kristillisen teokraattisen valtion pääasiassa Ugandaan, Kongoon, Etelä-Sudaniin ja Keski-Afrikkaan. Vuodesta 1986 lähtien järjestö, joka on järjestelmällisesti sortanut näiden maiden kansoja, on ollut vastuussa kymmenistä tuhansista ihmishengistä. Kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa paetakseen sen julmia hyökkäyksiä; terroristit ovat kidnapanneet lapsia (luvut vaihtelevat kymmenistä tuhansista 600 tuhanteen), kouluttaneet heitä ja käyttäneet heitä terroriteoissaan. Tämän järjestön yleisin teko on raajojen katkaiseminen. Järjestön jäsenet pitävät palstamaisia veitsiä pyhinä.
”Phineasin papit” on toinen ääriuskonnollinen maanalainen järjestö. Sen lisäksi, että se on Yhdysvalloissa toimiva kristillinen liike, tämän järjestön jäsenten uskotaan olevan vastuussa joistakin viranomaisten salaamista terroriteoista.
Emme edes sisällyttäneet tähän luetteloon IRA:ta, ETA:ta, Meksikossa toimivaa Zapatista Army of National Liberation -nimistä aseistettua järjestöä, Aum Shinrikyoa (kielletty Venäjällä - toim. huom.), joka on saanut alkunsa Japanista askeettisena uskonnollisena tariqatina ja on vastuussa lukuisista terrori-iskuista, koska ne eivät saa terroritekoihinsa vauhtia kristillisestä fundamentalismista.....
Kaikkien, jotka yhdistävät fundamentalismin ja terrorin vain islamiin ja uskovat, että kaikki paha, kuten viattomien ihmisten raa'at murhat, voivat olla peräisin vain islamista, olisi hyvä panna tämä merkille.
Se ei ole uskonnollinen konflikti: Rohingya ovat pitkään olleet Myanmarissa marginalisoitu vähemmistö, monille hallinnon virkamiehille “ulkomaisia” ja “ei-kansalaisia”.
Armeija on käyttänyt väkivaltaa väestönhallinnan ja vallan ylläpitämisen välineenä.
Konflikti liittyy myös alueellisiin resursseihin, kuten maatalousmaihin ja strategisiin
Tässä tapauksessa syyt ovat poliittisia, historiallisia, etnisiä ja taloudellisia.
Alueen resurssit, kuten maa- ja vesialueet, ovat rajallisia ja konfliktit niistä ruokkivat etnistä ja uskonnollista jännitettä.
Kun uskonto legitimoi tai oikeuttaa ideologiaa, se voi antaa sille “pyhän” leiman, mikä tekee vastarinnasta vaikeampaa ja väkivallasta hyväksyttävämpää.
Rotuylivoima, autoritarismi, nationalismifanaattisuus on kyllä esiintynyt ja esiintyy eri puolilla maailmaa eri aikoina.
Monet idän uskonnot ovat monimuotoisempia ja yleensä ei ole lainkaan dogmaattisia. Esim. buddhalaisten harjoittama rituaali tai moraalikäytäntö ei sido lainsäädäntöön.
Kiinassa kommunistinen hallinto on rajoittanut uskonnon poliittista vaikutusvaltaa, mutta filosofiat (konfutselaisuus) vaikuttavat kulttuurisesti.
Ja koska Kiinassa "uskonto" on myös kommunismia, sodat ei juonnu itämaisista aidoista idän uskonnoista.
Kiinassa kommunismi on valtion ideologia, ja se hallitsee politiikkaa tiukasti.
Pohjois-Koreassa uskonto käytännössä korvattu johtajan henkilöpalvonnalla, el siellä ei käydä sotia idän uskontojen takia.
Hallitus käyttää johtajaa “uskonnollisena” symbolina, ja kansalaiset koulutetaan palvomaan valtion ideologiaa ja johtajaa.
Eli idän uskonnoilla ei ole vaikutusta Pohjois-Korean konflikteihin, koska niitä ei sallita julkisesti.
Itä-Aasiassa konfliktien syyt ovat useammin poliittisia, etnisiä tai taloudellisia, ei uskonnollisia.
Kiinassa uskonto rajoitettu, kommunismi korvaa ideologisen vallan.
Pohjois-Koreassa uskonto korvattu johtajan kultilla. El siellä ei edes voi harjoitta mitään "idän uskontoa"
Idän uskonnot eivät ole dogmaattisia.
Buddhalaisuus, taoismi, konfutselaisuus, shintolaisuus: ei dogmaattista järjestelmää kuten Abrahamilaisissa uskonnoissa.
Usein korostetaan harjoituksia, elämäntapaa, henkilökohtaista ymmärrystä ja moraalia enemmän kuin pakollista uskomista, esim. buddhalaisuudessa eri koulukunnilla voi olla omia opetuksia, mutta ydin ei edellytä kaikkien uskottavan kirjaimellisesti samoihin oppeihin.
"Ihmiset ovat ihmisiä, oli heillä mikä uskonto tahansa."
Kaikki tämä on totta, mutta totta on myös se, että idän sotien syyt eivät ole uskonnollisia yleisesti ottaen.
Täällä me taas puhutaan sodista uskonnon vuoksi, uskon levittämisen vuoksi, uskonnollisen ylivertaisuuden vuoksi.
Idän uskonnoissa taas ei ole dogmaattisuutta, mutta ei tarkoita, että uskonnolla ei olisi sääntöjä tai moraalia. Se on enemmän joustavaa ja tulkinnanvaraista, ja yhteisön jäsenet voivat soveltaa opetuksia eri tavoin.
Joissain idän uskonnoissa esiintyy rituaaleja ja normeja, mutta niiden noudattaminen ei yleensä ole olemassaolon ehto samalla tavalla kuin Abrahamilaisissa uskonnoissa.
Tossa väitteessä on semmonen “idän uskonnot = rento joogaopettaja, lännen uskonnot = sääntökirja ja tuomiopäivä” -viba, joka ei oikeen kestä lähempää tarkastelua 😄
Lausahdus “idän uskonnoissa ei ole dogmaattisuutta” on aika reippaasti yksinkertaistettu... ja monessa tapauksessa ihan väärä.
Esimerkiksi Buddhalaisuus sisältää monia koulukuntia, joilla on erittäin tarkkoja oppeja siitä mikä on oikea näkemys, miten karma toimii, mitä valaistuminen tarkoittaa jne. Joissain historiallisissa buddhalaisissa yhteiskunnissa harhaoppisuudesta on tullut ihan oikeita ongelmia ihmisille. Ei se aina mitään “ota tästä mitä resonoi 💫” -meininkiä ollut.
Sama homma Hindulaisuus: siellä on kyllä joustavuutta ja valtava määrä erilaisia suuntauksia, mutta myös erittäin tiukkoja normeja rituaaleista, kastista, puhtaussäännöistä, ruokavaliosta ja sosiaalisesta järjestyksestä. Joillekin ne eivät ole “suosituksia” vaan pyhiä velvollisuuksia.
Ja jos mennään vaikka Konfutselaisuus-perinteeseen, siellä yhteiskunnalliset velvollisuudet ja hierarkiat voivat olla todella ankaria. Ei ehkä “dogmi” länsimaisessa teologisessa mielessä, mutta normatiivisuus? Kyllä todellakin.
Toinen outo kohta on tämä:
“rituaalien ja normien noudattaminen ei yleensä ole olemassaolon ehto samalla tavalla kuin Abrahamilaisissa uskonnoissa”
Tääkin menee helposti pieleen, koska Kristinusko, Juutalaisuus ja Islam ovat keskenään valtavan erilaisia.
Esimerkiksi juutalaisuudessa ei edes yleensä ajatella, että kaikkien ihmisten pitäisi olla juutalaisia pelastuakseen. Monissa kristillisissä kirkkokunnissa taas painotetaan uskoa enemmän kuin rituaalien täydellistä suorittamista. Ja islamissa käytäntö vaihtelee suuresti kulttuurista ja koulukunnasta riippuen.
Samaan aikaan joissain “idän uskonnoissa” rituaalien laiminlyöntiä on voitu pitää todella vakavana asiana. Joskus jopa yhteiskunnallisesti tai hengellisesti vaarallisena.
Eli realistisempi versio olisi jotain tyyliin:
“Sekä idän että Abrahamilaisissa uskonnoissa on sekä joustavia että hyvin dogmaattisia suuntauksia. Erot liittyvät enemmän tiettyihin perinteisiin, koulukuntiin ja kulttuureihin kuin yksinkertaiseen itä-länsi-jaotteluun.”
Sun jutut kuulostaa vähän siltä kuin joku olisi katsonut kolme zen-meemiä Instagramista ja päättänyt että koko Aasian uskonnollinen historia on “be water my friend” 😄
"Sinulla ei sinulla saa olla muita jumalia minun rinnallani"- vaikuttaa Pojois-Korean henkilökultilta.
"Sinulla ei sinulla saa olla muita jumalia minun rinnallani"- vaikuttaa Pojois-Korean henkilökultilta -kyseessä taitaa olla yksi kommunismin muoto.
Pohjois-Koreassa johtaja (Kim Il-sung, Kim Jong-il, Kim Jong-un) on käytännössä “palvottu” ja ihmisten elämä pyörii hänen ympärillään.
Henkilökultti edellyttää täydellistä uskollisuutta ja muiden auktoriteettien sivuuttamista, hyvin samanhenkistä kuin kymmenen käskyn "yksi jumala".
Molemmissa tapauksissa keskiössä on yksinpalvonta ja absoluuttinen lojaalisuus, vaikka konteksti on hyvin erilainen: uskonto vs. poliittinen ideologia.
vaikka konteksti on hyvin erilainen: uskonto vs. poliittinen ideologia.
