Kuinka paljon veikkaatte, että suviseuroihin tulee väkeä Muhokselle. Itse arvelisin, että noin 80 000 vierasta on huippuvaiheessa. Suviseurat on lähellä Oulua ja näin ollen lähellä vanhoillislestadiolaisuuden ydinaluetta. Toki Porissa oli vuonna 2017 lauantaina enimmillään 87 000 seuravierasta. En usko, että Porin lukuihin aivan ylletään. Tämä johtuu siitä, että Etelä-Suomesta alkaa olla varsinkin vanhoille ihmisille pitkä matka suviseuroihin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos festareiden laskentatapaa käytetään, on kävijämäärä 2,8 miljoonan luokkaa. Ts. 30 esitystä kertaa 95000.
Totta. Laskutavalla on suuri merkitys tässä kysymyksessä. Yleensä festareilla lasketaan kunkin päivän kävijämäärä erikseen. Minusta suviseuroissa laskutapa on aivan ymmärrettävä. Monethan ovat suviksissa käytännössä vajaan viikon yhtä kyytiä. Päiväkävijät ovat vähemmistö. Toki on samalla todettava, että suviseurojen ja muiden festarien yleisömäärät eivät ole vertailukelpoiset. Muilla festareilla on enemmistö päiväkävijöitä.
Rehellisesti sanottuna aika vähän jos laskettaisiin vain rehelliset käviät.
Kateellisen ylpeät Lestat panettelee Festareita.
Mutta onneksi te ootte parempia ihmisiä.
Kuulutko rehellisiin?
Porissa päästiin noihin lukuihin, koska seura-alue oli lähellä kaupungin Keskustaa. Muhos on n. 30 km päässä Oulusta ja siellä päin on järjestetty suviseuroja paljon.
Vaikka olenkin pitänyt tällaisia veikkauksia turhina, en ehkä syntinä, arvioin väkeä tulevan aivan liikaa.