Olen huolissani, tapaammeko enää Taivaassa, kun hän oli kertakaikkiaan
sellainen ettei, hän uskonut Jumalaan, eikä siihen, että ihmisen menee
kuoltuaan Taivaaseen.
sellainen ettei, hän uskonut Jumalaan, eikä siihen, että ihmisen menee
kuoltuaan Taivaaseen.
Vastaukset 109
Vanhimmat
Aina on niin hauskaa kuulla ihmisten puhuvan taivaallisista juhlista. Kuvitellaan nyt tämä käsittämättömän riemukas skenaario: kuoleman jälkeen odottaa aivan mahtava biletys, jossa enkelit tarjoilevat sinulle juomia ja pyhimykset tanssivat ympäriinsä. Niin, kuulostaa lähes liian hyvältä ollakseen totta – ja niinhän se onkin. Mutta kukapa meistä ei rakastaisi hyvää satua?
Katsotaanpa todellisuutta. On häkellyttävää, kuinka moni uskoo näihin taivaallisiin kemuihin ilman pienintäkään todisteen hiventä. Onhan se kätevää; kun elämä maan päällä potkii päähän, voi lohduttautua ajatuksella, että kuoleman jälkeen alkaa ikuiset juhlat. Kuka nyt haluaisi myöntää, että tämäkin uskomus on vain yksi suuri huijaus, jolla meitä on pidetty tyytyväisinä ja alistuvaisina?
Ajatus siitä, että meidän kaikkien pitäisi elää elämämme tässä maailmassa valmistautuen suuriin bileisiin taivaassa, on vähintäänkin huvittava. Noudatetaan sääntöjä, kieltäydytään nautinnoista ja pidetään pää alhaalla, koska – tadaa – taivas odottaa. Ja siellä on kaikki, mitä koskaan voisit toivoa: ikuista onnea, rajattomasti rakkautta ja tietenkin täydelliset bileet.
Mutta missä ovat todisteet? Onko kukaan koskaan palannut taivaasta kertomaan, kuinka upeat juhlat siellä oikein ovat? Tietenkään ei, mutta silti miljoonat ihmiset ovat valmiita lyömään vetoa koko elämänsä sen puolesta, että tämä kuvitelma on totta. Se on kuin laittaisi kaikki rahansa yksisarvisille ja sateenkaarille – ihana ajatus, mutta ehkä vähän kaukaa haettu.
Ja eikö olekin mielenkiintoista, että juuri ne, jotka ovat varmoja taivaallisista juhlista, tuntuvat olevan kaikkein pelokkaimpia kuoleman edessä? Ehkäpä heitä kalvaa pieni epäilys siitä, että heidän uskomansa ikuiset bileet ovatkin pelkkää harhakuvitelmaa. Jos taivas on niin upea paikka, miksi he eivät juokse sinne riemusta kiljuen?
Taivaalliset juhlat ovat vain tarina, jolla herkkäuskoisia on lohdutettu ja manipuloitu. Ei ole mitään suurta juhlahumua odottamassa kuoleman jälkeen. Tämä elämä, jonka meillä on, on kaikki mitä saamme. Ja eikö olekin aika vapauttavaa ajatella, että voimme keskittyä nauttimaan tästä ainoasta elämästämme täysillä, ilman että meidän tarvitsee elää jonkin kuvitteellisen paratiisin toivossa?
Joten tartu hetkeen, nauti elämästä ja lopeta odottamasta jotain, mitä ei koskaan tule tapahtumaan. On aika juhlia täällä ja nyt, koska todellisuus on paljon hauskempi ja kiinnostavampi kuin mitä mikään satukirja voi tarjota.
Taivas on uskovaisten keksimä sana.
Tuonpuoleinen on oikea sana.
Sinne joudutaan kaikki kun hopealanka katkeaa.
Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Ilm 21:1.
Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. 2.Piet 3:13.
Tästä taivaasta kristityt puhuva on todellinen.
Ihminen joka ei usko Jumalaan kuolee niinkuin muutkin. On tietenkin Jumalan asia päättää jokaisen yksilön kohdalla, herättämään hän jonkun kuolleista vai ei, tai millaisen tuomion hän kullekkin antaa, kun Jeesus tulee.
Helvettiin joutumista ei tarvitse kenenkään pelätä. Koko opetus siitä on ihan puppua. Jumala EI kiduta ketään…koskaan. Ymmärrä tämä.
Miksei Aadam ja Eeva joutuneet helvettiin tehdessään syntiä, sillä hehän juuri aiheuttivat sen, että meistä jokainen sairastuu, vanhenee ja kuolee.
Olisihan se epäoikeudenmukaista jos me, siis Aadamin jälkeinen ihmiskunta joutuisimme helvettiin synneistämme, me, joilla ei todellisuudessa ole osaa eikä arpaa paratiisin tapahtumissa, kun taas Aadam ja Eeva syyllisinä ihmiskunnan traagiseen tilaan eivät joutuisi helvettiin.
Synnin palkka on yhteinen meille kaikille. Kuolema eli elämän oikeuden menettäminen ikuisesti. Se sanotaan ihan jo 1. Mooseksen kirjan alkuluvuissa. Jeesus itseasiassa lainaa samaa kohtaa myöhemmin. Mutta toteaa, että hän on ylösnousemus ja elämä.
Tottelemattomille ihmisille käy aivan samoin kuin vedenpaisumuksessa, jossa silloinen ihmissukupolvi oli täysin väkivallan ja tottelemattomuuden kyllästämä. Jumala surmasi heidät kaikki vedellä.
Entä nykypäivän maailma? Meno on vielä pahempaa ja hullumpaa kuin vedenpaisumusta edeltävinä vuosisatoina. Koko ajan nytkin soditaan ja puhutaan 3: nnesta maailmansodasta ….eikä mikään todellisesti ihmiskunnassa muutu tai tule paremmaksi.
Sama tuho kohtaa nykypäivän nukkuvaa maailmaa myös nukkuvia kristittyjä, jotka ovat uskossaan haalentuneet kuin mauton, pilaantunut juomavesi.
Tuonpuoleisessa ei olla ikuisesti. Jotkut syntyvät takaisin jo muutaman viikon päästä ja tosi vanha sielu jolla ei ole enää huonoa karmaa voi olla tuhatkin vuotta tuonpuoleisessa. Siis maaelämän aikaa tarkoitan.
Tai maaelämän ajassa mitaten. Tuonpuoleisessa ei ole aikaa vai onko? Meneekö sata vuotta siellä yhdessä hujauksessa ?
Tuonpuoleinen on tuossa aivan jalkojemme juuressa onton maapallon syvyyksissä siellä hienot sielumme asustelevat lihankappaleita täällä onttouden kuorella liikuttelevat.
Kuoleman jälkeen on elämää... pari minuuttia.
Ihminen todetaan kuolleeksi, kun ihmisen sydän pysähtyy. Aivot kuitenkin toimivat vielä hetken sydämen pysähtymisen jälkeen. Aivot sammuvat hapen puutteeseen. Jännä kyllä, tutkimusten mukaan viimeisenä sammuvat aivojen osat, joihin on tallentunut muistoja. Uskomus, että kuoleman hetkellä mennyt elämä vilistää ohi voi olla osin totta; ihminen voi kokea muistivälähdyksiä aivojen sulkeutuessa.
Kuolemaa on pohdittu varvasti niin kauan kuin ihmisillä on ollut kognitiivinen ymmärrys kuolemasta. Filosofit ja teologit ovat esittäneet omia arvauksiaan. Kuoleman tutkiminen alkoi viimeistään 1700-luvulla, jolloin giljotiinilla mestattujen päät näyttivät elävän joitain hetkiä mestauksen jälkeen. Aihe on ollut erityisen kiinnostava kuolemanrangaistusten suhteen.
Ampumalla teloitetun aivoissa havaitaan toimintaa pari minuuttia teloituksen jälkeen. Sähkötuolissa aivojen kuoemaan voi mennä kolmesta minuutista puoleen tuntiin. Kaasu ei ole sen parempi. Hirtetty saattaa kokea tuskaa vielä 11 minuuttia hirttämisen jälkeen. Humaani myrkkyryiske on kaikkein helvetillisin teloitustapa; kuolemaan voi mennä parikin tuntia.
Entä sitten kun aivot sammuvat? Tietoisuus lakkaa. Tietoisuuden kuoleman jälkeen ihminen elää muistoissa 1-2 sukupolvea, jos sitäkään. Kuolema ei ole pimeyttä tai valoa: kuolema on täydellistä olemattomuutta.
Aloittajan kysymykseen: Et kohtaa ketään kuoleman jälkeen. Kuoleman jälkeen ei ole mitään. Kuollut on samalla tavalla olematon kuin syntymätön.
Meistä jokainen on onnenkantamoinen. Todennäköisyys syntyä on äärettömän pieni: olikohan yhden mahdollisuus 400 biljoonasta tai sitä luokkaa. Perspektiivin ymmärtää, kun miettii omia esivanhempiaan. Meillä on kaksi vanhempaa, neljä isovanhempaa, 8 isoisovanhempaa jne. Kun menemme vain 12 sukupolvea ajassa taaksepäin (noin 400 vuotta), meillä on ollut 4094 esivanhempaa. Sinun olemassaolosi on heidän ansiotaan.
