Kävin lukion ja valmistuin ylioppilaaksi v. 1984.
Minulla oli jo koulussa pakko oireisuuteen viittaavia piirteitä opetellessani koealueet oppikirjoista ulkoa ja sain mm. 10 ++ ussan kokeestakin.
Joskus ruokalassa eräs Eda kirja kädessään pyysi minua joltakin tietyltä sivulta sanomaan ulkoa mitä sivulla lukee ja muistin kaiken.
Lukiossa meillä opon kanssa oli tarkoitus kunkin oppilaan kanssa selvittää koulun jälkeinen jatko opiskelu paikka, mutta minulta tuo tärkeä tapaaminen jäi välistä.
lukion jälkeen en hakenutkaan opiskelemaan minnekään opinahjoon kuten yliopistoon tai esim. taideteolliseen korkeakouluun tai muuhun vastaavaan.
Olin todella onnellinen koulutyön päätyttyä sen takia että stressaava koealueiden ulkoluku päättyi ja saatoin vain ns. pitää hauskaa ja hengailla ja pelailla palloa kavereiden kanssa.
Mutta sitten luultavasti alitajunnastani alkoi nousta pelkoja jotka fokusoituivat ja kohdentuivat kadun ylittämiseen pelätessäni mahdollisesti jääväni auton alle omasta varomattomuudestani johtuen.
Sysäyksen tälle pelolle antoi huolestumiseni kaverini Arin varomattomalta näyttänyt pyörällä ajaminen ristiin rastiin ajorataa sillä hän oli minulle silloin 19 vuotiaana paras kaveri josta pidin paljon.
Kuinka ollakaan huoleni kaverini temppuilusta autotiellä jollakin tavalla kääntyikin itseeni ja tajusin että minullekin voi käydä köpelösti jos olen varomaton liikenteessä ja vähitellen aloin tulla yhä varovaisemmaksi ja tarkiistella moneen kertaan vasemmalle ja oikealle katsoen tuleeko autoa ja menin hyvin hitaasti kadun yli varmistellen vielä keskellä tietä näkisinkö auton tulevan.
Sitten KHO;n kansliapäällikkönä toiminut isä rekrytoi minut korkeimman hallinto oikeuden arkistoon töihin ja kävelin esplanadin läpi työmatkat jalan.
Eräällä kerralla matkalla jalan taas töihin vilkkaasti liikennöidyn esplanadin yli niin minua alkoi pelottamaan kadun ylittäminen liikennevaloissakin ja tarkistelin arkitossa tarkastin minne väliin esittelijöiden ym. tuomat mapit ja kansiot kuuluvat hyllyissä.
Tarkistelu alkoi stressata ja haitata jouhevaa työntekoa ja lopulta isän kanssa menimme HYkSin psykiatrian poliklinikalle jossa mukava lääkäri kysyi haluaisinko työkyvyttömyyseläkkeelle kun olin ollut töissä vasta pari kuukautta.
Minä otin ilomielin eläkkeen vastaan ja irtisanouduin työstä. Isä kertoi syyksi äden katkeamisen kun ei kehdannut kertoa totuutta. Hyksissä minulle diagnosoitiin 1988 pakko oireinen häiriö.
Sieltä sain lähetteen Mielenterveystoimistoon, ja kävin lähes viikottain juttelemassa peloistani ym. hoitajan kanssa. Olin tosi aktiivinen liikunnanharrastaja ja aloin käydä kavereiden kanssa mm. kisahallissa ja se tuntui niin kivalta että kävin siellä joka päivä koripalloa pelaamassa ja puntteja nostelemassa ja kävelin reippaasti katujen yli, vaikka olin osin niiden ylittämistä johtuvan pelon takia saanut eläkkeen. Simppa oli muuten vielä vaksina ja hän usein pyysi minua näyttämään kuntosalikorttiani.
vuosikymmenen MTT:ssä käytyäni juttelemassa minulle ehdotettiin ryhmäterapiaa, mutta kun kieltäydyin minulle sanottiin, ettei käynneistä ole mitään hyötyä ja "potkittiin" pois. Anafranillia jonkin aikaa söin pelkoihin, mutta se jätettiin kun siitä ei ollut hyötyä.
10 vuoteen en ollut käynyt MTt:ssä ja jonka nimi muutettiin psyk. poliklinikaksi. Erään kerran kun äiti oli hiljattain poismennyt sieltä otettiin yhteyttä tapaamista toivoen. Yritin soittaa hoitajalle, mutta hän sanoi selittävän asia nähdessämme ja laittoi luurin korvaan. Veli sanoi ettei hän ollut pyytänyt ketään käymään vaan he olivat tulossa katsomaan miten äidin kuoleman jälkeen pärjään.
Minä olin päässyt yli jo äidin kuoleman aiheuttamasta surusta ja olin paitsi varsin aktiivinen treenaaja monta kertaa viikossa salilla käyden ja kaverin kanssa painien brassijujutsua. Olin tyytyväinen elämään ja perintö kiinnosti.
En katsonut lainkaan tarpeelliseksi mielenterveyspalveluiden tarjoamista konsultaatiokäynnin muodossa enkä ottanut vastaan käyntiä ja kieltäydyin sen 5 minuutin aikana tulemasta pois huoneestani kalsareillani juuri herättyäni kun minua huhuiltiin nimellä koska en ollut hoitosuhteessa eikä ollut mitään tarvetta ex tempore tapaamiselle.
Lopun voitte arvata vaikka virkavalta vielä ovella sanoi tämän olevan vapaaehtoisuuteen perustavaa jos lähtisin mukaan. Lähdin ja sairaalassa sanoin, että haluaisin kotiin, johon lääkäri kummallisesti vastasi kysymällä: Miksi sinä haluat kotiin? Minä sanoin hiukan ehkä tavallisuudesta poiketen, mutta suht normaalin ihmisten tunteman huolen mukaisesti, ettei kukaan varas veisi ( juuri perinnöksi saamiani äidin tavaroita, sillä hänellä oli paljon mm. koruja ja sittemmin huutokaupassa myytyä antiikkia, kun muistin että talossamme oli käynyt useinkin varkaita, ja varastoomme oli murtauduttu sorkkaraudalla ja kellariin panssariovet taloyhtiön toimesta asennettu.
Minulle vain näiden sanojen ja eristäytymisluulon takia diagnosoitiin ensin erilaistumaton skitsofrenia ja paranoidinen sk.
Minulla oli jo koulussa pakko oireisuuteen viittaavia piirteitä opetellessani koealueet oppikirjoista ulkoa ja sain mm. 10 ++ ussan kokeestakin.
Joskus ruokalassa eräs Eda kirja kädessään pyysi minua joltakin tietyltä sivulta sanomaan ulkoa mitä sivulla lukee ja muistin kaiken.
Lukiossa meillä opon kanssa oli tarkoitus kunkin oppilaan kanssa selvittää koulun jälkeinen jatko opiskelu paikka, mutta minulta tuo tärkeä tapaaminen jäi välistä.
lukion jälkeen en hakenutkaan opiskelemaan minnekään opinahjoon kuten yliopistoon tai esim. taideteolliseen korkeakouluun tai muuhun vastaavaan.
Olin todella onnellinen koulutyön päätyttyä sen takia että stressaava koealueiden ulkoluku päättyi ja saatoin vain ns. pitää hauskaa ja hengailla ja pelailla palloa kavereiden kanssa.
