Tapsan ääni vaappuu ja huojuu kuin istuisi betonimyllyn päällä.
1Äänestä
Daon
Aika hyvä kuvaus esityksestä!
0Äänestä
Der Sandmann
Miten niin "hieno laulu"? Perustele! Minä ainakin olen aivan samaa mieltä kuin nimimerkki "kyllänolottaa": ääni vaappuu ja huojuu ja paikkapaikoin jopa yltää kiekaisuihin. Kappale sinänsä voi olla hieno mutta sen esittäjä, "Der sogenannte Artist" kyllä pilaa sen eikä voi kuunnella myötähäpeämättä. Ihan pikuisen kritiikkiä siihen fanittamiseenkin, eikä vain?
Tapsa on onnistunut saamaan loistavasti esiin laulun tekstiä peilaavaan tunteen esiin tulkinnassaan. Pakahduttavaa kaipuuta. Ei ihme että Tapani on yksi tämän maan taidokkaimpia ja koskettavimpia tulkitsijoita.
0Äänestä
tosi on
Tapsan ääni jälleen kerran aivan liian mahtipontinen !
Jos sinun mielestä se sopii herkän ja sinällänsä ihan hienon biisin tulkintaan, niin olet aika puukorva.
T.Kansa sopii erinomaisesti tulkitsemaan vaikka jotain Merikantoa kirkkoihin, mutta kevyen musiikin hän olisi voinut jättää niille, joilta löytyy sitä nöyrää sielukkuutta siihen esitykseensä.
ps. Tapani Kansa olisi sopinut loistavasti siihen uuteen Häijyt elokuvaan rehvastelemaan raitilla.......
0Äänestä
ellu-lellu
tosi on kirjoitti:

Nim. merk. "Tosi on " kirjoittaa asiaa ! Vähän turhan pakahduttavalla paatoksella Tapsa tuon laulun vetäisee.
Tuo viimeinen virke Häjyt- elokuvaan liittyen oli muuten myös melkoisen osuva =)
0Äänestä
jeps!

Kieltämättä vähän menee yli Tapsan tulkinta tässä biisissä.
0Äänestä
samaa mieltä

Jees ! Tapsassa kieltämättä on sellaista Pohjanmaalaista uhoa ( vaikka Kymenlaakson poikia onkin ) ja se tulee monasti laulaessa esiin sellaisena ylimahtipontisuutena.
0Äänestä
niisii
Täysin läpipuhuttu juttu! Kansan ääni nyt vaan on aina ollut raaka ja esityksensä kuin körttivirret... nelikulmaisia. Hänen äänensä ei "taivu" lainkaan. Hitaista lauluista tulee puhuttuja.
Hän ilmeisesti jollakin tasolla tiedostaa asian itsekin koskapa varsin monasti nopeuttaa lauluaan, pyrkien näin korjaamaan puutetta.
0Äänestä
musica.
Kyllä taipuu. Tapanilla on joustava ja taipuisa ja kauniin SOINNIKAS ääni. Häneltä onnistuu niin menevät rallit, kuin rauhallisemmatkin tunnelmapalat.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siis onko tämä laulu tehty ihan tosissaan ?
Tapsan ääni vaappuu ja huojuu kuin istuisi betonimyllyn päällä.
Aika hyvä kuvaus esityksestä!
Miten niin "hieno laulu"? Perustele! Minä ainakin olen aivan samaa mieltä kuin nimimerkki "kyllänolottaa": ääni vaappuu ja huojuu ja paikkapaikoin jopa yltää kiekaisuihin. Kappale sinänsä voi olla hieno mutta sen esittäjä, "Der sogenannte Artist" kyllä pilaa sen eikä voi kuunnella myötähäpeämättä. Ihan pikuisen kritiikkiä siihen fanittamiseenkin, eikä vain?
Tapsa on onnistunut saamaan loistavasti esiin laulun tekstiä peilaavaan tunteen esiin tulkinnassaan. Pakahduttavaa kaipuuta. Ei ihme että Tapani on yksi tämän maan taidokkaimpia ja koskettavimpia tulkitsijoita.
Tapsan ääni jälleen kerran aivan liian mahtipontinen !
Jos sinun mielestä se sopii herkän ja sinällänsä ihan hienon biisin tulkintaan, niin olet aika puukorva.
T.Kansa sopii erinomaisesti tulkitsemaan vaikka jotain Merikantoa kirkkoihin, mutta kevyen musiikin hän olisi voinut jättää niille, joilta löytyy sitä nöyrää sielukkuutta siihen esitykseensä.
ps. Tapani Kansa olisi sopinut loistavasti siihen uuteen Häijyt elokuvaan rehvastelemaan raitilla.......
Nim. merk. "Tosi on " kirjoittaa asiaa ! Vähän turhan pakahduttavalla paatoksella Tapsa tuon laulun vetäisee.
Tuo viimeinen virke Häjyt- elokuvaan liittyen oli muuten myös melkoisen osuva =)
Kieltämättä vähän menee yli Tapsan tulkinta tässä biisissä.
Jees ! Tapsassa kieltämättä on sellaista Pohjanmaalaista uhoa ( vaikka Kymenlaakson poikia onkin ) ja se tulee monasti laulaessa esiin sellaisena ylimahtipontisuutena.
Täysin läpipuhuttu juttu!
Kansan ääni nyt vaan on aina ollut raaka ja esityksensä kuin körttivirret... nelikulmaisia. Hänen äänensä ei "taivu" lainkaan. Hitaista lauluista tulee puhuttuja.