Merkillisempää on se, että jos mennään vain 1000 vuotta ajassa taaksepäin, kaikki eurooppalaiset ovat sukua toisilleen. Me olemme tulevaisuuden menneisyyden haamuja, eläviä kuolleita.
https://www.youtube.com/watch?v=oHCaZmIzr0o
Taivas ja helvetti ovat vallan ja hallinnan välineitä. Tunnettu juutalainen rabbi ja filosofi maimonides kirjoitti, että kertomukset helvetistä ovat pedagogisia. Niiden tarkoitus on ohjata oppimaton ihminen elämään hyveellisesti ja vanhurskaasti VT:n lakia noudattaen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18478160/jalleensyntymisoppi-poistettiin-kristinuskosta
Jälleensyntymisoppi poistettiin kristinuskosta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18485694/muinaisten-tekstien-todenperaisyys
Hermeneutiikka käsittelee muun muassa muinaisten tekstien tarkkuutta, luotettavuutta, käännösvirheitä ja mahdollisia tulkintavirheitä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536504/kuolemanrajakokemukset
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536504/kuolemanrajakokemukset
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
NDE kokemukset reinkarnaatiosta:
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18525643/synkretismi-kristinuskon-ja-muinaisten-uskontojen-valilla-
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Myös idän kanssa samankaltaisuutta.
Koska sekä Bhagavad-gita että Srimad-Bhagavatam sisältävät monia samankaltaisia tunteita ja kuvauksia kuin kristinusko, lukuisat kristityt tutkijat ovat yrittäneet todistaa, että niiden tarinat on lainattu Raamatusta. Tämä on kuitenkin osoittautunut päinvastaiseksi.
RAAMATTU ON KIRJOITETTU TUHANSIA VUOSIA MYÖHEMMIN.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18526953/mita-yhteista-horuksella-adoniksella--mithrasilla-tammuzilla-jeesuksella-ja-muilla
Zarathustra vs. Jeesus
Zarathustra syntyi neitsyestä ja "tahrattomasta hedelmöityksestä jumalallisen järjen säteen vaikutuksesta".
Hänet kastettiin joessa.
Nuoruudessaan hän hämmästytti viisaita miehiä viisaudellaan.
Paholainen kiusasi häntä erämaassa.
Hän aloitti palvelutehtävänsä 30-vuotiaana.
Zarathustra kastoi vedellä, tulella ja "pyhällä tuulella".
Hän ajoi ulos riivaajia ja palautti sokean miehen näön.
Hän opetti taivaasta ja helvetistä ja paljasti salaisuuksia, kuten ylösnousemuksen, tuomion, pelastuksen ja maailmanlopun.
Hänellä oli pyhä malja eli graalin malja.
Hänet surmattiin.
Hänen uskonnollaan oli eukaristia.
Hän oli "lihaksi tullut sana".
Zarathustran seuraajat odottavat "toista tulemista" neitseestä syntyneessä Saoshyantissa eli Vapahtajassa, jonka on määrä tulla vuonna 2341 jKr. ja joka aloittaa palvelutyönsä 30-vuotiaana ja aloittaa kultaisen aikakauden.
Yllättäviä yhtäläisyyksiä kristinuskon ja zarathustralaisuuden välillä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18524846/apokryfikirjat-mita-quotkielletyt-kirjatquot-katkevat-sisaansa
Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava aiheesta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18518039/tasta-tiedamme-etta-raamattu-on-muutettu#comment-129801519
Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu
https://rivalnations.org/censored-bible/
Raamattusi on sensuroitu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18520364/tulta-ja-tulikivea-sarvia-ja-hantia
Tulta ja tulikiveä, sarvia ja häntiä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18526280/quotmaailmanloppuquot-maailmanuskonnoissa
Ihmiset ovat ajatelleet maailmanloppua aikojen alusta lähtien. Niinpä planeetan suurimmat uskonnot ovat muotoilleet monimutkaisia näkemyksiä aiheesta. Kristinuskossa Raamatun Ilmestyskirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti Harmagedonista, Jumalan ja Saatanan voimien välisestä viimeisestä taistelusta maan päällä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18541332/ikuinen-helvetti-ja-rakkaus-ovat-yhteensopimattomia
Helvetin etiketti
Vaikka kristillinen käsitys helvetistä olisikin sellainen, että helvetti olisi yksinoikeus vain kaikkein pahimmille sieluille - Adolf Hitlerille, Ian Bradylle ja Myra Hindleylle, Pol Potille - ajatuksen ikuisesta kidutuksesta brutaalin banaalius olisi silti moraalisesti käsittämätön. Itse asiassa lähes koko kristinuskon historian ajan vallitsevan näkemyksen mukaan helvetti on ollut paitsi hirviöiden myös kaikenlaisten vähäpätöisempien pahantekijöiden lopullinen määränpää: tuhlaajien, holtittomien, kastamattomien, epäuskoisten, epävalittujen...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18520364/tulta-ja-tulikivea-sarvia-ja-hantia
TULTA JA TULIKIVEÄ, SARVIA JA HÄNTÄÄ.
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista käytävät keskustelut ovat aina täynnä pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Aihe on kuitenkin ymmärrettävä, jotta aineellisesta maailmasta saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan ja jotta voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
Me kaikki tunnemme ihmisen anatomian, mutta entä metafyysinen rakenne?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2
Toinen esimerkki. Tehdäkseni asian niin selväksi. Vertauskuvallisesti keho on auto. Sielu tämän hienojakoisen kehon kuoressa on tämän auton matkustaja. Jää vielä selvittämättä, kuka on tämän monimutkaisen koneen kuljettaja? Ilmeisesti ei sielu. Sillä jos me olisimme tämän kehon kuljettaja, kaikki tapahtuisi elämässämme täysin niin kuin olemme suunnitelleet. Ja niin ei aina tapahdu. Se tarkoittaa joitakin kohtalon käänteitä, joitakin olosuhteita, joita haluaisimme välttää, mutta meidän on pakko jäädä niihin. Eli sanomme: "Kohtalo on johtanut..." tai minulle on tapahtunut jotakin..... tai jokin kohtalon voima. Eli tiettyyn pisteeseen asti minulla on vapaus, menen näin tai näin, mutta siinä on myös välttämättä jokin ennakointielementti ja tunnemme, että elämässämme on jokin muu voima, jotkut olosuhteet tai kohtalo, joka saa meidät toimimaan toisin kuin haluaisimme.
Nämä ovat siis vertauskuvallisia esimerkkejä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho
Mitä tarkoitetaan hienojakoisella keholla, Minulta on kysytty siitä täällä tällä palstalla. Tämä viestiketju on siis ikään kuin täydennys tähän viestiketjuun: ”Ihmisen metafyysinen rakenne”.
Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
Karman laki.
Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18525643/synkretismi-kristinuskon-ja-muinaisten-uskontojen-valilla-
Kristinuskon, juutalaisuuden ja muiden kulttuurien välillä on paljon muitakin yhtäläisyyksiä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18524846/apokryfikirjat-mita-quotkielletyt-kirjatquot-katkevat-sisaansa
Aika ajoin tiedotusvälineet alkavat uutisoida Raamatun tekstejä koskevista sensaatioista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18526280/quotmaailmanloppuquot-maailmanuskonnoissa
Maailmanloppua koskevia ennustuksia löytyy kaikista maailmanuskonnoista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18541332/ikuinen-helvetti-ja-rakkaus-ovat-yhteensopimattomia
Itse asiassa lähes koko kristinuskon historian ajan vallitsevan näkemyksen mukaan helvetti on ollut paitsi hirviöiden myös kaikenlaisten vähäpätöisempien pahantekijöiden lopullinen määränpää: tuhlaajien, holtittomien, kastamattomien, epäuskoisten, epävalittujen... epäonnisten. Mutta tällä tuskin on merkitystä. Vaikka kuvittelisimme kuinka eksklusiivisia kriteerejä kadotettujen yhteiskunnan jäsenyydelle, mikään ei voi tehdä ajatuksesta moraalisesti johdonmukaista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18520364/tulta-ja-tulikivea-sarvia-ja-hantia
DEMONIT: KEITÄ HE OVAT?
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset käyttäytyisivät hyvin, heitä joskus pelotellaan: "Mörkö vie sinut pois!". Kun lapsi kasvaa,mörkö muuttuu paholaiseksi, mutta pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan.
On saattanut tehdä usko ratkaisun kuolemanjälkeisesdäkin vaiheessa koska miksi se niin olennaista olisi millä sekunnilla valinnut.
Monttuun ne kaikki päätyy. Helvetti ja taivas ovat keksittyjä juttuja.
Jotka eivä usko jeesukseen menvä tuonelaan kuoltuaan odotamaan viimeistä tuomiota. Nousevat tuomion ylösnousemukseen, uskovat nousevat jeesuksen toisessa tulemisessa ,ensimäisessä ylös nousemuksessa.
Kannattaa elää niin, ettei tarvitse odottaa taivaan juhlia. Olen agnostikko joka on taipumassa sille kannalle, ettei jumalia eikä taivaita ole olemassa.
Kun kuolet vajoatko pimeyteen ja katoat universumista. Sehän olisi kauhea asia..