Mutta sitten luultavasti alitajunnastani alkoi nousta pelkoja jotka fokusoituivat ja kohdentuivat kadun ylittämiseen pelätessäni mahdollisesti jääväni auton alle omasta varomattomuudestani johtuen.
Sysäyksen tälle pelolle antoi huolestumiseni kaverini Arin varomattomalta näyttänyt pyörällä ajaminen ristiin rastiin ajorataa sillä hän oli minulle silloin 19 vuotiaana paras kaveri josta pidin paljon.
Kuinka ollakaan huoleni kaverini temppuilusta autotiellä jollakin tavalla kääntyikin itseeni ja tajusin että minullekin voi käydä köpelösti jos olen varomaton liikenteessä ja vähitellen aloin tulla yhä varovaisemmaksi ja tarkiistella moneen kertaan vasemmalle ja oikealle katsoen tuleeko autoa ja menin hyvin hitaasti kadun yli varmistellen vielä keskellä tietä näkisinkö auton tulevan.
Sitten KHO;n kansliapäällikkönä toiminut isä rekrytoi minut korkeimman hallinto oikeuden arkistoon töihin ja kävelin esplanadin läpi työmatkat jalan.
Eräällä kerralla matkalla jalan taas töihin vilkkaasti liikennöidyn esplanadin yli niin minua alkoi pelottamaan kadun ylittäminen liikennevaloissakin ja tarkistelin arkitossa tarkastin minne väliin esittelijöiden ym. tuomat mapit ja kansiot kuuluvat hyllyissä.
Tarkistelu alkoi stressata ja haitata jouhevaa työntekoa ja lopulta isän kanssa menimme HYkSin psykiatrian poliklinikalle jossa mukava lääkäri kysyi haluaisinko työkyvyttömyyseläkkeelle kun olin ollut töissä vasta pari kuukautta.
Minä otin ilomielin eläkkeen vastaan ja irtisanouduin työstä. Isä kertoi syyksi äden katkeamisen kun ei kehdannut kertoa totuutta. Hyksissä minulle diagnosoitiin 1988 pakko oireinen häiriö.
Sieltä sain lähetteen Mielenterveystoimistoon, ja kävin lähes viikottain juttelemassa peloistani ym. hoitajan kanssa. Olin tosi aktiivinen liikunnanharrastaja ja aloin käydä kavereiden kanssa mm. kisahallissa ja se tuntui niin kivalta että kävin siellä joka päivä koripalloa pelaamassa ja puntteja nostelemassa ja kävelin reippaasti katujen yli, vaikka olin osin niiden ylittämistä johtuvan pelon takia saanut eläkkeen. Simppa oli muuten vielä vaksina ja hän usein pyysi minua näyttämään kuntosalikorttiani.
vuosikymmenen MTT:ssä käytyäni juttelemassa minulle ehdotettiin ryhmäterapiaa, mutta kun kieltäydyin minulle sanottiin, ettei käynneistä ole mitään hyötyä ja "potkittiin" pois. Anafranillia jonkin aikaa söin pelkoihin, mutta se jätettiin kun siitä ei ollut hyötyä.
10 vuoteen en ollut käynyt MTt:ssä ja jonka nimi muutettiin psyk. poliklinikaksi. Erään kerran kun äiti oli hiljattain poismennyt sieltä otettiin yhteyttä tapaamista toivoen. Yritin soittaa hoitajalle, mutta hän sanoi selittävän asia nähdessämme ja laittoi luurin korvaan. Veli sanoi ettei hän ollut pyytänyt ketään käymään vaan he olivat tulossa katsomaan miten äidin kuoleman jälkeen pärjään.
Minä olin päässyt yli jo äidin kuoleman aiheuttamasta surusta ja olin paitsi varsin aktiivinen treenaaja monta kertaa viikossa salilla käyden ja kaverin kanssa painien brassijujutsua. Olin tyytyväinen elämään ja perintö kiinnosti.
En katsonut lainkaan tarpeelliseksi mielenterveyspalveluiden tarjoamista konsultaatiokäynnin muodossa enkä ottanut vastaan käyntiä ja kieltäydyin sen 5 minuutin aikana tulemasta pois huoneestani kalsareillani juuri herättyäni kun minua huhuiltiin nimellä koska en ollut hoitosuhteessa eikä ollut mitään tarvetta ex tempore tapaamiselle.
Lopun voitte arvata vaikka virkavalta vielä ovella sanoi tämän olevan vapaaehtoisuuteen perustavaa jos lähtisin mukaan. Lähdin ja sairaalassa sanoin, että haluaisin kotiin, johon lääkäri kummallisesti vastasi kysymällä: Miksi sinä haluat kotiin? Minä sanoin hiukan ehkä tavallisuudesta poiketen, mutta suht normaalin ihmisten tunteman huolen mukaisesti, ettei kukaan varas veisi ( juuri perinnöksi saamiani äidin tavaroita, sillä hänellä oli paljon mm. koruja ja sittemmin huutokaupassa myytyä antiikkia, kun muistin että talossamme oli käynyt useinkin varkaita, ja varastoomme oli murtauduttu sorkkaraudalla ja kellariin panssariovet taloyhtiön toimesta asennettu.
Minulle vain näiden sanojen ja eristäytymisluulon takia diagnosoitiin ensin erilaistumaton skitsofrenia ja paranoidinen sk.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Onpas herkästi laitettu skitsofrenia diagnoosi. Oletko ihan varma, ettei asioihin liittynyt jotain muutakin ?
Pieni epäkohta tekstistäsi löytyi. Kukaan ei pääse työstä suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle, ensin on sairauslomat, joita on kerryttävä 300 päivää, ennen kuin eläkettä edes harkitaan. Ja usein se työkyvyttömyyseläke on määräaikainen alkuun. Noin oli ainakin -90-luvulla. Sinunkaan tapauksesi tuskin on tuoreimmasta päästä, kun kirjoitat vuosikymmenistä ?
1980-luvulla työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen suoraan ilman sairauspäivärahaa oli mahdollista, mikäli sairaus tai vamma oli luonteeltaan selkeästi pysyvä ja työkyvyn katsottiin heikentyneen vähintään vuoden ajaksi. Eläkejärjestelmä oli tuolloin hieman erilainen kuin nykyään, mutta perusperiaate – työkyvyn pysyvä menetys – oikeutti suoraan työkyvyttömyyseläkkeeseen.
Ahaa, se systeemi oli sitten ehtinyt vaihtua, kun siirryttiin -90-luvulle. Itse olin -90-luvun alkupuolella ensin sen 300 päivää sairauspäivärahalla, sen jälkeen oli määräaikainen TK-eläke, en muista oliko vuoden tai jotain. Sitten laitettiin toistaiseksi voimassa olevaksi.
No, ajat ja tavat tietenkin muuttuvat vuosien saatossa.
määräaikainen työkyvyttömyyseläe eli kuntoutustuki
Niin, nimikekin siis vaihtunut.
Se että minun ajateltiin olevan eristäytynyt oli myös syynä, vaikka en ollut kuin sen 5 minuuttia huoneessa ja muuten varsin aktiivinen.
