Minulla alkoi nämä pakkoajatukset noin vuosi sitten kun luin wikipedia artikkelia nihilismin muodosta nimeltä metafyysinen nihilismi jonka extreme muoto kieltää koko olemassaolon. Nämä pakkoajatukset väittää, että minua ei ole olemassa/tietoisuutta ei ole olemassa/mitään ei ole olemassa. Tuota rataa ne ajatukset kulkee joskus tulee sellainen ajatus että minua ei ole olemassa mutta kaikki muut ovat. Nämä ajatukset ovat tosi rasittavia, onneksi olen oppinut olla kiinnitämättä niihin paljoa huomiota, mutta on tää silti aika rasittavaa. Jos näitten ajatusten kanssa yrittää järkeillä tulee sellainen outo ahdistava tunne jota en osaa kuvailla kunnolla. Se tuntuu sellaiselta lievältä puristukselta rinnassa.
filosofiset pakkoajatukset
Rasittunut
81023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Osaatteko antaa mitään neuvoja?
Harrastatko ehkä myös kreationistisiä jankkaamiskeskusteluja. Nekin pakkoireisia?
Jos vastaat myöntävästi, ehdottaisin hoitokeinoksi pääsi lykkäämistä isoon ampparipesään
Olipas siinäkin vastaus.
Aloittajan kysymykseen on hieman hankala vastata. Tarkoitat varmaan, että tuo epämiellyttäväksi koettu asia palaa aina uudestaan ja uudestaan mieleen, vaikka sen haluaisitkin unohtaa.
Oletko lukenut pakko-oireista kirjaa Kerrasta poikki? Siinä käsitellään myös pelkkiä pakkoajatuksia.
Useimmilla filosofian opiskelijoilla on eräiden saamieni tietojen mukaan psyykkisiä ongelmia. Mielenkiintoista. En tällä tarkoita parjata filosofiaa, päinvastoin. Terveisin filosofiaa opiskellut
Ei olemassaolon kyseenalaistaminen ole väärin. Kukapa tietää totuuden? Mielipiteitä voi olla monia. Epäilen, että moni jopa pelkää antautua edes kyseiselle pohdinnalle, koska siinä oikeasti voi pää seota, jos ei ole valmis kohtaamaan maailmankaikkeudellisia totuuksia ja kysymyksiä.
Sanoisin, että rentoudu, istahda kyytiin, elämä on outo seikkailu tuntemattomaan, ota vastaan mitä tulee, innostuneena oppimaan ja ymmärtämään. Hyväksy epävarmuus. Onko sillä loppujen lopuksi niin väliä onko olemassa vai ei? Ehkä olen, ehkä en, hymy päälle ja vinkkaa silmää. Kuitenkin. Eikö totuuden etsiminen ole kuitenkin tärkeintä? Ja sitten hyväksyminen. Jos ei hyväksy, jää ahdistus.
Jätin pois varsinaiset filosofioinnit. Tulisi liian epäselvä kirjoitus, jos alkaisi käsittelemään asioita, elämä, totuus, tietoisuus, olemassaolo jne. Kaikenhan voi kyseenalaistaa, jos halua ja aikaa riittää.
Mulla on sellasia ajatuksia että mietin että jos ei olisi mitään, niinkun mitään, avaruutta, minua, siis yksinkertaisesti ei mitään niin mitä sitten olisi, kun ei olisi mitään tai mikä idea sitten olisi, tai siis eihän silloin olis mitään. Noi ajatukset kiduttaa mua joka päivä. Onko ne normaaleja?
No mä yritin kysellä kriisipuhelinvastaajilta monta vuotta että mistä tietää mitä ei tiedä....
enkä vieläkään oo saanut kovin hyviä vastauksia....
ppoiuiuuy
Ehkä, ehkä ei. Ei voi tietää täytyy sietää pakko ajatus kunnes se lähtee tai muuttaa muotoaan. Epävarmuuden sietäminen on raskasta koska ajatus vaivaa ja haluaa selvyyden asiaan mutta mitä voi tehdä niin hyväksy ajatus, siedä epävarmuus, tee jotain muuta välillä ja anna ajatusten tulla ja mennä, ole armollinen itsellesi.