Itse uskon reinkarnaatioon ja karmaan.
Järkevältä vaikuttaa ajatus, että me olemme henkiolentoja ja käytämme fyysiseessä maailmassa näkyvää ruumista.
Henkiolento (sielu) on kipinä Jumalaa ja siten ollaan suoraan yhteydessä kaikkeuteen.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
“Paratiisi on vain lomaa” Svarga (taivaalliset paratiisit) eivät ole lopullinen päämäärä. Ne ovat paikkoja, joissa hyvän karman hedelmiä nautitaan. Mutta kun ansiot loppuvat, loma päättyy. "Taivaasta" palataan takaisin.
Eli "paratiisi" ei vapauta syntymästä ja kuolemasta. Se on palkinto, ei herääminen.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMA PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE,
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMAT PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE.
Maa on karma-bhūmi, paikka jossa sekä kärsimys että mahdollisuus vapautumiseen ilmestyvät uudelleen. Täällä vastakohdat jauhautuvat vastakkain: ilo ja tuska, nousu ja romahdus, valo ja varjo. Tätä voisi kutsua “myllyksi” – ei rangaistuksena, vaan puhdistuksena.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMAT PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE.
"Paratiisin"tavoittelu on uskonnon alin taso. Se on infantilismia, hienostunutta oman edun tavoittelua.
Alin taso: palkinto–rangaistus-uskonto
Tällä tasolla ihminen ajattelee: “Haluan paratiisiin” “Haluan välttää helvetin” “Haluan paremmat olot itselleni”
Tämä on dharma karmalle, ei vapautukselle.
Se on infantilismia, tietoisuutena (bāla-buddhi).
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMAT PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE.
"Paratiisin"tavoittelu on uskonnon alin taso. Se on infantilismia, hienostunutta oman edun tavoittelua.
Alin taso: palkinto–rangaistus-uskonto
Tämä on dharma karmalle, ei vapautukselle.
Gaudiya-teksteissä tätä pidetään lapsenomaisena tietoisuutena (bāla-buddhi).
Ei siksi, että ihminen olisi “paha”, vaan siksi että:
ego on edelleen keskiössä
Jumala on väline, ei päämäärä
rakkaus puuttuu, laskelmointi hallitsee
Tässä mielessä sana infantiili on täysin oikea.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMAT PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE.
"Paratiisin"tavoittelu on uskonnon alin taso. Se on infantilismia, hienostunutta oman edun tavoittelua.
Miksi sitä kutsutaan jopa “rikolliseksi” tasoksi?
Ei juridisesti eikä moraalisesti, vaan tietoisuuden rakenteen tasolla.
Gaudiya-vaišnavismi sanoo:
uskonto, jota harjoitetaan vain oman edun vuoksi, on pyhän hyväksikäyttöä.
Se on kuin käyttäisi lakia rikastumiseen:
muoto on oikea
motiivi on väärä
“Paratiisi on tauko egolle”
Tämä lause osuu tarkasti:
ego ei kuole
se vain lepää paremmissa olosuhteissa
ja palaa takaisin, kun ansiot loppuvat
Siksi paratiisi ei vapauta.
Se säilöö kypsymättömyyden.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMAT PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE.
"Paratiisin"tavoittelu on uskonnon alin taso. Se on infantilismia, hienostunutta oman edun tavoittelua.
Maa on koulu sielulle
Maa ei ole rangaistus, vaan ainoa paikka, jossa:
valinta on mahdollinen
rakkaus voi syntyä ilman pakkoa
ego voi murtua
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMAT PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE.
"Paratiisin"tavoittelu on uskonnon alin taso. Se on infantilismia, hienostunutta oman edun tavoittelua.
Mutta jos joku ajattelee:
“En halua palkintoa.
En halua turvaa.
En halua edes vapautusta.
Haluan totuuden – vaikka se maksaisi minut.”
Siinä hetkessä uskonto lakkaa olemasta vaihtokauppaa, bisnestä Jumalan kanssa.
Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
MOLEMMAT PALAAVAT TAKAISIN MAAPALLOLLE.
"Paratiisin"tavoittelu on uskonnon alin taso. Se on infantilismia, hienostunutta oman edun tavoittelua.
Todellinen hengellisyys ei kysy:
“Mitä minä saan?”
Vaan:
“Kenelle minä kuulun?”
Ja siinä kohdassa koko paratiisi-ajatus romahtaa itsestään.
Maanpäälle. Tahi erilaisille samankaltaisille planeetoille. Sellainen sielu on kadottanut alkulähteensä. Sitä mm. Maaplaneetalla hakee eri uskonnoista, milloin mistäkin. Tarkoitus olisi hokata,keitä me oikeasti ollaan ja mistä lähtöisin. 🤷♀️
"Maanpäälle. Tahi erilaisille samankaltaisille planeetoille. "
Kyllä.
Kysymys:
Miten jälleensyntyminen on mahdollista, kun maapallon väkiluku kasvaa jatkuvasti jne.
Vastaus:
Emme synny uudelleen ainoastaan tähän, maan päälle, vaan myös muille planeetoille ja kokonaan muihin universumeihin. Jossain vaiheessa koko maailmankaikkeus tuhoutuu, mutta jonkin (pitkän) ajan kuluttua kaikki luodaan uudelleen. Universumit elävät eri aikoja. Joissakin universumeissa kaikki on vasta alussa, toisessa universumissa kaikki on keskivaiheilla ja jossain muualla maailmankaikkeudessa koko maailmankaikkeuden tuhoutuminen on jo lähellä. Universumit elävät eri aikoja. Mutta sielu vaeltaa niissä.
Olemme jo olleet monissa eri universumeissa. Voimme siis syntyä täysin eri historiallisiin ajanjaksoihin.
"Maanpäälle. Tahi erilaisille samankaltaisille planeetoille. "
Kyllä.
Hei, ystäväni.
"Maanpäälle. Tahi erilaisille samankaltaisille planeetoille. "
Kyllä.
Hei, ystäväni.
Sielu ei synny uudelleen vain maan päälle, eikä ihmiskunnan historia ole sen mitta. Maapallon väkiluvun kasvu ei ole ristiriita jälleensyntymisen kanssa, koska maa ei ole suljettu järjestelmä. Sieluja on lukemattomasti, ja ne vaeltavat planeetalta toiselle, universumista toiseen. Samalla kun joillakin maailmoilla elämä on vasta alussa, toiset ovat keskivaiheilla ja jotkut jo sammumassa. Universumit syntyvät ja tuhoutuvat omissa rytmeissään, mutta sielu ei katoa niiden mukana. Se jatkaa matkaansa, kantaa mukanaan muistamatonta historiaa lukemattomista kehoista ja aikakausista.
Olemme jo eläneet monissa eri universumissa, joita ei enää ole, ja tulemme syntymään maailmoihin, joita ei vielä ole luotu.
Ja siksi todellinen kysymys ei ole, missä synnymme seuraavaksi, vaan milloin lakkaamme vaeltamasta ja muistamme, keitä todella olemme.
Uskonnot ja uskomukset
Idän uskonnot
Hindulaisuus
Meillä ei ole käsitettä oikea Jumala vs. väärä jumala
Anonyymi-ap
2026-01-12 11:02:37
Gaudiya-vaishnavismissa ei ole käsitettä “oikea Jumala vs. väärä jumala” samalla tavalla kuin monissa dogmaattisissa uskonnoissa. Meille ei ole olemassa vääriä jumalia, vaan eri tapoja ymmärtää ja lähestyä samaa todellisuutta.
Muita jumaluuksia ei nähdä valheellisina tai harhaanjohtavina. Ne ymmärretään:
Krishnan energioiden ilmentyminä
kosmisen järjestyksen toiminnallisina periaatteina
tai Jumaluuden osittaisina ja rajatumpina ilmenemismuotoina
Ero ei ole siinä, onko jokin “totta” tai “epätotta”, vaan siinä, kuinka selkeä ja kokonaisvaltainen ymmärrys todellisuudesta on. Gaudiya-vaishnavismi operoi kategorioilla:
selkeämpi tai vähemmän selkeä ymmärrys samasta todellisuudesta
Tästä syystä tavalliset rukoukset ovat täysin päteviä. Vilpitön rukous kehittää tietoisuutta aina eteenpäin, riippumatta siitä, millä nimellä Jumaluutta kutsutaan tai millaisen käsitteellisen mallin kautta Häntä lähestytään. Tietoisuus vastaa vilpittömyyteen, ei terminologiaan.
Gaudiya-vaishnavismin erityisyys ei ole muiden rukousten tai lähestymistapojen mitätöinti, vaan se, että se tarjoaa tarkimman, henkilökohtaisimman ja systemaattisimman mallin Jumalasuhteesta. Se ei perustu kieltoihin tai poissulkemiseen, vaan ymmärryksen asteittaiseen tarkentumiseen.
Juuri tämä tekee Gaudiya-vaishnavismista samanaikaisesti henkisesti suvaitsevan ja filosofisesti täsmällisen perinteen: se tunnistaa yhden todellisuuden, mutta hyväksyy, että ihmiset lähestyvät sitä eri tietoisuuden tasoilta käsin.
