Joo, mutta mieluummin muualle kuin va-yhdistysten sivuille. Lienee melko harva lukija juuri Tampereen yhdistyksen sivulla, joka ei ole jo lukenut samaa liiton sivulta.
Hakukonenäkyvyyttä tuokin saattaa parantaa.
0Äänestä
Anonyymi
Vapaa-ajattelua voisi kuvata yhden asian liikkeeksi, jolla on 3 pääteemaa:
1. VAPAA-AJATTELIJAT KAPINOIVAT JUMALAA VASTAAN:
1.1. Vastustamalla kristinuskoa, kirkkoa ja seurakuntaa.
1.2. Vastustamalla kristinuskoa, kirkkoa ja seurakuntaa.
1.3. Vastustamalla kristinuskoa, kirkkoa ja seurakuntaa.
No, kristinusko on täällä suurin uskonto. Islam-kritiikkiäkin on VA-lehdessä jonkin verran. Mutta aika hassua olisi meidän lähteä julistamaan epäuskoa erityisesti vaikka sikhiläistä uskomuksia kohtaan.
0Äänestä
Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:

Msalo peräpeilin poika perustelee
Poliittinen islam on vaarallinen kehitysmaaoppi ja kirkko maallistunut sivistysvaltioiden traditio
Islamissa ei ole ollut ...
0Äänestä
Anonyymi
Kirjastosta voi lainata Marxin Pääoman ja lukea siitä kiihkoateismia. Ei sitä tarvitse kouluissa opettaa veronmaksajien kustantamana.
Ymmärrän että harmittaa, kun näet lempiuskontosi korvautuvan maallisella vaihtoehdolla. Yritä silti pysyä totuudessa, ja uskalla vaikka OPS-perusteista katsoa mitä ET oikeasti on.
0Äänestä
Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Ymmärrän että harmittaa, kun näet lempiuskontosi korvautuvan maallisella vaihtoehdolla. Yritä silti pysyä totuudessa, ja uskalla vaikka OPS-perusteista katsoa mitä ET oikeasti on.
Miksi sossumoraalisi riittää Wehrmachtin ja mormonien nälvimiseen muttei muslimien?
0Äänestä
Anonyymi
Marxin Pääoma ei sisällä uskontokeskustelua vaan sovellutuksen työnarvoteorista
Vaparilehden toimituskuntatroilkka ei ole marxilainen vaan leninistis feministis tradekalais postodernistista setalais attaclaista maailmankylän liirumia
0Äänestä
Anonyymi
Valinnan vapaus ahdistaa antivapareita.
0Äänestä
Anonyymi
Hyvä, tässä tarvitaan monenlaista kirjoituksia.
0Äänestä
Anonyymi
Juurikin noin, sanottiin ennen muinoin, ennen kuin muoti-ilmaisu tuli kiellettyjen fraasien listalle.
Oletko ötmyillyt ja viettänyt liian monta vuotta boheemielämää Tampereen Yliopistossa jos et käsitä vieläkään miten valtava ero on kristinuskolla ja ET:llä.
Kristinusko on Raamatun kirjoituksissa tuhansien vuosien kertomus (ehkä 5000 - 6000 vuotta). Elämänkatsomustiedosta ei vielä 1960-luvulla, kun kävin kansakoulua ja kansalaiskoulua ( yläaste), puhuttua puolikasta sanaakaan. ET on nostettu kehiin tuntemattomuudesta joskus 1980-luvulla.
Kristinusko antaa toivoa ja elämää ihmisille. Raamatun profetiat: mm. Israelin kansan diaspora ja exodus ovat toteutuneet ja toteutumassa. Ötmyily-ET ei anna mitään valoa ihmisen syntielämään, elämän tyhjyyteen ja toivottomuuteen.
0Äänestä
Anonyymi
Nyt on kyse siitä, saako perhe valita. Tai lukiolainen.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on kyse siitä, saako perhe valita. Tai lukiolainen.
Nyt pitää saada tieto aloitteesta leviämään ja ka nostaa allekirjoittamaan.
0Äänestä
Anonyymi
.ite tavoittaa suuri yleisö? Se on nyt 23 000 nimen kysymys.
0Äänestä
Anonyymi
Ei huano. Vielä näitä tarvitaan.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Näitä tukikirjoituksia tarvitaan lisää eri puolilla maata.
Joo, mutta mieluummin muualle kuin va-yhdistysten sivuille. Lienee melko harva lukija juuri Tampereen yhdistyksen sivulla, joka ei ole jo lukenut samaa liiton sivulta.
Hakukonenäkyvyyttä tuokin saattaa parantaa.
Vapaa-ajattelua voisi kuvata yhden asian liikkeeksi, jolla on 3 pääteemaa:
1.
VAPAA-AJATTELIJAT KAPINOIVAT JUMALAA VASTAAN:
1.1.
Vastustamalla kristinuskoa, kirkkoa ja seurakuntaa.
1.2.

1.3.
Vastustamalla kristinuskoa, kirkkoa ja seurakuntaa.
No, kristinusko on täällä suurin uskonto. Islam-kritiikkiäkin on VA-lehdessä jonkin verran. Mutta aika hassua olisi meidän lähteä julistamaan epäuskoa erityisesti vaikka sikhiläistä uskomuksia kohtaan.
Msalo
peräpeilin poika perustelee
Poliittinen islam on vaarallinen kehitysmaaoppi ja kirkko maallistunut sivistysvaltioiden traditio
Islamissa ei ole ollut ...
Kirjastosta voi lainata Marxin Pääoman ja lukea siitä kiihkoateismia. Ei sitä tarvitse kouluissa opettaa veronmaksajien kustantamana.
Ymmärrän että harmittaa, kun näet lempiuskontosi korvautuvan maallisella vaihtoehdolla. Yritä silti pysyä totuudessa, ja uskalla vaikka OPS-perusteista katsoa mitä ET oikeasti on.
Miksi sossumoraalisi riittää Wehrmachtin ja mormonien nälvimiseen muttei muslimien?
Marxin Pääoma ei sisällä uskontokeskustelua vaan sovellutuksen työnarvoteorista
Vaparilehden toimituskuntatroilkka ei ole marxilainen vaan
leninistis feministis tradekalais postodernistista setalais attaclaista maailmankylän liirumia
Valinnan vapaus ahdistaa antivapareita.
Hyvä, tässä tarvitaan monenlaista kirjoituksia.
Juurikin noin, sanottiin ennen muinoin, ennen kuin muoti-ilmaisu tuli kiellettyjen fraasien listalle.
Pieni mutta söpö. Herkkää. Täsyä vaan jakoon.
Oletko ötmyillyt ja viettänyt liian monta vuotta boheemielämää Tampereen Yliopistossa jos et käsitä vieläkään miten valtava ero on kristinuskolla ja ET:llä.
Kristinusko on Raamatun kirjoituksissa tuhansien vuosien kertomus
(ehkä 5000 - 6000 vuotta).
Elämänkatsomustiedosta ei vielä 1960-luvulla, kun kävin kansakoulua ja kansalaiskoulua ( yläaste), puhuttua puolikasta sanaakaan.
ET on nostettu kehiin tuntemattomuudesta joskus 1980-luvulla.
Kristinusko antaa toivoa ja elämää ihmisille.
Raamatun profetiat: mm. Israelin kansan diaspora ja exodus ovat toteutuneet ja toteutumassa.
Ötmyily-ET ei anna mitään valoa ihmisen syntielämään, elämän tyhjyyteen ja toivottomuuteen.