Tuon voi hoitaa sähköhoidolla
eli luultavasti saat sen jälkeen olla avohoidossa
No kerroitko sinä että oli murtauduttu. Jos et niin kertomuksesi pidettiin harhaisena. Ei lääkärit ja hoitajat voi tietää että on murtauduttu.
En muistanut eikä tullut mieleenkään kertoa, kun en edes heti tajunnut tämän pelon ilmaisemisen olevan ratkaiseva syy tuolle diagnoosille, mutta olisi myös voitu kysyä miksi minä pelkäsin varkaita ja oliko tähän joku syy. Eräs tuttu kuitenkin tässä taannoin totesi että tuollainen on hänen mielestään varsin normaali pelko varsinkin jos ollaan poissa kauan kotoa eikä vainoharhaista.
Eihän sun tartte elää sen diagnoosin mukaan. Jos sinä elät mielekästä elämää ja arki sujuu,niin mikä sun ongelma on. Ei se diagnoosi määritä sua. Nauti elämästä. Tapaa ystäviä ja tee sulle miellekkäitä juttuja.
Psykiatrian diagnooseilla ihminen suljetaan yhteiskunnan ja myös laillisten oikeuksien ulkopuolelle.
Kumpi oli ensin, psykiatrinen leima vai syrjäytyminen. Selvää ainakin on että psykiatrista leimaa seuraa syrjäytyminen. Sen jälkeen voi ihan tosiseikallisesti tarkastella oliko ihminen ennen leimaa syrjäytynyt, toki sekin on mahdollista mutta silloin on kysyttävä mistä tämä syrjäytyminen on johtunut. Syrjäytyminen kun yleensäkin korreloituu köyhyyteen ja muuhun yhteiskunnalliseen osattomuuteen.
Ei minua ainakaan ole suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle, vaikka kaksi diagnoosia on ollut yli 30 vuotta. Työelämässä tosin en ole enää.
Ja lailliset oikeudetkin toimivat, mihin ne katoaisivat diagnoosien takia.
Olin kyllä 20-30 vuotta sitten syrjäytynyt, koska olin alkoholisti ja psyykkisesti tosi huonossa kunnossa. Ehkä minua syrjittiin, ehkä ei. Kun se ei minua itseäni kovin paljon haitannut, miten muut minuun suhtautuivat. Eniten vahingoitin omaa elämääni ja itseäni huonoilla elämäntavoilla.
Mutta sieltäkin pääsin vielä palaamaan samanvertaiseksi yhteiskunnan jäseneksi, kuin kuka tahansa muukin. Ainoa, että eläkkeellä tosiaan olen.
Sosiaalinen elämäni on aktiivista, tekemistä riittäisi niin paljon, kuin jaksaisi tehdä.
Itse ajattelen, että onhan se itsestä paljon kiinni, miten yhteiskunnassa pärjää, sulkeutuuko siitä pois, vai aiheuttaako esim. häpeä omasta sairaudesta jonkinlaista vetäytymistä pois porukoista.
Sairaus tai diagnoosi eivät vie ihmisarvoa keneltäkään pois.
Ja on kyseessä millainen ihminen tahansa, terve tai sairas, tai mitä vaan, niin koskaan ei kelpaa ihan jokaiselle toiselle ihmiselle. Sama siinä, kun ei kukaan itsekään tykkää ihan kaikista ihmisistä.
Minkä laillisten oikeulksen ulkopuolelle sinut on suljettu ja onhan sinulla oikeus ystäviin ja ihmissuhteisiin. Eikä se vaadi rahaa.
Ei sinun tarvi syrjäytyä diagnoosin takia jos se diagnoosi on vääräkin. Sinulla on mahdollisuus tavata ihmisiä diagnoosista huolimatta. Sinulla on väärä kuvitelma että kaikki maksaa. Se on sinulle vaan tekosyy lähteä pois kotoa
Psykiatria on kontrollin välinen, sekä nykyisin myös osa "terveysbisnestä", ja tämä bisness tarvitsee asiakashankintaa johon psykiatrit ovat valjastettu, varmasti heillä myös omalla tilillä näkyy tähän vallan vääriin käyttöön osallistuminen.
Jos sinulla ei ole hoitosuhdetta ja et sellaista tarvi niin miten sinua kontroloidaan.
Joillekin sairastaminen voi aiheuttaa häpeän tunteita, voi tuntea itsensä muita huonommaksi, tms.
Psyykkiset sairaudet useimmiten vaikuttavat myös itsetuntoon, tehden sen huonommaksi. Tosin joillain voi olla heikko itsetunto, vaikka ei olisi sairauttakaan.
Me ihmiset olemme erilaisia.
Jos/kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ymmärtää, että ei muut halveksu eikä huononna, eikä mitään muutakaan. Psyykkinen sairaus ei vie ihmisarvoa keneltäkään pois.
Samaa mieltä olen, mutta varmaan etenkin skitsofreniaan kuuluu potilaalla itsellään myös sairauden ja diagnoosin kyseenalaistaminen, silloin jos voi hyvin lääkkeitä ottamatta. Sitten taas ehkä kannattaa myös potilaan pyytää päästä uuteen diagnoosiin, jos ei usko skitsofreniaa sairastavansa, pitää siis pyytää saada uudelleen diagnosointi eri psykiatreilta kuin sairauden todenneelta tai todenneilta. Esim. skitsofreenikoilla, joilla ei ole ollut koskaan psykoosia ja jotka ovat diagnoosin sairauteensa saaneet ennen 1990-lukua tai ennen 2000-luvun taitetta riippuen Suomen menosta, eli edelleen voivat oireet viitata vain esim. skitsotyyppiseen persoonallisuushäiriöön. Ja voivat muutenkin kuin ennen diagnoosin saantia, mutta hoitosuositukset ja diagnoosikriteerit muuttuvat paljon joka vuosi.
Kirjoitat sen verran jännästi, ( siis käsityksesi mukaan jonkin skitsofreniadiagnoosin saanut jos jättää lääkkeensä ottamatta ja käyttämättä ja voi silti hyvin) että voisin yhtä lailla kierosti kirjoittaa ja vastata siihen, että kyllä, minä voin huomattavasti paremmin ilman neuroleptejä. Oletan, että silti tarkoitit sitä, että henkilö kuvittelee voivansa paremmin ilman lääkkeitä. Näinhän kyseisellä alalla yleisesti ajatellaan. Tällöinhän tavallaan voisi blokata jollakin diagnoosilla leimatun kaikki mahdollisuudet ja oikeudet päättää omasta elämästään ja terveyteen liittyvistä päätökset. Koska alallahan on se ajattelu, että jos jostakin potilaasta on tehty tiettyjen sairaalassa tehtyjen seurantojen, tai tarkkailun ja tutkimusten perusteella jokin diagnoosi, että se on ainoa oikea totuus, että pitää 100 %: sti paikkansa, on erehtymätön, että mitään virhetulkintojen mahdollisuutta ei ole olemassa, tai että henkilölle annettu diagnoosi on vastaus ja selitys kaikkeen, myös myöhempiin oireiluihin, Eihän siinä mitään muuta vikaa ole, mutta kun joissakin tapauksissa hoitopuolella potilaasta tehtyihin arvointeihin ja diagnooseihin on saatettu sotkea potilaan persoonallisuudenpiirteitä, tai traumakokemuksia, tai taustaa ei ole otettu lainkaan huomioon. Kyseisellä alalla on jo valmiiksi otettua asenteellisuutta.