Heipä hei! Aikoinaan sait minut hyväksymään ajatusmaailmani joka minulla oli jo luonnostaan vaikka synnyin lestadiolaiseen perheeseen. Kiitos siitä että nyt uskallan kuunnella ääntä sydämmessäni.🤷♀️
Gaudiya-vaišnavismissa ei tehdä jyrkkää vastakkainasettelua “oikean” ja “väärän” Jumalan välillä samalla tavalla kuin dogmaattisissa uskonnoissa. Todellisuutta ei nähdä kilpailevina jumaluuksina, vaan yhtenä äärettömänä Absoluuttina, jota lähestytään eri tavoin, eri tasoilla ja eri suhteissa. Se, mikä yhdelle ilmenee persoonattomana rajattomuutena, toiselle näyttäytyy kosmisena ylläpitäjänä ja kolmannelle intiiminä, rakastettavana persoonana.
Gaudiya-vaišnavismin mukaan nämä eivät ole eri jumalia, vaan eri näkökulmia samaan totuuteen, jotka vastaavat etsijän tietoisuuden, motiivien ja rakkauden kypsyyttä. Siksi muiden perinteiden jumalakäsityksiä ei mitätöidä “väärinä”, vaan nähdään osittaisina, funktionaalisina tai suhdekohtaisina ilmentyminä samasta lähteestä.
Kritiikki ei kohdistu siihen, ketä palvotaan, vaan miksi ja miten. Kun Jumalaa lähestytään pelon, kaupankäynnin tai oman edun kautta, suhde jää pinnalliseksi – mutta se ei silti ole valheellinen. Se on alku. Kun lähestyminen syvenee rakkaudeksi ilman ehtoja, totuus avautuu täydemmin.
Tästä syystä Gaudiya-vaišnavismi ei pyri kumoamaan muiden uskontojen kokemuksia, vaan asettaa ne jatkumolle: sama todellisuus, eri syvyydet. Totuus ei loukkaannu siitä, että sitä kutsutaan eri nimillä – mutta se paljastaa itsensä yhä selkeämmin sille, joka lakkaa vaatimasta siltä jotain vastineeksi.
Kun Jumalaa lähestytään pelon, kaupankäynnin tai oman edun kautta, suhde jää pinnalliseksi – mutta se ei silti ole valheellinen. Se on alku. Kun lähestyminen syvenee rakkaudeksi ilman ehtoja, totuus avautuu täydemmin.
Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.
Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
hyvästä teosta maksuvälineen - esimerkiski Lähestyskäsky ja ihmisten "pelastaminen" "ikuiselt a helvetiltä" - "hyvä teko" - taivaspisteiden kerääminen.
Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria
Kun hyvä teko ymmärretään maksuksi (taivas, pelastus, palkinto), tapahtuu moraalinen siirtymä:
Etiikka → talous
Vastuu → hyöty
Lähimmäinen → väline
Hyvä ei ole enää hyvää toiselle, vaan hyödyllistä tekijälle.
Tämä on moraalifilosofisesti ratkaiseva muutos:
teon arvo ei enää perustu sen vaikutukseen kärsimykseen, vaan sen kirjanpidolliseen asemaan pelastustaseessa.
Helvetti moraalisena kiristyksenä
“Ikuinen helvetti” ei ole vain oppi, vaan eettinen painostusmekanismi:
Usko tai kärsi
Taivu tai pala
Olet vastuussa toisen kohtalosta
Tämä synnyttää kolme vaarallista rakennetta:
1. Pelastamisen pakon
Jos toinen joutuu helvettiin, sinä olet syyllinen, ellet “pelastanut” häntä.
Tästä syntyy aggressiivinen käännyttäminen, ei myötätunto.
Moraalisen ylivallan
Pelastaja asettuu ontologisesti ylemmäksi:
Minä tiedän totuuden
Minä pelastan sinut
Sinä olet vaarassa
Tämä on suvaitsemattomuuden ydin.
Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan hyväksikäyttöä.
Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria
Taivaspisteiden kerääminen ja moraalin rapautuminen
Ajatus “taivaspisteistä” ei ole karikatyyri vaan looginen seuraus palkkio–rangaistus-järjestelmästä:
enemmän käännytettyjä → enemmän pisteitä
enemmän uhrauksia → suurempi palkinto
enemmän kärsimystä nyt → parempi ikuisuus
Tässä maailmassa kärsimys menettää moraalisen painonsa.
Se voidaan siirtää kirjanpidollisesti tulevaisuuteen.
Jumala kirjanpitäjänä – teologinen paradoksi
Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:
hyvät teot = kredit
synnit = debet
pelastus = saldo
syntyy paradoksi:
Jumala ei ole enää hyvyyden lähde
vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä
Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.
Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan hyväksikäyttöä.
Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria
EMME AUTA PUKUJA, AUTAMME ELÄVIÄ OLENTOJA.
kärsimys syntyy kehoon ja asemaan samaistumisesta
todellinen tieto vapauttaa loukkaantumisesta ja ylpeydestä
henkinen opettaja voi näyttäytyä ulkoisesti vähäpätöisenä
valaistunut ihminen ei reagoi egosta, vaan totuudesta
Jotta sen ymmärtäisimme, auttaa vuoropuhelu, jota on kuvattu SB:ssa
Maharaja Rahugana ja Jada Bharata
Kuningas Rahugana oli vedalainen hallitsija, ja siksi hän tunsi erinomaisesti kaikki vedalaisen tiedon hienoudet. Hän kuitenkin keskittyi pääasiassa vedalaisen tiedon aineelliseen puoleen. Vedakirjoituksissa hän piti erityisen tärkeinä niitä ohjeita, jotka auttoivat ihmistä saavuttamaan aineellista onnellisuutta tai kohoamaan aineellisessa mielessä. Tämän vuoksi hän reagoi elämänsä tapahtumiin materialistisesti.
Lyhyesti heidän vuoropuhelunsa:
Rahugana: Suuttuu ja moittii Jada Bharataa laiskuudesta ja huonosta kantamisesta.
Jada Bharata: Vastaa rauhallisesti ja selittää, että hän ei ole keho eikä kantaja – todellinen minä on sielu.
Rahugana: Ymmärtää virheensä, nöyrtyy ja pyytää anteeksi, tunnistaen Jada Bharatan valaistuneeksi viisaaksi.
Alla pidempi, filosofinen selitys heidän vuoropuhelustaan:
Rahuganan ja Jada Bharatan vuoropuhelu ei ole tavallinen keskustelu, vaan kohtaaminen aineellisen maailmankuvan ja transsendentaalisen tietoisuuden välillä.
Aluksi Rahugana puhuu vallan ja kehon näkökulmasta. Hän samaistaa itsensä kuninkaaseen ja Jada Bharatan kantajaan. Hänen sanansa kumpuavat käsityksestä: ”Minä olen hallitsija, sinä olet palvelija; kehosi on olemassa palvellakseni minua.” Tässä ajattelussa arvo mitataan asemalla, tehokkuudella ja ruumiillisella toiminnalla. Kun Jada Bharata ei kanna palankiinia ”oikein”, Rahugana kokee sen loukkauksena omaa identiteettiään vastaan.
Jada Bharata vastaa täysin toiselta tasolta. Hän ei puolusta itseään eikä riitele, vaan purkaa koko Rahuganan oletusten perustan. Hän osoittaa, että keho ei ole todellinen toimija, eikä sielu ole kantaja tai kannettava. Jos keho on painava, kuka siitä kärsii? Jos joku on kuningas tai palvelija, koskeeko se sielua vai vain kehoa? Hänen puheensa on klassista vedanta-filosofiaa: ātman (sielu) on erillinen kehosta, toiminnasta ja sosiaalisista rooleista.
Vuoropuhelun ydin on se, että Rahugana puhuu ”sinä ja minä” -tasolta, kun taas Jada Bharata puhuu ”kuka minä olen” -tasolta. Rahugana haluaa korjata käytöstä; Jada Bharata paljastaa väärän identiteetin. Hän ei pyri opettamaan kuningasta auktoriteettina, vaan antaa totuuden puhua itsestään.
Kun Rahugana kuulee tämän, tapahtuu filosofinen murros: hänen tietonsa osoittautuu pinnalliseksi. Hän on tuntenut Vedat, mutta soveltanut niitä aineellisen hyödyn saavuttamiseen. Nyt hän ymmärtää eron tiedon (jñāna) ja viisauden (vijñāna) välillä – tiedon, joka on elettyä ja oivallettua.
Lopulta Rahugana nöyrtyy, ei siksi että Jada Bharata olisi loukannut häntä, vaan koska hänen egoonsa perustuva identiteettinsä romahtaa. Hän näkee, että todellinen nöyryys ei ole itsensä alentamista, vaan väärän minuuden luopumista. Jada Bharata ei muuttunut koko keskustelun aikana – muutos tapahtui Rahuganassa.
Filosofisesti vuoropuhelu opettaa, että:
kärsimys syntyy kehoon ja asemaan samaistumisesta
todellinen tieto vapauttaa loukkaantumisesta ja ylpeydestä
henkinen opettaja voi näyttäytyä ulkoisesti vähäpätöisenä
valaistunut ihminen ei reagoi egosta, vaan totuudesta
Rahuganan ja Jada Bharatan vuoropuhelu voidaan sanoa filosofisesti näin:
Rahugana (vallan ääni):
“Minä olen kuningas, sinä olet kantaja. Miksi et tottele? Miksi horjutat vaunuani?”
