Kutakuinkin viimeiset 40 vuotta pelkästään klassista musiikkia kuunnelleena (barokkia, barokkia, barokkia, mutta myös Schubertia, Beethovenia...) yllättipäs nyt tämä Beatlesin levy.
Olinhan sen joskus teininä kuullut, kuten muutkin Beatlesin levyt, mutta nyt vasta ikään kuin "kuulin" sen. On mahtanut olla varsinainen PLÄJÄYS aikoinaan...
Olinhan sen joskus teininä kuullut, kuten muutkin Beatlesin levyt, mutta nyt vasta ikään kuin "kuulin" sen. On mahtanut olla varsinainen PLÄJÄYS aikoinaan...
Vastaukset 48
Vanhimmat
Eli siis: IHAN HUIPPULEVY!
Samaa mieltä! Huippulevy! Kuten myös barokkimusa!!!
JOHN ♡ PAUL♡
IHANIA!!!
Pusi pusi pusi.
Suukkoja
Miksi palstalistalla "Ulkomaiset bändit" Beatles ja Doors on aakkostettu t-kirjaimeen The Beatles ja The Doors?
- Eihän se niin mene. Voi hyvät hyssykät!
Umalphabettien palsta.
Suomenkielisessä Wikipediassa on yleensä kaikki henkilötkin aakkostettu etunimen mukaan.
60-luvun PLÄJÄYS oli Jimi Hendrix & Stratocaster. Beatles oli vääntänyt uutta kamaa niin kauan että Sgt Pepper ei tainnut enää yllättää ketään. Mutta upea levy se on. Jos Beatleseilta PLÄJÄYSTÄ etsitään niin se taitaa olla TWIST AND SHOUT.
Varmasti Jimi Hendrix oli pläjäys, ei epäilystä. Mutta en nyt ihan tuota Beatlesin Twist and shoutia pitäisi ...
On kyllä hienoa löytää oman "mukavuusalueen" ulkopuolelta löytöjä ja laajentaa omaa musiikkimakua. Nyt äsken kuuntelin Jethro Tullin Thick as a brick -levyn ykkösosaa. Hienoa musiikkia.
Kuuntelin kakkososankin ja ykkösosan vielä uudelleen. Ok.
Laajentakaa musiikkimakuanne, hyvät ihmiset!
T. Buxtehude-fani
"60-luvun PLÄJÄYS oli Jimi Hendrix & Stratocaster."
Päivä no 1 ilmestyi Pepper ja päivä no 3 Hendrixillä oli keikka Lontoossa ja hän soitti Pepperin avausraidan sillä keikalla. Mikä tarkoittaa että kyllä Jimi H:kin oli kyseistä albumia kuunnellut ja opetellut sen avausraidan melodian ja soinnut korvakuulolta.
Itse olin hieman liian nuori kun Pepper ilmestyi, mut kyl jälkeenpäin on selvinnyt kuinka tärkeästä levystä on kyse. Upea kokonaisuus, jonka lopussa kruunaa yksi parhaista lauluista mitä on koskaan tehty; A day in the life.
Pippurista suoraan progepöpelikköön. No ei se mitään.
Omasta mielestäni se ei ole läheskään Biitlesin paras levy. Sillä ei ole oikeastaan kuin yksi hyvä kappale, She's Leaving Home, kun taas esimerkiksi Rubber Soulilla on lukuisia. Sgt Pepper -levyn sovitusten ja tuotannon tasokkuus jää reilusti vuotta aiemmin julkaistun Beach Boysin Pet Soundsin alapuolelle, siitä syystä, että Brian Wilson oli oman aikansa Gershwin, joka osasi itse luoda omat orkestraaliset sovituksensa ja visioida esimerkiksi levyn nimikappaleen kaltaisen James Bond -henkisen instrumentaalin upeine soinnutuksineen.
Biitlesilla ei ollut samaa osaamista, ja vaikka tuottaja George Martin ja laulunikkarit yrittivät tehdä oman Pet Soundsista, siitä ei tullut mitään. Suorastaan wagnerisia keinoja hyödyntävä vuonna 2004 aloitettu Smile projekti on vielä hienompi Brian Wilson -teos.
Klassiseen mitään 60-luvun poppia en rinnastaisi.
"vaikka tuottaja George Martin ja laulunikkarit yrittivät tehdä...
Laulunikkarit???
Sgt. Pepper on popmusiikin kruununjalokivi!!!
Totta, sen kuulee.
