"Joka vuosi Suomessa kirjoitetaan varovaisestikin arvioiden puoli miljoonaa sivua kaunokirjallisuutta, jota kukaan ei tule kustantamaan."
Suomalaisen on helpompi päästä Voice of Finlandiin tai Talentiin kuin saada kirjansa julkaistua.
Suomalaiset "kirjailijanalut" eivät myöskään tarjoa oikein mitään omaperäistä tai sellaista, jota kustantamot haluaisivat. Suurin osa on kuin samasta muotista: raskassoutuista sotaa tai sairautta tai mukaomaperäisiä "kasvutarinoita"...
"Kaikkien mukaan tarjotut käsikirjoitukset käsittelevät usein sotaa, erityisesti kansalaissotaa ja toista maailmansotaa, tai keskittyvät kirjoittajan henkilöhistoriaan.
Tarinat kertovat usein parisuhteesta, perheestä tai yksilön vastoinkäymisistä, kuten avioeroista tai sairauksista.
Vahvasti edustettuina ovat useamman sukupolven tarinat ja yksilön kasvukertomukset.
Naiset ja miehet tarjoavat tekstejään suurin piirtein yhtä paljon.
Kirjoittajien keski-ikä lienee jonkin verran yli 40. Nuoremmat lähettävät fantasiaa, vanhemmat kertomuksia lapsuudesta tai sota-ajasta.
Dekkareita tulee paljon kaikista ikäryhmistä.
Kustantamojen mukaan kaikki aihealueet ovat tervetulleita. Tuttuun aiheeseen pitäisi kuitenkin pystyä tuomaan uutta näkökulmaa tai tuoretta kerronnallista otetta, mikä tuottaa kirjoittajille usein vaikeuksia.
Tekstit ovat usein myös keskeneräisiä. Tyypillisiä ongelmia ovat henkilöiden ennalta-arvattava käytös sekä löysä ja hiomaton kieli. Hylkäyksen aiheuttavat myös aihepiirin vähäinen tuntemus, tyylilajin horjahtelu ja vähäinen jännite.
Jos haluaa menestyä, kirjoittajan on oltava valmis sitoutumaan vuosia kestävään työhön.
Entä mitä kustantamot haluaisivat enemmän?
Politiikka ja yritysmaailma ovat käsikirjoituksissa aliedustettuina, vastaa yksi. Toisen mukaan käsittely voisi laajentua useammin yksilöstä yhteisöön.
Useimmat vastaajat toivovat ahdistusta ja melankoliaa tihkuvien romaanien vastapainoksi humoristisia, hauskoja ja romanttisia tekstejä.
Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaman oma näkemys."
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005036119.html
Suomalaisen on helpompi päästä Voice of Finlandiin tai Talentiin kuin saada kirjansa julkaistua.
Suomalaiset "kirjailijanalut" eivät myöskään tarjoa oikein mitään omaperäistä tai sellaista, jota kustantamot haluaisivat. Suurin osa on kuin samasta muotista: raskassoutuista sotaa tai sairautta tai mukaomaperäisiä "kasvutarinoita"...
"Kaikkien mukaan tarjotut käsikirjoitukset käsittelevät usein sotaa, erityisesti kansalaissotaa ja toista maailmansotaa, tai keskittyvät kirjoittajan henkilöhistoriaan.
Tarinat kertovat usein parisuhteesta, perheestä tai yksilön vastoinkäymisistä, kuten avioeroista tai sairauksista.
Vahvasti edustettuina ovat useamman sukupolven tarinat ja yksilön kasvukertomukset.
Naiset ja miehet tarjoavat tekstejään suurin piirtein yhtä paljon.
Kirjoittajien keski-ikä lienee jonkin verran yli 40. Nuoremmat lähettävät fantasiaa, vanhemmat kertomuksia lapsuudesta tai sota-ajasta.
Dekkareita tulee paljon kaikista ikäryhmistä.
Kustantamojen mukaan kaikki aihealueet ovat tervetulleita. Tuttuun aiheeseen pitäisi kuitenkin pystyä tuomaan uutta näkökulmaa tai tuoretta kerronnallista otetta, mikä tuottaa kirjoittajille usein vaikeuksia.
