Olen viime aikoina huomannut etääntyneeni/eristäytyneeni muista ihmisistä kuten läheisistäni johtuen siitä, että ahdistun todella voimakkaasti sosiaalisissa tilanteissa ja pelkään että olen ihan outo kaikkien mielestä, tai muuten vaan huonompiarvoinen. On vaan yksinkertaisesti helpompi jäädä yksikseen, kuin olla rohkea ja lähteä ulos. Ainut asia, mitä vielä ulkomaailmassa teen on kaupassakäynti/muut välttämättömyydet ja työ, silloin tällöin läheisten näkeminen. Muuten en osallistu enää esimerkiksi sukujuhliin. Se on aika surullista, koska ennen lähdin mielelläni ja minulla on kuitenkin perhettä (itselläni ei ole siis lapsia).
Tavallaan haluaisin kohdata pelkoni ja osallistua sosiaalisiin tilanteisiin, mutta ei siitä ole viime aikoina tullut mitään. Perun vaan viime tipassa osallistumiseni ja kaikki kohta ihmettelevät mikä minuun on mennyt oikein, olenko suuttunut jostain.
Tiedän, että tämä on älytöntä, mutta olen aivan varma että kaikki läheiseni pohjimmiltaan pitävät minua ihan säälittävänä ihmisenä, joka ei ole saavuttanut elämässään mitään. Sairainta on se, että mietin joskus jopa itselleni rakkaiden ihmisten ajattelevan niin minusta.
En tiedä enää, miten lähtisin purkamaan tätä vyyhtiä ja näitä arvottomuuden tunteita. Pelkään että kohtaloni on yksinäisyys, omista henkisistä ongelmistani johtuen. Haluan yksinkertaisesti apua.
Tavallaan haluaisin kohdata pelkoni ja osallistua sosiaalisiin tilanteisiin, mutta ei siitä ole viime aikoina tullut mitään. Perun vaan viime tipassa osallistumiseni ja kaikki kohta ihmettelevät mikä minuun on mennyt oikein, olenko suuttunut jostain.
Tiedän, että tämä on älytöntä, mutta olen aivan varma että kaikki läheiseni pohjimmiltaan pitävät minua ihan säälittävänä ihmisenä, joka ei ole saavuttanut elämässään mitään. Sairainta on se, että mietin joskus jopa itselleni rakkaiden ihmisten ajattelevan niin minusta.
En tiedä enää, miten lähtisin purkamaan tätä vyyhtiä ja näitä arvottomuuden tunteita. Pelkään että kohtaloni on yksinäisyys, omista henkisistä ongelmistani johtuen. Haluan yksinkertaisesti apua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En osaa auttaa vaikka itse samanlainen eristyjä, erakkoluonne. Jollain tekosyyllä vetäydyn aina itsekseni eroon kaikista. Kaikissa on aina koku vika tai ärsyttävä piirre. Tekosyitä enimmäkseen jotka käytän hyväksi heti jotta saan olla yksin. Niin viihdyn itsekseni, muita ihmisiä jaksan pieniä toveja kerrallaan silloin tällöin. Epäsosiaalinen luonne. Tykkään synkästä musasta ja mustista vaatteista. Tälläinen olen aina ollut, ikää päälle 50v jo joten tuskin voin enää muuttua. En tiedä mitä sukulaisilleni kuuluu, siskolleni, lapsilleni, entisille kavereilleni enkä enää haluakaan tietää. Erakko olen, entinen city erakko hengailin hesan keskustassa katuja koko päivän, yksin tietty. Too late tochange my way. Tämä palsta on mainiota terapiaa, alan paremmin ymmärtää itseäni.
Jos joudun johonkin sosiaaliseen tilanteeseen kuten kokoukseen taistelen kokoajan pyörtymistä vastaan. Alkaa vaan huimata ja heikottaa. Jatkuva kusihätä ja hirveä paniikki iskee. Pelkään ihmisiä niin se vaan on.
Faija juotti kaljaa parin vuoden ikäisenä. 3v join puolikkaan viinipullon, olin aivan sekasin ja rikoin leluni. Lapsena muutettiin jatkuvasti faijan työn peräs. Ei ollut kavereita tai harrastuksia. Olin yksin ja kova kuin kivi. 13v nostin penkiltä 125kg ja join litran viskiä. Kukaan ei sanonut mitään mulle, ei koulu eikä sosviranom koska tuskin uskalsivat. Armeijassa melkein kuolin, sain trauman.