Riippuu keneltä kysytään. Somalipakolainen sanoo, että perheeseen kuuluu kylän kolmekymmentä ei-biologista lastakin. Suomalainen vanhapiika kertoo muodostavansa perheen kissansa kanssa. Kolmas väittää olevansa perhe kumppaninsa kanssa.
Minusta perheen muodostaa kaksi sukupolvea, jotka jakavat saman jääkaapin. Eli esimerkiksi minä en omasta mielestäni ole perheellinen.
Perhe on se yksityiselämän lähiyhteisö, jonka kanssa jakaa päivittäisen elämänsä. Eli ne, joiden kanssa asuu ellei ole kämppäkaveruudesta kyse. Yksin ei ole perhe, kaksin jo on. Siisselit ja vyötiäiset lasketaan mukaan, jos heitä pidetään perheenjäseninä.
0Äänestä
määmy
eli olet yksinäinen sinkkupoju.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ai, sulla on jo määrittelyongelmia. :D
Hähä!
Ei aavistustakaan kun en ole sellaista nähnyt.
Kaks henkilöö samas taloudes joil suhde toisiinsa
Mies ja nainen joilla on oma lapsi,
Meillä on mutta e i v o i kuulema vielä kutsua rakkaudeksi.