Koska alan puolelta toimivilta on myös annettua aika vahvat hoito-ohjeet ja käypähoitosuositukset, että tietyn psykoosidiagnoosin saaneen täytyy käyttää hänelle määrättyjä lääkityksiä koko elämänsä ajan, jostakin syystä siellä jo valmiiksi epäillään kaikkea, mitä potilas sanoo, tai päättää. Jos lääkkeet aiheuttavat potilaalle niin vaikeita ja pahoja sivu/haittavaikutuksia, tai tulee lisäsairauksia, kyllä minun mielestä on täysin perusteltua ja oikeutettua olla esim. käyttämättä mitään neuroleptejä, tai SSRI, SNRI- lääkkeitä.
Vaikka tästä aiheesta ei kovin paljon käydä yleistä keskustelua, niin kyllä tässä maassa on annettu joillekin vääriin tulkintoihin perustuvia diagnooseja.
Oletat siis, että joku lääkäri lähtee kyseenalaistamaan toisen jo aiemmin tehdyn diagnoosin? Sitten et kyllä tiedä yhtään mitään siitä, miten se systeemi toimii, tai miten siellä toimitaan. Toki voihan siellä olla joku harva, joka on rohkea ja uskaltaa tehdä omia päätöksiä ja arvioida potilaan terveydentilan uudelleen. Mutta yleensä niitä aiemmin tehtyjä diagnooseja ei pureta, tai muuteta. Joissakin tapauksissa ehkä. Asia vaihtelee myös sairaanhoitopiireittäin. Tietyillä alueilla on myös hyvin tavallista, että jos mt-diagnoosin (psykoosi) omaava tulee vaikkapa päivystykseen, niin hänen kaikki oireensa, vaikka ne olisivat somaattisperäisiä saatetaan tulkita psyykkisiksi.
Yksi asia ainakin unohtui edellisestä tekstistä. Ehkä oikeampi ilmaisu, asenteellisuussanan sijaan, jota alalla tapahtuu, on tietty stereotypinen ajattelu. Eli ajatellaan, että jos jollakin on jokin tietty diagnoosi, niin se on koko totuus ihmisestä, ja vastaus kaikkeen myöhemminkin. Eli, jos esim. skitsofreniaa sairastava lopettaa lääkkeiden käytön haittavaikutusten takia, se saatetaan laittaa potilaan kuvittelun tiliin. Ja käytetään tiettyjä ilmaisuja, kuten subjektiivinen kokemus jne. Jos esim. psykoosisairausdiagnoosin omaava ilmaisee hoitotaholle haluavansa lopettaa hänelle määrätyn lääkityksen, niin useammin se hoitotahon suhtautuminen on siihen aika nihkeä. Lääkityksien määräämistä on perusteltu hoitopuolella sairauden hoitamisella ja sairauden oireiden pysymisellä hallinnassa. Jos potilas saattaisi voida paremmin ilman lääkkeitä, niin sillekin varmaan keksittäisiin jokin selitys, varmaankin, että sairaus on remissiossa.
Kyseisessä lääketieteessä ei tunneta sellaista ilmiötä, että psykoosisairauksista voi ihmeparantua. Mutta siellä harvemmin otetaan huomioon sitä mahdollisuutta, että tehty diagnoosi on alunperinkin väärä. Ja jos joku potilas, jolle on kenties annettu kyseinen diagnoosi ilmaisee siitä oman mielipiteensä, niin heti tulee joltakin se tulkinta, että "potilas ei ole sairaudentuntoinen, tai että sairaus vaikuttaa potilaan ajatteluun, ja hänen tekemiinsä päätöksiin". Siksi minusta koko tuosta kyseisestä diagnostiikkaluokittelusta pitäisi luopua kokonaan. Jos annettavat diagnoosit vain leimaavat palveluja käyttäviä, tai ihmisiä lokeroidaan ja määritellään jotenkin, tai tehtyjä diagnooseja käytetään lyömäaseena, tai kiusaamisvälineenä, niin ei se silloin palvele sitä alkuperäistä tarkoitusta, tai edistä kenenkään henkistä hyvinvointia. Kyllä pitäisi olla jokaisen vähän rehellisempi tämän asian myöntämisessä. Lähtökohdan tulee ja pitää olla se, että palveluihin tuleva potilas nähdään samanarvoisena ihmisenä, jota kuunnellaan ja ymmärretään, ja kunnioitetaan. Ja ennen kaikkea sen hoidon, asenteiden ja kohtelun tulee olla inhimillisempää ja humaanimpaa. Siitä diagnoosi ja lääkekeskeisestä hoitolinjasta, etenkin kun se pääpaino on ollut niissä jo monen vuosikymmenen ajan, niin siitä pitäisi luopua kokonaan. Se ei ole suinkaan auttanut kaikkia. Miten leimaava ja ihmisiä luokitteleva, tai arvottava systeemi voi ketään oikeasti auttaa ja hyödyttää mitenkään? Tätä voi miettiä ihan meistä jokainen. Suositeltavaa ainakin.
Juurikin näin kävi takavuosina.
Minun olisi pitänyt mennä juttelemaan psykiatrille, kun oli kaikenlaisia yleisoireita.
Loppujen lopuksi (reilun vuoden valitettuani) vaiva hoidettiin isommalla leikkauksella, jota ei kyllä psykiatri olisi pystynyt tekemään.
Sain kauan kauan sitten psykoosisairaus diagnoosin, ja psykooseja kyllä olikin useampia.
Niille oli kyllä selkeä aiheuttaja, ja kun vuosia myöhemmin tuo aiheuttaja jäi pois, niin psykoositkin loppuivat.
Psykiatrin mielestä olisi kuitenkin pitänyt lääkettä käyttää psykoosin ennaltaehkäisyyn edelleen, vaikka siinä vaiheessa , kun hän niin sanoi, oli mennyt jo yli 15 vuotta ilman psykoosia. Siitäkin jo mennyt useampia vuosia, ja ilman psýkoosia.
HArvemmin. Mut niitä on. Esim. mun psykiatri joka vissiin tekee niitä tai tehny useammin kun puhuu siihen tyyliin et olis tuttua touhua ollu
Aivan niin, jo pelkkä sanan "purkaa" käyttö kertoo että kyse ei ole lääketieteestä vaan hallinnosta, ja nämä psykiatrian huuhaa-diagnoosit ovat hallinnollisia päätöksiä, päätöksiä ihmisen sosiaalisesta leimasta ja eristämisestä yhteiskunnasta.
Niitä ei voi myöskään "purkaa" hallinto-oikeudessa koska kyse on "tosiasiallisesta hallinnon toiminnasta". Tosiasiassahan ne ovat päätöksiä joilla on vaikutettu toisen oikeuteen yksityiseen ja turvallisuuteen, ja silloin ne voidaan "purkaa" hallinto-riita-asiana. Tosin hallinto-oikeus on lääketieteellisesti korruptoinut ja osa natsi-psykiatria-järjestelmää.
Toisin sanoen, psykiatria on oikeusvaltion ulkopuolinen natsi-järjestelmä.
Eli lääketieteeksi naamioituja hallinnollisia päätöksiä vankeudesta ilman rikosta.
Olikohan kyse aivokasvaimeen poistosta tai syövän etäispesäkkeen häviämisestä.? Tai diabeteksen hoitotasapainon löytymisestä, tai jonkun lisämunuaiskasvaimen poistosta?