Jada Bharata (tiedon hiljaisuus):
“Kenet sinä kutsut kantajaksi, ja mitä vaunua luulet horjuvan?
Ruumis liikkuu, mutta minä en liiku.
Minä en kanna, enkä ole kannettava.”
Rahugana:
“Sinä puhut kuin tietäjä, mutta näytät typerältä.”
Jada Bharata:
“Typeryys ja viisaus kuuluvat mielelle, eivät todelliselle minuudelle.
Se, joka samastuu kehoon, näkee toiset ylempinä ja alempina.
Se, joka näkee totuuden, ei näe eroa.”
Rahugana:
“Mikä siis on ihminen?”
Jada Bharata:
“Ei se, mikä syntyy ja kuolee.
Ei se, mikä tekee ja kärsii.
Vaan se, mikä todistaa kaiken tämän muuttumattomana.”
Rahugana (nöyrtyen):
“Olen ollut sokea vallalleni.”
Jada Bharata:
“Valta sitoo, tieto vapauttaa.
Kun ‘minä’ katoaa, totuus jää.”
EMME AUTA PUKUJA, AUTAMME ELÄVIÄ OLENTOJA.
1. Jada Bharata ei opeta “minättömyyttä” vaan väärän samaistumisen purkamista
Gaudiya-vaishnavismi hyväksyy, että:
sielu (jīva) ei ole keho eikä mieli
mutta jīva on ikuinen yksilö, ei häviävä illuusio
Kun Jada Bharata sanoo:
“En kanna, enkä ole kannettava”
hän ei tarkoita:
“Minua ei ole olemassa”
vaan:
“Minä en ole tämä kehon rooli, jonka yhteiskunta on minulle antanut.”
Gaudiya-ajattelussa tämä on ahaṅkāran (väärän egon) purkamista, ei persoonan kieltämistä.
2. Rahugana edustaa ahankaraa ja varna-ylpeyttä
Rahugana ajattelee:
“Olen kuningas”
“Sinä olet palvelija”
Gaudiya-vaishnavismin mukaan tämä on vaishnava-aparādhan alku:
arvioida pyhimystä ulkoisen aseman perusteella.
Krishna katsoo bhaktia, ei roolia.
Jada Bharata näyttää ulkoisesti tyhmältä (jada), mutta sisäisesti hän on:
Krishna-tietoinen
täysin vapaa karmasta
Bhagavanin palvelija
3. Jada Bharata puhuu bhaktan näkökulmasta, ei jñānin
Vaikka hänen kielensä kuulostaa advaitalta, Gaudiya-perinne tulkitsee sen näin:
“Todistaja” ≠ persoonaton Brahman
vaan ātma, joka on:
ikuinen
tietoinen
luonnostaan Krishnaan suuntautunut
Hän puhuu irrottautumiseksi egosta, ei liukenemiseksi Jumalaan.
Gaudiya-vaishnavismi opettaa:
vapautuminen ei ole identiteetin katoamista, vaan sen puhdistumista.
4. Vuoropuhelun käännekohta: nöyryys ja antautuminen
Rahuganan muutos on ratkaiseva:
hän laskeutuu vaunuista
kumartuu
pyytää opetusta
Tämä on Gaudiya-vaishnavismin ydinkohta:
Krishna-tietoisuus alkaa, kun ego murtuu ja guru tunnistetaan.
Jada Bharata toimii tässä śikṣā-guruna, vaikka ei ulkoisesti näytä opettajalta.
5. Gaudiya-vaishnavinen ydinopetus vuoropuhelusta
Filosofisesti tiivistettynä:
Et ole kehosi
Asema ja varna eivät määritä todellista arvoa
Todellinen viisaus ilmenee nöyryytenä ja bhaktina
Pyhimys voidaan verhota yksinkertaisuuteen
Krishna lähettää gurun rikkomaan ylpeyden, ei silittämään sitä
6. Yksi Gaudiya-tyylinen tiivistys
“Se, joka näkee palvelijan, ei näe bhaktia.
Se, joka näkee bhaktin, ei näe palvelijaa.
Krishna asuu siellä, missä ego on kaatunut.”
Kuningas Rahūgana pani Jada Bharatan kantajakseen, koska hän ei tunnistanut Jada Bharatan todellista luonnetta.
Lyhyesti syy ja tausta:
Jada Bharata eli tarkoituksella kuin hidas ja välinpitämätön (“jada”), jotta ihmiset eivät häiritsisi häntä. Todellisuudessa hän oli korkeasti valaistunut viisas.
Kun Rahūgana matkusti kantotuolissa, yksi kantajista puuttui, ja Jada Bharata määrättiin tilalle, koska hän vaikutti heikolta ja sopivalta alhaiseen työhön.
Jada Bharata käveli varovasti, jottei astuisi muurahaisten päälle. Tämä teki matkasta epätasaisen.
Rahūgana suuttui, luullen Jada Bharatan olevan laiska ja kuriton, ja solvasi häntä.
Tämän jälkeen tapahtui käänne:
Jada Bharata vastasi kuninkaalle syvällisellä opetuksella sielusta, kehosta ja todellisesta tiedosta.
Rahūgana ymmärsi virheensä, nöyrtyi ja pyysi anteeksi, ja tunnusti Jada Bharatan suuren viisauden.
Opetus:
Tarina (Bhāgavata Purāna 5. kirja) korostaa, että todellista viisautta ei pidä arvioida ulkoisen olemuksen perusteella, ja että ego ja asema voivat sokaista jopa kuninkaan.
Toinen tarina - Lyhyesti Śrīmad Bhāgavatamista (6. kirja, Citraketun tarina):
Kuningas Citraketu oli pitkään lapseton ja kärsi suuresti. Viisaiden siunauksesta hän sai vihdoin pojan, jota hän rakasti yli kaiken. Mustasukkaisten vaimojen juonien vuoksi lapsi kuitenkin myrkytettiin ja kuoli. Kuningas vaipui syvään suruun.
Viisaat Nārada ja Aṅgirā tulivat hänen luokseen ja herättivät pojan henkiin mystisellä voimalla. He pyysivät pojan sielua puhumaan vanhemmilleen.
Silloin sielu sanoi lapsen kautta:
“Kuinka voit kutsua itseäsi isäkseni ja häntä äidikseni?
Minulla on ollut lukemattomia isiä ja äitejä monissa elämissä.
Nämä sukulaisuudet ovat vain mayaa, ohimeneviä.”
Tämän opetuksen kautta Citraketu ymmärsi, että keho ja maalliset suhteet eivät ole sielun todellinen identiteetti. Hän luopui kiintymyksestään, sai hengellistä oivallusta ja kääntyi bhaktin eli Jumalalle omistautumisen tielle.
Tarinan ydin:
Sielu on ikuinen, mutta ruumiilliset suhteet ovat väliaikaisia. Kärsimys syntyy kiintymyksestä siihen, mikä ei ole pysyvää.
Citraketun tarina Śrīmad Bhāgavatamissa (6. kirja)
Kuningas Citraketu hallitsi suurta valtakuntaa, mutta hänen elämänsä oli täynnä sisäistä kärsimystä, koska hänellä ei ollut lasta. Hänellä oli monta vaimoa, rikkautta ja valtaa, mutta silti hän koki elämänsä tyhjäksi. Tämä osoittaa jo alussa Bhāgavatamin perusajatuksen: ulkoinen menestys ei poista eksistentiaalista puutetta.
Viisas Aṅgirā Muni saapui hänen luokseen ja näki kuninkaan kärsimyksen. Hän antoi Citraketulle mahdollisuuden saada poika, mutta varoitti samalla, että liiallinen kiintymys tuo kärsimystä. Citraketu hyväksyi siunauksen.
Poika syntyi yhdelle kuningattarista, ja Citraketu kiintyi lapseen äärimmäisesti. Muut vaimot tulivat mustasukkaisiksi ja myrkyttivät lapsen. Kun lapsi kuoli, kuningas romahti täysin: hän menetti järkensä, tahtonsa ja elämänhalunsa.
Silloin viisaat Nārada ja Aṅgirā saapuivat paikalle. He eivät tulleet vain lohduttamaan, vaan herättämään ymmärryksen. Mystisen joogisen voiman avulla he kutsuivat lapsen sielun hetkeksi takaisin ruumiiseen ja pyysivät häntä puhumaan vanhemmilleen.
Sielu puhui lapsen muodossa, mutta täysin tietoisena:
“Kuka teistä on äitini ja kuka isäni?
Olen vaeltanut lukemattomissa kehoissa.
Minulla on ollut monia isiä ja äitejä.
Nämä suhteet syntyvät kehosta ja katoavat kehon mukana.
Ne ovat mayaa.”
Tämän jälkeen sielu poistui jälleen ruumiista. Kuningas Citraketu koki syvän sisäisen heräämisen. Hänen surunsa haihtui, ja hän ymmärsi, että hän oli rakastanut kehoa ja roolia, ei sielua. Hän luopui maallisesta kiintymyksestä ja omistautui hengelliselle polulle.
