Meillä lapsuudenkodissa oli tapana viljellä halveksivia katseita. Minä sain niitä molemmilta vanhemmilta ja sisaruksilta. Ilkeä tapa viestittää, siinä mitätöityy kokonaan koska ei tarkemmin selitetä mikä meni pieleen. Sitten täytyy miettiä itse tilannetta edeltäviä tapahtumia ja yrittää päätellä niistä, koska ei halua sen toistuvan. Rakkauden puutetta se on ja taidottomuutta vanhemmilta. Oksettaa ajatella. Siinä osasyy sosiaalisen fobian kehittymiseen.
Halveksivat katseet
Vaikea.antaa.anteeksi
3300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä aloittaja
Olet niin täydellisen oikeassa. Katseilla voi kertoa paljon, eikä lapsi osaa tulkita pahansuopia katseita muuten kuin omaksi vahingokseen. Lapsi ei ymmärrä eikä voi ymmärtää sitä, että vanhemmatkin ovat vajavaisia ja kykenemättömiä, epätäydellisiä. Ilmeisesti sinun perheessäsi vanhempiesi on ollut vaikeaa ilmaista sanallisesti ajatuksiaan. On ollut paljon sanomattomia asioita ja tunteita. Ne ovat sitten näkyneet muulla tavoin, vaikkapa ilmeissä ja katseissa.
Sitä en osaa sanoa onko se ollut rakkauden puutetta, koska en tunne sinua ja perhettäsi. Uskoisin kuitenkin, että jokainen vanhempi ainakin jollain tavoin rakastaa lapsiaan. Eri asia kokeeko lapsi sitä, osaako vanhempi sitä siis ilmaista lapselleen.
Olet kokenut olevasi halveksittu ja mitätöity. Olet myös joutunut kohtuuttomaan tilanteeseen: miettimään mitä ehkä olet tehnyt väärin tms.
Kunpa voisit nyt aikuisena nähdä itsesi tästä huolimatta arvokkaana ja rakastamisen arvoisena ihmisenä. Sen kuinka sinua on pienenä kohdeltu, ei tarvitse määrittää arvoasi hamaan ikuisuuteen saakka. Olet ainutlaatuinen ja arvokas!
Lämmöllä,
pappi Elisabet
Kiitos vastauksesta! Olin ei-toivottu lapsi, isäni sen sanoi ennen kuolemaansa, ja velijiäni hän kohteli kylmästi koskaan leppymättä. Äiti oli mököttäjä ja lapset oman onnensa nojassa, huolenpito rajoittui ruokaan ja vaatteisiin. Henkistä yhteyttä ei saanut kumpaankaan. Valitettavasti en liioittele vaan tilanne oli vielä pahempi kuin osaan kertoakaan. Olen rakentanut itseäni aikuisena uudelleen mutta aika ei riitä eikä voimavaratkaan. Rakkaudesta on tullut asia jota päivittäin pyydän elämääni.
Voi, onpa tosi surullista kuultavaa. En epäile sinun liioittelevan. Ei ole mitään syytä epäillä sellaista. Hienoa, että olet jaksanut rakentaa uutta minäkuvaa ja itsetuntoa.
Onko elämässäsi nyt aikuisena yhtään sellaista ihmissuhdetta, jossa koet olevasi hyväksytty sellaisena kuin olet?
Pappi E