Tuo väite hajoaa aika nopeasti heti kun katsoo historiaa viittä minuuttia pidempään 😄
Siinä on vähän semmonen “länsi = pelkoa, itä = zen-munkki bambumetsässä” -fantasia.
Kyllä vain, uhkailua ja pelottelua on käytetty Kristinuskossa ja myös kommunistisissa järjestelmissä. Helvetti, tuomio, vainot, valtion väkivalta jne. Ihan totta.
Mutta että “itäisissä opetuksissa ketään ei uhkailla” on historiallisesti aivan posketon ajatus.
Esimerkiksi Hindulaisuusssa on perinteisesti kuvauksia helveteistä (Naraka), karmisista rangaistuksista ja seuraavan elämän kärsimyksistä. Joissain teksteissä ihmiselle kuvataan aika graafisestikin mitä tapahtuu jos toimii väärin. Ei se ole pelkkää suitsuketta ja sitaria.
Myös Buddhalaisuusssa on helvettiulottuvuuksia ja karmaseuraamuksia. Buddhalaisessa kosmologiassa voidaan syntyä uudelleen hirviönä, nälkähenkenä tai helvettiolentona huonon karman vuoksi. Joissain temppeleissä Kaakkois-Aasiassa on ihan konkreettisia “helvettipuistoja” joissa kidutuksia esitellään kansalle opetuksena 😄
Taolaisuuden kansanuskon versioissa löytyy myös tuonpuoleisen tuomioistuimia, rangaistuksia ja demonologiaa. Kiinalaisessa kansanuskossa helvetin virkamiehet eivät todellakaan kuulosta mindfulness-valmentajilta.
Ja jos puhutaan yhteiskunnallisesta painostuksesta eikä vain yliluonnollisista uhista, niin historiallisissa “itäisissä” kulttuureissa on ollut erittäin ankaria uskonnollisia normeja:
kastijärjestelmää Intiassa
esi-isäkultin ja rituaalien pakkoa
harhaoppisten vainoja
luostarikuria
uskonnollista häpäisyä ja karkotuksia
Ihminen on ihminen kaikkialla. Kun syntyy instituutio, moraalijärjestelmä ja pyhä totuus, syntyy yleensä myös:
palkintoja
rangaistuksia
sosiaalista painetta
pelottelua
"Esimerkiksi Hindulaisuusssa on perinteisesti kuvauksia helveteistä (Naraka), karmisista rangaistuksista"
JOS OTETAAN KAIKEN KIRJAIMELLISESTIK TULEE AINA ONGELMIA.
HELVETTI ON PSYKOLOGINEN ILMIÖ, SE O MENTAALISELLA TASOLLA OLEMASSA, – SE ON TIETOISUUDEN TILA
EIKÄ SEKÄÄN OLE IKUISTA.
"Esimerkiksi Hindulaisuusssa on perinteisesti kuvauksia helveteistä (Naraka), karmisista rangaistuksista"
Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole edes olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.
He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.
JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.
Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.
Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.
Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä. Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri tuloksetta yritti valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.
Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea - hindujoki. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.
Sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.
“Hindulaisuus” on ulkopuolinen ja harhaanjohtava käsite
Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole olemassa yhtenäisenä uskontona. Kyseessä on ulkopuolisten luoma kattotermi, joka syntyi historiallisista, kielellisistä ja hallinnollisista syistä – ei Intian omista perinteistä käsin.
Kun länsimaiset matkailijat ja myöhemmin englantilaiset siirtomaavalloittajat kohtasivat Intiassa valtavan määrän erilaisia uskonnollisia suuntauksia, filosofioita, kultteja ja paikallisia perinteitä, he lakkasivat ymmärtämästä yksityiskohtia. Moninaisuus koettiin kaoottisena, ja siksi se niputettiin yhdeksi sanaksi: hindu.
Tämä oli hallinnollinen ja kolonialistinen yksinkertaistus, ei teologinen määritelmä.
ntiassa ei ole yhtä uskontoa vaan tuhansia
Intiassa on:
lukemattomia filosofisia koulukuntia (darśanat)
useita keskenään ristiriitaisia metafyysisiä näkemyksiä
monoteistisia, dualistisia, ei-dualistisia ja ateistisia traditioita
bhakti-liikkeitä, tantrisia suuntauksia, rituaalisia ja askeettisia polkuja
sekä kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, sikhiläisyyttä jne.
Jos kaikki nämä kutsutaan “hindulaisuudeksi”, käsite menettää kaiken merkityksensä. Samalla logiikalla myös kristinusko olisi “hindulaisuutta”, koska Intiassa on miljoonia kristittyjä.
Sana “hindu” ei ole intialainen käsite
Nimi hindu ei ole peräisin:
sanskritista
vedalaisista teksteistä
buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista
eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä
Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.
Termin historia on seuraava:
Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.
Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.
Sana “hindu” ei ole intialainen käsite
Nimi hindu ei ole peräisin:
sanskritista
vedalaisista teksteistä
buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista
eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä
Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.
Termin historia on seuraava:
Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.
Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.
Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.
Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu.
Muslimivalloittajat käyttivät sanaa hindu kuvaamaan maantieteellistä aluetta ja sen asukkaita, ei uskontoa.
Brittiläinen hallinto vakiinnutti termin uskonnolliseksi luokaksi.
Lopulta myös paikalliset omaksuivat termin hallinnollisista ja käytännöllisistä syistä.
Ennen tätä aluetta kutsuttiin Bharata-varshaksi, ja moni käyttää nimeä edelleen.
Sana hindu:
ei ole teologinen käsite
ei ole alkuperäinen
ei kuvaa mitään yhtenäistä uskontoa
Se on ulkopuolisten antama nimi, jota nykyään käytetään lähinnä:
mukavuussyistä
keskustelun yksinkertaistamiseksi
tai kuuntelijakunnan tason vuoksi
Todellisuudessa on mielekkäämpää puhua täsmällisistä traditioista, kuten:
gaudiya-vaišnavismi
shaivismi
shaktismi
advaita-vedānta
jne.
Kaikki muu on käsitteellistä sumutusta.
kastijärjestelmää Intiassa
Etkö tiedä, että myös lännessä on luokkajärjestelmä?
Max Weber lähestyi luokkajärjestelmää laajemmin kuin Marx. Hän ei pitänyt taloudellista asemaa ainoana ratkaisevana tekijänä, vaan erotti toisistaan kolme ulottuvuutta: luokan, joka liittyy ihmisen markkina-asemaan ja taloudellisiin mahdollisuuksiin; statuksen, joka tarkoittaa sosiaalista arvostusta ja kunniaa; sekä vallan, joka kytkeytyy poliittiseen vaikutusvaltaan ja kykyyn ohjata muiden toimintaa. Weberin ajattelu käy ilmi erityisesti teoksessa Economy and Society, jossa hän rakentaa moniulotteisen analyysin modernista yhteiskunnasta. Hänen mukaansa kaksi ihmistä voi kuulua samaan tuloluokkaan mutta eri statusryhmiin, tai heillä voi olla taloudellista vaurautta ilman poliittista valtaa. Yhteiskunta ei siis ole kaksijakoinen, vaan kerrostunut useilla samanaikaisilla tavoilla.
Pierre Bourdieu puolestaan syvensi luokkateoriaa kulttuurin suuntaan. Hänen tunnetuin teoksensa La Distinction analysoi ranskalaista yhteiskuntaa ja osoittaa, kuinka maku, koulutus ja elämäntyyli eivät ole pelkkiä yksilöllisiä valintoja, vaan heijastavat ja uusintavat luokka-asemaa. Bourdieu kehitti käsitteet kulttuurinen pääoma (koulutus, sivistys, makutottumukset), sosiaalinen pääoma (verkostot ja suhteet) ja taloudellinen pääoma. Näiden lisäksi hän puhui habitus-käsitteestä, joka tarkoittaa yksilön sisäistettyjä tottumuksia ja ajattelutapoja, jotka muotoutuvat hänen yhteiskunnallisessa asemassaan. Bourdieun mukaan luokka ei näy vain tuloissa vaan myös siinä, miten ihminen puhuu, mitä hän arvostaa ja millaisissa piireissä hän liikkuu.
Erik Olin Wright edusti myöhempää, empiirisempää marxilaista tutkimusta. Hän pyrki yhdistämään Marxin teorian nykyaikaiseen yhteiskuntatieteelliseen analyysiin. Teoksessaan Classes hän tarkasteli erityisesti niin sanottuja ristiriitaisia luokka-asemia: esimerkiksi esimiehiä, jotka eivät omista yritystä mutta käyttävät valtaa työntekijöihin, tai asiantuntijoita, joilla on erityisosaamista mutta ei pääomaa. Wrightin mukaan moderni länsimainen yhteiskunta ei jakaudu vain kahteen luokkaan, vaan sisältää monimutkaisia väliportaita ja valtasuhteita. Hänen työnsä toi luokkateoriaan tarkempaa mittaamista ja tilastollista analyysia, mutta säilytti Marxilta perityn ajatuksen siitä, että omistus ja valta tuotannossa ovat edelleen keskeisiä eriarvoisuuden lähteitä.
Etkö tiedä, että myös lännessä on luokkajärjestelmä?
Max Weber – Economy and Society
Max Weber: Economy and Society (kirjan esittely ja tiedot)
— julkaisutiedot ja kirjastotietue, josta löytyy myös eri painoksia ja mahdollisuudet lainata tai katsoa kirjaa kirjastoverkoista.
Pierre Bourdieu – La Distinction: Critique sociale du jugement
Pierre Bourdieu: Distinction – PDF‑versio (sosiaalisen eron analyysi)
— ilmainen PDF-versio teoksesta Distinction, jossa näkyy alkuperäisen englanninkielisen käännöksen (osa) sisältöä.
