Siis missä vika?!
Meillä on 2,5-vuotias perusterve tyttölapsi jolla sanavarasto jo aivan mielettömän hyvin karttunut. Osaa siis ilmaista itseään jo todella hyvin sanallisesti,
MUTTA tekee sen aina ulisten, marisemalla, vonkumalla, määkimällä, uikuttamalla, itkien tai muuten vaan niin, että tulos kuulostaa valitusvirreltä.
Alan olla jo totaalisen väsynyt kun päivät ovat läpeensä ulinaa. Iloisenkin asian tyttö kertoo puoli-itkuisena minulle. Kaiken haluamansa pyytää itkien.
Meillä on kotona hyvä ilmapiiri, eikä aikuisetkaan riitele tai vollota, joten esimerkistä ei luulisi nyt riippuvan tai roikkuvan.
Mainittakoon vielä, että kylässä lapsi usein "ryhdistäytyy" ja juttelee tomerammin ja pirteämmin.
Onko muilla näitä vollottajataaperoita?
Miten saisin ohjattua lasta hieman iloisempisävyiseen kanssakäymiseen?
Meillä on 2,5-vuotias perusterve tyttölapsi jolla sanavarasto jo aivan mielettömän hyvin karttunut. Osaa siis ilmaista itseään jo todella hyvin sanallisesti,
MUTTA tekee sen aina ulisten, marisemalla, vonkumalla, määkimällä, uikuttamalla, itkien tai muuten vaan niin, että tulos kuulostaa valitusvirreltä.
Alan olla jo totaalisen väsynyt kun päivät ovat läpeensä ulinaa. Iloisenkin asian tyttö kertoo puoli-itkuisena minulle. Kaiken haluamansa pyytää itkien.
Meillä on kotona hyvä ilmapiiri, eikä aikuisetkaan riitele tai vollota, joten esimerkistä ei luulisi nyt riippuvan tai roikkuvan.
Mainittakoon vielä, että kylässä lapsi usein "ryhdistäytyy" ja juttelee tomerammin ja pirteämmin.
Onko muilla näitä vollottajataaperoita?
Miten saisin ohjattua lasta hieman iloisempisävyiseen kanssakäymiseen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Osaatko yhtää keksiä, mistä moinen maneeri olisi hänelle tullut? Onko päivähoidossa kaverilapsia, jotka märisee? Voit yrittää hänelle sanoa, että hän esimerkiksi saa haluamansa, vasta kun sanoo sen normaalilla äänellä.
Oma 1v10kk tyttöni helposti väsyneenä alkaa itkemään haluamaansa asiaa. Jos osaan reagoida tarpeeksi rauhallisella äänellä (mieluiten myös mahdollisimman hiljaisella) ja mahdollisimman pian, niin hän sanoo asian iloisemmin ja reippaammin.
Eli riittää kun sanon esim. "miten sanotaan nätistä", niin kuuluu "kiitti" tai "joo".
Nyt on kuitenkin nähtävästi alkamassa jokin "kausi", sillä kitinää on useampi kerta päivässä. Ja jos vahingossakaan menen tiukaisemaan tai kysyn, että mitä nyt taas, niin tyttö kyllä havaitsee pienenkin äreän sävyn äänessä...Ja siitä alkaa naukuminen ja itku :D
Epäilen siis ihan ikään liittyvää kautta. Esikoisella oli muistaakseni samanmoista näin tarkemmin ajateltuna. Aika tuppaa kultaamaan muistoja.. :)
Lääkkeeksi paljon yhteistä mukavaa puuhaa, kiistatilanteiden ennakointia (ja välttelyä) sekä nopeaa ja iloista reagointia etenkin kun tyttö pyytää/kertoo asiaansa mieluisalla äänensävyllä (siitä myös kehumista). Näyttää usein tepsivän kun sanoo, että "jopas sinä kerroit sen nätisti!".