Sinivalkoista kuin poutapilvinen taivas. En ole seurannut hänen tyyliään, enpä osaa hämmästellä.
0Äänestä
Anonyymi
Kyllä aivan oikea valinta76vuotiaalle naiselle (pian 77vuotias) joka haluaa peittää koronapömppö vatsaa ( aina ennen niin tavattoman hoikka). Lööpeissä tänään luki että Madeleine odottaa neljättä lastaan. Liekö totta vai yrittävätkö myydä lehtiä. Jo toista vuotta lööpeissä ollut että prinsessa Sofiakin odottaa kolmatta lastaan, vaan ei sieltä ole vielä mitään putkahtanut ulos. Hytinä1
Tuohan just tuo pömppävatsan ja muutkin muodot esiin.
On minusta outo vaatetus vaikka tuonkin ikäiselle vaikka en paha ole toisten vaatetusta arvostelemaan, kun itsekin rutalehan milloin mitenkin. Parempi olisi ollut sitten vaikka farkut ja väljä T-paita. Tai jos niissä olisi tuntunut kuumalle, niin on hänellä varmasti paljon nättejä kesäleninkejä.
Jos minä näkisin tuolla liikenteessä jonkun noin, niin ensimmäinen ajatus olisi, että onkohan dementoitunut ja unohtanut pukea päälleen. Kietaissut vain aamutakin pyjamashousujen päälle.
0Äänestä
Anonyymi
Vielä tuosta Silvian ulkonäöstä. Kuvassa kyllä kasvot näyttävät eriskummallisilta. Aivan kuin silmien ja otsan kohdalla olisi ollut suoja aurinkoa ottaessa ja jäänyt iho valkoiseksi niiltä kohdin. Hytinäx1

Onpa tosiaan. Muuten voisi luulla sen johtuvan valaistuksesta, mutta joka kuvassa on otsassa samanlainen selvä poikkiraita. Ei noin suuria ja tuon mallisia aurinkolasejakaan voi olla.
0Äänestä
Anonyymi
Mikä aloittaja luulee olevansa arvostelemaan muita ? Älliä ei ole ainakaan ole päässä. Silvialla on.
1Äänestä
Anonyymi
Oikein raikas kesäasu !
0Äänestä
Anonyymi
Liivit olisi saaneet olla ryhdikkäämmät kyllä.
0Äänestä
Anonyymi
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, asu on mahdoton. Liian isot housut työtakin kanssa. Éi ole ikinä pukeutut noin, aina tyylikkäästi, on minusta viimeisen päälle viehättävä nainen. Onkohan dementoitunut? Oon myös koulutettu, niin että saattaa olla äly Silvian kanssa samaa tasoa. Saanhan siis nyt arvostella häntä.
0Äänestä
Anonyymi
Jos sulla olisi älyä, et arvostelisi.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sulla olisi älyä, et arvostelisi.
Täyskymppikommentti. - Nm. Twelve points
0Äänestä
Anonyymi
Silviallahan lie tena vaipat käytössä, kauan aikaa, tarvitsee löysät releet peittämään. Silvulle pitäisi järjestää vielä rooli bätmännissä jokeri hahmona, ei tarvitse maskejakaan On häijyn näköinen.
Ei asu niin mahdoton ole. Sylvialla on jo ikää, se saa näkyä. Monelle tulee kiloja lisää vuosien varrella, entä sitten?
0Äänestä
Anonyymi
ei ole Silvian "omaa tyyliä" !!
0Äänestä
Anonyymi
Olen 68 enkä pukeudu noin hurjasti. Pitääkö sitä tarkoituksella itseään vaatteilla vanhentaa. Eikä tuossa oikein iästä ole kysymys. Vähän niinkuin olisi sutkaissut päälleen mitä sattuu. Viisi kiloa on tullut 10 vuodessa minulle, mutta oikein leikatulla vaatetuksella ne kilot eivät näy missään.
0Äänestä
Anonyymi
Kuinka moni on aina kuvissa edukseen ?
0Äänestä
Anonyymi
Miut voisi joskus deletoida. Beng
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miut voisi joskus deletoida. Beng
Ei kandee ale arvioida itseään. Kymppi kehut päälle joka päivä.
0Äänestä
Anonyymi
Puutarhakilpailun palkinnonjako, joka sekin koronan vuoksi edellisistä poiketen. Jospa tilanteen mukaan pukeutumista. En ole seurannut Silvian tyyliä yleensäkään, en menis arvosteleen.