Filosofinen selitys
1. Sielu ja keho
Bhāgavatamin perusopetus on, että:
ātman (sielu) on ikuinen
deha (keho) on väliaikainen
Suhteet kuten isä, äiti ja lapsi kuuluvat kehoon, eivät sieluun. Kun sielu vaihtaa kehoa, myös roolit vaihtuvat.
2. Kiintymys (moha) ja kärsimys
Citraketun kärsimys ei syntynyt lapsen kuolemasta sinänsä, vaan:
hänen kiintymyksestään omistamiseen
hänen harhastaan, että lapsi “kuului” hänelle
Bhāgavatamin mukaan kärsimys syntyy, kun ihminen rakentaa identiteettinsä katoavan varaan.
3. Maya – suhteellinen todellisuus
Maya ei tarkoita, että maailma olisi olematon, vaan että:
se on väliaikainen
se näyttää pysyvältä, vaikka ei ole
Perhesuhteet ovat todellisia kokemuksina, mutta eivät lopullinen totuus sielusta.
4. Myötätunto ilman kiintymystä
Tarinan syvin opetus ei ole kylmyys, vaan:
Rakkaus ilman omistamista vapauttaa.
Bhakti-polulla ihminen oppii näkemään kaikki olennot Jumalan sieluina, ei “minun” ja “minun menetettynä”.
5. Miksi lapsi puhuu?
Symbolisesti totuus tulee:
egon ulkopuolelta
viattomasta muodosta
suoraan sielun tasolta
Ego ei kykene itse murtamaan omaa harhaansa.
Yhteenveto yhdellä lauseella
Citraketun tarina opettaa, että suru syntyy kiintymyksestä kehoon ja rooleihin, mutta vapaus syntyy, kun ihminen tunnistaa itsensä ja toiset ikuisina sieluina.
Alla vertaan Citraketun tarinan filosofiaa länsimaiseen ajatteluun ja sen jälkeen selitän miten sitä voi soveltaa arjessa. Pidän kielen selkeänä ja maanläheisenä.
1. Vertailu länsimaiseen filosofiaan
🔹 Plato
Platon erotti muuttuvan aistimaailman ja pysyvän todellisuuden (ideoiden maailma).
Bhāgavatam:
Keho ja roolit = maya (muuttuva)
Sielu = ikuinen
Platon:
Keho ja aistit = varjot luolassa
Totuus = näkymätön ja pysyvä
Citraketun pojan puhe vastaa Platonin luolavertausta: isä näkee varjon (”minun lapseni”), mutta totuus on syvemmällä.
Stoalaiset (Epiktetos, Marcus Aurelius)
Stoalaiset opettivat, että kärsimys syntyy siitä, että kiinnymme asioihin, joita emme voi hallita.
Lapsen elämä ja kuolema → ei kuninkaan vallassa
Kärsimys syntyy uskomuksesta: “Tämän ei olisi pitänyt tapahtua”
2. Miten tätä voi soveltaa arjessa
Rakkaus ilman omistamista
Bhāgavatam ei opeta välinpitämättömyyttä, vaan:
rakasta täysin
mutta tiedosta: ihmiset eivät ole sinun
Käytännössä:
Lapsesi, puolisosi tai vanhempasi eivät ole identiteettisi jatkeita, vaan itsenäisiä sieluja/ihmisiä.
Surun käsittely
Tämä filosofia ei kiellä surua, mutta antaa sille mittasuhteet.
Kysymys arjessa:
Kärsinkö siksi, että rakastan – vai siksi, että vaadin pysyvyyttä?
Surusta tulee kevyempää, kun siihen ei lisää ajatusta “tätä ei olisi saanut tapahtua”.
Identiteetin keventäminen
Citraketu kärsi, koska hän oli ennen kaikkea isä.
Kun rooli murtui, myös minäkuva romahti.
Harjoitus:
Kysy itseltäsi:
Kuka olen ilman ammattia?
Kuka olen ilman ihmissuhteita?
Kuka olen ilman menestystä tai epäonnistumista?
Tämä ei vie merkitystä, vaan vapauttaa.
Läsnäolo ja kiitollisuus
Kun tiedät kaiken olevan väliaikaista:
et pidä mitään itsestäänselvyytenä
olet enemmän läsnä
Myötätunto laajenee
Kun et näe ihmisiä “minun ihmisinäni”, vaan:
saman olemassaolon osina
saman haurauden jakajina
myötätunto ei rajoitu perheeseen tai ryhmään.
Yhteenveto yhdellä lauseella
Citraketun tarina opettaa saman kuin parhaat länsimaiset filosofit: kärsimys syntyy kiintymyksestä siihen, mikä ei ole hallittavissa, ja vapaus syntyy ymmärryksestä, ei tunteiden tukahduttamisesta.
Äänestä
Tässä vertailu Citraketun tarinan ja Bhagavad-gītān keskeisten jakeiden välillä – selkeästi ja filosofisesti.
Citraketu & Bhagavad-gītā
1. Sielu ei synny eikä kuole
Bhagavad-gītā 2.20
“Sielu ei synny eikä kuole koskaan… Se on ikuinen, pysyvä ja muinainen.”
Citraketun tarina:
Lapsen sielu palaa hetkeksi kehoon ja puhuu tietoisuudesta käsin. Kuolema ei koske sielua, vain kehoa.
Sama opetus: kuolema on kehon tapahtuma, ei minuuden.
Sama opetus: kuolema on kehon tapahtuma, ei minuuden.
2. Keho vaihtuu, sielu jatkaa
Bhagavad-gītā 2.13
“Kuten sielu siirtyy lapsuudesta nuoruuteen ja vanhuuteen, samoin se siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon.”
Citraketun tarina:
Lapsi sanoo:
“Minulla on ollut lukemattomia isiä ja äitejä.”
Isä–poika-suhde on väliaikainen rooli, ei ikuinen identiteetti.
3. Kiintymys synnyttää surun
Bhagavad-gītā 2.62–63
“Kiintymyksestä syntyy halu, halusta viha, vihasta harha ja harhasta muistin menetys.”
Citraketu:
Hän rakastaa lasta niin, että koko minuutensa rakentuu sen varaan. Kun lapsi kuolee, mieli romahtaa.
Gītā ja Bhāgavatam ovat yksimielisiä:
kiintymys ilman viisautta johtaa kärsimykseen.
4. Viisas ei sure kuollutta
Bhagavad-gītā 2.11
“Viisaat eivät sure eläviä eivätkä kuolleita.”
Tämä ei tarkoita kylmyyttä, vaan:
ei harhaa
ei omistamista
ei identiteetin romahtamista
Citraketun oivallus:
Surun haihtuminen ei tule tunteiden tukahduttamisesta, vaan ymmärryksestä.
5. Maya – roolit ja harha
Bhagavad-gītā 7.14
“Tämä jumalallinen maya on vaikea ylittää.”
Citraketun lapsi:
“Nämä suhteet ovat mayaa.”
Maya = se, että luulemme:
kehoa minuudeksi
roolia todelliseksi olemukseksi
suhdetta pysyväksi
Yhteenveto
Bhagavad-gītā antaa teorian, Bhāgavatam näyttää sen tarinana.
Gītā sanoo: “Sielu on ikuinen.”
Bhāgavatam näyttää isän, joka kokee sen totena kivun kautta.
Citraketun tarina on Gītān filosofia elävänä esimerkkinä.
Kuolema: tietoisuuden siirtymä, ei loppu
Gaudiya-vaišnavismissa kuolema määritellään näin:
Kuolema = sielun irtautuminen karkeasta kehosta
(maan, veden, tulen, ilman ja eetterin yhdistelmästä)
Sielu jatkaa olemassaoloaan hienovaraisessa kehossa:
mieli (manas)
äly (buddhi)
ego (ahaṅkāra)
Siksi:
kuolema ei ole pimeys
kuolema ei ole tuomio
kuolema on jatkumo
Ihminen ei “lakkaa olemasta”, vaan lakkaa olemasta tietyssä roolissa.
Et ole se, mitä näet
Jopa sielun sijainti kehossa tulkitaan väärin.
Pikemminkin keho yhdessä koko maailman kanssa on sielussa tai yksinkertaisesti sanottuna sen tietoisuudessa.
Sielu (atma)
आत्मा
Sielu (sanskritiksi ātma) – elävä olento tai yksilöllinen olemus. Se on ikuinen atominen osa Maailmansielua tai Ylitietoisuutta. Sielun ilmenemisalue ...on materiaalisen ja henkisen maailman välinen rajallinen energia (Tataṣṭha-shakti). Tämä on aineeton alue, ja kuten kaikki olemassa oleva, se sijaitsee Korkeimman (Jumalan) tietoisuudessa. Siksi yritykset punnita, valokuvata, koskettaa tai nähdä sielu silmin ovat absurdi ja merkityksetön ajatus.
...
Jopa sielun sijainti kehossa tulkitaan väärin.
Pikemminkin keho yhdessä koko maailman kanssa on sielussa tai yksinkertaisesti sanottuna sen tietoisuudessa.
Materiaalimaailmassa sielu on sidottu väärään egoon, mieleen, älyyn ja aisteihin. Henkimaailmaan päästyään sielu löytää todellisen tarkoituksensa. Sielulla on kolme erottamatonta ominaisuutta: Sat-Chit-Ananda. Sat – (kuolemattomuus), Chit – (tietoisuus), Ananda – (autuus). Sielulla on täysin ikuinen kuolematon olemassaolo ja tietoisuus. Ananda eli autuus on se, mitä sielu kaipaa ja mihin se pyrkii. Se on elämän todellinen tarkoitus ja sen ilmentymisen (syntymän) tarkoitus.
