Onko kellään niin pah ettei voi käydä kaupassa? Meillä mies hoitaa ruokaostokset ja sukujuhlat. Meillä on kuitenkin kolme teini-ikäistä enkä tiedä miten olen selviytynyt neuvoloista ja lasten juhlista. Pelkään punastumista yli kaiken ja se on iso este sosiaalisiin tilanteisiin osallistumisille. Olen lähes erakoitunut.
Sosiaalinen fobia
perheenäiti
6326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On sama juttu minullakin.
Tai no, menen väkisin sinne kun on kuitenkin pakko välillä ostaa jotain omankin maun mukaista, mutta kauppareissut uuvuttavat minut ihan totaalisesti.
Se tuijottamisen määrä masentaa.
Voi olla, että kuvittelenkin, mutta olen tehnyt tästä empiiristä tutkimusta sanomalla miesystävälleni, että hän voisi kulkea taaempana minusta joskus kaupassa ja katsoa, että tuijotetaanko minua oikeasti.
Hänen mielestään minua ei tuijotettu sen enempää kuin muitakaan, mutta eräs mies jostain syystä jäi toljottamaan kenkiäni, jota itse en edes huomannut. :D
Hah, teen kyllä itselleni ihan älyttömät paineet tällaisista asioista.
Kyllä on, käytännössä vanhemmat on joutunut pääasiassa hoitamaan kauppa asiat minun puolesta vaikka olen jo lähemmäs 30-vuotias mies. Aika säälittävää tai vaikea kuvitella mitään säälittävämpää. Jos olisin nainen niin asia ei olisi lähellekkään niin säälittävää. Eikä itsellä tietenkään miehenä ole naisystävääkään ja kuka nainen nyt näin nössöä miestä edes huolis.
Joudun varmaan johonkin laitokseen kun vanhemmista aika jättää tai kuolen yksin kotiini.
Just. No mulla on couperosa ja vaihevuodet, lehahtelen punaseksi ja hikoilen litroittain vähän väliä. Ei psljon haittaa :) Jos se on jollekin brobleema, oma on brobleemansa. Mies-parkaas käy sääliksi.
En halua vähätellä kenenkään ongelmia, mutta tuntuu oudolta esim tuo tuijottamisen pelko. Itse en kykene kauppoihin menemään, kun alkaa pyörryttämään. Voi johtua sairaudestani tai voi olla paniikin tapainen oire. Kukaan ei kumminkaan ole osannut auttaa. Tuntee itsensä tosi erakoituneeksi, kun ei paljon kotoa kykene poistumaan.
Tuon ilmiön ajatteleminen sairautena vaikeuttaa paranemista. Se luo näkökanan, että jonkun muun pitää auttaa. Otat vaan itseäs niskasta kiinni ja totuttelet uudestaan ihmisten ilmoille.
Ilmeisesti sulle on tapahtunut jotain traumaattista, koska tuo on tullut yhtäkkiä päälle. Ajattele asiaa järkevästi, ja vältä vaarallisia tilanteita jos siltä tuntuu.