Tekstit ovat usein myös keskeneräisiä. Tyypillisiä ongelmia ovat henkilöiden ennalta-arvattava käytös sekä löysä ja hiomaton kieli. Hylkäyksen aiheuttavat myös aihepiirin vähäinen tuntemus, tyylilajin horjahtelu ja vähäinen jännite.
Jos haluaa menestyä, kirjoittajan on oltava valmis sitoutumaan vuosia kestävään työhön.
Entä mitä kustantamot haluaisivat enemmän?
Politiikka ja yritysmaailma ovat käsikirjoituksissa aliedustettuina, vastaa yksi. Toisen mukaan käsittely voisi laajentua useammin yksilöstä yhteisöön.
Useimmat vastaajat toivovat ahdistusta ja melankoliaa tihkuvien romaanien vastapainoksi humoristisia, hauskoja ja romanttisia tekstejä.
Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaman oma näkemys."
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005036119.html
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näin+on.+Kirjoittakaa+parempia+tekstejä.
Luin juuri paksun poliisiromaanin, joka on varmasti huonoin Suomessa julkaistu. Henkilöhahmot epäuskottavia, juonen käänteet kömpelöitä jne jne. Satoja sivuja tyhjää shaibaa välissä. Ei ollut omakustanne!
Niin. Huomaahan sen tuolla nettifoorumeillakin, että kirjoitetaan kökköfantasiaa ja jotain henk.koht.traumatilityksiä kökkökielellä. Ei sellaista jaksa lukea paria kappaletta pitemmälle, kun olen joskus yrittänyt.
Kansiin päätyneissäkin on paljon kökköä, joten laatua kaivattaisiin. Oletko varma että synkät lapsuustarinat ja tavallistakin tavallisemmat suhdesekoiluteinixit (näitä kirjoittelevat aikuisikäisetkin) kiinnostavat lukijoita. Ei kannata edes aloittaa, jos aiheessa ei ole mitään omaperäistä.
Tämä vaivaa suomalaista kirjallisuutta julkaistuakin. Joskus olen miettinyt pitäisikö kirjoittaa, kun aihekin olisi valmiina... ehkä joskus.... Itsekriikki vaivaa selvästi enemmän kuin monia näitä lukemiani kirjoittajia. Ymmärrän sen verran, että se on ihan eri asia kirjoittaa jotain pientä koulussa tai työssä kuin kirjoittaa kirja, joka julkaistaan tai teksti, jota joku lukisi vapaahtoisesti loppuun asti.
Kirjoittaminen ammatiksi ei vain ole niin houkuttelevaa niille, joilla olisi jotain sellaista sanottavaa, mitä aloituksessa kaivataan. Ei ole intoa olla "kirjailija". Viimeisin suomalaiskirja, joka teki vaikutuksen oli Kissani Jugoslavia. Ei sellaista omaperäisyyttä aiheissa ja tekstissä tapaa juuri koskaan. Rima korkeammalle te, jotka haluatte kirjoittaa kirjoja, tsemppiä.
Ei kannata aloittaa jos joutuu miettimään siihen ryhtymistä!
No, selvästikään moni ei mieti, vaan kirjoittaa mitä sattuu sormista näppikselle putoamaan.
Eikö "vikaa" ole myös lukijoissa, he antavat ohjata itseään mielin määrin. Isot kustantajat päättävät lukijoiden puolesta mitä he lukevat, markkinoinnilla mainontoineen ja palkintoineen vaikuttaisi olevan ylivertainen merkitys. Kaikki muu jää väkisinkin enemmän tai vähemmän pimentoon, ts. ei liene paljon merkitystä sillä kirjoitetaanko se "muu" hyvin vai huonosti, vai onko sitä vähän vähemmän tai oikein paljon jne?
Mistä+lukija+saa+tietää+kirjoista?+Minä+käyn+suuressa+kirjastossa+enkä+juuri+koskaan+ole+innostunut+markkinointirummutuksessa+olevista+kirjoista,+mutta+suurin+osa+kaltaisistani+kirjan+ostajista+(!)+ei+saa+tietoa+tarpeeksi.+Tässä+on+siis+totuuden+siemen.+Ei+ole+enää+kirjakauppojakaan,+joissa+kirjoja+voisi+selata,+kaikkialla+on+esillä+samat+kirjat.+Ostan+kirjat+kirjastossa+selailun+perusteella,+sitten+nettiin.