La Distinction – Internet Archive (painettu teos verkossa)
— painettu kirja kokonaisuutena Internet Archive -palvelussa (vaatii rekisteröitymistä katselua varten).
Bourdieu’n klassikko käsittelee makua, kulttuuria ja luokkia, ja sen online-versioiden katselu voi vaatia rekisteröitymistä.
Erik Olin Wright – Classes
Erik Olin Wright: Classes (kirjailijan ja julkaisun sivu)
— virallinen kirjasivu, josta voit ostaa tai tilata kirjanjulkaisun mukaan e-kirjan.
Classes – Google Books (esittely)
— Google Books esittelee kirjan sisällön ja antaa usein pienen osan viitteeksi.
Erik Olin Wright Classes PDF (akseleobock‑lähde)
— PDF-näyte (ei täydellinen julkaisu, mutta sisältää kirjan metatietoja ja osia) — käyttö saattaa edellyttää latausta tai selainta, joka sallii PDF-tiedostot.
Jos näin olisi niin ei tarvitsisi koko kastijärjestelmää eikä kastittomia.
Etkö tiedä, että myös lännessä on luokkajärjestelmä?
TÄSTÄ AIHEESTA ON LUKUISIA TUTKIMUKSIA, JOITA VOIT TUTKIA ITSE, JA ERI KIRJASTOJEN KAUTTA SUOMESSA VOIT TILATA KIRJOJA PAIKALLISEEN KIRJASTOON, AIHE ON ERITTÄIN MIELENKIINTOISTA JA TUTKIMISEN ARVOISTA.
Kastijärjestelmä ei ole vedalaien järjestelmä.
Alkuperäinen varnajärjestelmä Intiassa ei ollut syntyperäpohjainen, vaan toiminnallinen: jokaisen tehtävä ja kyvyt määrittivät hänen asemansa yhteiskunnassa. Brahmaanien tehtävä oli opettaa Vedoja, suorittaa rituaaleja ja ohjata muita hengellisesti.
Myöhemmin brahmaanit rappeutuivat, eli alkoivat käyttää asemaansa vallan ja henkilökohtaisen hyödyn tavoitteluun. Tämän seurauksena varnajärjestelmä muuttui kastijärjestelmäksi, syntyperä alkoi määrätä ihmisten sosiaalisen aseman, mikä ei ollut alkuperäinen suunnitelma. Tämä rappeutuminen nähdään historiallisena ja moraalisena ilmiönä, ei henkisenä oikeutena.
Alkuperäinen varnajärjestelmä Intiassa ei ollut syntyperäpohjainen, vaan toiminnallinen: jokaisen tehtävä ja kyvyt määrittivät hänen asemansa yhteiskunnassa. Brahmaanien tehtävä oli opettaa Vedoja, suorittaa rituaaleja ja ohjata muita hengellisesti.
Myöhemmin brahmaanit rappeutuivat, eli alkoivat käyttää asemaansa vallan ja henkilökohtaisen hyödyn tavoitteluun. Tämän seurauksena varnajärjestelmä muuttui kastijärjestelmäksi, syntyperä alkoi määrätä ihmisten sosiaalisen aseman, mikä ei ollut alkuperäinen suunnitelma. Tämä rappeutuminen nähdään historiallisena ja moraalisena ilmiönä, ei henkisenä oikeutena.
Veda-aikoina oli tällainen ihanteellinen yhteiskuntarakenne, mutta nykyaikana varnashrama-kulttuuri on kokonaan rappeutunut. Kuitenkin Pyhät kirjoitukset ennustavat tämän: niissä sanotaan, että aivan kuten kala mätänee päästä, KAIKKI ALKAA BRAHMANIEN LANKEAMISESTA, RAPPIOSTA, jotka eivät arvioi ihmistä hänen ominaisuuksiensa vaan hänen SYNTYPERÄNSÄ perusteella. Ja niin tapahtui.
Veda-aikoina oli tällainen ihanteellinen yhteiskuntarakenne, mutta nykyaikana varnashrama-kulttuuri on kokonaan rappeutunut. Kuitenkin Pyhät kirjoitukset ennustavat tämän: niissä sanotaan, että aivan kuten kala mätänee päästä, KAIKKI ALKAA BRAHMANIEN LANKEAMISESTA, RAPPIOSTA, jotka eivät arvioi ihmistä hänen ominaisuuksiensa vaan hänen SYNTYPERÄNSÄ perusteella. Ja niin tapahtui.
Monet intialaiset ovat yhä ylpeitä brahmanialaisesta alkuperästään, sukunimestään, tuntevat sukujuurensa, katsovat muita ihmisiä alaspäin. He eivät koskaan syö kastissa alempana olevien ihmisten kodeissa eivätkä ole missään tekemisissä ”koskemattomien” kastin kanssa....
Brahmanististen perheiden edustajat kertoivat, että länsimaisen kulttuurin vaikutuksesta BRAHMANISMIN INSTITUUTIO ON MELKEIN TUHOTTU INTIASSA.
Länsimaisen elämäntavan propaganda saivat brahmanit menettämään entisen kunnioituksensa yhteiskunnassa ja itsenäisyytensä.
KOKO KRISTINUSKO ON YKSI SUURI KASTIJÄRJESTELMÄ.
Kristinuskon opettama tasa-arvo jää käytännössä toteutumatta.
Mitään hierarkioita ei kristinuskossa ole poistettu, vaan se luo hierarkioita. Se, että on kauniisti sanottu Raamatussa, ei tarkoita, että elämässä kaikki olisi niin.
Myös Kommunistisessa manifestissa on paljon kristinuskon kaltaisia ajatuksia, kuten hyvyyttä ja yhdenvertaisuutta – että kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja veljiä, mutta todellisuus on toinen.
Kun vertaillaan Raamattua ja Kommunistinen manifesti, voidaan huomata, että niissä on samankaltaisia ajatuksia. Molemmissa puhutaan tavalla tai toisella ihmisten yhdenvertaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuuden vastustamisesta. Raamatussa tämä näkyy ennen kaikkea lähimmäisenrakkauden vaatimuksena ja ajatuksena siitä, että kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia. Manifestissa taas korostuu ajatus siitä, että yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteet luovat eriarvoisuutta, joka tulisi poistaa.
Mitään hierarkioita ei kristinuskossa ole poistettu, vaan se luo hierarkioita. Se, että on kauniisti sanottu Raamatussa, ei tarkoita, että elämässä kaikki olisi niin.
Myös Kommunistisessa manifestissa on paljon kristinuskon kaltaisia ajatuksia, kuten hyvyyttä ja yhdenvertaisuutta – että kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja veljiä, mutta todellisuus on toinen.
Kun vertaillaan Raamattua ja Kommunistinen manifesti, voidaan huomata, että niissä on samankaltaisia ajatuksia.
Lisäksi molempien kohdalla voidaan todeta, että niiden esittämät ihanteet eivät aina ole toteutuneet käytännössä. Sekä kristinuskon historiassa että kommunistisissa järjestelmissä on syntynyt hierarkioita ja valtarakenteita, vaikka alkuperäisissä teksteissä korostetaan tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.
Tuossa on vähän huvittavaa se, että ihminen ensin sanoo ettei asioita pidä ottaa kirjaimellisesti… ja sitten heti seuraavassa lauseessa kertoo erittäin itsevarmasti mikä helvetti “oikeasti” on 😄
“Helvetti on tietoisuuden tila” ei ole mikään neutraali fakta, vaan yksi tulkinta muiden joukossa.
Ja käytännössä kaikkien uskontojen sisällä tehdään tätä samaa:
joku lukee myytit kirjaimellisesti
joku symbolisesti
joku psykologisesti
joku mystisesti
Kristinuskossa osa uskoo konkreettiseen helvettiin, osa pitää sitä erossaolon kokemuksena, osa vertauskuvana ihmisen sisäisestä kärsimyksestä.
Buddhalaisuusssa taas joku näkee helvettitasot kosmisina paikkoina, toinen psykologisina tiloina, kolmas meditaatiometaforana.
Sama kuvio löytyy melkein kaikkialta:
ihmiset rakentavat uskonnon ympärille sisäisiä merkityksiä, symboleita ja tunnetiloja. Ne tuntuvat todellisilta, koska ihmisen mieli kokee ne todellisina.
Mutta se että jokin tuntuu syvästi todelta, ei vielä tee siitä objektiivista tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta 😄
Eli “helvetti on tietoisuuden tila” on enemmän:
“Näin minä haluan tulkita tämän käsitteen”
kuin:
“Näin todellisuus varmasti toimii.”
Pelkkä kaunis puhe ei vielä muuta todellisuutta. Sekä Raamatussa että Kommunistinen manifesti esitetään ajatuksia tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisten veljeydestä, mutta historia osoittaa, että nämä ihanteet jäävät usein toteutumatta. Ihmiset rakentavat silti hierarkioita, käyttävät valtaa ja ajavat omia etujaan, vaikka periaatteet olisivat kuinka jaloja.
Siksi pelkät sanat eivät riitä – ratkaisevaa on se, miten ihmiset toimivat käytännössä.
Lisäksi kauniit sanat voivat toimia myös oikeutuksena vallalle. Ihanteita voidaan käyttää perustelemaan järjestelmiä, jotka todellisuudessa poikkeavat niistä. Tasa-arvosta puhuminen ei estä eriarvoisuuden syntymistä, jos samalla rakennetaan rakenteita, jotka keskittävät valtaa harvoille. Tässä mielessä sanat voivat jopa peittää alleen todellisuuden ristiriidat sen sijaan, että poistaisivat niitä.
