ja tekee päätelmiä heidän kuvistaan, kadehtien heidän elämäänsä? Itse olen sortunut tähän, ehkä se kertoo enemmän tyytymättömyydestä omaan elämään. Pääsisipä irti tästä kateudesta! Koitan jatkossa tuntea iloa heidän puolestaan.
Tämä sinällään huono tapa, koska todellisuudessa jokin kuvan ei kerro mitään todellisesta elämästä, kaikki on oman kateellisen mielen luomaa harhaa.
Tämä sinällään huono tapa, koska todellisuudessa jokin kuvan ei kerro mitään todellisesta elämästä, kaikki on oman kateellisen mielen luomaa harhaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole sosiaalisessa mediassa, face-tilin aloitin silloin kun se oli in ja lopetin vuosia sitten, ei ollut aikaa eikä mitään asiaa kenellekään.
Olen syntyisin hyvin köyhistä oloista.
Kansakouluaikoina 1-4 luokilla muutin monta kertaa paikkakuntaa, siltä ajalta ei jäänyt ystäviä eikä muistoja.
Vuonna 1970 meitä oli, muistaakseni :), keskikoulun ensimmäisellä luokalla 30 tai 32 oppilasta. Kun päättötodistus saatiin toukokuun viimeinen päivä 5 vuoden yhdessä olon jälkeen, se porukka oli minun osaltani siinä, oli vain yksi ystävä ja hän jäi sinne koulupihalle kun nousin bussiin. Kertaakaan ei ole oltu yhteyksissä sen jälkeen. Ei mitään tietoa, mitä näille ihmisille kuuluu. Muutin pois paikkakunnalta heti koulun päätyttyä Helsinkiin ja suoraan kokopäivätöihin.
Jokunen vuosi sitten kävin tällä keskikoulupaikkakunnalla ja kaupan pihalla joku huuteli nimeäni. Huutelija oli ollut koulussa samaan aikaan rinnakkaisluokalla ja siinä tuli puheeksi keskikouluajat. Päässäni oli ja on vieläkin aivan tyhjää, viisi vuotta elämästäni, mutta en muista siitä ajasta kuin irrallisia välähdyksiä sieltä täältä. Opettajista muistan nimeltä vain rehtorin, koulukavereista muistin silloin neljän nimet, mutta ei mitään mielikuvaa heidän kasvoistaan, enkä sen enempää muista vieläkään.
Työssäoloaikana kävin iltalukion, opiskelin 2v MI:ssä ja 3 vuotta AMK:ssa. Olen ollut elämäni aikana vain 4:ssä työpaikassa, tämä viimeisin työsuhteeni on kestänyt yli 20 vuotta ja kaikki ystäväni ovat työkuvioista, mutta nyt kun muistelee taaksepäin, eipä tule mieleen sieltäkään paljon mitään.
Oletan, että muistamattomuus johtuu siitä, minä olen lapsesta saakka joutunut elämään aina tässä päivässä ja tulevassa. En mieti koskaan menneitä. Työssäkin kun projekti cloussataan valmiiksi, se on siinä. En jossittele mistään asiasta koskaan, ja häpeäkseni tunnustan, että olen myös erittäin huono pitämään yhteyksiä ihmisiin vapaa-ajalla.
Taloudellisesti minulla on mennyt hyvin vuosikymmeniä, olen tyylikäs ja kauniskin monien miesten silmissä. Monet naistutut taas ovat viinipäissään sanoneet, että olen koppava, ylpeä, kuvittelen olevani parempi kuin he, en pidä yhteyksiä enkä koskaan avaudu omista asioistani. Monet kaverisuhteet ovat päättyneet tästä syystä. Mutta ei se sitä ole, en ole koppava enkä edes itseriittoinen ihminen vaikka näin on väitetty. Tänne voin kertoa elämäntarinani koska kukaan ei minua tunnista, mutta kaveripiirissä en puhu koskaan omista asioistani.
Olen koko ikäni tuntenut olevani irrallinen, en koe kuuluvani mihinkään joukkoon, en ole työpaikallakaan tiimipelaaja, en pysty kiintymään ihmisiin ehkä syynä ovat lapsuudessa tapahtuneet muutot ja myös jonkinasteinen koulukiusaaminen aikoinaan köyhyyden takia, vaikka en siitä kiusaamisestakaan mitään muista.
Kuten näet, jokaisella meistä on omat ongelmansa ja puutteensa, vaikkei niitä ehkä päälle päin näykään.