Olen murrosiästä asti ollut herkkä ahdistumaan toisten reaktioista. Nyt lähes 40 vuotiaana koen että saavutin näkemyksen tähän asiaan joka on monille iso stressitason nousun aiheuttaja ja joillekin jopa suurien rahamäärien hassauksen kohde. Eli tässä oivalluksessa on kolme pääkohtaa. Niistä eteenpäin on jatkonäkemyksiäni asiasta. Jos nämä kolme kohtaa eivät tunnu vaikuttavan niin pidä ne esillä ja mielessä vaikka muutama päivä, niin huomaat helpottavan vaikutuksen. Olen vakuuttunut että ratkaisu on näissä kolmessa lauseessa:
1. Jokaisella "on oikeus" omaan mielipiteeseen. Täysillä idiooteillakin on mielipide ja heitä on paljon.
2. Olipa jonkun mielipide kuinka vahva tahansa ja sen ilmaus kuinka vahva tahansa, se on vain hänen henkilökohtainen mielipide, millä ei ole sen isompaa arvoa kuin millään muillakaan mielipiteillä.
3. Mutta sama kanta on ymmärrettävä omista mielipiteistäsi. Niilläkään ei ole sen suurempaa arvoa kuin muiden mielipiteillä.
-----
Usein on näin että jos jostain asiasta haluaa vapautua, joka liittyy itseen ja muihin, niin jos haluaa luopua toisesta puolesta jota ei halua, niin pitää luopua myös toisesta puolesta.
Yleensä ihminen pelkää vain ja ainoastaan muiden mielipidettä hänestä. Kuitenkin jos joku reagoi negatiivisesti, niin se on vain hänen henkilökohtainen mielipiteensä.
Se on elämässäsi vain lyhyt ohimenevä vaikutelma. Ehkä hänkään ei ole saanut olla koskaan oma itsensä. Ehkä hänkin elää vihaamassaa kulissiavioliitossa. Yms. Näitä tilanteita on paljon.
Kohtaat takuulla ihmisiä jotka reagoivat aivan eri tavalla. Olipa millainen tahansa, niin aina löytyy joku joka ei siitä pidä. Jos alkaa kaikilta lupaa kysymään, niin aina löytyy niitä jotka kieltäisivät,
ja ottaisivat itse.
-Ire
1. Jokaisella "on oikeus" omaan mielipiteeseen. Täysillä idiooteillakin on mielipide ja heitä on paljon.
2. Olipa jonkun mielipide kuinka vahva tahansa ja sen ilmaus kuinka vahva tahansa, se on vain hänen henkilökohtainen mielipide, millä ei ole sen isompaa arvoa kuin millään muillakaan mielipiteillä.
3. Mutta sama kanta on ymmärrettävä omista mielipiteistäsi. Niilläkään ei ole sen suurempaa arvoa kuin muiden mielipiteillä.
-----
Usein on näin että jos jostain asiasta haluaa vapautua, joka liittyy itseen ja muihin, niin jos haluaa luopua toisesta puolesta jota ei halua, niin pitää luopua myös toisesta puolesta.
Yleensä ihminen pelkää vain ja ainoastaan muiden mielipidettä hänestä. Kuitenkin jos joku reagoi negatiivisesti, niin se on vain hänen henkilökohtainen mielipiteensä.
Se on elämässäsi vain lyhyt ohimenevä vaikutelma. Ehkä hänkään ei ole saanut olla koskaan oma itsensä. Ehkä hänkin elää vihaamassaa kulissiavioliitossa. Yms. Näitä tilanteita on paljon.
Kohtaat takuulla ihmisiä jotka reagoivat aivan eri tavalla. Olipa millainen tahansa, niin aina löytyy joku joka ei siitä pidä. Jos alkaa kaikilta lupaa kysymään, niin aina löytyy niitä jotka kieltäisivät,
ja ottaisivat itse.
-Ire
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miten voi aikuinen keski ikäinen olla noin lapsellinen? Etkö sä pääse eroon tommosesta lapsellisesta joku katto pahasti ongelmasta? Kukaan ei ole susta kiinnostunu. Ne elää omaa elämäänsä. Tee sinä raukka samoin.
Miten sinä anonyymi kommentoija voit olla noin lapsellinen, että hyökkäät hyvää tarkoitusta vastaan tuolla tavalla?
Hänhän elää elämäänsä ja haluaa jopa auttaa muita. Tekisit sinä raukka samoin, että pistäisit hyvän etkä pahan kiertämään. Ehkä sulla on syyt pahaan oloos. Raukkamaista purkaa sitä muihin. Sinä ainakin olit kiinnostunut.
Kiitos vastauksestasi. Arvelinkin että tuollainen viesti saattaa tulla, koska ihmisillä on luontaista käsittää väärin. Asia on minulle "ongelma" vain siinä mielessä, että olen kiinnostunut tällaisista ongelmista (joita joillakin on ja joillakin ei) sillä tavalla, että miten ongelman ratkaisun voisi muodostaa tehokkaaksi "avaimeksi" jonka luettuaan ja käsitettyään toinen ihminen pääsee siitä ongelmasta.
Väärinkäsityksestäsi ehdit haukkumaan lapselliseksi ja raukaksi. Eipä se ole ihme että on hyvät neuvot kalliit tässä maailmassa.
-Ire
Mulla oli myös nuorena tosi pahoja itsetunto-ongelmia.
Vuosien varrella näkee sen verran elämää, ihmisiä ja ihmiskohtaloita että ajatukset omasta itsestä ja omasta suhtautumisesta ihmisten kanssakäymiseen muuttuvat huomattavasti.
Jossain vaiheessa sen ymmärtää että se olen minä itse joka elän omaa elämääni, ei ole mikään pakko miellyttää muita tai tulla joka tilanteessa hyväksytyksi.
Ei tarvitse ajatella kenelle kelpaan ja kenelle en.
Ihmisiä on niin paljon erilaisia että aina joku hyväksyy toisen kun taas joku toinen ei.
Ei tarvitse miettiä ja huolehtia mitä muut ajattelevat minusta. Ja kuten tuolla yksi kirjoitti niin se on todellakin toisen ihmisen oma ongelma jos hän ei tykkää jostakin toisesta tai jostain syystä hyväksy toista.
Kannattaa varmaan nyt keski-iässä yrittää itsenäistyä, kun on noin myöhäiseksi jäänyt tuo kehitysvaihe. Olisiko terapiasta apua?