0Äänestä
Anonyymi
Silvialla varmaankin stylisti-vaihtunut, joka koettaa tehdä Silviasta "mamman, tms"?
0Äänestä
Anonyymi
Ikäähän Silvialla jo on, mutta ihan ok on hänen asunsa, kun just aattelee ikäänsä. Näin meille vanhoille käy, ei voi mitään, tuumiipi yökyöpeli unetonna.
0Äänestä
Anonyymi
Silvia on kuitenkin, - K u n i n g a t a r, - ei ihan voi "rahvaaseen" verrata !!
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silvia on kuitenkin, - K u n i n g a t a r, - ei ihan voi "rahvaaseen" verrata !!
Kaipa hänkin samalla tavalla vanhenee vuosien myötä kuin me tavallinen rahvas. Tosin noita kauneusleikkauksia on siellä Brasiliassa teettänyt. Joskus mennyt pikkasen pieleenkin joku leikkaus, mitä on ollut kuviin luottamista. Ei ole kuningattarellakaan mitään taikasauvaa, siinäpä vanhenee hänkin kuten puolisonsa ja puolison sisaret.

Jo on naisväellä seuranta päällä. Taidatte olla etupäässä kuningaskunnan alamaisia, vaikka olin tunnistavanani yhden rojalistin tasavallasta.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipa hänkin samalla tavalla vanhenee vuosien myötä kuin me tavallinen rahvas. Tosin noita kauneusleikkauksia on siellä Brasiliassa teettänyt. Joskus mennyt pikkasen pieleenkin joku leikkaus, mitä on ollut kuviin luottamista. Ei ole kuningattarellakaan mitään taikasauvaa, siinäpä vanhenee hänkin kuten puolisonsa ja puolison sisaret.
Birgitta ottaa surutta aurinkoa Mallorcalla, eikä ryppyjään suotta peittele. Hän olisi kyllä oiva haaste ryppyvoide kauppiaille.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipa hänkin samalla tavalla vanhenee vuosien myötä kuin me tavallinen rahvas. Tosin noita kauneusleikkauksia on siellä Brasiliassa teettänyt. Joskus mennyt pikkasen pieleenkin joku leikkaus, mitä on ollut kuviin luottamista. Ei ole kuningattarellakaan mitään taikasauvaa, siinäpä vanhenee hänkin kuten puolisonsa ja puolison sisaret.
En ymmärrä miten tämä juttu on kääntynyt vanhuuteen ja painonnousuun. Ihan niinkuin vanhan ja ylipainoisen kuuluisi pukeutua jotenkin typerästi, vanhanaikaisesti ja tyylittömästi. Ei tartte. Ylipainoinen ja vanha on ihan kivan näköinen hänelle sopivissa vaatteissa.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä miten tämä juttu on kääntynyt vanhuuteen ja painonnousuun. Ihan niinkuin vanhan ja ylipainoisen kuuluisi pukeutua jotenkin typerästi, vanhanaikaisesti ja tyylittömästi. Ei tartte. Ylipainoinen ja vanha on ihan kivan näköinen hänelle sopivissa vaatteissa.
Minä taas en ymmärrä sitä, että siirretään kuva tänne ja sormella osoitetaan ja haukutaan. Suomen värit. Eikö kukaan huomaa sitä. Jos ne ovat vaikka suomalaisia vaatteita? Beng
0Äänestä
Anonyymi
Hei, kiinnostaako teitä ihan oikeesti Silvian silavat ja ikääntyminen. Kai jokaisella on oikeus ikääntyä ja vsikks heittää pyyhe kehään. On aika raskas pieti, että pitää olla aina kaunis, upea ja tyylikäs. Pieni myötätunto ihmistä kohtaan olis paikallaan, siis ihan kaikkia ihmisiä kohtaa. Onks pakko olla sitä , mitä oltiin joskus ennen vanhaan. Haaskalinnurko tässä vaan saalistavat, jotta näkisivät itsensä jotenkun vähemmän haaskoina.