Siksi ratkaiseva kysymys ei ole, mitä teksteissä sanotaan, vaan mitä tapahtuu, kun ihmiset yrittävät elää niiden mukaan. Siinä kohtaa paljastuu, kuinka vaikeaa ihanteiden toteuttaminen on. Käytäntö ei epäonnistu siksi, että ajatukset olisivat välttämättä huonoja, vaan siksi, että niiden toteuttaminen vaatii jatkuvaa ristiriitaa ihmisen oman edun, vallan ja moraalisten vaatimusten välillä.
Tuossa on vähän huvittavaa se, että ihminen ensin sanoo ettei asioita pidä ottaa kirjaimellisesti… ja sitten heti seuraavassa lauseessa kertoo erittäin itsevarmasti mikä helvetti “oikeasti” on 😄
“Helvetti on tietoisuuden tila” ei ole mikään neutraali fakta, vaan yksi tulkinta muiden joukossa.
Ja käytännössä kaikkien uskontojen sisällä tehdään tätä samaa:
JOS OTA KRIJAIMELLISESTI, HELVETTI ON OLEMASSA, JOS EI OTA KIRJAIMELLISESTI, SE ON TIETOISUUDEN TILA.
Kun metafora ymmärretään metaforana, se alkaa toimia oikein. Se ei enää sido ajattelua, vaan avaa sen kohti syvempää todellisuuden ymmärtämistä, jota nämä tekstit alun perin pyrkivät välittämään.
Kirjaimellinen taso kertoo mitä sanotaan. Vertauskuvallinen taso paljastaa mitä tarkoitetaan.
Kun nämä kaksi erotetaan oikein, teksti alkaa elää. Kun ne sekoitetaan, syntyy helposti väärinkäsityksiä.
Siksi ei ole oikein sanoa, että vedalaiset tekstit ovat joko kirjaimellisia tai metaforisia.
Ne ovat molempia — ja juuri tämä tekee niistä syviä.
Teksteissä puhutaan monella tasolla yhtä aikaa. Jos lukija ottaa kaiken kirjaimellisesti, hän jää helposti pintaan. Ja jos hän taas tekee kaikesta pelkkää symboliikkaa, hän menettää opetuksen konkreettisen perustan.
Siksi ongelma ei ole aina edes älykkyys, vaan lukutapa.
Väärä palsta. Mene sinne idän uskontojen palstalle höpöttämään itseksesi.
"Buddhalaisuusssa taas joku näkee helvettitasot kosmisina paikkoina, toinen psykologisina tiloina, kolmas meditaatiometaforana."
Buddhalaisuuden mukaan mitään ei ole olemassa – ei sinua, ei minua – on vain tyhjyys, joten myös helvettiä ei ole olemassa
Vaikka monissa itäisissä traditioissa on kuvauksia helvetin kaltaisista tiloista, ne on yleensä esitetty opetuksellisessa kontekstissa: ei uhkana, vaan seuraamuksena teoille ja mielen kehitykselle. Tällaiset kuvaukset ovat siis enemmän ohjaavia ja psykologisia kuin fyysisiä tai ikuisten tuomioiden lupauksia.
Helvetti voidaan nähdä myös sisäisenä tilana – kärsimyksen, syyllisyyden, katumuksen tai pelon kokemuksena – eikä konkreettisena paikkaa. Tämä vastaa näkemystä siitä, että tietoisuus ja mielen tila ovat keskeisiä,.
Tämä tekee itäisistä kuvauksista opetustyökaluja, mutta ei tarkoita uhkailua kuten historiallisessa länsimaisessa kirkollisessa kontekstissa.
Helvetti on tietoisuuden tila, ei konkreettinen paikka. Ja edes mentaalisella tasolla se ei ole ikuista – kuten mikään itäisissä opetuksissa ei ole.
Siinä missä lännessä uhkailtiin tuomiolla, itäisissä traditioissa painotetaan mielen ja tekojen väliaikaisia seuraamuksia, jotta ihminen voi oppia ja kasvaa.
Helvetti itäisissä traditioissa ei ole uhkailua eikä ikuinen paikka. Se on mielen tila – seuraamus teoista ja mielen tiloista. Ei konkreettista ikuisuutta, ja sekin katoaa olosuhteiden muuttuessa. Kirjaimellisuus hämärtää vain pointin: itäiset opetukset ohjaavat mielen kehitystä, eivät pelottele.
Lisäksi monissa keskusteluissa sekoitetaan käännösvirheitä ja sanskritin tai pali-kielisten termien tulkintoja, mikä saa perusviestin näyttämään uhkaavalta tai ‘länsimaisittain helvetiltä’ – vaikka alkuperäinen konteksti korostaa väliaikaisuutta ja mielen tilaa.
Yleisesti ottaen voitaisiin sanoa, että kaikkien uskontojen – tai ainakin lähes kaikkien uskontojen – tekstejä tulisi lukea vertauskuvina, sillä silloin ongelmia ei synny, eikä uskonsotia.
Kaikkien uskontojen ongelmat johtuvat kirjaimellisesta tulkinnasta.
Tämän seurauksena syttyy uskonsota.
Suurin osa teksteistä muissakin uskonnoissa on allegorioita; ei kaikki, mutta suurin osa.
Kuulehan, kukaan täällä ei ole ”oikealla palstalla” – etenkään sinä, kristittynä.
Muuten, nuo "paratiisit ja jopa nuo taivaatkin" ovat olemassa vain mentaalisella tasolla – toisin sanoen ne ovat olemassa ja samalla ei ole olemassa.
Ei ole mitään paratiiseja missään.
Ovatko uskonnot olemassa vain saadakseen ihmiset riitelemään keskenään?
Sen avulla väestön vähentäminen sujuu hyvin, sillä maapallo on ylikansoittunut.
Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.
Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.
Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.
KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.
Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.
----------------------
Psyyke ja sielu
Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.
Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.
Mutta voit lyödä kovempaa, voit rikkoa television, eikä ohjelma pyöri lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme tällä toiminnalla tuhonneet itse lähetyksen, koska niissä televisiovastaanottimissa, jotka toimivat kunnolla, se toimii normaalisti. Kyse on siis siitä, että televisio ei näytä meille ohjelmaa, vaan televisio on vain johdin. Itse ohjelma tai itse tieto muunnetaan toisesta lähteestä, joka on täysin kaukana. Samalla tavalla, vaikka näyttääkin siltä, että sisäinen henkinen toimintamme tulee aivoista. Itse asiassa se ei tule aivoista vaan aivojen kautta. Ja se tulee toisesta, hienovaraisemmasta taustalla olevasta rakenteesta, sielusta eli yksilöllisestä tietoisuudesta, josta puhuimme viime kerralla. Materialistit uskovat siis, että hienojakoinen keho eli psyyke syntyy aivoista. Niinpä luonnollisesti heidän yrityksensä vaikuttaa jotenkin psyykeen rajoittuvat myös tällaisiin aineellisiin keinoihin.
Jos henkilöllä on mielenterveyshäiriöitä, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian kiihtynyt. Eli meillä on sellaisia käsityksiä psyykestä, että se on aineellisen ruumiin sukupolvi. Ja siksi vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Henkiset lähteet, samat Vedat, joihin me tukeudumme, sanovat jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote, vaan se on sielun varjo. Eli tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu projisoi tietoisuutensa materiaan. Tämä sielun tietoisuus, joka on hiukan, sanotaanko, materian saastuttama tai täynnä joitakin aineellisia ideoita, haluja, havaintoja, on vain hienojakoinen keho.
Tämä on niin sanotun vaihtoehtoisen psykologian perusta, joka on nykyään muotitermi. Vaihtoehto on se, että tämä hienojakoinen keho ei synny fyysisestä elimestä, ei aivoista, vaan sielusta, eli suoraan päinvastainen ajatus. Ja niinpä luonnollisesti vaikutus tähän meidän hienojakoiseen psyykeemme, hienojakoiseen kehoon, tulee toiselta puolelta. Ei joidenkin fyysisten osien, joidenkin kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon, henkisen harjoittelun kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tapahtuu positiivisia muutoksia pinnallisella tasolla tämän psyyken alueella. ...yksityiskohtaisemmin siitä, millaisia kokeita hienojakoisella keholla tehdään nykyaikaisen tieteen alalla ja miten se voidaan selittää vedalaisen käsityksen näkökulmasta.
--------------
Hienojakoinen keho ja fyysinen keho
Esimerkiksi erikoiskameran, niin sanotun Kirlian elektronisen valokuvauksen avulla voidaan kuvata henkilön auraa tai tätä hienojakoista kehoa. Ja jos ihminen on tällaisessa hieman rentoutuneessa tilassa tai ehkä hän on syvästi rentoutunut, hänen hienojakoisessa kehossaan voi olla tällaisia aukkoja. Se ei ole täysin, ei tiivis. Ja silloin ihmistä kehotetaan keskittymään. Sanotaan, että hänen sormensa on kuvattu, ja aura keskeytyy pienellä katkoviivalla. Nyt hänelle ehdotetaan, että hän keskittyisi ja keskittyisi, katsoisi sormeaan, ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua valokuva otetaan uudelleen. Jo tämä pistemäinen aura, se kiristyy, eli siitä tulee tiheämpi, vahvempi, ilman näitä reikiä. Vielä suurempia vaikutuksia oli silloin, kun ihmiset eivät vain keskittäneet mieltään, vaan lisäsivät tähän meditaatioon henkisen elementin.
