Haluaisin kysyä, mistä pakonomainen hymyileminen esim. ollessani hermostunut tai jännittynyt johtuu?
Luin jonkin aikaa sitten kirjan, jossa kuvailtiin lyhyesti hymyilemistä yhtenä jännityksen oireena, mutta siinä ei kerrottu, mistä se johtuu tai miten sitä voi auttaa.
Ei sillä että hymyilemisessä mitään pahaa olisi, mutta jossakin tilanteissa se on kiusallista.
Luin jonkin aikaa sitten kirjan, jossa kuvailtiin lyhyesti hymyilemistä yhtenä jännityksen oireena, mutta siinä ei kerrottu, mistä se johtuu tai miten sitä voi auttaa.
Ei sillä että hymyilemisessä mitään pahaa olisi, mutta jossakin tilanteissa se on kiusallista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen myös jännittäjätyyppiä ja hymy jää helposti niin sanotusti päälle. Entisessa työpaikassani siitä joskus naljailtiin minulle. En pitänyt työtehtävistä, mutta pinnistelin ja ponnistelin työsuhteen loppuun asti. Vaikka oli paha olla, niin oli pakko hymyillä. Liika miellyttäminen lienee kotikasvatuksen tulosta..
Joskus hymyily voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Ihmiset ovat helposti epäluuloisia ja luulevat sinun naureskelevan heille.
Mutta minusta sinun ei kannattaisi liikaa pohtia asiaa! Hymy voi olla ihan normaali juttu, Suomessakin. Tsemppiä! :)
Tätä olen moneen kertaan miettinyt; aina sanotaan että pitää hymyillä, mutta kun hermostuksissaan hymyilee esim. työhaastatteluissa, työnantaja kysyy "mikä on niin huvittavaa?". Yrittäisivät päättää...
Kiva tietää että meitä on muitakin! :)
Muistelen itse kauhulla koulukuvauksia, kun jännitin, punastelin ja irvistelin joka kuvassa. Nyt yli kymmenen vuotta viimeisimman koulukuvauksen jälkeen osaan poseerata ja väläyttää luontevan, kauniin hymyn.
Mitä enemmän minulle on ikää (ja kokemusta) tullut, sitä vähemmän enää jännitän tai kiinnitän siihen huomiota. Ikävät kommentit ohitan.
Olen huomannut, että nykyisessä kotikaupungissani (Itä-Suomessa) monet myhäilevät itsekseen. Miesystäväni otti sen kerran puheeksi. (Hän on Länsi-Suomesta kotoisin ja siellä ollaan paljon vakavampia). Sanoin, että todennäköisesti se johtuu ihmisten ujoudesta, ei ilkeydestä. Moni ei todennäköisesti edes tiedä hymyilevänsä.
sillein, että mä hymyilen kans pakonomaisesti, mutta en pysty hymyileen "rennosti." esim. koulukuvauksia jännitän niin hirveesti että kun yritän väläyttää hymyä, suupielet nykii niin armottomasti kun oon niin paniikissa ja tulee kauhee irvistys. ei oo kivaa:( muita samanlaisia?
Hassua, anteeksi vain. Mulla taas on niin, että naureskelen usein itsekseni omia juttuja, ja hymy tai jopa nauru jää päälle. Mielikuvitus lyö aina vähän yli, varsinkin, jos on vähän tylsää. Sekin on joskus vähän hankalaa. Jos vaikka joku kertoo jonkun kuolleen, mikä tietysti on surullista, tai kerron itse jotain ikävää, saatan vain hymyillä tai naurahtaa tyynesti. En vain voi sille mitään, kun tuntuu niin hassulta.
Mä ihailen ihmisiä jotka hymyilevät lähes aina... puhuessaan, muutoinkin.. yri
tän itsekin mut unohtuu välillä