Anteeksi, siis vuonna 2004 valmiiksi tullut, mutta -66 aloitettu
Bööhuhuu.
Aloittajan kannattaa kuunnella vielä lisää sitä Händeliä, Telemannia, Bachia ym.
Kannattaa kuunnella Revolver, VU & Nico ja Paranoid.
"Kannattaa kuunnella Revolver, VU & Nico ja Paranoid."
Revolver on stereo miksakseltaan vähän outo, aika ajoin toinen kanava on varsin hiljainen pitkiäkin aikoja. No toisaalta sehän albumi on tarkoitettukin kuunneltavaksi mono-miksauksena.
Mitä tulee VU & Nico ja Paranoid. levyihin niin why bother.
No jos rajoittuneisuus on päämäärä, niin ei sitten. Ja sama vaikka englanniksi vielä, korkeintaan.
VU maailman parhaita rock-levyjä siinä Pepperin jälkeen. Paranoid on Paranoid. Pari esimerkkiä vain.
54 meni, ennen kuin sytytti. Nyt on sytytys myöhäisellä.
On pelkästään rikkaus jos voi nauttia monenlaisesta musasta. Ihan typerää muutenkin nämä keskustelupalstojen vertailut säveltäjien paremmuudesta.
Joo.
Jokainen Beatles LP on hieno kokonaisuus, voisi sanoa et klassikkoja kaikki. Tylsää hetkeä ei juurikaan ole, se ero on Mozartiin yms.
Mozartin ja Beatlesin ero on siinä että kun Mozart parhaimmiilaan saa kuulijan syvään transsinkaltaiseen ekstaattiseen tilaan niin beatlesin musa vain haukotuttaa. OLen itse kokenut Mozartista aivan uskomattoman musertavia korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja joihin poppi ei kuunaan pystyisi.
Olet ekstaasissa ollut jo vuosia....on se varmaan kovaa.
Itse asiassa en vaan ainoastaan klassisesta musiikista saatujen emotionaalisten kokemusten aikana mutta en muutoin sillä mikään ei vaikuta ihmisen tunteisiin yhtä voimakkaasti kuin suuri taidemusiikki.
Älä viisastele. Vaikutat tylsältä.
Toivottavasti vain tylsältä enkä tylsämieliseltä mutta se mitä kerroin on kuitenkin täyttä totta. Klassisesta musiikista olen saanut suurimmat emotionaaliset kokemukset koskaan jotka ovat olleet äärettömästi vaikuttavampia kuin mikään muu mitä olen milloinkaan mistään kokenut,
Eiköhän tuo ole jo tullut selväksi. Tämä on Beatles-palsta, ei Mozart-palsta. Outoa, että joku jaksaa Beatles-palstaa edes lukea, jos ei pidä Beatlesistä. Jo otsikko kertoo, että puhutaan Beatlesin levystä.
Ei vaan. Mutta miten Mozartista voi saada muuta kuin peruukkeja ja hoveja?
No kyllähän Mozart oli klassisenmusiikin "Monkees" eli sellaista hauskan letkeetä tiluttelua. Jos noita psykofyysisia tiloja jotkut tuottivat oli ne Johann Sebastian Bach ja Piotr Ilich Tchaikovsky mm. Monkees oli tekemällä tehty mutta Beatles teki itekseen asioita jotka oli hyviä kundien mielestä ja kolisi myös aika laajalle.
Beatles toi ainakin minulle nuoruudessa ja aikuusuudessa niin paljon plussafiboja ettei monet orgasmitkaan ole mitattavissa (sanoi vanha runkkari haha).
Täytyy myöntää että teokset joissa Mozart alistuu liian myötämielisesti galantin tyylin sääntöihin kuten joissakin ensimmäisissä viulu-ja pianokonsertoissaan, serenadeissaan, divertimentoissaan ym. hän kirjoitti kepeämpää musiikkia josta ovat psykofyysiset tilat kaukana.
Mutta Maestro kirjassa eräs kuuluisa pianisti kapellimestari juuri puhuu musiikista koettavista korkeimmanasteisista psykofyysistä tiloista ja ottaa esimerkeiksi juuri Mozartin ja Beethovenin. Sitten hän vielä mm. sanoo, että Mozartin musiikki on niin uskomatonta, niin ylimaallista, että mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä. Hän sanoo, että elämähän ei ole täydellistä, mutta Mozart on. voi olla, että hän edustaa jotakin elämän transsendentaalita ydintä, sen perimmäistä tarkoitusta.