Yleensä psykooseille löytyy monia muitakin - ihan e,ime,lisiä syitä- syitä kuin vain skitsofrenia esim., valvominen on yksi, krooninen unettomuus siis. Aivojen dopamiinituotannon häiriintyminen, Gaban ” jarrun” puuttuminen aivoista jne, kasvaimet ja jne.
Minulla ei ollut tuolloin mitenkään kummemmin mt-ongelmia, ja olin psykiatrian avopoliklinikan asiakkaanakin vielä.
Eli ei ollut psykoosia, eikä muutakaan. Sisäelinkirurgiaa tarvittiin, vaivasta ei aiheutunut mitään psyykkisiä oireita. Yleislääkärit olivat vain sitä mieltä, että kivun ja muiden oireiden takia olisi pitänyt jutella psykiatrin kanssa. Että sellainen oli joidenkin lääkäreiden asenne.
Kuulihan sitäkin, että kipu olisi ollut vain psyykkistä, ja kaikenlaista muutakin selittelyä, mutta lopulta tosiaan oli iso leikkaus, jolla somaattinen vaiva helpotti.
Olisko niin että psykiatria on uutta noitavainoa, jossa mielisairauksia nähdään kaikkialla kuin Stalin agentteja, että saadaan rangaista ihmisiä, vain rangaistuksen himosta?
Jotenkin se on niin julma teoria, että huh,huh
Yksikään lääkäri, instituutio, tai oikeuslaitos ei tallaa toisen lääkärin (toisen virkaveljen) varpaalle.
Kukaan ei korjaa mitään.
Kaikki vääryydet jää yksin kansalaisen hiljaa kärsittäväksi.
Jos vaadit oikeutta, sinut vangitaan kostoksi uudelleen, valitettavasti psykiatria on kova kuin kommunismi.
Kaikki vankilaan, jotka uskaltaa kyseenalaistaa.
Se tekee maasta vaarallisen.
Vuosia sitten pääsin pois pitkästä sairaalahoidosta. Kävin polikliinisesti tapaamassa psykiatria vielä osastohoidon jälkeen muutamia kertoja.
Psykiatri kyseli, miten minulla oli mennyt. Kerroin, että asiat ovat hyvin, pärjään, hoidan asiani, kotona ja kodin ulkopuolella, myöskin sosiaalista elämää on, jne.
Teksteihinsä, ja yhteen lausuntoon korkeammalle taholle, hän oli kirjoittanut minusta "potilas suhtautuu epärealistisen optimistisesti omaan pärjäämiseensä".
Tuli sellainen käsitys, etten kai sitten olisi hänen mielestään saanut pärjätä. Aivan sama. Toki sinne korkeammalle taholle oikaisin tuon psykiatrin lausuman, ettei se pitänyt paikkaansa. Ja minua jopa uskottiin, mikä tuntui todella hyvältä.
Kun aikoinaan minut yritettiin saada voimaan paremmin, eikä millään tahtonut onnistua (johtuen itsestäni kyllä), se ei ollut hyvä. Mutta sitten, kun tulinkin parempaan kuntoon, niin sekään ei ollut hyvä. Pistihän se vähän miettimään, että mikä oli tarkoitus loppujen lopuksi.
Oikeastaan lopputulos on se tärkein ja paras asia.
Kokemasi asia on aika tavallista, eli tyypillistä. Ei tule minään yllätyksenä. Se vaikuttaa enemmän tapa, millä tavalla potilaisiin suhtaudutaan systeemissä. Tietty perusasenne on se, että epäillään lähes automaattisesti kaikkea, mitä potilas sanoo. Oireet, tai mikä tahansa saatetaan laittaa lääkkeiden käyttämättömyyden, tai sairauden piikkiin.
Potilaalla on oikeus läheistensä /ystävien kuulemiseen. Miks et tätä vaihtoehtoa käyttänyt?
Ja olisikohan siitä mitään hyötyä ? Ei se ainakaan vuosia sitten vaikuttanut asioihin millään tavalla.
Ja ylipäänsä, jos vaikka lääkärin vastaanotolle ottaa omaisen tai jonkun muun mukaan, niin lääkäri puhuu hänelle, ei potilaalle itselleen. Potilas ikään kuin ohitetaan.
Niin oli psykiatrian puolella, mutta sitä tapahtuu myös somaattisella puolella.
Olin kerran omaisen mukana kirurgiaan liittyvällä vastaanotolla, lääkäri kohdisti puheensa minulle, ihan kuin omaiseni ei olisi edes ollut samassa huoneessa.
Kun olin nuori aikuinen, ja omainen oli mukana joskus vastaanotolla, kun minulla oli aika, niin samalla tavalla lääkäri puhui omaiselle, ei minulle.
Ihan kuin vastaanotolle tulisi joku vähä-älyinen, jos on saattaja mukana.
Olin kauan sitten isommassa laitoksessa (sairaalassa), josta olikin hyvä hoidon tulos.
Sieltä siirryin pienempään (ennen kotiin paluuta) , jossa yritettiin kohdella sairaampana mitä enää siinä vaiheessa olin, olin aika hyvässä kunnossa.
Siellä pienemmässä oli joitain outouksia lääkäreiden kirjauksissa. Sain ne onnekseni oikaistua.
Sanoin kerran yleislääkärille, että kyllä on hankalaa hoidattaa somaattisia vaivoja, kun on mt-taustaa. Hänen mielestään minulla oli "ehkä alkava psykoosi".
Jota ei kuitenkaan ollut.
Jutellessani psykiatrin kanssa kerroin siitä, kuinka hankalaa on mt-taustalla asioida somaattisella puolella, kun vika on hyvin usein vain "korvien välissä". Puhuin myös joidenkin yleislääkäreiden ikävistä asenteista mt-ongelmaisia kohtaan. Psykiatri totesi siihen "se on yleisessä tiedossa".
Sen jälkeen heräsi ajatuksia, miksi asialle ei voida tehdä mitään, kun se kerran on yleisessä tiedossa. Tuonkin jälkeen on tullut muutaman kerran kohdattua yleislääkäreitä, joilta tuota asennevammaa on löytynyt, ikävä kyllä.
Eikä tätä voi yleistää, suurin osa somaattisen puolen lääkäreistäkin suhtautuu potilaaseen aivan hyvin, vaikka taustalla mt-ongelmia olisikin.
Minunkin kohalla yks lääkäri oli somattisella puolella lausuntoon kirjannut että psykoosilääkitystä pitäs lisätä.
Jännä homma kun seuraavalla kerralla psykiatri totesi että psykoosilääkitys minun kohalla saa lähteä purkaan pois.
Ja nyt se on ollut pois kokonaan yli 9 vuotta.
Kyllä siitä voi olla hyötyä. esim jos potilas kokee voivansa hyvin niin läheinen tai ystävä voi vahvistaa tämän tai kertoa oman näkemyksen potilaan voinnista.Minulla on erilainen kokemus läheisen kuulemisesta.
Tuohan on järkyttävää! Siis poskettoman hävytöntä.
Tuon takia monikaan ei uskalla kertoa esim.psyykkisistä ongelmistaan koska se leimaa kaikki oireet mitä henkilö kokee, pelkäksi psyykkiseksi oireiluksi.
