Mikä mahtanee olla syynä siihen, että monien suuriksi sävelten mestareiksi miellettyjen säveltäjien jonkinasteinen tyylillinen jäljittely voi olla jopa suotavaa ja hyväksyttävää, ja heidän musiikkiaan saatetaan esittää ja jopa levyttää tästä huolimatta.
Oikeastaan kaikki säveltäjät pohjaavat perinteeseen ja ovat vanhempien mestarien tarjoamille tyylillisille vaikutteilla alttiita ja jopa siteeraavat näiden säveltämiä teemoja teoksissaan, kuten Schubert Beethovenia ja tämän Eroicaa esikoissinfoniassaan.
Mutta saattaa kuulua soraääniä ja jopa moitteita jos tyylillisenä esikuvana on jossain määrin ollut vaikkapa Sibelius, kuten olen monesti lukenut, ja mikä nuoren vaikutteille alttiin säveltäjän debytoidessa esim. sinfonialla suomessa on varsin ymmärrettävää ja luonnollista, sillä persoonallinen tyyli kehittyy jokaisella säveltäjällä vasta vähitellen ja kaikilla säveltäjänaluilla on varsinkin nuoruudessaan esikuvia.
Vai kertooko tämä vahvasti siitä, että kyseisen säveltäjän palvonta on mennyt tietyllä tavalla liiallisuuksiin ja hänen säveltaidettaan on muiden säveltäjien kustannuksella pidetty liioitellun esikuvallisena?
Vai eikö hänen saavutuksensa olekaan niin merkittäviä säveltaiteessa, että hänen tyylistään kelpaisi ottaa vaikutteita?
Lieneekö hänen tyylinsä jollain tavoin negatiivisten ominaisuuksien leimaamaa, että siitä ei sovi ottaa tyylillisiä piirteitä kenenkään teoksiin, vaan vaikutteet tulee etsiä esim. saksalaisista esikuvista?
Viimeksi luin vanhasta Helsingin sanomat lehdestä ruotsalaisen Curt Bergin jollain tavoin kritisoineen Tuukkasen ensimmäistä sinfoniaa Tsaikovski ja Sibelius vaikutteiden takia, mutta on se saanut myös hyvää kritiikkiä.
Oikeastaan kaikki säveltäjät pohjaavat perinteeseen ja ovat vanhempien mestarien tarjoamille tyylillisille vaikutteilla alttiita ja jopa siteeraavat näiden säveltämiä teemoja teoksissaan, kuten Schubert Beethovenia ja tämän Eroicaa esikoissinfoniassaan.
Mutta saattaa kuulua soraääniä ja jopa moitteita jos tyylillisenä esikuvana on jossain määrin ollut vaikkapa Sibelius, kuten olen monesti lukenut, ja mikä nuoren vaikutteille alttiin säveltäjän debytoidessa esim. sinfonialla suomessa on varsin ymmärrettävää ja luonnollista, sillä persoonallinen tyyli kehittyy jokaisella säveltäjällä vasta vähitellen ja kaikilla säveltäjänaluilla on varsinkin nuoruudessaan esikuvia.
Vai kertooko tämä vahvasti siitä, että kyseisen säveltäjän palvonta on mennyt tietyllä tavalla liiallisuuksiin ja hänen säveltaidettaan on muiden säveltäjien kustannuksella pidetty liioitellun esikuvallisena?
Vai eikö hänen saavutuksensa olekaan niin merkittäviä säveltaiteessa, että hänen tyylistään kelpaisi ottaa vaikutteita?
Lieneekö hänen tyylinsä jollain tavoin negatiivisten ominaisuuksien leimaamaa, että siitä ei sovi ottaa tyylillisiä piirteitä kenenkään teoksiin, vaan vaikutteet tulee etsiä esim. saksalaisista esikuvista?
Viimeksi luin vanhasta Helsingin sanomat lehdestä ruotsalaisen Curt Bergin jollain tavoin kritisoineen Tuukkasen ensimmäistä sinfoniaa Tsaikovski ja Sibelius vaikutteiden takia, mutta on se saanut myös hyvää kritiikkiä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
iha matemaattisesti on mahdotonta luoda koko ajan uusia melodioita koska ensinnäkin maailmanhistorian aikana on tehty niin paljon musiikkia, sekä klassista kuin muutakin musaa ja musansäveltäminen on kaiken lisäksi todella haastavaa että se ei ole mitään heleppoa hommaa.
juha
Suomalaiset säveltäjät loivat paljon uusia ja tuoreelta vaikuttavia teemoja lukemattomissa teoksissaan, joita ei kuitenkaan ole useinkaan edes levytetty. Se että joidenkin musiikissa on esim. Sibelius vaikutteita ei merkitse sitä että nämä olivat häpeilemättä siteeranneet hänen musiikkiaan sellaisenaan nuotti nuotilta, vaan siinä saattoi olla joitakin tiettyjä piirteitä, esim. harmoniassa ja melodisessa muodonnassa, jotka jossain määrin tunnistaa "sibeliaanisiksi". Mutta mm. siksi että taide, kuten säveltaidekin on nimikeskeistä ja heillä ei ollut kuuluisaa nimeä, joka myy ja että ilmeisesti osaksi tämän takia se ei pystynyt kilpailemaan suurempaa kansainvälistä kuuluisuutta ja mainetta saavuttaneiden eurooppalaisten säveltäjien kanssa, jotka usein edustivat jotain modernimpaa suuntausta heidän teoksensa unohdettiin.
Ehkä myös saatettiin ajatella, että Fougstedtit ym. ovat vain aikansa "tuotteita" ja ainoastaan omana aikanaan vaikuttaneita kansallisia kuuluisuuksia, ja joiden poisnukuttua heidän säveltaiteellaan ei katsottu olevan yli aikojen ulottuvaa merkitystä, kuten vaikka Sibballa ajateltiin olevan. Eikä heidän musiikilleen suotu siten mahdollisuutta lunastaa paikkaansa repertoaarissa uusienkaan suosikkien varjosta, ja jotka sitten syrjäyttivät nämä ohjelmistosta, niin ristiriitaista kuin se onkin siihen nähden, että Fougstedtinkin eräällä tavalla suomessa avantgarden eturintamaa edustanutta Trittico sinfonicoakin esitettiin Rooman uuden säveltaiteen festivaaleilla, ja joka oli moderneinta suomessa tuolloin -54 sävellettyä musiikkia, jossa suomalaisen dodekafonian joustavuudesta muistaakseni kertoo se, että Canzona osassa on mukana varsinaisen rivin ohella myös pizzicatojen säestämä mollimelodia.
Luin vanhoista sanomalehdistä mm. että joskus 60-luvulla Frankfurtissa toiminut kapellimestari Dean Dixon johti siellä runsaasti suomalaistakin musiikkia mm. juuri mainitun Fougstedtin teoksen ja sitä esitettiin vielä Paavo Berglundin johtaman säveltäjän muistokonsertin jälkeen 70-luvulla suomessa ja radiossakin se kuultiin Ulf Söderblomin johtamana tallenteena vielä v. -86, mutta myös joskus vuosituhannen alussa.