Moro
Pakkoneuroosi on minulla ollut oikeastaan lapsesta asti, lapsena en tosin tiennyt mistä on kyse mutta nyt aikuisena ymmärrän.
Monenlaisia ocd ongelmia on mutta niiden kanssa pärjään kyllä, nyt kumminkin on yksi pakko- ongelma, joka tuntuu jo kroonistuneen enkä tiedä kuinka tästä voisin edes päästä.
Tämä on hullu vaiva mutta monesti nämä saattavat olla.
Kun keskustelen jonkun ihmisen kanssa, yleensä katsotaan keskustelukumppania silmiin mutta minulla saattaa silmät jäädä kiinni johonkin taustalla olevaan esineeseen, valoon, milloin nyt mihinkä ja vaikka yritän katsoa toista ihmistä silmiin niin silti jotenkin silmät jäävät kiinni johonkin epäolennaiseen.
Se lähti siitä pelosta että mitä toinen ihminen ajattelee kun silmäni ns. sitten harittavat jos yritän katsoa silmiin ja samalla katson jotain muuta taustalla.
Silmissäni ei ole mitään vikaa, vika on päässä. Tämä myöskin on todellinen ongelma.
Miten ihmeessä minä voin tästä päästä. Pitäisi olla välittämättä tästä vaivasta mutta ei sellainen onnistu. Tätä on kestänyt kauan, tuntuu että se on jo kroonistunut.
Miten tästä voi päästä?
Pakkoneuroosi on minulla ollut oikeastaan lapsesta asti, lapsena en tosin tiennyt mistä on kyse mutta nyt aikuisena ymmärrän.
Monenlaisia ocd ongelmia on mutta niiden kanssa pärjään kyllä, nyt kumminkin on yksi pakko- ongelma, joka tuntuu jo kroonistuneen enkä tiedä kuinka tästä voisin edes päästä.
Tämä on hullu vaiva mutta monesti nämä saattavat olla.
Kun keskustelen jonkun ihmisen kanssa, yleensä katsotaan keskustelukumppania silmiin mutta minulla saattaa silmät jäädä kiinni johonkin taustalla olevaan esineeseen, valoon, milloin nyt mihinkä ja vaikka yritän katsoa toista ihmistä silmiin niin silti jotenkin silmät jäävät kiinni johonkin epäolennaiseen.
Se lähti siitä pelosta että mitä toinen ihminen ajattelee kun silmäni ns. sitten harittavat jos yritän katsoa silmiin ja samalla katson jotain muuta taustalla.
Silmissäni ei ole mitään vikaa, vika on päässä. Tämä myöskin on todellinen ongelma.
Miten ihmeessä minä voin tästä päästä. Pitäisi olla välittämättä tästä vaivasta mutta ei sellainen onnistu. Tätä on kestänyt kauan, tuntuu että se on jo kroonistunut.
Miten tästä voi päästä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kohtaamalla asian se on hoidettu. Katsot vaan silmiin. Kukaan ei tuijota vaan 1-2 sek, sitten katselet muuta(hiuksia, paitaa, vilkaiset ulos) ja taas sama ja taas sama. Älä tee siitä numeroa.
Vain asia muuttuu ongelmaksi, jos siitä itse tekee ongelman. Älä tee.
Tuskin aloittaja on keksinyt ongelmaa, vaan ongelma on ihan todellinen. Tuo silmiin katsominen on todella yksilöllistä ja keskiverto ihminen ei katso ihan koko ajan silmiin. Sitten on ekstrovertteja jotka voi katsoa täysin rennosti vaikka koko ajan ja introvertteja jotka välttelee katseita lähes alituiseen. Katsekontaktin ottaminen on vaikeaa yllättävän monelle. Ei sitä suotta sielun peiliksi kutsuta. Harjoiteillemalla voi vaivaan saada helpotusta. Ajan mittaan toivottavasti helpottaa.
Niin,mutta mikä siinä on,että pitäisi aina katsoa silmiin miksi?Kyllä ihminen voi olla ihan kelpo vaikkei välitä katsella kaikkia silmiin.
Minun tuli mieleen, että onko Aloittajalla ujo olo siinä, kun pitäisi olla silmätysten. Ujous ja jokin ahdistuneisuus tällaiseen "tuijotus"-tilanteeseen voi liittyä. Minullakin on vaikeuksia katsoa silmiin ja kun kuitenkin niin teen, niin tajuan etten lopulta edes näe mitään. Jos ihminen on entuudestaan tuntematon ja jos sitten näen hänet uudelleen, niin en tunnista häntä, vaikka olisimme puhelleet silmätysten! Katson silmiin, mutten kuitenkaan katso. Minulla se on kuin ujoutta, esiintymiskuumetta, arvostelun pelkoa (tietäen tosiaan, että silmät ovat sielun peili).
Kovin tuijottava vastapuoli on kyllä ahdistava ja sellaisesta selviydyn niin, että katson vain jonnekin muualle (alaspäin) kuin paremmin miettiäkseni puhuttua asiaa. - Mutta se että aloittaja fiksoituu yhteen kohtaan tuijottelemaan on varmaankin hiukan erilaisempi tilanne eli pakkomiellettäkö? Voisitko tietoisesti muuttaa sitä niin, että katselet jonnekin alaspäin ja sillei vähän sen toisen kasvojen ohi, alaviistoon. Sitten silloin tällöin tulet sieltä reippaan kohteliaasti hetkeksi taas silmätysten. Minulla on yksi ystävä, joka tuijottaa erittäin kiinteästi aina silmiin ja sekin on ikävän tuntuista, ahdistavaa, eikä ole ihan normaalia tuokaan. Kultainen keskitie hyvä. Joskus seuraan tästä vinkkelistä tv:ssä olevia haastatteluja! Toimittajat melkein aina toljottaa, mutta haastateltavat eivät aina jatkuvasti.
Hyvin ilmaistu toi "Katsoa silmiin, mutta kuitenkaa ei katso". Itestäkin tuntuu siltä. Pystyn parempaan keskusteluun toisen kanssa jos olisimme selitysten. Ei se epänormaalia ole. Kadehdin sellasia ekstrovertteja jotka pystyy olemaan täysillä läsnä silmiin katsoen.
Moi
Ihan ensiksi , kiitos kaikille vastauksista.
Ymmärrän tuon ujous jutun kyllä hyvin, ilman lääkitystä jota käytän pakkoneuroosiin , niin silmiin katsominen olisi siinäkin mielessä hankalaa että pohjimmiltaan olen ujo. Pää saattaa alkaa täristä jos pitää katsoa jotain silmiin, ei toki aina. Nyt kun on lääkitys niin näin ei tapahdu.
Alkuperäinen ongelma josta puhuin on pahempi, kroonistunut kun sen osaan edes tässä ilmaista.
Kyseessä myös on täysin pakkoneuroosi ongelma.
Silmiin on joskus katsottava, kun sitten katson niin automaattisesti silmäni huomioivat ympäristöstä jotakin johon ne jäävät ikään kuin kiinni.
Esim, jos keskustelukumppani seisoo valkoista seinää vasten ja seinässä on naula joka selvästi näkyy , kun katson häntä silmiin niin silmäni jäävät kumminkin kiinni siihen naulaan eli katson sitten silmiin ja samalla naulaan.
Tätä on kestänyt niin kauan että tätä tapahtuu jo täysin automaattisesti, ikään kuin automaattiohjauksella.
Kuulostaa perus pakko-oireelta etenkin kun se tapahtuu automaatiolla.