Hienoainekehon tilan ja fyysisen kehon välinen yhteys on ilmeinen. Näemme, että jos ihminen on peloissaan tai jos hän saa hyvin kielteisiä uutisia, järkyttäviä uutisia, hän saa sydänkohtauksen, tai muuta sellaista. Eli miten tämä hienovaraisen kehon tila voi vaikuttaa negatiivisesti fyysiseen kehoon. Henkilö voi esimerkiksi kuulla jotain ja muuttua kalpeaksi jne. Eli fyysiset prosessit ovat riippuvaisia hienovaraisista prosesseista, jotka tapahtuvat psyykessämme. Vastaavasti jos päinvastoin koemme myönteisiä tunteita, jos hienojakoinen kehomme on täynnä jotakin myönteistä tietoa, niin se vaikuttaa luonnollisesti myönteisesti myös fyysiseen tilaan.
Vedat sanovat, että hienojakoisessa kehossamme on jonkinlaisia uria tai kanavia, joita kutsutaan samskaroiksi. Niitä kutsutaan myös termillä karma-vasana. Toisin sanoen ne ovat kanavia kuin jokien uomat... kuten vesi virtaa jokiuomaa pitkin tiettyyn suuntaan, samalla tavalla ajatustemme energia, halujemme energia virtaa näitä hienovaraisia samskaroja tai karma-vasanoja pitkin. Tätä kutsutaan stereotyyppiseksi ajatteluksi tai psyykemme erityispiirteeksi. Näitä asioita on melko vaikea muuttaa. Koska nämä karma-vasanat, nämä lovet hienovaraisessa kehossa, ovat syntyneet menneen toimintamme seurauksena. Aivan kuten jos tielle muodostuu ura tai uurre. Jos pyörä joutuu tuohon uraan, siitä on hyvin vaikea päästä pois. Samalla tavalla, kun ihminen tekee samoja tekoja monta kertaa, siitä tulee tapa. Ja tämä tapa ilmaista, ajatella, toivoa, liikkua tietyllä tavalla tarkoittaa, että hienokehoon syntyy rata, ura, jota pitkin ajatustemme ja toiveidemme energia liikkuu. Tällaisia stereotypioita.
----------------------
Kaiken tämän muuttaminen on hyvin vaikeaa, mutta se on mahdollista, se tapahtuu sisältäpäin prosessin kautta, kun ihminen henkisen harjoituksen kautta, henkisen prosessin kautta on vuorovaikutuksessa korkeamman, henkisen energian kanssa, vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Ja nyt tämä henkinen energia tulee tänne, ja hienojakoinen keho alkaa muuttua positiivisesti. Nyt voimme kyntää sitä hieman eri tavalla. Nyt tulee muita ajatuksia, muita haluja, kaikki on hieman erilaista. On olemassa sellainen prosessi kuin henkinen vihkimys, vihkimys nimeltä diksha. Se on niin tärkeä lovi hienojakoisessa kehossa, kun oppilas on valmis, opettaja vihkii hänet, antaa hänelle initiaation. Tämä on eräänlainen henkinen impulssi, jonka seurauksena elävä olento alkaa tuntea enemmän taipumusta henkiseen elämään, henkiseen sfääriin, ja päinvastoin aineelliset kiintymykset, aineelliset halut heikkenevät.
Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.
On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.
Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.
Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.
Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".
Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.
Uskonnoista huolimatta, johan nyt tämäkin todistaa, että ihmiset jälleensyntyvät, https://proutscandinavia.blogspot.com/2018/06/twenty-victims-of-911-reincarnated.html
Miksei? Voi hyvinkin olla niin!
KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.
Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.
EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!
sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.
Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.
sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.
Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.
Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.
En siis sanoisi:
“Sielu ei osallistu mihinkään.”
Vaan:
“Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”
Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.
On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.
Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.
Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.
Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.
SE O TURVASSA. SITÄ EI PIDÄ PELASTAA!
Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.
Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.
Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.
Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?
Myös huippututkijat ajattelevat samaa:
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.
"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:
väärästä identiteetistä
karmallisesta sidonnaisuudesta
tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta
Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
Ei ole ikuista kadotusta.
Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.
Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.
Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.
"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.
Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.
Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.
Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.
Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.
Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.
Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.
Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.
Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua.
Siksi on kummallista, että kristinuskon levittäjät edelleen puhuvat ”taivaaseen pääsemisestä” ikään kuin se olisi kaikkien ihmisten yhteinen päämäärä. Ei ole.
Kaikki eivät halua paratiisia, eivätkä kaikki pidä ikuista olemassaoloa edes tavoiteltavana asiana.
Ette siis vain tarjoa meille ratkaisua ongelmaan, jota emme koe ongelmaksi.
Te ensin määrittelette meille halun, jota meillä ei ole, ja sen jälkeen tarjoatte omaa uskonnollista järjestelmäänne sen halun täyttämiseksi. Tässä on koko argumentin lähtökohtainen ongelma.
Me emme kaipaa teidän paratiisianne. Ja juuri siksi ”sinä pääset taivaaseen” ei ole meille palkinto, uhka eikä edes kiinnostava väite.
Jīva eli ātman ei itse kärsi. Kärsimys kuuluu hienojakoiselle ja fyysiselle keholle. Kun ātman samaistuu hienojakoisen kehon toimintaan, se näyttää kokevan sen kärsimyksen omana kärsimyksenään. Saṃskārat, vāsanāt, ajatukset, tunteet ja psyykkiset kokemukset kuuluvat hienojakoisen kehon tasolle, eivät ātmanin muuttumattomaan olemukseen.
ELI EI OLE MITÄÄN, MISTÄ PELASTUA!
Piilota
Ajatus ei ole, että "ketään ei tarvitse pelastaa, koska mitään ei tapahdu". Vaan:
Pelastettavana ei ole sielun ikuinen olemus. Ātman/jīva ei ole aineellisen kärsimyksen turmelema eikä tarvitse pelastamista tuhoutumiselta. Se on ikuinen.
Sen sijaan vapautumisen kohteena on samaistuminen aineelliseen olemassaoloon ja tietämättömyys. Hienojakoinen keho kantaa mielen taipumuksia, saṃskāroja ja vāsanoja, ja niiden kautta syntyy kokemus nautinnosta, kärsimyksestä ja jälleensyntymästä
Koska sielu on ikuinen, tuhoutumaton ja olemukseltaan turvassa, ketään ei tarvitse "pelastaa" ikuiselta helvetiltä.
Vapautuminen taas tarkoittaa tietämättömyydestä ja samaistumisesta vapautumista. Siksi hengellisen opetuksen tarkoitus ei ole pakottaa ihmistä uskomaan pelottelun avulla, vaan auttaa häntä näkemään oma todellinen olemuksensa.
Piilota
Pelastuminen ja vapautuminen
Koska sielu on ikuinen, tuhoutumaton ja olemukseltaan turvassa, ketään ei tarvitse "pelastaa" ikuiselta helvetiltä, koska sielu ei ole sellainen olento, joka voisi joutua loputtoman kärsimyksen kohteeksi tai jonka olemassaolo voisi päättyä rangaistukseen. Ikuinen sielu ei tarvitse pelastamista siksi, että jokin voisi tuhota sen tai pitää sitä ikuisesti kärsimyksen vallassa.
Tämä muuttaa kokonaan sen, mitä hengellisellä vapautumisella tarkoitetaan.
Ongelma ei ole sielun todellisen olemuksen joutuminen vaaraan, vaan se, että sielu samaistuu siihen, mikä ei ole sen todellinen olemus. Fyysinen keho muuttuu, vanhenee ja kuolee. Hienojakoinen keho puolestaan sisältää mielen, tunteet, taipumukset, muistijäljet ja muut psyykkiset rakenteet, joiden kautta koetaan mielihyvää ja kärsimystä. Kun tietoisuus samaistuu näihin, syntyy kokemus: "minä olen tämä keho", "minä olen tämä mieli", "minä kärsin", "minä olen uhattu".
Piilota
Juuri tässä mielessä tietämättömyys on ongelman ydin.
Jos ihminen pitää väliaikaista kehoa ja muuttuvaa psyykeä todellisena minänään, hän voi pitää niiden kohtaloa oman olemassaolonsa kohtalona. Hän voi ajatella, että hänen täytyy pelastua jostakin ulkoapäin tulevasta ikuisesta uhasta. Kun taas tehdään ero sielun ja hienojakoisen sekä fyysisen kehon välillä, kaikki muuttuu: se, mikä syntyy ja kuolee, ei ole sama asia kuin ikuinen sielu.
Siksi vapautuminen tarkoittaa tässä yhteydessä ennen kaikkea tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta vapautumista.
Vapautuminen ei ole sitä, että joku ulkopuolinen taho pelastaa sielun ikuiselta kidutukselta. Se on sen ymmärtämistä, mitä ihminen todella on. Kun samaistuminen väliaikaiseen kehoon ja psyykeen heikkenee, myös pelko niiden kohtalosta menettää perustansa.
Tästä seuraa tärkeä ero hengellisen opetuksen ja pelottelun välillä.
Jos ihmiselle sanotaan: "Usko näin, tai sinua uhkaa ikuinen helvetti", hänen huomionsa voidaan sitoa pelkoon. Hänet voidaan saada toimimaan rangaistuksen välttämiseksi sen sijaan, että hän ymmärtäisi omaa todellista olemustaan.
Mutta jos vapautuminen tarkoittaa tietämättömyydestä vapautumista, hengellisen opetuksen tarkoitus on päinvastainen: ihmistä ei tarvitse pakottaa pelon avulla. Hänelle voidaan antaa tietoa, jonka avulla hän voi itse tutkia, mikä hänessä on pysyvää ja mikä muuttuvaa.
Tällöin kysymys ei ensisijaisesti ole:
"Kuinka voin välttää ikuisen helvetin?"
vaan:
"Jos kehoni, ajatukseni, tunteeni, muistoni ja psyykkiset tilani jatkuvasti muuttuvat, kuka olen niiden muutosten keskellä?"
Tämä kysymys siirtää huomion rangaistuksen pelosta itsetuntemukseen.
