Ei ollut onnea eikä tilaisuutta tehdä työtä unelma-ammatissa. Siihen aikaan oli kuitenkin hyvä työllisyystilanne maassamme. Uskoin, että elämäni olisi lyhyt; en osannut tai halunnut säästää. Nyt tuntuu hiukan nololta kerjätä kulmilla lanttia perjantaipulloon.
0Äänestä
flegu
Olin! Kaikilla toimialoilla joilla työskentelin. Vielä lukuisammissa työpaikoissa ja niitäkin useammissa tehtävissä. Kaikki työnantajani olivat erinomaisen hyviä mutta jotkut työnantajan edustajat olivat mielestäni peräisin anuksesta.
Tein testin kahteen kertaan, ja molemmilla kerroilla tulivat seuraavat ammatit: 1.psykoterapeutti, 2. musiikkipedagogi ja 3. pastori. ... Noita kaikkia piti ammatissani tehdä.
0Äänestä
EDELLISEEN_lisäys
pastor (lat.) = suomeksi: paimen
0Äänestä
kiitolllisena
Tuota kaikkea palstalla juuri tarvitaan. Kiitos merilii kun olet täällä, olet palstan SIUNAUS.
0Äänestä
ykskaxkoli39
Nyt kirjoitan erään ystävättäreni päivittelyn,
Svenska man deera, mitä se tarkoittaneekin, mutta hartaudella hän sen tarpeen tullen a r t i k u l o i ..
0Äänestä
sinisirkku
ykskaxkoli39 kirjoitti:
Nyt kirjoitan erään ystävättäreni päivittelyn,
Svenska man deera, mitä se tarkoittaneekin, mutta hartaudella hän sen tarpeen tullen a r t i k u l o i ..
En koskaan ole noin kuullut, vaan "jesta man deera" joka ei tarkoita mitään oikeasti. Sillä "rotvelskalla" vaan päivitellään asioita.
0Äänestä
viiskytluvulla
Me taas silloin joskus sanottiin jeskamandeera.
0Äänestä
Työt.tehty.jo
Ei siellä mitään testiä ole. Huijausta koko aloitus.
0Äänestä
On-se-testi-siellä
Klikkaa sitä ALOITA TESTI.
0Äänestä
Ala_eli_ammatti
Klikkasin. Sivun alareunaan pääsin, mitään testiä ei ollut.
Toiveammattia ei ole koskaan ollutkaan. Yhdelle alalle koulut kävin, aivan toiselle alalle tehtaaseen töihin menin. Kun en ole supliikkimiehiä ja muutenkin olen sosiaalisesti lahjaton, niin en mennyt palvelualalle vaan harmaaksi möykyksi tehtaan pulpetin ääreen muitten harmaitten joukkoon. Sielläkin pärstäni herätti närkästystä vähän ylemmän esinahkajoukon keskuudessa ja sain kärsiä siitä.
Yhtään ystävää ei ole koskaan ollut, vaikka joskus jonkun luulin olleen, vaan väärinpä erehdyin. Kun ei niitä taitoja ole niin ei niitä ole.
0Äänestä
sinisirkku
Tein testin huvikseni, mutta en saanut minäkään vastausta. Näitä testejä kun on facebookissa yhtenään. Mutta ei se niin tärkeää ole, kaikissa työpaikoissani olen viihtynyt kyllä. Nyt kutsuu jo nukkumatti hyvän filmin jälkeen :)
Hyvää yötä!
0Äänestä
Haloooooooo
Vastaus on myös klikattava esiin ei tule automaattisesti kun testi on tehty
Vastaus on myös klikattava esiin ei tule automaattisesti kun testi on tehty
Halloota halloota, ja huomenta vaan :D Enhän toki olisi maininnutkaan, jos niin yksinkertaisen asian olisin sivuuttanut? En tiedä johtuiko omasta koneestani, mutta mitään ei tapahtunut. Uusia en enää viitsinyt. Kokeillaanpa nyt,...
