Jos Ruotsin kuningas ei olisi rohmuillut aatelisten maaomistuksia ja sitten langettanut kuolemantuomiota Johann Patkulille, Patkul ei olisi paennut henkensä edestä ja järjestänyt Puolan ja Venäjän valtiaiden tapaamista Rawa-Ruskassa ja mitään suurta pohjan sotaa ei olisi tapahtunut. Suomikaan ei olisi lopulta joutunut kärsimään isovihaa tai pikkuvihaa.
Kiitti kauheasti, Kaarle, kun sorrit sananvapauttaan harjoittaneen aatelismiehen oikeuksia.
Kiitti kauheasti, Kaarle, kun sorrit sananvapauttaan harjoittaneen aatelismiehen oikeuksia.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja keneltähän aateliset aatelisarvonsa ja ne maaomistukset olivat saaneet...
Antaakohan se valtiolle rajattoman oikeuden viedä maaomistuksia? :)
Siihen aikaan Ruotsin kuningas oli vielä yhtä kuin valtio ja jos hänellä oli oikeus antaa aatelisarvoja ja lahjoitusmaita, oli kai hänellä oikeus ottaa niitä poiskin. Ylipäätään maanosmitus Ruotsin vallan aikaan ja jokseenkin sen loppuun asti oli juuri sitä että esim. maanviljelystilat olivat vain käyttöoikeudella "omistajillaan", sen kummempia omistajia he eivät olleet ja samoin maanviljelystiloja otettiin toisinaan pois esim. huonon hoidon takia ja annettiin jollekin toiselle isännälle. Oli vaikeita aikoja jolloin myös paljon tiloja yksinkertaisesti autioitui ja niitä sitten jaettiin uusien isäntien käyttöön. Esim. oman sukuni kylällä jossa 1800- luvulla oli 7 maatilaa, vain kaksi pysyi vanhempien "omistajien" hallinnassa, toinen niistä juuri se sukuni tila. Käytännössä vasta isojako toi juridisesti kestävän maanomistusoikeuden jonka jälkeen myös tilojen myynti vähin erin tuli mahdolliseksi. Esim. torpparien osalta ns. torpparilaki vasta 1900- luvun puolella mahdollisti torppareille torpparitilansa omaksi lunastamisen.
Aatelisilla oli oikeus omistaa maata, aatelisella oli myös oikeus periä veroja läänityksensä asukkailta.
Aatelisilla ei ollut mitään oikeutta jota kuningas ei heille suonut, koko aateluus- käsite ja arvo oli kuninkaan luoma.
Aateliset olivat usein itsekin verotettavia, niinpä esim. hopeaveroluetteloista löytyy
merkintöjä mm. köyhtyneistä aatelisista joille ei heidän varattomuutensa takia voitu ollenkaan veroja määrätä...
Eli hallitsijalla pitäisi olla rajattomat "oikeudet" ja rajaton valta?
Herra antoi Herra otti, kiitetty olkoon Herra.
Tuollahan aatteella kristillinen Vladimir Putinkin saa käydä desatanisointi-kampanjaansa Ukrainassa.
Maatilat olivat Ruotsissa joko verotiloja tai kruununtiloja.
Verotila maksoi tilalle määrätyt verot, ja sen saattoi antaa perinnöksi, ostaa tai myydä. Jos veroja ei maksanut, tilan saattoi menettää.
Kruununtila oli periaatteessa kruunulta vuokrattu tila, jota ei voinut myydä ilman kruunun lupaa. Sen sijaan kruununtilan saattoi ostaa kruunulta, jolloin sen status muuttui verotilaksi.
Ajatuksena oli se, että kaikki maa oli alunperin peräisin Jumalalta, jota kuningas (kruunu) oli asetettu hallitsemaan. Kuvioon liittyi myös muita intressejä, kuten sotilaitten pienet tilat ja ikivanhat kirkon maaomaisuudet.
Tärkeä syy kuningas Kustaa III:n suosioon talonpoikien keskuudessa oli se, että kuningas helpotti kruununtilojen muuntamista verotiloiksi.
Ruotsin valtakunnassa maanomistusoloihin vaikutti se, että satojen vuosien ajan maanviljelys laajeni kohti pohjoista kummallakin puolen Pohjanlahtea ja vesistöjä pitkin kohti sisämaata. Varsinkin Kustaa Vaasasta alkaen kruunu halusi pysyviä lisätuloja ja rohkaisi uudisasukkaita ryhtymään viljelijöiksi -- ja myöhemmin vuokran ja verojen maksajiksi.
Saamelaisväestö perääntyi vastaavasti kohti pohjoista. Ikivanhat viljelysalueet olivat ennen kaikkea Göötanmaan ja Sveanmaan tasangoilla sekä Varsinais-Suomessa ja Hämeessä.
Nyt on kai käsitelty aikoja jolloin mitään nykyisenkaltaisia maanomistusoloja ei ylipäätään ollut eikä tunnettu, maa ja meret olivat kuninkaan. Oli satoja vuosia tilanne että jos/kun kuningas osoitti suosikeilleen maata hallittavaksi, hän seuraavassa käänteessä saattoi sen halutessaan myös ottaa takaisin, siis maanomistusta sanan nykymerkityksessä ei ollut.