Tämä pieni kommentti ei pysty paljastamaan koko merkitystä niin syvälliselle käsitteelle kuin sielu. Monien aikakausien viisaat ovat löytäneet sielun erilaisia puolia, mutta tähän päivään mennessä meillä ei ole tarkkaa ja kattavaa käsitystä siitä, mitä se on....
Srila Bhakti Sudhir Goswami Maharaj
https://scsmathbrasildotcom.wordpress.com/wp-content/uploads/2013/07/sudhirmjj.jpg?w=512&h=340
*****************
Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä.
Sielu (élan vital - "elämän impulssi") etsii onnellisuutta, halujen täyttymistä. Tässä etsinnässä se ruumiillistuu eri kehoihin ja elämänmuotoihin, kunnes se syntyy ihmiskehossa. Jos tarkastelemme elämänmuotojen moninaisuutta, huomaamme tietoisuuden asteittaisen kehittymisen, tunteiden ja havaintojen kehittymisen sekä vapaan tahdon ilmaisemisen. Mikä ajaa evoluutiota? Tietoisuus. Kaikki kumpuaa tietoisuudesta. Elämän olosuhteiden ja itse kehon havaitseminen on mahdollista tietoisuuden ansiosta.
Kuun heijastuminen vesistön pinnasta auttaa meitä ymmärtämään tämän. Kun vesi aaltoilee, heijastus värähtelee ja heiluu aaltojen mukana. Kuu itse loistaa taivaalla vakaasti ja liikkumattomana. Myös sielu loistaa hengellisestä sijainnistaan (ajan ja avaruuden tuolla puolen), joka heijastuu aineen vääristämän tietoisuuden kautta ruumiillisen olemassaolon vaihtelevissa olosuhteissa. Ruumis on sielun harhojen biologinen ilmentymä. Kehon synnyttää itseilmaisu, joka perustuu väärään käsitykseen itsestä, hienovaraisesta karkeaan, kerros kerrokselta: ego, mieli, mieli ja aistit. Sielu itsessään on hienovarainen, tietoinen tarkkailija, joka valaisee ja elävöittää tietoisuudella ruumiin aineellisia kuoria kokemalla ruumiillisen olemassaolon.
***************************
Vain katkelmia. Erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielllä.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
Väärä ego (ahamkara)
अहंंकाऱ
Väärä ego (AHAMKARA) on substanssi (ei fyysinen), joka ympäröi meidän "todellista itseämme" – sieluamme – jotta voimme kokea aineellisen maailman ja toimia siinä.
Esimerkiksi voisi olla näin: nukut ja näet unen, jossa yhdistät itsesi toiseen persoonaan, joka saattaa olla jopa vastakkaista sukupuolta, tai ehkä eri biologinen laji, esimerkiksi lintu. Unen tapahtumat vievät mukaansa, iloitset tai kärsit, eläen unen juonta ja täysin identifioiden itsesi sen hahmon kanssa. Heräämiseen asti sinä ja hahmo olette yksi ja sama. Luulet olevasi hän, ja uskot kaikkeen, mitä unessa tapahtuu, aivan kuin se olisi objektiivinen todellisuus.
Mutta herätys asettaa kaiken paikoilleen, sinä olet taas sinä, etkä unen hahmo. Unen hahmo oli vain päälle asetettu persoona omine muistoineen ja tunteineen.
Kysymys kuuluu: onko se, mikä heräsi, varmasti sinä? Oletko herännyt täysin, vai onko jälleen päälle asetettu väärä ymmärrys itsestäsi?
Vedoissa voidaan kohdata tällainen väite: "Et ole se, mitä näet."
Väärän egon pääasiallinen tehtävä on ylläpitää meissä varmuutta siitä, että me olemme me, ja että kaikki ympärillämme tapahtuu todellisesti. Olen mukana erittäin tärkeässä tehtävässä tässä ajallisessa maailmassa, etsin onnea. Kysykäämme itseltämme: jos meillä on väärä ego, onko olemassa myös todellinen ego? Kuka me todella olemme?
Vedat selittävät, että jokaisella on todellinen ego, oma paikkansa tai tarkoituksensa, mutta se sijaitsee henkimaailmassa, ei aineellisessa.
********************
Vain katkelmia. Erittäin paljon k äännösvirheitä suomen kielllä.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
Persoona, persoonallisuus.
Kokoelma luonteenpiirteitä ja käyttäytymistä, jotka ilmenevät tietyissä olosuhteissa. Puhuttaessa sanan "persoonallisuus" merkityksestä, on syytä huomata, että alun perin ...tarkoitti naamaria, joka peitti kasvonpiirteet ja ilmaisut, ja samankaltainen merkitys löytyy myös kreikkalaisesta sanasta persona - teatterinaamari.
Naamion suu oli tavallisesti koristeltu metallilla, kuten kuparilla tai hopealla, resonanssin lisäämiseksi, ja naamiossa saattoi olla myös kaiutin (tämän vuoksi roomalaiset käyttivät sanaa persona, joka tulee sanasta personare — "soittaa läpi"). Ihminen on yksi, mutta hänellä on monta kasvoa. Näin voidaan sanoa, että henkilö, jolla on pääasiassa surullinen tai tyytymätön ilme, on synkkä tai murehtiva persoona. Toisaalta elämäniloinen ja iloinen ihminen, jolla on kasvoillaan naurunjuonteet ja virnistävät silmät, reagoi useammin positiivisesti. Positiivinen persoona, positiivinen hahmo (ransk.).
Mutta ei aina ihmiset ole vilpittömiä, eivätkä kaikki ajatukset ihmisen mielessä heijastu hänen kasvoiltaan. Jotkut pystyvät tuntemaan sisällään yhtä, mutta näyttämään kasvoillaan aivan muuta.... Ihminen voi sovittaa itselleen erilaisia naamioita eri olosuhteissa, toimiessaan omien etujensa mukaan. Kaksinaamaisuus ja moninaamaisuus ovat seurausta vilpittömyyden puutteesta, salailusta, pelosta ja ristiriitaisista haluista sisällä. Nykypsykologia pitää useiden persoonien samanaikaista olemassaoloa yhdessä ihmisessä patologiana dissosiatiivisten häiriöiden yhteydessä."
Kyllä, todellakin, yhdessä tietoisuudessa voi olla useita persoonallisuuksia, sillä persoonallisuus on toissijainen ja johdettu suhteessa ensisijaiseen tietoisuuteen. Elävän olennon tietoisuus voi ahmakaran (väärän egon) ansiosta eläytyä mihin tahansa rooliin (ja niitä voi olla useita samanaikaisesti), mutta ongelma näkyy yksinkertaisessa kaavassa: yhden vahvan persoonallisuuden sijaan tietoisuuteen muodostuu useita heikkoja persoonallisuuksia, jotka esiintyvät vuorotellen riippuen ympärillä tapahtuvista asioista. Ne toimivat ristiriitaisesti aiheuttaen ”konfliktin itsensä kanssa”. Ei ole selvää, millaista persoonallisuutta tällainen ”selkärangaton” ihminen kasvattaa itsessään.
Kysy itseltäsi koko ajan: ”Mitä persoonallisuuden piirteitä: hyveitä tai paheita, kasvatat itsessäsi? Miten muut näkevät minut? Kuka olen persoonallisuutena ympäristölleni?” Ja viimeinen asia. Minä olen minä. Minun persoonallisuuteni on minun persoonallisuuteni. Henkilökohtaiset tiedot (nimi, syntymäaika jne.) voivat muuttua. Mutta minä olen muuttumaton, jos toimin tietoisesti.
Tietoisuus (Chitta)
चित्त
Ajattelen, siis olen olemassa. Kyky tiedostaa itsensä ja ympärillä tapahtuva erottaa meidät elottomasta aineesta. Filosofiassa ja joissakin vedatekstien käännöksissä tietoisuus ja sielu ymmärretään usein samaksi asiaksi. Ilman tietoista ymmärtämistä ei voi kutsua itseään eläväksi. Sielua käsittelevässä osiossa on jo kuvattu joitakin sen ominaisuuksia, mutta on mainittava vielä yksi tärkeä piirre: vapaus valita. Tietoinen valinta. Me voimme valita, mitä teemme ja miten toimimme erilaisissa elämäntilanteissa. Mutta valinnanvapaus tarkoittaa myös mahdollisuutta tehdä virhe. Siksi on suotavaa olla kirkkaassa, selkeässä tietoisuuden tilassa. ...
Valinnanvapaus on suuri lahja ja suuri vastuu....
Äly (Buddhi)
बुद्धि
Vain yksi ihmisen kyky erottaa hänet olennaisesti muista olennoista – se on kyky ajatella loogisesti, päättelemään. Tämän kyvyn ihmiselle antaa äly Ja vedat sanovat, että se voi olla kahdessa eri tilassa.