No joo, nyt onnistui ja hieman yllättynyt olen sijoittumiseeni.
Silloin tietää tekevänsä mukavaa työtä kun harmittaa työpäivän lyhyys, näin meni vuosikymmeniä, tuli paljon "kuutamokeikkoja" tehtyä, vieläkin :)
0Äänestä
havumetsien_mies_
Eläintenhoitaja, taksinkuljerttaja, maanviljelijä ... Oma työ oli kaukana niistä. Ilmankos toimeentulon hankinta kirjoituspöydän ääressä ja joskus oppilasjoukon edessä tuntui niin usein tylsältä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei ollut onnea eikä tilaisuutta tehdä työtä unelma-ammatissa. Siihen aikaan oli kuitenkin hyvä työllisyystilanne maassamme.
Uskoin, että elämäni olisi lyhyt; en osannut tai halunnut säästää. Nyt tuntuu hiukan nololta kerjätä kulmilla lanttia perjantaipulloon.
Olin! Kaikilla toimialoilla joilla työskentelin. Vielä lukuisammissa työpaikoissa ja niitäkin useammissa tehtävissä.
Kaikki työnantajani olivat erinomaisen hyviä mutta jotkut työnantajan edustajat olivat mielestäni
peräisin anuksesta.
Tein testin kahteen kertaan,
ja molemmilla kerroilla tulivat seuraavat ammatit: 1.psykoterapeutti,
2. musiikkipedagogi ja 3. pastori.
...
Noita kaikkia piti ammatissani tehdä.
pastor (lat.) = suomeksi: paimen
Tuota kaikkea palstalla juuri tarvitaan. Kiitos merilii kun olet täällä, olet palstan SIUNAUS.
Nyt kirjoitan erään ystävättäreni päivittelyn,
Svenska man deera, mitä se tarkoittaneekin, mutta hartaudella hän sen tarpeen tullen
a r t i k u l o i ..
En koskaan ole noin kuullut, vaan "jesta man deera" joka ei tarkoita mitään oikeasti. Sillä "rotvelskalla" vaan päivitellään asioita.
Me taas silloin joskus sanottiin jeskamandeera.
Ei siellä mitään testiä ole.
Huijausta koko aloitus.
Klikkaa sitä ALOITA TESTI.
Klikkasin. Sivun alareunaan pääsin, mitään testiä ei ollut.
Toiveammattia ei ole koskaan ollutkaan. Yhdelle alalle koulut kävin, aivan toiselle alalle tehtaaseen töihin menin. Kun en ole supliikkimiehiä ja muutenkin olen sosiaalisesti lahjaton, niin en mennyt palvelualalle vaan harmaaksi möykyksi tehtaan pulpetin ääreen muitten harmaitten joukkoon. Sielläkin pärstäni herätti närkästystä vähän ylemmän esinahkajoukon keskuudessa ja sain kärsiä siitä.
Yhtään ystävää ei ole koskaan ollut, vaikka joskus jonkun luulin olleen, vaan väärinpä erehdyin. Kun ei niitä taitoja ole niin ei niitä ole.
Tein testin huvikseni, mutta en saanut minäkään vastausta. Näitä testejä kun on facebookissa yhtenään.
Mutta ei se niin tärkeää ole, kaikissa työpaikoissani olen viihtynyt kyllä. Nyt kutsuu jo nukkumatti hyvän filmin jälkeen :)
Hyvää yötä!
Vastaus on myös klikattava esiin ei tule automaattisesti kun testi on tehty
Halloota halloota, ja huomenta vaan :D
Enhän toki olisi maininnutkaan, jos niin yksinkertaisen asian olisin sivuuttanut? En tiedä johtuiko omasta koneestani, mutta mitään ei tapahtunut. Uusia en enää viitsinyt. Kokeillaanpa nyt,...