Harvinaisen typerää, varsinkin kun marabou pienentänyt suklaalevyjään vielä enemmän.
Valtiontukia ei rikkaalle yrityksille ja isopalkkaisille omistajille pitäisi antaa, mutta hyvä että pysyy Suomessa ja vie myös tuotteitaan ulkomaille. Alkaakin olla harvoja makeisalan yrityksiä mitä Suomessa enää on.
Marabou onkin alkujaan norjalainen, luulin ruotsalaiseksi, nykyään amerikkalaisten omistuksessa, ilmanko suklaat järjettömän makeita, mutta liian makeita on Fazerinkin täytesuklaat.
Lähes kaikki tutut suomalaiset karkit kuten Sisu ja Leijona tehdään jo ulkomailla ja omistajatkin pääasiassa ulkomaalaisia.
Huhtamäki osti Hellaksen ja amerikkalaisen Leafin, fuusioiduttuaan Cloettaan, kaikki tuotanto siirtynyt ulkomaille.
"Vuonna 2012 Leaf fuusioitui ruotsalaisen makeisvalmistaja Cloettan kanssa. Uuden yhtiön nimeksi tuli Cloetta AB, mutta yhtiön toimitusjohtajaksi valittiin Leaf-konsernin toimitusjohtaja Bengt Baron ja Leafin omistajat saivat myös osake-enemmistön, 57,6 prosenttia.[25] Auran tehtaan toiminta lopetettiin vuoden 2013 alussa. Kesäkuussa Leaf Suomi Oy vaihtoi nimekseen Cloetta Suomi Oy" https://fi.wikipedia.org/wiki/Cloetta_Suomi
0Äänestä
Anonyymi00003
Tuollaista se yritysten tukeminen on paskakokkareilla, tuotanto siirtyy ulkomaille.
Fazerin touhut aivan vtun sama..asia ei miksikään muutu..kaupallisuus nyt vaan on täynnä kriminaaleja..kieltämättä se ketuttaa jonkin verran mut mitään ei ole tehtävissä..
0Äänestä
Anonyymi00002
Onkohan suklaan resepti viel sama? Eikös ne hehkuttanu että ei muutu, no mites on?
0Äänestä
Anonyymi00004
Ne kovasti kehittelee kaakaotonta suklaata. On kuulemma tulevaisuuden juttu. Raaka-aine halvempaa, mutta kuluttajalle hinta sama kuin ennen tai kalliimpi.
0Äänestä
Anonyymi00005
EI SUKLAATA OLE PAKKOSYÖDÄ , JA JOS OSTAKOON KAKSI PIENTÄ LEVYÄ
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Harvinaisen typerää, varsinkin kun marabou pienentänyt suklaalevyjään vielä enemmän.
Valtiontukia ei rikkaalle yrityksille ja isopalkkaisille omistajille pitäisi antaa, mutta hyvä että pysyy Suomessa ja vie myös tuotteitaan ulkomaille. Alkaakin olla harvoja makeisalan yrityksiä mitä Suomessa enää on.
Marabou onkin alkujaan norjalainen, luulin ruotsalaiseksi, nykyään amerikkalaisten omistuksessa, ilmanko suklaat järjettömän makeita, mutta liian makeita on Fazerinkin täytesuklaat.
Lähes kaikki tutut suomalaiset karkit kuten Sisu ja Leijona tehdään jo ulkomailla ja omistajatkin pääasiassa ulkomaalaisia.
Huhtamäki osti Hellaksen ja amerikkalaisen Leafin, fuusioiduttuaan Cloettaan, kaikki tuotanto siirtynyt ulkomaille.
"Vuonna 2012 Leaf fuusioitui ruotsalaisen makeisvalmistaja Cloettan kanssa. Uuden yhtiön nimeksi tuli Cloetta AB, mutta yhtiön toimitusjohtajaksi valittiin Leaf-konsernin toimitusjohtaja Bengt Baron ja Leafin omistajat saivat myös osake-enemmistön, 57,6 prosenttia.[25] Auran tehtaan toiminta lopetettiin vuoden 2013 alussa. Kesäkuussa Leaf Suomi Oy vaihtoi nimekseen Cloetta Suomi Oy"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cloetta_Suomi
Tuollaista se yritysten tukeminen on paskakokkareilla, tuotanto siirtyy ulkomaille.
Fazerin touhut aivan vtun sama..asia ei miksikään muutu..kaupallisuus nyt vaan on täynnä kriminaaleja..kieltämättä se ketuttaa jonkin verran mut mitään ei ole tehtävissä..
Onkohan suklaan resepti viel sama?
Eikös ne hehkuttanu että ei muutu, no mites on?