Jokainen kustantamo julkaisee kaksi kertaa vuodessa seuraavan sesongin kirjat esittelevän lehtisen, joka taitaa olla nykyisin luettavissa myös netissä. Seuraa kustantamojen sivuja kevään osalta viimeistään marras-joulukuussa ja syksyn osalta viimeistään touko-kesäkuuussa.
Otavan ja WSOYn katalogi tulee kotiin, mutta perusongelma tässä on se, että normaali lukija ei lähde etsimään kustantamojen sivuja netistä. Ei hän edes osaa nimetä kuin pari kustantamoa. Kaiken pitäisi olla lukijalle helppoa kuten amazonin suosittelu seur. ostoksesta.
Toistaiseksi iso kirjasto on paras paikka löytää jotain erilaista, mutta sekin on satunnaista. Olisi jokin foorumi, jossa on kaikki nimekkeet pikkuluonnehdintoineen vaikka netissä, mutta sellaista tuskin on? Ei kannata, koska lukijoita on niin vähän. Englanninkielisessä maailmassa lukijoilla on kissanpäivät. Olen tietoinen siitä, että hyviä kirjoja jää lukematta, koska en löydä niitä. Enemmän olen indie-lukija kuin mainstream-lukija, mutta Suomessa se on vaikeaa. Kritiikkien seuraamisella tietysti jotain löytää erilaistakin.
Nim. laatuakaipaava, en juuri lue mainitsemiesi kirjoittajien tuotoksia, tuskin tunnistan heidät nimiltä. Juuri nyt luettavina itsellä ovat kirjat Brian Greene: Kätketyt ulottuvuudet, Jordan Ellenberg: Miten välttää virheet, Stephen Cohen: Gulagista selvinneet, Ari Saastamoinen: Afrikan loistavat kaupungit, Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla, Susan Cain: Hiljaiset, introverttien manifesti sekä Amy Liptrot: Reunalla. Samanaikaisesti "työn alla" voi siis olla useita kirjoja, useimmiten varmaan 2-4 kpl, viimeiset pari vuosikymmentä vuosittain luetun kirjallisuuden määrä on ollut 30000- 50000 sivua. Ja totta kyllä, luen pääosin ns. raskasta historiaa, maan- ja vähän tähtitiedettäkin, tutkimusmatkoista, erikoisista ihmisistä ja tapauksista jne.
Tämähän kuulostaa hyvältä, oma käsis on täynnä huumoria, hauskuutta ja romantiikkaa. Eli varmaan kustantamot lähitulevaisuudessa tappelevat siitä :)
Toivotan onnea kirjallesi. Ehkä tästä pikkuhiljaa opitaan olemaan kepeitäkin.
Kaisa Haatasen kirja keski-ikäisen naisen elämästä oli hauska, nyt on kai tyullut toinenkin vastaava, jota en vielä ole lukenut. Keski-ikäiset naiset ostavat suurimman osan kirjoista. Sellainen ahdistuproosa ei enää tämänikäiseen oikein pure, vaan pitäisi olla ihan kunnolla sisältöä ja substanssia tunnevellomisen sijasta, ellei kirjoittaja sitten ole ihan huippulahjakkuus, joka voi kirjoittaa 300 sivua vaikka villasukkien sielunelämästä. Mulle kelpaa sellainenkin, mutta silloin täytyisi todella osata kirjoittaa, mikä on hyvin harvinaista.
Kustantamot voisivat ottaa enemmän taideproosaakin ohjelmistoon. Kyllä me lukijat osaamme sitä lukea. Ihankivaa perusproosaa on liikaa. Kaipaamme jotakin todella erilaista, sellaisen ostan ennemmin kuin kertalukudekkarin.
Mitä mieltä olette Lifländerin brändistä?
Anteeksi mistä?
Mikä/kuka on Lifländer?
Sellaisella henkilöllä/tuotteella, jonka olemassaolosta juuri kukaan ole koskaan edes kuullut, ei voi olla brändiä.
Luin tämän Lifländerin esikoisen. Ja aivan uskomaton tarina ja tyyli! Atena on löytänyt helmen, joka kelvannee ulkomaillekin. Veikkaan ehdokkuuksia ja ehkä voittojakin. Hesarissa oli koskettava tarina kirjoittajan unelmasta saada julkaistua. Kyllä minäkin vielä jonain päivänä...