Aikoinaan tuli kerrottua psyykkisistä ongelmista, seurasi diagnoosit, hoidot, ym.
Terveystietoihin jäi mt-diagnoosit näkyville, jotka valitettavasti ovat ajoittain tehneet somaattisen puolen sairastelun, hoitoon pääsyn, hankalammaksi.
Yksi psykiatrikin sanoi kerran, että on yleisessä tiedossa, kuinka mt-ongelmaisia joskus saatetaan kohdella yleisterveydenhuollon puolella. Noin hän sanoi, kun kerroin millaista kohtelua aiemmin olin muutamia kertoja saanut.
Onneksi "asennevammaiset" lääkärit ovat harvassa, he, joilla on ongelmia hyväksyä potilaansa mt- tausta, asioiminen voi olla jopa todella turhauttavaa sellaisen lääkärin kanssa. Toki tuntuuhan se muutenkin pahalta, aiheuttaa mielipahaa.
Sitten kun ihminen kertoo jollekin, kuinka joku ammattilainen on kohdellut, halveksuen vaikka mt-taustaa, vähätellyt, niin siinä on sekin, että kaikki eivät usko, mitä tämä ihminen kertoo kokemuksistaan. Väitetään vain, että eihän tuo ole totta, sinusta vain tuntuu siltä (vedoten taas mt-ongelmiin).
Nämä ovat hankalia asioita, ja ikävä kyllä ei taida koskaan nuo asenneongelmat täysin poistua, koska ihmisestähän se on kiinni, kuinka hän johonkin asennoituu. Ja joka ammattikunnassa on erilaisia ihmisiä.
Psykiatrien tehtävä on mitätoidä kaikki ihmiset, muutoin ei raha virtaa big farmlle.
Leimat on samanlaisia kirouksia joita myös kylmät vanhemmat voi langettaa lastensa pälle.
Ei sinusta koskaan mitään tule.
Et sinä osaa mitään,
Vastaavia kirouksia psykiatrit latoo ihmisten päälle, että he tuntisi itsensä mitättömiksi, nollaksi.
Kannustus ja hyvinvoinnin parantamis kyvyt ja ihmistuntemus, laupeus, hyvyys näyttää puuttuvan psykiatreilta täysin.
Juuri noin, jos aiot tuoda esiin tehtyjä vääryyksiä, sinulle tehdään rangaitusta ja vangitsemista varten pahin diaknoosi.
Ole hiljaa, älä koskaan kuvittele että psykiatria korjaisi mitään.
Se on oikeata vainoharhaa, jos kuvittelet että nain pitkälle kaiken psykiatrisointiin sairastunut mamme parantuisi tai myòntäisi sairauttaan.
Ennen kuolemaasi voit vapaasti kirjoittaa ilman rangaistus pelkoa totuuden kertomisesta, mitä koit ja kuinka näet asiat.
Ennen kuolemaa, ei kannta lähteä oikeuksia hakemaan jumalan sijaisilta, jotka kuvittelee näkevänsä näkymättömän sisimpäsi.
He ankarasti raiskaa sinut uudelleen.
Totean vielä että alun perin jo vuodesta 1987 lähtien pakko oireinen häiriö diagnoosin nimellä mennyt tarkisteluun ja asioiden toistamiseen liittyvä oireilu diagnosoitiin uudelleen oletettujen voimakkaiden tien ylityspelkojen osalta v, 2018 paranoidiseksi skitsofreniaksi, kunnes noin 4 vuotta myöhemmin jälleen pakko oireiseksi häiriöksi juuri lievänä ilmenneen kadun ylityspelon osalta, mutta vietin 4 v. kuntoutusyksikössä, kun sitä pidettiin skitsofreniana ja väitettiin ilman mitään testausta, että se on muka niin voimakasta, että se on psykoottista, vaikka olen elämäni kävellyt teiden yli, mutta poliklinikalla lääkäri totesi sen vanhan diagnoosin, ts. pakko oireisin häiriön, jonka perusteella sain jo 20 vuotiaana eläkkeen. Mutta sitten koneella luki jotain väitetystä jonkinlaisesta seurannasta, ja jota en itse ole milloinkaan väittänyt kenelläkään lääkärille tai hoitajalle, vaan tämä oli noin 15 v. vanha veljen minulta kuulemansa oletus ja yksittäistapaus, joka vain hetken vaikutti siltä, mutta tiedusteltuaan minulta kaikki mahdolliset skitsofrenian oireet äänten kuulemisista näkyjen näkemiseen, joita minulla ei ole milloinkaan ole päässä ollut, hän lääkäri vain tämän yhden vanhan lauseen perusteella joka sinne oli jäänyt toisen käden informaationa, diagnosoi sillä perusteella jatkuva paranoidinen skitsofrenia vaikka emme keskustelleet asiasta enkä taaskaan tajunnut kertoa sen jutun epäajanmukaisuutta. Minulta on esim nuorena naapuriperheen emäntä kysynyt miksen minä lue ts, opiskele mitään vaikken minä ole kertonut siitä mitään. Paranoidinen skitsofreenikko oikeasti kuulee pään sisältä ääniä ilman ulkoista ärsykettä, kuvittelee etteivät ajatuksensa ole omia vaan mieleen ujutettuja, tuntee ja väittää, että viholliset, jopa ufot tms., seuraavat itseään ja häntä vainotaan jne.
Tää on jännä, tässäkin on niin eri standardeja eri aikoina ja paikoissa.
Psykiatria omassa kontekstissaan ja diagnooseissaan ei sisällä "psykoottista OCD:tä".
Psykiatrian porukka on sen verran lepsua omassa "lääketieteessään" että se ei heidän menoaan haittaa. He luovat oman standardinsa ulkopuolia laajennuksia tarpeen mukaan soveltaakseen ihmiseen pakkokeinoja.
Vielä kertauksena mitään jakomielitautia ei ole olemassakaan, se on psykiatrian luoma hallinnollinen väline ihmisen kontrolliiin. Siksi psykiatrien pitää vetää hatusta tosiasialliset seikat tukemaan huuhaa diagnoosiaan, ne keksitään, eli potilasasiakirjat väärennetään, ja se on rikos.
Jäämme odottamaan kun ensimmäinen rikollinen natsi-psykiarti tuomitaan vankeuteen, ja mieluusti vankimielisairaalaan, sillä eihän tuollainen psykopaattinen toiminta ole normaalin ihmisen toimintaa.
Uskomatonta että jonkun kakaran lausunnon perusteella tehdään diagnoosi! Tuohan edustaa ammattitaidottomuutta!
Ei lääkärit tee "kakaroiden" sanomisten perusteella kenellekään diagnooseja. Sitä on turha luulla.
Olen aina ajatellut että juuri kurin pito toimien takia psykiatrialle on annettu tasan samat valtuudet kuin vanhan ajan kuninkaille, vangita kenet tahtoo, koska tahtoo, ja ankarat yhteiskunnat tarvitsevat ankaraa psykiatriaa hallitakseen ja estääkseen ihmisiä ilmaisemasta kriittisiä, oikeaan osuvia mielipiteitä tässä vääryyden maailmassa, joka kuvittelee olevansa sivistynyt.
On siis oltava äärimmäisen varovainen mielipiteiden ilmaisussa, jos ne kyseenalaistavat vallitsevaa hallinto järjestelmää, tai esim psykiatriaa.
