Sentinelin heimo ei vielä tiedä Jumalasta - tappoivat evankeliumin viejän

Mittee sie oekeen huolehit Jumalan hommasta.
Jos Hää on laittanut pojille riittävän eksytyksen isien elämäntavasta, sekä jättänyt ritsat aseiksi, niin ei se ole kuules "yksi-usko" sinun huoles loppu assieet.
Se on vaen luulotaatii, että miun pittääs mennä pojottammaan, että hyö kääntyys.
Jumalal' on taito puhhuu kullekin ja Hää ossaa kielenkin.
Ei varmaan siunkaan kielilläpuhumisen armolahja nyt oiekeen pojota sitä kieltä, että pääsisit ees torvella kaeuttamaan, että luulisivat taevaan aonenneen.

Tääl ylleesä on luulotaati, että on hyykästävä ja nenästä käännettävä jokkaasta, että se oletettavasti saesi Jeeesuksen tulemaks.
Kristityt ei ylleensä ole edes panostanu siihen tekemiseen.
Miettikääs ees noita jahvettilaisiaki. He vasta yrittävät ja varmaan ovat parhaeten kentällään suunnitellu menosa ja tulonsa, jopa kirjaakin räknäävät, että tuliko se jokkaenen puhutettuu.
Sittee en tiiä, että tekkeekö he Sanan mukaan, että jos talos ei oekeen kukkaa viitti alakaa rupattelemaan, niin sillon pittää opetuksen mukkaa pyyhkästä monot postilaatikon kohalla, kahos, sillon on sen osotteen suhteen vappaa - eikä verestä tiliä vaajita.

Eli ooooo aevan vappaa noista mietinnöistä. Työräkninki on tuolla taevaassa ja onkohan tiällä porukalla ees mietinnöis sekkii, että ei ne ajalliset kirkokirjan merkinnät oo raamatullista perrää, sillä nimihuuto jutuistakin, että alettiin nimilistaa ähertämään, niin sekkii kahottiin tuolla yläkerrassa oekeen synniksi.
Siis- kukkaa meistä ei tiiä, kuka on perillä ja kuka ei, siis ne kirjanpidot taitaa ihmisen mielenmukkaan olla aevan turhanpäeväisiä luulotteluja. Ei loesta kirkon ovilla aorinko, eikä kuu kumota, että näen ja näen ja sitten on porukka peril.

Siis lukekaa vaen sannaa, elekää alakako selittelemään ja jokkaenen sitten äheltää sen kuuleman perusteella sitä, mitä se Henki itekulleeki antaa ja tekkee totta.
Totta niin arkena, kuin Herran pyhänäkin. Siitä se elämä urkenee ja ulukopuolinen kiittelee sellaasesta Herraa.
Vasta ite, kun viimeisellä veräjällä ja aivan yllättäenkin sanotaan, että kahos, Herrahan sinut tuntoo, käyhän sissään. Vieläpä niin, että aivan ihe sitäkin siinä ihmettelet, että mites se elämä tulikin huomoomatta niin elettyä rypellettyä, että aivan taevaskin sen postitiivisesti kirjas ja toteis, että kyll hää siellä ellee aivan lähimmäistä huolenpittäen.
Eiköhää oteta ajallaan tuppaa syömään.

Ihe tule Kuninkaskii pannoo pytinkin valamiiksi, istuttaa puutarhaan puutakin, josta saapi käövä syömässä, kun nälättää. Ja kaekki tehään valamiiksi.

Jopa tämä aekakin on sitä valamiiksi tehtävää kenttää, on vaen oltava rakkaaovessaan kuuliaisuuden paekalla ja Isän eessä oekeen vilipittömästi Pojan kaotta kyselemässä toemenkuvvaa arkeesa ja pyhhääsä.
Että sillee - olla vaen raahassa. Työ on Herran.
On vaen vakkaseen varattava niitä oekeeta siemenii, ja jätettävä lusteet toeselle herralle, kyllä sill on kylyväjii riitävästi.
Eikä lustettakaan piä mennä nyhtämään, sillä sitähän saattaa käövä sekin, että nykäsee hyvän vierestä.
Antoo kasvaa kummankin vaekka vierekkäen. Siinähän ne virruu aekasa ja voehan se loppu tulla vaekka lentokonneen putttoomiseen aevan yllättäen.