Eräs suurimmista suomen säveltaiteen historiaan liittyvistä mysteereistä liittyy siihen että monet sodanjälkeisen säveltäjäsukupolven edustajat edustivat teoksillaan tyylillisesti vielä kansallisesti sävyttynyttä postromantiikka, yleisromantiikkaa tai kansallisromantiikkaa ja syytä olisi kysyä miksi näin?
Miksi meillä suomessa tultiin muuhun Eurooppaan nähden ikään kuin jälkijunassa ja miksi meillä kehitys on ollut niin hidasta ja takapajuista?
Eräs syy suomessa vallinneen musiikillisen ilmapiirin stabiiliuteen ja muuttumattomuuteen on todennäköisesti ollut yleisön taantumuksellinen ja konservatiivinen maku joka on suosinut kansallisromanttisia tyylipyrkimyksiä ja vierastanut moderneja tyylipyrkimyksiä. Esim. Rannan atonaaliset varhaisteokset, Merikannon fantasia ja Raition sävelrunoelmat saivat yleisön ymmälleen eikä sen ollut helppo omaksua uudenlaista musiikillista sanastoa ja uutta modernia sävelkieltä modernismin 1. aallon jäädessä suomessa vain ohimeneväksi ilmiöksi yleisön aplodeeratessa vain lingon 2. pianokonserton kaltaisille romanttisille teoksille vielä sangen myöhään ja Saikkola, Tuukkanen, Haapalainen, Leiviskä, Härkönen, Aaltonen ja kumppanit. sävelsivät kansallisesti sävyttyneitä sinfonioita vielä modernismin 2. aallon rantautuessa suomeen 50-60 luvulla von Törnestä ja Ikosesta puhumattakaan kunnes ne katosivat ohjelmistosta.
Toisena syynä näkisin mm. sen että monet sodanjälkeen vielä aktiivisesti toimineet säveltäjät olivat syntyneet jo paljon ennen sotia omaksuen suomessa vallalla olleen kansallisromanttiset tyyli-ihanteet sekä uskollisia valitsemalleen tielle, kykenemättä uudistumaan tyylillisesti kuten ne nuoremman polven säveltäjät kuten Meriläinen jotka aloittivat modernisteina ja atonaalikkoina vaikka tosin poikkeuksiakin oli. Esim Fougstedtin tie kulki tonaalisuudesta dodekafoniaan ja jotkut radikaalit säveltäjät jotka aloittivat tiukkoina modernisteina palasivat kolmisointuharmonikkaan myöhäistyylissään kuten Salmenhaara, Rautavaara ja Kokkonen joka tosin aloitti romantikkona tai yhdistivät molempia aineksia teoksissaan kuten Aaltonen jonka viimeisimpiin teoksiin kuuluva viulukonsertto tosin on dodekafoninen tai Englund joka oli uskollinen uusklassiselle tyylille etenemättä koskaan varsinaiseen modernismiin.
Miksi meillä suomessa tultiin muuhun Eurooppaan nähden ikään kuin jälkijunassa ja miksi meillä kehitys on ollut niin hidasta ja takapajuista?
Eräs syy suomessa vallinneen musiikillisen ilmapiirin stabiiliuteen ja muuttumattomuuteen on todennäköisesti ollut yleisön taantumuksellinen ja konservatiivinen maku joka on suosinut kansallisromanttisia tyylipyrkimyksiä ja vierastanut moderneja tyylipyrkimyksiä. Esim. Rannan atonaaliset varhaisteokset, Merikannon fantasia ja Raition sävelrunoelmat saivat yleisön ymmälleen eikä sen ollut helppo omaksua uudenlaista musiikillista sanastoa ja uutta modernia sävelkieltä modernismin 1. aallon jäädessä suomessa vain ohimeneväksi ilmiöksi yleisön aplodeeratessa vain lingon 2. pianokonserton kaltaisille romanttisille teoksille vielä sangen myöhään ja Saikkola, Tuukkanen, Haapalainen, Leiviskä, Härkönen, Aaltonen ja kumppanit. sävelsivät kansallisesti sävyttyneitä sinfonioita vielä modernismin 2. aallon rantautuessa suomeen 50-60 luvulla von Törnestä ja Ikosesta puhumattakaan kunnes ne katosivat ohjelmistosta.
Toisena syynä näkisin mm. sen että monet sodanjälkeen vielä aktiivisesti toimineet säveltäjät olivat syntyneet jo paljon ennen sotia omaksuen suomessa vallalla olleen kansallisromanttiset tyyli-ihanteet sekä uskollisia valitsemalleen tielle, kykenemättä uudistumaan tyylillisesti kuten ne nuoremman polven säveltäjät kuten Meriläinen jotka aloittivat modernisteina ja atonaalikkoina vaikka tosin poikkeuksiakin oli. Esim Fougstedtin tie kulki tonaalisuudesta dodekafoniaan ja jotkut radikaalit säveltäjät jotka aloittivat tiukkoina modernisteina palasivat kolmisointuharmonikkaan myöhäistyylissään kuten Salmenhaara, Rautavaara ja Kokkonen joka tosin aloitti romantikkona tai yhdistivät molempia aineksia teoksissaan kuten Aaltonen jonka viimeisimpiin teoksiin kuuluva viulukonsertto tosin on dodekafoninen tai Englund joka oli uskollinen uusklassiselle tyylille etenemättä koskaan varsinaiseen modernismiin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.