"Aina Olivia ei tunne seksuaalista vetoa sokeri-isukeihinsa.
– Silloin heidän kanssaan on vaikea mennä sänkyyn.
Sänkyyn on kuitenkin päädytty.
– Silloin täytyy antautua ja hymyillä. Olen tehnyt niin monta kertaa.
Olivia kertoo netonneensa suhteista matkoja, laukkuja, kenkiä, koruja ja tietokoneita. Kuukausi ennen haastattelua Olivia on palannut kotiin matkusteltuaan puoli vuotta kolmen eri sugar daddyn kanssa. Tuona aikana hän on auttanut miehiä tuntemaan itsensä miehekkäiksi, kannustanut ja tukenut heitä ja ihaillut heidän elämäntapaansa.
– Sugarbeibinä on oltava koko ajan iloinen, hän muistuttaa.
Lisäksi Olivian mukaan pitää luoda jännitettä, jotta mies haluaa sugarbeibiään.
Siinä kohtaa, kun ne rupes tekee kauneusleikkauksia ja muita " paranteluja" kaupan edistämiseksi. Ennen taisi riittää meikki ja tyrkyt releet?
1Äänestä
Kaisanoasaa
Huoria ne naiset ovat. Turha sitä on kaunistella sokeri nimellä. Voin antaa naiselle kilon sokerii jos saan pilluu.
1Äänestä
gg-
Palstaa lukiessa on kyllä saanut sellaisen mielikuvan, että juuri tuo kuvio ätmejä viehättäisi. Niin moni keski-ikäinen ätmi täällä kuolaa teinien (osa jopa varhaisteinien) perään. Sellaisessa kuviossahan ei olisi mistään muusta, kuin ”sokerideittailusta” kyse.
Vastaus kysymykseesi on siis myönteinen. (He itse tosin tulevat asian kieltämään, mutta totuus on tullut harvinaisen selväksi heidän aikaisemmista kirjoituksistaan.)
1Äänestä
HankalaKysymys
Otin tämän aiheen yhdessä aikaisemmassa keskustelussa puheeksi, kun joku psykologi totesi, että joillakin miehillä on vaikeuksia luoda aikuisiin kontaksia ja tämän takia pahimmassa tapauksessa juuri kiellettykin liha voi joillekin tulla vaihdoehdoksi. Ei tietenkään missään tapauksessa kaikilla. Lukekaa keskustelu Tässä aika raju fakta ätmejä kohtaan. Siinä tarkemmin aiheesta.
Jos ei muutoin, niin pääseepähän huorittelemaan naisia.
0Äänestä
30mies
En minä rahottaisi naisen elämää tuolla tavalla että maksaiain naiselle jotain tissejä tai koruja. Maksaisin vain siitä seksistä pari kolme sataa, Mies saa seksiä ja nainen rahaa se on vaihdannaistaloutta.
0Äänestä
Capteeni
Väärin. Nainenhan saa tuossa molempia.
0Äänestä
hhhhhhhhhh
Hyi mitä touhua. Iljettää.
2Äänestä
ewfwsdwrwbrsdv
Toikin jannu olisi ätmi jollei sattuisi olemaan rallikuski.
0Äänestä
ewfwsdwrwbrsdv
Meni näköjään väärään ketjuun, kun piti mainita Maisan ukosta. Mutta toisaalta sopii tännekin.
1Äänestä
Naisasialooser11
Totta, mutta koska on rallikuski niin hänen ei tarvitse tappaa nuoria kauniita naisia. Naisilla on siis yksi tappaja vähemmän.
0Äänestä
Pillujen--asiantuntija
Pillusta pitää maksaa ja miehet maksaa.
0Äänestä
Vääränlaistavaltaa
Huonona puolena, on et ahneet saa kokea, et raha on valtaa, paljon rahaa niin saa erioikeuksiakin. Heille maksun saaja on aina alempiarvoinen näissä.