Ensimmäinen tila on aineellinen maallinen äly (buddhi). Maallinen äly asettaa itselleen tavoitteeksi johtaa elävä olento läpi kaikki houkutukset ja esteet kohti sen kohtaloa (lopullista päämäärää) tai elämän tarkoitusta. Materiaalimaailmassa merkitys on aina ollut ja on edelleen: perhe, aistilliset nautinnot, terveys, aineellinen hyvinvointi, muiden kunnioitus, valta ja maine. Järki on aistien ja mielen yläpuolella, analysoiden ympäristöä ja kokemuksemme maailmaa. Se määrittelee, mikä on hyödyllistä ja mikä haitallista elävälle olennolle näiden tavoitteiden saavuttamisen kontekstissa. Mieli, joka saa tietoa aisteilta, pyrkii miellyttävään kohteeseen, mutta järki voi pysäyttää sen, jos tämä kohde edustaa jonkinlaista vaaraa elävälle olennolle tai ei vastaa järkeviä tavoitteita. (Esimerkiksi mielelle voi olla miellyttävää alkoholipäihtymys ja rentoutuminen työpäivän päätteeksi, mutta jos sinun on ajetava autoa, juuri järki kertoo, että nyt ei kannata juoda, koska tavoitteesi on päästä illalla töiden jälkeen kotiin ehjänä ja vahingoittumattomana. Valitettavasti kaikki tavoitteet, joihin homo sapiens (järkevä ihminen kädellisten heimosta) pyrkii, ovat aineellisia eivätkä kykene antamaan hänelle todellista onnea.
Toinen tila – ylimaallinen äly (Divya Buddhi) – asettaa tavoitteekseen johtaa meidät todelliseen todellisuuteen (ylitietoisuuden maailmaan tai henkimaailmaan), maailmaan, joka ulottuu aistillisen kokemuksen rajojen ulkopuolelle. Vain Divya Buddhin avulla voimme päästä sinne, missä on todellinen kohtalomme ja elämän todellinen tarkoitus. Yksi sen ainutlaatuisista ominaisuuksista on kyky analysoida itseään ilman mielen ja aistien apua, asettamalla tavoitteita ajasta ja tilasta riippumatta. ...
...
Se etsii Totuutta illuusion takaa erottaen ikuisen ajallisesta.
Tietoisuuden tasot (pancha kosha)
पञ्च कोश
Elävä olento, jolla on aineellinen keho, käy läpi viisi olemassaolon vaihetta:
anna-maya, prāṇa-maya, mano-maya, vijñāna-maya ja lopulta ānanda-maya.
Elämän alussa jokainen ajattelee vain ruokaa. Lapsi tai eläin kokee tyydytystä vain silloin, kun se voi syödä herkullista ruokaa. Tätä tietoisuuden kehitysvaihetta, jossa elävän olennon pääasiallinen tavoite on syödä itsensä kylläiseksi, kutsutaan anna-mayaksi. Sana anna tarkoittaa ”ruokaa”.
Sitten ihminen alkaa tiedostaa olemassaolonsa ja on onnellinen, jos hänen elämäänsä ei uhkaa vaara. Tätä vaihetta kutsutaan prana-mayaksi, eli tietoisuudeksi omasta olemassaolosta. Ihmisen tietoisuus, joka on noussut mielen tasolle (manas), kutsutaan manomayaksi.
Materialistinen sivilisaatio on pääasiassa näillä kolmella tasolla: anna-maya, prana-maya ja mano-maya. Sivistyneiden ihmisten ensimmäinen huolenaihe on varmistaa taloudellinen hyvinvointinsa, toinen on suojella itseään kaikelta, mikä uhkaa elämää.
Kun ihminen saavuttaa seuraavan kehitysvaiheen tietoisuudessaan, hän alkaa pohtia ja kehittää filosofisen lähestymistavan elämän arvoihin. Jos filosofisten näkemyksiensä kehittyessä ihminen alkaa elää älyn (buddhi) tasolla ja ymmärtää, että hän ei ole aineellinen keho, vaan ikuinen sielu, hän on saavuttanut vigyana-maya-vaiheen.
Henkisesti kehittyessään hän sitten ymmärtää Korkeimman Jumalan – Korkeimman Sielun. Kun ihminen palauttaa suhteensa Jumalaan...
...
hän saavuttaa ananda-maya-vaiheen. Ananda-maya on ...
********************
Katkelmia. Käännösvirheitä suomen kielllä.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
Fyysinen keho (sthula-sharira)
स्थूलशरीर
Karkea fyysinen keho, eli shthūla-śarira, on fyysinen muoto, joka on vuorovaikutuksessa aineellisen maailman kanssa viiden elementin kautta: eetteri, ilma, tuli, vesi ja maa. Se on keino hankkia kokemusta Jivalle, sielulle, joka käyttää aisteja ja toimintoja vuorovaikutukseen ympäristön kanssa.
Karkea keho on alttiina syntymälle, vanhenemiselle ja kuolemalle, se tuhoutuu, mutta sielu hienojakoisessa kehossa saa reinkarnaation seurauksena uuden fyysisen kuoren, ja kaikki toistuu uudelleen.
Hienojakoinen keho ( sukshma sharira)
सूक्ष्मशरीर
Yksi kolmesta kehosta, jotka muodostavat ihmisen.
Sūkṣmaśarīra koostuu 18 elementistä, mukaan lukien mieli (manas), äly (buddhi), ego (ahamkara), kymmenen aistielintä (5 ) ja toimintaa (5), sekä viisi hienojakoista elementtiä (pancha mahabhuta).
Hienojakoinen keho ei tuhoudu kuoleman jälkeen, vaan siirtyy uuteen inkarnaatioon, joka kantaa mukanaan edellisten elämien karmallisia jälkiä.
Näin ollen sūkṣmaśarīra(hienojakoinen keho) näyttelee keskeistä roolia jälleensyntymän ja karmallisen siirtymisen prosessissa.
Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.
On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.
Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.
Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.
Kiitos itsellesi!
Tänne. https://keskustelu.suomi24.fi/t/13705794/sanan-ja-saarnamiehen-suhde
Yhden varhaisen kirkkoisän mukaan yksi taivaan palkinnoista on nähdä syntisten kärsimys helvetissä taivaasta käsin. Eikö olekin mukava usko?
>> Eikö olekin mukava usko?>>
Kovin mukavaa ja ainoa oikeaa.
Sielu on ikuinen ja fyysinen elämä on yksi pieni jakso tässä ympyrässä.
Tärkeä asia on oivaltaa suhde Jumalaan, minusta tuntuu että se on vääristynyt, eikä ihme.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
Ihminen ei päädy mihinkään rangaistuksena siksi, ettei “usko Jumalaan”.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
Sellaiseen ei ole lainkaan pakko uskoa, se on alinta tasoa.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
Kyse ei ole uskomuksesta vaan tietoisuudesta ja karmasta.
"Taivaalliset" ja "helvetilliset"tilat ovat väliaikaisia. Ne kuuluvat materiaaliseen maailmaan
Niihin synnytään ja niistä poistutaan karman loppuessa.
Eli vaikka joku “pääsisi taivaaseen”, hän syntyy sieltäkin aikanaan uudelleen.
Tämä "taivas" ei ole lopullinen, kun "hyvät teot" kuluvat loppuun, syntyy uudelleen, riippumatta uskonnosta.
Mitä tapahtuu ihmiselle, joka ei usko Jumalaan?
Ei mitään automaattista rangaistusta. Edistyneimmissä uskonnoissa ja filosofioissa ei ole käsitettä, jonka mukaan Jumala rankaisisi ihmisiä pelkästään heidän uskon puutteensa vuoksi.
"Minne päätyy ihminen, joka e i usko Jumalaan, Taivaaseen menoon?"
“Keppi ja porkkana” -malli uskonnoissa on aika infantiili tapa ymmärtää sekä ihmistä että todellisuutta.
Jos joku tekee “hyvää” vain taivaspalkinnon toivossa tai välttää “pahaa” helvetin pelosta, se on infantilismi.
Lapselle sanotaan:
“Jos teet näin, saat karkkia. Jos et, tulee rangaistus.”
Samoin: Jos joku tekee “hyvää” vain taivaspalkinnon toivossa tai välttää “pahaa” helvetin pelosta, se on lapsellistaa.
Siksi epäusko ei ole ongelma. Epäusko voi olla: älyllinen rehellisyys, psykologinen kypsyys, askel pois infantiilista Jumala-kuvasta.
Vilpitön etsintä on arvokkaampaa kuin pelosta syntynyt hurskaus.
Miksi se on infantilismia?
Lapsi tarvitsee ulkoisen uhkan tai palkinnon ohjatakseen käytöstään.
“Infantiilinen keppi ja porkkana” -uskonto kontrolloi käytöstä, mutta ei kasvata tietoisuutta.
“Keppi ja porkkana” -uskonto on behavioristinen järjestelmä. Sen tavoite ei ole ymmärrys, vaan ennustettava käytös.
Jos Jumala tarvitsee uhkauksia saadakseen ihmiset “hyviksi”, kyse ei ole jumaluudesta vaan hallinnasta.
“Keppi ja porkkana” -uskonto voi tehdä ihmisistä tottelevaisia, mutta se ei tee heistä tietoisia.
Älä sitä murehdi. Elä nyt kun voit!
En minä lainkaan murehdi; aloittaja on huolissaan asiasta.