Piilota
Koska sielu on todella ikuinen ja tuhoutumaton, ikuinen helvetti ei voi olla sielun lopullinen kohtalo. Kärsimystä voidaan kokea niin kauan kuin tietoisuus samaistuu kärsivään kehoon ja psyykeen, mutta tämä ei merkitse, että sielun ikuinen olemus olisi muuttunut kärsimykseksi.
Siksi vapautumisen ajatus voidaan tiivistää näin:
Ei ole välttämätöntä pelastaa ikuista sielua ikuiselta tuholta. On välttämätöntä vapautua tietämättömyydestä, joka saa ihmisen luulemaan olevansa jotakin muuta kuin mitä hän syvimmiltään on.
Eli opetuksen korkeampi tehtävä ei ole ylläpitää pelkoa vaan vähentää sitä: ei kasvattaa ihmisen riippuvuutta uhkakuvista, vaan auttaa häntä erottamaan toisistaan ikuisen tietoisuuden ja sen väliaikaiset aineelliset kokemukset.
Jīva/jīvātmā on ikuinen tietoisuudellinen elävä olento, eikä se ole sama asia kuin sūkṣma-śarīra, hienojakoinen keho, tai sthūla-śarīra, karkea fyysinen keho. Sūkṣma-śarīraan kuuluvat muun muassa manas (mieli), buddhi (äly) ja ahaṅkāra (väärä ego) sekä muistijäljet, taipumukset, halut ja psykologiset kokemukset.
Kristinusko sekoittaa sielun käsitteessä jīvan ja hienojakoisen kehon piirteitä. Kun kristillisessä kielessä puhutaan esimerkiksi sielun kärsimyksestä IKUISESSA helvetissä tai sielun nautinnosta paratiisissa, niin kysymme, mikä tarkalleen ottaen kärsii ja kokee. Kärsimyksen ja nautinnon psykologinen sisältö kuuluu sūkṣma-śarīran tasolle, ei jīvan muuttumattomaan svarūpaan.
Jīva voi samaistua hienojakoiseen ja fyysiseen kehoon, jolloin syntyy kokemus: ”minä kärsin” tai ”minä nautin”. Tämä samaistuminen ei kuitenkaan tarkoita, että jīvan ikuinen olemus itsessään muuttuisi kärsiväksi.
Siksi ongelma ei ole jīvan pelastaminen IKUISESTA helvetistä, vaan VAPAUTUMINEN avidyāsta, ahaṅkārasta ja aineellisesta samaistumisesta vapautuminen.
Piilota
Filosofiamme metafysiikan aspektista jīvan ongelmaa ei voida asianmukaisesti kuvata jīvan pelastamisena ikuisesta helvetistä. Jīva (jīvātmā) on nitya, ikuinen ja tietoisuudellinen olento, jonka olemassaolo ei ole riippuvainen aineellisesta kehosta eikä sen psykologisista tiloista. Siksi ikuinen jīva ei itsessään ole sellainen olento, jonka olemassaolo voisi päättyä tai jonka svarūpa voisi muuttua ikuiseksi kärsimykseksi.
Aineellisen olemassaolon ongelma on sen sijaan jīvan samaistuminen prakṛtin alaisiin kehoihin, erityisesti sūkṣma-śarīraan eli hienojakoiseen kehoon. Manas, buddhi ja ahaṅkāra sekä niihin liittyvät muistijäljet, taipumukset, halut ja affektiiviset kokemukset kuuluvat tähän aineelliseen psyykkiseen rakenteeseen. Kun jīva samaistuu tähän rakenteeseen, syntyy kokemuksellinen käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli” ja ”minä kärsin”.
Tämän vuoksi vapautumisen (mukti) varsinainen kohde ei ole jīvan pelastaminen ikuiselta helvetiltä eikä sen vapauttaminen sellaisesta ikuisesta kohtalosta, joka muuttaisi jīvan olemuksen kärsimykseksi.
Keskeinen ongelma on avidyā eli tietämättömyys, ahaṅkāra eli väärä samaistuminen sekä bandhana, aineellinen sitoutuneisuus. Vapautuminen merkitsee tämän väärän samaistumisen ja aineellisen sidonnaisuuden päättymistä.
Kristinusko puhuu sielusta ja liittää siihen esimerkiksi kärsimyksen, ikuisen helvetin ja paratiisin kokemukset,eli kristillinen sielukäsite vastaa enemmän hienojakoisen kehon tasoa kuin jīvan todellista olemusta.
Kristinusko:
sielu - kärsii helvetissä / nauttii paratiisissa.
Mutta
jīva/ātmā - ikuinen, tuhoutumaton, ei kärsi olemukseltaan.
hienojakoinen keho - mieli, tunteet, muistot, halut jne. - voi kokea kärsimystä ja nautintoa.
Jīva (jīvātmā) on nitya, ikuinen ja tietoisuudellinen olento, jonka olemassaolo ei ole riippuvainen aineellisesta kehosta eikä sen psykologisista tiloista. Siksi ikuinen jīva ei itsessään ole sellainen olento, jonka olemassaolo voisi päättyä tai jonka svarūpa voisi muuttua ikuiseksi kärsimykseksi.
Aineellisen olemassaolon ongelma on sen sijaan jīvan samaistuminen prakṛtin alaisiin kehoihin, erityisesti sūkṣma-śarīraan eli hienojakoiseen kehoon. Manas, buddhi ja ahaṅkāra sekä niihin liittyvät muistijäljet, taipumukset, halut ja affektiiviset kokemukset kuuluvat tähän aineelliseen psyykkiseen rakenteeseen. Kun jīva samaistuu tähän rakenteeseen, syntyy kokemuksellinen käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli” ja ”minä kärsin”.
Piilota
Sielua ei uhkaa mikään toisessa todellisuudessa. Jīva on nitya eli ikuinen ja avināśī eli tuhoutumaton. Sitä eivät uhkaa fyysisen kehon kuolema, psyykkinen kärsimys eivätkä mikään aineellinen tapahtuma.
Siksi väite ”jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä” ei sovi tähän malliin. Helvetti ja kärsimys kuuluvat aineellisen kokemuksen piiriin, eivät jīvan ikuiseen svarūpaan.
Ongelma on avidyā ja samaistuminen: jīva samaistuu sūkṣma-śarīraan ja sthūla-śarīraan ja kokee niiden kautta kärsimystä. Mukti tarkoittaa vapautumista tästä aineellisesta sitoutumisesta — ei jīvan pelastamista siltä, että jokin voisi tuhota sen.
Piilota
Sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sielu on tietoisuuden hiukkanen ja kokonaan toisessa ulottuvuudessa. Se heijastetaan kokonaisuudessaan tänne, sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.
On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikainen fyysinen keho. Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun puhutaan alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää asian edes jollakin tasolla.
Sielua ei uhkaa mikään toisessa todellisuudessa. Jīva on nitya, ikuinen, ja avināśī, tuhoutumaton. Sitä eivät uhkaa fyysisen kehon kuolema, psyykkinen kärsimys eivätkä mikään aineellinen tapahtuma.
Siksi väite, että jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä, on väärä. IKUINEN helvetti ja kärsimys kuuluvat aineellisen kokemuksen piiriin, eivät jīvan ikuiseen svarūpaan. Kärsimys kuuluu fyysiseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon, kun taas sielu itse on turvassa.
Siksi ongelma ei ole sielun pelastaminen ikuiselta helvetiltä. Sielua ei tarvitse pelastaa ikuiselta helvetiltä, koska sitä ei uhkaa mikään. Vapautuminen tarkoittaa sen sijaan tietämättömyydestä eli avidyāsta, väärästä egosta eli ahaṅkārasta ja aineellisesta samaistumisesta vapautumista.
Kristinusko puhuu sielusta ja liittää siihen esimerkiksi kärsimyksen, ikuisen helvetin ja paratiisin kokemukset,eli kristillinen sielukäsite vastaa enemmän hienojakoisen kehon tasoa kuin jīvan todellista olemusta.
Kristinusko:
sielu - kärsii helvetissä / nauttii paratiisissa.
Mutta
jīva/ātmā - ikuinen, tuhoutumaton, ei kärsi olemukseltaan.
hienojakoinen keho - mieli, tunteet, muistot, halut jne. - voi kokea kärsimystä ja nautintoa.
Jīva (jīvātmā) on nitya, ikuinen ja tietoisuudellinen olento, jonka olemassaolo ei ole riippuvainen aineellisesta kehosta eikä sen psykologisista tiloista. Siksi ikuinen jīva ei itsessään ole sellainen olento, jonka olemassaolo voisi päättyä tai jonka svarūpa voisi muuttua ikuiseksi kärsimykseksi.
Sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sielu on tietoisuuden hiukkanen ja kokonaan toisessa ulottuvuudessa. Se heijastetaan kokonaisuudessaan tänne, sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.
On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikainen fyysinen keho. Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun puhutaan alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää asian edes jollakin tasolla.
Sielua ei uhkaa mikään toisessa todellisuudessa.
Jīva, ātman ja hienojakoinen keho
Olennaista erottaa toisistaan jīva/jīvātmā ja aineelliset kehot. Jīva on nitya, ikuinen ja avināśī, tuhoutumaton tietoisuudellinen elävä olento. Jīva ei ole sama asia kuin sthūla-śarīra, karkea fyysinen keho, eikä sūkṣma-śarīra, hienojakoinen keho. Hienojakoiseen kehoon liittyvät erityisesti manas (mieli), buddhi (äly) ja ahaṅkāra (väärä ego), joiden välityksellä muodostuvat aineelliseen olemassaoloon liittyvät psykologiset kokemukset, taipumukset, halut ja muistijäljet.