0Äänestä
Aapo2
Kuvastaa hyvin nykyajan vallitsevia arvoja, kun veronmaksajien rahoittama YLE lähettää sokerideittailua mainostavan ohjelman ja vieläpä johtavan sivuston nimi muistetaan mainita lukuisia kertoja. Ei taatusti jäänyt kenellekään epäselväksi, mikä on homman nimi.
Olemme menossa vaiheeseen, jolloin naisten miesten kanssa tapahtuvasta deittailusta on täysin normaalia ja kunniallista saada rahaa ja rahanarvoisia etuja. Joskus aikaisemmin näitä naisia kutsuttiin eriyisillä nimityksillä. Nykyisin muka ovat kunniallisia sokeribeibejä. Tuohon lähtevät nuoret naiset eivät sen jälkeen ikinä enää pysty normaaliin seurustelusuhteeseen.
2Äänestä
revdfsacerds
Eiköhän tuollaista ole ollut aina eikä ole mitenkään erikoisesti nykypäivää. Eläinkunnassakin tuollaista tapahtuu, naaraat antavat urokselle kuka tuo nätimmät helyt.
0Äänestä
miksi.ne.sitten.kitisee
revdfsacerds kirjoitti:
Eiköhän tuollaista ole ollut aina eikä ole mitenkään erikoisesti nykypäivää. Eläinkunnassakin tuollaista tapahtuu, naaraat antavat urokselle kuka tuo nätimmät helyt.
Maksullisen "rakkauden" naisten on turha kitistä mistään pelimiehistä tai muistakaan vastaavista koska eivät he itse sen parempia ja hyvempiä ole kuin nämä edeltä mainitut miestyypit.
1Äänestä
aivaneriasia
miksi.ne.sitten.kitisee kirjoitti:
Maksullisen "rakkauden" naisten on turha kitistä mistään pelimiehistä tai muistakaan vastaavista koska eivät he itse sen parempia ja hyvempiä ole kuin nämä edeltä mainitut miestyypit.
Maksulliselle menevä tietää että joutuu maksamaan eikä siinä ketään kuseteta, päinvastoin kuin pelimiehet/naiset tekevät.
0Äänestä
vain.hyötymisen.perässä
aivaneriasia kirjoitti:
Maksulliselle menevä tietää että joutuu maksamaan eikä siinä ketään kuseteta, päinvastoin kuin pelimiehet/naiset tekevät.
Suurin osa naisista on pelinaisia.
1Äänestä
HankalaKysymys
Mainittiin, että työssä pitää aina hymyillä. No kyllähän asia on toisinkin päin nykyaikana, jolloin miehenkin pitää vaan osata erilaisia "naisellisia" taitoja ja myös omata "naisellisia" piirteitä saadakseen pillua. Jos mies ei osaa hymyillä, hänen pitää vaan opetella. Sikäli tasa-arvo on toteutunut, että miehiltäkin vaaditaan nykyaikana "naisellisia" ominaisuuksia, jotta mies voi parantaa pillun saantia. Tasa-arvo pitäisi vaan toetutua siinäkin, että myös nuorilla miehillä olisi tarpeeksi töitä kyseisessä roolissa. Kyllä esimerkiksi 25 vuotias mielellään panee tasokasta nelikymppistä naista, jos sattuu omaamaan tietynlaisen fetissin. Tässäkään ei ole mitään ongelmaa, jos molemmat saa sen mitä haluaa vieläpä ilman kärsimystä.
Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto, kuinka moni tasokas 40 vuotias nainen olisi valmis toimimaan sokeri-mammana verrattuna sokeri-isukkeihin. Kuvat kyllä olis tarpeen nähdä.
0Äänestä
Naisasialooser11
Ei ole olemassa mitään tasokasta 40v naista, toki 25v pojanrimpula häntä panee ilmankin fetissiä koska ei nuorta naista saa.