0Äänestä
Anonyymi
Kiva katella Silviaa ilman tissiliivejä :-*
1Äänestä
Anonyymi
Kylä hänellä on tissipussit varmasti päällään, mutta valitettavan huonosti valittu. - Nm. Arki- / kotipussit varmaan
0Äänestä
Anonyymi
No onhan se outoa että aina on pukeutunut tyylikkäästi ja sitten yxkax räppää päälleen kietaistun kylpytakin ja isot housut. Ettei olisi sairastunut dementiaan tai masennukseen. Aloittaja on ihan oikeassa, iso on muutos aikaisempaan. Eikä tämä ole mitään arvostelua tai mollaamista, ihmettelyä enemmänkin. Silvian paino on ihan sopiva ikäihmiselle, ei yhtää liikaa. Kaikkea hyvää hänelle. Yhtä ihmeellistä kuin jos upea tyylimimmimme Lenita pukeutuisi noin.
0Äänestä
Anonyymi
Eikö linkissä ollut kyse jostain kotipuutarhajutusta. Hänhän pukeutui vain tilanteeseen sopivasti. Kotipuutarhaan ei pukeuduta juhlamekkoon, jonka alle pannaan korsetti ryhtiä antamaan.
Aika hyvä muutenkin, että tuon tason tyyppi osaa ja pystyy olemaan ihan tavallinen tavallisen aiheen kyseessä ollessa. - Nm. Uskallusta ei puutu
0Äänestä
Anonyymi
Aina ei kuningatar kaan osaa.
0Äänestä
Anonyymi
Ehkä kyse ei ole niinkään osaamisesta kuin siitä, että hänen ikäisensä ihmiset eivät enää niiin paljon perusta siitä, mitä mieltä muut heistä ovat. - Nm. Sisältö on pääasia
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Sinivalkoista kuin poutapilvinen taivas.
En ole seurannut hänen tyyliään, enpä osaa hämmästellä.
Kyllä aivan oikea valinta76vuotiaalle naiselle (pian 77vuotias) joka haluaa peittää koronapömppö vatsaa ( aina ennen niin tavattoman hoikka).
Lööpeissä tänään luki että Madeleine odottaa neljättä lastaan. Liekö totta vai yrittävätkö myydä lehtiä. Jo toista vuotta lööpeissä ollut että prinsessa Sofiakin odottaa kolmatta lastaan, vaan ei sieltä ole vielä mitään putkahtanut ulos.
Hytinä1
Tuohan just tuo pömppävatsan ja muutkin muodot esiin.
On minusta outo vaatetus vaikka tuonkin ikäiselle vaikka en paha ole toisten vaatetusta arvostelemaan, kun itsekin rutalehan milloin mitenkin.
Parempi olisi ollut sitten vaikka farkut ja väljä T-paita. Tai jos niissä olisi tuntunut kuumalle, niin on hänellä varmasti paljon nättejä kesäleninkejä.
Jos minä näkisin tuolla liikenteessä jonkun noin, niin ensimmäinen ajatus olisi, että onkohan dementoitunut ja unohtanut pukea päälleen. Kietaissut vain aamutakin pyjamashousujen päälle.
Vielä tuosta Silvian ulkonäöstä. Kuvassa kyllä kasvot näyttävät eriskummallisilta. Aivan kuin silmien ja otsan kohdalla olisi ollut suoja aurinkoa ottaessa ja jäänyt iho valkoiseksi niiltä kohdin.
Hytinäx1
Onpa tosiaan.
Muuten voisi luulla sen johtuvan valaistuksesta, mutta joka kuvassa on otsassa samanlainen selvä poikkiraita.
Ei noin suuria ja tuon mallisia aurinkolasejakaan voi olla.
Mikä aloittaja luulee olevansa arvostelemaan muita ?
Älliä ei ole ainakaan ole päässä. Silvialla on.
Oikein raikas kesäasu !
Liivit olisi saaneet olla ryhdikkäämmät kyllä.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, asu on mahdoton. Liian isot housut työtakin kanssa. Éi ole ikinä pukeutut noin, aina tyylikkäästi, on minusta viimeisen päälle viehättävä nainen. Onkohan dementoitunut? Oon myös koulutettu, niin että saattaa olla äly Silvian kanssa samaa tasoa. Saanhan siis nyt arvostella häntä.
Jos sulla olisi älyä, et arvostelisi.
Täyskymppikommentti. - Nm. Twelve points
Silviallahan lie tena vaipat käytössä, kauan aikaa, tarvitsee löysät releet peittämään. Silvulle pitäisi järjestää vielä rooli bätmännissä jokeri hahmona, ei tarvitse maskejakaan On häijyn näköinen.