On erittäin vaikea selvittää Suomen osalta milloin tarkkaan ottaen joku taho ensimmäisen kerran sai maanomistusoikeuden niin että siitä tuli pysyvä ja siitä muodostui nykyisenkaltainen omistustilanne. Vaikeus on siinä että asiat tuntuvat yhdessä vaihessa edenneet vähän kuin liukumalla, erityisesti niin tapahtui Ruotsin menettäessä Suomen ja siihen asti ja juuri silloin vallinnut tilanne ikään kuin lukittui.
Sitten tulikin isojakoaika esim. isojakoaika jolloin omistukset kuin puolivahingossa olivat "virallistuneet" ja seuraavaksi tulikin vuoroon suurista tiloista erotettavien pienempien tilojen kartoitus ja myös "virallistaminen". Edelleen tultiin aikaan jolloin torppareiden tiloja alettiin myydä, senhän sitten viime kädessä mahdollisti torpparilaki mutta vasta niinkin myöhään kuin 1918.
On paljon mahdollista että maanomistusolosuhteet ja - omistajat olisivat aika erilaiset ja erit jos Ruotsinvalta olisi säilynyt, niin paljon asioita riippui Ruotsinvallan loppuun asti kuninkaan ailahteluista...
Verovapaus oli sidottu tilan velvollisuuteen järjestää tarvittaessa mies ja ratsu varusteineen kuninkaan sotiin, siis käytännössä ylläpitää ratsumiestä. Ko. tiloilla oli sitten yleensä 3-6 augmenttia eli aputilaa joiden oli osallistuttava ratsumiestilan ylläpitoon jne.
Tilojen hallinta, aatelisten tilat mukaan lukien, oli niin mutkallista ja ajan myötä käytännöiltään myös vaihtelevaa että jopa asioita pitkään selvittäneet tutktijat ja historioitsijatkin ovat keskenäänkin hieman erimieiisiä siitä miten kaikki oikein oli ja meni...
Talonpoika menetti periaatteessa kolmen vuoden maksamattomista veroista sukuoikeutensa (bördsrätt) tilaansa. Ei ainoastaan talon autius eli virallisesti todettu veronmaksukyvyttömyys vaan myös
määräaikainen verovapaus ja verojen alentaminen (förmedling) veivät useissa tapauksissa sukuoikeudet. Kruunu ei tunnustanut sukuoikeutensa menettäneelle kruununtalonpojalle (kronobonde) edes
käyttöoikeutta tilaansa niin kuin perintötalonpojalle (skattebonde).
Viimeksi mainitulla oli sentään se mutta ei täydellistä omistusoikeutta, joka oli aina joko kruunulla tai lahjoitusmaan kyseessä ollen aatelisella. Kruununtalonpojalla ei ollut minkäänlaista juridista oikeutta
tilaansa, vaan kruunu tai aatelinen saattoi vapaasti häätää hänet, jos
uskoi vaihdoksen takaavan tilan paremman hoidon ja veronmaksun
Lähde Antti Kujala Kruunu, aateli ja talonpojat
1630–1713
Kujalankin tekstissä tulee olennainen väärinymmärrys: "...omistusoikeutta, joka oli aina joko kruunulla tai lahjoitusmaan kyseessä ollen aatelisella".
Viime kädessä edes aatelisella ei ollut omistusoikeutta, jos kruunu eli kuningas halusi palauttaa eli peruuttaa annetut hallintaoikeudet, hän saattoi sen tehdä, siis ehdotonta omistusoikeutta ei ollut kuin kuninkaalla.
Tästä päästäänkin jo aiemmin esittämääni mielenkiintoiseen ja vaikeaan kysymykseen, eli että milloin pysyvä omistusoikeus syntyi ja jäi pysyväksi ensimmäisen kerran? Itse asiassa vasta sen vaiheen jälkeen syntyi ylipäätään käsite omistusoikeudesta...
Avaus on kaunis puheenvuoro rajattoman itsevaltiuden ja orjuuden puolustamiseksi.
Lukutaidoton trolli avasi tyhjän sanaisen arkkunsa. Kannattaisiko jatkossa lukea tarkemmin ennen kuin kiirehdit osoittamaan ajatuksenkulkuasi tai pikemminkin sen puutetta? :)
Ei Kaarle XII pannut alkuun aatelisten maanomistuksen rohmuilua.
Maanomistuksen rohmuilun aloitti kuningas Kustaaa Vaasa, hän julisti avoimella kirjeellä kaikki asumattomat erämaat Suomessa ja Ruotsissa Jumalan, kuninkaan ja kruunun omiksi 20.4.1542.
Kaarle olisi silti voinut toimia fiksummin.
Eli miten?
Se oli Kaarle XI, eli Kaarle XII: n isä, kuka toimeenpani Suuren Reduktion.