Mistä johtuu, että joku musiikki, riippumatta siitä edustaako se kyseisen säveltäjän parasta ja merkittävintä säveltaidetta, resonoi jollakin tavoin kuulijassaan, mutta joku yleismaailmallisesti ajateltuna suuremman ihailun kohteena oleva säveltaide tai sellainen, joka on edellistä todennäköisesti paljon syvällisempää ja siis suurempaa säveltaidetta, ei juuri sillä hetkellä ehkä resonoikaan ainakaan sillä tavalla kuin edellinen musiikki, vaikka siinä jälkimmäisessä olisi emotionaalista syvyyttä enemmän? Kaikki riippuu siitä mitä resonoimisella tarkoitetaan.
Eräässä yhteydessä Hildesheimer puhuu Mozartin musiikin aikaansaamasta lumouksesta, jonka olen itsekin suuremmassa ja pienemmässä mittakaavassa joskus kokenut, mutta lukioiässä kaikkein voimakkaimmillaan, mutta se ei edusta Mozart kokemuksena syvintä ja kokonaisvaltaisinta lajia.
Edellyttääkö siis musiikki mitä mitä syvempiä "sielullisia alueita" se edustaa ja koskettaa, täydellisempää ja kokonaisvaltaisempaa osallistumista ja samaistumista kontemplaation objektina olevaan teokseen, kuin hieman pinnallisempi ja vähemmän mysteereitä sisältävä säveltaide, ja siksi kykenen lumoutumaan jopa Haydnin varhaisista sonaateista ja jousitrioista, mutta myös pianotrioista enemmän, kuin ehkä säveltäjän suurimmista sinfonioista, joiden pohjaan asti menevä reseptio puhtaan mielteen alueelle heijastuneina tahdon liikkeinä edellyttää ehkä suurempaa älyn energisyyttä ilmentävää esteettistä kontemplaatiota, kuin aluksi mainituissa teoksissa, mutta joista sinfonioista tosin eräs teki lukioaikana syvän vaikutuksen, ja jota vaikutusta en ole sittemmin enää tavoittanut? ,
Hildesheimerin mukaan musiikki vaikuttaa meihin ärsykkeen tavoin ja pistää liikkeelle vain sille varatut tunteet muokkaantuen sen jälkeen kunkin vastaanottokyvyn mukaan.
Mozartia kuunnellessamme vastaanottokykymme ei reagoi mihinkään abstraktiin, vaan taikurin runsaasta varastosta tarjoamiin suggestioihin, osallistumattamme lähteen syvään kuohuntaan tai pääsemättämme emootiot laukaisevaan ytimeen.
Vaikka Hildesheimerin mukaan jokainen ymmärtää Mozartia omalla tavallaan, niin todellisuudessa sitä ei ymmärrä kukaan.
Alfred Einsteinin mukaan eräät Mozartin kvartetot ovat musiikkia pakahtumaisillaan olevasta sydämestä, mutta Hildesheimerin mukaan musiikkia musiikista kuulostaa verrattomasti paremmalta.
Mozartin musiikki kohoaa edellisen mukaan muistaakseni niin korkealle suggestionsa aiheen yläpuolelle, että se katoaa näköpiiristämme ja sen luoja jää luoksepääsemättömäksi.
Eräässä yhteydessä Hildesheimer puhuu Mozartin musiikin aikaansaamasta lumouksesta, jonka olen itsekin suuremmassa ja pienemmässä mittakaavassa joskus kokenut, mutta lukioiässä kaikkein voimakkaimmillaan, mutta se ei edusta Mozart kokemuksena syvintä ja kokonaisvaltaisinta lajia.
Edellyttääkö siis musiikki mitä mitä syvempiä "sielullisia alueita" se edustaa ja koskettaa, täydellisempää ja kokonaisvaltaisempaa osallistumista ja samaistumista kontemplaation objektina olevaan teokseen, kuin hieman pinnallisempi ja vähemmän mysteereitä sisältävä säveltaide, ja siksi kykenen lumoutumaan jopa Haydnin varhaisista sonaateista ja jousitrioista, mutta myös pianotrioista enemmän, kuin ehkä säveltäjän suurimmista sinfonioista, joiden pohjaan asti menevä reseptio puhtaan mielteen alueelle heijastuneina tahdon liikkeinä edellyttää ehkä suurempaa älyn energisyyttä ilmentävää esteettistä kontemplaatiota, kuin aluksi mainituissa teoksissa, mutta joista sinfonioista tosin eräs teki lukioaikana syvän vaikutuksen, ja jota vaikutusta en ole sittemmin enää tavoittanut? ,
Hildesheimerin mukaan musiikki vaikuttaa meihin ärsykkeen tavoin ja pistää liikkeelle vain sille varatut tunteet muokkaantuen sen jälkeen kunkin vastaanottokyvyn mukaan.
Mozartia kuunnellessamme vastaanottokykymme ei reagoi mihinkään abstraktiin, vaan taikurin runsaasta varastosta tarjoamiin suggestioihin, osallistumattamme lähteen syvään kuohuntaan tai pääsemättämme emootiot laukaisevaan ytimeen.
Vaikka Hildesheimerin mukaan jokainen ymmärtää Mozartia omalla tavallaan, niin todellisuudessa sitä ei ymmärrä kukaan.
Alfred Einsteinin mukaan eräät Mozartin kvartetot ovat musiikkia pakahtumaisillaan olevasta sydämestä, mutta Hildesheimerin mukaan musiikkia musiikista kuulostaa verrattomasti paremmalta.
Mozartin musiikki kohoaa edellisen mukaan muistaakseni niin korkealle suggestionsa aiheen yläpuolelle, että se katoaa näköpiiristämme ja sen luoja jää luoksepääsemättömäksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Contemporary ja uusi musiikki kiinnostaa sekä resonoi, kylmät väreet aiheuttaen. Vanhat klassikot menee ohi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ehkä olen kuunnellut ja soittanut liikaa musiikkia.
Kyllä minullekin maistuisi Sibben sijasta paljon vaikuttavampien suomi sinfonikoiden monumentaalinen arkkitehtoninen sinfoninen muotosuunnittelu esim. Traagisessa, Campalessa, Kansan sinfoniassa tai joku Fordellin myöhäissinfonia tai joku hänen sinfoninen runonsa, joita on parikymmentä, mutta Haydn on lumonnut tähän asti jos jaksaa vain sonnustautua kuuntelemaan tunneiksi hänen objektiivista klassismia edustavassa sävelkielessään. mutta joku saariaho ei maistu.