Ei asu niin mahdoton ole. Sylvialla on jo ikää, se saa näkyä. Monelle tulee kiloja lisää vuosien varrella, entä sitten?
ei ole Silvian "omaa tyyliä" !!
Olen 68 enkä pukeudu noin hurjasti. Pitääkö sitä tarkoituksella itseään vaatteilla vanhentaa. Eikä tuossa oikein iästä ole kysymys. Vähän niinkuin olisi sutkaissut päälleen mitä sattuu. Viisi kiloa on tullut 10 vuodessa minulle, mutta oikein leikatulla vaatetuksella ne kilot eivät näy missään.
Kuinka moni on aina kuvissa edukseen ?
Miut voisi joskus deletoida.
Beng
Ei kandee ale arvioida itseään. Kymppi kehut päälle joka päivä.
Puutarhakilpailun palkinnonjako, joka sekin koronan vuoksi edellisistä poiketen.
Jospa tilanteen mukaan pukeutumista.
En ole seurannut Silvian tyyliä yleensäkään, en menis arvosteleen.
Silvialla varmaankin stylisti-vaihtunut, joka koettaa tehdä Silviasta "mamman, tms"?
Ikäähän Silvialla jo on, mutta ihan ok on hänen asunsa, kun just aattelee ikäänsä. Näin meille vanhoille käy, ei voi mitään, tuumiipi yökyöpeli unetonna.
Silvia on kuitenkin, - K u n i n g a t a r, - ei ihan voi "rahvaaseen" verrata !!
Kaipa hänkin samalla tavalla vanhenee vuosien myötä kuin me tavallinen rahvas. Tosin noita kauneusleikkauksia on siellä Brasiliassa teettänyt. Joskus mennyt pikkasen pieleenkin joku leikkaus, mitä on ollut kuviin luottamista.
Ei ole kuningattarellakaan mitään taikasauvaa, siinäpä vanhenee hänkin kuten puolisonsa ja puolison sisaret.
Jo on naisväellä seuranta päällä.
Taidatte olla etupäässä kuningaskunnan alamaisia, vaikka olin tunnistavanani yhden rojalistin tasavallasta.
Birgitta ottaa surutta aurinkoa Mallorcalla, eikä ryppyjään suotta peittele.
Hän olisi kyllä oiva haaste ryppyvoide kauppiaille.
En ymmärrä miten tämä juttu on kääntynyt vanhuuteen ja painonnousuun. Ihan niinkuin vanhan ja ylipainoisen kuuluisi pukeutua jotenkin typerästi, vanhanaikaisesti ja tyylittömästi. Ei tartte. Ylipainoinen ja vanha on ihan kivan näköinen hänelle sopivissa vaatteissa.
Minä taas en ymmärrä sitä, että siirretään kuva tänne ja sormella osoitetaan ja haukutaan.
Suomen värit. Eikö kukaan huomaa sitä. Jos ne ovat vaikka suomalaisia vaatteita?
Beng
Hei, kiinnostaako teitä ihan oikeesti Silvian silavat ja ikääntyminen. Kai jokaisella on oikeus ikääntyä ja vsikks heittää pyyhe kehään. On aika raskas pieti, että pitää olla aina kaunis, upea ja tyylikäs. Pieni myötätunto ihmistä kohtaan olis paikallaan, siis ihan kaikkia ihmisiä kohtaa. Onks pakko olla sitä , mitä oltiin joskus ennen vanhaan. Haaskalinnurko tässä vaan saalistavat, jotta näkisivät itsensä jotenkun vähemmän haaskoina.
Kiva katella Silviaa ilman tissiliivejä :-*
Kylä hänellä on tissipussit varmasti päällään, mutta valitettavan huonosti valittu. - Nm. Arki- / kotipussit varmaan
No onhan se outoa että aina on pukeutunut tyylikkäästi ja sitten yxkax räppää päälleen kietaistun kylpytakin ja isot housut. Ettei olisi sairastunut dementiaan tai masennukseen. Aloittaja on ihan oikeassa, iso on muutos aikaisempaan. Eikä tämä ole mitään arvostelua tai mollaamista, ihmettelyä enemmänkin. Silvian paino on ihan sopiva ikäihmiselle, ei yhtää liikaa. Kaikkea hyvää hänelle.
Yhtä ihmeellistä kuin jos upea tyylimimmimme Lenita pukeutuisi noin.