Tämän olen havainnut. Kosto tulee viipymättä.
Maailma ei ole sivistynyt tippaakaan raamatun ajoista.
Esitelläänkö nyt hirmuvalta "kunikaat" meille "auttajina"?
Ja meidät merkataan tuhanneksi vuodeksi papereihin " tyhminä" "pakkoautettavina" joita julmuus, kylmyys, laupeudettomuus ja mielipuoliset vangitsemiset "auttaa" hiljentämään kritiikin, kun suu työnnetään väkivalloin ja barbaaristi kritiikin vaimennus pillereitä täyteen.
On selvää kansan tarkoitus-hakuisesta traumatiskinnnista näyttää olevan kysymys, muutoin kenellekään ei olisi annettu vanhan kunikaan valtaa:
Vangita ja kiduttaa kemikaalein ja halveeramalla kaikin tavoin ihmisiä, jotka ei ole rikosta tehneet. Ovat eläneet kunnoitettavalla moraalilla, vastuuntuntoisesti suorittaneet kaikki tehtävänsä ja omilla ansioillaan eläneet, tämä maa rankaisee heitä ankarasti käyttäen kehon kipuja mitä vaan vangitsemista oikeuttavana keppihevisena saadakseen tahtonsa näytettyä, naitä järjestelmiä ei kritisoida.
Jotain tallaista erikoisen pelättävää tässä psykiatrian järjestelmässä on, kuin valtion syyttäjinä he toimivat, eivät nää kenessäkäãn mitään hyvää. Vaikuttaa täysin tunteettomalta, pahoinvoinnin tarkoitukselliselta tuottamiselta.
älä koskaan sano psykiatreille mitä ajattelet heistä, sillä hirmuvaltaan sairastunut psykiatria ei näe omaa sairauttaan.
maniassa varsinkin pahenee pakko oireet… ja pakko ajatukset… toisaalta masennus kautena sama homma… tähän päälle ahdistuneisuushäiriö pakko kulkea kuulokkeet päässä julkisilla paikoilla ja luikkia pakoon nopeasti… elämä on mitä se on mutta ihmisiä me kaikki .silti
pahimmillaan ajatus itsensä tappamisesta vastoinkäymisten seurauksena on ollut se päälimmäinen ajatus kuukausia. se on jotain käsittämätöntä. vaikea sitä on tunnustaa kellekään.:/
Älä syytä tai syyllistä itseäsi, jos on ollut vastoinkäymisiä. Tuskin sinä olet ollut aiheuttajana, ehkä sinulla on vain sairaus, joka sekään ei vie sinulta ihmisarvoa pois.
Entä perintö. E kai sinua hoidettu tieltä pois maallisen mammonan nimissä.
Miten tuo laitokseen sulkeminen on mahdollista kun jo pidempään on avohoito ollut mielisairauksissa se ensisijainen tapa huolehtia järkkyneemmistäkin.
Jos ensisijainen tapa ei riitä, niin kai silloin pitää siirtyä tois- ja komos sijalla oleviin tapoihin.
HAE OIKEUTTA
"Minulla ei ole käytettävissä olevien tietojen perusteella aihetta epäillä lääkehoidon tai muun hoidon lääketieteellistä asianmukaisuutta. Laillisuusvalvojana en ota siihen enemmälti kantaa."
- https://oikeusasiamies.fi/-/potilaan-hoito-ja-olosuhteet-psykiatrian-osastolla
Erikoisesti, ehkä jopa jakomielitautisesti, oikeusasiaMIEHEN suulla puhuvat esittelijät, eivät raaski kaivaa psykiatrian alaa poterostaan päivänvaloon ja yhteiskunnan kokonaistarkasteluun, he viittaavat vain umpisairaan psykiatrian asianmukaisuuteen, vaikka WHO on on ohjeistanut kaikenlaisesta psykiatrian pakosta luopumiseen.
Tämä on Suomalaisen yhteiskunnan kirjoittamaton laki, psykiatria ja sen asiakkaat ovat oikeusvaltion ontologisen entiteetin ulkopuolella lainsuojattomina.
Suomen korkein "vapaamuotoinen" LAILLISUUSVALVOJA ei ota kantaa LAILLISUUSVALVONTAAN?
Suomen lainsäädännön mukaan mielenterveyslain mukaiset pakkotoimet ovat hallintopäätöksiä ja hallintopäätökset ovat hallinnollisen laillisuusvalvonnan ydinaluetta.
Hallintopäätöksestä nimenomaisesti on oikeus valittaa hallinto-oikeuteen jos päätös on LAINVASTAINEN.
-Hallintoprosessilaki 13 § https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2019/808#chp_3__sec_13
Mielenterveyslain 22 b § 4 momentti mukaisesti pakkolääkitys on hallintopäätös johon voidaan hakea muutosta seuraavassa järjestyksessä:
- Mielenterveyslaki 22 b § https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1990/1116#chp_4a__sec_22b
1. Oikaisuvaatimus 14 vrk kuluessa päätöksestä hyvinvointi-alueen toimielimelle.
- Laki hyvinvointialueesta 139 §https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2021/611#part_4__chp_16__sec_139
2. Aluevalitus hallinto-oikeuteen 30 vrk kuluessa oikaisuvaatimuspäätöksestä.
- Laki hyvinvointialueesta https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2021/611#part_4__chp_16__sec_140
- Hallintoprosessilaki 13 § https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2019/808#chp_2__sec_6
Huom!
Hyvinvointialuelain 148 § mukaisesti täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy pakon täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi.
Koska oikaisuvaatimusten ja valitusten käsittely tunnetusti kestää kuukausia, käyvät nämä muutoksenhakukeinot hyödyttömiksi jos asiakasta aletaan pakkolääkitsemään tai muutoin hänen vapautensa riistetään ennen muutoksenhakuasian päätöstä.
Toisaalta tässä on luotu kannustin tehdä pitkiä hoitopäätöksiä kun pakkolääkityksestä (tai hoitopäätöksestä) on valitettu, että asian oikeuskäsittely ei käy hyödöttämäksi ja päätöksellä mahdollisesti olisi vaikutusta muutaman päivän pakkopäätöksen ehtoopuolella.
Jos asiaa tarkastellaan kokonaisuudessaan on muutoksenhaku hyödytöntä kun ihmisen itsemääräämisoikeuteen on jo puututtu, joten kaikki muutoksenhaut psykiatrian päätöksistä pitää LAINM MUKAAN jättää kesken kun päätökseen on haettu muutosta.
3. Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
- Hallintoprosessilaki 106 § https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2019/808#chp_12__sec_106
Huom!
Hallintoprosessilain 111 § mukaisesti valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen on myönnettävä jos valitusluvan myöntämiseen on painava syy.
WHO ohjeisti jäsenvaltioitaan 2023 luopumaan kaikesta pakosta mielenterveyden hoidossa, joten jokaiselle pakkohoidosta tehdylle valitukselle on painava syy.
- WHO. Mental health, human rights and legislation https://iris.who.int/server/api/core/bitstreams/23e2eb5c-a043-4d6e-b38b-fed350da6fe7/content
"Oikeusasiamiehen tarkastustoiminnassa kiinnitetään jatkossakin huomiota potilaiden yksityisyydensuojaan"
Mitä yksityisyyden suojaa edustaa perustuslain 10 § turvaaman yksityiselämän esitettely julkisella internet-sivustolla;
- Suomen perustuslaki https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1999/731#chp_2__sec_10
kaiken lisäksi viranomaisen hallussa pitämät yksityiselämään lukeutuvat terveystiedot ovat julkisuuslain ja sen 24 §:n mukaisesti salassa pidettäviä.