Sielu eli ātman voidaan tässä yhteydessä ymmärtää elävän olennon sisimmäksi olemukseksi ja tietoisuuden periaatteeksi. Jīva ei ole fyysisen kehon ominaisuus eikä aivojen tuottama ilmiö, vaan aineellisesta kehosta ontologisesti erillinen tietoisuudellinen olento. Elävä olento ei siis kirjaimellisesti ”omista” sielua samalla tavalla kuin ihminen omistaa jonkin esineen; pikemminkin elävä olento on itse jīva, joka on yhteydessä väliaikaiseen aineelliseen kehoon.
Kun tietoisuus heijastuu aineelliseen olemassaoloon, jīva samaistuu prakṛtin alaisiin kehoihin. Tätä samaistumista voidaan kuvata ahaṅkāran kautta: syntyy käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli”, ”minä olen tekijä” ja ”minä olen kärsijä”. Tällöin jīva näyttää kokemuksellisesti olevan syntymän, kuoleman, nautinnon ja kärsimyksen alainen, vaikka nämä muutokset eivät muuta sen ikuista svarūpaa.
Siksi on tärkeää erottaa jīvan todellinen olemus siitä psykologisesta kokonaisuudesta, joka kuuluu sūkṣma-śarīraan. Mieli voi kärsiä, pelätä, kaivata, iloita ja muodostaa erilaisia kokemuksia. Myös saṃskārat ja vāsanāt vaikuttavat psyykkiseen jatkuvuuteen ja aineelliseen samaistumiseen.
Piilota
Nämä eivät kuitenkaan ole jīvan ikuinen olemus.
Tämän erottelun perusteella jīvaa ei tarvitse ajatella olentona, joka voidaan tuhota tai jonka ikuinen olemassaolo voisi joutua vaarantumaan. Jīva on nitya ja avināśī. Fyysisen kehon kuolema ei merkitse jīvan tuhoutumista, eikä aineellinen kärsimys muuta sen svarūpaa.
Tästä seuraa myös perustava ero pelastamisen ja vapautumisen välillä. Jos jīva on ikuinen ja tuhoutumaton, sen pelastamista ikuiselta tuholta ei tarvita. Ongelma on bandhana, aineellinen sitoutuneisuus, joka syntyy avidyān, ahaṅkāran ja aineellisen samaistumisen kautta. Vapautuminen (mukti) tarkoittaa tämän tietämättömyyden ja väärän samaistumisen ylittämistä.
Näin ollen väite, että jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä, ei vastaa tätä metafyysistä rakennetta. Helvettiin, paratiisiin, nautintoon ja kärsimykseen liittyvät kokemukset voidaan tässä analyysissä sijoittaa aineellisen olemassaolon ja hienojakoisen kehon piiriin. Ne eivät muuta jīvan ikuista svarūpaa.
LOPETTAKAA SIIS IKUISEN HELVETIN PUHEET. JĪVAA EI UHKAА MIKÄÄN SEN OMASSA NITYA-SVARŪPASSA.
TODELLINEN ONGELMA ON AVIDYĀ, MĀYĀ JA AHAṄKĀRA: JĪVAN SAMAISTUMINEN STHŪLA- JA SŪKṢMA-ŚARĪRAAN SEKÄ KARMALLISEEN AINEELLISEEN OLEMASSAOLOON.
Lopettakaa puheet ikuisesta helvetistä ja siitä, että jīva pitäisi pelastaa sellaiselta. jīva on nitya ja avināśī — ikuinen ja tuhoutumaton. Sitä ei uhkaa fyysisen kehon kuolema, aineellinen kärsimys eikä mikään muu prakṛtin piirissä tapahtuva muutos. Jīvan ikuista svarūpaa ei voi tuhota eikä sille voi tapahtua mitään, mikä tekisi siitä ontologisesti kadonneen tai ikuisesti kärsivän.
Helvetillinen kärsimys kuuluu aineellisen ehdollistuneisuuden piiriin, ei jīvan ikuiseen olemukseen. Sūkṣma-śarīra voi kokea kärsimystä, pelkoa, halua ja muuta karmallista kokemusta, mutta sūkṣma-śarīra ei ole jīva. Siksi ei pidä ottaa aineellisen tai hienojakoisen kehon kärsimystä ja siirtää sitä jīvan ontologiseksi kohtaloksi.
Jīvaa ei tarvitse pelastaa ikuiselta helvetiltä. Lopettakaa siis ikuisen helvetin puheet. Jīvaa ei uhkaa mikään sen omassa nitya-svarūpassa.
Todellinen ongelma on avidyā, māyā ja ahaṅkāra: jīvan samaistuminen sthūla- ja sūkṣma-śarīraan sekä karmalliseen aineelliseen olemassaoloon. Siksi varsinainen päämäärä on vapautuminen tästä ehdollistuneisuudesta — ei jīvan pelastaminen olemassaolon menettämiseltä tai ikuiselta rangaistukselta.
Jīva on jo nitya ja avināśī. Se, mistä vapaututaan, on avidyā ja māyika-samaistuminen.
Piilota
JĪVAA EI TARVITSE PELASTAA IKUISELTA HELVETILTÄ. LOPETTAKAA SIIS IKUISEN HELVETIN PUHEET. JĪVAA EI UHKAА MIKÄÄN SEN OMASSA NITYA-SVARŪPASSA.
TODELLINEN ONGELMA ON AVIDYĀ, MĀYĀ JA AHAṄKĀRA: JĪVAN SAMAISTUMINEN STHŪLA- JA SŪKṢMA-ŚARĪRAAN SEKÄ KARMALLISEEN AINEELLISEEN OLEMASSAOLOON.
IKUISEN HELVETIN AJATUS RAKENTAA KEINOTEKOISEN ONGELMAN, JONKA JÄLKEEN SAMALLE ONGELMALLE TARJOTAAN VÄLTTÄMÄTTÖMÄNÄ RATKAISUNA USKONNOLLISTA PELASTUSTA.
IKUISEN HELVETIN UHKA JA VALLANKÄYTTÖ
IKUISEN HELVETIN UHKA ON KEINOTEKOINEN ONGELMANASETTELU: ENSIN MÄÄRITELLÄÄN IHMISELLE ABSOLUUTTINEN JA LOPUTON UHKA, JA SEN JÄLKEEN IHMINEN ASETETAAN RIIPPUVAISEKSI AUKTORITEETISTA, OPISTA TAI PELASTUKSEN VÄLITTÄJÄSTÄ. NÄIN PELASTUSPUHEESTA MUODOSTUU VALLANKÄYTÖN JA PSYKOLOGISEN KONTROLLIN VÄLINE, JOSSA PELKO YLLÄPITÄÄ USKONNOLLISTA AUKTORITEETTIA.
Olennaista ei kuitenkaan ole pelastaa jīvaa kuvitteelliselta ontologiselta tuholta. Jīva ei ole vaarassa lakata olemasta. Todellinen ongelma on avidyā, māyā ja ahaṅkāra sekä niistä seuraava samaistuminen sthūla- ja sūkṣma-śarīraan. Vapautuminen tarkoittaa tästä ehdollistuneisuudesta vapautumista, ei jīvan pelastamista olemattomalta ikuisen tuhon uhalta.
Piilota
Ikuinen helvetti kontrollin välineenä
Divide et impera: ihmisille määritellään äärimmäinen ja ikuinen uhka, joka synnyttää pelkoa ja jakaa ihmiset ”pelastettuihin” ja ”kadotettuihin”. Tämän jälkeen uskonnollinen auktoriteetti määrittelee, kuka kuuluu kumpaankin ryhmään ja millä ehdoilla uhasta voidaan vapautua.
Tällainen lähtökohta ei ole välttämätön, koska jīva on nitya ja avināśī. Jīvan ikuista svarūpaa ei uhkaa ikuinen tuhoutuminen. Ongelma on avidyā ja māyika-samaistuminen, ei jīvan pelastaminen olemattomalta ontologiselta uhalta.
Näin ”ikuinen helvetti - pelastamisen tarve - auktoriteetin välttämättömyys” voidaan huomata sosiaalisena kontrollirakenteena, jossa pelko tuottaa riippuvuutta ja vastakkainasettelua.
Jīva ymmärretään ikuiseksi, yksilölliseksi henkiseksi eläväksi olennoksi – tietoisuuden hiukkaseksi, joka kuuluu taṭasthā-śaktiin eli henkisen todellisuuden marginaaliseen energiaan.
Sielu ei siten ole sama asia kuin fyysinen keho, aivot tai fyysinen sydän. Keho on väliaikainen aineellinen rakenne, jonka kautta jīva toimii ja kokee aineellisen maailman.
Kun jīvan yhteydestä sydämen alueeseen puhutaan, kyse ei ole anatomisesta väitteestä. Sielua ei tarkoiteta fyysisessä sydämessä sijaitsevaksi aineelliseksi kappaleeksi. Sydämen alueella tarkoitetaan henkistä keskusta, jonka yhteydessä tietoisuuden ja elävän olennon läsnäoloa kuvataan.
Jīvaa kutsutaan tietoisuuden hiukkaseksi. "Hiukkanen" ei tässä tarkoita fysikaalista hiukkasta, vaan rajallista yksilöllistä tietoisuuden keskusta suhteessa rajattomaan henkiseen todellisuuteen. Jīva on yksilöllinen, tietoinen ja ikuinen, vaikka sen tietoisuus voi aineellisessa olemassaolossa olla peittynyt.
Piilota
Taṭasthā-śakti kuvaa jīvan asemaa henkisen ja aineellisen todellisuuden rajalla. Jīva ei ole aineellinen energia. Se on yksilöllinen henkinen olento, jolla on oma olemassaolonsa ja tietoisuutensa.
