Vaalitaanko suomessa ylen tai muiden instanssien ja toimijoiden taholta musiikillista kulttuuriperintöämme muuten kuin tilaamalla atonaalista modernia musiikkia nykysäveltäjiltä ja soittamalla äärimmäisen kapeaa suomalaista ohjelmistoa ja Sibeliusta etunenässä, kun tuntuu siltä, että suurin osa maamme viime vuosisadan säveltaiteesta on kadonnut radiokanaviltakin, vaikka ylen tehtäviin kuuluu tallentaa sellaista suomalaista säveltaidetta, jota ei jostain syystä muka voi sijoittaa kaupallisille äänitteille, mutta mitä onkaan tapahtunut? Eurooppalaiset tuiki tuntemattomat ja vähän jenkkiläisetkin säveltäjät ovat valloittaneet radion musiikkiohjelmat ja suomalaiset sotien ajan säveltäjät on poistettu surutta ja tylysti radioaalloilta. Soivaan arkistoon voi toivoa suomalaista musiikkia vanhoilta kantanauhatallenteilta, joten kipin kapin nyt kaikki toivomaan Tuukkasen Kuunsokeaa, viimeistä paimenta ja Ihminen ja elementit kantaattia sekä Pylkkäsen lentävän hollantilaisen näkyä ja mm. sinfoniettaa, niin ette aivan turhaan maksa yle veroa.
Musiikki on taiteista jaloin, mutta diktatorisin
Anonyymi-ap
1235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Useamman kriitikon lähinnä myönteiseen sävyyn luonnehtimaa laajaa kantaattia kuvailtiin kauneudessaan ja mahtavuudessaan mukaansa tempaavaksi, muhkeasti soivaksi teokseksi, jonka kritiikki arveli olevan paljon hauskempaa laulettavaa, kuin useat muut ohjelmaan sisältyneet teokset, Kuulan kuoromusiikkia myöten, ja vaikka sen eräs osa nimeltään ilmojen hyminä oli kritiikin mukaan orkestraalisesti teoksen tuorein, niin eräs arvostelija luonnehti teosta hieman ulkokohtaiseksi, mutta tämänhän ei Tuukkasen kypsän tyylin tuntien tarvitse olla mikään moite, mikäli teos on saanut edellä kuvatun kaltaista suitsutusta ja se saattaa hyvinkin enteillä meri sinfoniaa. Missä määrin pikalevylle monoäänityksenä tallennetun teoksen välittämä sointikuva vastaa näitä vaikutelmia muhkeudesta ja mahtavuudesta onkin sitten ihan eri juttu. Laajaan Helvi Hämäläisen näytelmään Kuunsokea sävelletty musiikki on välillä hauraan impressionistista ja välillä kiihkeää kritiikin mukaan. Viimeiseksi paimeneksi nimetty legenda on Klamin mukaan, mikäli kyse oli tästä teoksesta, luontevasti etenevä , hienosti sommiteltu ym. ym.