Tätä valaisee hyvin se, että mitä Eduard Mörike on kirjoittanut Mozartin Don Juan oopperan ja varsinkin sen komtuurikohtauksen reseptioon liittyen. "ihminen samalla kaipaa ja pelkää että hänet nostetaan pois tavanomaisesta minästään. ihminen tuntee että häntä koskettaa ääretön, sE täyttää rinnan kuin tahtoisi laajentaa sitä ja riistää sielun pois. Tähän kokemukseen liittyy täydellisen taioteen kunnioitus; ajatus että saadfaan nauttia jumalallisesta ihmeestä, omaksua se sukulaisuutta tuntien jne."
Jopa Glenn Gouldin mukaan joka ei juuri Mozartin musiikista välittänyt toteaa että kevytmielisyys ym, muut sellaiset adjektiivit liittyvät siihen mitä Mozart ei edusta. Myös Hildesheimerin mukaan kaikki pintapuolisuus oli Mozartille vierasta. Wagner sanoi kerran että mitä ihmeellisin nerokkuus on kohottanut Mozartin kaikkien aikojen ja kaikkien taiteitten mestarien yläpuolelle. Tsaikovskikin ihaili Mozartia transkriboidessaan Mozartin sävellyksiä orkesterisarjaksi Mozartiana. Sören Kiergegaard pitio don Juania kaikkien aikojen suurimpana taideteoksena jne.
Musiikkitieteilijä Kai Maasalokin kirjoittaa kirjassaan Mozartin pianokonsertot, että Mozart tunsi ihmissielun salaisuudet niin kuin vain harva, säveltäjistä ei kukaan, mikä tarkoittaisi sitä ettei Bachin tai Tsaikovskinkaan musiikki yllä yhtä syvälle sielun sopukoihin kuin Mozartin säveltaide parhaimmillaan. Myös Adolf Goldschmitt kirjassaan Mozart kirjoittaa että Mozartin musiikki yltää sielumme syvimpiin uumeniin ja että se on jumaluuden ilmestystä, joten joku perä hänenkin väitteissään piilee.
Ei nyt tylsämieliseltä sentään. Ehkä ahdasmieliseltä.
Oletko kokenut suunnattomasti myös muiden ihmisten tunteet? Ne omia syvämielisiäsi haukotuttavammat?
Paljastavaahan mollaus on.
Sgt. Pepper-LP muutti kaiken sen, mikä Beatlesilta oli vielä jäänyt muuttamatta.
Pepper-LP on hieno kokonaisuus, rock-sinfonia.
"Pepper-LP on hieno kokonaisuus, rock-sinfonia."
Tuo on mielenkiintoinen väite jota näkee usein. Kuitenkin Pepper oli ja on nippu yksittäisiä lauluja jotka yhtye väkersi kasaan loppuvuodesta 1966 ja pitkin vuotta 1967.
Joku mainitsi She's leaving home kappaleen mukamas ainoana hyväänä biisinä tuolla Pepper-albumilla, mikä on väheksyntää, toki With a Little Help From My Friends Ja varsinkin Lucy taivaalla timantteineen tai Lovely Rita ja tietenkin Day in the Life sitä ovat, siis hyviä biisejä. Samoin Harrisonin Within you without you on kova kova biisi. Harrisonia itseään lainaten siinä ei biisinä muuta vikaa ole kuin laulusolistin suoritus.
She's leaving home saattaa olla Beethoven vaikutteinen, siis vähän samaa suonta kuin mitä biisi Because sitten muutama vuosi myöhemmin oli. Ja joo, SLH oli Maccalta kun taas Because oli Lennonilta, mutta silti Beethovenin kuutamosonaatti lienee kummankin mainitun biisin innoittaja ainakin joltain osin.
Nippu lauluja kyllä, mut jotkut laulut toimivat paremmin, kun ovat vierihoidossa, eivätkä ihan yksinään, esim. Good Morning ja Mr. Kite ovat sellaisia.
Voi olla, Kite kylläkin toimii myös itsenäisenä sinfoniana. Viereen sopii keskiöuraraita.
Kauhea levy. Mutta kuten muutkin levyt, myös kuluva.
Nykyään ehkä kerran pariin vuoteen.
A Day in the Life toki kiinnittää aina aistit, kun jostain kuuluu.
Ihan hieno levy. Vaikeaa ja tyhmää vertailla klassisen musiikin sävellyksiin. Mutta kuitenkin ihan hieno levy. :)
No niin, välillä tolkkupuhettakin.