- Julkisuuslaki https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1999/621#chp_6__sec_24
Se siitä laillisuusvalvonnasta, Suomessa saatat olla pari vuosikymmentäkin viranomaisen lainvastaisten toimien kohteena, ja tämän jäävuoren huipun julkisuuspaineinen asia saattaa tulla julki, jolloin viranomainen uskottavuutensa paineessa korjaa julkisuustemppuna yhden tälläisen ihmisoikeusrikoksen, ja kaikki on taas hyvin?
Itse jättäisin kaiken ja muuttaisin Saharaan paljon vähemmästäkin. Kirjoittelisin sieltä käsin Suomen 24 mestoihin, että täällä päin ei ole mitään rankaisevaa kommunismia keksittykään.
Tekoäly sanoo selvästi että Jos sinulla oli:
pakko-oireinen häiriö
kadunylityspelko (fobia)
pelko varkaista, jotka olivat oikeasti käyneet
…niin mikään näistä ei täytä psykoottisuuden kriteerejä.
Jos lääkäri silti kirjasi ne psykoottisuudeksi, se on diagnostinen virhe.
Kysytkö tekoälyltä, että mitä sitten tapahtuu, jos lääkäri ei oöekkaan tehnyt diagnoosi virhettä. Mikä kaikki on sitten valhettelua, åanettelua, tai suoraan harhaa?
Mulle on lääkäri jo 2022 sanonut että se nuoruuden kadunylitys arkailu on pakko oireinen häiriö, kuten jo nuorena lääkärit sanoivat, eikä mitään skitsofreniaa, tai psykoosia ja OCD takia sain eläkkeenkin 20 vuotiaana, mutta 2018 tehtiin niin muodoin väärillä perusteilla psykoosimerkintä ja olin pakko hoidossa ja 4 vuotta kuntoutusyksikössä.
Ei mene läpi.
Minulla on sellainen kuva että kaikki psykiateisoidaan.
Kehon kivut päästä varpaisiin on "mielisairauden" merkki.
Ja kun sitten joku yksityinen tutkii ja löytää kehon taudin.
Valtio tai mikään instituutio ei korjaa ankaria syytös diaknooseja.
yli lyönti/mitätöinti psyykke diaknooseja.
Tämä osoittaa kuinka välinpitämäton ja vastuuntunniton psykiatria on.
He ei ole korvaus velvollisia niistä yksityis lääkäri tutkimuksista, eikä hoidosta, johon potilas pakotetaan, siksi koka julkinen terveys psykiatrisoi (ei tutki tauteja)
Kukaan ei korvaa niitä traumoja, joita ankara psykiatria ja kaikkien oireiden psykiatdisointi tuottaa.
Potilaan halveraaminen, nollaksi tekeminen jatkuu loppu iãn ja näin on ilmeisesti tarkoitettukin.
Ankara psykiatria voj vangita ihmisen kuin rikollisen mielivankilaan, jossa saat kävellä huoneessa 3 metriä eteenpäin ja taaksepäin lukkojen takana, alkuperäinen syy vangitsemjselle on se että menit vaivojas valittamaan väärään paikkaan. Kun sinulla ei ollut vakuutusta, etkä päässyt tutkimuksiin, sensijaan sinut vangittin.
Jos sinulla olisi silloin ollut vakuutus, sinut olisi tutkittu, eikä valtion tarvitsisi maksaa kalliita ainoastaan ikuisia traumoja aiheuttavia pakkohoitoja rangaistus laitoksen kalataisissa täysin virikkeettömissä, todella tylsisityttävissä laitoksissa, ja järkyttävän ankarat ihmiset ainoana seuranasi. Joita sisimmässäsi salaa inhoat.
Tämä on saanut minut ajattelemaan, ettã vakuutus terveys verolla kaikille olisi paras vaihtoehto myös ihmisen mielenterveydelle.
Heillä ei ole konsultoivia psykiatreja, jotka hyökkãä ankarine teorioineen tutkimattoman potilaan kimppuun .
He tutkii kehon oireiden syyt ja hoitaa ne.
Se olisi koko suomen kansalle paras vaihtoehto.
Sivistynyt ihminen ei koske eikä injektoi toisen kehoon pakolla mitään.
Kaikki psykiatrisoiva yhteiskunta on pelättävä.
Potilaiden oireita ei oteta vakavasti, kun psykiatria on listannut joka kehon oireen mielisairauden merkiksi.
Psykiatreille ei kelpaa kukaan.
Kaikesta/kaikille tehdään psyykke diaknoksi.
●Itkusta, ●naurusta,● puhumisesta ●puhumattomuudesta.
Mitään tunteita ei saa olla, eikä saa kritisoida siitä ihmis oikeus rikoksesta että sinut vangittiin siksi ettã kehossasi oli sairaus, joka tuotti, monta outoa oiretta, eikä kehon tautisi noudattanut ankaran psykiatrian vaatimusta: vain 1-2 oiretta per tauti.
Kun sellaisia tauteja ei ole.
On suuri määrä kansasta saanut hullun paperit, koska vakuutuksia ei ole.
On selvää että tallaiseen ankaran psykiatrian maa on raskas kansalle elää.
En ota kantaa siihen mistä järjetõn ankaruus tulee.
Yksikään vanhempi ei ole niin ankara että vamgitsi lapsen lukkojen taa huoneeseen, koska on monta outoa oiretta, kuinka valtiolla on oikeus tehdä tallaisia ihmisoikeus rikosia, "hoidon nimissä".
Ankaruutta, järjetöntä ankaruutta.
Ankara psykiatria.
Skitsofreniaan kuuluu tunteiden köyhtyminen ja ajatusten latistuminen, ja vaikka vainokuvitelmia saattaa esiintyä myös neuroottisissa häiriöissä, ovat todellisten tai kuviteltujen VIHOlLiSTeN luuloteltuna seurattuna oleminen eräs skitsofrenian tunnusmerkki, mutta myös esim. se että kaikki vähäisetkin ympäristön tapahtumat liitetään itseensä tai puhe on siansaksaa tai aiheesta hypitän saman lauseen sisällä täysin epäloogisesti tai vaikka uutisotsikon kuvitellaan viittaavan itseensä tai varsinkin jos kuulee pään sisällä itseään moittivaa puhetta tai näkee harhoja on se skitsofreniaa.
Unohdin, että muistin pätkiminen voi kieliä skitsofreniasta mutta joka minulla on hyvä pitkiä numerosarjoja myöten.
Perusteetonta diagnoosia annettaessa on varsin kätevää vedota sairauden tunnottomuuteen silloin kun potilas kiistää skitsofrenian ollessaan vailla aistiharhoja ym. deliruimia, ja potilas omaa vain joitakin perusteltuja menneisiin kokemuksiin sisältyviä ohimeneviä pelkoajatuksia taloon
todistettavasti murtautumisen takia moneen otteeseen ja tuo sen vain kerran sivumennen esille suljetulla, ja kadun ylitys pelko on vain psykoositonta pakko oireisuutta.