Vertaus auringonsäteeseen ja aurinkoon kuvaa tätä suhdetta: säde on laadultaan valaiseva kuten aurinko, mutta se ei ole koko aurinko. Samalla tavalla yksilöllinen tietoisuuden hiukkanen on henkinen luonnoltaan, mutta se ei ole sama asia kuin rajaton Absoluuttinen Todellisuus.
Brahman voidaan ymmärtää Absoluuttisen Todellisuuden persoonattomana tai kaikkiallisena aspektina. Brahmajyoti viittaa tähän liittyvään henkiseen loisteeseen.
Paramātmā puolestaan tarkoittaa Ylisielua eli Absoluuttisen Todellisuuden läsnäoloa kaikkien elävien olentojen sydämen alueella.
SIELU EI SITEN OLE SAMA ASIA KUIN FYYSINEN KEHO, AIVOT TAI FYYSINEN SYDÄN. KEHO ON VÄLIAIKAINEN AINEELLINEN RAKENNE, JONKA KAUTTA JĪVA TOIMII JA KOKEE AINEELLISEN MAAILMAN.
KUN JĪVAN YHTEYDESTÄ SYDÄMEN ALUEESEEN PUHUTAAN, KYSE EI OLE ANATOMISESTA VÄITTEESTÄ. SIELUA EI TARKOITETA FYYSISESSÄ SYDÄMESSÄ SIJAITSEVAKSI AINEELLISEKSI KAPPALEEKSI. SYDÄMEN ALUEELLA TARKOITETAAN HENKISTÄ KESKUSTA, JONKA YHTEYDESSÄ TIETOISUUDEN JA ELÄVÄN OLENNON LÄSNÄOLOA KUVATAAN.
KUN JĪVAN YHTEYDESTÄ SYDÄMEN ALUEESEEN PUHUTAAN, KYSE EI OLE ANATOMISESTA VÄITTEESTÄ. SIELUA EI TARKOITETA FYYSISESSÄ SYDÄMESSÄ SIJAITSEVAKSI AINEELLISEKSI KAPPALEEKSI.
JĪVA EI OLE SYNTYNYT AINEELLISESTA MAAILMASTA. SEN TODELLINEN OLEMUS ON HENKINEN. AINEELLISESSA OLEMASSAOLOSSA SE LIITTYY VÄLIAIKAISEEN KEHOON JA TOIMII SEN KAUTTA.
Siksi fyysinen kuolema ei merkitse jīvan lakkaamista.
Kuoleva on aineellinen keho. Jīva jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy karmallisten vaikutusten mukaisesti eteenpäin. Jälleensyntymä tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ikuinen yksilöllinen elävä olento liittyy uuteen aineelliseen kehoon.
Vapautuminen puolestaan merkitsee vapautumista tästä aineellisesta samaistumisesta ja syntymän ja kuoleman kierrosta.
Jīvan yksilöllisyys ei katoa, vaan sen todellinen henkinen luonne tulee esiin.
FYYSINEN SYDÄN KUULUU AINEELLISEEN KEHOON. JĪVA EI OLE FYYSISESTI SYDÄMEN SISÄLLÄ. SYDÄMEN ALUE LIITTYY KUITENKIN HENKISEEN KUVAUKSEEN JĪVAN JA PARAMĀTMĀN LÄSNÄOLOSTA.
JĪVA EI OLE FYYSISESTI SYDÄMEN SISÄLLÄ.
VAAN SEN ALUEELLA HEIJASTUKSENA.
"minun kauttani pelastuu"
Pelastuu mistä? Jumalalta?
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.
Koraanin ja Raamatun välinen kysymys ei ole ensisijaisesti kilpailu siitä, kumpi kykenee esittämään suurempia ja ehdottomampia väitteitä. Molempien kohdalla voidaan esittää sama perustava epistemologinen kysymys: mikä oikeuttaa ihmisen pitämään juuri tätä ilmoitusta jumalallisena? Uskonnollinen julistus voi olla hyvin vakuuttavaa ja ehdotonta, mutta vakuuttavuus ei vielä itsessään merkitse totuutta.
Siksi voidaan tehdä olennainen ero auktoriteettiväitteen ja sen perustelun välillä. Kun uskonnollinen traditio sanoo ”meidän uskontomme on oikeassa”, kyseessä on väite. Se, että sama väite esitetään vielä suuremmalla varmuudella, ei tee siitä totta. Totuuskysymys alkaa vasta siitä, kun kysytään, miksi väite pitäisi hyväksyä.
Tässä mielessä uskonnollisten traditioiden välinen keskustelu ei ratkea sillä, kuka puhuu kovimmalla äänellä. Se ratkeaisi vasta, jos olisi mahdollista esittää sellaisia perusteita, joiden nojalla yksi kilpailevista totuusväitteistä voidaan rationaalisesti asettaa toisen edelle. Juuri tässä sijaitsee uskonnonfilosofian keskeinen ongelma: miten erottaa todellinen ilmoitus ilmoituksesta, joka ainoastaan esittää olevansa Jumalan ilmoitus?
”Minun uskontoni on totta” ei vielä ole peruste sille, että uskonto todella olisi totta. Se tekee tekstistä huomattavasti vaikeammin torjuttavan, koska sama periaate voidaan kohdistaa yhtä lailla kristinuskoon, islamiin ja muihin ilmoitususkontoihin.
Kun uskonnollinen traditio sanoo ”meidän uskontomme on oikeassa”, kyseessä on väite. Se, että sama väite esitetään vielä suuremmalla varmuudella, ei tee siitä totta. Totuuskysymys alkaa vasta siitä, kun kysytään, miksi väite pitäisi hyväksyä.
Tässä mielessä uskonnollisten traditioiden välinen keskustelu ei ratkea sillä, kuka puhuu kovimmalla äänellä. Se ratkeaisi vasta, jos olisi mahdollista esittää sellaisia perusteita, joiden nojalla yksi kilpailevista totuusväitteistä voidaan rationaalisesti asettaa toisen edelle.
Pelastusoppi ja pahan ongelma kristinuskossa
Kristillisessä teologiassa Jeesuksen lausuma ”minä olen tie, totuus ja elämä” sekä ajatus siitä, että hänen kauttaan ihminen ”pelastuu”, herättävät väistämättä kysymyksen siitä, mistä ihminen viime kädessä pelastuu.
Tällöin kysymys ”kuka pelastaa kenet?” saa uuden merkityksen. Kristinusko vastaa, että Jumala pelastaa ihmisen- "Jumalalta" itseltään!
EI, VAAN SIITÄ, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA, MUTTA EI OLE
https://www.youtube.com/watch?v=0zMRMK0DzVE
Mind: We Have Met the Enemy
Mieli: Olemme tavanneet vihollisen
Jos joku sanoo: ”Logiikka ei kiinnosta minua lainkaan, eivät nämä päättelyt kiinnosta minua ollenkaan. Jos kirjassa sanotaan niin, silloin hyväksyn sen”, niin tietysti kunnia ja ylistys hänelle, mutta siihen tarvitaan todella hurjaa uskoa sanaan.
”Kristus elää”
No elää,sitten elää, kiva, miksi sellainen meteli tästä?
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.
Piilota
Tämä tekee asetelmasta samalla kiinnostavan ja ongelmallisen. Kirjoja nimittäin on lukemattomia, ja niiden esittämät totuusväitteet ovat usein keskenään ristiriidassa. Pelkkä vetoaminen siihen, että ”kirja sanoo näin”, ei siksi vielä ratkaise sitä perustavaa kysymystä, miksi juuri kyseistä kirjaa pitäisi pitää erehtymättömänä auktoriteettina.
Tämä ongelma tulee erityisen selvästi esiin uskonnollisessa apologetiikassa. Esimerkiksi väite ”Kristus elää” voidaan perustella viittaamalla Raamattuun: Raamattu kertoo Kristuksen elävän, joten väite hyväksytään. Mutta kun esitetään jatkokysymys – ”Mistä tiedätte, että Raamattu on totta?” – perustelu saattaa palautua jälleen samaan lähteeseen: ”Koska Raamattu itse sanoo olevansa totta.”
Tällöin syntyy klassinen kehäpäätelmän rakenne. Väite A perustellaan väitteellä B, mutta B:n pätevyys perustellaan palaamalla takaisin väitteeseen A. Raamattu on totta, koska Raamattu sanoo olevansa totta; ja Raamatun oma väite hyväksytään todisteeksi, koska Raamatun oletetaan jo lähtökohtaisesti olevan totta.
Retorisesti järjestelmä on toki vaikuttavan elegantti: ulkopuolista todistusaineistoa ei tarvita lainkaan. Epistemologisesti ongelma on kuitenkin ilmeinen. Jos lähde kelpaa oman luotettavuutensa lopulliseksi todistajaksi, käytännössä mikä tahansa teksti voisi julistaa itsensä erehtymättömäksi ja samalla vaatia lukijaa hyväksymään tämän julistuksen todisteena omasta erehtymättömyydestään.
Silloin kyse ei enää varsinaisesti ole argumentista, jolla lukija pyritään vakuuttamaan, vaan lähtökohtaisesti omaksutun auktoriteetin vahvistamisesta. Se, mikä esitetään todisteena, onkin tosiasiassa sama oletus, jonka totuutta todisteella pitäisi perustella.
Joku antoi hyvän linkin toisella palstalla:
"Uskonnoista huolimatta, johan nyt tämäkin todistaa, että ihmiset jälleensyntyvät, https://proutscandinavia.blogspot.com/2018/06/twenty-victims-of-911-reincarnated.html"
"Joku antoi hyvän linkin toisella palstalla:"
Anteeksi, tarkoitus oli laittaa sinun antamasi linkki eteenpäin toisellepalstalle, kiitos!