0Äänestä
HankalaKysymys
Naisasialooser11 kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään tasokasta 40v naista, toki 25v pojanrimpula häntä panee ilmankin fetissiä koska ei nuorta naista saa.
Eikös fetissin omaaville 40 vuotias ole nimenomaan tasokas? Tosin sitä en tiedä, kuinka yleinen tämä fetissi on 25 miehillä. Osalla fetissi voi ollakin, mutta eivät saa 40 vuotiaita.

Kyllä vaan on tasokkaita puumia ja saavat komeita nuoria miehiä.. Taidat olla KATEELLINEN nuorille ja komeille miehille? Oletko saanut puumilta turpaan, kun noin ihon alle menee?
1Äänestä
Raha-on-kemia
Katsoin sen ohjelman ja siinä nainen sanoi että mies ostaa naiselle mitä nainen haluaa jos nainen on miehelle ystävällinen ja hyvä juttukaveri ja pitää seuraa. No En minä ostaisi ellei pillua saa. Jotkut rikkaat miehet haluaa seuralaisen, no sellaisen saisi varmaan ilmaiseksi jos on kerta rikas. Seksin takia nainen ostetaan.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Aina Olivia ei tunne seksuaalista vetoa sokeri-isukeihinsa.
– Silloin heidän kanssaan on vaikea mennä sänkyyn.
Sänkyyn on kuitenkin päädytty.
– Silloin täytyy antautua ja hymyillä. Olen tehnyt niin monta kertaa.
Olivia kertoo netonneensa suhteista matkoja, laukkuja, kenkiä, koruja ja tietokoneita. Kuukausi ennen haastattelua Olivia on palannut kotiin matkusteltuaan puoli vuotta kolmen eri sugar daddyn kanssa. Tuona aikana hän on auttanut miehiä tuntemaan itsensä miehekkäiksi, kannustanut ja tukenut heitä ja ihaillut heidän elämäntapaansa.
– Sugarbeibinä on oltava koko ajan iloinen, hän muistuttaa.
Lisäksi Olivian mukaan pitää luoda jännitettä, jotta mies haluaa sugarbeibiään.
- Mies antaa kaiken, jos pelaa korttinsa oikein"
Löytyy jo Areenasta:
https://areena.yle.fi/1-4432985
Milloin näistä maailman vanhimman ammatin harjoittajista on tullut sokeripeipejä?
Samalla kertaa, kun niistä asiakkaista tuli sokeri-isukkeja.
Siinä kohtaa, kun ne rupes tekee kauneusleikkauksia ja muita " paranteluja" kaupan edistämiseksi. Ennen taisi riittää meikki ja tyrkyt releet?
Huoria ne naiset ovat. Turha sitä on kaunistella sokeri nimellä. Voin antaa naiselle kilon sokerii jos saan pilluu.
Palstaa lukiessa on kyllä saanut sellaisen mielikuvan, että juuri tuo kuvio ätmejä viehättäisi. Niin moni keski-ikäinen ätmi täällä kuolaa teinien (osa jopa varhaisteinien) perään. Sellaisessa kuviossahan ei olisi mistään muusta, kuin ”sokerideittailusta” kyse.
Vastaus kysymykseesi on siis myönteinen. (He itse tosin tulevat asian kieltämään, mutta totuus on tullut harvinaisen selväksi heidän aikaisemmista kirjoituksistaan.)
Otin tämän aiheen yhdessä aikaisemmassa keskustelussa puheeksi, kun joku psykologi totesi, että joillakin miehillä on vaikeuksia luoda aikuisiin kontaksia ja tämän takia pahimmassa tapauksessa juuri kiellettykin liha voi joillekin tulla vaihdoehdoksi. Ei tietenkään missään tapauksessa kaikilla.
Lukekaa keskustelu Tässä aika raju fakta ätmejä kohtaan. Siinä tarkemmin aiheesta.
Totta kai se viehättää..